s a l a i s u u k s i a ?

Salaisuuksia 4: Patajätkä

Sarah / Sarah Alvertonin alias Sanna Mörskyn depsu pelistä Salaisuuksia: Patajätkä


I had gotten disturbing news. It seems that the vampires, mages and other occult people in Helsinki had decided to remove Turku. Right now all you really need is a little push and the town parts with reality and vanishes to some limbo. I really can't blame them, Turku has brought them nothing but grief, with all the apocalypses, dimension-hopping monsters and angels, vigilante mages--- but removing all the innocent civilians as well---that did not feel right so I had decided to do my best to keep Turku in this reality and dimension, as stupid place as it is. This decided I only had to come up with a plan to save Turku without letting the vampires, mages or SuPo know, that I was not cheering them on and doing my best to assist them in this clean-up operation. Luckily I was not the only one fighting the good fight, one of the lawyers called and told that they had received some instructions. People in Turku had to show that they could control this chaos, someone had to take control. Crazy place, bad plumbing---any takers? Apparently some blood-sucker called Ahlgård was interested. Splendid, let's paint the walls, arrange some mild-mannered model citizens to represent the people of Turku, wait 'till he signs the papers and run like hell leaving him in the middle of this mess. Vampires are good at controlling whole cities and telling other people what to do so--- Hmmm---the ritual that Milla mentioned had apparently called the champion of dark and evil and as I predicted I was ready to support him wholeheartedly. I had yet to locate the champion of light and good. After the weekend I realised who that probably was and spend some time laughing hysterically.

I tried to get some sleep and did the tactical mistake of leaving my cell-phone on. Text-messages came pouring in, waking me up every time I managed to drift to sleep. "We were supposed to meet tomorrow, but do you want to meet now?" In the middle of the night, what are you, a vampire? No chance, I'm sleeping. "I think I'm being followed---feeling paranoid, help!" Just lock the damn door and if somebody breaks in call the police. The OTHER police, thank you. Not me. Sleeping. Or trying to. Every kind of SERIOUS threat would of course force me to rise from my bed like a long-overdue zombie and stagger to the crime-scene, but luckily I got none of those kinds of distress calls. Well, if you don't count the one that I got near one o'clock in the middle of the fucking night! The caller was Harri, one of these other dimension space-time travellers, apparently coming from Turku that was filled with Nazis or was it Communists? Really paranoid and really annoying. He was, of course, just waiting me to threaten him with a gun, oppress his rights and make him disappear in mysterious circumstances. Sorry to disappoint, but not tonight, honey. I made him tea and told him that paranoia was understandable, but in this case he would be better of with the witness-protection program. He did not believe me but when Turku might disappear under me worrying about one lone crazy is not very high on my priority list. After Harri left I finally managed to get some sleep.


Tatjana was still convinced that someone was stalking her and the killer still on the loose---well, I'm not busy or anything, how about I add the duties of an armed bodyguard to my to do list? I invited her and her friend Eira for breakfast at my place. To better protect them of course (bullshit: I wanted to keep them where I could see them). I arranged the meeting to be kept at my place since I suddenly had these bodyguard duties. Milla, Zen Genesis and the lawyers were aware of the situation. Good. Now do something useful and I shall assist you. We ended up walking to Kerttu to get a late breakfast. Except that they had apparently stopped serving breakfast when we got there (I just can't get a decent English breakfast in Turku, no hope). I decided to be of some use and try finding the killer with Milla and Thomas. If Mikael and Christa stayed at my place and guarded Tatjana we could patrol the riverside in the evening. It would be dangerous, but calling SuPo swat-team would not do. Those guys are far too trigger-happy. Here I was in the middle of serial killers, vampires and maddened ghosts. Turku was ready to part with reality and I did not feel at all confident. I needed back-up. Back up that could be trusted to stay unnoticed, would keep me from getting glamorized by vampires (I don't care if you are the future Prince of Turku, out of my head this instant!) and in the worst-case-scenario could start evacuating people very fast. As bad luck would have it I actually know a person who can do all that. Johanna, Zoroastrian living-fire avatar and part-time guardian angel. I tried to think a reason why getting her to sit very still in the back of my head would be a bad thing and got only the classic "she generally fucks things up". I should have remembered that, I should have counted on it in fact, but I was stupid, I actually thought she could be of some use this time. Silly me, from this point forward I shall remember the sacred rule of universe: "Never ever use Johanna to fix anything. Johanna "helping" you will only result to a catastrophe ten times bigger than the original emergency."

I returned home with Thomas and Tatjana and started planning my actions. It was no longer full moon so I could contact Johanna via mirrors, safer than doing a direct prayer. I am not a devout Zoroastrian, so getting the right words proved to be difficult. When in doubt, use the internet. Amesha Spenta, Ashem Vohu---good thing that they still have the ancient texts here---now for something that mentions fire--- "Yasna 36: The Fire of Ahura Mazda art thou verily: the most bounteous one of His Spirit, wherefore Thine is the most potent of all names for grace, O Fire of the lord---" That would do. I scribbled down the parsian version of the prayer and went to do some unauthorized rituals in my bathroom. You will do as I say, not as I do. I joined all the double standard occultists with my actions, but I have experienced the power of vampire glamour before and ended up paralyzed from the neck down after that so excuse me while I make unnecessary paranoid arrangements so that no-one will ever do that to me again.

I said the words, burned some incense and waved the "bait" in front of the mirror. Come and geeeet it! Sure enough, the chocolate was enough to get the attention of my very own guardian angel. I explained the situation, showed her my badge and told her to keep quiet and keep the wings tucked in. If I was in danger to do something stupid because some vampire told me to, only then was she allowed to come forward and stop me. Is this understood? No talking, no waving, no chocolate, no wings, no fun! Johanna agreed, she's one of the easiest "people" to talk into things, and of course she wanted to keep Luka's godmother in one piece, otherwise she'd never hear the end of it from Katja. The fire in the mirror disappeared and I felt once again the presence of her inside my head. No flaming wings sticking out? Good, let's go.

The night came and we set out to do some patrolling. No sign of homicidal maniacs, Thomas could not smell anything relating to the killer and Milla did not sense anything strange. We refused to give up however. Milla got an invitation to meet the vampire and returned amused. He had apparently tasted her blood and had not liked it. I hoped that I would not have to meet this Ahlgård, I'm edgy around vampires, they are scary, manipulative and better off dead. Really ashes to ashes dead. Not that I would say that directly to them, especially when I want them to take Turku off my hands. I even let the future Prince to use my flat as a meeting-place when he unexpectedly chose to come calling. Luckily I did not have to see him or talk to him, we had arranged him a first-class secretary to take care of everything. Well---maybe not first-class because we had simply recruited Tatjana's friend Eira (a distant cousin of Senja apparently) but goths and vampires get along well, don't they? Hilkka dropped by and was thrilled to find that Johanna had returned. I allowed them to talk for a while but when they started gushing about Johanna's baby I politely asked them to stop all the hugging and giggling.

At nine or ten p.m we decided to give up. The killer was somewhere else. We returned to my place but got called out to meet the ghost Nison. He wanted to kill Thomas who had killed him in self-defence. Great. Go to the light, find your inner peace or go to hell for all I care, but stop bothering people! I had the knife Nison was after, it had mysteriously appeared in my flat, and I was almost willing to hand it over so that I could get rid of at least one problem but we had no time to discuss that. My phone rang. The caller was Thomas, Tatjana's friend was running somewhere near my flat with the killer after her. Shit! I started to run, all the time hoping to get there before it was too late. I located the girl and Thomas in student village's parking-place. The killer was gone and maybe it was just someone wearing black clothing and a large hat, someone who just looked suspicious. Milla, Mikael and Christa had run after me and there we were all in plain view. Then Nison appeared out of thin air and attacked Thomas. Christa did something and the explosion destroyed Nison, who disappeared, only to appear next to Thomas apparently unharmed and ready to fight some more. My phone rang and someone with a really raspy voice said something. I told him to call again and slammed my cell-phone shut. I was in a middle of a monster mash, no time to talk!

I had no time to yell everyone to settle down or threaten to arrest them because Mikael did something and Christa was trapped behind a force-field of some kind. Then Milla got angry and suddenly we were all going to die---My first instinct was run like hell, exactly like Thomas did, but then Johanna took control and I no longer felt the fear. My phone rang again and Johanna answered. The serial killer? In my flat? What? What the hell was happening here? I realised too late, that saying something like "I'm waiting you in the place where Sarah sleeps" is an invitation to Johanna, who has no self-preservation instincts whatsoever. I was walking to meet the killer---or Johanna was. In my body! Did I mention that at this point my body was sprouting three fiery wings? I glowed like a beacon, no-one, absolutely no-one would buy my "oh, I just happen to look like the fire-demon SuPo has been trying to capture" after this one---I was ruined, no doubt about it. I would never see Katja again or we would have to live like wanted criminals, hiding somewhere--- I was so busy feeling sorry for myself that I had completely forgotten the catastrophe at hand and so we arrived at my door. Do not open-too late. The hinges melted and my door was pushed aside. Do not go in there! Johanna did not listen. There were two people waiting, dressed in white, cloaked like Ku Klux Klan members, holding knives. They moved slowly, staggered forward silently, looking more zombies than alive people. First one raised a knife. Um---you really should not do that---hey guys, back off already--- My idiot guardian angel was trying to talk to them?!? When they did not listen there was only fire. White-hot wall of flame that burned them alive.

It is very easy to forget that Johanna is not human and does not react like a human in all situations. I would have simply retreated, maybe kicked the attacker, called help, not simply snapped my fingers and killed them. The fire died leaving behind the sickening stench of burned human flesh and two partially burned corpses. I have witnessed arsons and the like before so I did not throw up, wanted to, but didn't. I took control of the situation, removed the singed hoods that had miraculously survived the fire and saw two students that had gone missing earlier this week. Their tongues had been cut. Okay---zombies maybe? My phone rang and I answered. The killer called to gloat. I informed him, that yes I was still alive and would be coming after him. Then I arranged Thomas to dump the bodies in the mirror-space that Johanna had access. Destroying evidence? Hell yes, let's not forget that it was me that had torched them to death (I was possessed by my guardian angel is an explanation I'm not going to say anywhere anymore) and "killing zombies in self-defence" is pardonable offence in movies only. So---mysterious fire, people hallucinating that they had seen me with fiery wings, remarkably wolf-like dog loose in parking-lot, some fireworks going off in the same parking lot---think they are going to buy those explanations at SuPo? Well, not the fiery wings one, but the rest---maybe? Maybe not. I was done for, I could either run and hide or face the interrogation squad. I decided to do the latter. Johanna could take Katja and the kid and hide them, SuPo would have their hands full questioning me. They would not find anything, once Johanna would leave my body I would no longer have any pyrokinetic powers, but at least I could buy some time---

I grabbed my stuff and decided to spend the rest of the night in a hotel. The rest of the people were still trying to get rid of Nison. Mirva wanted to do some rituals---great, bloody great, some more rituals. Hand over the cursed knife, we're going to poke more holes to the universe with it! I lost it and started to yell, told them that they could kill themselves with the knife for all I cared. I handed the knife to Milla and walked away. Screw this, screw all the bloody mages and their rituals, I was finished. There was nothing, absolutely nothing that could make this any worse. I was wrong, my phone rang. It was one of the lawyers. His highness, the future Prince of Turku wants to meet you. It took all my crumbling sanity not to giggle manically. Fine, let's meet, I can't wait to explain all this! If I think hard enough I may even have a explanation that does not lead to popular conclusion "this person is crazy and armed with a living flame-thrower, kill her as quickly as possible". I had hit the rock bottom. I was too tired to run, too tired to lie. So I went to meet the Prince. I smelled of smoke and burned human flesh, my clothes were singed and I could not rub all the soot away. I felt like Bruce Willis or Clint Eastwood after a really hard night. Want to bite me? Make my day! I told them what had happened, how Nison had triggered more than one safety systems in the parking-lot and how my back-up had killed two zombies in self-defence. I told them that after this night I would not be held in high esteem by SuPo. They wanted me to be there for the trial nevertheless. Fine, I'll be there, I won't guarantee I'm going to be there sober though---

I found a hotel, got a room and spent the rest of the evening drinking those ridiculously small bottles of alcohol that minibars are stocked with.


I woke up with a hangover. Tatjana called and we decided to have a few drinks before the trial. Cop and teenage-occultist sitting peacefully together, trying to drown their sorrows with alcohol---beautiful really. I was in that blissful state when you just know that nothing you do matters anymore. Everything is so thoroughly fucked up that nothing can fix it. Johanna was really sorry of course and I had already forgiven her, she cannot help the fact that she has no brains. Everything she touches turns into a bigger mess, I should have remembered that. Too late now. Nothing to do but wait for the SuPo officers that would come to arrest me for arson and terrorism. Ironic. Well, Katja and Luka would be safe, that was the important thing.

I sat through the trial and pretended that I actually cared. Well, I cared enough to complain about all the unnecessary rituals and accused Mirva of being drunk while doing magic but that was about it. Everyone present wanted to keep Turku in this dimension so it was really just a show. Does anyone object? Good, we now have a new Prince and all wrongs will be officially punished. Don't do it again, you can go now. Johanna wanted to call Kari. Fine, call him, he can't help. Turned out that he could, he simply suggested that I put up a show and drive the bad firedemon away heroically like a good cop should. Hmmm---Johanna, feeling suitably dangerous and supernatural today? Manifest with the wings and the flames, rob a candy-store or something and then I can drive you away, saving the day and saving my ass. I was possessed, but I managed to drive the fiend away nevertheless--- can I go and have a sick-leave? Please? A long shot, but it might just work--- and once I was out of the country I would get my family and relocate somewhere that did not have any contracts with Interpol, Canada perhaps.

Johanna went back home with Hilkka after I had heroically banished her. She did rob a candystore so I hope that Kari, Anne and the rest of the gang in Marocco are prepared to have their guardian angel back giggling and in sugar-high. If they are not, tough luck. I named Mirva as the occult expert of Turku. When SuPo has occult problems, especially with drunk teenage occultists they will be calling her, hopefully waking her up in the middle of the night. Just my little going-away present for the Zen Genesis--- No, I'm not a nice person, never claimed to be. I left my two-hour (there was no way I was going to wait two weeks!) notice and headed to airport. I wanted to see how much Luka had grown when I had been away and wanted to listen to Katja yelling at me for not calling and not allowing her to come and help. The most beautiful sound in the world, if you ask me.

Nison / Patajätkä

"Ne asui yksinään siellä saarella, varsin köyhissä oloissa, kun niiden isän terveyskään ei ollut kunnossa ja kalasaalit oli vähäisiä... Toimeentulotukea hakivat aina kun kaupunkiin pääsivät... Sitten sieltä kuului sinä yönä sellaista outoa karmivaa naurua ja vuoronperään jotain raivoamista, jonka sanoista ei saanut selvää... Ja sen kaiken seassa kuului ihmisten parkua ja kiljuntaa, joka lakkasi yksi ääni kerrallaan. Lasten parku kesti pisimpään...

Sitä kesti monta tuntia. Meidän Raimo lähti Veikon ja Tepon kanssa veneellä sinne kiväärien kanssa. Veikko kertoi nähneensä jonkun pahasti palaneen hahmon kääntyneen katsomaan häntä, nauraneen sillä karmivalla äänellä ja sitten häivähtäneen kadoksiin, mutta lääkärien mielestä se oli vain shokista johtuva harhanäky, kun juuri siinä kohdassa maassa niiden perheen pienin veti juuri verisenä viimeisiä henkäyksiään. Se ei ollut... kuihtunut... niinkuin ne toiset olivat.

Poliisi väittää, että niiden isä oli salakuljetellut jotain laittomia kemikaaleja ja että semmoista oli päätynyt niiden ruokatarvikkeiden sekaan. Että se olisi siitä johtunut se niiden kuolema..."


Nison oli "harrastellut" ja "herkutellut" uudessa "elämässään", laajentaen reviiriään tasaiseen tahtiin.

Perjantai-iltana hän päätti taas käydä vilkaisemassa lakitoimisto Kurkilahti & Lydenin toimistolla, josko siellä olisi viestejä, tai jopa merkkejä edistymisestä veitsen hankkimisessa. Nisonin poksahtaessa paikalle hänet yllättivät mieluisasti itse Kurkilahti ja Lyden, olemalla paikalla toimistossa.

Nison sai kuulla, että veistä ei vieläkään oltu haettu ja lakimiehet edelleen epäilivät veitsen sijaintia. Nison raivosi, että hän on kertonut, missä veitsi on ja maksanut toimeksiannosta. Samuel selitteli, että rahaa ei oltu käytetty ja että SUPO vartioi kyseistä asuntoa, joten sinne ei voitu mennä ja asunnon omistaja kiisti veitsen olevan asunnossa.

Klaus istui hiljaa pöytänsä ääressä, riipustaen suojaamaan pyrkiviä riimuja paperille. Nison hellitti välillä maanista edestakaisin ramppaamistaan mennäkseen seisomaan Klausin viereen, tuijottamaan tätä lähietäisyydeltä.

Nison: "Mä olen kertonut, että se veitsi on siellä... vaikka välillä se ei näy siellä! Ja mä en sinne itse mene! Kyllähän SÄKIN voisit siellä käydä!"

Nison: "Tulin visiitille, kun taas kyllästyin herkuttelemaan -- ootko sä itse syönyt ketään viime aikoina?"

Samuel: "Anteeksi mitä!? Minä olen kylläkin ihan kasvissyöjä..."

Nison: "Joo, joo... Hankkikaa se veitsi!!"

Myöhemmin illalla Tatjana kutsui taas Nisonin menemään tapaamaan Milla Mortisia ja sanomaan tälle, että huomenna tapahtuisi jotain. Milla olikin Thomasin, Mikaelin ja Christiinan kanssa jäljittämässä Tatjanaa. Nison yhytti heidät Aboa Vetuksen edessä.

Nison kertoi, että "eräs veitsistä edelleen hyvin kiinnostunut tulisi tekemään huomenna jotain Aurajoen luona, Ylioppilaskylän kupeessa." Nison vihjaili "vanhasta, yhteisestä bisnestutusta" rapsutellen Mikaelin leukaa.

Milla vihjaili Nisonin syntyperään, kysellen, mihin tämä oli sielunsa vaihtanut. Milla tuntui olevan varsin hyvin asiasta perillä, toisin kuin muut läsnäolijat.

Molemminpuolisen vittuilun (viihdyn Turussa, koska täällä on niin ihania ihmisiä -- Aurajoessa ei nyt näytäkään kelluvan ruumiita / ei, vain tyhjiä pulloja [Milla]) keskeytti Thomas, johon Nison ei ollut vielä ehtinytkään kunnolla keskittyä. "Hei Nison! Mulla on jotain sulle kuuluvaa, mitä mä haluan palauttaa."

Thomas kaivoi laukkuaan ja kaivoi sieltä esille Nisonin pistoolin, jolla ampui kolme riimuluotia Nisonin rintaan. Luodit polttivat sietämättömästi. Nison kaatui taaksepäin, kieri kohti Aurajokea ja katosi helvettiinsä nuolemaan haavojaan.

Lauantai-iltana Tatjana kutsui taas Nisonia Ylioppilaskylän vieressä olevan hautausmaan portilla. Hän pyysi, että Nison kummittelisi hautausmaan aidan sisäpuolella, mikä raivostutti Nisonin huutamaan, ettei aio mennä hautausmaalle. Tatjana päätyi valitsemaan pienen metsikön koripallokentän ja juoksuradan kupeesta. Tämän jälkeen hän kertoi menevänsä hakemaan Millan paikalle. "Ja sano sille, ettei sulla oo mun kanssa mitään tekemistä... jos se siis kysyy -- älä muuten mainitse mitään."

Nison jäi paikalle odottelemaan ja imeskeli elinvoimaa eräältä lenkkeilijältä, päästäen tämän kuitenkin karkuun.

Milla saapui paikalle Mikaelin, Chrstiinan ja Sarahin kanssa. Milla yritti kysellä asioista, joista Nison ei tiennyt mitään. "Mikä liha on?" "Hmmm... Herkullista!"

Sarah selitti jotain Nisonille englanniksi. "Mitä toi höpertää?" "Se on Englannista."

Nison raivosi Thomasista ja lupasi piestä tämän ensi kerran tavatessaan. "Se satutti mua!"

Lopulta Sarah sai puhelinsoiton ja joutui lähtemään katsomaan jotain juttua Caribian luona. Nison tipautti fyysisen muotonsa ja jäi seuraamaan tilannetta vain astraalitason läsnäolollaan. Milla yritti maanitella häntä esille tovin, kunnes lähti itsekin Caribian edustalle.

Caribian edustalla oli Thomas ja Mirva edellisen porukan lisäksi. Nämä selittivät jostain hiipparista. Nisonin raivo Thomasia kohtaan kasvoi ja hän materialisoitui tämän viereen. "KOIRA!"

Thomas juoksi karkuun, kohti Ylioppilaskylää. Christiina iski Nisonia jollain oudolla voimalla, joka karkoitti Nisonin helvettiinsä, mutta Nison huomasi vain olevansa siellä ja palasi välittömästi, materialisoituen Thomasin eteen ja tinttasi tätä leukaan niin lujaa, että Thomas lensi kymmenisen metriä taaksepäin pensasaidan juurelle.

Missä kunnossa Thomasin kallo ja niska olivatkin, ne parantuivat ihmissudella lähes välittömästi. Hän jatkoi ilmalentoaan loikkaamalla itse pensasaidan taakse muuttamaan muotoa ihmisestä ihmissudeksi.

Mikael nosti suojakentän Christiinan ympärille ja pidätteli tätä käyttämästä voimiaan. Milla puuttui peliin vapauttaen todellista muotoaan esille, mikä pelotti Thomasia ja Mirvaa kuolema-on-läsnä-ja-lähellä-tunteella. Sarah manifestoi tuliset siipensä ja seurasi hälinää.

Thomas pingahti karkuun kuolemaa ja Nison alkoi raivoamaan tämän perään. Milla, Christiin ja Mikael sättivät toisilleen, että mitä pitäisi tehdä. Thomasin juostua Posankalle asti Nisonin raivo oli vaihtunut taas maaniseksi nauruksi ja Thomakselle uhkailuksi.

Milla marssi Nisonin luo ja nappasi tätä rinnuksista kiinni. Nison ei pystynyt vastustamaan tätä kuolemalla kaikkia pelottavaa ilmestystä, vaan suuteli Millaa. Milla jäi haukkomaan hämmästyksestä henkeään ja palasi takaisin ihmismäisempään olomuotoonsa, jolloin kuoleman aura hävisi. Nison pettyi.

Millan kännykkä soi ja sai hänet lopulta hellittämään tohkeissaan Nisonista, joka samassa katosi paikalta, ennen kuin Thomas ehti palata paikalle. Nison siirtyi itsekin häkeltyneenä Saloon, jossa hänellä oli keskeneräisiä asioita edelliseltä viikolta. Saloon oli riittävän pitkä välimatka Turusta.

Sunnuntaina Nisonia kiinnosti ihmisten edellisenä yönä unissaan vatvoma istunto Jusleniassa. Nison ilmestyi astraalitasolla paikalle seuraamaan, miten hämärässä, ikkunattomassa luentosalissa vampyyri teki Klaus Lydenistä vampyyrin ja sopi tämän kanssa jostain järjestelyistä. Myös Jan Hautala kutsuttiin käymään sisällä ennen oikeuden istuntoa ja Nison oli innoissaan nähdessään tämän vanhan tuttavansa taas. Nison sopikin tämän kanssa myöhemmän tapaamisen.

Oikeusistunto oli Nisonin mielestä varsin tylsä. Hän hahmotti jostain syystä käyttäytyä sivistyneesti, tiedostaen, että tämä porukka saattaisi tuottaa merkittäviä ongelmia hänelle, jos Nison alkaisi rettelöimään. Millan syyttävää asennetta oli huvittavaa seurata. Toinen, merkittävämpi mielenkiinnon kohde oli Thomas, jota Nison tuijotteli raivo silmissään.

Eira / Salaisuuksia 4: Patajätkä debrief

Perjantai 26.10.

Viimeinkin koko levytysurakka periaatteessa kasassa, Cyhiraethin toinen pitkäsoitto nimeä vaille valmis. Viimeinkin vapaa viikonloppu. Mikäs sen parempi tapa viettää se kuin reissata pitkästä aikaa Turkuun.

En ollut sopinut viikonlopuksi muuta ohjelmaa kuin Tatjanan kanssa hengailun, mutta se ei kylläkään ollut ainoa syyni käväistä kaupungissa. Olin nimittäin myös kuullut jo pidemmän aikaa huhuja siitä, että Helsingin arvovaltaisemmat tahot halusivat poistaa Turun maailmankartalta ja maailmankaikkeudesta, koska kaupungista oli viime vuosina ollut niin hirveästi riesaa. Tämä tapahtuisi talviajan alettua, eli tänä viikonloppuna. Ihan perseestä. Jos mitenkään voisin auttaa tämän estämisessä, tekisin sen ilman muuta.

Olin kaupungissa vasta kymmenen aikaan illalla. Tatjana tuli vastaan juna-asemalle, ja kävimme heittämässä roinani hänen nykyiseen kämppäänsä. Se oli joku Millan ja Sarah Alvertonin järkkäämä turvapaikka, jossa ei voisi käyttää lainkaan magiaa. Varmaan ihan viisas varotoimi.

Tatjana kertoili viimeaikaisista jutuista, muun muassa siitä, että joku outo Eeva-niminen wannabe-okkultisti oli ryhtynyt stalkkaamaan häntä ja oli murtautunut hänen edelliseen kämppäänsä. Lisäksi hän oli nähnyt outoa unta, joka tarjosikin meille illan ensimmäisen ohjelmanumeron. Tatjana halusi kiertää läpi paikat, joissa oli unessaan käynyt, ja jättää niihin riimuja siltä varalta, että niissä tapahtuisi jotain jännää.

Lähdimme siis myöhäisillan kävelyretkelle. Thomaskin tekstaili ja kyseli aikataulujani. Emme halunneet häntä, Christiinaa ja Mikaelia mukaamme kierroksellemme, mutta sovin, että olisin huomenna klo 13 Kertussa Zen Genesiksen tapaamisessa, jossa Thomas olisi muuten yksin ainoana firman edustajana.

Kävellessämme minulla oli hyvä tilaisuus tarkastella Turun äänimaailmaa. Se oli selvästi erilainen kuin viimeksi kun olin kaupungissa. Turku ei enää ollut katoamassa, eikä Tatjana osannut kertoa, mikä katoamisen oli pysäyttänyt. Sen sijaan ilmassa leijui odottavan jännittynyt ja ehkä vähän surumielinen musiikki. Ehkäpä itse kaupunki odotti huolestuneena Helsingin päätöstä kohtalostaan.

Tatjanan unipaikoista ei löytynyt mitään jännittävää. Tatjana jätti jokaiseen paikkaan valikoimansa riimun--hän oli yhtäkkiä siirtynyt verisistä rituaaleista riimumagiaan, kiitos jostakin yhtäkkiä ilmestyneen Loki-innostuksensa. Vaikka selitys oudosta unesta vaikutti sekavuudessaan uskottavalta, Tatjanan systemaattinen ja pohditun oloinen riimujen jättely vaikutti epäilyttävästi joltakin rituaalilta. Tatjana kuitenkin kielsi semmoisen jyrkästi. Itse otin ja lauloin näihin paikkoihin Hathorin nimen ja silmän siinä toivossa, että saisin tiedon, jos niissä tapahtuu jotakin omituista. Tosin epäilin vahvasti, toimisivatko ne alkuunkaan, koska en ollut kokeillut vastaavien vahtien jättämistä aiemmin.

Todettuamme unipaikat tylsiksi suuntasimme syömään Troijaan. Thomas, Milla, Christiina ja Mikael käväisivät myös moikkaamassa meitä, mutteivät jääneet pidemmäksi aikaa, vaan siirtyivät Bremeriin, mihin seurasimme heitä syötyämme. Kuulimme heiltä, että he olivat törmänneet Nisonin haamuun, ja Thomas oli ampunut tätä saman tien. Just. Todella nerokasta. Ja mistä lähtien Thomaksella on ollut ase--ja mihin ihmeeseen ihmissusi muutenkaan tarvii tuliaseita?

Muut häipyivät melkein saman tien, vaikka syötimmekin heille illan virikkeeksi ja tylsistymisen poistamiseksi tarinan kummallisesta kirjeestä, jonka Tatjana muka oli saanut (seuraillen samaa linjaa kuin ne kolme kirjettä, jotka Tatjana oli toimittanut, lakimiehille, Sarahille ja Hilkalle, yhden kullekin). Eipä siis oikein saatu bileitä kasaan perjantai-illaksi. Palailimme Tatjanan kämpille ja menimme kohtalaisen aikaisin nukkumaan.

Lauantai 27.10.

Tatjana sopi lauantain aamupäivälle tapaamisen Sarah Alvertonin, aiemmin Senjalle kuuluneessa kämpässä asuvan tyypin kanssa. Halusimme päästä asuntoon tutkimaan, olisiko Senjan hallussa ollut Pegasoksen sydän siellä. Sarah kumminkin nielaisi tarinan Tatjanan saamasta kirjeestä vähän turhankin tehokkaasti: yhtäkkiä hän oli ihan vakuuttunut, että aiemminkin Turussa toiminut sarjamurhaaja on Tatjanan perässä. Siis se "mikä liha on"-tyyppi, joka oli jättänyt vihjeitä ja kaapannut Christiinan. Milla ja Sarah olivat nimenneet tyypin "Toiseksi" Millan häneltä saaman, siten allekirjoitetun kirjeen mukaan.

Koska Sarah ei halunnut jättää muka-jahdattua Tatjanaa yksin mihinkään, siirrettiin ZG-tapaaminen tapahtuvaksi Sarahin kämpässä. Pitipä mennä keksimään se tyhmä kirje. Äh. Olisihan minun jo ollut aika tajuta, ettei semmoisista tatjanamaisista "harmittomista" huijauksista ikinä seuraa mitään hyvää. Oli tässä tietysti yksi hyvä puoli: olin ajatellut, että joudumme kävelemään ensin Sarahille yo-kylään ja melkein saman tien Kerttuun eli sinne, mistä juuri lähdimme. Pysyimmekin sitten Sarahilla.

Sarah Alverton oli kuulemma Supon agentti. Hän jopa itse vahvisti tämän todeksi, joskaan ei ihan tarkaksi tiedoksi. Hän ei tarkalleen ottaen ollut mikään agentti vaan ylitarkastaja, ihan esillä ja virallisesti edustamassa suojelupoliisia. Olin kuullut huhuja aiemmista Supon okkulttiosaston epäonnisista kämmäilyistä Turussa. Olivat niiden jälkeen vaihtaneet taktiikkaa ja päättäneet kokeilla ystävällisyyttä ja neuvottelemista.

Sarahin luo saapuivat Thomas, Milla ja lakimies Samuel Kurkilahti. Niin epävirallinen kuin kokouksemme tuntuikin olevan, se käsitteli hyvin tärkeitä asioita--Turun kohtaloa. Meillä olisi sunnuntaiaamuun asti aikaa selvittää Turun ongelmat ja todistaa Turun syyttömyys ja harmittomuus. Jos emme sunnuntaisessa oikeudenkäynnissä tähän kykenisi, Turku hävitettäisiin täysin, jäljettömiin, kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan.

Onneksi Kurkilahti & Lydenillä oli tarjota paitsi pätevää puolustusasianajoa, myös yksi selkeä ratkaisu moneen Turun ongelmista. Turulta puuttui vahva johtaja, joka pitäisi asiat ojennuksessa. Meillä oli kuitenkin pestille halukas ottaja: muuan vampyyri nimeltä Ludvig Ahlgård. Ahlgård oli tulossa Turkuun, ja meidän olisi parasta tehdä hänen olonsa kotoisaksi ja mukavaksi, jotta hän varmasti ryhtyisi ruhtinaaksemme.

Ahlgård oli toivonut itselleen jotakuta turkulaista henkilökohtaiseksi avustajaksi eli siis sihteeriksi. Sekä ZG:n että lakitoimiston sihteerit olivat kuitenkin estyneitä. Thomaskaan ei kelpaisi, koska oli ihmissusi, ja lisäksi poika, kun Ahlgård oli erikseen toivonut naispuolista avustajaa. Tatjana oli liian vastuuton, Milla ja Sarah liian kiireisiä...

Jees! Eihän siitä jäänyt muita jäljelle kuin minä. Minulla sitä paitsi oli kokemusta vampyyreistä muutenkin. Minua myös kiinnosti kovasti tavata tämä Ahlgård, koska nyt vasten parasta tietoani satuin pitämään vampyyreista. Minua tosin suuresti häiritsi ajatus avustajan eli periaatteessa palvelijan ja lakeijan asemaan asettumisesta, käskytettävänä olemisesta, mutta tässä nyt sentään oli kyse Turun kaupungin olemassaolosta. Sen vuoksi voisin uhrata itsenäisyyteni yhden viikonlopun ajan. Siispä sovimme, että parin tunnin päästä lakimiehet voisivat briiffata minut, ja sitten voisimme yhdessä tavata tulevan ruhtinaan auringonlaskun aikaan.

Ruhtinaan tapaamiseen oli vielä reippaasti aikaa, ja jossakin vaiheessa olisi varmana järkevää syödäkin, joten kokouksen päätyttyä ja Kurkilahden lähdettyä suuntasimme Kerttuun. Sitä ennen Sarah kuitenkin teki jonkinmoisen rituaalin, jolla kutsui "backupia"--eli ilmeisesti summonoi takaisin ruumistaan aiemmin asuttaneen olennon, jolla äänistä päätellen oli jotakin tekemistä tulen kanssa.

Olin vasta ehtinyt saada salaatin eteeni, kun lakimiehet jo soittivat, että nyt voitaisiin tavata. Eipäs voitu. Söimme ihan rauhassa ja jutustelimme kaikenlaista hassua aina Sarahin adoptiolapsesta luoviin suunnitelmiin Jan Hautalan kiusaamisesta. Sitten vasta soittelin lakisedille. Kun he lupasivat, että toimistolta saa kahvia, lähdin siirtymään sinne päin. Kyselin kaikilta kovasti ohjeita, että miten sinne mennään kun "en ollut käynyt siellä aiemmin". Mitä nyt joskus murtautunut sinne...

Toimistolla sain kahvin lisäksi listan niistä syytteistä, joita Helsinki oli Turkua kohtaan heittänyt sekä lyhyen selvityksen viime vuosina Turussa vaikuttaneista vampyyreista. Lakimiehet myös luonnollisesti halusivat minulta tarkennusta siitä, miten hyvin ja miksi talttahampaat tunnen.

Jouduin siis kertoilemaan siitä, miten nolosti lähdin Niallin perässä Suomeen. Sain sentään heidät vakuutettua siitä, että tunnen nämä jutut, ja lisäksi olen hyvin suojautunut sen varalta, että tuleva ruhtinas yrittää turhan läheistä tuttavuutta. Mietimme hetkisen, olisiko tämä huono asia ja ottaisiko ruhtinas sen kunnianloukkauksena. Kumminkin kaiken lakimiesten tiedon mukaan hän nimenomaan tarvitsi sihteerin, ei ruokaa, saati sitten ghoulia, joten jos hyvin kävisi, asianlaita ei kävisi ilmi lainkaan.

Lakimiehet eivät olleet kiireiltään ehtineet vielä syömään, joten siirryimme jatkamaan jutustelua Paniniin. Itse söin jälkiruokaa--aivan taivaallista brownieta sekä viimeinkin hyvää kahvia. Lisäksi päähäni taottiin yhä uudelleen ne asiat, jotka Ahlgårdin avustajan pitäisi muistaa. Vampyyrin läsnäollessa olisi ankaran kiellettyä mainita Turun paloa tai maitoa (miksi, sitä ei kait kukaan tiennyt), ja kaikkien tulisi olla hänen huoneessaan ilman kenkiä. Kaikkein tärkeimpänä työtehtävänäni olisi hoitaa kaikki puhelinliikenne, koska arvon vampyyriherra ei oikein hallinnut nykytekniikkaa. Kuulemma Ahlgård olisi myös "intensiivinen" ja saattaisi kysellä "henkilökohtaisia". Vai niin. Se nyt tuskin olisi mikään ongelma, minä kun en ihan vähästä hämilleni mene.

Auringonlaskun aikaan asetuimme hotelli Julian respaan odottamaan, josko tuleva ruhtinaamme suvaitsisi näyttäytyä. Eipä näkynyt, eikä tiskiltäkään osattu auttaa. Hetken istuttuamme kuitenkin respan tyyppi tuli ilmoittamaan, että meitä odotettiin huoneessa 416, ja kävi näyttämässä hissille avainkorttiaan, että pääsimme neljänteen kerrokseen.

Huoneen ovi oli raollaan. Sisällä oli aivan pimeää. Otimme kenkämme pois ja kävelimme peremmälle. Tiiviisti suljettujen ikkunaverhojen edessä istui tumma hahmo. Kun silmäni tottuivat hämärään, hänet erotti pukuun pukeutuneeksi mieheksi, mutta sen tarkempaa käsitystä hänen ulkonäöstään oli vaikea saada. Huoneessa soi wieniläisklassinen orkesterimusiikki, ja sen lomassa Ahlgårdin ominaissointi, vanhan ja arvokkaan ja klassisen kuulloinen sekin.

Lakimiehet esittelivät minut Ahlgårdille. Hän tarkisti, olenko naimisissa, ja kun vastasin, että en, puhutteli minua siis vastedes "neiti Holtiksi". Ensimmäiseksi hän kysäisi, osaanko käyttää "noita laitteita", eli lähinnä pöydällä olevaa läppäriä. No tottahan toki. Hiljensin musiikkia sen verran, ettei se häiritsisi keskustelua.

Ahlgård kyseli lakimiehiltä minusta, ja suureksi yllätyksekseni Kurkilahti esitteli minut "nokkelaksi" ja "sananvalmiiksi" ja muutenkin käytti huomattavasti positiivisempia sanoja kuin olisin häneltä odottanut. Mikäs siinä. Arvon vampyyriherra ilmeisesti päätti kelpuuttaa minut. Hän antoi meille luettavaksi paperin, jossa olivat ohjeet avustajalle. Menimme vessaan lukemaan sen, jottei valo häiritsisi häntä.

Ohjelapussa toistettiin jo tutuksi tulleet kiellot puhua maidosta tai Turun palosta ja vaatimus kenkien poisottamisesta. Lisäksi kristinusko listattiin kielletyksi aiheeksi, ilmoitettiin, että häntä puhutellaan "herra Ahlgårdiksi", "herraksi" tai "isännäksi", ja alleviivattiin, että avustajan tehtävä olisi pitää huolta, että kaikki muut tottelevat näitä ohjeita. Lapun allekirjoittajana oli "mä" ja puhelinnumero--lakimiehet tiesivät kertoa, että se oli Ahlgårdin vakituiselta avustajalta, joka jostakin syystä oli tällä hetkellä estynyt.

Ohjeet luettuamme palasimme ruhtinaan luo ja siirryimme asiaan, jota lakimiehillä riitti. Itse keskityin kuuntelemaan ja ihmettelemään ruhtinasta. Hänen puheäänensä oli yhtä viehättävä kuin hänen yliluonnollinen taustaäänensä, ja hän puhui harkiten, pitkin dramaattisin tauoin. Lisäksi hän keräsi minulta reippaasti pisteitä esittämillään älyttömillä kysymyksillä. Nämä olivat nimittäin niitä henkilökohtaisuuksia.

Kurkilahdelta tentattiin, onko hän ikinä raiskannut ketään tai ajatellut tekevänsä niin. Minulta vampyyri lähinnä kysäisi, olenko neitsyt. Naureskellen totesin, että en todellakaan. Klausilta puolestaan hän tiedusteli, onko tämän rakkauselämä edelleen yhtä hiljaista kuin viimeksi. Klaus vakuutteli, että onhan se, mutta tämä on hänestä ihan OK. Ja oikein vinkeästi Ahlgård vielä ahdisteli Klausia, että eikös hän pidä minua viehättävänä. Myönsi pitävänsä (olisin muuten loukkaantunut jos ei olisi pitänyt!), mutta ei kuitenkaan kokenut sen enempää vetoa tai kiinnostusta. Plääh. Tämän jälkeen Ahlgård hämmensi meitä lisää nousemalla tuoliltaan, koskettamalla ensin minua ja sen jälkeen Klausia. Hmm. Jännä tyyppi. Minä kun olin kuvitellut, että Niall oli vampyyriksi keskimääräistä lähentelevämpi tapaus--tämä tyyppi kyllä ylitti sen reippaasti.

Henkilökohtaisuuksien jälkeen päästiin etenemään asiaan eli Turun ongelmiin. Ahlgård tahtoi lakimiesten selvittävän yön aikana, mistä Turun todellisuuden pidemmän aikaa jatkunut horjuminen johtui. Heillä oli jo asialle jonkinmoinen selitys, joka liittyi Hanna Eskola -nimiseen naiseen, joka oli Kurkilahden serkku, ja ilmeisesti saapumassa Turkuun.

Ahlgård antoi myös lakitoimistolle tehtäväksi etsiä hänelle viisi ehdokasta, joista hän voisi valita itselleen käskynhaltijan. Lakimiehet totesivat, että tämä voisi olla melkoisen mahdotonta, mutta tietenkin lupasivat yrittää. Ilmeisesti tämän käskynhaltijan ei tarvitsisi olla--eikä tulla olemaankaan--kaltainen. Sen sijaan vallan varmasti hänestä tulisi ruhtinaan ghouli. Homma, jota en toivoisi pahimmalle vihamiehellenikään. Ahlgård vielä alleviivasi, että tämän henkilön ei tarvitse olla vapaaehtoinen... Kiitin onneani siitä, että en ollut turkulainen, joten minua tuskin voisi harkita.

Puituamme Turun tilannetta pitkällisesti lakimiehet poistuivat valmistelemaan huomisen puolustusta ja selvittelemään ongelmia. Jäin kahden Ahlgårdin kanssa, mikä oli varsin jännittävää. Vampyyri vuorotellen kyseli satunnaisen syvällisiä uskonnollisista näkemyksistäni ja elämästäni, ja pohdiskeli sitä, mitä meidän pitäisi Turun tilanteen suhteen yön aikana saada aikaan. Hän tahtoi muun muassa tavata "kaikki" merkittävät turkulaiset. Siinäpä olisi tekemistä.

Ensimmäiseksi sovimme tapaamisen Milla Mortisin kanssa. Millalla kuitenkin kestäisi hetki saapua paikalle, joten Ahlgård--tai siis, kuten hän itse korjasi, herra Ahlgård, käskytti minut noutamaan teetä respasta. Grr. Oli melkoisen mahdoton arvioida, paljonko suojaukseni vaikuttivat, kuinka tehokkaasti vampyyrin glamour minuun upposi, ja kuinka paljon pidin hänestä muuten vaan. Joka tapauksessa, niin paljon kuin herran olemus minua miellyttikin, vaatimus jatkuvasta mielistelystä ja alistumisesta alkoi häiritä jo näin pian.

Olin juuri saanut teen roudattua Ahlgårdille (oli kohtalaisen vaikeaa ottaa kengät pois ja avata ovi avainkortilla pitäen samalla kädessään teekuppia ilman, että pudottaa mitään) kun Milla soitti, ja sain taas kiskoa kengät jalkaan ja kipittää respaan häntä vastaan.

Millan vastauksen Ahlgårdin henkilökohtaisuuksiin olivat melkoisen jänniä. Kun häneltä kysyttiin, mikä hän oikein on, Milla esittäytyi varsin mahtipontisin sanankääntein itse kuolemaksi. No, sehän hän on kaiken aikaa vihjaillutkin olevansa. Niin kai sitten. Aika siistiä. Ei silti, Ahlgård oli siistimpi, vaikka olikin "vain" vampyyri. Milla myös meni ihan hämilleen kysymyksestä, onko neitsyt. Ilmeisesti oli. Rakkaus tai edes rakastelu eivät taida kuulua Kuoleman harrastuksiin.

Millalla ei oikein ollut valmiita vastauksia mihinkään. Turun todellisuusrakoilusta hän syytti paitsi Hanna Eskolaa, myös kaupungissa tehtyjen epämääräisten rituaalien määrää. Herrani vannotti häntä hoitamaan tämän ongelman--ja deadline tietenkin olisi ennen huomista oikeudenkäyntiä. Millalla tosin oli muutakin menoa. Hän kertoili Ahlgårdille hänen ja Sarahin jahtaamasta Toisesta. Ahlgård ei jaksanut kiinnostua sarjamurhaajasta, joka ei millään mallia vaikuttanut Turun kokonaistilanteen kannalta merkittävältä, eikä edes okkulttiselta.

Olimme suunnitelleet, että Millan poistuttua lähtisimme Ahlgårdin kanssa yo-kylään Sarahin kämppään moikkaamaan ainakin Tatjanaa. Ennen kuin ehdimme lähteä, sain kuitenkin yhteydenoton Hilkalta ja Mirvalta, jotka myöskin anoivat tulevalta ruhtinaalta audienssia. Jäimmekin siis odottamaan heitä.

Hilkalla oli aika mielenkiintoinen syy Ahlgådin tapaamiseen. Hän ojensi herralle sormuksen, joka kuulemma symboloi Turun valtaa ja vastuuta. Hän kertoi saaneensa sen aiemmin, mutta että taakka oli ollut hänelle liian suuri ja hän ei ollut kyennyt siitä huolehtimaan. Alunperin hän oli kuulemma tosin saanut sheriffintähden, mutta sormus sopisi paremmin Ahlgårdin tyyliin. Ahlgård otti sen kohteliaasti vastaan. Mirvalla ei sen kummemmin tuntunut asiaa olevan, edes ZG:n puolesta. Turun asioita toki puitiin yleisesti näidenkin vieraiden kanssa.

Vieraiden poistuttua oli koittanut aika siirtyä suojaisasta hotellihuoneesta Turun kaduille. Ahlgård kertoi, että kävelee mielellään kaupungissa. Siispä kengät jalkaan ja ovesta ulos, valaistuun käytävään. Näin siis herrani kasvot ensimmäistä kertaa kunnolla... Ja jees. Tuleva ruhtinas olisi ainakin riittävän edustava. Ei ehkä ihan yhtä ihana kuin Niall, mutta erittäin ihastuttava joka tapauksessa. Voi vittu. Ainako vampyyrien täytyy olla? En oikeasti haluaisi pitää niistä. En yhtään. En vaan voi sille mitään.

Hotellista ulos astuttuamme Ahlgård lähti päättäväisesti kävelemään, mutta ei suinkaan yo-kylää kohti vaan päinvastaiseen suuntaan. Yritin kysellä, että mihin ollaan menossa, mutten saanut vastausta. Seuraavaksi meinasin saada sätkyn, kun arvon herra noin vaan yhtäkkiä otti ja lähti ylittämään tietä punaisia päin, näennäisesti piittaamatta yhtään, tuleeko sieltä autoja vai ei. "Odottakaa, herra Ahlgård!"-huutoni kaikuivat kuuroille korville. Myöhemmin vampyyri totesi, etteivät autot pelota häntä. Eivät varmaan, helppoahan se on jos on kuolematon... Itse kun en ole, minua hieman huolestutti.

Kävelimme johonkin konserttitalon lähistöllä olevalle satunnaisen oloiselle kadunpätkälle, kunnes Ahlgård pysähtyi, katseli ympärilleen dramaattisen hiljaisuuden verran, ja alkoi puhua. Hän kertoi, miltä paikalla oli näyttänyt satoja vuosia sitten, ja että Turun palo oli aikanaan alkanut tästä. En oikein tiennyt, miten ihmeessä tähän luentoon pitäisi suhtautua. Turun palo oli kielletty puheenaihe, mutta mitä ihmettä sitten, kun Ahlgård itse otti aiheen puheeksi? Tyydyin nyökkäilemään ja myöntelemään.

Ensimmäisen tietoiskun jälkeen jatkoimme kävelemistä, nyt vähän oikeampaan suuntaan. Ahlgårdin Turku-tuntemus oli selvästi vähintään yhtä hyvä tai luultavasti parempikin kuin minun. Ylitimme joen nopsasti, koska jostakin syystä joen yli kulkeminenkin oli herrani ei-toivottujen asioiden listassa. Matkalla pysähdyimme vielä muutamaan paikkaan, joissa Ahlgård sivisti minua niiden historiallisesta merkittävyydestä. Puhelimme toki kaikenlaisesta muustakin. Ahlgård ei ihan kauheasti tainnut ilahtua, kun kieltäydyin paljastamasta jumalattareni nimeä hänelle, mutta en nähnyt mitään syytä, miksi minun oikeasti pitäisi se kertoa.

Yo-kylään saavuttuamme varoitin Tatjanaa, että olemme tulossa, ja varmistin, että asunto on tyhjä ja valot sammutettu. Ahlgård ei suostunut kävelemään taloon ennen kuin olin hätistänyt kaikki muut paikallaolijat nurkan taakse ja pois näkyvistä. Viimein astelimme sisään Sarahin pimennettyyn kämppään.

En ollut koskaan nähnyt Tatjanaa niin vaisuna kuin mitä hän Ahlgårdin haastattelemana oli. Ei mitään leuhkimista hyvillä väleillä Lokiin tai Atlantiksen jumaliin, ei mitään rituaalien hienouden hehkuttamista. Kävi suorastaan häiritsemään, kun olin vakuutellut Ahlgårdille, että Tatjana on maagisesti lahjakas ja lisäksi myös tyyppi, jonka seurassa ei ole tylsää. Ehkäpä ainoa Tatjanalle tyypillinen repliikki tuli, kun Ahlgård kysyi, onko hänellä mitään kysyttävää, ja Tatjana vastasi kysymällä "mitä sulle kuuluu". "Hyvää", vastasi Ahlgård.

Aikansa Tatjanaa jututettuaan Ahlgård komensi tämän ulos asunnosta. Jäimme kahden. Kyselin, oliko tapaaminen ollut hänestä lainkaan kiintoisa, ja hän totesi, että jossakin määrin, joskaan ei mitenkään hyödyllinen tämän hetken ongelmien kannalta. Seuraavaksi tapasimme Mirvan uudelleen, kun hän oli sitä pyytänyt, eikä ruhtinaalla ollut mitään sitä vastaan. Mirva ei viipynyt kauaa ja esitti vain yhden kysymyksen--tiedusteli, miksi viimeksi Turussa käydessään Ahlgård tai tämän avustaja oli puhunut Siperiasta. Ahlgårdin vastaus oli jotain sen suuntaista kuin "Niin, Siperia. Valtionvihollisten karkoituspaikka". Näiden minulle arvoitukseksi jääneiden sanojen jälkeen Mirva häipyi.

Odotin, että Ahlgård ilmoittaisi, mitä teemme seuraavaksi. Yllättäen hän pyysikin minut vierelleen ja tarttui käteeni. Ilmeisesti hänellä ei ollut sen synkempiä suunnitelmia kuin hiplata, kuten hän nyt yleensä tuntui mielellään satunnaisille ihmisille tekevän. En tietenkään voinut tietää sitä. Säikähdin, vetäydyin kauemmas hänestä ja totesin melkoisen tylysti, että hänen on turha yrittää mitään, koska olen suojautunut. Hän taisi olla pettynyt epäluottamuksenosoituksestani. Niin minäkin. Eihän minulla suinkaan ollut mitään hänen kosketustaan vastaan, päinvastoin, ennemminkin pidin siitä ihan liikaa.

Mirva pelasti minut hieman vaivaantuneeksi muuttuneelta tilanteelta soittamalla ja ilmaantumalla poimimaan unohtamansa kaulahuivin. Hänen poistuttuaan Ahlgård totesi, että palaisi hotellilleen hetkeksi, ja antaisi minulle vapaata aikaa kello 23 asti. Puolitoista tuntia taukoa! Ihanaa!

Ahlgårdin häivyttyä kaikki Sarahin kämpästä hänen tieltään karkotetut palasivat sinne. Paikalla oli oikeastaan suurin osa turkulaistutuistani. Joukkoon oli myös liittynyt Katariina, satunnainen biletuttu, joka oli ihan pihalla yliluonnollisuuksista. Tauko tuli todella tarpeeseen. Pääsin tilittämään muille, miten rasittavaksi tulevan ruhtinaan avustelu oli osoittautunut. Tatjana totesi, että hänestä Ahlgård oli ollut hirveän pelottava, siksi hän oli ollut niin hiljainen.

Taukoni kului ihan liian nopeasti hauskassa seurassa hengaten. Ainoana vakavana ja virallisena asiana sen aikana selviteltiin Hanna Eskolan kohtaloa. Milla Mortis oli mennyt ilmoittamaan hänelle, että sikäli kun Milla tiesi, Hannan kohdalla oli sattunut suuremman luokan virhe. Hänen olisi pitänyt kuolla syntyessään, sen sijaan hän olikin elänyt elämäänsä aina tähän 26. ikävuoteensa saakka. Hanna oli pelästynyt ja paennut, ja vain hetkeä myöhemmin Milla oli saanut tiedon tai tuntemuksen, että hän oli kuollut, tai peräti haihtunut, kuin ei olisi koskaan ollutkaan. Ei tietoa, kenen toimesta. Kurkilahti ei ollut suostunut uskomaan tätä, vaan oli edelleen kaupungilla etsimässä Hannaa. Milla oli kuitenkin varma asiastaan, ja käski minun viedä Ahlgårdille terveisiä, että Hanna-ongelma oli sillä selvä.

Mirva ja Hilkka lähtivät seurakseni, kun ryhdyin hyvissä ajoin palailemaan kohti keskustaa ja hotellia. Matkalla he kyselivät, miten asiat olivat edenneet. Olin niin keskittynyt pähkäämään Turun todellisuuspakoisuutta, että olin täysin unohtanut lakimiehille asetetun tehtävän keksiä käskynhaltijaehdokkaita. Mirva ja Hilkka olivat myös ihan varmoja, ettei lakimiehillä olisi mitään ehdokkaita, vaan että he ehdottaisivat itseään. Tämä taas oli syvältä, ja ihan erityisen syvältä siksi, että Mirvalla oli jotain juttua, tai vähintään ihastus, Klausia kohtaan.

Mirva yritti kovasti puhua minua tekemään jotain asialle--vihjaamaan ruhtinaalle, että että Klausia ei pitäisi valita, koska se pilaisi hänen ihmissuhteensa. Minua raivostutti ajatus, että Ahlgårdin asioiden hoitamisen lisäksi pitäisi vielä järjestellä juttuja Mirvankin puolesta, kun tämä voisi ihan yhtä hyvin itse puhua asiansa. Lopulta kuitenkin taivuin, ei siitä kai minulle niin paljoa vaivaa olisi.

Saavuin respaan sen verran ajoissa, että päätin vielä juoda kahvin, jos sitä näin myöhään saisi. Respan työntekijä oli hyvin ystävällinen, tarkisti, että kahvi oli edelleen lämmintä, ja häipyi erikseen takahuoneeseen etsimään maitoa, kun halusin sitä kahvini sekaan. Tämä yksityiskohta meinasi myöhemmin olla kohtalokas. Joka tapauksessa, kokosin itseni kahvilla, kiskoin mielistelevän hymyn takaisin naamalleni ja astelin Ahlgårdin luo.

Ahlgård tiedusteli, mitä olen saanut selville hänen jakamiensa tehtävien etenemisestä. Totesin, että Milla oli vakuuttanut Turun todellisuuden rakoilun loppuneen Hannan kuoltua, ja että omat kuulohavaintoni kaupungin ilmapiiristä tukivat sitä, että Hanna tosiaan oli kuollut. Herrani kuitenkin pyysi minua soittamaan varmuudeksi vielä Kurkilahdelle. Kurkilahti ei vastannut. Lydenillekin voisi soittaa. Sentään Samuel vastasi tekstiviestiini, kun tiedustelin häneltä Klausin numeroa. Sovimme tapaamisen Klausin kanssa ihan kohtapuoliin.

Klausia odotellessamme puhuimme käskynhaltijan pestistä. Jonkin aikaa asiaa harkittuaan hän myös totesi, että jos pitäisi valita Samuel tai Klaus, tähän mennessä näkemänsä perusteella hän luultavasti valitsisi Samuelin. Kerroin hänelle, että Klausilla ja Mirvalla on juttua, mikä sekin tukisi Samuelin valitsemista.

Klaus oli melkoisen yllättynyt, kun kyselin häneltä asiasta. Ei hän ollut tiennytkään Mirvan ihastuneen itseensä. Oli kuitenkin ihan hyvä, että tulin varoittaneeksi etukäteen, koska luonnollisesti Ahlgård halusi kysellä asiasta. Klaus kielsi, että hänellä olisi ihmeempiä tunteita Mirvaa kohtaan. Sen sijaan hän puhui varsin vakuuttavasti sen puolesta, että kahdesta lakimiehestä nimenomaan hän olisi parempi valinta. Samuel sentään oli vanhempi ja naimisissa. Nuoremmalle ja sitoutumattomalle Klausille tällainen elämäntilanteen muutos ei olisi yhtä raskas ja vaikea.

Äh. Ei tämän näin ollut pitänyt mennä. Ahlgård ja Klaus siirtyivät keskustelemaan Turun laajemmasta ongelmasta eli Hannasta. Klausilla kuulemma oli pätevät hermeettisen magian periaatteita noudattavat todisteet siitä, että Hanna tosiaan oli ongelmien syy. Itse ryhdyin kirjoittamaan tekstiviestiä Mirvalle, paitsi että juuri samalla hetkellä Hilkka soitti minulle. Kysyin, onko Mirva siinä. Kipaisin käytävään puhumaan puheluni. Totesin, että olin kämmännyt asiat. Klausista tulisi Ahlgårdin ghouli. Mirva ilmoitti, että saapuisi paikalle saman tien.

Mirva ja Klaus poistuivat juttelemaan kahden kesken. Oi voi. Klaus vielä varoitteli, ettei Mirva varmastikaan saisi keskustelulta, mitä toivoo. Minä ja Hilkka jäimme Ahlgårdin seuraan. Yllättäen keskustelu upposi syvälliseksi rakkauden analysoinniksi. Mitä rakkaus on, mistä se tulee, miltä se tuntuu. Ilmeisesti se oli Hilkalle lähes täysin vieras käsite. Todella kummallista.

Kesken keskustelun kännykkäni soi. Soittaja oli jokseenkin hätääntyneen oloinen Thomas, joka selitti jotain zombeista. Siirryin vessaan jatkamaan keskustelua, etten häiritsisi muiden filosofointia. Thomas tarkensi, että jees, Sarahin kämpälle oli ilmestynyt kaksi zombia, sarjamurhaajamme Toisen käsialaa. Toinen oli sittenkin okkulttimurhaaja. Tarkempia yksityiskohtia en oikein saanut, tilanne oli edelleen päällä ja taustalta kuului huutoja ja meteliä.

Kerroin kuulemani Ahlgårdille, ja hän oli hyvinkin kiinnostunut tästä käänteestä. Pitäisi sopia tapaaminen Sarahin kanssa, että voitaisiin jutella lisää Toisesta. Klaus palasi hyvästelemään Ahlgårdin toistaiseksi, ja samalla sovittiin, että tavattaisiin lakitoimistolla puoli kahdelta. Klaus poistui. Mirvaa ei enää näkynyt. Hilkka ei kuitenkaan lähtenyt hänen peräänsä, vaan jäi minun ja Ahlgårdin seuraan.

Ennen lakitoimistolle suuntaamistamme Ahlgård tahtoi vielä kävellä lisää kaupungilla. Lähdimme siis kolmisin ulos. Hotellista poistuttuamme selostin Hilkalle, miten ystävällistä palvelua olin respasta saanut. Ennen kuin tajusin lainkaan, oli sana "maito" livahtanut suustani. Saatana. Ehdin ohikiitävän hetken toivoa, että Ahlgård ei olisi kuullut, mutta hänen tuima ilmeensä paljasti, että toivo oli turha.

Yritin pyydellä anteeksi parhaani mukaan, mutta se tuntui kaikuvan kuuroille korville. "Mietitkö koskaan, mitä puhut?" Ahlgård kysyi tylysti. No, totta puhuen, en minä yleensä. Olen tottunut puhumaan mitä minua huvittaa, samoin kuin olen tottunut tekemään mitä huvittaa. Kunpa vain tällä kertaa olisin edes hieman miettinyt! Vitun vittu ja saatanan saatana, olin ehkä pilannut kaiken tällä typerällä lipsahduksella.

Yhtäkkiä ihan kaikki alkoi tuntua liian kamalalta. Jättäydyin jälkeen Ahlgårdista ja Hilkasta. En kyennyt estämään kyyneliä. Vittu. Ihan se ja sama minulle, oliko tuleva ruhtinas suuttunut minuun vai ei, ihan sama, jos olin tullut loukanneeksi häntä--mutta entä jos hän olikin niin verisesti loukkaantunut, että ei haluaisikaan ryhtyä Turun ruhtinaaksi?

Ahdistukseni nosti pinnalle kaiken muunkin illan aikana patoutuneen angstin. Enemmän kuin mikään muu, minua oikeasti satutti se, miten jouduin ruhtinasta mielistelemään ja palvelemaan. Miten nytkin jouduin kärsimään siitä, että olin epäonnistunut hänen päättömän vaatimuksensa seuraamisessa. Minä olin luvannut itselleni, että ensin vanhempieni ja sitten Niallin käskyvallasta selvittyäni en enää ikinä, enää koskaan elämässäni soisi itseäni orjuutettavan sillä tavoin. Ja tässäpä taas olin. Elämässä pahinta painajaistani. Miksi vitussa mä ikinä olin suostunut tähän?

Epätoivoissani soitin jo Klausille ja varoitin, että olin ehkä pilannut kaiken, ja kysyin, tuleeko hän ottamaan paikkani, jos Ahlgård ei enää kelpuuta minua avustajakseen. Hän yritti rauhoitella, mutta lupasi, että tulee, jos on tarvis.

Puhelun puhuttuani huomasin hukanneeni Hilkan ja sen saatanan ääliön, mutta ihan liian viehättävän, vitun orjapiiskurivampyyrin. Soitin Hilkalle. Kysyin, vieläkö voisin liittyä seuraan, vai sopisiko minun mieluummin hypätä saman tien jokeen. Hilkka välitti minulle Ahlgårdin sanat, että mieluummin voisin keksiä itselleni jonkun soveliaamman rangaistuksen, mitä ikinä se sitten voisikaan olla. Sain Hilkalta selostuksen, mihin suuntaan he olivat menneet, ja lähdin perään.

Kävellessäni Kurkilahti soitti. Kerroin, että olin soitellut aiemmin, kun Ahlgård olisi halunnut puhua, ja että hän oli ollut kovin tyytymätön, kun Samuel ei ollut suvainnut vastata. Samuel selitteli, että oli aika hajalla Hannan hävittyä ja mitä ilmeisimmin kuoltua, ja että oli menossa nukkumaan. Hän myös kertoi, että Ahlgårdin edellisellä Turun-vierailulla oli itse tullut maininneeksi maidon, ja siitäkin oli selvitty.

Toivoin parasta, kun viimein saavutin Hilkan ja Ahlgårdin. Vampyyriherra seisoi jonkin näköalatasanteen reunalla katselemassa edessämme avautuvaa öistä Turkua. Polvistuin hänen viereensä. Hän ilmoitti keksineensä rangaistuksen. Ensin hän vaati minua nimeämään jumalattareni. "Hathor", mutisin betonille naamani alla. Se ei riittänyt, vaan minun piti nousta ja sanoa se selkeästi.

Ahlgård kysyi, rukoilinko säännöllisesti. "Useita kertoja päivässä", vastasin, mikä tavallaan piti paikkansa ja toisaalta ei. Mikä nyt määritellään rukoiluksi. Tapani palvella jumalatartani on sen verran vapaa, etten oikeastaan koskaan erityisemmin ajattele rukoilevani. Ennemminkin kaikki tekemäni musiikki on palvelus hänelle. Siispä, kun herrani asetti rangaistukseksi, etten saisi rukoilla seitsemään päivään, olin suunnattoman helpottunut. Eipä ollut kummoinenkaan rangaistus. Minulla ei ollut pienintäkään aikomusta totella. En kuitenkaan päästänyt virnistystä kasvoilleni, kun Ahlgård soi minun suudella kättään armeliaan anteeksiantonsa merkiksi.

Jatkoimme matkaamme rauhallisesti kävellen ja edelleen historiallisia paikkoja ihastellen, ja saavuimme ajoissa Kurkilahti & Lydenin toimistolle. Klaus ja Sarah olivat jo siellä, ja osasivat jopa sammuttaa valot etukäteen ilman, että huomautin siitä.

Keskustelu sinänsä ei ollut erityisen hedelmällinen. Sarahilla ja kumppaneilla olivat ideat lopussa Toisen suhteen. Toinen oli juoksuttanut heitä pitkin öistä Turkua, soitellut epäselvästi kähistyjä puheluita ja jättänyt jälkeensä ruumiita ja epäselviä vihjeitä. Zombeista ei ollut jäänyt jäljelle sen vertaa, että niitä olisi voinut kukaan tutkia, koska niiltä oli hakattu päät irti, liekitetty ja lähetetty peiliulottuvuuteen. Hitusen liioitelun makua.

Ainoat teoriat murhaajan henkilöllisyydestä olivat, että se on haamu-Nison tai Tatjana. Jälkimmäinen oli minusta aivan järjetön ajatus. Nison se ehkä olisi voinut ollakin, paitsi että tämä oli aineeton, joten hankala kuvitella tämän olevan murhaaja, joka esimerkiksi soittelee paljon puheluita. Nisonista oli lisäksi sen verran uutta tietoa, että häneltä oli jäänyt jälkeensä veitsi, johon oli jotenkin liitettynä osa hänen sieluaan. Jos veitsen ja haamun tuhoaisi samaan aikaan, hänestä päästäisiin eroon.

Ahlgård ei ollut erityisen kiinnostunut murhatutkimuksesta, koska satunnainen murhaaja, vaikka okkultistinenkin, ei olisi Turun kokonaistilanteen kannalta merkittävä. Lähdimme siis kävelemään takaisin kohti hotellia. Ahlgård ilmoitti, ettei tarvitsisi enää minua tänää mihinkään. Huh. Pelastus. Olin ollut ihan varma, että joutuisin roikkumaan hänen kannoillaan koko yön ja pysyttelemään hereillä aina oikeudenkäyntiin saakka. Sen sijaan jätin hänet Hilkan seuraan ja suuntasin kohti Tatjanan kämppää.

Kävellessäni lauloin kapinahenkisesti muutaman nuotin ja ajattelin jumalatartani. Ehkäpä se oli rukoilua tai sitten ei. Joka tapauksessa tahdoin kertoa Hathorille, että jonkun vampyyrin komentelu ei pitäisi minua poissa hänen luotaan. Jos elämässäni on yhtään mitään, mihin luotan yli kaiken ja ehdoitta, se on jumalattareni.

Ennen Tatjanalle ja nukkumaan suuntaamista käväisin vielä Hesessä syömässä. Olo oli epätoivoisen väsynyt ja kidutettu. Sainkin säälipisteitä Tatjanalta, kun tilitin, miten tuskaisaa oli ollut mielistellä Ahlgårdia melkein koko yö. Huh. Ajatus siitä, että huomennakin pitäisi olla palvelualtis ja innokkas sihteeri, oli kammottava.

Olin melkein ehtinyt nukahtaa, kun tajusin, että kelloakin pitäisi siirtää. Se olikin yksi harvoista onnen hetkistä päivän aikan. Saisimmekin nukkua tunnin pidempään kuin olimme kuvitelleet. Ah.

Sunnuntai 28.10.

Herätys oli kahdeksan kieppeillä, mikä tuntui ihan hillittömän aikaiselta. Piti kuitenkin varata aikaa laittautumiseen, jottei näyttäisi ihan niin loppuunkuluneelta kuin miltä tuntui. Tatjana jäi vielä meikkailemaan, kun suuntasin ulos, että olisin varmasti ajoissa.

Kävellessäni kohti Ahlgårdin hotellia törmäsin sattumalta Millaan, Thomakseen, Christaan ja Mikaeliin. Minulla oli vielä vähän aikaa ja Thomas oli menossa tapaamaan Mirvaa, joten seurasin häntä Kauppatorille. Mirva oli ilmeisesti enimmäkseen toipunut Klausin aiheuttamasta pettymyksestä. Heidän oli tarkoitus tavata kohta Hautala. Yllättävänä käänteenä kuulin, että Hautala ei olisikaan oikeudenkäynnissä syyttäjänä. Sen sijaan pestiä hoitaisi Milla Mortis. Kummaa.

Aikani ei ihan riittänyt siihen, että lähtisin muun ZG:n matkaan. Sen sijaan menin respaan kahville. Harkitsin hetken, ennen kuin uskaltauduin laittamaan kahviini maitoa. Tänään ei todellakaan sopisi sanoa mitään tyhmää.

Ahlgård istuskeli pimeässä huoneessaan kuten aiemminkin, tosin tällä kertaa ilman taustamusiikkia, koska hän oli jo pakannut tavaransa. Kyyti saapuisi pian, joten siirryimme respaan. Minä tietenkin raahasin sinne kaikki tavarat, sekä omani että herrani.

Milla, kuljetuksesta vastaava, saapui paikalle, mukanaan Mikael ja Christa. Heillä oli kuulemma vaikeuksia saada auto parkkihalliin, olivat jättäneet ulkopuolelle--haloo! Ei Ahlgård voisi kävellä pihalla kirkkaassa päivänvalossa. Patistin heidät järkkäämään auton sisään.

Ahlgård valitti, että Christiinassa ja Mikaelissa oli jotain häiritsevää. Ihmekös tuo, kun ovat niin kovin kristillisiä että, ja Mikael peräti kuulemani huhun mukaan mahdollisesti enkeli. Soitin Millalle ja pyysin häntä pitämään sisaruspariin poissa tulevan ruhtinaamme silmistä. Muuten hyvä, mutta Christiina tarvittaisiin kuskiksi. Tämän Ahlgård hyväksyi, kun ei muitakaan vaihtoehtoja ollut.

Parkkihallissa kohtasimme kuitenkin uuden ongelman: Mikael ei suostunut eroamaan siskostaan edes automatkan ajaksi. Ei suostunut tulemaan autosta ulos. Vittu, oikeesti, jotain rajaa. Saimme taivutella itsepäistä nuijaa seurakuntanuorta varmaan vartin, ennenkuin hän viimein suostui tulemaan ulos autosta, ja Ahlgård suostui menemään sinne sisään.

Kyselin puhelimitse ohjeita lakimiehiltä, että pääsimme ajamaan Jusleniaan mahdollisimman lähelle sisäänkäyntiä. Oikeasti ruhtinaalle asiaankuuluva kuljetus olisi kyllä ollut ruumisarkku ja -auto, mutta jostakin ihmeen syystä Milla ei ollut sellaisia saanut järjestettyä. Saimmepa kuitenkin kuskattua Ahlgårdin perille.

Oikeudenkäynnin alkuun ei ollut enää paljoa aikaa. Ennen sitä Ahlgård halusi vielä tavata pari ihmistä. Ensin Klausin, kahdenkesken, ilman minua. Ei ollut vaikea arvata, mistä oli kyse. Siinä se sitten meni. Klaus-paran vapaus ja itsemääräämisoikeus. Vastedes hän olisi ruhtinaan orja. Sääliksi kävi. Toisaalta olin kovin tyytyväinen, että se oli joku muu kuin minä joka tuohon osaan joutui.

Lisäksi tapasimme Hautalan, joka ei kertonut mitään suuria uutisia tai muutakana ihmeempään. Sitten olikin jo aika päästää sisään oikeudenkäyntiin osallistujat. Tietenkin ensiksi varmistin, että kaikki olivat perillä Ahlgårdin kieltämistä puheenaiheista. Yllättäen yleisöön ilmaantui myös Nison-haamu.

Tein Ahlgårdille istumajärjestyslapun, mitä varten jouduin selvittämään kaikilta osallistujilta sukunimen ja naisilta sen, ovatko he neitejä vaiko rouvia. Lisäksi salin valot piti himmentää niin, että muistiinpanoja vilkuilevat juuri ja juuri näkivät niitä lukea. Ihan täyttä pimeyttä Ahlgård ei sentään tänne saanut, vaikka olisi kait halunnutkin. Sen enempää tehtävää minulla ei onneksi ollut.

Itse oikeudenkäynnin vietin aika lailla puoliunessa. Milla esitti syytöksiä, näennäisen satunnaisessa järjestyksessä ja välillä aiheesta eksyen. Lakimiehet puolustelivat Turkua paljon virallisemmin sanankääntein. Ahlgård toimi tuomarina ja piti keskustelun koossa.

Christinaa syytettiin epävakauden aiheuttamisesta. Ongelma hoituisi, kun Milla veisi hänet maasta. Tatjanaa syytettiin vastuuttomista rituaaleista. Tämän ratkaisuksi ehdotettiin, että hän lähtisi osaavan maagin oppiin. Hanna Eskola todettiin pääsyyksi Turun todellisuuden häilyvyyteen, ja ongelma poistuneeksi hänen olemassaolonsa päätytmisen myötä. Suurimpaan osaan muista syytöksistä ratkaisun toisi kunnollinen johto kaupungille. Sekin asia oli jo järjestelty.

Lopuksi Ahlgård siis suuressa viisaudessaan julisti, ettei Turkua poistettaisi lopullisesti. Sen sijaan hän ryhtyisi Turun uudeksi ruhtinaaksi (huomattavat aplodit!), ja hänen käskynhaltijanaan toimisi Klaus Lyden (huomattavaisesti varovaisemmat aplodit).

Muiden poistuttua huoneesta kysäisin, vieläkö Ahlgård tarvitsisi jotain, vai olisiko tämä tässä. Ei tarvinnut. Siinähän se oli. Lauantai-illalla alkanut painajainen päättyi. Vapaus! Viimeinkin! Osoittaen keskivertoa paremman enkelin kärsivällisyyttä ja itsehillintää poistuin huoneesta kiittäen vielä ovella ruhtinaan armeliaisuutta, kun tämä säästi Turun. Sen jälkeen suljin oven perässäni ja vannoin, että en vittu varmana enää ikinä tule suostumaan mihinkään tällaiseen. En, vaikka siitä riippuisi henkeni taikka koko saatanan Suomen olemassaolo.

Ilmapiiri oikeussalin ulkopuolella oli kaikenkaikkiaan väsynyt, mutta helpottunut. Etsin Tatjanan, ja etsiydyimme baariin. Tämmöisen viikonlopun päätteeksi kaipasin kovasti viinaa. Ensin perseet olalle ja sitten kohti Helsinkiä.

Samuel / Salaisuuksia 4: Patajätkä

Perjantai-ilta, 26.10. 2007

Olin lopettanut toimistolla varhain. Otin bussin Pernoon.

kävin kellarissa katsomassa, mitä annaleenasta ja jussista oli jäljellä. molempien mieli oli raunioina, persoonallisuus tuhoutunut systemaattisen eristämisen ja kidutuksen seurauksena. fyysisestikin he olivat sairaita ja heillä oli varmaan sisäisiä vammoja. he eivät eläisi enää pitkään. mutta nyt kun annoin heille käskyjä, he sätkivät toteuttamaan niitä sikäli kun rikkinäisillä kehoillaan pystyivät. behavioristista ehdollistamista ja kidutuksen toimivuutta parhaimmillaan. heidän lihastaan oli tullut minun tahtoni leikkikalu. olin tyytyväinen tuloksiin, vaikka ne olivatkin karkeita.

Suuntasin kotiin. Olin ajatellut viettää vapaaviikonlopun Roosan kanssa, mutta päätin vielä nopeasti vilkaista työsähköpostini. Tasan kello neljä olin saanut viestin.


Syyskuun 2007 kokous on tehnyt päätöksen kaupunkinne poistamisesta.

Poistamisen syyt:
- alueiden kadottaminen: mm. Vienolan nuorisoleirikeskus Rymättylässä
- hallitsemattoman kaaoksen salliminen kaupungissa ja sen ulkopuolella.
- turvapaikkojen myöntäminen vaaralliseksi katsottaville henkilöille
- yleisen järjestyksen häiritseminen ja henkilöiden yksilöllisyyden uhkaaminen
- perinteisten sopimusten rikkominen
- yleinen muut alueet vaarantava epävakaus

Mahdolliset valitukset ja oikaisuvaatimukset tulee toimittaa kirjallisesti allekirjoittaneelle viimeistään klo 20.00 31.10.2007

Lokakuun välikokouksessa 2007 yllä olevan asian on esiin nostanut Ahlgård, jonka esitys Turun asioiden hoitamisesta hyväksyttiin. Kyseisen ehdotuksen mukaisesti Turun asiat selvitetään kesäajan päätyttyä 28.10.2007 ja hoidetaan kuntoon 31.10.2007 mennessä. Välikokouksen mukaan asiasta on annettava vaadittu selvitys ennen klo31.10.2007 jotta asian voidaan katsoa olevan hoideltu ajallaan ja se voidaan uudelleen käsitellä marraskuun kokouksessa.

Alustavan suunnitelman mukaan Turun asiat kartoittaa Supon erikoisosaston 10 Turun toimija(t) koordinaattorinaan Sarah Alverton. Lisäselvityksiä voidaan tarvittaessa pyytää paikallisilta luotetuiksi katsotuilta toimijoilta. Mahdollisen puolustuksen sekä tarkoitukseen soveltuvan paikan hoitaa lakitoimisto Kurkilahti & Lyden."

Luin viestin uudelleen pariin kertaan ennenkuin suostuin käsittämään sen. Aikoiko joku helsinkiläinen komitea oikeasti hävittää koko kaupungin? Pystyisivätkö he siihen? Kylmä olo valtasi minut. Entä jos he pystyisivät?

Soitin Sarahille kysyäkseni lisätietoja, mutta hänelle asia oli ilmeisesti uusi. Pian sen jälkeen Hannu Kokko soitti minulle.

Ludwig Ahlgårdin henkilökohtainen avustaja vahvisti asian josta kirje oli vihjannut. Herra Ahlgård oli saapumassa Turkuun ja ottamassa sen hallintaansa. Elokuun alussa olimme lähettäneet hänelle viestin ja suunnilleen pyytäneet että hän tulisi kaupunkiimme ja ottaisi sen komentoonsa. Nyt tämä oli tapahtumassa. Hannu ei ollut itse saapumassa paikalle Ahlgårdin mukana, ja antoi siksi meille toimeksiannon hankkia herralleen sihteeri hänen täälläolonsa ajaksi. Lisäksi Ahlgårdille pitäisi etsiä käskynhaltija ja muitakin alaisia, toimimaan hänen apunaan kaupungin hallitsemisessa.

Ilmoitin Kokolle, että kaikki tämä kyllä järjestettäisiin. Sitten otin yhteyttä Klausiin ja sanoin, että meidän pitäisi keskustella. Suuntasin Turkuun ja toimistolle. Ahlgårdin avustajaksi paras ehdokas olisi Karoliina, mutta hän oli yhä kuumeessa. Muita erinomaisen hyviä ideoita minulla ei ollutkaan. Klaus oli jo paikalla toimistolla saapuessani. Postimme joukossa oli ollut lehdistä leikatuilla kirjaimilla kirjoiteltu viesti, joka uhkasi "ikuinen rakkaus odottaa, t: tuonelan enkelit". Kaiken muun rinnalla tämä ei juurikaan huolestuttanut. Ryhdyimme puimaan saamaamme postia ja Hannu Kokon viestiä.

Sävyltään posti oli kuin julkisoikeudellinen tiedonanto - KELA evää kaupungiltanne olemassaolo-oikeuden. Ilmeisesti olimme kuitenkin saamassa suullisen käsittelyn ja tilaisuuden hakea muutosta päätökseen. Ja Ahlgård olisi meidän puolellamme, mikä oli jo hyvä alku. Mutta meidän olisi silti tarpeen tietää paljon lisää koko asiasta ennenkuin voisimme suorittaa meille langetettua puolustajan tehtävää.

Kesken pohdintojemme Nison ilmestyi paikalle, yhtäkkiä, tyhjästä ja käyttämättä ovea kuten hän oli tavakseen ottanut. Hän näytti edelleen kamalalta, jopa aaveeksi. Hänen käytöstapansa eivät liioin olleet parantuneet. Nison vaati meiltä edistystä mustan veitsensä etsimisen suhteen, ja vannoi edelleen että se oli Sarahin asunnolla. Välillä hän riehui ja karjui, välillä puheli salamyhkäisesti. Meidän vakuuttelumme siitä että asia oli työjonossa eivät hänelle riittäneet. Hän uskoi oikeasti, että me lähtisimme murtautumaan Supon agentin kotiin.

jos olisin ollut kahden hänen kanssaan, olisin voinut vakuuttaa hänelle, että juuri tämä asia minulla oli suunnitelmissa. nyt jouduin vain toistelemaan latteuksia. ei ihme että häntä harmitti. nison pudotteli vihjeitä siitä, että hän tiesi harrastuksistani. minä olisin mielelläni kehottanut häntä olemaan hiljaa. en tahtonut joutua tuhoamaan häntä. taskussani oli kuitenkin häneltä kesällä ryöstämäni veitsi, yksi asekokoelmasta johon kuuluvilla välineillä pitäisi pystyä tappamaan mitä tahansa.

Aikansa räyhättyään Nison haihtui luotamme. Me palautimme hänen pulmansa sen ansaitsemalle ei-kiireelliselle paikalle, ja jatkoimme suuremman ongelman puimista. Tarvitsimme lisätietoa Turkuun kohdistuvista syytteistä. Lähetin selontekopyynnön viestin lähettäjälle, sekä kopioita saamistamme syytteistä Hilkalle ja Sarahille.

Ahlgård tarvitsisi sihteerin, ja joukon päteviä alaisia. Hannu Kokko oli puhunut viidestä, mutta näin monta emme kyllä Turusta koskaan löytäisi. Varsinkin jos Ahlgård aikoisi tehdä heistä vampyyreja. Kyvykkäitä henkilöitä kaupungissa kyllä oli, mutta tämänhetkisistä yliluonnolliseen perehtyneistä aika harvat varmaankaan suostuisivat moiseen - tai olivat edes riittävän inhimillisiä että tämä olisi mahdollista. Tuttavapiiriin kuului liikaa ihmissusia, kuoleman henkiä ja ties mitä erikoisuuksia.

Sihteeri oli kuitenkin kriittisin hankinta. Vailla omia ehdokkaita lähetin sähköpostia asiasta Milla Mortisille. Hänen organisaatiostaan kaupungissa kuitenkin tiesin kaikkein vähiten, ja muusta tuttavapiiristä emme heti sopivaa ehdokasta työhön löytäneet. Zen Genesis tuntui olevan poissa laskuista. Minä en edes tiennyt, ketkä firmaa pyörittivät nykyään, enkä varsinaisesti luottanut kenenkään siellä toimivan pätevyyteen.

hilkka oli irtisanoutunut, mutta mirva ei. en pitänyt tästä, mutta sen kanssa oli vain elettävä. parempi kuitenkin välttää heitä kaikin keinoin.

Kesken pohdinnan sain vielä puhelun Hanna-serkultani. Hän kuulosti hyvin masentuneelta ja vähän sekavaltakin. Puhelun ajoitus oli surkea, mutta tahdoin auttaa häntä, joten pyysin tunnin aikalisää saadakseni illan työt loppuun. Kävin Klausin kanssa kaikki syytteet läpi, mietimme mihin ne saattaisivat viitata ja mitä niihin vastaisimme. Teimme rungon huomiselle ohjelmallemme. Sitten Klaus suuntasi kotiin ja minä soitin Hannalle.

Lapsuuteni kokemukset passiivis-aggressiivisuuden ja katkeruuden myrkyttämien perhenjäsenten kanssa ovat johtaneet siihen, etten juuri koskaan pidä yhteyttä keneenkään sukulaiseeni. Hanna oli aina ollut tähän poikkeus: hän ei ollut inhottava, itsekeskeinen tai kykenemätön empatiaan. En ollut häntäkään nähnyt kuin vilaukselta hänen muutettuaan Turusta Hämeenlinnaan, mutta mailitse olimme pitäneet yhteyttä. Välillä hänen postinsa olivat vaikuttaneet vähän synkeiltä, mutta pääasiassa oletin hänen olevan kunnossa.

Oletukseni oli ilmeisesti täysin väärä. Hanna vaikutti läpeensä maailman murjomalta, ja kertoi että hänellä oli suunnilleen kaikki menossa pieleen. Hän ei ollut pystynyt jatkamaan työssään, hänellä ei ollut kaupungissa yhtään kavereita, nukkuminen oli mahdotonta, koko maailma tuntui olevan häntä vastaan ja että hänen ympärillään lisäksi tapahtui kaikkea kummallista.

Meidän suvuissamme on aika reipas historia mielisairautta, ja kysyin Hannalta oliko hän jutellut psykologille tai psykiatrille. Kuulemma oli, mutta ei ollut ainakaan vielä löytänyt apua. Tilanne kuulosti karmivan tutulta, sekä omakohtaisten että Roosan kokemusten pohjalta.

toki itse selvisin masennuksestani lopulta hyvin luovalla tavalla.

Huolimatta töissä olevasta kriisistä päädyin ehdottamaan Hannalle että hän tulisi vierailemaan Turussa minun ja Roosan luona. Ainakaan hetken etäisyyden ottaminen Hämeenlinnaan ja hyvä seura ei haittaisi häntä. Ja vaikka hänen juttunsa kummallisista tapahtumista kuulostivatkin vähän vainoharhaisilta, en voinut niitäkään suoralta kädeltä hylätä. Mainitsin hänelle, että tunsin Zen Genesis -nimisen uskontokonsultaatio- ja vaihtoehtoterapiayhtiön väkeä, ja jos hän kokisi tahtovansa jutella vielä erilaisen ammattilaisen kanssa asioista, voisi tuo yhtiö olla hyvä ajatus.

Hanna suostui lopulta tulemaan seuraavana päivän Turkuun. Tämä oli hyvä. Ainakin hän lopetti puhelun vähän vähemmän lannistuneena kuin oli sen aloittanut.

Lauantai, 27.10. 2007

Lukiessani uutisia huomioni kiinnittyi meteorista kertovaan artikkeliin, jossa oli runositaatti.

"elä pelotta varassa yhden kortin, näet aina avoinna kuoleman portin."

tein pari verkkohakua. edelleen noilla hakusanoilla osui helposti maaliskuussa ottamiini valokuviin rautatiesillasta, jonka alle olin kätkenyt kaijan ruumiin. sattumaako?

ennen käyntiä milla mortisin luona hiivin käymään sillan alla. harmaassa aamussa ei liikkunut ketään muuta. sillan alla oli kiviä omituisessa muodostelmassa, sekä lankku jossa oli heikosti erottuvaa tekstiä. "b... jotain, keinutuoli".

hilpeää. joku koetti ehkä pelata kanssani. valitettavasti minulla ei ollut tähän paljon aikaa.

Milla Mortis ei ollut vastannut sähköpostiviestiini yön aikana, joten soitin hänelle aamupäivästä. Hän kertoi olevansa aikeissa pitää kriisipalaveria Turun tilanteesta ravintola Kertussa yhden aikaan, ja kutsui minut mukaan. Päästyäni Kerttuun ja saatuani eteeni teen sain puhelun, joka kutsuikin minut Sarahin asunnolle koska Kerttu oli liian epäturvallinen paikka. Tämän olisi tietysti voinut oivaltaa aiemminkin. Toivottavasti kokous ei olisi suuren suuri, tai joutuisin oikeasti ihmettelemään miksei sitä pidetty vaikkapa meidän tiloissamme?

Sarah avasi oven pistooli kädessä. Hän pahoitteli sitä, mutta sanoi että liikkeellä oli liikaa tappouhkauksia. Niinpä varmaan. Sarahilla olivat kuitenkin vain Eira, Tatjana ja Thomas. Thomas muodosti nähtävästi tällä hetkellä Zen Genesiksen edustuksen, Mirvaa tai Hilkkaa ei näkynyt. Tatjana oli saanut samanlaisen lehdestä leikatuista kirjaimista kootun kirjeen kuin toimistommekin, mutta hänen oli sävyltään hieman uhkaavampi.

Turun oikeudenkäyntiä koskien päädyin olemaan äänessä aika paljon. Useimmat läsnäolivat tiesivät jo tilanteemme pääkohdat, mutta täydensin minun ja Klausin näkemyksiä tilanteen vakavuudesta, saamamme ilmoituksen luonteesta ja toimistomme aikeesta toimia puolustajana kuten oli esitetty. Kerroin myös Ahlgårdin aikeista suhteemme, sekä siitä että hän oli toivonut itselleen sihteeriä täälläolonsa ajaksi.

Kokous onnistuikin esittämään sihteeriehdokasta, nimittäin Eiraa. Kävi ilmi että hänellä oli aiempaakin kokemusta vampyyreista, ja kun hän oli vielä tavallaan vapaaehtoinen tehtävään, oli hän paras meille tarjolla oleva ehdokas. Uskoin myös, että ulkonäöltään hän miellyttäisi Ahlgårdia. Ainoastaan hänen ammatillinen pätevyytensä oli hieman epäselvä. Minulla oli hänestä aina aika huonosti käyttäytyvä kuva, ja jos hän ei oppisi hieman tasoittamaan kulmikkuuttaan Ahlgård saattaisi hyvinkin todeta ettei tahtoisi häntä väkeensä.

Puhuimme muistakin asioista kuin oikeudenkäynneistä Sarah sanoi tänä iltana olevansa aikeissa metsästää sarjamurhaajaa.

minua. hänelle oli päätynyt kaijan ruumiille kätkemäni työpajani avain, vain ilmestynyt tänä aamuna. tämä ei ollut ollenkaan toivottavaa. en minä tahtonut sarahin kanssa leikkiä. toisaalta, jos hän jahtaisi minua, hän ainakin olisi poissa asunnostaan illalla. voisin hyvin hakea täältä kätketyn veitsen.

milla puolestaan kertoi ruumisarkusta jonka olin hänelle kaksi kuukautta sitten lähettänyt, ja näytti siellä ollutta kirjettä kaikille. monet täällä kuvittelivat, että lehdistä leikattujen kirjaintenkin takana olin minä.

Kokouksen todellisin yllätys oli kuitenkin, kun Turun tilanteesta puhuessamme Milla totesi, että hänen tarvitsisi paikantaa Hanna Eskola, koska tällä oli jotain tekemistä kaupungin pahan epävakauden kanssa.


Milla näytti vakuuttuneen tästä. Hän oli sitä mieltä, että Turussa tapahtuvat todellisuushäiriöt olivat kaikki oireita jostain syvemmästä viasta, ja tämän syvemmän vian paikantamisessa häntä auttaisi jos hän voisi puhua Hanna Eskola -nimisen henkilön kanssa. Kun kerroin että minulla oli sen niminen serkku, Milla nyökkäsi ja sanoi että näin hänen tietääkseen asia oli.

Hänen ajatuksensa kuulosti täysin älyttömältä - Hannalla ei ollut mitään kosketusta yliluonnollisiin tai outoihin asioihin. Mutta oudompaakin olen kyllä kuullut. Kerroin puhuneeni Hannan kanssa eilen puhelimessa ja sanoin, että hän saattaisi olla tulossa Turkuun. Jos hän tulisi, Milla tahtoi puhua hänen kanssaan. Hautausurakoitsijan todo-listan kärjessä oli selvästi Turun metafyysinen epävakaus.

ellen sitten surmaisi häntä ennen sitä. pitää miettiä.

Kokouksen päätyttyä kerroin vielä Milla Mortisille Ahlgårdin tarpeesta alaisille. Ainakaan heti hänellä ei ollut tarjota hyviä kandidaatteja.

Olin jokseenkin hämmentynyt ympärillä tapahtuvista asioista. Toimistolla Klaus kertoi saaneensa tietää, että tulevassa istunnossa syyttäjänä tulisi toimimaan Jan Hautala. Hän oli kuitenkin sanonut, että vaikka Belialilla oli intressejä nähdä Turku hävitettynä, hän ei itse näitä jakanut. Hän pyrkisi saamaan meille tarkemmat tiedot syytteistä ennen oikeudenkäyntiä jotta ehtisimme suunnitella puolustusstrategiamme paremmin.

Taktiikkapalaverimme keskeytti soitto Sarahilta. Hän oli löytänyt kotoaan mustan veitsen, ja tahtoi tietää miten se oli joutunut sinne. Tietenkään en tätä tiennyt, mutta pyysin sitä meille, se kun oli toimeksiantajamme omaisuutta. Vaan Sarah ei suostunutkaan. Hän katsoi, että veitsi oli rikoksentekoväline, osana hänen asuntoonsa tehtyyn murtoon. Tämä oli älytöntä, mutta Sarah ajatteli kuin poliisi, ja piti veistä vaarallisena. Toisin sanoen, hän jarruttaisi kaikin tavoin meidän pyrkimyksiämme saada se.

minun olisi haettava se häneltä illalla. näin olin muutenkin suunnitellut tekeväni.

Veitsiasia oli kuitenkin pikkuseikka koko Turkua koskevan ongelman rinnalla. Iltapäivän kääntyessä loppupuolelleen kutsuimme Eiran toimistollemme, ja ryhdyimme valmentamaan häntä Ahlgårdin tapaamiseen. Olennaisimmat asiat olivat yksinkertaisia: Ahlgård oli intensiivinen, karismaattinen ja ainoastaan omia sääntöjään noudattava outolintu jonka lähellä ei saanut mainita maitoa eikä Turun paloa. Hän tarvitsi jonkun käyttämään elektronisia laitteita, soittamaan puheluita ja rupattelemaan kanssaan. Mikään varsinaisista vaatimuksista ei ollut kovin raskas, mutta Ahlgårdin lähellä oleminen itsessään saattoi olla kuluttavaa.

Joka tapauksessa Eira työskentelisi sihteerinä meidän toimistomme laskuun. Keikka olisi vain pari päivää pitkä, mutta me lupasimme hänelle hyvän palkan ja oheisedut. Luonnollisesti aioimme laskuttaa kaiken Ahlgårdilta jälkeenpäin, Eiran kannalta olisi vain helpompaa jos me maksaisimme hänelle eikä arvaamaton vampyyriylimys.

Kävimme kolmestamme syömässä Paniinissa ja juomassa teetä Hunter's Innissä. Hannu Kokko soitti meille, ja kysyi olimmeko löytäneet sihteeriä. Annoimme hänen puhua tovin Eiran kanssa, ja hän valmensi tätä omilla ohjeillaan mestarinsa käsittelystä. Eira kertoi meille bändikuulumisiaan, minä ja Klaus koimme olevamme ikävystyttäviä ja kalkkeutuneita.

ainakin osittain.

Kun aurinko laski, siirryimme hotelli Julian aulaan. Ilmoitin meidät virkailijalle, ja pian meidät ohjattiin ylös. Koputimme oveen ja se aukesi kuin itsestään. Sisällä oli pimeää, ja klassinen musiikki soi.

Ludwig Ahlgård oli entisensä. Hänen komentava persoonallisuutensa täytti koko hotellihuoneen kun hän kyseli kiusallisen henkilökohtaisia meiltä kaikilta. Hän tarttui jokaiseen pieneen epätarkkuuteen puheessamme, tahtoi tietää mikä oli Turun tilanne ja mitä olimme tekemässä kaikille syytteille joita kaupunkiamme vastaan oli luettu. Me vastailimme hänelle totuudenmukaisesti: tämä asia on hoidossa, tästä syytteestä tarvitsemme lisätietoja, tätä hoitaa Milla Mortis... Eira kelpuutettiin avustajan tehtävään, ja hän sai saman tien alkaa järjestellä uuden pomonsa tapaamisia pimeään hotellihuoneeseen. Ahlgård teki selväksi, että hän oli aikomassa ruhtinaan viitan harteilleen ottaa, jos huomisen oikeudenkäynnin jälkeen vielä olisi olemassa kaupunki jota hallita. Hänen kuljettamisensa oikeudenkäyntiin jäi meidän vastuullemme, mutta ajattelin delegoida sen Milla Mortisille. Ruumisauto ja arkku olisivat hänelle helpompia hankkia.

Meidän tiukin kysymyksemme tuli vastaan kun Ahlgård tahtoi tietää, olimmeko paikantaneet hänelle käskynhaltijaehdokkaita. Tunnustimme, että hänen vaateensa viidestä ehdokkaasta oli meille liikaa, ja hän kysyi, pysyisimmekö neljään. Emme tulisi helpolla tästä pääsemään. Hän kuitenkin kertoi, ettei ollut aikeissa tehdä näistä käskynhaltijoista vampyyreita, vaan ainoastaan sitoa heidät itseensä. Ghouleja siis. Hän tahtoi luotettavia, kyvykkäitä ja ennestään Turkua hyvin tuntevia ihmisiä. Me tahdoimme, että hänen kätyrinsä tahtoisivat kaupungin parasta ja että heillä olisi edes jonkinlainen etiikka. Kaikki nämä vaatimukset eivät millään kohtaisi yhdessä ja samassa henkilössä.

Poistuimme hotellista jokseenkin ravisteltuina. Huomenna tuleva oikeudenkäynti oli edelleen suurin juttu pöydällämme, mutta loppujen lopuksi se olisi kuitenkin vain oikeudenkäynti, ja sellaisiin meillä on sekä koulutus että kokemus. Sen sijaan Ahlgårdin vaatimus käskynhaltijasta oli pieni mutta täsmällinen, ja meitä paljon akuutimmin kaiveleva.

Ilmeinen valinta käskynhaltijaksi, niin Ahlgårdin kuin meidänkin mielestämme, olisi jompikumpi meistä. Eikä kumpikaan meistä halunnut siihen rooliin. Ghoulius oli ajatuksena vastenmielinen kummallekin.

puhuin karmasta ja teeskentelin klausille säikähtänyttä. todelliset syyt tahtoa pysyä ihmisenä olivat aivan muualla. en tahtonut kenenkään toisen tahdon käyvän ylitseni. kukaan muu ei sotkeutuisi harrastuksiini, kenenkään muun ei niistä tulisi tietää.

jos ahlgård valitsisi minut, hänen olisi kuoltava.

Se taas johtaisi huonoihin asioihin koko kaupungille. Me tarvitsimme ruhtinaan. Minun olisi huolehdittava siitä, että hän ei valitsisi minua.

Vaelsin Klausin kanssa Kerttuun. Hilkka ja Mirva olivat siellä, ja me hakeuduimme heitä kohti. Matkalla puhuimme. Minä sanoin, että jos Ahlgård tahtoisi minut ghoulikseen, en kertakaikkiaan voisi suostua, ennemmin pakenisin. Klausista näin ei saisi käydä. Ja hän sanoi, että hän olisi muutekin parempi ehdokas. Jos ketään muuta ei löytyisi, hän ottaisi tehtävän.

Olin lähes varma, että näillä sanoilla hän sinetöi kohtalonsa.

Hilkka ja Mirva viettivät vapaailtaa. He olivat vain periferaalisesti selvillä tekeillä olevista asioista. Jos en olisi jo ennestään vakuuttunut siitä, että Zen Genesis oli muuttunut irrelevantiksi, olisi heidän tapaamisensa vakuuttanut minut siitä. He kysyivät oikeudenkäynnistä, ja minä kerroin heille sen paikan sekä ajan. Hilkka puolestaan kertoi, että Turusta Hämeenlinnaan oli särö.

Täsmälleen samaa sanaa Hanna oli käyttänyt kun olin kysynyt, mikä häntä vaivasi.

Sitten Hanna soitti ja kertoi saapuneensa. Me sovimme tapaamisen Hansakorttelin Börsissä. Olin kertonut Klausille Millan reaktiosta Hannaan, ja Klaus tahtoi myös tavata serkkuni. Tämähän kävi, mutta ensin tahdoin nähdä hänet itse. Riensin Hansaan.

Päältäpäin Hanna näytti iloiselta, mutta heti kun pintaa raapaisi, löytyi synkkyyttä. Hän oli rikki, hieman vauhkona, kokemassa järjettömiä asioita jotka eivät sopineet hänen maailmaansa. Koko maailma oli hänelle jotenkin väärin. Säröillä. Ihmiset vihasivat häntä. Eläimet vihasivat häntä. Hän ei voinut nukkua. Hän tiesi, että tällaiset kokemukset olivat merkki hulluudesta - mutta tämän tiedostaminen ei auttanut. Lääkäreistä tai psykiatreista ei ollut apua.

Minä olin suunnattoman vaivaantunut. Inhosin tilanteita, joissa jouduin kertomaan jollekulle asioista joita he pitivät uskomattomina. Inhosin epäsovinnaisuutta, olin aina inhonnut. En tahtonut olla se henkilö, joka kertoo kenellekään että kaikki hänen tietämänsä asiat ovat väärin.

ihmisten järkyttäminen oli miellyttävämpää muilla keinoilla.

Asian teki vielä pahemmaksi se, että Hanna oli tuttuni, ja oikeasti aika ohuella nuoralla. Yritin sanoa jotain järkevää, yritin sanoa että kenties hänen vaivoihinsa oli hänen itsensä ulkopuolella oleva (yli)luonnollinen selitys, että hän ei ollut hullu. Takeltelin ja kankeilin, ja sitten Klaus saapui pelastamaan minut.

Klaus tarttui tilanteeseen suoraviivaisesti: hän kysyi Hannan tarkkaa syntymäaikaa ja -paikkaa tehdäkseen tästä täsmällisen astrologisen kaavion. Minä totesin, että arkiasioista puhuminen oli tältä illalta epäonnistunut ja että voisin oikeastaan käsitellä työkiireet loppuun ennen kotiin siirtymistä. Mainitsin Hannalle, että Milla Mortis -niminen henkilö oli tahtonut tavata hänet, ja riippumatta siitä miten pöhköltä kuulostin, sanoin että tämä olisi minusta hyvä ajatus.

Milla oli ylioppilaskylässä Sarahin luona. Ajoimme sinne. Klaus lähti kotiin tekemään astrologista kartoitustaan, me menimme Sarahin asuntoa kohti.

Kohtasimme Millan pihalla. Sisällä Ahlgård ja Eira olivat jututtamassa Sarahia. Esittelin Millan ja Hannan toisilleen, ja jätin heidät hetkeksi puhumaan keskenään. Kiersin korttelin ympäri.

en ollut koskaan uskonut kohtaloon, mutta nyt tiesin mitä oli tulossa. vääjäämättä, väistämättä. se oli ollut väistämätöntä eilenillalla, kenties jo ennen sitä. minua suuremmat voimat käyttivät minua pelinappulanaan. olin heille työkalu, oikeassa paikassa oikeaan aikaan. minä tekisin heidän likaisen työnsä, koska minä pystyin siihen.

tietysti voisin kieltäytyä. voisin sylkeä kohtalon kasvoihin ja todeta, etten tekisi mitä minusta tahdottiin. mutta se olisi typerää. turku tuhoutuisi jos en tekisi mitä minulta odotettiin. ja minä pidän turusta. se on täynnä uteliaita teiniokkultisteja, kiinnostavia arvoituksia, hylättyjä rakennuksia, kätkettyjä soppia. se on tuottanut minulle hupia ja kätkenyt minut jo kymmenen vuotta ja se tulisi kätkemään minut vastaisuudessakin.

näin selvästi mitä tämä ilta ja huominen toisivat. minulle ei tällä viikonlopulla ollut enää yllätyksiä tarjolla. se oli harmi. minä niin pidän yllätyksistä.

astelin takaisin milla mortisin ja hannan luo. hannan silmät olivat lautasen kokoiset pelosta. hän juoksi taakseni, ja kuiskasi "tuo nainen on hullu". minä kysyin syytä. milla mortis kertoi.

hannan ei kuuluisi olla elossa. hannan olisi pitänyt kuolla sylilapsena, mutta jonkin oikun vuoksi hän eli, ja tämän oikun vuoksi turun todellisuus oli rikki. se pitäisi korjata.

osana peitetarinaani sanoin mitä minulta odotettiin. syytin millaa mielenvikaiseksi, sanoin että hän ei voinut olla tosissaan. hän tarttui käsiini ja täytti minut kuolemanpelolla. se kulki lävitseni koskettamatta minua. pelko oli turhaa. minä tiesin mikä hän oli. vain viestinviejä, joka ei itse tee likaista työtään. ei edes tiedä välittäneensä telotuskäskyn pyövelille. ei tiedä, että hänen osansa on jo tehty. parempi hänelle.

poistuimme hannan autolle. lähdimme ajamaan kohti raisiota. kysyin hannalta, mitä hän tästä kaikesta ajatteli. hän puhui mielenvikaisuudesta. oli sääli että hänen oli kuoltava tietämättömänä.

hänen ajaessaan ylioppilaskylän pimeällä takakujalla painoin veitsen syvälle hänen kurkkuunsa ja leikkasin hänen kaulavaltimonsa auki. hän ei päästänyt ääntäkään.

pysäytin auton. siirsin hannan takakoslaan. olin yltä päältä veressä. se ei haitannut. pyyhin kasvoni, riisuin päälystakkini. matkalla pernoon oli jätteenpolttouuni, jonne se päätyi.

hannan ruumis ja muut verijäljet olivat kadonneet kun saavuin uuteen työpajani. sitten alkoivat puhelut. milla mortis oli aistinut hannan katoamisen, muttei vielä tiennyt mitä se merkitsi.

istuin penkillä ja sepitin satuja. hanna oli järkyttynyt milla mortisin puheista, hän oli jättänyt minut tienposkeen ja ajanut täysillä horisonttiin. väitin että milla mortis oli pelotellut häntä ja uhannut tappaa hänet. puhuin epätoivo ja paniikki äänessäni. klaus soitteli, teeskentelin järkyttynyttä ja romahtanutta. jossain vaiheessa lakkasin vastaamasta tärkeisiinkään puheluihin. eivät ne olleet enää niin tärkeitä.

oli aika lähteä viemään milla mortisille viesti. sarah saisi siitä osansa.

pukeuduin. annaleena ja jussi pystyivät sentään vielä kävelemään, ja niiteillä sain veitsetkin pysymään heidän käsissään. paimensin heidät autoon. kuolaavat, kuumeiset idiootit, liha jonka tahdon kipinä oli miltei sammunut. he elivät vain paetakseen kipua. pian he saisivat siitä vapautuksen.

sain tarkkailla sarahin asuntoa pitkään ennenkuin se tyhjeni. en tahtonut törmätä ahlgårdiin, thomas-suteen tai keneenkään muuhun ylimääräiseen. oli minulla veitsi jolla voisi tappaa mitä tahansa, mutten tahtonut sitä käyttää.

kun asunto viimein oli tyhjä, livahdin sen ovelle annaleena ja jussi perässäni raahustaen. avasin sen hienostelematta ja astuin sisään.

veistä ei täällä ollut. se oli varmaankin sarahin mukana.

jätin kaksi typistettyä seuraajaani asuntoon. annoin heille yksinkertaisen käskyn. kenen tahansa kimppuun piti hyökätä. milla mortis oli erityislistalla, mutta he tuskin häntä koskaan näkisivät.

siirryin autoon odottamaan. ulkoilma tuntui kuumalta. jostain varsin läheltä kuului huutoja ja talojen ikkunoista heijastui liekkejä. ylioppilaskylän kujilla tapahtui jotakin. soitin sarahille. johanna vastasi. olin kuullut hänestä, mutta en odottanut hänen olevan täällä. pieni yllätys toi hymyn huulilleni.

"olen siellä missä sarah nukkuu", valehtelin.

ajoin pois ylioppilaskylästä. soitin vielä yhden puhelun, tahdoin kuulla mitä oli tapahtunut. sarah kuulosti hengästyneeltä, mutta hän oli elossa. varmaan kaikki muutkin olivat. annaleenaa ja jussia lukuunottamatta. olivatkohan he tajunneet, että nämä kaksi olivat tatjanan kavereita? tajusivatkohan he mitä olivat surmanneet? joka tapauksessa, tämä oli ollut jäähyväislahjani tältä erää.

loppuillan siivosin jälkiä. kätkin auton, soittelin tiepalveluun, soitin takaisin joillekin jotka minua olivat tavoitelleet. en tiennyt hannasta mitään, en tiennyt mistään mitään, sanoin tahtovani vain kotiin.

lopulta taivalsin raisioon. päivä oli ollut raskas. huominen olisi helpompi.

Sunnuntai, 27.10.

Jos eilisiltana olin tehnyt kaikkeni vaikuttaakseni avuttomalta, rikkinäiseltä ja epäpätevältä, oli minun tänään korjattava maineeni ja oltava pätevä lakimies. Mutta se olisi helppoa, vaikka se näyttäisikin vaikealta. Hankala työ oli jo tehty.

Saavuin toimistolle puoli kymmeneksi, ja löysin unenpuutteisen näköisen Klausin sieltä työn touhussa. Hän oli kokoamassa Hannan astrologista karttaa esitettäväksi oikeudenkäynnissä. Oli hyvinkin mahdollista, että hän arveli Turun puolustamisen tänään jääneen vain hänen tehtäväkseen. Ei sentään.

Pahoittelin eilistä hajoamistani hänelle. Hän kertoi minulle asioita joista valtaosan jo tiesin - että Hanna oli jo kadonnut ja että Turku oli sen jälkeen stabiloitunnut. Hän sanoi minulle varovasti, että Hannan katoaminen - vaikka olikin hirvittävä tragedia - saattoi voittaa meille tämän jutun. Minä myönsin, että näin saattoi hyvinkin olla.

Ahlgård - ruhtinas Ahlgård nyt jo melkein kaikkien suussa - oli eilen illalla tehnyt valintansa. Klaus oli ilmoittautunut hänen käskynhaltijakseen, uhrannut itsensä pelastaakseen Turun. Teko oli jalo, enkä ollut hetkeksikään sitä kiistämässä.

Klaus oli ehtinyt tehdä melkein pelkkää astrologiaa. Minä puolestani olin miettinyt oikeudenkäyntistrategiaa. Teimme työnjaon nopeasti ja tehokkaasti, kuten aina. Kellon lähestyessä oikeudenkäynnin alkamisajankohtaa asiat alkoivat näyttää melko valmiilta.

Ihmisiä saapui toimiston kokoushuoneelle odottamaan oikeussalin avautumista. Istunto olisi Juslenian maanalaisessa luentosalissa, aivan toimistomme vieressä. Paikalle oli saapumassa oikeastaan koko okkulttinen Turku. Hautalakin ilmestyi, ja vaihtoi muutaman sanan Klausin kanssa.

Puoli yhdentoista aikaan Milla Mortis ajoi paikalle Ahlgård kyydissään. Ruhtinas kuljetettiin sisään kellarin oven kautta. Ei aivan ruumisarkussa, mutta suojassa valolta. Eira oli hänen mukanaan. Alkujärjestelyt olivat mutkattomat, tosin Nison-aave ilmestyi saliin jo ennen kuin häntä oli kutsuttu. Hänestä en välittänyt.

Tasan yhdeltätoista istunto alkoi. Oikeudenkäynti se ei ollut, vaikka sitä sellaiseksi sanottiinkin, eikä laki jota siellä tulkittiin ollut Suomen. Syytettynä oli Turun kaupunki, ja tuomarina istui Ludwig Ahlgård, kyseisen kaupungin tuleva ruhtinas. Syyttäjinä toimivat kuolemanhenki Milla Mortis, Suojelupoliisin Sarah Alverton sekä Belial Consulting Groupin Jan Hautala. Puolustajina toimi lakiasiaintoimisto Kurkilahti & Lyden. Vaadittu rangaistus oli kaupungin hävittäminen todellisuudesta.

Näillä intressikonflikteilla, kuten Klaus ja minä olimme arvelleet, kyseessä oli enemmänkin hallintovalituksen muutoshaku kuin varsinainen oikeudenkäynti. Vastapuolella oli valituksen aiheita, meillä oli strategia.

Hannan kuolema oli vienyt tuulen Milla Mortisin ajamalta todellisuuden epävakaussyytteeltä. Klausin kokoma astrologinen kartta osoitti, että Hanna oli ollut kaiken epävakauden alkulähde, ja nyt kun häntä ei enää ollut, ongelmiakaan ei ollut. Turku ei enää vaarantanut lähiseutua, ei ihmisten yksilöllisyyttä, ei uhannut jatkuvasti tehdä jotain arvaamatonta ja käsittämätöntä. Kukaan ei kysynyt, mitä Hannalle oli tapahtunut. Kukaan ei tahtonut katsoa lahjahevosen suuhun. Kaikki hyväksyivät heitä kohdanneen onnenpotkun.

Tuohon syytteeseen verrattuna muut esille tuotavat asiat olivat pikkuseikkoja. Kaupungin maagit olivat vallattomia, koska täällä ei ollut hallintoa - tämä asia oli korjautumassa uuden ruhtinaan myötä. 'Perinteisiä sopimuksia' (naamiohuveja) oli rikottu ja vaarallisille henkilöille annettu turvapaikkoja koska aiemmat hallitsijat olivat laiminlyöneet velvollisuutensa. Tämäkin korjautuisi uuden hallinnon myötä.

Mikään menneisyydessä tapahtunut rikos ei ollut riittävän vakava oikeuttaakseen hävittämisen. Nykytilanteen epävakaus oli hoidettu - poistunut Hanna ja uudistuva hallinto takasivat sen. Turku oli korjattu, eikä edes syyttäjillä ollut suurta intoa sen hävittämiseen enää. Joku koetti huomauttaa, että kaupungissa riehui myös sarjamurhaaja, mutta kukaan ei katsonut tätä syytettä minkään arvoiseksi. Sarjamurhaaja oli kuulemma animoinut vainajia ja oli selvästi yksi vastuuttomasti toimiva maagi lisää.

pidin hymyn sisälläni. etsikää maagien parista.

Tottakai Ahlgård päätti, että kaupunkia ei hävitettäisi. Hän myös ilmoitti ottavansa Turun hallintaansa ruhtinaan ominaisuudessa, ja nimitti Klaus Lydenin uudeksi käskynhaltijakseen. Me taputimme ja kumarsimme heille.

Oikeudenkäynnin päätyttyä ja yleisön lähdettyä, kun olin auttanut ruhtinaan takin hänen päälleen ja saattanut hänet nyt paikalle hankittuun ruumisarkkuun sekä ruumisautoon puhelin Klausin kanssa. Minun oli ostettava hänet ulos toimistomme osakkuudesta. Tulisin kaipaamaan häntä partnerinani. Mutta hän oli nyt ghouli, hänen lojaaliutensa oli toisaalla. Hänen uransa oli lähtenyt huimaan nousuun, ja vaikka hän kammoksuikin sitä, tiesin jonkin osan hänestä olevan myös innostunut tapahtuneesta.

Minä jatkaisin kuten ennenkin. Minulla oli työ, puoliso sekä harrastus, ja elämäni niiden kanssa oli aivan riittävän palkitsevaa.