Pelini alkoi matkalla kohti Hansaa. Puhelin piippaa…viesti joltakin Katilta. Kyselee jostakin pelistä ja haluaa tavata Hansassa….paniikki! Apuah, enhän minä tunne ketään Katia…laitoin viestin, että polttareissa, nähdään huomenna. Ja toivoin tietty etten törmää siihen Hansassa. Johannalla oli jälleen kerran varovaisen optimistinen asenne kaikkeen, vaikka ongelmia olikin taas vaikka muille jakaa. Tietokonetta ei osannut käyttää vieläkään, mystisiä uhkauskirjeitä larpeista ja lääkäriltä oli tullut postilaatikosta ja jokin ei ollut ihan kohdallaan vatsan tienoilla, koska kipu oli jatkunut jo päiviä. Noh, kipu ei ole kivaa, mutta koska se on vain ruumiin keino ilmoittaa että se saattaa olla kuolemassa tai jotain ja Jonnahan ei kuolemasta kovasti perusta niin kyllä pikkuisen kirvelyn saattoi ohittaa olkien kohautuksella. Ei tämä vielä ole edes mitään verrattuna siihen teilipyörään joutumiseen. Tai siihen että ammuttiin täyteen nuolia…Niin, ja tietty sukset ovat ristissä okkultistihörhöjen kanssa, mutta ehkä se asia voidaan vielä selvittää kun jutellaan kuten sivistyneet aikuiset (jos tässä iässä ei ole jo aikuinen niin sitten ei koskaan).
Hansassa kohdattiinkin sitten Niina, Marianne, Satu ja Anne. Anne-parka joutui heti paikalla lapsenvahdiksi, sihisemään “hyssst!” ja vaientamaan Johannaa kun tämä avautui heti tuohtuneena Karin ja Lassen tempauksesta. Johanna huomasi nopeasti, että ennen kuin lopettaa lauseen kannattaa aina katsoa Annea, koska jos Anne näyttää murhanhimoiselta puhuu taas ohi suunsa…Polttarien ideaa selvennettiin Johannalle autossa “Ai ei pidäkään polttaa mitään tai ketään? Otin tulitikutkin…okei.” Näytät vaan iloiselta ja olet hiljaa! Noh…okei. Ai jaa…Marianne ja Niina eivät sitten tiedäkään näist…oho. Ja minä kun jo nimesin Lassen ja Karin okkultisti-idiooteiksi. Hupsis.
No taisivat ne haistaa palaneen käryä viimeistään siinä vaiheessa kun valittelin etten osaa käyttää tietokonetta. Hahmon asukin oli taas hitusen omituinen, se kun pitää kirkkaista väreistä. Ei sentään laittanut yöpaitaa, saappaita ja stetsonia kuten vielä eilen harkitsi…
Kiipeiltiin siinä sitten. Ei tosin hahmo, joka julisti pudonneensa ihan liian monta kertaa korkeista paikoista ikävin seurauksin. Polttareissa on siis tarkoitus nolata tuleva morsian? Okei, kiehtovaa! Sitten Mariannelle, koska sen piti käydä suihkussa. Ja Niina esitteli minulle tietokonetta ja kertoi mikä on hiiri. Matkalla Mariannelle selvisi sitten sekin, että hahmo tarvitsee uuden maksan. Maksan? Joo joo, sinulle on tehty jo kaksi leikkausta ja nyt tarvitset uuden maksan. Muistinmenetys johtuu varmaan siitä (luovaa päättelyä by puolikeiju). Oho. No ilmankos tämän ruumiin valtaaminen olikin niin helppoa ja mahaan sattuu…hitto! Noh, mennään sitten sinne lääkäriin ja annetaan niiden laittaa uusi maksa tai jotain. Hmmm…ilman maksaa ei elä, saattaa olla että ruumis kuolee ns. käsiin…voi perse. Ja juuri kun aloin viihtyä täällä! Nooh…muita taisi friikata enemmänkin se ettei Johanna friikkaa vaikka kuulee olevansa oikeastaan kuolemassa. Selvisi myös se, että vuokra pitää maksaa, on olemassa pankki joka säilyttää rahoja ja Kela joka antaa rahaa. Marianne suostui opettamaan asioita ja hahmo on ihan kauhean kiitollinen. Joku jonka kanssa käydä ne kaikki paperit läpi ja joku joka opettaa tietokoneiden käyttöä. Hieno homma! Näin niitä uusia kivoja ystäviä vaan löytyy. Ihmiset on sitten kivoja!
Sitten soitti Susa ja pyysi käymään yhdellä mökillä, koska siellä oli jänniä kuvioita joita minun pitäisi katsoa. Hmmm…okei, käydään siellä ja sitten baariin! Onhan nyt sentään polttarit ja niissä pitää kai juoda…miten niin en saa juoda? Maksa…ai jaa. No damn, juon sitten vaan vettä.
Päästään mökille, jossa odottelee myös Kati, ihan tavallinen ihminen, joka selostaa minulle larppaamisesta. Ai peruttu? Hyvä, koska hukkasin ne paperit. Sitten katsomaan Susan kanssa kuviota. Muisti pätkii, mutta tuollaisia ympyröitä olen nähnyt ennenkin…ei hyvä. Ja tuo kivi…ei sekään yhtään kiva juttu. Hmm…jos koskisi…kuuma, liekkejä, portti. JAIKS! Portti Helvettiin tai vastaavaan…häivytään täältä! Ai ei voida vai…no joo, ehkei se ole oikein vastuullista käytöstä havaita aukinainen portti helvettiin ja vain jättää se siihen. Auki pitkästä perjantaista asti vai…minähän ilmestyin tänne vähän ennen…ei kai vaan joku yhteensattuma?
Hahmo muisteli kuumeisesti kaikkea mitä muisti helvetistä. Okei…eka muistikuva ihan kaikesta on kuumuus, liekit ja pimeys. Eli voisi hyvin olla Helvetti…damn. Eli jos elämäsi todella kusee olet sieltä peräisin, mutta ei nyt ajatella sitä, muuten ahdistaa liikaa. Mites olet tullut demoneiden kanssa juttuun elämiesi aikana? Noh…minua yleensä on luultu demoniksi, mutta…hmmm…selvä muistikuva siitä miten dumppaan ämpärillisen suolaa yhden todella kusipäisen tapauksen niskaan ja se suorastaan sulaa maahan…taisi olla demoni se. Jeps…ja muistatko kaikki ne muut jäynät mitä teit suolalla? Okei…jos huonosti käy ne muistavat siellä vielä minut ja tahtovat maksaa takaisin. Damn! Muistatko nimiä? No en, mutta se yksi taisi kyllä kehuskella olevansa joku Helvetin lordi mikälienee. Eli tehkää mitä teette, mutta minä en aio kurkkia porttiin, vilkuttaa ja julistaa ties kuinka monelle vanhalle tutulle, että täällä sitä ollaan…tulkaa hakemaan!
Vahvistetaan Susalle, että portti se on ja auki ja Helvettiin, olemme kusessa! Ja sitten…ööö…peittelemään faktaa ihmisille. Mitkä merkit? Ai ne…ne oli vaan…ööö…merkkejä. Ihan tyhmiä. No ne ovat tosi uteliaita ja jankkaavat ja jankkaavat ja lopulta hahmo päätyi kertomaan siloitellun version, joka tässä toistettakoon, koska selitys oli jälleen kerran niin älyvapaa.
“Tota. Noh…se juttu siellä ulkona on vähän niinkuin saastunut (helltaint on okkulttista saastetta, joten juu…hyvin voin sanoa näin.) Ai miten saastunut? Nooh, niinku…olisit kaatanu pullon kokista lattialle! Niin ethän sä menisi siihen lätäkköön hyppimään tai kastuu vaatteet? Niin…et muuten menisi hyppimään tähänkään juttuun. Et takuulla menisi, usko pois. Että silleen, älkää kysykö, ne sano mulle ettei teille saa kertoa.” (Jälleen pisteet luovasta psykologian käytöstä Johannalle, koska ei ole varmempaa tapaa saada ketään kiinnostuneeksi kuin mennä sanomaan ettei niille saa asiasta kertoa)
Annelle mainittiin asiasta ja se pomppi ihan seinille. Rauhoitu nyt, se on vaan portti Helvettiin ja ollut siinä jo jonkin aikaa, tuskin sieltä heti kukaan tulee ulos kun on kerran tullut jo. Noh, Annen ratkaisu asiaan on soittaa Kari paikalle. Kari? Onpa fiksua, Kari the Okkultistirämäpäähän pelastaa meidät kaikki, hyvä ettei sentään Lassea paikalle vaatinut (niin…sehän tuli paikalle sitten myöhemmin).
Noh, hahmo huomaa että paikalla on lasteittain suklaata ja ilahtuu, näistähän tulee sittenkin ihan ok. polttarit. Ja Niina voi saunoa, koska emme nyt oikein taida baariin päästä…sillä jonkun toisen ongelmasta taisi nyt sitten tulla meidän ongelmamme, koska kukaan muu ei taida haluta ratkaista ongelmaa portista helvettiin ja jos jätämme sen portin tänne olemme kohta kaikki ongelmissa kun sieltä tulee väkeä. Joten…pah, tänne jäätiin. Ollaan nyt sitten kivoja ja vastuuntuntoisia ja katsotaan etteivät okkulttihörhöt tee peruuttamatonta vahinkoa ja jos tekevät järkätään viattomat sivulliset peilin läpi turvaan jonnekin Ugandaan.
Kari saapuu paikalle ja Johanna päättää ensin selvittää välinsä sen kanssa, ettei tarvitse kaiken aikaa katsella olan yli josko se taas koettaa potkia minua peilistä läpi. Joten Kari ja Anne ulos ja sitten…”And what the hell do you think you are doing? In all my lives I have never ever seen so pathetic excuse of an exorcism! You are doing it wrong! Never ever try that again you stupid human infant!” jne. jne. Puhuttelun sävy oli kuin isoäidillä, joka juuri on havainnut lapsenlapsensa leikkivän tulitikuilla, koska Johanna kuitenkin tarkoitti hyvää ja oli etupäässä huolissaan siitä, että olisi vahingossa vielä päätynyt ajamaan Karin ja Lassen hulluksi taikka tappamaan ne. Harvoja asioita jossa hahmoni pelin aikana päti. Kyllä minä tiedän miten manaus tehdään ja miten erotetaan toisistaan demoni tai joku muu. Uskokaa pois, minulla on monta vuosisataa kokemusta asiasta. Selvitettiin sitten sekin asia, että juu, kyllä minä possessoin ihmisiä, joten koetetaan ihmeessä pitää tämä ruumis terveenä niin teidän ei tarvitse miettiä että kenen päästä Johanna seuraavaksi löytyy, koska kun minä otan valtaani ruumiin niin edellinen omistaja ei enää pääse siihen takaisin, sorry vaan. Kari ei vaikuttanut lainkaan ilahtuneelta asiasta, mutta ainakaan se ei heti alkanut järjestelemään tuhoamistani, koska olihan meillä suurempikin ongelma…Portti Helvettiin.
Tällä välin porukan ihmiset (Kati, Marianne ja Niina) olivat tehneet nerokkaita päätelmiä perustuen faktoihin, että Anne salailee asioita, Johanna on ilmeisesti väärältä vuosituhannelta tai kokonaan väärästä ulottuvuudesta ja Karikin vaikuttaa joltain yksityisetsivän ja rogue-papin välimuodolta. Päätelmä: täällä tapahtuu jotain hämärää, kertokaa hitossa meillekin! Come on kaverit…voi niille kertoa, kuka kumma niitä muka uskoo?
Eli kun Kati kärttää Johannan intoa peitellä varmuuden vuoksi kaikki peilit demonstroi Johanna miten peileistä pääsee kulkemaan. Vanha kunnon käsi peilistä läpi temppu. Toimii joka kerta ja vakuuttaa kerta heitolla kaikki siitä miten täällä tapahtuu omituisia asioita ja säästät aikaa uskomalla niihin. Sitten teimme opintoretken katsomaan aitoa porttia Helvettiin. Kaikki mukaan, pysykää hiljaa, älkää viskoko porttia millään älkääkä astuko kehän sisälle taikka saatatte päätyä kuumaan paikkaan tai demonin possessoimaksi. Noh, porttia tutkittiin muutaman hassun kännykän ja kynttilän valossa (varmasti aavemaista muille kuin Johannalle) ja Karikin varmistui hitusen meditoimalla siitä, että kyseessä tosiaan on aito portti (Mitä minä sanoin! Häh, järkyttynyt? Ai joo…sähän oletkin ihminen ja te järkytytte niin helposti). Noh, keskellä yötä ei ole mitään järkeä lähteä tekemään portille juttuja, päädytään vielä kaikki entistä suurempiin hankaluuksiin, mutta näyttää kyllä siltä, että tänne jäätiin nyt yöksi vahtimaan. Ja aamulla kutsutaan apuun Lasse ja sen kaverit…joukko helsinkiläisiä maageja. Maageja? Ei hyvä idea, minä muistan maagit ja ne ovat tiedonhalussaan miltei pahempi juttu kuin demonit, mutta kun poliisi ja palokunta ei tähän hätään auta, jos soitamme Vatikaaniin saatamme saada paikalle tasan J:n ja jos käytämme kuumaa linjaa taivaaseen saatamme saada paikalle enkeleitä ja se nyt on vihoviimeinen moka, koska ne jakavat oikeutta tosi kovalla kädellä, julistavat kaikki syntisiksi ja omaksi parhaaksemme luultavasti pahoinpitelevät meidät vielä pahemmin kuin demonit. Eli…niin kauheaa kuin se onkin myöntää ovat maagit luultavasti ainoa toivomme.
Kati osoitti kummallista tarkkanäköisyyttä havaitsemalla meitä puiden lomasta kurkkivat möröt (saattoivat ne olla muitakin, mutta möröt nyt tulivat ensin mieleen) ja päätimme olla tekemättä klassista virhettä eli vessamatkoja yksin. Noh, juuttuneena mökkiin Hornan Kuuseen (ilmaus sopi erittäin hyvin kun vieressä oli portti Helvettiin), mukana vain karkkia ja polttareita pitäisi viettää…hei, pelataan pullonpyöritystä!
Saatiin aikaan okkulttinen seurapeli eli pullonpyörityskierros jollaista yksikään tyttöjoukko ei takuulla koskaan ole pelannut. Sen sijaan, että oltaisiin kysytty “Kuka on susta seksikkäin tässä huoneessa?” kysyttiin “Mitkä ovat okkulttiset voimasi?” sen sijaan että oltaisiin annettu tehtäväksi “Laula Piiri pieni pyörii” annettiin tehtäväksi “Työnnä kätesi peilin läpi.” Johanna päätteli pelin joksikin totuusriitiksi, jossa kiristetään ihmisiä valheista ja tongitaan niiden menneisyyttä kun kysymykset olivat poikkeuksetta outoja. Hahmo päätti varoa ottamasta “Totuutta” kovin monta kertaa jos kysyjänä olisi Kari tai Anne, ihan vaan koska ne saattaisivat kysyä todella kiusallisia kysymyksiä joihin olisi sitten vastattava totuudenmukaisesti. Noh, ainakin hahmot saivat kysyttyä mieltään painaneita asioita.
Vielä pikainen tarkistus siitä kuinka monella olikaan päässään demoni tai pari (ylläri ylläri…kipunoita piiristä saivat aikaan Kati ja Anne!) Annen kipunointi taisi ehkä johtua sen langenneesta suojelusenkelistä ja Kati taas…ihmissusi? Paljon mahdollista. Ja demoni sen päässä on kiltisti hiljaa, joten annetaan sen olla. Susaa ja Johannaa ei testattu, koska meidät julistettiin aika tylysti niin omituisiksi ettei maksa vaivaa. Pöh, mutta tavallaan hahmo oli kyllä helpottunut, koska epäili ringin hohkaavan sadan metrin päähän siinä vaiheessa jos itse astuisi siihen. Johanna itse suoritti riitin Karille (epäili tosin vahvasti ettei vähemmän hartaana juutalaisena ja suoraan sanottuna surkeana kabbalistisena maagina pystyisi saamaan piiriä ilmoittamaan edes Helvetin prinssi Lusiferistä, mutta koska hahmo tiesi Karin olevan ihan tavallisen ihmisen se mutisi kynttilä kädessä hartaan näköisenä anglosaksin kielisen hymnin ja julisti sitten Karin olevan demonivapaa).
Sitten nukkumaan. Yön aikana ei sattunut mitään omituista ja klo. 13 aikoihin tulivat maagitkin paikalle. Johanna päätti pysytellä taka-alalla, ihan vaan koska jos muu porukka olisi yhtään samanlaista kuin Lasse ne olisivat pian manaamassa demoneita pois koko porukasta eivätkä tyytyisi tekemään vain sitä mitä lupasivat. Tilasimme niiltä ruokaa, koska suklaa ja karkit alkoivat pahasti tökkiä ja…lo and behold: ihme! Maagit toivat ruokaa! Oikeaa ruokaa eivätkä hengenravintoa, ruokaa ajatuksille, kirjaa paastosta tai muuta vastaavaa, joka hahmon muistikuvien mukaan sopisi maagien ajatustenjuoksuun kuin nenä päähän. Johanna julisti hymy korvissa, että maailma on edistynyt ja menossa selvästi parempaan suuntaan kun maagitkin alkavat jo olla hyödyksi. Ehkä meillä on sittenkin toivoa!
Tätä ennen Kari oli tehnyt mummohuivi päässä jonkun rituaalin Katille ja Johanna oli melkein nauranut maksansa hajalle kuvitellessaan joukkoa maageja hassuissa hatuissa tai tyynyliinat päässä. Niinhän se menee, kun rituaalia tekee on noudatettava kaikkia sen vaatimuksia, vaikka miten naurettavia olisivatkin. Tämän takia Johanna ei ollut hirveän hyvässä huudossa myöskään okkultistipiirien kanssa joskus 1800-luvulla, koska hihittämistä pyhän rituaalin aikana katsotaan kovasti kieroon (Mutta kun sen rituaalin sanat olivat arameaksi "Kamelini on pudonnut kaivoon. Tätini suree. Kannut laskeutuvat punaisesta pöytäliinasta aamuisin suuren valituksen saattelemana. Voima varjelkoon takalistoani.”) Katissa oli sitten demoni ja ihmissusikin raasu on. Noh, lohduttelin ettei elämä tähän lopu, ihmissutena voi olla ihan kivaa. Et haluaisi tulla käymään seuraavan täysikuun aikaan niin testaan muutaman jutun (katson pääseekö se peilistä läpi)
Noh, seurasi odottamista ja polttareiden perinteiden mukaan pääsimme vihdoin myös puhumaan pahaa miehistä. Maageista nimittäin. Näkymätön Piiri vai mikä se nyt oli kun…noh, ne olivat sittenkin hyvin tyypillisiä maageja. Tulevat paikalle myöhässä, näyttävät tärkeiltä, eivät kerro päätöksistään mitään tahoille, jotka ehkä jotain tietäisivätkin (come on, minulla ja Susalla oli kokemusta!), supisevat nurkassa salaperäisiä, yrittävät peitellä etteivät oikeastaan tiedä mitä ovat tekemässä, lähtevät pois jäämättä siivoamaan jälkiään eivätkä oikeastaan ole saaneet aikaan kovin paljon konkreettista. Hahmo päätti pysytellä tiukasti taka-alalla ja olla tarjoamatta neuvoja kenellekään, jotta ei itse herättäisi huomiota. Muutamaan kertaan oltiin evakuoimassa viattomia sivullisia ja hahmo halusi kovasti lähteä, mutta kun…päh, jos asiat kusevat totaalisesti olen viimeinen kyyti pois paikalta. Peiliin vaan ja pakoon, saa sillä pelastettua ainakin yhden itseni lisäksi ennen kuin kuollaan kaikki. Johanna löysi siis taas ihmisrakkautensa ja moraalinsa ja päätteli olevansa surkean nössö demoniksi ja liian ilkeä toisaalta enkeliksikään.
Maagit hääräsivät ja Anne, Johanna ja Susa sekä tavalliset ihmiset nauroivat maageille. Ulkona harhasi niiden ikioma demoni (tai Assyrialainen pappi), joka rakenteli nuotiota ja kun nuotio pariin kertaan sammui surkuttelimme raasua kovin. Ei ole helppoa joutua vieraalle olevaisuuden tasolle ja yrittää selviytyä kaikesta omituisesta vaikka kuinka sattuisi olemaan Helvetistä, kyllä minä tiedän. Niin että ei ehkä ole ihan kivaa karkoitella niitä, mutta jos minä nyt alan puolustaa demonien oikeuksia ne viskaavat minut vielä tuosta portista, joten ollaanpa siis hiljaa. Muista maageista (yksi riivattu, yksi Lasse, yksi Isaskar tms. jolla oli myös muistiongelmia, yksi lipevän näköinen jätkä ja yksi muistikirjaansa raapustava vakava heppu) ei saatu kovin ammattitaitoista kuvaa, vaikka saivat ne sentään häädettyä demonin Katin päästä. Porttia eivät saaneet suljettua eivätkä kaveriaan vapaaksi pyromaanisesta heppulista joka asui sen päässä.
Eli maagit painuivat lopulta tiehensä ja me päätimme tehdä samoin. Sai niiltä sentään ruokaa, makkaran grillaaminen oli ihan kivaa vaikka kaikki jauhoivat siitä kuinka häpäisen Johannan ruumista kun se kerran oli kasvissyöjä.
Ai niin…J sitten soitti kanssa. Kyseli Katista. Johannahan sujuvasti valehteli (omasta mielestään hyvinkin sujuvasti), että ei tunne ketään Katia. Ei tuntenut ketään Katia edes kun joku Joel soitti. Kuulosti niin kovasti J:ltä se…ja samanlainen puhetyylikin sillä oli…soitti heti perään ja tuntemattomasta numerosta, joten…okei, Johanna voi olla seniili, ihan pihalla ja hyväuskoinen, mutta…ihan kaikkea sekään ei niele! Siispä ilmoittamaan etten saa tavata vieraita miehiä kun äiti kielsi (Niinaa matkien, ei kuulemma ollut niin hyvä selitys sitten…damn) ja että olen Jyväskylässä. J:n kanssa ei haluta olla missään tekemisissä paitsi ehkä sytyttelemässä sen polttoroviota. Susan kanssa mietittiinkin jos sen voisi huomaamatta polttaa juhannuksena.
Myöhemmin J sitten hyvitti puhelinurkintansa tarjoamalla Johannalle maksan. Että tälleen…ihan maksan luovuttaja löytynyt? Kolmen viikon kuluttua vai? Ja jätti numeronsa. Muiden epäuskoisista ilmeistä Johanna tajusi, että tämä taitaa olla taas joku temppu ja kun numerosta vastasi J hahmo ei edes kovin hämmästynyt. No maksa kyllä kelpaa koska en uskalla muistinmenetyksen pelossa vaihtaa ruumista ihan vielä ja aloin juuri viihtyä. Ei, en ole ihmissusi. Juu, kiitos vaan kovasti hei ja kuulemiin. Johanna kyllä tajusi, että maksan vastaanottaminen merkitsisi velkaan jäämistä J:lle, mutta kun muuta mahista ei taida olla. Sääli sitä parkaa jolta J maksan repii, mutta kaikki eivät voi voittaa.
Susan kanssa tuli juteltua ja oli huojentavaa tavata toinenkin “vanhus”. Meitä saisi olla enemmän, nämä vaivaiset 70-vuotta elävät kun eivät voi ihan tajuta niitä ongelmia joita vuokra aiheuttaa tms. Susalla oli sentään vielä alkuperäinen ruumiinsa ja ilmeisesti jotain tietoakin tallella, mutta kuoleman partaalla hoippui sekin. Huono homma ja Susaa halutaan kyllä auttaa, toivottavasti kukaan ei tapa sitä.
Suolan hahmo muisteli toimivan demoneihin, joten kaiken varmuuden varalta vielä ripottelemaan suolaa siihen kehään ja jos maagit eivät saa sitä neutralisoitua niin eikun ampumaan kehä täyteen suolaa haulikolla (aseet osio siitä mukanani raahaamasta tietokirjasta oli mielenkiintoinen) ja roudaamaan kivi suola-aavikolle. Kyllä jotain aina keksitään.
Takaisin kaupunkiin päädyttyään Johanna päätti mennä juomaan kahvilaan kokista ja sisään käveli Ivanaksi esittäytyvä nainen. Ivana, eikös se ollut se peilin läpi kävelijä? Miten mukava tutustua. Ivana vei Johannan baariin, joka ei tainnut sijaita ihan tässä ulottuvuudessa, niinpä saimme jutella rauhassa.
Jutteluhetki oli hyvin valaiseva. Ivana oli kuulemma aistinut Johanna heti ilmestyttyään kaupunkiin ja saanut Lasselta pyynnön survoa “demoni” takaisin peiliin. Onneksi nainen halusi ensin selvittää mikä Johanna oikein oli ja puhuimme pitkään ulottuvuusmatkailusta, muistinmenetyksestä, Isadoran (Ivanan seuraan materialisoitunut luonnonhenki, joka nyt sählää alkoholin ja netin kanssa ihan innoissaan) vaikeuksista (vai Sakari puraissut…selvä, Sakari taitaa tosiaan olla vampyyri) jne. Ivana osoittautui kovin ymmärtäväiseksi ja auttavaiseksi, poisti kivun Johannan maksasta ja lupautui korjaamaan sen parannustaidoillaan seuraavien viikkojen aikana, jopa selvittämään mistä Johannan ensimmäinen muistikuva oli peräisin, jotta tämän alkuperä voitaisiin paikantaa ja jäljittämään ruumiin ekan omistajan sielun. Ratkaisuja kaikkiin ongelmiin, ihan upeaa! Johanna kertoi Ivanalle melko avoimesti taidoistaan, sekalaisista muistikuvistaan, Lassen pään asukista ja ongelmistaan täydenkuun kanssa. Ai portit säteilevät silloin sinullekin? Oho, sitten ne eivät ehkä yritä imaista vain minua sisäänsä. Porttien sisällä on kyllä ollut aika hiljaista noin muuten. On sitten kätevää tavata henkilö, joka ei jaa maailmaa hyvään ja pahaan, ainakaan se ei ollut heti tuomitsemassa kaikkia puuhiani. Tulimme kyllä siihen tulokseen, että ilmeisesti hahmoni on piileksimässä tai pakenemassa jotakin, mutta mitä?
Pelien välissä:
Alkoi kärytä varoittavien unien yhteydessä ja hahmo siirtyi nukkumaan kylppäriin.
Maksa parannettiin ilman J:n apua.
Karia ja Annea on ollut vaikea tavoittaa.
Annen unipäiväkirjan lukeminen oli jättänyt minulle oudon olon. Painajaisia tuli aivan jatkuvalla syötöllä, mutta mikään hänen ulkopuoleltaan ei niitä silti aiheuttanut. Syyn täytyi siis olla hänen päässään. Vaikken mikään psykologi olekaan, olin silti löytävinäni unista paljon vampyyriaiheista kuvastoa. Oliko hänellä ehkä jokin salaisuus aiheesta, jotain menneisyydessään, ehkä jotain jota hän ei edes muistanut? Ehkä se sama seikka, jonka rituaalini kauan sitten oli havainnut.
Tapasin hassuihin polttarikesävaatteisiin pukeutuneen tyttöni Hunter'sissa. Rupattelimme tovin; viikonlopun suunnitelmat koostuivat hamppumarssilla käymisestä ja ehkä sen jälkeen piknikistä. Anne antoi minulle vaaleanpunaisen sydämen jossa oli teksti "Kerro rakkaallesi tänään kuinka tärkeä hän on sinulle". Sitten hän lähti polttareihin, ja minä menin kaupan kautta tapaamaan J:n. Kaupasta mukaan tarttui paketti liituja, ne kun olivat päässeet loppumaan puhdistettuani Lassen kellarista sinne jättämiäni pahoja viboja ja yritettyäni löytää rituaalia, jolla painajaismörön purkissaan saisi olemaan hetken hiljaa.
J ja hänen jees-mieskaverinsa Joel ottivat vastaan keräämäni tiedonjyvät ja maksoi niistä poskettomasti. Olin odottanut neljääsataa, mutta sain melkein neljä kertaa niin paljon. Tämä oli hyvä asia. Olin jo käyttänyt viimeiset rahani saadakseni autoni pois korjaamosta, mutta nyt näytti siltä että minulla oli vielä riittävästi elämiseenkin.
J:n seurasta päästyäni lähdin syömään Lassen ja Willen kanssa. Willellä oli pelottavaa kerrottavaa Helsingistä: Supoon oli kuulemma vuodenvaihteessa perustettu jokin paranormaaliin erikoistuva osasto, ja se oli ilmeisesti tarkkaillut häntä jo hyvän aikaa. Minulle oli mysteeri, mitä Supo voisi Villestä tahtoa, mutta Näkymätön piiri varmaan aikoisi puida asiaa. Ehkäpä minunkin kannattaisi osallistua tapahtumaan.
Wille etsi myös Anteroa. Typerää, mutta ymmärrettävää - Antero oli ilmeisesti ollut paikalla erään natsisaksalaisen salaliiton viimeisinä päivinä 60 vuotta sitten, ja Wille kaipasi ghoulin hallussa olevia ensi käden tietoja. Minä toivotin hänelle onnea etsinnässä ja varoitin häntä ärsyttämästä miekkosta.
Näkymätön piiri oli aikeissa käydä parilla oluella illemmalla, mutta sitä odotellessani menin kotiin. Koko kotimatkan olin erittäin hermostunut ja lähes varma siitä, että minua seurattiin - ja vaikka tavallisesti en moisista vainoharhaisista harhakuvista välitä, oli Willen kertomus saanut minut huolestumaan. Mitä ihmettä valtakuntamme keskustiedustelupalvelu oikein puuhasi, miksi, kuka sitä oli kouluttanut ja kenen agendaa se toteutti?
Supo ei ollut minun alaani, mutta kuten kuka tahansa kunnon anarkisti tiesin siitä vähän. Olin epäilemättä puljun kansioissa, sekä sukuni että mielenosoitus- ja kansalaistottelemattomuustaustani vuoksi; porukka varmasti tiesi minusta kaiken tietämisen arvoisen. Ei heillä varmaan olisi kiinnostusta minuun, paitsi jos heillä oli jokin muu agenda. Luin netistä artikkeleita heistä samalla kun syötin painjajaismörköä hermostuneilla ajatuksillani.
Illan hämärtyessä päädyin Kouluun piirin kanssa istumaan iltaa. Näin vilaukselta myös Ivanan ja Isadoran, hänen oppilaansa, ennenkuin sain puhelun Annelta. Hän sanoi polttariporukan päätyneen jonnekin mökkiin Rymättylässä, ja siellä olevan demoneita - Isaskarin kutsumia demoneita? En ymmärtänyt tätä lainkaan, mutta hän kuulosti tosi hätääntyneeltä.
Olin piirin keskellä. En millään voinut kertoa muille, mistä oli kyse - Isaskar oli myös paikalla. Ja Rymättylähän oli ihan vieressä.
Syöksyin autooni ja ampaisin liikkeelle. Onnneksi olin aamulla saanut sen huollosta. Kuitenkin huoltoliike, joka sitä oli pantannut viimeiset neljä kuukautta oli ilmeisen suivaantunut varattomuuteeni ja siihen, että olin jättänyt heille korjattavaksi auton, jota kukaan muu ei varmasti haluaisi. Edes se, että viimein maksoin laskuni ei ollut lepyttänyt heitä: pari auton johtoa oli väärinpäin siten, että autoni valot olivat joko poissa kokonaan tai pitkinä. Tällä tavoin Rymättylään ajaminen kauheallla kiireellä oli jokseenkin elämää lähestyvä kokemus.
Navigoin vaistolla ja Susan puhelimitse toimittamilla ohjeilla, ja juuri ennen puoltayötä pääsin perille Vienolan leirintäalueelle. Ainoa valo tuli mökistä, jonka pihalla oli Anne ja ilmeisesti Susan auto. Paikan päällä ei selvästikään ollut tekeillä mitään kauhean akuuttia: Anne puhui jollekulle puhelimessa. Hänen näkemisensä pudotti kiven sydämeltäni. Menin halaamaan häntä, ja saamani sydänkortin ohjeen mukaisesti kerroin hänelle, että hän oli tärkein asia kurjassa elämässäni. Tai jotain sen suuntaista ainakin sanoin.
Sisällä oli saunonut ja hermostunut polttariporukka, jolta sain tarkemman tilannekuvauksen tapahtuneesta. Metsissä liikuskeli mörköjä ja mökin läheisellä lentopallokentällä oli portti helvettiin. Satu-keiju oli jo ehtinyt poistua paikalta, koska mikä hyvänsä täällä olikin, se oli hyvin vihamielinen keijujen voimalle jota alueella aiemmin oli ollut. Minulle väitettiin, että portti oli Isaskarin avaama, mutta en oikein voinut uskoa tätä. Isaskar ei ole rahtuakaan tekopyhä ihminen, ja vaikka kirkonmiehen sortuminen demonisiin voimiin on jo melkeinpä kliseistä, ei kaverini Piiristä ollut lainkaan sellaista tyyppiä joka tähän ryhtyisi. Hän tunsi jo pimeyden ja pahuuden henkilökohtaisesti, ei hän taatusti alkaisi helvetin voimien kanssa leikkimään. Kyse oli varmasti jostain muusta.
Polttariporukan mukana oli myös Johanna, joka oli ilmeisen hapan Lassen ja minun yrityksestä taannoin ajaa hänet takaisin peiliinsä. Ihmekös tuo. Yritin vakuuttaa hänelle, että minun puolestani hän voisi oikeasti olla tässä maailmassa, mutta hän ei jättänyt asiaa siihen vaan alkoi myös vittuilla minun ammattitaidostani henkien karkoituksessa. Kävi luonteen päälle ottaa moista kuittailua parisataavuotiaalta hengeltä, varsinkin kun hän tuntui kohtelevan minua jonain perkeleen aloittelijana. Lopulta kuitenkin saavutimme jonkinlaisen vittuilun tasapainon, ja arvioin, että ainakin näissä olosuhteissa voisin luottaa häneen. Hän tuntui olevan täällä sivustakatsojana, ei syyllisenä.
Susa näytti meille portin - kaksinkertaisen maassa olevan ympyrän. Tein kynttilänvalossa yksinkertaisen rituaalin arvioidakseni, mihin voimaan ympyrä oli kytketty, ja qlippothinen kylmyys näykki tunnustelevia sormiani. Helvettiin tästä oli yhteys, ei epäilystäkään. Portti pitäisi sulkea, mutta siihen en kyllä yöllä ryhtyisi, en niin kauan kun ulkona liikkui vapaana jokin peto.
Tämä kuulosti hommalta, jossa Näkymätön piiri voisi auttaa. Puhelimeeni oli tällä välin tipahdellut huolestuneita ja järkyttyneitä tekstiviestejä Lasselta. Turussakin oli kiire: Isaskarissa oli ilmeisesti demoni, jonkinlainen possessoiva henki. En tiennyt, oliko tämä syy vai seuraus metsän kehästä, mutta jotain vastauksia tuota kautta varmaan saisi. Oletin, että Piiri saisi Isaskarin puhdistettua huomiseen mennessä, ja saapuisi sitten tänne tutkimaan.
Polttariporukka oli omituinen. Naimisiin menevä Niina ei ilmeisesti muistanut sulhasestaan juuri mitään mutta oli silti lähes raivoisan rakastunut tähän ja puolusti vimmaisesti haluaan avioitua. Tämän kavereista Johanna oli tunnetusti peileihin liittyvien kykyjensä lisäksi aivan ulalla kaikesta (ja tarvitsi ilmeisesti uuden maksan), ja ainoastaan Marianne-niminen opiskelijatyttö tuntui normaalilta. Paikalla oli myös Susa, jostain omista syistään, sekä Kati-niminen larppaajatyttö joka oli saapunut mökille koska siellä oli pitänyt olla jokin larppi. Eipä ollut larppia, peli oli peruttu demonien ja hirviöiden vuoksi.
Satu oli todennut, että Kati ei ollut ihminen, mutta en tiennyt miten tähän suhtauduttaisiin. Jotkut ihmisistä tahtoivat kyydin pois, mutta autot olivat Susalla ja minulla, ja me emme tahtoneet päästää ketään lähtemään. Jos manalasta todella oli saapunut paikalle riivaajia, ei täältä lähtisi kukaan viemään niitä ihmisten ilmoille enää enempää, ainakaan ennenkuin varmistuisin ettei heidän päässään lähtisi mitään ylimääräistä. Sen sijaan kykkisimme täällä kuin kauhuleffan uhrit ja odottaisimme huomista ratsuväkeä. (Todellisuudessa "demonien pako maalta" oli minulle tosi pieni ongelma - en vain tahtonut jättää paikkaa vartijatta siltä varalta että jotain muuta tapahtuisi, ja tiesin ettei Susakaan tahtoisi pois täältä.)
Puhelin Lassen kanssa, ja pyysin häntä tuomaan joukkonsa paikalle puolenpäivän aikoihin. Suojasin mökkimme oven heksagrammilla ja muutamalla pyhällä sanalla; eivät ne välttämättä mitään hirviötä pysäyttäisi, mutta antaisivat ehkä ennakkovaroitusta sellaisen tulosta. Tosin veikkasin, että mikään ulkona kulkeva mörkö ei olisi ongelma - metsässä oli ehkä jokin musta keiju tai vastaava, mutta jos possessoivia henkiä oli portista tullut, vihollisemme saattoi olla jo sisällä.
Vailla parempaakaan tekemistä kaivoimme esiin tyhjän limupullon ja aloimme pelata pullonpyöritystä. Kysymyksiä tuli paljon, enemmän kiintoisia kuin nolostuttavia, ja pelailu vei ajatuksemme pois hirviöistä sekä portista. Tai ainakin osan ajatukset. Eräässä vaiheessa Kati kysyi minulta, pystyisinkö oikeasti varmistamaan jollain tavalla paikallaolijoiden ihmisyyden, ja kun sanoin tietyissä rajoissa tähän pystyväni, hän tahtoi että tekisin kaikille tämän testin.
Niin sitten piirtelin pihan portaaseen heksagrammin ja yksinkertaisen sidontakehän elämänpuun voimalla, ajatuksena että mikä tahansa sen läpi kulkeva Helvetin voima varmaan synnyttäisi sen verran kipinöintiä että sen voisi erottaa. Tavoitteeni oli lähinnä todeta ihmisille, että he voisivat nukkua rauhassa - nyt oli jo niin myöhä, ettei kukaan enää tahtonut takaisin Turkuun - mutta osittain omaksikin hämmennyksekseni loitsuni toimi ja tuotti tuloksia. Ensin Annesta ja sitten Katista löytyi jälkiä infernaalisista voimista.
Outoa. Katia olin jo hieman epäillytkin Sadun juttujen perusteella, mutta entäs Anne? Havaitsiko loitsuni hänessä olevan vampyyrisen vaikutuksen? Ei sen ainakaan olisi pitänyt. Joka tapauksessa kumpikaan tytöistä ei alkanut sylkeä ektoplasmaa ja levitoida, eli heissä olleet demonit eivät ilmeisesti joko tajunneet mitä oli tapahtunut tai eivät olleet rahtuakaan huolissaan tapahtuneesta. Ennenkuin kukaan ehti hakea talikoita tai muita lynkkausvälineitä sanoin tietäväni, mikä hälytyksen Annessa luultavasti oli laukaissut, ja että Katissa oleva kutsumaton vieras saataisiin kyllä ajettua huomenna pois ilman että tästä olisi hänelle itselleen mitään haittaa. Välitin silti sijaintimme Lasselle tekstiviestinä, ihan siltä varalta että yöllä joku tekisi jotain odottamattomia meille kaikille.
Väsymys alkoi olla jo melkoinen. Kati olisi ehkä kaivannut enemmän terapiaa, mutta en kyennyt sitä ajattelemaan - minun ongelmani oli nyt Anne. Olin paljastanut osan korteistani hänen suhteensa, ja kun kerran alkuun oli päästy, voisin viedä asian loppuun asti. Kun kävimme nukkumaan, kiipesin Annen viereen ja kysyin, halusiko hän kuulla teoriani siitä, mikä hänessä oli loitsun aktivoinut. Tietenkin hän halusi. Pelkäsin hieman tulevaa keskustelua, mutta pakko se olisi kai joskus käydä.
Niinpä kerroin hänelle, että arvioin hänen olevan ghouli, ja kysyin, osasiko hän kertoa minulle tästä jotain. En tiedä mitä oikein odotin hänen kertovan, mutta osittain sain pahimman mahdollisen skenaarion.
14-vuotiaana Annen oli pelastanut leukemialta annos vampyyrin verta. Nyt, vuosia myöhemmin, hän oli saanut taas annoksen samaa ainetta - Sakarilta. Sakari oli luonut tai luomassa Anneen verikahletta. Anneen. Minun Anneeni. Minun tyttööni. Minun tytöltäni oltiin viemässä - tai jo viety - hänen vapaa tahtonsa, kyky suhtautua Sakariin objektiivisesti. Kyky suhtautua maailmaan objektiivisesti, kyky arvioia oikeaa ja väärää. Hänestä oltiin tehty jotain, johon minä en voinut enää luottaa.
Joskus luulin, että Anne oli kuollut. Silloin tahdoin etsiä syylliset ja satuttaa heitä. Nyt sama tilanne oli tullut uudelleen.
Olin kuolemanväsynyt, järkyttynyt, petetty, pettynyt. Itkin Annen sylissä. Tahdoin sanoa, että asia ei ollut hänen syytään, mutten tiennyt miten voisin sen ilmaista. Pidin vain hänestä kiinni ja sopertelin jotakin.
Kaiken tuskailun katkaisi Willen soitto. Hänellä oli pahoja uutisia. Demoni oli jättänyt Isaskarin - ja siirtynyt Tenkkaan. Asiat Turussa olivat romahtamassa pahasti, ja melkeinpä ainoa valopilkku johon tartuimme oli huomenna kaupunkiin saapuva Asko. Ehkä hän ja Lasse saisivat yhdessä jotain aikaan tuolle kaikelle.
Silti portti helvettiin oli siirtynyt ajatuksissa taka-alalle, samoin keijut, maagit ja Supo. Minun rakkaalleni oli tehty pahaa. Sakari oli käynyt hänen mielensä kimppuun osana jotain vainoharhaista suunnitelmaansa. Sakari, omaa varjoaankin pelkäävä wannaberuhtinas. Sakari, Sakari, vitun Sakari. Vain yksi asia korjaa tällaiset teot, sinä perkeleen nilkki. Sillä ei ole mitään tekemistä koston kanssa, se on vaan virheiden korjaamista. Verikahle katkeaa vain kun sen luonut vampyyri kuolee. Luulisi, että Anne olisi kertonut sinulle, mitä tapahtui edelliselle mulkerolle joka meni yrittämään tällaista minulle tärkeälle ihmiselle. Et varmaan sitten uskonut. Olisi pitänyt.
Uni vei minut. Olin Annen sylissä, ja silti niin kaukana hänestä.
Lauantai, 7.5. 2005
Heräsin oikeastaan vasta kävellessäni katsomaan Helvetin porttia. Ulkona oli viileää, ja Marianne käveli mukanani. Päivänvalossa portti näytti todella mitättömältä, mutta qlippottisen energian kosketus tuntui edelleen, ja portin keskellä oleva kivi käyttäytyi omituisesti.
Rupattelin Mariannen kanssa niitä näitä. Hän oli selvästi huolissaan Niinan tilasta, vaikkei tätä kuulemma mitenkään erinomaisesti tuntenutkaan. Minulle muistinsa menettäneen morsion mysteeri oli niin kaukana mielen etuhyllyistä, etten asiaa jaksanut edes miettiä. Hyvä että joku. Ja Marianne tuntui lujahermoiselta tytöltä. Plus, minä diggasin hänen piikkikaulapantaansa.
Ajatukseni eivät kuitenkaan olleet hornan portissa, Niinan muistissa tai Mariannen koruissa, vaan Annessa ja Sakarissa. Olin kuullut, että hän oli ajautunut riitaan Venlan kanssa, ja että Venlakin oli nykyään ilmeisesti vampyyri. Niinpä paiskasin Venlalle tekstiviestin jossa pyysin häntä soittelemaan. Hän soittikin, ja yritin tiedustella häneltä hienovaraisesti Sakarin sijaintia - tiedä vaikka onni potkisi ja Venla tietäisi missä kaupunkimme ruhtinas vietti päivänsä. Mutta moista onnenpotkua ei tullut.
Verkalleen ihmiset mökissä kömpivät jalkeille. Kukaan yöllä pitkään valvoneista ei ollut jaksanut panna takan pelliä kiinni tulen sammuessa, joten sisällä oli kylmä. Ruokaa ei oikein ollut, ainoastaan suklaata. Velhojoukkue raportoi olevansa saapumassa kunhan poimisivat Askon asemalta kahdentoista maissa. Turussakin kaikki olivat selvinneet yön yli. Toivoin piirin tuovan mukanaan safkaa, juotavaa ja aseistusta, mutta en varsinaisesti odottanut tämän toteutuvan.
Ulkona etsittiin merkkejä öisistä möröistä, mutta tuloksetta. Viedäkseni ajatukseni pois Annesta uppouduin pihalla olevan portin rakenteeseen. Koetin miettiä, millä keinolla portista pääsisi eroon, ja sain huonoja ajatuksia huonojen ajatusten perään. Jossain vaiheessa Kati kysyi, voisinko tehdä lisäselvitystä eilisillan havaintojeni pohjalta, ja suostuin tähän. Otin tytöltä pari pisaraa verta ja katsoin, mitä muutamat yleisimmät pahan paljastusrituaalit niistä sanoivat.
Ensimmäinen rituaali kertoi, että Kati oli ihmissusi. Tämä varmaan selitti sen, miksi häntä oli edellisiltana ollut kirotun vaikea sulkea loitsukehän sisään - ihmissuden voima puski vastaan ja koetti estää häkkiin sulkemisen. Toinen loitsu vahvisti, että jonkinlaista infernaalista energiaa tytössä oli. Tarkempaa luonnetta en yrittänytkään saada selville, mutta vakuutin hänelle, että se saataisiin kyllä ulos hänestä. Lykantropian kanssa hänen olisi vaan opittava elämään, vähän kuten sokeritaudin.
Yhden maissa Maagimobiili kaarsi viimein paikalle, ja sisältä purkautui viisi vekkulia salatieteilijää. Tenkka näytti oudolta heti kättelyssä. Tytöt suhtautuivat Piiriin aluksi varauksella, mutta kun Wille kantoi pöydälle kaksi kassia täynnä ruokaa, teetä ja kahvia, voittivat maagit heti paljon sympatiaa puolelleen. Minulle Isaskar taas antoi putkikassin täynnä Helenan komerosta haettua rautaa. Mökin ulkopuolella vietimme tupakkahetken ja vaihdoimme informaatiota tilanteesta. Tenkassa oli Nirgo-niminen pyrokineettinen totuuden papin henki tai jotain vastaavaa, mikä lie alamaailman vasara yhtä kaikki. Päätimme asioiden käsittelyjärjestykseksi ensin ihmiset, sitten portti.
Pari tuntia kului rituaalien säätämisessä ja eestaas sahaamisessa. Tenkasta otus oli lähdössä pois "heti kun vapaaehtoinen löytyisi", mutta kiero pirulainen väisti Lassen ja Askon virittämän ansan änkeä hänet patsaaseen. Vaikka Tenkan oma persoona näyttikin olevan vähitellen murtumassa possessoijan paineen alla, totesimme lopulta ettemme voineet tehdä asialle tältä istumalta mitään, ja sen sijaan keskityimme ottamaan Katin mielestä pois ylimääräisen vierailijan. Piirsimme kalliolle rituaalikehän ja teimme nopean ja yksinkertaisen karkoitusloitsun. En ollut herran aikoihin tehnyt magiaa yhdessä suuren porukan kanssa, ja Näkymätön piiri on vielä varsinainen sekoitus eri tyylilajeja. Minun kabbalismini, Lassen soveltava hermeneutiikka, Askon zarathustralaisuus ja Willen psyykkiset kyvyt olivat kuitenkin toimiva yhdistelmä, ja tunkeilija saatiin ulos Katista hämmentävän nopeasti.
Ensimmäisen voiton jälkeen kävimme kentällä olevan portin kimppuun. Asko laati teoriaa, sitten hän, minä ja Isaskar testasimme sitä - ja vaihteeksi tulokset olivat enemmän sitä, mihin olin tottunut: sisempi kehä meni rikki, mutta portti räjähti suuremmaksi. Onneksi piirtämämme ulompi kehä piti sen voiman sisällään.
Seuraava toimenpiteemme vaatisi teoriakeskustelua ja paria olutta. Kuitenkin sitä ennen olisi hyvä saada Tenkka kuntoon, mieluiten nopeasti. Lisäksi ulkona alkaisi kohta hämärtää ja olisi hyvä poistua täältä ennen kuin eilisillan möröt palaisivat. Niinpä aloitimme Vienolan evakuoinnin. Siivosimme enimmät rituaalijäljet pois, sitten poimin autooni ensimmäisen erän siviilejä sekä Annen ja suuntasimme Turkuun.
Matkalla puhuimme niitänäitä. Niina oli muistihäiriönsä vuoksi varsin pihalla kaikesta, mutta Kati ja Marianne olivat enemmän normaalissa mielentilassa ja yritin varovasti esittää heille toivetta, etteivät he antaisi näkemiensä asioiden aivan suistaa heitä raiteiltaan tai villiintymään okkultismista. Klassisesti minun olisi varmaan kuulunut puhua mystisiä ja sanoa, että näistä mysteereistä he eivät ikinä saa kenellekään kertoa, mutta tiesin kyllä, ettei sellaisesta ole koskaan mitään hyötyä. Niinpä tyydyin toteamaan, että tätä kaikkea ei kannattaisi yrittää kotona jottei kävisi huonosti.
Kyytiläisistä erottuani vein autoni takaisin huoltamolle, ja sanoin pari hapanta sanaa kundeille heidän huumorintajustaan. Sitten otin vaihtoehtoisen kulkuneuvoni polkupyörän käyttöön ja suuntasin keskustaan. Hamppumarssin olin jo missannut, mutta Anne oli tapaamassa Satua, ja idea viehätti minuakin.
Koulussa rupattelin Sadun kanssa. Satu ei ollut hyvillään siitä, että olin vahvistanut J:lle että hän oli keiju - perkelekö mitään vahvistanut, totesin vaan että ei ollut ihminen ei kun J sitä ehdotti. Himmetin sulkahattuinen selkäänpuukottaja. Sitten kuului uutisia Katista, jota J oli alkanut hiillostaa. Katin kaveri, Ritu, oli kuollut pääsiäisen aikoihin, ja Ritu oli ilmeisesti ollut ihmissusi. J:n homma kaupungissa oli näköjään selvittää Ritun kuolemaa. En pitänyt ajatuksesta, että niljakas jiiviö häiritsi Katia, ja tahdoin puuttua asiaan.
Keskustelussa Koulussa selvisi, että J ei myöskään ollut ihminen vaan ilmeisesti (isännätön?) ghouli. Ritun kuolinsyy oli taas Susan mukaan yhteentörmäys Supon erikoisyksikön kanssa. Susa ei tahtonut kertoa tätä J:lle, koska J ei millään tavoin suojannut tietolähteitään - mutta minä ja Anne olimme olleet pääsiäisen aikaan melkeinpä näkemässä mitä Ritulle tapahtui, tai ainakin näimme puhdistusporukan joka sitten ilmeisesti oli Supoa.
Saman tien Anne ja minä saimme ajatuksen siitä miten hoitaisimme joitain ongelmiamme pois päiväjärjestyksestä. Singahdimme ravintolaan jossa J ja hänen kaverinsa juttelivat Katin kanssa. J oli silmiinnähden ällistynyt siitä, että edes löysimme hänet, ja vielä enemmän hänen leukansa putosi kun kerroimme, että me voisimme sanoa hänellle mitä Ritulle kävi. Hän pyysi meitä nimeämään hintamme, mutta me totesimme, että tämä voisi yhtä hyvin olla lahja. Sitten kerroimme hänelle Suposta. Sanoimme, että tieto olisi varmaan hyvin helppo tarkistaa. Sitten poistuimme varmistuttuamme, että Kati oli okei.
Onnistuimme pidättelemään nauruamme ulos saakka. J:n ilme oli ollut korvaamaton, ja taisimme kerralla näyttää tamperelaiselle niljakkeelle, että meihin ei tehdä vaikutusta rahalla ja että asiat Turussa eivät tosiaankaan pyörineet hänen ehdoillaan. Mikä vielä parempaa, saimme J:n lähtettyä Supon niskaan, joka saattaisi vähän häiritä rakasta salaista poliisiamme. Ja jos J kertoisi mistä tieto oli peräisin ja Supo tulisi kiusaamaan minua ja Annea, me voisimme aina todeta että lehtiä lukevaa yleisöä kiinnostaa tietää, miksi veronmaksajien rahoja haaskataan haamujahtiin.
Yhtäkkiä päivä näytti kerrassaan kirkkaalta. Oli kevät ja kaunista, ja vaikka huoliakin oli vielä, ne saattoi hetkeksi unohtaa. Menimme Paniiniin syömään ja puhuimme tyhmiä. Päätimme lähteä maanantaina viikon lomalle Kreikkaan - asiaa oli sivuttu eilenkin, mutta nyt fiilis oli kovasti sellainen, että loma olisi tervetullut. Ja rahaakin oli, kiitos J:n edellisen palkkashekin.
Annelle esitin hyväntuulista, mutta sisälläni epäilys alkoi taas kalvaa. Muistin Sakarin ongelman ja tiesin, että jotain sillekin pitäisi tehdä. Lomalla, kaukana Turusta voisin selvittää ajatuksiani, laatia suunnitelmia ja ehkä löytää tien ulos ongelmasta.
Anne esitti myös mainion veikkauksen Niinan muistinmenetyksestä. Niinan mies oli Makke - voisiko se tarkoittaa Makkosta? Makkonen saattaisi haluta tietoja Turusta, ja Niina tai joku muu verikahleessa oleva voisi olla hyvä agentti tähän. Kelvollinen työteoria ainakin. Mitähän Sakari sanoisi kun Anne kertoisi asian hänelle?
Niinan pulma ei kuitenkaan ollut minulle tällä hetkellä akuutein ongelma. Palasin Kouluun ja istuuduin Näkymättömän piirin pöytään, saatuani ensin Sadulta teorian, että kehä oli Venlan tekemä. Ei kuulostanut kovin todennäköiseltä minusta, mutta sanoin ottavani tutkittavaksi. Tässä vaiheessa oli syytä tarkistaa joka asia.
J:n ja Supon toisiaan vastaan pelaaminen huvitti muitakin piiriläisiä, mutta sävy palasi pian vakavaksi. Tenkka piti korjata. Tarvitsimme vastauksia siihen, mitä Vienolassa oikein oli tapahtunut, ja nämä vastaukset löytyisivät ehkä Isaskarin päästä. Lasse päätti koettaa taas hypnoosia. Matkalla Lasselle mainitsin Isaskarille, että vampyyri oli yrittänyt ottaa tyttöäni ghoulikseen, ja että tulevaisuudessa saattaisi olla nokkapokkaa verenimijän kanssa. Annen tilanteen ajatteleminen veti taas mieltäni maahan, mutta pakotin nämä ajatukset taka-alalle toistaiseksi.
Puolta tuntia myöhemmin meillä oli alustavia vastauksia. Kaarinan seurakunnan pappi oli ollut myös Vienolassa, hänen luokseen seuraavaksi. Minä ja Wille lähdimme saman tien liikkeelle. Pappi joko vastaisi, tai itkisi ja vastaisi.
//
Tulevaisuuden tehtäviä siis, aikajärjestyksessä
* Jutellaan Kaarinan seurakunnan papin kanssa. Selvitetään, onko tässä demoni. Jos ei, selvitetään mikä on hänen osuutensa tapahtumiin, ja mistä rinki metsään tuli. (la)
* Ajetaan Tenkasta pois Nirgo, jos suinkin mahdollista. Vapaaehtoiseksi isännäksi löytyy vaikkapa kaarinalainen pappi, jos hän on syyllinen tähän. Tästä Näkymättömän piirin väki osaa varmaan kertoa lisää, mutta jos ei muuten suju, lyödään Tenkalta taju kankaalle tylpällä esineellä, pannaan rituaalikehään ja kiskotaan demoni johonkin hilavitkuttimeen. (su)
* Käydään sulkemassa portti helvettiin, jotenkin. Enimmäkseen Askon ja Lassen juttu, minä olen paikalla vaan siltä varalta, että jotain menee pieleen ja pitää ajatella nopeasti. Anne saattaa tulla paikalle, jos jaksaa Piirin seuraa. (ma)
* Lähden Annen kanssa J:ltä saaduilla loppurahoilla lomalle Kreikkaan (maanantai-iltana). Relataan Kreikassa viikko.
* Kreikassa tehdään Annen nukkuessa pieni rituaali, jolla yritetään ottaa yhteys siihen demoniseen voimaan joka sillä on päässä. En mä edes vielä aja sitä pois, mä ajattelin paremminkin palkata sen. Jos Annella on jokin pieni riivaajahenki, mä haluan tietää mistä se on tullut ja mitä se tahtoo, ja onko se Annen painajaisten takana. Jos sillä ei ole mitään varsinaista funktiota, tai jos se on riittävän pieni komenneltavaksi, mä otan sen määräysvaltaani. Tavoite on jotenkin käyttää sitä Annen ghouliutta vastaan, tosin tämä ei välttämättä ole mahdollista. Jos se aiheuttaa painajaiset, se varmaan pitää ottaa pois. Tarvittaessa voin ottaa sen omaankin päähäni, mutta sitä en välttämättä tee vielä. Detaljeja annan sit kun saan tietää, mikä siinä on ja mistä se on peräisin.
* Kreikasta palattuani tapaan Sakarin. Jos Annessa olevaa verikahleen alkua ei voi muuten purkaa, eikä Sakari osaa antaa ennennäkemättömän hyvää selitystä tapahtumille, tämä saattaa olla tapaaminen josta vaan toinen kävelee pois. Tai sitten vaan murhaan Sakarin myöhemmin, saapi nähdä.
* Jossain vaiheessa pitää ehkä ottaa verikokeita muistakin tuttavapiirin ihmisistä. Niina tulee ensimmäisenä mieleen, mutta Anne saattaa hoitaa tuon puolen.
//
Kaikki alkoi mukavasti ja Lassesta vaikutti hetken aikaa siltä, että Näkymättömän piirin kokoontuessa viikonlopuksi kaupunkiin, olisi mahdollisuus elää jälleen vanhoja hyviä aikoja. Lasse ei muistanut, että vanhat hyvät ajat eivät olleet erityisen hyviä.
Päivä alkoi Willen kanssa ja Lasse vei tämän tapaamaan myös Jiitä, joka oli yhtä limainen kuin viimeksikin. Jiiltä Lasse kuitenkin sai aikaisemmista palveluksista maksuksi kopioita jostain Vatikaanin kirjastosta löytyneestä kadonneesta Raamatun-käännöksestä. Tämän jälkeen Wille ja Lasse menivät Lasselle katsomaan natsidokkareita videolta.
Ennen pitkää Tenkkakin ilmestyi kaupunkiin ja miehet menivät Kouluun tapaamaan häntä ja Isaskar Niemeä. Isaskar käyttäytyi hyvin kummallisesti ja Lasse varoittelikin muita Isaskarin pitkänä perjantaina kertomista omituisuuksista Mikaelin seurakunnassa. Pöydän ääressä vaihdettiin kuulumisia ja törmättiin Kariin sekä Ivanaan, ja tämän seurassa liikkuvaan luonnonhenkeen nimeltä Metsänkulkija.
Ivana suostui katsomaan Isaskarin pään sisään ja paljasti, että siellä on jokin todella voimallinen demoni. Vanhat hyvät ajat olivat palanneet.
Äijänelikko meni Lassen luokse tarkoituksena manata demoni pois Isaskarista. Wille ja Tenkka pitivät Isaskarille seuraa sillä välin, kun Lasse piirsi ullakolla taikaympyrää lattiaan. Isaskar huijattiin taikaympyrään, joka oli kuitenkin liian heikko pitelemään hänessä olevaa demonia. Tämän seurauksena demoni kuitenkin paljasti itsensä ja kertoi olevansa Nirgo ja toimineensa Assyriassa tulenjumalan pappina.
Todettiin, että asiaa ei voida auttaa, joten alettiin maistella sipsejä ja juoda viiniä. Miesten viettäessä iltaa paikalle saapui yksityisetsivä Matti Manner parin asiakkaansa kanssa, jotka halusivat saada selville jostain tuliamuletista. Oltiin jo pikkutunneissa, mutta vieraat puhuivat pitkään Lassen ja Willen kanssa. Ainakin Lassea moinen tungettelevuus ärsytti ja lopulta hän melkein heitti vieraat pois. Tällä välillä Isaskar ja Tenkka olivat jutelleet paljon ulkona.
Vieraiden lähdettyä Wille ja Lasse selittivät Tenkalle suunnitelmansa demonin houkuttelemiseksi ulos Isaskarista. Melko pian sen jälkeen selvisikin, että demoni ei ollut enää Isaskarissa vaan Tenkassa ja tiesi nyt koko suunnitelman. Hyvin hoidettu, pojat.
Wille lähti luostarimajoitukseensa ja Isaskar tyttöystävänsä luokse, joten Lasse jäi kaksin Tenkka-Nirgon kanssa kotiinsa. Lasse teki demonille pedin vuodesohvalle, laittoi vahvimmat suojauksensa oman sänkynsä ympärille ja meni nukkumaan.
Aamuyöstä Lasse heräsi Askon tuskalliseen pitkään ja yksityiskohtaiseen puheluun, jossa tämä vaati tietää kaiken eilisistä tapahtumista. Lasse kertoi parhaansa mukaan. Pian myös Kari soitti ja ilmoitti, että Rymättylässäkin on joku demoni, sekä lisäksi jonkinlainen portti, josta Nirgokin olisi saattanut tulla läpi.
Noustessaan ylös Lasse huomasi Tenkan kadonneen. Onnellisen sattuman kautta Wille kuitenkin törmäsi häneen kaupungilla kiusaamassa torikauppiaita ja sai houkuteltua mukanaan takaisin Lasselle. Isaskarkin liittyi pian seuraan.
Kun Asko saapui, miehet lähtivät yksissä tuumin ajamaan Rymättylään. Mukana autossa oli myös Nirgo, joka rauhoittui hiukan saadessaan lukea Raamattua.
Rymättylässä olivat Karin kanssa Anne, Susa, Satu [ei ollut, toim. huom] , Johanna ja pari muuta polttariseurueen jäsentä. Ilmeisesti toinen näistä oli ihmissusi, jossa oli demoni.
Asko ja Lasse tekivät Lassen mukanaan tuomasta sieluastiasta Lasselle omistetun, niin että Lasse voisi yrittää kaapata siihen Nirgon sielun. Ja jos jokin menisi pieleen tai astia rikkoutuisi, Nirgo tulisi Lasseen eikä pääsisi vapaaksi tai palaisi Tenkkaan.
Astia taskussaan Lasse meni puhumaan Nirgolle ja sanoi olevansa vapaaehtoinen ottamaan hänet itseensä. Nirgo oli jo siirtymässä Lasseen, kun tunsi vetoa astiaan, aavisti juonen ja valtavaa voimaa osoittaen kääntyi takaisin. Se pysyi Tenkassa ja pahastui Lassen petoksesta.
Kun todettiin, että Nirgosta ei päästä helpolla eroon, päätettiin koittaa taikakeinoja ihmissudessa olevaan pienempään demoniin. Tällä kertaa tehtiin monihenkinen rituaali taikaympyröineen ja viimeisen päälle lausuttuine mantroineen. Lopulta demoni saatiinkin siirrettyä sieluastiaan. Ainoa pikkuvirhe oli, että Lasse unohti irrottaa sieluastian itsestään, joten jos se rikkoutuu, siirtyy demoni Lasseen.
Hups.
Tämän jälkeen miehet luovuttivat väliaikaisesti Nirgon suhteen ja koittivat keskittyä portin sulkemiseen. Ainakin Lasse ja Wille olivat kuitenkin jo aika poikki edellisestä rituaalista, joten se jäi pitkälti Askon huoleksi. Homma ei kuitenkaan ollut niin yksinkertainen kuin oli luultu; portista saatiin joitain asioita selville, mutta siitä ei päästy eroon. Asiaan pitäisi palata myöhemmin.
Tämän jälkeen ajettiin Turkuun ja mentiin Kouluun pohtimaan tilannetta ja miettimään suunnitelmia. Vielä pari korttia oli käyttämättä: Isaskarin voisi hypnotisoida ja sitä kautta koittaa saada vihiä Nirgosta, sen suunnitelmista ja heikkouksista. Näin tehtiin ja selvisi, että ilmeisesti pastori Joonas Mäkinen oli mennyt portille ja saanut siellä Nirgon päähänsä. Tästä Nirgo oli siirtynyt Isaskariin. Portti saattoi kuitenkin tuolloin olla jo auki ja Isaskarkin oli puhunut jonkun muun kuin papin kanssa tulesta ja puhdistamisesta. (Oliko tuo joku muu Nirgo, siitä ei ole tietoa.)
Toinen askel oli käydä pastori Mäkisen puheilla, mutta tähän asti ei päästy.
Lähitulevaisuuden suunnitelmia:
* Ensimmäinen ja tärkein asia on yrittää pelastaa Tenkka. Suunnitelmana oli odottaa, että Tenkka on tajuton ja silloin manata Nirgo pois siitä. (Tämä ilmeisesti epäonnistui.)
* Seuraavaksi Lasse haluaa hävittää demonin sieluastiasta, käytännössä varmaankin tuhota koko astian, mutta niin, että demoni siirtyy Helvettiin eikä Lasseen. Vehje on vähän turhan tulenarka. Sitten haluamme sulkea Rymättylässä sijaitsevan portin. (Ilmeisesti emme saaneet suljettua, mutta saimme rajattua sen tosi pieneksi ja kätkettyä.)
* Lopulta haluamme pitää huolta siitä, että Nirgon kavereita ei tule lisää. Heti viime pelin lopuksi tehty papin kuulustelu ei ilmeisesti tuottanut tulosta, mutta vastaavia johtolankoja tutkitaan lisää. Veikkaan, että Nirgo tuli pastori Mäkiseen ja siirtyi papista. Isaskariin, jolloin pappi ei välttämättä muista koko hommasta kauheasti. Jos pastorin saa hypnotisoida, tämä olisi pop.
* Pastori toivottavasti johtaa miehet sen jäljille, joka portin avasi. Jos ei, Ivanalta voisi kysyä apua.
Soundtrack:
Väsytti, niska oli jumissa – jälleen yksi yö sohvalla oli takana. Mitenkähän pitkään selkä kestäisi tällaista elämää. Tai mieli. Ensimmäinen kuukausi oli oikeastaan ollut pahin, sen jälkeen pakolaisen elämään oli jo alkanut turtua. Olan yli vilkuilu täytyi oppia tekemään huomaamatta, rutiineita tuli välttää ja ovet lukita jäljessään.
Aamukahvi valmistui. Osakunnan toimisto oli onneksi kevään tultua hiljentynyt oikeastaan täysin, ja siellä sai asustaa kaikessa rauhassa. Kuukausi sitten päättynyt Viron vierailu oli syönyt säästöjäni hieman liikaa, ja lisätulojen ehtyminen töissä käymisen tultua mahdottomaksi oli heikentänyt tilannettani entisestään. Onneksi gradun teoriaosuus alkoi hahmottua kohtuullisen hyvin. Ja oman aktiivisuuteni kautta olin saanut paikan feromoniaiheisen tutkimusprojektin assistenttina Moskovan yliopiston psykologian laitokselta. Lähtö olisi toukokuun puolivälissä, tarkkailuryhmä olisi koossa kesäkuun ja ainakin heinäkuu kuluisi tutkimustulosten analyysin parissa. Mutta tämä tapaus oli todellinen onnenpotku sen vuoksi, että se veisi minut pois maasta halvalla ja saisin samalla hoidettua opintoni loppuun – tai ainakin hyvin lähelle sitä.
Pakoilu. Sanasta oli muodostunut mielessäni masentavaa elämäntapaani ja toimintaani parhaiten kuvaava ilmaus. Pyörittelin sitä mielessäni juodessani kahvia. Oli mahdollista ettei minua oikeasti etsitty kovinkaan tehokkaasti. Todennäköisesti riittävä varokeino olisi pysyä poissa Turusta – tai ainakin sen tietyistä osista – ja ongelmani ratkeaisivat itsestään. Mutta todennäköisyyksien varaan on ikävä laskea oma henkensä. Moskova oli kuitenkin riittävän kaukana Turusta ja mahdolliset etsijäni eivät varmasti pitäisi minua niin isona uhkana, että lähtisivät minua sieltä asti noutamaan vaikka olinpaikkani selville saisivatkin. Varmasti. Todennäköisesti.
Pyöräilin keskustaan. Siellä oli hamppumarssi, johon Sgiebelgerb osallistuisi aivan varmasti. Hän oli puhunut kannabiksesta niin ylistävään sävyyn suunnilleen aina kun olin hänet nähnyt, ettei varmasti jättäisi tätä mahdollisuutta väliin. Marssi lipui ohitseni, eikä Sgiebelgerbiä näkynyt. Miehellä oli varmaankin kiireitä. Manner oli tavoitellut minua ensiksi eilen Suomen jääkiekko-ottelun aikana, ja toistamiseen hetkeä ennen keskustaan lähtöäni. Joku ”J” oli tavoitellut minua hänen kauttaan. Kysellyt tietojani. Yrittänyt saada Mantereen etsimään minut käsiinsä, ja järjestämään tapaamisen minun kanssani. Halusin kysyä Sgiebelgerbiltä, Turun tietopankilta, lisätietoja tuosta J:stä, koska Manner ei tiennyt hänestä oikeastaan mitään.
Soitin Karille. Tämä oli ”jossakin korvessa”, jossa hän oli muun muassa Annen ja Lassen kanssa pelannut edellisenä iltana pullonpyöritystä ja okkultistista arvausleikkiä. Miehen korvien heilumisesta lähtevä ääni kuului puhelimen läpi asti. Sgiebelgerb tiedot J:stä olivat suunnilleen seuraavat: tamperelainen, rikas, typerä. Karin mukaan mies jakoi rahaa ympärilleen sumeilematta ja yritti ilmeisesti siten luoda jonkinlaisia siteitä Turkuun. ”J on harmiton. Käyttää typerää sulkahattua ja jakaa rahaa ympäriinsä – yrittää varmaan luoda velvoitteita rahaa vastaanottavien suuntaan. En minä siitä oikeastaan paljon tiedä, mutta harmiton se on.” Kerroin J:n yrittäneen tavoitella minua välikäden kautta, ja ilmeisesti Annea tai jotakin muuta Karin seurassa ollut oli tavoiteltu saman henkilön toimesta hieman aikaisemmin. Sain yhden J:n numeroista, miehellä oli ilmeisesti useampia numeroita ja tämän saamani voimassaolo ei ollut enää varmaa. Kiitin Karia tiedoista ja toivotin hauskaa päivänjatkoa sinne korpeen.
Soiton jälkeen kävin kirpputorilla. Olin ottanut tavakseni uusia päällysvaatteitani hieman normaalia useammin, koska yhteenkään vaatekappaleeseen leimautumatonta olisi varmasti vaikeampi varjostaa. Näin toivoin. UFF:n yhden euron päiviltä löysinkin uuden takin itselleni. Käytyäni pikaisesti osakunnalla tapasin Ryssänmäellä Mantereen aikaisemmin sovittuna ajankohtana. Olin tuttuun tapaani vartin myöhässä, ja Matti oli jo kertaalleen varmistellut saapumistani puhelimitse.
Mattia oli mukava tavata. Hänen rauhallinen olemuksensa rauhoitteli hieman minuakin. Minua kohdanneet ongelmat olivat hänellä suunnilleen tiedossa, ja kerroin tarkasti mitä minun ja Sakarin joukkion välillä oli tapahtunut muutama kuukausi aikaisemmin. Manner oli paremmin perillä asioista kuin silloin. Hän oli saanut puheidensa mukaan Sgiebelgerbin kertomaan paljon asioita jo viime vuoden puolella, ja minä informoin häntä vielä muutamista yksityiskohdista, joita hän ei tiennyt. Kaikki yliluonnolliset asiat Manner sulatti yllättävän pehmeästi, itse hän kertoi ettei paljon vaihtoehtoja suhtautumiseen oltu annettu. Pakkohan se oli uskoa, kun omin silmin näki. Mantereen tiedot olivat sangen päteviä, tosin vampyyrin ja ghoulin erot ja muutama muut oleelliset yksityiskohdat olivat hieman hukassa. Minulla oli ollut aikaa täydentää teoreettista tietopohjaani melkoisesti tiettyjä kirjoja lueskelemalla, mutten kuitenkaan korjannut Matin käsityksistä kuin muutaman isoimman virheen.
Manner sai suostuteltua minut tapaamiseen J:n kanssa. Tai oikeastaan minut oli helppo vakuuttaa. J oli luvannut tapaamisesta isot rahat ja niille minulla oli käyttöä. Lisäksi Mantereen tapa ottaa ensiksi minuun yhteyttä minun jäljittämiseksi annetussa tehtävässä ja vasta sen jälkeen asiakkaan informointi osoitti hänen todellakin olevan luottamuksen arvoinen. Menimme Mantereen autolla sovittuun paikkaan ja otimme J:n kyytiin. Matin toimiessa kuljettajana J meni apukuljettajan istuimelle ja minä istuin takapenkillä ja pidin yhdeksänmillistä kädessäni koko matkan ajan. En halunnut ottaa riskejä.
J kyseli tulipaloista, joita olin tutkinut. Olin oikeastaan jättänyt tuon asian jo hieman vähemmälle huomiolle viime aikoina, mutta sen nouseminen esiin osoitti minun olleen oikeilla jäljillä. J ilmeisesti epäili minun olevan jotenkin palojen takana, tai ainakin tietävän niistä paljon. Vastailin riittävän laajasti saadakseni J:n luottamuksen, mutta riittävän suppeasti jäädäkseni keskustelusta voitolle. Hänen arvauksensa oli jokin kultti, joka yritti jonkinlaista yhteyttä helvettiin. Hyvä arvaus, olin itsekin epäillyt samaa. Mutta kiitoksena muutamista J:n antamista tiedonhipuista johdattelin häntä oikeille jäljille: ei mikään kultti olisi liikkunut niin laajalla alueella kuin tulipaloja oli ollut. Eli joko kultin kaltainen yhteisö olisi vain muutaman tapauksen takana, tai sitten kyse olisi jostakin muusta. Esimerkiksi yhteydenottoa yritettiin toisesta suunnasta tänne. Keskustelu J:n kanssa oli sangen antoisa, etenkin käteisenä saamani 4000e:n palkkio oli keskustelun antoisinta osa-aluetta. Rahahuoleni olivat toistaiseksi ohi. J:n viimeisen sanat ennen autosta poistumista olivat kutakuinkin seuraavanlaiset: ”Kiitoksia tästä keskustelusta herra Asikainen. Emme varmaankaan tapaa aivan pian uudelleen, sillä olen saanut kuulla teidän suunnittelevan jälleen uutta matkaa. Jos kaipaatte turvapaikkaa tai jotakin vastaavaa, niin ottakaa minuun yhteyttä. Minulla on ystäviä useimmissa Euroopan maissa, ja voin varmasti tarvittaessa auttaa.” Kiitin tarjouksesta, mutta totesin mielessäni etten varmasti ottaisi vastaan mitään almuja tuolta narrilta ellen olisi äärimmäisessä hädässä.
Manner kertoi olevansa seuraavana menossa tapaamiseen erään toisen asiakkaan kanssa. Yllätyin hieman hänen halutessa minut mukaansa tuohon tapaamiseen, sillä en arvannut hänen haluavan sotkea minun mihinkään asiakasasioihinsa. Mutta tämä tapaus sisälsi ilmeisesti sellaisia piirteitä, joista minulla oli paremmat tiedot kuin hänellä itsellään. Asiakkaana oleva perikunta oli saanut kuolinpesästä haltuunsa (suvussa kiertävien huhujen mukaan) tulipaloja aiheuttavan esineen. Kyseisen esineen säilytykseen liittyi tiettyjä omituisuuksia (rasia, jonka sisällä punainen pussi, jonka sisällä suolaan upotettuna kyseinen amuletti) ja koko tapaus vaikutti joko oudolta sukulegendalta tai sitten päivänvaloon yllättäen putkahtaneelta yliluonnolliselta esineeltä. Manner oli jo harkitsemassa esineen hankkimista J:n haltuun, koska tällä olisi ilmeisesti varaa ostaa se itselleen. Mutta tämä suunnitelma ontui sen vuoksi, ettemme tienneet J:stä sen enempää kuin tästä perikunnasta. Ja toistaiseksi olisi varmempaa pitää esine sen todellisista voimista tietämättömien käsissä kuin antaa sitä okkultismia selvästi tuntevan J:n haltuun.
Odotimme perikunnan saapumista puolen kilometrin päässä Koulusta, joka oli ollut alkuperäinen tapaamispaikka. Perikunnan edustusto koostui kahdesta henkilöstä: amuletin aikaisemman omistajan, tulipalossa kuolleen vanhan naisen, lapsenlapsen naispuolisesta kihlatusta Evelyn Lintulasta ja perikunnan miespuolisesta asianajajasta Albert Kivijärvestä. Tämä kaksikko halusi nähdä tuon amuletin, sillä sen oli tarkoitus siirtyä lähipäivinä naisen kihlatun tädin mukana Tukholmaan ja Pariisiin arvioitavaksi. He halusivat ilmeisesti arvion amuletista ja pitää sen itsellään, sillä tädin pelättiin myyvän amuletin alihintaan heti maasta päästyään ja pitävän rahat itsellään. Amuletin esiin ottoon liittyen oli saatu joitakin ohjeita, ja minä vahvistin niiden seuraamisen olevan turvallisinta. Esittäydyin omalla nimelläni ja omalla tittelilläni – PsK ja freelancer-toimittaja, jonka erikoisalana ovat olleet tiettyjä yliluonnollisiksi tituleerattuja elementtejä sisältävät tapaukset.
Ajoimme jonkin matkan päähän keskustasta, ulkoilualueelle jossa oli käynyt joskus juoksemassa. Siellä sijaitsi laaja kivikkoalue, pirunkallioksi kutsuttu. Sen keskellä amuletti ei varmastikaan pystyisi aiheuttamaan mitään tulipaloa tai vaaraa ympäristölleen. Jätimme sähkölaitteet sivummalle ja Mantereen takilla hämärretyssä tilassa nainen avasi rasian minun kieltäydyttyäni kunniasta.
Rasian sisältä löytyi punaista nahkaa oleva pussi, joka oli täynnä suolaa. Suolan keskeltä paljastui messingistä tai vastaavasta aineesta valmistettu solki, jossa oli kuviointina symmetrisiä ornamentteja kehämäisessä muodostelmassa. Tarkastelimme solkea auringolta suojassa. Ei savua, ei mitään. Solki pakattiin takaisin sinne mistä se otettiinkin ja lähdimme paikalta.
En muistanut törmänneeni kyseisen kaltaiseen amulettiin aikaisemmin, tai edes lukeneeni sellaisesta. Oli toki mahdollista, että kyseinen esine olisi vain sukulegendoissa mainetta kerryttänyt tavallinen solki, mutta tämän varaan ei kannattaisi laskea. Onnistuimme ”pelottelemaan” Mantereen kanssa perikuntaa riittävän paljon ja he päättivät pitää amuletin hallussaan toistaiseksi. Myöhemmin illalla tiivistyi suunnitelma, jonka mukaan he teettäisivät siitä kopion ja luovuttaisivat sen ulkomaille lähtevälle Vappu-tädille.
Käytyään Mantereen kanssa syömässä ja pohtimassa päivän tapahtumia Mikael palasi väliaikaiseen kotiinsa. Hän oli luvannut perikunnalle haeskella jonkinlaisia ennakkotapauksia amuletin kaltaisista asioista. Lehtiartikkeleita selaamalla ei äkkiseltään löytynyt mitään tismalleen samankaltaisia, mutta The Timesin elektronisista arkistoista irtosi muutama 1900-luvun alusta oleva artikkeli, joissa mainittiin suvun päälle tulleesta huonosta onnesta sen luovuttua suvussa vuosisatoja kulkeneesta kartanosta. Kirjoitin perikunnan pyynnöstä pientä korvausta vastaan lyhyen kirjelmän, jossa suosittelin heitä olemaan toistaiseksi myymättä kyseistä sukukalleutta. Kirjoitus oli pelkkää pseudotiedettä, mutta toivoin perikunnan ”näistä asioista joitakin tietävien jäsenten” onnistuvan sen avulla pitämään amuletin hallussaan ja Vappu-tädin kaltaisten henkilöiden ulottumattomissa. Sinällään minulla ei ollut erityistä tarvetta auttaa perikuntaa, mutta ystäviä ei koskaan ollut liikaa ja tämä amuletti liittyi ainakin joihinkin selittämättömiin tulipalotapauksiin, vaikkei ilmeisesti aiheuttanutkaan talvella tutkimiani tapauksia.
Menin nukkumaan. Sohvalla maatessani mielessäni pyörivät päivän tapahtumat. Manner tiesi nyt asioista riittävästi pystyäkseen varautumaan paremmin…kaikkeen. Se oli hyvä, eikä vaikeinta selvittelyosuutta edes jätetty minun harteilleni. Olin päässyt eroon rahahuolistani ja gradun työstäminen Moskovassa olisi paljon helpompaa saamani 4000e:n avulla. Ja siitä jäisi vielä säästöönkin pahan päivän varalle. Lisäksi olin sattuman kautta päässyt osalliseksi tähän outoon amuletti-asiaan. Todennäköisesti Sgiebelgerb ja Tuominen ottaisivat asian hoitaakseen lähipäivinä, mutta amuletin säilytykseen pyrkineet perikuntalaiset luottivat minuun ja omasivat pienen kiitollisuudenvelankin kirjoittamani tekstin vuoksi.
En ollut vielä varma mihin kaikkeen tuo amuletti liittyi. J:n mukaan kyseisen kaltaisia amuletteja oli legendan mukaan kaksi: toinen avasi oven helvettiin ja toinen taivaaseen – tai jotakin yhtä isoa. Ja niiden tuominen samaan paikkaan neutraloisi kummatkin. Tämä oli siis paljon suuremman kokoluokan asia, kuin Sakarin yritys nousta Turussa jonkinlaiseen valta-asemaan. Ja amuletin kautta minäkin onnistuisin kenties löytämään hieman vastauksia niihin suuriin kysymyksiin, jotka naamani eteen oli niin tylysti tyrkätty vuosia aikaisemmin.
Toistaiseksi amuletti-asia saisi odottaa. Pelkäsin yhä mahdollisia vainoja, sillä J oli myös maininnut Sakarin pitävän minua jonkinlaisena uhkana nykyään. Tiesin kuulemma liikaa asioita ja minua epäiltiin koko tämän tulipalo-sarjan suureksi alullepanijaksi. Elämän ironiaa. Mutta päätin hieman yllättävästä uudesta kontaktivyyhdestä huolimatta pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassani ja lähteä Moskovaan muutamaksi kuukaudeksi. Sieltä palattuani asiat olisivat varmasti Turussa hieman rauhoittuneet, ja minäkin olisin halutessani vapaampi karistamaan tuon kaupungin pölyt jaloistani valmistumisen jälkeen – tai vaihtoehtoisesti jäämään ja luovimaan itselleni enemmän tilaa. Välini Sakarin, Anteron ja Auroran kanssa eivät todellakaan olleet vielä loppuun käsitellyt.
Ohessa teksti, jonka kirjoitin Amuletin omistavalle perikunnalle ja toimitin Evelyn Lintulan sähköpostiosoitteeseen:
Perintö
Suvussa pitkään kulkeneisiin esineisiin liittyy joskus
tiettyjä
ominaisuuksia
ja piirteitä, joita nykytieteen menetelmin ei
välttämättä
pystytä täysin
selittämään. Esineisiin liitetään usein
pelkäksi
legendaksi ja perimätiedoksi
määriteltyjä asioita. Esimerkiksi kymmeniä
sukupolvia suvussa
kulkeneeseen
kartanoon voi liittyä uskomus siitä, että kartanon
myyvä
suvun jäsen saa
tuta kauhean kohtalon. Ja vaikka tällaisen kartanon myyneen suvun
vesan
virallinen kuolinsyy olisikin vaikkapa sydänkohtaus,
vieläpä
tieteellisesti
todennettavissa oleva tapaus siis, niin myynnin suorittaneen
henkilön kuolema
heti kauppakirjan allekirjoittamisen jälkeen onkin
selitettävissä
vain sattumalla
tai jollakin vielä oudommalla - suvun
legendalla.
Tähän esimerkkiin rinnastettavia tapauksia
löytyy maailmalta
useita. Ohessa
on muutama lehtileike - arvostetuista sanomalehdistä - joissa
viitataan
sanalla tai parilla mainitun kaltaisiin "epätieteellisiin
perusteluihin".
Vaikkei niitä korosteta, niiden mahdollinen olemassaolo
myönnetään.
Näitä
epätieteellisiä perusteluita voidaan yllättävän
helposti
muuttaa myös tieteellisiksi.
Ihmisen alitajunnassa vaikuttavat asiat ja itsesuggestointi ovat
nykypsykologian
hyvin tuntemia käsitteitä, ja niiden vaikutus mainitun
kaltaisissa
esimerkkitapauksissa
on täysin mahdollista. Eli vaikka täysin järkevä ja
rationaalinen
henkilö
uskoisi ettei hänelle usein kerrottu suvun tarina vaikuttaisi
häneen
mitenkään,
voi tarinan vaikutus alitajunnan kautta olla niin vahva, että
hän
toteuttaa
suvun legendaa tahtomattaankin.
Teidän sukunne hallussa jo
pitkään olleen amuletin kerrotaan
hävinneen useasti
ja päätyneen jälleen suvun haltuun. Lisäksi
tämän
amuletin uskotaan aiheuttavan
tulipaloja valon tai juoksevan veden kanssa yhteen joutuessaan. Amuletin
hävittävää tahon uskotaan kärsivän jonkin
rangaistuksen.
Näiden väitteiden
sivuuttaminen täysin aiheettomina sen vuoksi, että ne ovat
"pelkkää
perimätietoa"
on täysin jokaisen itse ratkaistavissa. Toivon tämän
kirjeen
ja ohessa olevien
lehtileikkeiden perusteella useimpien Teistä kuitenkin tekevän
sellaisen
ratkaisun, ettei kyseistä amulettia ryhdytä
hävittämään
(niin myymään kuin
tuhoamaan) ilman mitään todella painavia perusteita.
Allekirjoittanut Turussa 7.5.2005,
Mikael Asikainen
-Allekirjoittanut on psykologian kandidaatti ja toimittaja, joka
on erikoistunut
tässä kirjoituksessa esiteltyihin asioihin.
PM8:sta PM11.5:een:
* Mikael lähtee Moskovaan toukokuun puolivälissä. Hän asuu kesäksi
tyhjillään jääneessä opiskelija-asunnossa, käy päivät yliopistolla
työskentelemässä feromonitutkimuksen avustajana, ja perehtyy Moskovan
kirjastoissa ja lehtiarkistoissa selvästi isoihin yliluonnollisiin
asioihin viittaaviin tapauksiin. Mutta jotenkin se kaikki ei tunnu enää
niin merkitykselliseltä. Sen sijaan käsillä oleva tutkimusasetelma,
koehenkilöiden käyttäytymisen seuraaminen ja täysin uudenlaisten
feromoniyhdistelmien rajaaminen vie hänen täyden mielenkiintonsa. Muutamat
treffit ja illanvietot tutkimuksessa myöskin avustajana toimivan Julian
kanssa eivät oikein johtaneet mihinkään.
* Syyskuun alkupuolella Mikael palaa maahan, ja alkaa työstää keräämäänsä
materiaalia ja jo kirjoitettuja teoriaosuuksia. Gradun parissa vierähtää
syyskuu kuin siivillä.
Marianne ja omituiset polttarit
Marianne oli sattuman kautta päätynyt järjestämään puolitutulleen polttareita. Samalla ilmeni, ettei polttari- ja hääjärjestelyissä mukana olleella Johannalla ollut kaikki ihan kohdallaan. Johanna ei osannut enää käyttää tietokonetta. Hän ei ollut maksanut vuokraansa, koska ei tiennyt, että sellainen ylipäätään pitää maksaa. Myöskään hän ei muistanut, mihin hänen piti seuraavana päivänä olla menossa eikä monia muitakaan asioita. Kiipeilemässä käytiin suunnitelmien mukaan. Mariannen ja polttarisankarin lisäksi seinälle uskaltautui myös Satu. Tämän jälkeen mikään ei enää mennytkään suunnitelmien mukaan, mutta Marianne piti loppujen lopuksi varsin mielenkiintoisena reissua Rymättylään, joka kiipeilyä seurasi.
Ensin asioita salailtiin, mutta myöhemmin kun Johanna oli pistänyt kätensä peilistä läpi, niihin alkoi löytyä selityksiä. Enimmäkseen selityksiä antoi Annen miesystävä Kari, joka oli jonkin sortin okkultisti, mutta siltikin paikalla olleista kaikkein selväjärkisimmän oloinen. Niinakin alkoi vaikuttaa enemmän tai vähemmän hämärältä, kun sen sulhasesta yritti kysyä jotain. Ei Niina tuntunut tietävän, kenen kanssa se oikeastaan olikaan menossa naimisiin. Jostain syystä hän muisti sulhasestaan vain yhdentekeviä yksityiskohtia. Sukunimikin oli päässyt unohtumaan, kuten moni muukin asia. Tästä asiasta otetaan vielä selvää. Anne lupasi hoitaa sen, ennen kuin Niina katoaa Makkensa kanssa Tanskaan. Vaikka Niina ei ollut kenenkään paikallaolleista läheinen ystävä, tuntui kuitenkin järkevältä selvittää, mistä ihmeestä oikein oli kyse. Kari tuntui olevan sitä mieltä, että Niina oli joutunut jonkun ikävän hyväksikäytön uhriksi. Johanna sen sijaan ei ollut lainkaan se Johanna, jonka Marianne oli tuntenut. Oikean Johannna kohtalo tietysti hieman suretti, mutta tämä omituinen olento, joka käytti Johannan ruumista, oli erittäin mielenkiintoinen.
Selvisi, että Rymättylässä sijaitseva nuorten leirialue oli muuttunut hämärien kultistien rituaalipaikaksi. Siellä oli ollut tarkoitus järjestää livepeli, mihin myös Johanna oli menossa (selvisi siis, minne Johanna oli menossa), mutta jostain syystä lentopallokentällä olikin portti helvettiin. Eihän Marianne ensin uskonut, mutta kun muut näyttivät olevan kovasti tosissaan asian kanssa, ei hänkään viitsinyt kummalliseen riimukehään mennä astelemaan. Paikalla ollut larppaaja, Katikin tuntui aistivan pimeydessä jonkun läsnäolon.
Seuraavana päivänä paikalle saapui joukko Karin okkultistituttuja. Heillä oli mukanaan joku helsinkiläinen tyyppi, jonka päässä oli demoni tai jokin vastaava. Samaten oli selvinnyt, että vastaavanlainen majaili myös Katin päässä. Kari oli edellisenä iltana tehnyt kaikille läsnäolijoille Johannaa ja Susaa lukuun ottamatta rituaalin, jonka tarkoituksena oli selvittää, oliko heissä jotakin yliluonnollista. Karin tutut puolestaan oli kutsuttu paikalle poistamaan demonit ja sulkemaan portti helvettiin tai ainakin tekemään se vaarattomaksi. Hyvä puoli oli se, että maagit todella toivat mukanaan ruokaa, kuten Kari oli pyytänyt. Karkeilla, suklaalla ja kekseillä eläminen alkoi olla aika ahdistavaa. Sitten olikin hyvä alkaa nukkua.
Marianne oli ihan tavallinen opiskelijatyttö, joka sattui kohtaamaan kummallisia asioita. Hänen tapansa suhtautua elämään on, ettei mitään pidä ottaa liian vakavasti. Hän ei ylireagoi mistään, paitsi ehkä tulesta, ja on varsin kylmähermoinen eikä turhista säiky. Muutamat vastoinkäymiset hänen elämässään ovat opettaneet, että kevyesti ja avoimesti kaikkeen suhtautuminen on helpompaa kuin jäädä pohtimaan ja loputtomasti vatvomaan jokaista yksityiskohtaa. Koska Mariannella ei myöskään ole oikeastaan minkäänlaista suhdetta mihinkään uskontoon eikä hän myöskään ole ehdottomasti ateisti, hän osasi ottaa kohtaamansa yliluonnollisen samanlaisella elämänasenteella kuin kaiken muunkin. Sellaista sattuu, jos on sattuakseen. Kaipa demoneja, enkeleitä, keijuja ja ihmissusiakin sitten voi oikeasti olla olemassa.
Sini saapui Turkuun junalla joskus seitsemän maissa perjantai-iltana, mukanaan kumma paketti Saija Kalliolle sekä kaksi puhelinnumeroa, Saija Kallion sekä etsivä Matti Mannerin. Ensi töikseen ennen Saijalle soittamista Sini istahti puiston penkille ja avasi paketin. Siellä oli pitkänomainen omituinen lasiputeli, jonka sisällä oli punaista nestettä. Sini oli aika ihmeissään, eikä keksinyt mitään järkevää selitystä koko lähetykselle - itse hän oli lähinnä uskonut kuljettavansa huumeita, mikä olisi ollut aika hurjaa ja tavallaan ihan jännääkin.
Siispä hän lähti kävelemään asemalta poispäin ja soitti Saijalle, jonka kanssa sopi tapaamisen Linnankadun ja Kauppiaskadun ristetykseen, joka oli helppo löytää kartasta. Heti sen jälkeen Sini yritti soittaa Mantereelle, ja totesi, että numero oli väärä, koskapa puhelin vain sanoi, että virheellinen valinta, kun siihen yritti soittaa.
Tapaaminen Saijan kanssa oli vasta tunnin päästä, eikä Sini oikeastaan tiennyt Turusta juuri mitään. Hän siis käveli suoraa tapaamispaikalle, kun ei osannut kartasta arvioida, kauanko siihen menee, ja oli paikalla aivan liian pian. Hän ei viitsinyt kuitenkaan lähteä siitä kauemmas poiskaan, ettei eksyisi, joten tappoi aikaa kiertämällä korttelia ympäri ja istumalla Forumissa piirtämässä. Kun tapaamisaika viimein koitti, tulikin Saijalta tekstiviesti, että hän on vielä vartin myöhässä! Ja sitten lisää odottelua... Parin korttelin kauppojen ikkunat tulivat hyvin tutuiksi. Lopulta Saija ilmoitti olevansa Hunter's Inn -nimisessä baarissa lähistöllä, ja antoi melko selkeät ohjeet sinne.
Sini löysi perille baariin ja löysi myös nurkkapöydässä istuvan Saijan, joka ei lainkaan näyttänyt miltään huumeveikoilta. Sini yritti udella paketin sisällöstä, ja Saija väitti, ettei itsekään tiedä. Sini kävi siis ostamassa kahvia, ja sitten avattiin paketti yhteistuumin. Putelissa oli kuulemma jotakin hienoa saksalaista viiniä. Tätä Sini ei todellakaan uskonut, ei se näyttänyt lainkaan viinipullolta, ja vaikka kuinka kallista olisikin ollut, niin aika kummaa, että sen kuljetusta ei voinut uskoa jollekin viralliselle taholle. Jotakin laitonta siinä täytyi olla, Sini oli siitä ihan varma, ja päätti pitää asian suhteen silmänsä ja korvansa auki.
Sitten Sini kertoi Saijalle, miksi oli tullut Turkuun - Ritun murhaa selvittämään, tietenkin. Sini toivoi saavansa puhelinnumeroita ja hyödyllisiä kontakteja, mutta sen sijaan saikin Saijasta itselleen oppaan ja kyydin. Sai hän toki pari numeroakin, kansanperinnetutkija Lasse Tuomisen sekä Sakarin, Saijan exän ja Turun alamaailmassa vaikutusvaltaisen tyypin, joka kuitenkin osoittautui pian vääräksi numeroksi, eli syystä tai toisesta Saija ei halunnutkaan antaa sitä. Ehkä vain suojellakseen, kun kerran piti sitä miestä niin kamalan pahana. Saija myös soitti Matti Mannerin tyttärelle Satulle, joka kertoi sen oikean numeron. Sini soitti Mannerille ja pyysi tätä selvittelemään Ritun juttua. Saija puolestaan soitti Satun lisäksi parille muullekin tyypille, jotka menivät Siniltä vähän ohi, Kari taisi ainakin olla yksi niistä, mutta kukaan ei tuntunut tietävän mistään mitään. Eivät tienneet, kuka on Ritu, ja jos olivatkin kuulleet murhasta, eivät ainakaan osanneet tai ehkä halunneet kertoa
Sini ja Saija istuskelivat aikansa Hunter's Innissä, ja kuten hänelle ominaista on, Sini alkoi hiljalleen pitkästyä, ja ehdotti, että josko tehtäisiin jotain. He siis lähtivät kiertämään kaupungilta paikkoja, joissa Saijan mukaan yleensä on toimintaa. Kierros eteni humppaa taustamusiikkina soittavasta Cafe Noirista ohi Hotelli Börsin alakerran ikkunoiden, Hemingway'sin ja Koulun, ja lopulta käytiin jopa katsastamassa vähän sivummassa oleva hohtokeilauspaikka Kiitoratakin, mutta missään ei ollut ketään. Sini painoi kuitenkin paikat mieleensä vastaisuuden varalta.
Saija keksi, että joku vähän epämiellyttävä tyyppi nimeltä Jii oli hänelle palveluksen velkaa, ja voisi ehkä pystyä auttamaan Ritun murhan selvittelyssä. Niinpä hän soitti tälle Jiille ja sopi tapaamisen johonkin kauempana olevaan kaupunginosaan Suikkilaan. Onneksi Saijalla oli auto, jolla päästiin ajelemaan sinne. Automatkalla Saija kertoili kaikkea varsin mielenkiintoista Turun piireistä, kuten sen, että osa tyypeistä ei ole ihmisiä, ja että kaikki heikäläiset eivät pitäneet täysikuulla liikkuvista tyypeistä, kuten Ritu - Sini oli jo itse aiemmin kertonut Saijalle, että uskoi Ritun olleen ihmissusi. Saija ei kuitenkaan kertonut, mitä yliluonnollista näissä muissa Turun tyypeissä oli. Tällaisiksi yliluonnollisiksi hän kuitenkin mainitsi ainakin Jiin ja sen Sakarin, joiden välit eivät ilmeisesti olleet kovin hyvät. Jii oli tullut Tampereelta ja yritti tunkea Turun porukoihin, eivätkä kaikki ilmeisesti ihan pitäneet siitä. Saija oli muutenkin jotenkin ylivaruillaan tämän Jiin tapaamis
Suikkilaan ei ollut pitkä matka. Tapaamispaikka oli meluisa räkälä nimeltä O'Bass. Jii olisi halunnut tavata ulkona, mutta Saija ja Sini vaativat sisään, missä oli lämpimämpää, ja turvallisesti muita ihmisiä lähistöllä. Jii ei tuntunut olevan ihan varma siitä, oliko mitään palvelusta velkaa Saijalle, jota muuten kutsui Anniksi - puhelimessa Ann taas tuntui usein kutsuvan itse itseään Venlaksi, kummallista. Kaikesta huolimatta Jii otti muistiinpanovälineet esiin, kirjoitteli muistiin Sinin vähäiset tiedot Ritusta, ja lupasi tutkia asiaa ja ilmoittaa, kun tietäisi enemmän. Jiin seurassa oli Joel, joka oli kuulemma hänen sihteerinsä, aika hauska kaveri, lipevä kuin mikä, melkoinen naistenmies, mutta ihan leppoisa ja söpö tavallaan. Mitään etäisesti vaarallista muistuttavaakaan ei koko tapaamisen aikana näkynyt. Miehet olivat matkalla keskustaan, joten Saija antoi heille kyydin.
Sitten Sini ja Saija olivatkin melkein takaisin lähtöpisteessä, eli eivät edelleenkään tienneet yhtään enempää, eikä ketään edelleenkään ollut missään. Istuttuaan jonkin aikaa Koulussa he totesivat, että ehkä tutkimukset saisivat riittää tältä yöltä. Saija lupasi Sinille yösijan hotellihuoneestaan, sitten kun nukuttaisi. Sini päätti viettää yönsä muuten kuin nukkuen, ja lähti katselemaan paikallisia menomestoja. Yllättäen Saija myös antoi läksiäislahjaksi vähän piristystä illan menoon, ja edellisen ihan miellyttävän ekstaasikokeilunsa perusteella Sini otti sen mieluusti vastaan, etenkin kun ilmaiseksi sai.
Aamulla Sini asteli hotellista ulos päivänvaloon hiukkasen väsyneenä, pöhnäisenä ja päänsärkyisenä, muttei liian pahasti. Hän totesi olevansa melkein samassa tilanteessa kuin eilen: muutama puhelinnumero ja edelleen kovin vähän tietoa mistään, Saijakin oli aamulla häipynyt ja jättänyt lapun, että saa soittaa, jos on ongelmia tai jotain.
Ensiksi Sini päätti soittaa Mannerille ja kysyä, tietäisikö tämä jotain. No, eipä juurikaan tiennyt. Tutkimustensa perusteella etsiväsetä osasi sanoa, että juu, ei se ollut mikään onnettomuus, vaan murha, ja Ritu oli kuollut jo ennen kuin jäi auton alle. Miten yllättävää. Sini totesi, että koko etsivä taisi olla ihan turha tyyppi.
Sitten kännykkä ilmoitti, että akku on loppumaan päin, ja Sini päätti etsiä latauspaikan. Se löytyi Stockmannin vessan edestä, missä Sini sitten istuskeli ehkäpä seuraavan tunnin. Hän myös hommasi Saijalta Joelin numeron ja soitti hänelle, mutta hän ei ollutkaan missään, sekä yritti soittaa Lasse Tuomiselle, mutta tyyppi ei vastannut, puhelu meni suoraa vastaajaan. Siihen Sinin tutut ja yhteystiedot loppuivatkin, eikä hän enää keksinyt, mitä hyödyllistä voisi tehdä Ritun asian suhteen tai muutenkaan.
Sini siis tappoi taas aikaa ja hänellä oli niiiin tylsää. Parasta lohtua ja ajanvietettä tarjosi, kuten tavallista, piirtely, jota hän sitten harrastikin ahkerasti. Kun puhelin oli tarpeeksi latautunut, hän päätti siirtyä shoppailemaan, muttei oikein viitsinyt ostaa mitään isompaa, kun ei oikein rahaakaan ollut. Loppujen lopuksi hän osti kynsilakkaa, ja istui hetken lakkailemassa yhtä kynttä. Sitten hän soitti Saijalle, ja kysyi, olisiko tämä ehkä jossakin, mutta eipä ollut, vaan lupasi soitella, kun tulisi ihmisten ilmoille taas.
Sini meni Heseen syömään lounasta, ja jatkoi ajantappoa kuten parhaiten taisi. Hän oli hypätä kattoon innostuksesta, kun salattu numero soitti puhelimeen, ja siellä olikin Jii, joka halusi tavata. Jii ja Joel olivat Koulussa, ja Sini istui hyvän aikaa heidän kanssaan. Heillä oli hautajaisissa olleen Katin yhteystiedot ja lisää nimiä, jotka olivat mahdollisesti Ritun tuttuja ja saattoivat liittyä asiaan jotenkin: Marianne ja Johanna. Lisäksi heillä oli epäillyt selvästi tiedossa: ihmissuden täysikuulla olisi voinut tappaa vain toinen, jolla on yhtä nopsat refleksit, eli tyyppi, joka on itsekin kyllin voimakas yliluonnollinen. Näitä taas Turussa olivat Jiin mukaan lähinnä Sakari, ja, yllättäen, Saija. Sini olikin vähän epällyt Saijan ihmisyyttä, mutta että vielä erityisen voimakas, ja mukamas murhaaja... Murhaajaksi Sini ei uskonut hetkeäkään. Lisäksi Jii epäili jotakin kolmatta, ulkopuolista tahoa, josta ei ollut varmuutta. Joel soitti Katille ja tämä lupasi soittaa, kun ehtisi tavata
Sitten Sinillä oli taas tylsää... Hän käyskenteli ympäriinsä kaupoissa ja osti äitienpäivälahjan, koska oli lähdössä sunnuntaiksi Tampereelle vanhempiaan moikkaamaan. Jossakin välissä hän myös törmäsi Jiihin, ja käveli sitten tämän kanssa ympäriinsä. Joel oli edelleen jossakin, eikä Kati ollut soittanut hänelle. Yllättäen Saija soitti ja sanoi olevansa kaupungissa, ja Sini sopi tapaavansa hänet.
Saija ja Sini päätyivät istumaan Shamrockiin ja taas vaihteeksi tappamaan aikaa Joelin soittoa odotellessa. Toki he yrittivät kahdestaan pohtia Ritun murhaa edelleen. Saija soitteli ihmisille ja listasi polttariporukkaa, jotka olisivat voineet tietääkin jotakin Ritusta. Lisäksi mietittiin Jiin taustoja ja oikeaa nimeä, ja Saija soitti Mantereelle ja laittoi tämän selvittämään Jiistä juttuja, vaikka Sini olikin varma, ettei siitä olisi mitään hyötyä. Saija myös kyseli tosi outoja, kuten että onko Sinillä ollut ongelmia peilien kanssa, onko hän nähnyt painajaisia, tai tietääkö hän jotakin jostain pesukonepalosta Tampereella ja kahdeksikosta, jossa kaksi käärmettä syö toistensa häntiä. Sini lähinnä piti tätä tosi kummallisena.
Viimein Jii ja Joel ilmoittivat itsestään, ja sovittiin tapaamineen Edisoniin, Linnan- ja Kauppiaskadun risteykseen, mistä kaikki tavallaan oli alkanutkin. Vähän myöhemmin myös Kati tuli sinne, ja Joel ja Sini juttelivat hänen kanssa sivummassa olevassa huoneessa. Kati ei kuitenkaan tuntunut tietävän yhtään mitään yhtään mistään, eikä ollut kovin halukas puhumaan, ainakaan Sinin läsnäollessa, yllättäen. Sini siis siirtyi takaisin Jiin ja Saijan luo. Seurasi pitkällisiä keskusteluja ja taas vaihteeksi paljon odottelua, kun muut odottivat, saisiko Joel Katista jotakin irti.
Pitkästynyt ja hermostunut Sini päätti lähteä purkamaan ärtymystään ja pitkästymistään kävelemällä vähäsen. Saija lähti mukaan. Matkalla vastaan tulivat Kari ja Anne, jotka Saija esitteli, ja jotka jatkoivat saman tien matkaansa sinne Edisoniin. Kun Sini palasi kävelyltään, hän kuuli, että Kari oli kertonut Ritun murhaajan: Suomen valtio ja Suojelupoliisi. Täysin uskomatonta, Sini ei ollut ikinä kuullutkaan moista potaskaa. Miksi valtio tappaisi viattoman tytön, joka nyt vain sattui olemaan ihmissusi?
Edisonissa istuttiin vielä hetki. Tähän ajoittui aika tärkeä paljastus: Jii kertoi Katille tarkemmin yliluonnollisista, ja Sinikin tuli kuulleeksi paljon lisää: on olemassa paitsi ihmissusia, myös vampyyreja ja keijujakin, jotka eivät kuulemma ole pieniä ja siivekkäitä, vaan näyttävät ihmisiltä, ja on myös enkeleitä ja demoneja. Nämä oliot voivat ilmeisesti liikkua ainakin peileistä, ja peilien kanssa olikin ollut viimeaikoina ongelmia, erityisesti kait sillä Sakarilla.
Kati onnistui hommaamaan aiemmin päivällä keskusteluissa ilmi tulleen Mariannen puhelinnumeron, ja sai sovittua tämän kanssa tapaamisen. Sovittiin, että Joel ja Kati menevät sinne, Joel peitenimeä käyttäen, ettei Marianne tunnista, jos tietää hänen ja Jiin nimet. Eivät suostuneet ottamaan Siniä mukaan, mikä ärsytti Siniä kovasti. Saija tosin tekstasi, että Koulussa olisi meininkiä, joten Jii ja Sini lähtivät sinne sinne kun Joel ja Kati menivät tapaanaan Mariannea, mutta Koulussa oli lähinnä tosi outoja tyyppejä, joista ei saanut mitään selvää. Ilta olikin jo sen verran pitkällä, että Sini, joka halusi ehtiä vielä kuluvan illan aikana vanhempien luo Tamperellee, päätti jättää jutun sikseen toistaiseksi, ja poistui bussiasemalle.
Jatkoa ajatellen:
Sini siis sai jonkin verran uusia tuttuja Turusta, tärkeimpänä heistä Saija, sekä myös oppi monta nimeä ja näki pari naamaa, sekä kuuli koko joukon kummaa juttua Turun menosta ja meiningistä ja alamaailmasta: ilmeisesti siellä on yliluonnollisia ja okkultismia sekä erilaisia toisiaan kyräileviä ryhmittymiä, kuten Sakarin porukka, Jiin kaverit sekä Kari ja Lasse. Ja sitten on olemassa joku Näkymätön Piiri, joka ilmeisesti harrastaa juuri sitä okkultismia ja jotain muuta sellaista, josta Sini jotenkin sai sen kuvan, että se on joku tylsä, puoliakateeminen setäseurue.
Ritun murhasta Sini sai vähemmän uutta tietoa kuin oli toivonut - hän olisi halunnut nimen ja naaman, että olisi voinut vähän mennä potkimaan tyyppiä. Selvisi vain, että kyllä, se todella oli murha, ja Ritu todella oli ihmissusi. Sen tekijän täytyi olla kohtalaisen voimakas yliluonnollinen tyyppi. Ja sitten väitettiin, että sen oli tehnyt Supo, mikä tosiaan tuntui älyttömältä. Tähän Sini keksi kaksi selitystä. Joko joku valehteli, eikä valtiolla ja poliisilla ollut mitään tekemistä asian kanssa, tai sitten Ritu olikin jotakin ihan muuta kuin kiltti tyttö vähän huonossa seurassa. Sini siis aikoo edelleen kovasti jatkaa tutkimuksia parhaansa mukaan. Kenties olisi syytä kartoittaa tätä Ritun tuttavapiiriä vähän tarkemmin Helsingissä, yrittää saada selville, miksi Ritu oli lähtenyt Turkuun, tai oliko Ritu ehkä kuitenkin tehnyt jotakin kummaa, miksi Supo olisi halunnut hänet tappaa.