1
Perjantai, 22.11. 2013
"Minulla on kaksoisolento", sanoin Päiville. Olimme asettuneet huoneeseemme Centro Hotelissa, Turussa, ja kello oli kotvan yli kuusi. Sari oli komentanut minut Turkuun muutama tunti sitten, ja olin pyytänyt Päivin mukaan. Nyt selitin hänelle syyni täälläoloon. Helsingissä joku käytti nimeäni ja jopa kasvojani, ja Sari ei pitänyt siitä, että teeskentelijä oli koettanut hämätä häntäkin. Sari oli määrännyt duplikaatin etsittäväksi, ja halunnut minut pois tieltä, jotteivät hänen poikansa vahingossa raahaisi minua sisään kaksoisolentonani. Siispä: Turku. Parempi kohde se olisi kuin Berliini, jossa olin toissaviikon viettänyt kulttuuririentoja etsien ja enimmäkseen epäonnistuen.
Päivin kanssa illastimme ja suunnittelimme viikonloppuamme. Olin varma, että tästä kaupungista löytyisi aina jotain kiintoisaa tekemistä, joko työn tai vapaa-ajan merkeissä. Kauan emme olleet ehtineet paikalla olla, ennenkuin Kuismalta tuli soitto. Joku minun näköiseni oli käynyt eilisiltana huiputtamassa mukaansa Karon ja vienyt tämän hotelliin Helsingissä, tiesinkö tästä mitään? Kaksoisolennollani oli selvästi meno päällä. Kuisma oli hakenut Karon takaisin tämän vietettyä päivän yksinään hotellissa, mutta mitään tietoa tapahtuneen syistä ei ollut.
Päädyimme ruuan jälkeen Kouluun, jossa Kuisma liittyi seuraamme. Turun tilanne oli odottamattoman rauhallinen. Edellinen pyrkimys puhdistaa Aurajoki oli tuottanut tulosta, katoamiset eivät olleet jatkuneet ja ennen kaksoisolentoni vierailua kaupungissa oli kaikki tuntunut olevan kohdallaan. Kaksoisolento oli uusi ja merkillinen ilmiö, mutta Kuisma sanoi aiemmin nähneensä viittauksia sellaisista - näkyjä, joissa minä, Päivi ja Klaus olimme tehneet rituaaleja Aurajoen tuntumassa. Ilmeisesti Turussa oli aiemminkin pyörinyt kaksoiskappaleita ihmisistä, ja joidenkin mukaan nämä eivät olleet vaan glamourin takana piileksiviä muodonmuuttajia, vaan oikeita kosmisia sisaruksia rinnakkaismaailmasta. Kuulosti aika kaukaa haetulta, mutta en ajatellut riidellä palkkani maksavan tahon kanssa yliluonnollisista asioista.
Kaupungissa oli myös näkynyt repeämiä menneisyyteen. Vaikka nämä olivat näennäisen harmittomia, niitäkin tahdottiin tutkia. Lyden oli lomalla, Kuismalla oli komento, ja hän oli kutsunut apuun pari helsinkiläistä konsulttia meidän lisäksemme. Henrik ja Katriina olivat terapeutteja, ja yllätyksekseni tajusin tuntevani heidät: he olivat samoja ihmisiä, joilta olin ostanut tietoja eräästä Turussa melkein kadonneesta, joka oli päässyt pakoon ja poistunut kaupungista. Raunikin oli paikalla, joskin oloni oli hänen suhteensa hieman sekava. Olin nähnyt todella kummallista unta häneen liittyen. Tai tarkemmin, unessa sinänsä ei ollut mitään kummallista - eroottiset unelmat viehättävistä naisista eivät ole täysin harvinaisia - mutta tämä oli ollut niin todentuntuinen, etten vieläkään ollut varma siitä, oliko se todella tapahtunut oikeasti vai olinko vain nähnyt unta. Pitäisin romanttista kohtaamistamme muuten täysin todellisena, tapahtuneena asiana, mutten osannut jäsentää tapahtumia sen ympärillä normaaleihin aikajanoihin...
Joka tapauksessa Kuisma jakeli tehtäviä neljän hengen tiimilleen. Henrik ja Katriina saivat haastattelutöitä, minä ja Päivi otimme tehtäväksemme tutkia ikkunoita menneisyyteen. Työt alkaisivat huomenna. Yläkerran sulkeutuessa lähdimme pikkujoulukauden täyttämästä Koulusta hotellin suuntaan. Heitin netin keskustelupalstalle alustavia täkyjä harhanäkykokijoiden ajamiseksi esiin samalla kun Päivi lähetti tiimin helsinkiläiseen hotelliin tutkimaan, löytyisikö sieltä DNA-näytteitä joiden avulla voitaisiin selvittää kaksoisolentoni luonne. Enempiä operaatioita ei illalle koetettu mahduttaa.
2
Lauantai, 23.11. 2013
Päivin puhelimeen tuleva viesti herätti minutkin. Mitään kiirettä ylös minulla ei silti ollut ja koska kerrankin aamulla ei ollut mitään kriisiä, söimme aamiaista pitkän kaavan kautta. Päivi kertoi analyytikkotiiminsä löytäneen hotellihuoneesta DNA-näytteen, joka kertoi nimenomaan minun olleen paikalla. Puuttumatta siihen, että hänen yhtiöllään oli edelleen käytössä verrokkinäyte minusta, tieto oli hieman hyytävä. Minulla ei ollut eiliselle kunnon alibia, olin käyttänyt päivän salilla ja akvaariota siivoamalla. Oliko joku tahallaan jättänyt DNA:tani hotelliin? Joku, joka oli nähnyt vaivaa myös kuulostaakseen ja näyttääkseen minulta? Yksinkertaisempi selitys oli, että olimme tekemisissä vaihtoehtoversion kanssa, niin villiltä kuin se vaikuttikin. Entäpä Karo? Oliko hän alkuperäinen, vai voisiko hänkin olla vaihdokki?
Aamiaisella kiinnitin huomiota Päivin hiuksiin. Niihin oli selvästi ilmestynyt harmaa raita, joka ei ollut ollut niissä vielä viime tapaamisellamme. Oliko se ollut hänellä eilen? Ei kai se yön aikana ollut voinut tulla? Hän valitti kyllä nähneensä painajaisia, mutta eivät kai ne noin pahoja voineet olla. Toisaalta tuntui jotenkin epähienolta kysyä moisesta. Kenties se oli tyylivalinta, kenties laboratorio-onnettomuus, mutta todellakin ainoa tilanne jossa tahdon sanoa jotain naisen ulkomuodosta on, jos olen kehumassa sitä. En keksinyt tapaa tuoda tätä nimenomaista piirrettä esiin pirteän positiiviseen sävyyn. Siispä annoin sen olla.
Eilisiltana ajatuksena oli ollut tavata tänä aamuna toimistolla, mutta sielläpä ei ollutkaan ketään, ei edes Saila-sihteeriä jolta olimme tilanneet aineistoa. Niinpä kävimme tekemässä ostoksia. Talvi oli iskenyt Turkuun ja tarvitsin lämpimiä vaatteita. Ostosretkellämme Päivi kysyi minulta "ammattilaisen mielipiteen" siihen, mitä tehdä jos epäilee jonkun jäljittävän, pahat mielessä. Kysymys ei ollut pelkästään retorinen: hänellä oli useita päiviä ollut epäilyttävä olo, jonka oli laukaissut enteenomainen uni pahantahtoisesta hahmosta. Hän pelkäsi jonkun olevan oikeasti perässään, muttei tiennyt kuka, miksi tai millä tarkoilla aikeilla. Kuvittelisin, että tärkeintä tällaisessa tilanteessa olisi ensimmäiseksi hankkia lisätietoa, mutta normaalit keinot eivät siihen välttämättä riittäisi, ja Päivi oli haluton päästämään ketään yliluonnollisia keinoja käyttävää sorkkimaan mieltään. Tavallaan tämän ymmärsinkin, mutta se tarkoitti, että hän oli tosiaan hieman umpikujassa asioiden suhteen.
Poimimme pikaisesti Aurajoesta näytteenkin ennen kaupungin työntekijöiden aamupalaveria toimistolla. Saila saapui paikalle myöhään, ja kertoi kompastuneensa kevääseen matkalla toimistolle. Todisteeksi tästä hän näytti muutamia Tontunmäeltä poimimiaan kukkia, joiden ei tosiaan tähän vuodenaikaan pitäisi olla lähimainkaan hengissä. Päivi keräsi kukat näytepusseihin, mutta oli aika ilmeistä että jostain keijutempuista tässä oli kyse. Saila antoi meille myös kasan tietoa paikoista, joissa oli nähty ikkunoita menneisyyteen. En ollut lainkaan vakuuttunut, että minun ja Päivin metodeilla näistä mitään löytyisi, mutta kaipa niistä piti silti koettaa näytteitä kerätä. Aurajokinäytteessä ei vaihteeksi ollut mitään ihmeellistä, kuten Kuisma oli sanonutkin.
Ensimmäinen uusi kohteemme oli Kupittaan seikkailupuisto, jonka patsaat oli revitty maan tasalle. Vuosien ajan täällä oli ollut portti epämääräisiin paikkoihin, mutta hallinto oli vihdoin kyllästynyt siihen ja purkanut sen fokuksena toimineet jättimäiset betonipatsaat. Nyt jäljellä oli enää möyhennettyä loppusyksyistä soraa, jossa edellisiltana oli kuulemma käynyt peuhaamassa kaupungissa riehuva lohikäärme. Näytteitä hiekasta, sitten autolla Samppalinnanmäelle jossa lisää näytteitä. Jos minun pitäisi nimetä Turusta vähiten pitämäni asia, se olisi nämä laboratorioavustajan tehtävät joihin tunnun aina ajautuvan.
Yhytimme Tonttumäen kevättä ihmetelleen muun joukon uudelleen Vanhan Suurtorin laidalla olevilla joulumarkkinoilla. Markkinat olivat viihtyisät, ei vähiten koska joulu kuuluu suosikkiaikoihini vuodesta. Minulle se ei ole väkinäisten perhesuhteiden juhla, vaan seikkailutarinoiden aikaa. Joulu on klassinen rikos- ja agenttielokuvien ympäristö, ja jotenkin kylmyys ja taustalla ei-liian-tungettelevasti soivat joululaulut saavat minut aina pohtimaan, olisiko tämä joulu se kerta jolloin toteutan suuren ja kunnianhimoisen keikan, josta puhutaan vielä vuosikausia sen jälkeenkin.
Ainakaan tänään en sitä kuitenkaan tehnyt. Sen sijaan markkinoilla saattoi näkyä vilauksia menneestä tai keijumaailmasta, tai sitten kyseessä olivat vaan tavalliset oudosti pukeutuneet ihmiset. Piipahdimme kirjakahvilassa juomassa pari kuppia glögiä, ja ostin Päiville joululahjaksi unientulkintakirjan eräästä markkinakojusta. Samainen koju myi muitakin loitsukirjoja. Ei ihme, että Turussa on teiniokkultisteja riesaksi asti.
3
Hansakorttelin food courtista löytyi oikea välimerellistyylinen pizzasliceja myyvä koju - ei gourmet-ruokaa, mutta riittävän maukasta ja tunnelmallista. Paikalla oli myös turkulaista harrastelijaokkultisti- ja taiteilijaskeneä. Vakuutin Kuuralle, etten itse asiassa ollut tyyppi, jonka hän oli nähnyt torstai-iltana vaikka samalta näytinkin. Sanoin myös tahtovani jossain vaiheessa haastatella Karoa hänen kokemuksistaan kaksoisolentoni seurassa.
Kun aurinko alkoi laskea, päädyinkin Päivin kanssa kyläilemään Kuuran luona. Karon haastatteleminen oli melko hyödytöntä - tämä ei ollut kiinnittänyt juurikaan huomiota vale-Jannen käytökseen tai sen mahdollisiin eroihin omasta käytöksestäni. Ei niin, että hän olisi liiemmin aikoja kanssani edes viettänyt. Sen sijaan itse huomasin selvästi, että hänen oma käytöksensä oli erilaista kuin aiemmin. Poissa oli säikky ja kaikesta ulkona oleva nuori vampyyri, tilalle oli tullut assertiivinen ja itsevarman oloinen nainen. Välttämättä tässä ei ollut kyse mistään muusta kuin tilanteeseen sopeutumisesta, mutta sittenkin...
Ronjakin oli paikalla, ja puhui älyttömiä pehmoeläinterapiasta. Olin kuullut hänen poistuneen Ruotsiin ja olevan raivona teostensa katoamisesta, mutta ilmeisesti hän oli jo vähän leppynyt. Tämä oli hyvä, koska en tahtonut itse joutua vastaamaan kiusallisiin kysymyksiin näitä koskien. Olin melko varma, että häneltä varastamaani taidetta ei oltu hävitetty, mutta en kyllä ollut aivan normaalin ammattiylpeyteni edellyttämällä tasolla myöskään pitänyt huolta siitä, että se olisi edelleen tarjolla yleisölle. Sentään Ronja kertoi maalanneensa uusiakin tauluja, aiheina mm. Turun palo ja lohikärme.
Illalle oli muodostunut suunnitelma koettaa houkutella Karon liepeillä yhä hilluva musta ritari näyttäytymään epämääräisellä rituaalilla. Minun ja Päivin oli tarkoitus olla tarkkailemassa ja koettaa kenties kerätä ritarista jotain näytteitä. Tämä tuskin onnistuisi: en ollut vakuuttunut siitä, että rituaali johtaisi mihinkään, mutta vaikka jotain tapahtuisikin, musta ritari oli luultavasti aineeton. Vaan väliäpä hällä, palkka juoksisi. Aikataulun mukaan tämä koittaisi vasta melko myöhään illalla.
Sitä ennen Päivi ja minä palasimme hotellihuoneeseemme. Päivi oli koko päivän ollut aika poikki, ja vetäytyi lyhyille päivätorkuille. Ummistin itsekin silmäni hetkeksi. Ajatukseni lähtivät unisuuntiin -- ja sitten Päivi viereisellä petillä säpsähti pystyyn kuin pahasta painajaisunesta. Moinen vauhkoilu ei ollut lainkaan hänen tapaistaan. Selvästi ajatukset häntä jahtaavasta henkilöstä painoivat häntä raskaasti. En tiennyt lainkaan, mitä voisin tehdä auttaakseni; oli kyllä olemassa selkeitä asioita, joita pitäisi tehdä, mutta tavallaan käsitin miksei hän tahtonut niihin tarttua.
Saadaksemme muuta ajateltavaa ryhdyimme kokoamaan mindmappia Turun tämänhetkisestä tilanteesta. Ajauduimme Cosmic Comic Caféen täydentämään luomustamme, ja Kuisma, Rauni ja Henrik liittyivät seuraan. Mindmappimme oli oudoista kohdista epätäydellinen - mm. Kuuran muistoissa oli kuulemma aukkoja, ja näiden takana oli jokin voimakas unihirviö, joka oli syönyt hänen muistojaan vuosikymmen sitten.
Kesken oluen Kuisma sai viestin agentiltaan. Ronjan ja Alissan asunto oli hänellä jatkuvassa tarkkailussa, ja nyt joku oli ryhtynyt tekemään siellä jotain omituista. Kuisma ja Rauni suuntasivat oitis paikkaa kohti. He olivat tuskin olleet poissa viittätoista minuuttia, kun sain heiltä puhelun. Kuura oli vajonnut sekavaan tilaan kotonaan ja tarvitsi välitöntä interventiota. Singahdin Päivin kanssa liikkeelle siltä istumalta; Henrik lähti poimimaan Katriinaa ja aikoi seurata perässämme.
Riensimme torilta Kuuran kotiin, ja Pihla päästi meidät sisään. Asunnossa tilanne ei onneksi ollut ainakaan minun silmääni kovin huolestuttava. Kuura vaikutti kyllä torjuvalta syrjäänvetäytyvältä mutta puhelussa mainitun kaltaista "outoa rituaalia" hän ei ollut ainakaan heti tekemässä. Siitä huolimatta hänen olisi ehkä hyvä jutella terapeuttien kanssa. Kai täällä voisi odotella sen hetken.
Ovikello soi, mutta odottamieni terapeuttien asemasta sisään saapuivatkin Ronja ja Alissa. Ronja näytti olevan täysin raivona. Hän oli käynyt kotonaan - mutta joku oli ollut siellä, oli jättänyt rituaalimerkin asunnon oven sisäpuolelle. Hänen silmänsä salamoivat ja hän näytti olevan hetkellä millä hyvänsä muuttumassa susimuotoon. Toivoin kovasti olevani aivan muualla.
Kun Henrik ja Katriina hetkeä myöhemmin ilmestyivät paikalle, Ronja loikkasi kiinni Henrikin kurkkuun ja alkoi huutaa tälle. Hän oli haistanut terapeutit kotonaan, hän karjui, ja hänen reviirilleen ei kukaan tunkeutunut, ei kukaan. Vaistomaisesti olin ylhäällä tuolistani, en varsinaisesti heidän välissään, mutta lähellä, ja koetin puhua Ronjalle järkeä. Kaupungissa oli kaksoisolentoja, heillä oli sama DNA, he varmasti tuoksuisivatkin samalta. Samalla kun suuni kävi tajusin, että Ronja oli todella aivan suunnattoman voimakas, vaarallinen ja vihainen. Minäkin olin käynyt hänen reviirillään ja selvinnyt siitä, järkevintä olisi vain paeta tästä tilanteesta mahdollisimman nopeasti.
Ronja karjui Henrikille hajuvesijäljistä kotonaan, Henrik puhui pakotetun tasaisella äänellä rauhoittavia, ja koetin itse myös tehdä kaikkeni tilanteen purkamiseksi. Lopulta Ronja päästi irti terapeutista, mutta oli selvästi edelleen valmis repimään palasiksi kenet tahansa, joka olisi tunkeutunut hänen kotiinsa. Mitenköhän Kuismalla ja Raunilla meni? Toivottavasti kukaan ei ollut maininnut heidän olevan myös aikeissa käydä asunnolla, tai tästä tulisi todella ruma ilta. Ronja käveli pitkin ahdasta asuntoa vimmaisesti, kädet välillä nyrkkiin puristuen.
Kuuran asunnon seinissä oli Ronjan lyöntien jättämiä koloja rappauksessa, ja Karokin oli palannut kulttuuririennoistaan, kun Kuisma ehti viimein paikalle. Hän vilkaisi ovesta löytynyttä rituaalikehäpaperia ja sanoi, että asunnon voisi tarkistaa maagisesti. Tarjosin apuani siltä varalta, että myös konventionaalisia tarkistuskeinoja kaivattiin. Oikeasti tahdoin vain pois Ronjan ulottuvilta. Välittömän uhan hetkeksi väistyttyä olin saanut adrenaliinin jälkeiset tärinät. Olin ollut hukkien kanssa tekemisissä aiemminkin, mutta Jenna on aina ollut rauhallinen ja luottamusta herättävä. Tiedän hänen olevan kykenevä valtavaan tuhovoimaan, mutta se on aina ollut minulle vähän abstraktia. Nyt näin vilauksen Ronjan todellisesta voimasta, ja se oli pelottavinta mitä olen aikoihin kokenut. Eikä asiaa ainakaan auttanut se, että toisessa tilanteessa olisin itse ollut kokijapuolella. Jos Ronja saisi kuulla minun käyneen kotonaan, minusta tulisi suikaleita.
Vaan tietenkin Ronja oli lähdössä mukaan asunnolleen päästämään meidät sisään. Automatkan ajan onnistuin sentään pysymään erossa hänestä. Olin epäammattimaisen kauhuissani, ja tahdoin selittää Päiville mistä oli kyse, mutten jotenkin kyennyt.
Ronjan ja Alissan uusi asunto sijaitsi kerrostalossa. Ovessa ei ollut minkäänlaisia murtojälkiä, sisään oli tultu avaimella. Siistissä asunnossa olevat kissat koettivat häiritä Päivin näytteenottoa, ja kun otin sen syliini estääkseni tätä, se puski minua kuin parasta kaveriaan.
Ronja selitti haistaneensa asunnossa voimakkaan hajuveden tuoksun.
Yhtäkkiä tunnistin asuntotunkeutujan modus operandin. Ei murtojälkiä ovessa, oma tuoksu peitetään hajuvedellä. Jos olisin itse tunkeutunut tänne, olisin tehnyt täsmälleen samoin - tein melkeinpä juuri samoin viedessäni itse Ronjalta hänen taulunsa pari kuukautta sitten. Kaksoisolentoni oli palannut Turkuun.
4
Teoriassani oli muutama hatara kohta, mutta enimmäkseen se tuntui oikealta. Kaksoisolennot oli aiemminkin havaittu tekemässä magiaa. Oliko tämä olennaisin ero minun ja niiden välillä, vai oliko muitakin? Olin jotenkin tähän saakka kuvitellut kaksoisolentoni olevan samanlainen leppoisa herrasmiesvaras kuin minäkin, eikä hän ollut tähän mennessä tehnyt mitään, mitä en olisi itse voinut kuvitella tekeväni. Mutta hajuvesitemppu tuntui hieman likaiselta, etenkin jos tarkoituksena todella oli saada Ronja sen avulla epäilemään Katriinaa ja Henrikiä. Vai oliko tämä vain sattumaa? Ja entä rituaalit? Kuisman mukaan asunnossa oli tehty hengiltä suojaava loitsu, mikä ei sinänsä ollut erityisen tuomittavaa. Mutta jos kaksoisolentoni teki magiaa, millä muilla tavoin hän voisi erota minusta?
Tahdoin edelleen tavata doppelgängerini ja vaihtaa hänen kanssaan ammatillisia kuulumisia, mutta nyt olin hieman huolissani tapaamisen turvallisuudesta. En uskaltanut jakaa epäilyksiäni Ronjan kanssa, mutta Päiville tahdoin ne kertoa.
En pystynyt.
Koetin avata suuni ja kertoa epäilykseni, perustelemalla ne tauluvarkaudella, mutta en saanut sanaakaan sanottua. Kaikesta muusta kykenin kyllä puhumaan, mutta kahden kuukauden takainen Kuisman toimeksiannosta tehty taidevarkaus kieltäytyi muodostumasta sanoiksi.
Muistin Kuisman sanoneen, etten saisi kertoa varkaudesta kenellekään, ja muistin hänen tehneen maagisen eleen niin tehdessään. Olin kuvitellut sen olevan pelkkää silmänlumetta, mutta olin ilmeisesti täysin väärässä. Kuisma oli todellakin asettanut mieleeni jonkinlaisen lukon, joka esti minua kertomasta asioita. Tämä oli itsessään vähän harmillista, mutta juuri nyt tämä esto vaikutti ammatilliseen kompetenssiini. Tarvitsin toista mielipidettä, mutten voinut saada sitä koska en voinut kertoa kaikkia taustatietoja. En voinut myöskään kertoa syytä siihen, miksi juuri nyt Ronja pelotti minua aivan vietävästi.
Pohdintojeni läpi illallinen Päivin kanssa soljui ohi huomaamatta. Kun löysimme jälleen Kuisman Kuuran asunnon tuntumasta, pyysin hänet hetkeksi syrjään. Kysyin, oliko hän todellakin tehnyt mielelleni jotain syyskuussa, ja kun hän myönsi asettaneensa siihen esteen kertoa varkaudesta kenellekään, pyysin että hän poistaisi sen Päivin suhteen. Sanoin, että blokki vaikutti juuri nyt kykyyni toimia tehokkaasti tehtävässäni - minun piti voida jakaa asioita työparini kanssa, tai olisin vähemmän kuin optimaalisen tehokas.
Kuisma sanoi, että jos hän vapauttaisi minut puhumattomuusloitsusta, hänen olisi langetettava sellainen Päiviin. Sekään ei ollut hyvä. En tahtonut edes tietää, millainen sotku siitä tulisi Päivin ja hänen firmansa välillä. Totesin, että tuossa tapauksessa olisi parempi sitten pitää lukko vain minussa.
Kuisma nyökkäsi, ja näytti mietteliäältä. Sitten hänen kätensä singahti otsalleni, ja jossain sisälläni solmu jonka olemassaoloa en ollut aiemmin edes kunnolla tajunnut aukesi. "Kerro vapaasti", hän sanoi, äänellä joka ei ollut täysin hänen omansa.
Heti ensimmäiseksi kerroin hänelle epäilykseni kaksoisolennostani Ronjan asuntomurron takana, ja muistutin häntä aiemmasta omasta toimintakuviostani. Hänestäkin teoria kuulosti melko uskottavalta. Kun hän lähti juttelemaan Kuuran kanssa, siirryin Päivin kanssa hotellille tilittämään illan kokemuksia hänelle.
Päivi ei ottanut kovin hyvin tietoa siitä, että Kuisma oli sorkkinut mieltäni. Itse ymmärsin hyvin tarpeen NDA:iin, magia oli vaan keino varmistaa että kaltaiseni vähemmän kuin lainkuuliainen miekkonen todella piti mitä oli sovittu. Mutta nyt pystyin kertomaan kauhuni Ronjan raivarista, sekä arvioni siitä, että kaksoisolentoni oli murron takana - ja sen, että olin itse käyttänyt kaksi kuukautta sitten juuri samaa temppua hämätäkseni hukan tarkkoja aisteja.
Päivillä oli myös huolestuttava spekulaatio häntä jahtaavasta henkilöstä: se voisi olla hänen oma kaksoisolentonsa. Ilmeisesti hän arveli oman doppelgängerinsä olevan jotain oikeasti pelottavaa, ja arveli, että tämä voisi hyvinkin olla valmis melkoisen tylyyn toimintaan hänen suuntaansa. Tavallaan pystyin hyvin kuvittelemaan sen.
5
Vähän ennen keskiyötä joukko ihmisiä oli kerääntynyt Kuuran asunnolle. Tarkoituksena oli lukea rituaali, kutsua musta ritari esiin ja ehkä ottaa siitä näytteitä. Loitsukehässä istuivat Kuura, Alissa ja Samuel, ritarin toimittaisi Karo, sivullisina tai todistajina paikalla olivat Milka, Pihla, Päivi, Ronja sekä minä. Istuin rituaalikammion (tai no, Kuuran makuuhuoneen) oven ulkopuolella, kädessäni näytteenkeräystikku, kaulassani pala kangasta jonka pitäisi suojata meitä sivuvaikutuksilta. Päivä oli ollut pitkä, eivätkä keskeytyneet torkut olleet minua juurikaan virkistäneet. Kiinnostukseni rituaalimagiaan oli nollan tuntumassa, mutta kun Kuisma ei itse voinut olla paikalla, olin Päivin kanssa ikäänkuin kaupungin hallinnon edustus tilanteessa.
Kolme loitsijaa mutisi ja huojui kehässään. Pyörittelin tikkua kädessäni ja odotin, että joku sanoisi, että kentät eivät olleet nyt aivan kohdallaan ja että musta ritari ei suostuisi näyttäytymään. Sitä ällistyneempi olin, kun valot sammuivat.
Tarkalleen ne eivät kai sammuneet - yhtäkkiä huone oli vaan täynnä pimeyttä. Pimeys ei ollut pelkästään valon puutetta, ei öisen makuuhuoneen mustuutta, vaan galaksienvälisen avaruuden pimeyttä, valon, lämmön, aineen, energian, kertakaikkisen olemassaolon nollatilaa. Noin paljon pimeyttä ei pitäisi mitenkään mahtua ahtaaseen kaksioon, mutta jotenkin se oli silti kaikki siellä - ja jotenkin tämä pimeys kaikessa olemattomuudessaan onnistui olemaan jollain tasolla elävä ja pahantahtoinen. Minun ja sen välissä oli ohut verho, olin tietoinen siitä kuin suodattimen läpi, ja ilman tätä verhoa luulen, että aivoni eivät olisi kestäneet sen näkemistä.
Pimeyden keskellä oviaukossa, erillisenä siitä ja itsenäisenä olentona, seisoi valtavan kokoinen hahmo mustassa piikikkäässä haarniskassa, ja jostain sen kypärän uumenista hehkuva silmäpari tuijotti suoraan minuun. Sen ja minun välissä ei ollut pienintäkään verhoa kun se syöksyi minua kohti. Näytteenotttotikku putosi käsistäni, olin kaatua tuolillani, en tajunnut mitä oli tapahtumassa. Oli kuin jokin syöksyisi lävitseni.
Sitten Karo oli edessäni. En nähnyt mitään, kaikkialla vallitsi pimeys, mutta silti jotenkin tajusin Karon läsnäolon. Hän veti nyrkkinsä taakse lyödäkseen. Vampyyrin voimilla olisin hetkessä vain märkä läiskä.
Ronja tarttui kiinni Karosta, pyöräytti hänet ympäri ja paiskasi lattiaan. Säntäsin eteiseen, hyppäsin kenkiini, tempaisin takin naulakosta ja syöksyin porraskäytävään. Pimeys siellä tuntui vähemmän läpitunkevalta kuin asunnon mustuus. Juoksin portaat alas, pakenin ulos kylmään, kiersin nurkan taakse ja koetin olla saamatta hermoromahdusta. Mitä ihmettä oli juuri tapahtunut?
Minuuttia myöhemmin Kuisma ja Päivi ilmestyivät luokseni. Asunnossa oli kaaos, musta ritari oli kadonnut, pimeys hälventynyt, loitsijat olivat vankina kehänsä sisällä. Kuisma sanoi, että musta ritari oli mennyt minun sisääni, ja siksi Karo oli tahtonut lyödä minua. Väite ei voinut mitenkään pitää paikkaansa. Miksi se olisi minun sisääni mennyt? Ja miten? Minä tuskin edes uskoin magiaan.
Harkitsin pakoon juoksemista. Olin melko varmasti nopeampi kuin kumpikaan heistä kahdesta. Mutta pakeneminen olisi järjetöntä. Ei minun sisälläni mitään ollut, ja koetin vakuuttaa Kuismaa tästä.
Jo toisen kerran tänä yönä Kuisma löi kätensä otsalleni. "Näyttäydy!" hän komensi jälleen omituisella, maagisella äänellään. Mieleni sisällä jotain liikahti. Yhtäkkiä jokin työntyi ajatusteni läpi, jokin musta, piikikäs ja minusta tippaakaan piittaamaton. Jokin oli ollut piilossa päässäni, ja tuli esiin nyt komennettuna, ei millään tavoin hellävaraisesti. Oli kuin tajuntani olisi yhtäkkiä päättänyt antaa ylen nielaistuaan teräksisen kaktuksen.
Kaukaa kuulin äänen, joka ei ollut omani sanovan jotain Kuismalle. Kuisma väitti vastaan. Sitten jokin syöksyi takaisin koloonsa mielessäni. En tiennyt lainkaan, miten kauan aikaa oli kulunut, mutta tajusin Kuisman olevan oikeassa. Jokin - muta ritari, ilmeisesti - oli todella asettunut päähäni.
Polveni olivat vähällä pettää. Tahdottomasti seurasin Kuismaa sisään, talon kellariin. Karo vartioi minua, Päivi oli myös mukana, ja Milka, jostain syystä. Kuisma jätti meidät hetkeksi keskenämme. Kellari oli likainen, hämärä, tunkkainen ja tuntui vankityrmältä. Olin miltei shokissa.
Yliluonnollinen olento oli possessoinut minut.
Ei minulle tällaista pitänyt tapahtua. Tällaista tapahtuu varomattomille teiniokkultisteille, tai maagisesti alttiille näkijöille. Ei tällaista pitäisi tapahtua skeptisille ammattivarkaille, joilla on teekkariajoilta peräisin oleva kyyninen suojamuuri kaikkea humpuukia vastaan.
Tahdoin herätä. Ajatteluni oli romahtamassa. Minun oli tehtävä jotain, tai hajoaisin täysin, mutta mitä? Mitä hyödyllistä voisin muka tehdä?
Jos olento oli sisälläni, voisiko siitä saada näytteen?
Päivi oli haluton antamaan minulle tikkua jolla ottaa näyte, mutta vaadin sitä. Työnsin tikun pään suuhuni, aikeenani ottaa tuppoon pieni, yksinkertainen suunäyte. Mutta entiteetti sisälläni kuvitteli minun tekevän jotain aivan muuta. Yhtäkkiä sama raastava tunne kulki mieleni läpi, ja musta ritari oli taas komennossa. Se puri tikun poikki ja sylkäisi sen pään lattialle. Sitten se vetäytyi taas. Omat onnelliset ajatukseni tuntuivat olevan kovin, kovin kaukana.
Ehkä kymmenen minuutin jälkeen Kuisma ilmestyi jälleen paikalle, mukanaan kassillinen rituaalivermeitä. Kellarin likaiseen lattiaan piirrettiin ympärilleni liidulla kehä, ja siihen kylvettiin maagista tarpeistoa. Sitten Kuisma tarttui minuun, ja komensi mustaa ritaria tulemaan esiin. Hän sai mitä halusikin.
Kuisman ja mustan ritarin maaginen paini tuntui kestävän tuntikausia. Oma roolini oli tässä olla lähinnä matto, jolla ottelu käytiin. Magian maallikko-opetus kertoo, että possessiota vastaan kuuluu taistella, mutta minulla ei ollut hajuakaan siitä, miten tämä oikeastaan tehtäisiin. Melko nopeasti koko yhteenotto muuttui minulle vaan piinaksi, jota en päässyt pakoon edes tajuttomuuteen.
Viimein se kuitenkin päättyi. Kuisman maaginen voima tarttui kiinni pääni sisällä asuvasta teräskaktuksesta, riuhtaisi sen juuriaan myöten ulos ja sulloi sen loitsukehän keskellä olevaan rautalukkoon. Yhtäkkiä näin taas kellarin ympärilläni. Romahdin lattialle.
Päivi talutti minut ulos kellarista. Oloni oli kuin maratonin juosseella, ja ulkona lämpötila tuntui pudonneen kaksikymmentä astetta. En muista, mitä kaikkea sopertelin matkalla hotellille, mutta kävely vei ikuisuuden. Päivi väitti, että Kuisman rituaali oli kestänyt vain joitain minuutteja, mutta se ei voinut pitää paikkaansa. En ymmärtänyt, miksi ulkona oli yhä yö. Sitten tajusin, että pimeys jonka olin nähnyt ei ollutkaan haihtunut, että se oli jäänyt tänne vaikka musta ritari olikin mennyt, ja että se oli levittäytynyt täyttämään koko Turun eikä aurinko enää milloinkaan nousisi.
Suoraan sanottuna Päivillä taisi olla melkoinen työ saada minut lopulta kuljetettua huoneeseemme. Olin edelleen aivan jäässä ja varma siitä, että jokin suunnaton muinainen pahuus oli nielaissut kaiken ympärillämme. Käperryin vuoteeseen vaatteet päällä. Valoja ei huoneesta voinut sammuttaa, juuri nyt ajatus pimeydestä oli yksinomaan karmiva.
6
Sunnuntai, 24.11. 2013
Yö ei ollut parhaimpiani. Katkonaiset unet olivat täynnä sanoinkuvaamattomia uhkia tai haarniskoituja hirviöitä. Sentään olin joskus pikkutunneilla lakannut palelemasta.
Aamiainen palautti voimia hieman, mutta omanarvontunnon ja itsevarmuuden kannalta oloni oli yhä hirveä. Musta ritari oli vallannut kehoni ja mieleni kuin minua ei olisi ollut edes olemassa, se tuskin edes huomasi minua. Olin sille korkeintaan takin veroinen asia. Tiukoissa tilanteissa olen toki ollut aiemminkin -- aiemmin illalla Ronjan saama raivari oli sekin ollut aika hyytävä -- mutta yleensä olen pystynyt niissä edes jotenkin vaikuttamaan omaan kohtalooni, tai ainakin ymmärtämään mitä tapahtuu. Possessio tuli täysin oman kokemuspiirini ulkopuolelta, ja se sai minut tunteman itseni täysin avuttomaksi, jälkeenpäin kertakaikkisen tuhotuksi. Henkisesti olin juuri vastaanottanut täyden turpasaunan.
Tahdoin unohtaa mitään tällaista koskaan tapahtuneenkaan. Halusin pois tästä kaikesta. Sitä en kuitenkaan ollut saamassa. Ohjelmassa oli seuraavaksi eilisillan tapahtumien purku Kuuran luona, ja hyvänä tiimipelaajana saavuin paikalle, vaikka mieluummin olisin ollut melkein missä tahansa muualla. Onnistuin jopa loihtimaan jostain muka-iloisen ilmeen kasvoilleni.
Purkutilaisuus oli piinallinen. Henrik ja Katriina keskittyivät ryhmäterapian keinoihin, mikä olisi ehkä toiminut, jos joku läsnäolevista olisi halunnut keskustella ryhmässä. Nyt Ronja lähinnä puhui sekavia ja machoili, ja omat yritykseni olla rakentava tuntuivat ontoilta ja säälittäviltä. Ryhmäterapiaosuuden jälkeen sain tilaisuuden jutella Henrikin ja Katriinan kanssa hetken yksin, ja myönsin heille olevani todella järkyttynyt eilisestä. He sanoivat tämän olevan normaalia (mitä en toki epäillyt) ja että ajan kanssa toimintakykyni palaisi (mikä oli myös hyvä). Ongelmaksi vaan muodostui, että tajusin olevani tällä hetkellä jaloillani ainoastaan, koska en tahtonut näyttää kollegoilleni kuinka täydellisen rikki olin eilisen jälkeen, enkä tosiaankaan ollut työkunnossa. He ehdottivat minulle välitöntä lomaa miellyttävien asioiden parissa.
Tämä oli aamun paras ajatus. En tahtonut palata Helsinkiin kohtaamaan Sarin kontrollimaniaa, enkä liioin jäädä Turkuun maagisten omituisuuksien keskelle. Musta ritari oli suljettuna lukkoon, Pimeys oli palannut sinne mistä oli saapunutkin, joten eilisilta saatettiin lukea voitoksi. Vilkaisin äkkilähtöjä netistä, ja varasin saman tien itselleni viikon loman Espanjassa. Sen pitäisi korjata päätäni.
Sunnuntai-iltana ohjelmassa oli vielä kuitenkin vähän lisää magiaa. Ajatus karmi minua hieman, mutta mitään eilisen kaltaista ei ollut suunnitteilla. Kuisma tahtoi vaan käyttää minua fokuksena kaksoisolentoni paikantamiseen. Suostuin tähän sillä ehdolla, ettei häntä pyrittäisi vahingoittamaan. Kiinniottaminen oli ok, kuulusteleminen ja kotiin palauttaminen samoin, mutta ammatillinen kohteliaisuus vaati, etten aivan täysin häntä koirille heittäisi.
Ken varjoaan pelkää 3: Vastalahja – Päivin debrief
Päivi I. Laineen virallinen kuvaus Crocus Biomedicalsin arkistoon
Päivin omia mietteitä
22.11.2013
Sen jälkeen, kun alkuviikosta tuntematon taho ilmoitti unessa olevansa minun jäljilläni, en ollut nukkunut öitäni hyvin. Kotiin palatessani pelkäsin joka päivä, että asunnossani odottaisi joku, joka vaatisi minua tilille. Haluaisi kostaa. Kun Janne yllättäen laittoi minulle viestin kysyäkseen, kiinnostaisiko minua lähteä Turkuun, vastaus oli selvä. Salaperäinen (kenties jopa täysin olematon) vainoajani tuskin osaisi etsiä minua ainakaan sieltä.
Perjantai-iltapäivällä Janne Huovinen kutsui minut jälleen yhdelle Sari Leikolan organisoimalle työmatkalle Turkuun. Tarkemmaksi syyksi selvisi, että Helsingissä oli havaittu Huovisen kaksoisolento, ja Leikolan olisi helpompi saada tämä kiinni, jos Huovinen itse olisi poissa kaupungista.
Asetuimme jälleen Centro-hotelliin. Ensimmäinen puoli tuntia meni tilanteen kertaukseen, ja siihen, että Janne vakuutti minut siitä, ettei itse asiassa itse ollut oma kaksoisolentonsa. Kävimme syömässä Amarillossa, ja tavoitimme Kuisman. Siirryimme jatkamaan iltaa Kouluun hallinnon työntekijöiden kanssa. Minulla oli vaikeuksia keskittyä tai olla erityisen kiinnostunut mistään, mitä täällä oli meneillään. Jannen tarina kaksoisolennosta huolestutti minua. Ei olisi alkuunkaan mahdotonta, että keiju tai erityiset kyvyt omaava vaihdokas kykenisi ottamaan toisen muodon. Yrittikö joku käyttää Jannen olemusta saadakseen minut kiinni? Kaksoisolento oli halunnut vakuutella Sarille olevansa Janne, oliko tämän tarkoitus jotenkin tavoittaa minut Sarin kautta?
Perjantai-illan aikana keskityimme selvittämään kaupungin tilannetta. Tapasimme Kuisma Korhosen, Rauni Metsälän sekä uudet yhteistyökumppanit, mielenterveyden ja okkultiikan rajapinnalla työskentelevät Henrikin ja Katriinan Töölön Mehiläisestä. Linnea Lehto ja Klaus Lyden olivat molemmat poissa kaupungista, jälkimmäinen ilmeisesti myös kaksoisolentonsa aiheuttamien ongelmien vuoksi. Huovisen kaksoisolento puolestaan oli jo aiheuttanut Turussa ongelmia: se oli kaapannut Karon, nuoren vampyyrin, vienyt tämän Helsinkiin hotellihuoneeseen, ja sitten ikäänkuin unohtanut tämän sinne. Koska Lydenin ja Huovisen kaksoisolentojen lisäksi syyskuisesta Aurajoki-sabotaasista oli syytetty minua, vaikutti mahdolliselta, että itsellänikin olisi duplikaatti, mutta sellaisesta ei missään vaiheessa ollut uusia viitteitä. Avoin kysymys toki oli myös, olivatko nämä esimerkiksi kaksoisolentoja rinnakkaisesta maailmasta, vaiko yksi tai useampia muodonmuuttajia.
Huokasin helpotuksesta, kun Kuisma selitti, miten vale-Janne oli kaapannut Karon. Jos duplikaatti olisi ollut minun perässäni, tällaisessa tempussa ei olisi ollut mitään järkeä.
Kaupungin aiemmat ongelmat, aineeton Lev-vampyyri sekä tähän jotenkin liittyvä Musta ritari olivat edelleen läsnä, eikä aiemmin kadonneista henkilöistä ollut juuri lisätietoa. Uutena akuuttien ongelmien listalle olivat liittyneet harhanäyt, joissa satunnaiset kansalaiset näkivät vanhanaikaisiin vaatteisiin pukeutuneita ihmisiä, olemattomia patsaita ja muuta vastaavaa. Korhonen toivoi, että minä ja Huovinen perehtyisimme ilmiöön tarkemmin, ja päätimme aloittaa siitä lauantaiaamuna.
Vetäydyimme varhain hotellille, koska huomenna olisi varmasti pitkä päivä. Jo useamman heikosti nukutun yön jälkeen olin väsynyt, mutta se ei auttanut minua nukkumaan paremmin. Heräsin useampaan kertaan painajaisista, joista osassa olin taas Laboratoriossa, mutta osassa elin nykyistä arkeani, ja pakenin keijuja Turkuun vain löytääkseni heidät täältäkin.
23.11.
Kun herätyskelloni kahdeksan kieppeillä soi, olin ainoastaan iloinen, että voin suosiolla lopettaa turhat yritykseni saada edes hetki rauhallista unta. Olin luultavasti väsyneempi kuin illalla. Olin kuvitellut, että Turussa tuntuisi hieman turvallisemmalta, mutta kaupungin kaoottinen ilmapiiri ei selvästi ainakaan parantanut asioita.
Käväisimme toimistolla, mutta sihteeri ei vielä ollut siellä, ja ovet olivat lukossa. Janne halusi ostaa uuden paidan pakkassäältä suojautuakseen. Yllättäen hän valitsi kaupaksi syrjäisen Prisman. Autossa otin vaivihkaa puheeksi oman ongelmani: mitä ihmettä tehdä tilanteessa, jossa epäilet jonkun haluavan sinulle jotain pahaa, mutta et ole varma, onko uhka edes todellinen. Olin toivonut, että hänellä olisi avuliaita tai edes luovia ajatuksia, mutta ne tuntuivat kaikki olevan mallia ”pyydä joku auttamaan”, mikä taas väistämättä paljastaisi auttajalle minusta enemmän kuin olisin valmis kertomaan. Lisäksi hän kyseli, oliko minulla aavistustakaan, mitä mahdollinen vainoaja minusta haluaisi. Hän kuvitteli, että tästä tiedosta olisi jotain hyötyä. Vastasin, etten tiedä. Ei se varsinaisesti ollut edes valetta. Ei uneni hahmo ollut koskaan varsinaisesti sanonut, mitä minusta haluaisi. Kykenin kuitenkin arvaamaan, ettei mitään hyvää, ja luultavasti jotakin väkivaltaista.
Ensimmäisenä työtehtävänämme launtaiaamupäivällä kävimme hakemassa jälleen kerran näytteen Aurajoesta. Päinvastoin kuin aiempina kertoina, tällä kertaa vesi vaikutti täysin normaalilta. Hallinnon puhdistustoimenpiteet olivat viimein tuottaneet tulosta.
Noin kello 11 tapasimme hallinnon työntekijät toimistolla. Sihteeri oli tuonut paikalle voikukanlehtiä metsästä Tonttumäki-nimisestä paikasta, jossa oli kevät marraskuussa. Tämä vaikutti hyvin keijumaiselta, ja pikatesti vahvisti epäilyn. Samansuuntaiselta kuulosti kertomus henkilöistä, jotka olivat nähneet erään muinaislinnan entisellä sijaintipaikalla satulinnan. Saimme sihteeriltä listan paikoista, joissa erilaisia harhoja oli nähty, ja kunkin harhanäyn luonteesta. Näiden lisäksi aiemmin Turussa liikkunut lohikäärme oli mahdollisesti havaittu Kupittaanpuistossa.
Sen sijaan, että olisimme kaikki lähteneet kiertämään kaikkia kohteita, suuntasimme aluksi koko joukolla Kupittaanpuistoon, missä minä keräsin maanäytteen, ja Henrik ja Katriina tekivät jotakin rituaaleja. Sieltä muut jatkoivat matkaa Tonttumäkeen, minä ja Huovinen puolestamme kävimme ottamassa näytteen Samppalinnanmäeltä, missä oli nähty näky. Tämän jälkeen kohtasimme kaikki Suurtorilla, joka oli myös yksi listan paikoista. Siellä järjestetyt joulumarkkinat vanhahtavasti pukeutuneine näyttelijöineen tekivät kuitenkin havainnoinnin tai näytteidenoton mahdottomaksi.
Kiertelimme joulumarkkinoita, ja eksyimme Outolintu-nimiseen sisustuskauppaan. Siihen liittyvässä galleriassa oli Vastasyntynyt-niminen näyttely, joka kuvauksen mukaan kertoi lasten masennuksesta. Sen veriroiskeiset ikkunat ja rikkinäinen kehto osuivat aika syvälle. Joulu on muutenkin vuodesta se aika, jolloin kaikkein eniten ajattelen kaikkea sitä, mikä minulta otettiin pois. En päässyt juhlimaan edes ensimmäistä joulua poikani kanssa. Tämä ei varsinaisesti parantanut onnetonta mielentilaani.
Markkinoilta jatkoimme Hansa-kortteliin lounastamaan sekä tapaamaan paikallisia. Huovinen haastatteli kaksoisolentonsa kaappaamaa Karoa, mutta mitään olennaisia eroja vale-Jannen ja aidon välillä ei tullut ilmi. Ei ihmekään, kun hotellihuoneesta kerätyt näytteet olivat jo osoittaneet, että paikalla oli todella ollut täysin Huovista muistuttava henkilö, molekyylitasoa myöten, joskin pienillä auraeroilla. Terapeutit sopivat tapaamisia apua kaipaavien nuorten kanssa, ja illalle suunniteltiin rituaalia, jossa Musta ritari yritettäisiin saada manifestoitumaan. Minä ja Huovinen osallistuisimme siihen tarkkailijoina. Sen ajankohta olisi kuitenkin vasta illalla, ja sitä ennen vietimme muutaman tunnin vapaalla.
Koska mitään ei ollut hetkeen tapahtumassa, palasimme hotellille. Janne oli huomannut, miten väsyneeltä vaikutin, ja oli itsekin hieman uninen, joten päädyimme päiväunille, tai minun kohdallani päiväpainajaisille. Olin taas Laboratoriossa. Kävelin kiviportaat alas kellariin koehenkilöiden luokse. Seisoin pöydän vierellä kädessäni koeputki, jonka sisällön tiesin aiheuttavan onnettomalle uhrille jotain kauheaa. Tunsin Hänen katseensa selässäni, ja tiesin yhtä varmasti, että jollen antaisi sitä koehenkilölle, joutuisin juomaan sen itse. Katsoin alas. Pöytään kahlittu koehenkilö oli Janne.
Heräsin omiin "Ei, en suostu!" -huutoihini, ja herätin niillä Jannen, joka oli tietenkin heti tyynnyttelemässä. Otin etäisyyttä. Minua hävetti, että olin antanut heikkouteni näkyä noin selvästi. Koitin selvittää pääni. Olisinko todella tehnyt sen? Arvostan Jannea yhteistyökumppanina, kenties jopa ystävänä. Siltikin, jos todella olisin taas Arcadiassa, minulla tuskin olisi tahdonvoimaa kapinoida.
Oli aivan turha ajatus enää yrittää levätä. Sen sijaan sovimme Kuisman kanssa, että tapaisimme jossakin lasillisella.
Olimme työstämässä mind mapia yleistilanteesta Cosmic Comic Cafe –baarissa, kun Huovinen sai hälyttävän puhelinsoiton Pihla-nimiseltä paikalliselta. Kuulemma Kuura, hallinnollekin työskentelevä magianharjoittaja, oli "tullut hulluksi". Korhonen oli juuri ehtinyt poistua paikalta selvittämään jotakin laitonta rituaalia Pääskyvuoressa, ja Henrik odotti edelleen partneriaan Katriinaa paikalle. Tällainen ongelma olisi selvästi enemmän heidän alaansa, ja he lupasivatkin tulla pian perässä, kun minä ja Huovinen kiiruhdimme kohti Kuuran asuntoa Tureborginkadulla.
Pihlan dramaattinen hälytys osoittautui liioitelluksi. Kuura oli hiljattain saanut kuulla, että painajaismainen varjo-olento oli syönyt häneltä muistoja kymmenen vuotta sitten, ja oli edelleen tolaltaan tämän johdosta. Henrik ja Katriina saapuivat pian ja ryhtyivät terapioimaan häntä. Tilanne muuttui hälyttäväksi vasta, kun taiteilija-ihmissusi Ronja sekä tämän asuintoveri Alisa saapuivat paikalle. He olivat ennakkoaavistuksen vallassa rynnänneet asunnolleen – Pääskyvuoreen, mihin Korhonenkin oli ollut menossa – havaitakseen, että joku oli murtautunut sinne, ja sisäoveen jätetyn kuvion perusteella tehnyt jonkin rituaalin. Ronja syytti tästä Henrikiä, ja paiskoi tätä seinää vasten. Pian Ronja kuitenkin rauhoittui kiitos Henrikin viileän tyynnyttelyn, eikä kukaan vahingoittunut.
Kuuran sekavasta mielentilasta johtuen päätettiin Musta ritari –rituaali jättää myöhemmäksi. Sen sijaan minä, Huovinen ja paikalle juuri saapunut Korhonen suuntasimme Ronjan ja Alisan kanssa heidän asunnolleen perehtymään murtojälkiin. Kaikesta päätellen murtautuja oli ollut huolellinen ja osaava, ja epäilen, ettei paikalta ottamastani näytteestä löydy todistusaineistoa.
En kertakaikkiaan jaksanut panostaa asuntomurron setvimiseen. Otin yhden näytteen, jossa tuskin on mitään kiinnostavaa. Huolellisemmalla työllä jotain olisi ehkä voinut irrota, mutta olkoon. Janne uskoi murtautujan toimintatavan perusteella, että hänen oma duplikaattinsa olisi saattanut olla sen takana, vaikkakaan hän itse ei olisi osannut tehdä suojausrituaalia, jonka murtautuja oli tehnyt.
Jotenkin päivä oli kääntynyt myöhäisillaksi ilman, että olimme ehtineet syödä illallista. Kun nyt oli vaihteeksi tyhjää aikaa, kävimme Rossossa. Oli se ainakin parempi kuin syyskuinen pizzeria Ada. Sieltä lähdimme linja-autoaseman lähsitölle, missä tapasimme Kuisman ja muut, mutta he olivatkin lähdössä kiertämään kaupungin keskeisiä paikkoja asentaakseen jonkinlaisen maagisen jäljitysjärjestelmän Mustaa ritaria varten. Minä ja Janne emme olisi tässä olleet hyödyksi, vaan siirryimme hotellille odottamaan rituaalin alkua. Janne lupautui huolehtimaan näytteenotosta rituaalin aikana. Tiedostin kyllä, että se olisi vaarallista, ja ystävällisesti jopa varoitin häntä. Onneksi hän suostui, minä voisin tarkkailla sivummalta ja minimoida henkilökohtaisen riskin.
Illan viimeisenä ja merkittävimpänä tapahtumana Kuuran asunnolla lopulta suoritettiin paljonpuhuttu rituaali. Se oli rekonstruktio aiemmasta rituaalista, jossa Musta ritari oli näyttäytynyt kaikillee läsnäolijoille, kun normaalisti ainoastaan Karo kykeni näkemään sen. Keskeinen elementti rituaalissa oli korkki, jossa eli nuoren tytön henki, mahdollisesti eräs aiemmin kadonneista henkilöistä. Varsinaisen magian toteuttivat Kuura, Alisa ja Samuel, ja tarkkailijoina läsnä olimme minä, Huovinen, Henrik ja Katriina, sekä Pihla, Ronja ja Karo. Rituaali onnistui jopa odotettua paremmin, mutta vaarallisella tavalla: Mustan ritarin lisäksi huoneen läpi pyyhkäisi ihmismielelle käsittämätön pimeä musta varjo, todennäköisesti Kuuran muistoja aiemmin vienyt olento. Ilman maagien meille antamia suojaavia amuletteja olisimme luultavasti kaikki saaneet jonkinasteisia psyykkisiä vaurioita. Nyt vahingot jäivät pieniksi ja ohimeneviksi (muutamat läsnäolleista menettivät joitakin muistoja, ja ainakin yksi henkilö kärsi jonkinasteisesta afasiasta). Itse en havainnut minkäänlaisia jälkiseurauksia. Oletan tämän johtuneen omista erityisominaisuuksistani. Tilanteen kaoottisen luonteen vuoksi en saanut talteen näytteitä, lukuunottamatta Janne Huovisen antamaa poskitikkunäytettä sekä kaulassani ollutta amulettia.
Valtava pimeä olento oli hirvittävän pelottava, oikeastaan pelottavinta, mitä olen koskaan nähnyt – mutta kuitenkin persoonattomalla tavalla, johon minun oli helpompi suhtautua kuin henkilökohtaisempiin uhkiin. Jos minun pitäisi valita, paljon mieluummin menettäisin järkeni tuollaisen kaikennielevän pimeyden viemänä kuin katsoisin Häntä silmiin. Kenties mielessäni oli jo valmiiksi niin paljon pimeyttä, ettei olento siksi kajonnut siihen.
Crocuksen arkistoihin en aio luovuttaa tietoa siitä, että Musta ritari possessoi Jannen. Jätän possessoidun Jannen antaman näytteen yksityiskohdat hämäriksi. Heti kun olimme päässeet turvallisesti ulos asunnosta ja tuli selväksi, että Ritari todella oli Jannen päässä, tiedostin, että tässä olisi käsillä äärimmäisen kiinnostava tutkimusprojekti. Tiedän hyvin, ettei Suomen yksikkö ole vielä päässyt tutkimaan vastaavanlaista possessiotilannetta. Riskeistä huolimatta minun olisi pitänyt yrittää taivutella tai ääritapauksessa tainnuttaa Janne, ja kuljettaa hänet Helsinkiin. Päivällä näkemäni painajainen tuntui enteeltä. Nyt en kuitenkaan ollut Arcadiassa, vaan Turussa, en Laboratoriossa vaan Crocuksen kenttätyöntekijä. Janne olisi taatusti jatkossakin hyödyllisempi aktiivisena toimijana kuin k oehenkilönä – puhmattakaan siitä, että mestarivarkaan pitäminen vangittuna olisi varmasti haastavaa… En ollut valmis yrittämään. En missään tapauksessa halua, että minua syytetään huonosta suoriutumisesta haastavassa tilanteessa. Parempi, ettei kukaan töissä saa tietää.
Kuisma sai Mustan ritarin kiskottua pois Jannen päästä, ja varmaan talteen. Tältä kannalta rituaali siis oli menestys. Janne vaikutti kärsineen sekä henkisesti että fyysisesti tässä koettelemuksessa, joten siirryimme hotellille ja jätimme rituaalin loppuselvittelyn Kuisman ja muiden huoleksi. Hotellilla yritin tarjota Jannelle unijuomaksi muuntamaani vesilasillista, mutta hän kieltäytyi siitä. Tällä kertaa nukuimme siis molemmat huonosti.
24.11.
Yöni oli täynnä vaihtelevia visioita, joissa Janne oli jälleen yksi Hänen uhreistaan, ja tällä kertaa Hän halusi Mustan ritarin talteen, keinolla millä hyvänsä. Seisoin pöydän vierellä, kädessäni välillä neula, välillä saha. Aamulla en kyennyt katsomaan Jannea silmiin. Olin toki jo laiminlyönyt velvollisuuteni Crocusta kohtaan jättämällä hänet rauhaan, mutta minusta tuntui entistä enemmän siltä, että jos tilanne olisi tapahtunut Arcadiassa, ja jos Hän olisi ollut selkäni takana, olisin tehnyt eri päätöksen.
Sunnuntaiaamupäivällä kaikki rituaalissa läsnäolleet kokoontuivat Kuuran asunnolle purkamaan kokemaansa Henrikin ja Katriinan johdolla. Heidän asiantuntemuksellaan tilanne sujui hyvin, ja traumatisoituneet nuoret saivat tarvitsemaansa apua. Myöhemmin päivän aikana Korhonen aikoi vielä haastatella "korkkityttöä" heidän kanssaan, sillä ruumiiton lapsi oli ilmeisesti mieleltään niin herkkä, että Korhonen pelkäsi tuhoavansa tämän psyyken liian rankalla kuulustelulla.
Helsingistä ei viikonlopun aikana kuulunut minkäänlaisia uusia tietoja Huovisen duplikaattiin liittyen. Tämä saattoi johtua siitä, että duplikaatti oli mahdollisesti ollut Turussa suorittamassa asuntomurron. Huovinen katsoi viisaammaksi poistua maanantaina maasta. Duplikaattia yritettiin tavoittaa vielä saman illan aikana Henrikin ja Katriinan organisoimassa rituaalissa. Ennen sitä minä ja Huovinen kävimme Kupittaanpuistossa keräämässä lisää maata, josta voisi mahdollisesti eristää lohikäärmeestä peräisin olevaa biologista materiaalia.
Jälkisanat
Useasta Jannen kanssa käymästäni keskustelusta huolimatta en saanut muodostettua selkeää suunnitelmaa siitä, miten toimisin kotiin palattuani. Lopputulemaksi jäi, että parasta olisi vain odottaa hetki, ja katsoa, ilmeneekö mitään uutta. Kenties tämä univainoaja oli vain yksi satunnainen painajainen kaikkien muiden joukossa. Se kuitenkin ilmestymisellään aiheutti pahimman takauma-painajaisepisodini moneen vuoteen, ja siten häiritsi arkeani pahasti. Tai kenties vainoaja olikin minun duplikaattini – hieman eri tavalla elämänsä elänyt versio, joka koki, että olen tähän asti päässyt aivan liian helpolla. Siltähän minustakin toisinaan tuntuu.
Oli miten oli, vaikka olen viikonlopun jälkeen kenties vielä enemmän tolaltani kuin ennen sitä, minun on pakko yrittää ryhdistäytyä kun pääsen kotiin. En työskennellyt viime viikolla enkä viikonlopun aikana täydellä teholla. Jos jatkan tällaista lipsumista vielä ensi viikolla, joku taatusti huomaa, etten suoriudu, kuten minun pitäisi. Tiedän hyvin, etten ole korvaamaton. Tämä ei olisi Crocuksessa ensimmäinen kerta, kun jollekulle näytettäisiin ovea siksi, että henkilökohtaiset ongelmat vaikuttavat liikaa työstä suoriutumiseen.
Pääasiassa siksi, että lähdin Turkuun tänä viikonloppuna erittäin lyhyellä varotusajalla ja puutteellisin välinein, en saanut kerättyä yhtä kattavasti kiinnostavia näytteitä kuin aiemmin. Uskoisin kuitenkin, että etenkin Kupittaanpuiston lohikäärmeen jäljet tarjoavat hyvin mielenkiiintoista tutkittavaa. Lohikäärmeolennon haltuun saaminen olisi hyvin kiinnostavaa, mutta toistaiseksi vastaan on tullut vain toisen käden havaintoja ja jälkiä, enkä ole itse nähnyt tätä olentoa.
Perjantai
Karo aloitti pelinsä Helsingistä vitutuksen vallassa. Eikö ne tyypit nyt saa mitään aikaiseksi? Soitto Kuismalle paljasti, että tässä on nyt joku iso sekaannus. Mitään mustan ritarin poistamista ei ollakaan tekemässä, mutta Kuisma oli kyllä itsekin Helsingissä ja lähdössä Turkuun. Auto oli täynnä konsultteja, se hippinainen Rauni ja sitten kaksi psykologia Mehiläisestä, jotain terapeutteja ilmeisesti, tyyppejä jotka vahtisivat Karoa kun Kuismalla olisi muuta puuhaa. Karoa huoletti edelleen propaganda ritarin mahdollinen possessointi, joten vahtijoita kestäisi kunnes ritari saataisiin hiiteen. Nämä vaikuttivat tosi päteviltä, ainakin puhuivat kovasti jotain ammattislangia ja olivat tyyneyden perikuvia, vaikka istuivat samalla takapenkillä vampyyrin kanssa.
Pihla soitti puolimatkassa Turkuun ja Karo viestitti, että oli joutunut hiukka yllätyksellisesti Helsinkiin ja tulisi pian kotiin. Jannea kuulemma saattoi olla kaksi, aika outo tilanne eikä ainakaan Karon vika, onneksi mitään pahaa ei ollut tapahtunut sen yön aikana, jonka hotellissa vietti. Kuisma jätti Karon kotiovelle ja sisältä löytyi paitsi Pihla myös Kuura ja Alina. Mietiskeltiin paskan leffan katsomista (unohdimme tyystin, että niistä aina seuraa kriisi joka estää katsomasta leffaa) kun Alinan puhelin soi. Ronja oli palannut! Se ryökäle, ettäs kehtasi, tai siis hienoa että oli palannut, mutta kadota tolleen yht'äkkiä jonnekin Ruotsiin vaikka täällä huolehditaan, tyypillistä Ronjaahan se. Kun samaan syssyyn soittivat terapeutit ja halusivat tavata vaikka juuri luvattiin Ronjalle ettei kämpässä ole ketään ulkopuolista tajusi Karo, että se kilipää vetää pultit jos törmää terapeutteihin. Eikun kiirehtimään ulos niiden kanssa ja eikös rappukäytävässä törmätä Ronjaan, joka onneksi ei ole tällä hetkellä paranoidi. Hesessä sitten valistetaan terapeutteja mitä tehdä jos uhkaavat päätyä ruokalistalle ja vastaillaan kysymyksiin. Raunikin kuulee jutut, mutta ei haittaa, Karo ei katso enää osaavansa sanoa kaikkien näiden duplikaattien sun muiden juttujen kanssa, että kuka muka pitäisi nyt pitää pimennossa ja kuka ei, kaikki saa kuulla kaiken, ainakin mitä Karoon liittyy. Tai ei nyt ihan kaikkea, Levistä ei mainitse, mutta mustasta ritarista varoittaa.
Kämpällä mietitään mitä sanottaisiin sängyllä loikovalle Ronjalle. Palasit sitten. Turha sille on huutaa, ei se saatanan taavi tajua, että noin ei tehdä. Ronja on kumman rento, hälläväliä asenteinen, ei yhtään raivoissaan enää. Ärsyttävä toki ja esittelee Kuuran pehmoleluilla (miksi Kuuralla on pehmoleluja?) monenmoista sivistävää ja rivoa kuvaelmaa Klausista Thaimaassa, Kuismasta, Jannesta, Karosta ja Turun nykytilanteesta. Ei niille voi kuin nauraa, vaikka tekisi mieli tirvaista turpaan idioottia, ollaan sentään kaikki yhdessä ja elossa tai ainakin yhtenä kappaleena. Samuelkin poikkeaa käymäänja Kuisma sekä Rauni. Linnea tietty puuttuu, mutta on kuulemma elossa vaikka Ruotsissa lusmuaakin sen Jartsansa kanssa. Käydään Pihlan kanssa kaupassa, Kaverit simahtavat aika aikaisin nukkumaan ja Karo valvoo lopun yötä lukien kirjaa.
Lauantai
Aamu kajastaa ja Kuura ja Pihla lähtevät etsimään lounasta. Karo uinuu kaikessa rauhassa, vain terapeutin puhelu herättää. Kun aurinko alkaa painua mailleen on aika nousta ja etsiytyä jääkaapille veripussia aukomaan. Karo kyttää huvikseen ovisilmästä portaissa kulkevia kunnes tajuaa, että ei nyt ole ihan normaalia käytöstä tämä, lopeta heti. Karolla on uusi teoria siitä miten estetään degeneroituminen joksikin hirviöksi, joka ei enää piittaa kenestäkään tai mistään, yksinkertaisesti leikitään itsepintaisesti ihmistä! Voi syödä vaikka ei ole pakko, voi hengailla kavereiden kanssa aina kun vaan voi, meikkaaminen toivottavaa, kaikenlainen turha ihmispuuhastelu samaten. Turhaa, mutta samalla kuitenkin tarpeellista, koska jos pienet ihmismäiset eleet ja tavat unohtaa tilalle tulee jotain muuta ja sitten ei ehkä käykään ihmisisestä enää sitten kuin pitäisi. Karo ei luota kykyihinsä vampyyrinä, tähän mennessä ainoa fyysinen supervoima on taipumus kuolla nolosti auringonvaloon ja mahdollisuus valita hengittääkö tänään vai ei. Myös verenkierron puuttuminen on etupäässä kiusallista, etenkin kun Kuisma haluaa taas verta jotain rituaalia varten ja on pakko puukottaa itseään leipäveitsellä rintaan, koska raajoja on turha silpoa veren toivossa jos ei ole syönyt erityisen tukevasti. Kuisma tarkasti Karon veren jälleen ja totesi sen eroavan aikaisemmasta. Siis miten? Eroaa vaan, taidat olla duplikaatti. Aha, no en ole, ota selvää mistä ero johtuu äläkä minua hiillosta.
Karoa myös ahdisti se, että vaikka yritti parhaansa mukaan olla rehellinen ja pitää Kuismaa ja kumppaneita ajan tasalla aina jostain ryömi jotain raskauttavia asianhaaroja, jotka ennen pitkää kasautuessaan varmaan johtaisivat siihen, että hallinto katsoisi hänet joksikin Levin inkarnaatioksi ja pistäisi roviolle noin varmuuden vuoksi vaan. Nolo loppu nololle tarinalle, mutta saisivatpa Turun vampyyrit ainakin maineensa mystisinä pimeyden olentoina takaisin. Karo oli suunnilleen yhtä mystinen ja vaikuttava kuin paahtoleipä. Ne ihmeelliset mielelliset kyvytkin olivat unohtuneet jonnekin, ei ollut toivoakaan hypnoosista tai seksikkäästä glamourista, ei niin että Karo olisi moisia uskaltanut mihinkään testatakaan. Tällä tuurilla iskisi kummiskin baarista sen pahimman psykopaatin ja päätyisi vahingossa sen uhriksi tai imuttaisi uhrin tyhjiin ja saisi selittää Kuismalle ja Klasulle, että sori vaan, voisitteko taas hiukka jelppiä. Karoa ahdisti myös täydellinen riippuvuus kaikista kavereista ja hallinnosta, eihän saisi itse edes ruokaansa metsästettyä jos veripalvelun työntekijät tai lähettifirma menisivät lakkoon ja kavereista ei tietenkään imutettu, siihenhän liittyi kaikkea epätervettä mielikikkailua kummiskin. Kaverit hengasivat ympärillä varomatta ja pitivät ihmisenä, Karo ei halunnut niiden kaikkoavan minnekään, uusia tuskin saisi kovin helposti.
Lisääntyvä pimeys oli kyllä antanut enemmän aikaa tehdä juttuja ja hiljalleen Karokin alkoi nousta apatiastaan. Elämä nyt oli hieman hankalampaa, mutta ei sitä kaikkea voinut Kuuran olohuoneen patjalla viettää. Voisi esim. harrastaa kulttuuria, jos saisi sillä inspiraationsa takaisin. Siispä kaverien irkkutanssiesitys päätettiin katsastaa, sitä ennen tosin juteltiin naamansa pöllimisestä vimmastuneen Jannen kanssa ja kuultiin maagien suunnitelmista koettaa uudelleen kutsua mustaa ritaria sen paikantamista varten.
Irkkutanssi oli ihanaa ja musa jumalaista, hilpeänä ja hyvillä mielin Karo lähti takaisin kämpille vaan kuullakseen, että Kuura oli jossain ongelmissa ja Ronja tarvitsi kaivajaa kahdelle haudalle? Niin mitä? Tehtiin korkkareissa juoksun maailmanennätys kun Karo kiisi kotiin. Makuuhuone näytti rituaalintekovieroituksessa epäonnistuneen okkultistin leikkikentältä, Kuura räpläsi rukousnauhaa nurkassa tyhjyyteen tuijottaen, ympärillä liituympyröitä ja okkulttisia kirjoja, paitaansakin se oli piirtänyt merkkejä. Karo marssi luokse ja tarttui olkapäästä herättäen Kuuran horteestaan. Kaikki ok? Kuulemma joo, oli vaan vähän vajonnut transsiin. Karo mulkaisi Samuelia, Alinaa, Jannea ja muita hengaajia. Ja kenellekään teistä ei tullut mieleen vaan tökätä sitä kylkeen? Sitten toteamaan, että eteisessä oli seinässä reikä. Ronja, mitä hittoa? Alisalle ja Ronjalle oli murtauduttu ja susi epäili terapeutteja. Onneksi oli kuitenkin pidättäytynyt tappamasta ketään, tuhonnut vaan seinää. Kuuran seinää. Jösses näiden kanssa. Karo katsasti, että terapeutit olivat kunnossa ja lokatoi seuraavaksi vessassa kyhjöttävän Alisan. Kumma kyllä paikan ainoa vampyyri oli tänään se, jonka kaulaan kaikki kapsahtivat ja joka sai lohduttaa yhtä jos toista. Istuttiin Alisan seuraksi ja haettiin sille teetä, jota keitettiin muillekin. Alisa kertoi työkavereidensa katoamisesta ja murehti kotinsa turvan menneen, lohdutettiin ja annettiin aikaa rauhoittua, yllättävän harva haluaa tulla häiritsemään kun ärsyyntyneen näköinen vampyyri julistaa, että vessaan ei hetkeen mennä. Lopulta saatiin tunnelma suosta, osa hengaajista poistui mutta tilalle tuli uusia, kuten kuulemma hallinnolla tuntityöläisenä toimiva Milka. Siis se Milka, jota viimeksi purtiin. Kuismaaaa.....mitä se tekee täällä? Ei ole nyt yhtään kivaa tämä, sillä on trauma. Ja mulla. No Milka sai jäädä, koska ei sitä kehdannut uloskaan ajaa.
Miten siinä sitten kävikään niin, että vitsailtiin tulevasta pelottavasta rituaalista hiukka. Entä jos summonoidaan muumipeikko. Tai kaupungin ruhtinas. Se Ahlgren. Vai Ahlströmkö se oli? Miltä se muuten näyttää? Sihteeri ei osannut tai halunnut sanoa. Ja sitten, kuin salama kirkkaalta taivaalta Karoon iski ihan hirveä tunne. Sellainen ”jokin iso, paha ja vaarallinen lähestyy tätä paikkaa ja on tietoinen sinusta.” Hä? Kukaan muu ei tuntenut mitään? Mitäs tämä nyt oli? Karo meni varmuuden vuoksi kurkkimaan ikkunasta. Ei mitään, mutta tunne voimistuu koko ajan. Sellainen fiilis, jota joku miljoonakala ehkä saa kun tajuaa valkohain varjon lankeavan ylleen, joku outo vaisto huusi täysillä, että Jotain Pahaa on tulossa. Katua kävelee mies pitkä musta takki päällään, huivi kaulassa. Pitkät hiukset. Pysähtyy. Ja katsoo suoraan toisen kerroksen ikkunaan. Kenestä tässä juuri tehtiinkään pilkkaa. Ei ole ihminen. On vampyyri. Vanha. Tosi vanha. Ahlgård. Kaupungin hallitsija.
Nuorella vampyyrillä ei ole sitä iän suomaa tottumusta vampyyrien creepyyn majesteettisuusauraan, etenkään kun ei ole sellaiseen koskaan ennen törmännyt. Ihmiset olivat onnellisen tietämättömiä Kauheudesta, joka parhaillaan julisti Karon heikolle mielelle, että tiesi tasan tarkkaan missä tämä vampyyrihovin uusin ja vähäisin jäsen asui ja mitä olikaan juuri tullut sanottua. Ei huumorintajua. Ei sitten yhtään. Ja te hullut kutsuitte sen tänne. Vittu me kuollaan kaikki! Karo sinkosi kuin ammus ikkunasta, juoksemaan ei kannattanut lähteä, sehän tulkittaisiin varmasti huonoksi käytökseksi ja pääsisi ehkä hyvällä tuurilla kaksi metriä ennen kuin saisi seuraa. Ulos ei tasan menisi, nyt täytyisi vain toivoa, että arvon ruhtinaallisuus jatkaisi iltakävelyään. Onkohan musta muistettu ilmoittaa sille? Kuisman tuntien...ehkä ei? Aaargh, sehän voi päättää, että ei me tuollaisia huonoja vampsyjä pidetä, liian ala-arvoinen kappale, tuhotaan pois kuleksimasta. Karolla ei ollut mitään harhaluuloja omista kansalaisoikeuksistaan vampyyriyhteiskunnassa, oli nokkimisjärjestyksessä niin alhaalla, että ei ollu edes kanalassa, jos joku kaupungin ruhtinas päättäisi että arvon ruhtinaan nimen muistaminen kolme kertaa väärin oli kuolemanrangaistukseen oikeuttava rikos niin siihen ei sanoisi kukaan järkevä poikittaista sanaa. Hyvä jos ei lahtaisi koko korttelia siksi, että kehtasivat olla puuttumatta moiseen rienaukseen. Tilannetta voisi pahentaa enää oikeastaan vain joku tasapainoton möläyttelijä-ai hei Ronja? Okei, nyt me vasta kuollaankin. Eeppisesti, meidän lopulta lauletaan lauluja.
No ehkä Karo hieman ylireagoi, mutta ei sitä pahainen pikkuvampyyri odota eräänä päivänä katsovansa ikkunastaan vain huomatakseen kaupungin ruhtinaan odottavan kadulla. Pahasti kolahtaa pahaa aavistamattomaan sellainen määrä vanhan vampyyrin auraa, etenkin jos höysteenä on epäilys sukulaisuussuhteesta Levin kanssa ja muita syntejä. Karo panikoi ympäri kämppää kunnes tajusi vetäytyä jonnekin odottamaan tilanteen toivon mukaan suotuista kehitystä. Jonnekin pimeään ja turval....pöydän alle! Ei ehkä se kaikkein ylevin hetki nuoren vampyyrin historiassa, mutta ihan sama, yritä siinä muka ottaa lunkisti kun pelkäät epäelämäsi edestä. Juu, taisi Klausilta ja Kuismalta unohtua tietopaketista se, että Ahlgård aiheuttaa varomattomissa ihmisissä suurta hurmiota ja nuorissa vampyyreissä akuuttia paniikkia, ovathan ne itse tottuneet kaikenlaiseen. Karo kuuli pöydän alla jumittaessaan jonkun soittavan Kuismalle. ”Meillä on täällä pieni ongelma.” Pieni. Vittu Kaupungin Ruhtinas on ulkona ja me pelätään sen tappavan kaikki, on pieni ongelma joo.
Onneksi et hengitä, etkä voi saada sydänkohtausta, rakkokaan ei voi pettää, kaikki hyvin. Se jatkaa kävelylenkkiään ja me voidaan jatkaa elämäämme. Kuisma soittaa. ”Eräs henkilö haluaa tavata sinut.” Voi vittujen kevät ja jeesus pomppukepillä! Mitkähän on mahdollisuudet, että Kuisma haluaa esitellä sut esim. kivalle ryyppykaverilleen Jorelle? Aika pienet. Mitenköhän käy jos kieltäydyt kunniasta? Huonosti. Eli eikun menoksi, hopi hopi, joskus tämä on tehtävä, mutta toivoin kyllä ettei esim. kahteen sataan vuoteen tai esim. koskaan. Mitä tiedät tästä tyypistä? Että se katsoo Klasun silmien välitse ja on jotenkin yhteydessä siihen. Klasussa on sen varjo. Että se kuulemma tuhoaa säälittä kaikki munailevat okkultistit? Seurattiin vakavaa Kuismaa maakunta-arkiston portaille hampaat kauhusta kalisten. ”Oli kiva tuntea.” Eikun portaat ylös. Pitääkö mun kumartaa? En osaa. Seison tässä. Älä katso sitä silmiin! Hirvittävä aura tuntui täyttävän maailman ja Karo miltei tunsi miten omaa mieltä selailtiin kuin Aku Ankan taskukirjaa. ”Tule lähemmäs.” En haluu. Voi helvetin perkele miten pelottaa. Eikun lähemmäs jalat täristen. Nimi?-Karo? Tekijä?-(Tätä kysymystä toivoin välttäväni, argh) En tiedä ehkä Lev. Ahlgård esittäytyi Kaupungin Ruhtinaaksi, kaikkien vampyyrien suojelijaksi ja kyseli kaikenlaista, johon Karo vastaili paniikissa mahdollisimman totuudenmukaisesti koska ei suoraan sanottuna uskaltanut valehdella. Saatiin sekin tieto, että tuli ei ole sopiva puheenaihe kun mentiin möläyttämään. Selvä! Kuisma valisti, ettei Karoa ole koulutettu. Jooei, ei ole. Miksi Kuismalla on torahampaat? Miksi ruhtinas puhuttelee sitä Daturaksi? (Jossain kaukana kaukana Marokossa eräs Kari Spiegelberg tuntee äkkiä äkillistä ja akuuttia vitutusta, mutta ei tiedä miksi...) Vittu mä arvasin, Kuismakin on joku osa-aika vampyyri tai jotain. Argh. Karolta meni juttutuokio akuutin paniikin takia suurelta osin ohi, keskittyi etupäässä siihen ettei alkaisi juosta karkuun tai unohtaa vastata johonkin kysymykseen, kauhu näkyi kyllä varmaan kilometrin päähän. Ruhtinas tiesi mustan ritarin ongelmasta. ”Musta ritari ei tule sinua enää vaivaamaan. Sinusta tulee ritari, joka taistelee Leviä vastaan.” Se kun ruhtinas yht'äkkiä tarttuu päähäsi ja tunnet kuinka sen silmistä siirtyy jotain varjomaista itseen ja samalla kuinka pääkoppaasi on äkisti lisätty uusi hyytävän kylmä ja teräksenkova tietoisuus, jonka tekemisiin sinulla ei enää ole osaa eikä arpaa ei ole mitenkään kiva ylläri.
Tältäköhän Klasusta tuntuu joka päivä? Lähetän sille anteeksipyyntökortin lomalle välähti Karon mielessä ja sitten oli audienssi loppu, Kuisma-Datura oli ottanut vastahakoiseksi tehtäväkseen kouluttaa Karosta jonkinsortin ritarin ja epäelämä sai jatkua. ”Kaikille muille olen sitten edelleen Kuisma, Turun talkkari.” Selvä. ”Vielä yksi juttu.”-Tästä ei puhuta? ”Jep.” Joo. Mulla on päässä jotain ylimääräistä ja vähäsen veikkaan, että musta ritari ei enää ole mikään kaamea ongelma siksi, että kun se havaitsee pääkopassa Turun ruhtinaan tietoisuuden murusen se lähtee litomaan niin että soi. Lähtisin minäkin. Mutta tämähän on kai hyvä juttu, mun taistelua propagandamonsteria vastaan tuetaan erittäin korkealta taholta, on jotenkin semmoinen fiilis, että mulla on hiukka samanlainen varjo kuin Klausilla, huomattavasti pelottavampi kuin mä itse. Lisäksi mun paree varoa sanojani, koska en nyt ihan takaa ettei tässä hienossa suojaamiseleessä ollut mukana jonkinlainen kuuntelulaite. Ja ajatuksiani. Lukee se varmaan niitäkin. Voi lehmä. Karo löysi lopulta rauhan täydellisestä tilanteeseen alistumisesta. Jos ruhtinas on sitä mieltä, että sinä ja Kuisma nyt hopi hopi mätätte Leviä ja sen kätyreitä turpaan niin eikun hommiin, koska ainakaan minä en halua selittää miksi lähdin vahingossa ihan toiseen suuntaan ja oikeastaan luistin koko potentiaalisesti kuolettavasta duunista, koska lopulta kuolema Levin kynsissä on varmaan vähemmän häijy. Yht'äkkiä joku musta ritari tuntui aika pieneltä vastukselta, oikeastaan parasta vaan hyökätä karjuen sen kurkkuun, koska pahempiakin ja pelottavampiakin asioita on maailmassa. Esim. hallinto.
Karo palasi kämppään ja vastasi kavereiden uteluihin ettei kommentoi. Olen elossa. Tosi kiva. Ei, en nyt halua puhua tästä. Kuismakin näytti saaneen uutta puhtia siitä, että herra Ahlgård halusi tuloksia, eikun Karo, Kuura ja terapeutit autoon ja ajamaan ympäri Turkua rituaaleja tekemään. Karo sai kunnian olla fokuksena keskellä. ”Uhraamme sinulle tämän....jäljitä tämä...” Karolla sitten jäljitettäisiin musta ritari vai? Okei, ei sentään itse joutunut chanttaamaan mitään. Autollinen maageja oli ihan (anteeksi ilmaisu) liekeissä, maaninen kiilto silmissä ne piirtelivät kuvioitaan. Karo alkoi aavistella, että magia oli kokaiiniin verrattava huume, siihen jäi koukkuun. Note to self, älä sotkeudu magiaan, sulla on liikaa ongelmia muutenkin. Paikanninpiirit saatiin tehtyä ja sitten asemoitumaan kämpille. Kuura, Samuel ja Alisa olivat rituaalikehässä, Janne ja Päivi valmiina topsipuikon kanssa, jotta ritarista saataisiin näyte, Ronja ja Karo valmiina solvaamaan ritaria ja terapeutit, Milka ja Pinja valmiina vaan oleilemaan paikalla olematta tiellä. Kuisma oli valmiina kauempana, jotta ritari uskaltautuisi paikalle.
Sitten menikin kaikki pieleen. Musta ritari manifestoitui ja mukana tuli valtava musta pimeys, joka valtasi huoneen. Mieltäkääntävä pelko hyökyi tilaan ja ihmiset, joita rituaalikehä ei suojannut pakenivat keittiöön päin. Ronja alkoi murista ja kasvatti kynnet, Karo tunsi kuinka kauhu lähestyi-ja kilpistyi mielessä majailevaan toiseen tietoisuuteen, joka onnekkaasti suojasi Karoa, mutta ilmaisi tahtonaan, että alahan suorittaa. Eikun mäiskimään peltipelleä, koska isoa pimeyttä vastaan Karo ei kyennyt yhtään mihinkään. Ritari olisi saanut hyvin heitettyä Karon seinään, mutta ei jostain syystä tehnyt niin vaan kääntyi ja katosi. Janneen. Karon nyrkki vetäytyi taakse. Mutta enhän mä voi-se on ihminen, siviili!”Se on Jannessa, mä olen pahoillani. Janne juokse, Ronja auta!” Alihankkija syöksyi ovelle ja luojan kiitos rakas Ronja taklasi Karon ketoon. Ihmissudelle vampyyri ei pärjännyt ja Janne sai aikaa syöksyä portaikkoon sillä aikaa kun monsterit mättivät toisiaan. Joku alkoi evakuoida väkeä ulos kämpästä. Kuisma tuli vastaan, käski Jannen perään. Maagit jäivät, ja Ronja joka ei suostunut lähtemään, kauhea kaaos, mutta oma mieli oli tyyni, ihmeesti auttoi ajattelua kun paniikki ei vaan saanut otetta ja missio oli yksiselitteinen ja selvä, etsi ja tuhoa musta ritari, viis siitä kenen ruumiissa se on. Kuisma syöksyi ohi, kadulla oli Päivi, jompikumpi terapeuteista, mihin suuntaan ne meni, tuonne, selvä. Kuisma ja Janne löytyivät. ”Vahdi, älä tapa.” Karo ilahtui huomatessaan, että pystyi vastustamaan omaa ohjelmointiaan jos sai Kuismalta jonkun käskyn, koska silloinhan vastuun käskyjen noudattamatta jättämisestä otti Kuisma. Karo aikoi jatkossa vakaasti lymytä Kuisman selän takana mitä hallinnon ukaaseihin tuli. Kuisma käski. Kuisman idea. Pihla oli rappukäytävässä ihan hajalla. Sitä piti halata toisella kädellä samalla kun paimensi toisella laumaa sisälle. Asunnossa edelleen iso paha musta pilvi. Okei, ei sinne. No mennään kellariin. Siispä Päivi, Janne, Milka, Pihla ja Karo laskeutuivat kellariin, jossa oli sentään kuivaa ja lämmintä, jopa valoa kun katkaisijan löysi. Jannea kehotettiin pitämään päätä kylmänä, älä provosoi sitä, se saadaan kyllä susta ulos, Kuisma tulee ihan just. Muita paimennettiin hieman kauemmas. Kuisma saapui ja piirteli liidulla. Kuppi, joku rautaesine ja....jaaha, verta taas lisää vai, okei. Karo alkoi valitettavasti melkein tottua siihen, että aina oli joku tökkimässä veitsellä. Sitten seurasi jonkinmoinen henkinen tappelu ja ritari saatiin Jannesta kuppiin. Jesh, pysy siellä paskiainen. Kun objektiivi oli toteutettu katosi akuutti ruhtinaallinen heijastuma päästä, kenties sinne jäi vielä jotain, vaan sillepä et mitään mahda. Elä asian kanssa, ainakin tässä toi lainattu tahdonvoima pelasti yön, muuten olisit friikannut muiden mukana ja sillä hyvä.
Kun asunto oli jälleen vapaa kauhupilvistä tajuttiin, että Ronja oli ollut siellä koko ajan ilman mitään suojia. Hitto. Myös muutama ihminen osoitti jonkinmoisia oireita jostain mielenjärkytyksestä ja terapeuteilla oli hommaa. Lopulta saatiin tilanne niin rauhalliseksi, että osa porukasta pääsi koteihinsa tai hotelleihinsa. Karo ja Kuura päättivät majoittaa Pihlan ohella hallinnon sihteerin, joka ei muistanut enää kotiosoitettaan. Yö sujui rauhallisesti, mitä nyt ihmisnaapuri lukittiin humalaisten vieraittensa toimesta rappukäytävään ja mekasti siellä hetken. Karo oli vielä varovaisen skeptinen mustan ritarin suhteen, mutta kun sitä ei kuulunut takaisin paasaamaan päätti viimein olevansa vapaa. Ihanaa. Melkein tässä on elämisen arvoinen olo.
Sunnuntai
Aamulla terapeutit pääsivät terapoimaan, vaikka Karo kyllä kieltäytyi enimmäkseen kommentoimasta, varsinkaan mitään ruhtinaaseen liittyvää. Pidä turpasi tukossa, säästy kivuliaalta kuolemalta, helppo yhtälö.