Perjantai-ilta, 24.8. 2007
Olin menossa saunaan Roosan kanssa kun huomasin, että minulle oli soitettu. Soitin takaisin. Tavoitin Sarah Alverton -nimisen naisen, joka kyseli Amanda Sadetta. Asia oli kuulemma melko kiireinen, mutta ehti odottaa seuraavaan aamuun. Hyvä, koska tälle illalle oli muita suunnitelmia.
kaksi päivää sitten olin ratkaissut tuplautuneen joona lehikoisen
tapauksen omalla tavallani. todellisuuteen oli putkahtanut tämän
nelikymppisen insinöörin kaksoisolento. oli mahdotonta sanoa, kumpi oli
alkuperäinen. vaimo oli viikko sitten palkannut toimiston selvittämään,
kumpi oli todella hänen puolisonsa. juttu näytti mahdottomalta ratkaista
konventionaalisin keinoin, joten järjestelin hieman asioita. kävimme
"miesten kesken" puhumassa asioita halki lehikoisten mökillä mietoisissa.
hankin molemmat joonat hienoiseen humalaan ja olin itsekin juovinani.
poistuessani paikalta jätin heidän seuraansa muutamia teräaseita. kuinka
ollakaan, näistä kahdesta elinkelpoisempi tarttui puukkoon ja surmasi
toisen. hän kätki ruumiin kömpelösti. minä tarkkailin metsiköstä, ja otin
ruumiin haltuuni.
juttu oli ratkennut mutkattomasti. joonan pää oli ollut keittymässä jotta saisin tuoreen kallon.
Saunottuamme suuntasin Turkuun. Klaus oli palaamassa Amsterdamista tänään, mutta vielä en ehtisi häntä tavata.
alkuillasta milla mortis oli toivon mukaan saanut postissa
hänelle lähettämäni ruumisarkun ja siellä olevat kryptiset vihjeet, joiden
seuraaminen johtaisi yöllä yo-kylään. lisäksi salaperäisesti kadonnut
etsivä nison buznikin oli toivottavasti myös saanut kutsun tulla
ylioppilaskylään yöllä.
poimin joonan kallon työpajaltani. se oli puhdistunut oikein hyvin. pakkasin sen metallilaatikkoon muutaman harhaista höpötystä sisältävän paperin kanssa. sitten lähdin ylioppilaskylään viikko sitten valtaamalleni kellarille.
illan hämärtyessä rakensin kellariin varsin pehmeän ansaradan, jonka palkintona oli laatikko ja kallo. radassa ei ollut mitään kovin vaarallista - pimeyttä ja kyynelkaasua vain. jätin ovensuuhun kaasunaamarin, mustan takin ja lampun. kyynelkaasuansa saisi kenties nisonin pukemaan naamarin ylleen.
milla mortis oli uhkaillut minua keväällä. halusin katsoa, mihin hän pystyi. nison saisi toimia koekaniinina. tarttuisiko milla mortis syöttiin? löytäisikö hän paikan? ja jos löytäisi, kävisikö hän kaasunaamariin pukeutuneen nisonin kimppuun, pitäen tätä minuna?
kun ansa oli valmis, kätkin herätyskellon ja puhelimen nisonille ilmoittamani tapaamispaikkaan. niiden tehtävä oli ohjata hänet kellarin ovelle. sen jälkeen livahdin ylioppilaskylän parvelle tarkkailemaan.
sentään parvella ei liikkunut ketään. olin melko hyvin näkösuojassa alhaalla oleville. joku saattoi nähdä minusta vilauksen, mutta kukaan ei kykenisi pimeässä minua tunnistamaan.
viimein näkyviin ilmestyi nisonin näköinen hahmo. hän kierteli pari kertaa ylioppilaskylän talon ympäri ennen kellarin portaisiin laskeutumista. sitten hän nousi takaisin ylös ja laskeutui alas uudelleen, eikä enää ilmestynyt näkyviin.
odotin. milla mortisia ei näkynyt.
selvästikään kuolemanhenkeä (jos hän nyt sellainen ylipäänsä oli) ei huvittanut tulla tapaamaan minua. sääli. nison saisi tehdä kellarissa mitä häntä huvittaisi. minä suuntasin työpajan kautta kotiin.
Lauantai, 25.8. 2007
palasin kellarin luo varhain aamulla. ei tarkkailijoita. hyvä.
sisällä ansarata oli täysin koskematon. laatikko oli yhä lukittu. naamari,
lamppu ja takki olivat paikallaan.
eikö nison ollut uskaltanut edes mennä sisään? ja minä kun kuvittelin hänen olevan yksityisetsivänä jotenkin rohkea. vai oliko hän kulkenut koko ansaradan läpi laukaisematta sitä, ja palauttanut kaiken alkuperäiselle paikalleen?
ei. kukaan ei ole niin taitava.
harmistus tunkeutui tietoisuuteeni. koko ansaradan virittely turhan takia. nämä ihmiset kuvittelevat, että heillä on varaa valita taistelunsa, tai päättää itse kohtaamisemme ehdot.
käsitys osoittautuisi hyvin pian virheelliseksi. kiehuin kiukusta. päitä putoilisi pian.
Rauhallisesti. Hätiköimällä tulee vain vaikeuksia. Tärkeämmät asiat ensin.
Olin toimistolla yhdeksältä tapaamassa Sarah Alvertonia. Hakukone kertoi hänen olleen brittiläinen poliisi, mutta esitetty Supon kortti oli minulle jonkinlainen yllätys. Supo, jällen kaupungissa? En ollut tästä hyvilläni. Edelliset puuhat näiltä eivät vakuuttaneet. Ja eikö Amanda Sateella ollut ollut ristiriitoja jonkun Supon peiteagentin kanssa?
Sarah tahtoi tietää, vieläkö Sade oli komennossa. Vastasin totuudenmukaisesti, etten tiennyt mutta epäilin että hän oli jättänyt Turun. Sarahin mukaan voimatyhjiö ei ollut toivottava tilanne, ja olin tästä samaa mieltä. En kuitenkaan maininnut neuvottelujamme Ahlgårdin kanssa.
Sarah oli aikeissa kerätä Turussa vaikuttavat okkulttiset voimatekijät sekä muut lähes-merkittävät tahot kokouspöydän ääreen. Tarjosin luonnollisesti tilojamme, vaikka epäilinkin että kokous ei tässä vaiheessa enää mitään auttaisi. Laivalla olimme jo puineet tilannetta, ja Zen Gen oli osoittautunut kykenemättömäksi tekemään asioille mitään. Jos kokouksen sisältö olisi mitään muuta kuin toimintasuunnitelma tai suora uhkaus Supolta, se tuskin vaikuttaisi kaupungin kaoottiseen tilaan millään tavoin. Sovimme kuitenkin paikaksi toimistomme ja kellonajaksi iltaviiden.
Kun Sarah oli poistunut, kävin syömässä aamiaista. Samalla punnitsin tilannetta. Olisi selvästi hyväksi jos kaupunki rauhoittuisi itsestään, ilman Supon väliintuloa. Tämä vaati ainakin Kuoleman suden nujertamista.
minusta kukaan tuskin olisin kiinnostunut. olen leikkinyt täällä
jo 10 vuotta, eikä kukaan ole minua vielä ulos savustanut. kaikki tekoni
ovat menneet jonkun muun mörön piikkiin tai jääneet suuremman kriisin
varjoon. se oli hyvä asiaintila. jos supo päättäisi ottaa turun
erityistarkkailuun, asemani vaikeutuisi.
Tämä olisi loistava hetki Ahlgårdin saapua pelastamaan tilanne. Valitettavasti tätä tuskin tapahtuisi.
Klaus saapui toimistolle yhden maissa. Annoin tapahtumaselostuksen hänen lomansa aikana tapahtuneista asioista
(jätin pois toisen joona lehikoisen kohtalon, kerroin että hän
vain katosi)
ja totesin, että Turku on yhä omituinen. Puimme kadonneen Nisonin tilannetta. Hän oli tahtonut meidän paikantavan kalliin esineen - veitsen kaiketi - muttei ollut koskaan ehtinyt allekirjoittaa testamenttia joka olisi antanut meille resurssit tehdä tämä. Klausin mielestä meidän kannattaisi silti pyrkiä etsimään veistä tehdäksemme kuten Nison toivoi - siis pitääksemme sen turvassa. Minusta tämä kuulosti järkevältä. Nison oli kadonnut hämärissä oloissa - hänen vaatteensa oli löydetty haavoittuneen Kris Kuopion läheltä - ja Klaus uskoi hänen kuolleen.
minä en. olin melko varma siitä, että olin nähnyt hänet eilen
illalla. ei hän ollut kuollut, hän piileskeli.
Kävimme syömässä ja suunnittelemassa illan kokouksen ohjelmaamme. Klaus oli kanssani samaa mieltä siitä, että Ahlgårdin saapuminen olisi nyt kovin tervetullutta, ja totesimme että jos tilanne kävisi epätoivoiseksi voisimme koettaa bluffata että vampyyri oli todella palaamassa ja ottamassa kaupungin hallintaansa.
Supon mukaantulo huolestutti meitä molempia. Muistin edelleen kaksi edellistä kertaa kun turvallisuuspoliisimme oli puuttunut Turun asioihin. Kummallakin kerralla heillä oli ollut hyvä syy - ensin täysin vailla itsekuria ja järkeä riehuvat maagit ja vampyyritkin, toisella kerralla käsittääkseni kaupungin tilan seuranta edellisen katastrofin jäljiltä. Kumpikin kerta oli päättynyt hyvin tuhoisasti. Supon aikeet saattoivat olla hyvät, mutta järjestöllä oli paha taipumus ensin olla pitkään tekemättä mitään ja sitten ylireagoida. Tyypillistä suomalaista virkamiestoimintaa, toisin sanoen.
Klaus muisti, että Supon ylin johto oli vastikään vaihtunut, ja muutakin johtohenkilöstöä korvattiin. Tämä saattaisi ehkä kentälläkin johtaa toimintatapojen järkeistymiseen. Ja Sarah oli ilmeisesti joidenkin turkulaisten tuttu. Hänen saapumisensa Turun asiaa hoitamaan oli tulkittavissa kädenojennuksena kaupungin omalle skenelle - Supo ei vain hutkinut, se pyrki neuvottelemaan. Mikään ei olisi sopinut meille paremmin.
Silti pelkäsimme että epäluuloisuus suojelupoliisia kohtaan asui syvällä paikallisissa maageissa. Illan neuvotteluissa diplomaattinen sovittelevuutemme olisi kullan arvoista. Onneksi olimme aikeissa olla paikalla.
Sanoin Klausille olevani väsynyt ja tahtovani ottaa hetken torkut. Hän jäi toimistolle valmistelemaan kokousta.
nukkumisen asemasta siirryin silmäilemään verkossa olevaa
ansaani. milla mortis ei ollut edes yrittänt selvittää verkosta vastausta
kysymykseen "mikä liha on". ei liioin nison. pohdin, mitä tekisin heidän
kanssaan. poistin ansasivulta viittaukset kellariin. lisäksi olisi varmaan
tarpeen tutkia, ettei takaisin hakemissani tarvikkeissa ollut mikrofoneja,
jäljityslaitteita tai muuta roskaa.
Palasin toimistolle edelleen väsyneenä. Siellä oli Klausin seurassa joku tuntematon tyttö. Hän kattoi pöytää ja laittoi kahvia.
Pysähdyin ällistyneenä. Klaus selitti, kuinka tämä ihminen oli tuonut raportit autojutusta, ja käyttäytyi kuin tämä punapaitainen, punatukkainen henkilö olisi sihteerimme. Hän ei ollut. Hän ei todellakaan ollut Karoliina. En ollut koskaan aiemmin edes nähnyt häntä.
Klaus kysyi minulta autojutusta. Mistä ihmeen autojutusta? Vaikuttiko joku Klausin mieleen?
Jos niin tapahtui, olin luultavasti immuuni. Luontainen vastustuskykyni mieleen vaikuttaville vaikutuksille oli melkoinen. Jos vampyyrit eivät minuun voineet vaikuttaa, ei kykenisi tämäkään, mikä sitten olikin.
Päätin näytellä mukana. Olin kuin kaikki olisi aivan normaalisti. Tyttö käyttäytyi kuin tuntisi toimistomme. Klaus oli jotenkin sekavan oloinen. Sain puhelun - Sarah sanoi olevansa tovin myöhässä - käsittelin sen nopeasti, ja vetäisin sitten Klausin syrjään. Kysyin häneltä, kuka tyttö oli. Hän sanoi tämän olevan sihteerimme - vai eikö?
Ei takuulla. Klaus oli tosin nähnyt Karoliinaa haastattelun jälkeen vain kerran vilaukselta - ehkä hänen mieleensä ei ollutkaan vaikutettu, ehkä hän oli vaan väsynyt ja sekava. Tyttö oli kuulemma tullut omalla avaimella sisään. En tiennyt mitään hänen autojutustaan. Klauskin myönsi, että oli ikäänkuin automaattisesti hyväksynyt tilanteen kun tyttö kerran tuntui tietävän mitä teki, eikä hänen kasvomuistinsa ollut kuitenkaan parhaimpia.
Meillä ei ollut nyt aikaa hienosteluun. Hetken kuluttua toimistollemme pölähtäisivät Turun okkulttisten piirien kaikki vaikuttajat, eikä meillä ollut kertakaikkiaan varaa pitää ketään ylimääräistä ihmistä paikalla.
Niinpä kysyin suoraan tytöltä, kuka hän oli ja miksi hän oli täällä. Hän näytti ällistyvän silmiinnähden, ja sanoi olevansa Maarit Jokela, sihteerimme. Olimme kuulemma palkanneet hänet kaksi kuukautta sitten.
Suunnilleen tarkalleen sillä hetkellä ovikello soi. Ulkona oli ensimmäinen joukko vieraita - Zen Genesiksen ja Milla Mortisin väkeä pikavilkaisun perusteella. Ajoitus olisi tuskin voinut olla huonompi. Tämä operaatio - sekä tahraton maineemme varmana ja ongelmattomana asioiden järjestäjänä - olisi pian viemärissä.
Onneksi Zen Genin osasto pelasti kasvomme. Hilkka oli tuskin ehtinyt istuutua neuvottelupöydän ääreen kun hän totesi, ettei hän voisi olla täällä, ja saman tien Mirva ilmoitti, että kokousta ei pidettäisi meidän luonamme, vaan tunnin kuluttua Hilkan luona. Tämä selvä. Normaalisti olisin saattanut hieman harmistua tästä, mutta nyt siirto osti meille kipeästi kaipaamaamme aikaa.
Neuvottelijat häipyivät oveltamme, useimmat edes tulematta sisään. Minä, Klaus ja Maarit jäimme ällistelemään tilannettamme.
Maarit oli akuutti pulma. Hän tuntui todella uskovan olevan sihteerimme, ja oli jokseenkin järkyttynyt kun teimme selväksi, että näin ei ollut. Kuitenkin hänellä oli toimistomme avain, hän osasi kertoa työhaastattelustamme, hän oli selvästi ollut kanssamme tekemisissä. Hän sanoi tuntevansa Milla Mortisin, mutta että tämä ei ollut muistanut häntä kun he olivat eilen tavanneet.
Maarit oli joko monimutkaisella tavalla järjiltään, tai sitten tässä oli kysymyksessä jotain samanlaista kuin kahden Lehikoisen tapauksessa. Hän oli - paremman termin puutteessa - väärässä maailmassa. Hän oli pudonnut rinnakkaistodellisuudesta, jossa hän oli toisen Kurkilahti & Lydenin sihteeri. Tämä Kurkilahti & Lyden muistutti meitä monessa suhteessa, detaljit olivat vaan erilaiset. Yliluonnollisten elementtien parissa puuhattiin vähemmän, yhteistyökumppani Zen Genesis harjoitti vaihtoehtoterapiaa ja muuta merkillistä. Maaritin verkkopankin tunnukset toimivat, mutta pankkitili vahvisti, että palkkaa emme hänelle maksaneet me vaan joku muu taho.
Tilanteen silkka outous pamputti meitä kaikkia. Totesimme, että tässä maailmassa Maarit ei todellakaan ollut sihteerimme, mutta emme olleet liioin heittämässä häntä ulos omilleen. Ilmoitimme että ottaisimme hänet asiakkaaksemme pro bono, ja pyrkisimme selvittämään mitä hänelle oli tapahtunut ja miten tilanne voitaisiin korjata.
Suoritimme nopean tehtävänjaon - Klaus suuntasi Turun okkulttipiirien kokoukseen, minä jäin toimistolle selvittelemään Maaritin tilannetta.
joona lehikoisen pulma oli ratkennut kadottamalla toisen joonan.
ehkä maaritille voisi käydä samoin. hän voisi kadota, eikä kukaan tietäisi
miksi.
Olikohan meidän maailmamme Maarit vielä täällä, vai oliko hän pudonnut pois tästä maailmasta - ehkä tämän vieraan Maaritin kotimaailmaan? Koetimme tutkia asiaa mutta selvyyttä emme saaneet. Ensimmäiset shokin ja paniikin oireet alkoivat näkyä vieraassamme, ja rauhoitin häntä parhaan taitoni mukaan.
Puhuimme okkultiikasta, rinnakkaistodellisuuksista ja (meidän) Turun tilanteesta. Kävi ilmi, että Maaritin Turussa tuomiokirkko oli palanut viikko sitten. Lisäksi Maaritin tutkima "autotapaus" oli omituisella tavalla rinnastettavissa meidän tutkimusilmiöihimme. Hänen todellisuudessaan salaperäinen tumma auto oli ollut paikalla useiden eri rikosten yhteydessä - näillä rikoksilla ei ollut mitään muuta järkevää yhtymäkohtaa kuin rikospaikoilla nähty auto. Kerroin Maaritille kohdanneeni aiemmin samankaltaisen tapauksen, jossa henkilöä ja hänen kaksoisolentoa oli ollut käytännössä mahdotonta erottaa toisistaan.
Hilkka soitti ja pyysi minua käymään ehtiessäni. Hän kuulosti hieman omituiselta, hermostuneelta.
Pian soiton jälkeen Klaus palasi kokouksesta. Ilmeisesti lopputulos oli ollut varsin rakentava: kukaan ei ollut hätiköiden sulkemassa portteja tai tekemässä muuta kriittistä, ja Supo oli halukas tekemään paikallisten vaikuttajien kanssa yhteistyötä jotta Turkua vaivaava kriisi saataisiin purettua. Ryhdyimme puimaan yhdessä Maaritin asiaa, ja tajusimme, että hänen maailmassaan tuomiokirkko ei ollut sittenkään palanut vaan kadonnut, kuten talot meidän maailmassammekin. Ja autotapauksen kummallisuus johti meidät epäilemään, että meidän kaksoisolentomme toisaalla tutkivat sittenkin myös yliluonnollisia asioita.
Sarah tahtoi myös jutella Maaritin kanssa. Tämä sopi Maaritille, joten lakimiehinä kerroimme hänelle lyhyen version hänen oikeuksistaan keskusteluun liittyen (kaikki tapahtuisi hänen ehdoillaan, eikä Supolla ollut häneen mitään valtaa). Arvelimme että me voisimme koettaa laskuttaa koko tapauksen Supolta mikäli tässä ei syntyisi mitään pahaa skismaa Maaritin ja Supon välille. Sitten jätin kolmikon toimistolle juttelemaan ja suuntasin Hilkalle. Sitä ennen Klaus veti minut hetkeksi syrjemmälle, ja kertoi minulle uskovansa, että ZG:n väki suhtautui häneen epärationaalisesti. Hän sanoi ääneen jotain, joka oli tähän saakka ollut tiedossani vain sanattoman yhteisymmärryksen kautta: hän oli hermeettinen maagi, ja ettei hänen ollut mahdollista tehdä sopimuksia demonien kanssa. Jos ZG epäilisi häntä moisesta, minun pitäisi vakuuttaa heidät siitä ettei tätä riskiä ollut olemassa. Lupasin tehdä parhaani.
jokin hilkan äänensävyssä oli ollut pielessä. piipahdin
työpajalle ja poimin yhden nisonilta viemistäni veitsistä. pieni ase joka
voisi vahingoittaa vaikka mitä. aivan siltä varalta, että siellä olisi
vastassa suuria ja vihamielisiä voimia.
olin kuitenkin heittänyt milla mortisille haasteen etsiä minut ja toteuttaa tappouhkauksensa. enkä tiennyt lainkaan hänen resurssiensa rajoja. tämä saattaisi mennä kiintoisaksi. asia vahvistui kun huomasin, etten saanut laukkuani tuotua sisään hilkan ovesta - jokin maaginen suoja tuntui estävän.
hilkka pahoitteli suojausta, totesi ettei sitä enää tarvita, ja poisti sen odottaessani. hyvä merkki, kai.
Paikalla olivat Hilkan lisäksi Mirva ja Heli. Tunnelma oli kireä. Huolestuneisuutta oli vaikea välttää. Koetin rupatella zengenesisläisten kanssa, mutta he tuntuivat haluttomalta tähän. Sitten Mirva teki jotain. Sen jälkeen hän sanoi minun olevan puhdas - eli että mieleeni ei ollut vaikutettu.
ei tietenkään ollut. edes makkonen tai amanda sade eivät kyenneet
siihen, ja sitä voimakkaampia vaikuttajia turussa tuskin on ollut.
Sitten hän sanoi, että sielussani oli varjo.
hän oli katsonut mieleeni kysymättä lupaa. tätä ei pidä koskaan
tapahtua.
voisin vetää veitsen esiin nyt. voisin tappaa nämä kaikki kolme. he eivät jättäneet minulle paljon vaihtoehtoa.
"Klausin mieleen on vaikutettu", Mirva sanoi.
tappaminen sai odottaa hetken.
Kysyin lisätietoa. Heillä ei sitä ollut. Totesin, että tämä asia heidän olisi selvitettävä Klausin kanssa - minulla ei tähän ollut resursseja. Hilkka ihmeteli, enkö suhtautunut asiaan lainkaan vakavasti. Pahimmillaan Klaus saattaisi vuotaa kaiken kauttaan kulkevan luottamuksellisen tiedon ulkopuolisille tahoille.
voi zen genesis, ainoa asia johon suhtaudun vakavasti on se, että
siilipäinen noita kurkisti mieleeni ja näki asian jota kenenkään ei tule
tietää. mikä vielä pahinta, hän meni kertomaan sen koko huoneelle, etttekä
te maagiset paranoidit unohtaisi sitä ennenkuin se olisi pengottu ja
selvitetty tyydyttävästi. ainoa asia joka pitää teidät elossa on, etten
ole vielä keksinyt miten selitän teidän yllättävän kuolemanne.
Jos Klausin mielelle oli todellakin tehty jotain, sekin asia oli selvitettävä. Koetin vakuuttaa Hilkalle, että näen asian hänen kannaltaan ja että olin vain vaikeassa tilanteessa tähän asiaan suhtautumisen kanssa. Olisin itse hyvilläni jos he kykenisivät selvittämään tilanteen mahdollisimman nopeasti, mutta ensisijainen luottamus oli toistaiseksi partnerini puolella.
voisin tappaa heidät kaikki. viiltelisin jokaisen hengiltä.
En tahtonut joutua selittelemään täällä tapahtuvaa väkivaltaa. Kaupungissa oli jo Suponkin edustaja, eikä hän antaisi tämän vain olla. Ehkä minulla oli toinen vaihtoehto. Mirva sanoi, että hän voisi tutkia mielessäni olevaa varjoa tarkemmin, ja kiitin tarjouksesta, olin hyväksyvinäni sen.
Lähdin takaisin toimistoa kohti mieli myllertäen. Näin pahassa liemessä en ollut koskaan ollut.
kaksi ratkaisua: väkivalta tai hämäys. jos en keksisi hyvää
hämäystä, koko zen genesiksen erikoisryhmän olisi kuoltava tänä yönä.
mutta ensin klaus ja hänen väitetysti reikäinen mielensä.
palautin maagisen veitsen työpajalle, ja poimin tavallisen veitsen mukaan. jos vastapuolella olisi vain zen genesis, luulisin että aivan normaali terä puree riittävän hyvin.
Toimistolla keskustelin Klausin kanssa. Hän oli jo saanut uuden kutsun käydä Hilkan luona. Tämä oli nyt pelattava taitavasti. Pidin huolta siitä, että hänen saamansa alkukuva tilanteesta oli mahdollisimman riidanhaluinen - esitin asiat siten, että Zen Genesis vaikutti vainoharhaiselta ja mielenvikaiselta.
Onneksi tämä oli Klausin käsitys jo etukäteen. Hän sanoi tiedostavansa, että tottakai hänen kuuluisi vain kävellä Zen Genesiksen tomistoon, mutta samalla myös saaneensa ilmoituksen hyvin uhkaavassa sävyssä ja miltei pelkäävänsä fyysisen tai henkisen koskemattomuutensa puolesta. En tehnyt mitään hälventääkseni näitä epäilyksiä. Minä tahdoin Klausin käyvän neuvottelemassa Zen Genesiksen kanssa, mutta en tahtonut hänen lähtevän neuvotteluun minkäänlaisella rakentavalla asenteella. Asioiden olisi oltava heti alusta alkaen huonosti ja tulehtuneesti.
Oli selvää, että Zen Genesiksellä oli oikeus vaatia meiltä vaikka mitä - he olivat meidän asiakkaamme. Samalla kuitenkin meillä oli oikeus todeta heidän vaatimuksensa kohtuuttomiksi ja todeta, että asiakkuussuhde olisi päätettävä. Mikäli yhteisymmärrystä ei saavutettaisi, asiat hoidettaisiin juuri näin. Klaus oli myös sitä mieltä, että jos Zen Gen loihtisi häntä jotenkin kysymättä, hän kävelisi välittömästi ulos.
Tarjouduin tulemaan Klausin mukaan Zen Genesikselle. Tosiasiassa minua ei olisi voinut millään pitää kaukana paikasta. Kävellä meidän ei tarvinnut - Maaritilla oli auto, ja hän heitti meidät. Olin varannut hänelle huoneen hotellista; kotiinsa hän ei tahtonut palata siltä varalta, että hänellä olisi kaupungissa kaksoisolento. Minäkin olin yöpymässä hotellilla. En aikonut mennä Raisioon.
yöllä saattaisi olla tarpeen kulkea turussa tappamassa.
Nousimme ylös Hilkan luo. Kuulemma maaginen suojaus oli palautettu. Tunnelman kireys tuntui yhä ilmassa.
heli ei ollut paikalla. mutta se ei häntä pelastaisi. sen lisäksi
että hän oli kuullut mirvan mainitsevan varjosta sielussani, hän osasi
puhua aaveiden kanssa. jos murhaisin hilkan ja mirvan minun olisi
vierailtava hänenkin luonaan.
Olin miltei toivonut, että Zen Genesis aloittaisi suoraan koettamalla rituaalia Klausiin. Kuitenkaan näin ei käynyt. Sen sijaan Hilkka kertoi Klausille epäilyksensä, sekä ilmoitti, että ilmiselvästi meidän aiemmissa yhteyksissä ilmaisemamme vastustuskyky mielikontrollille ei ollutkaan niin tehokas kuin sen pitäisi olla. Klaus vastasi paheksunnalla siitä, että asiaa käsiteltiin näin dramaattisesti, ja syytti ZG:n väkeä yksityisyyden loukkaamisesta. Hilkka koetti selittää, ettei mitään yksityisyyttä ollut loukattu, ja kysyi saisiko hän käyttää minua esimerkkinä.
Sanoin loukkaantuneena, ettei hän todellakaan saisi. Sitten sain ajatuksen.
"koska tämä asia on jo kerran puheeksi otettu, minä kerron teille
mitä te kuitenkin tahdotte tietää. mirva katsoi sieluuni, ja sanoi
nähneensä siinä varjon. hän ei kysynyt minulta, saisiko hän tehdä näin.
tätä asiaa ei tiedä edes vaimoni."
ehkä tämä sittenkin hoituisi ilman väkivaltaa. annoin mielipuolisen kiihkon hiipiä ääneeni. tämä joko menisi läpi, tai loppuyö sisältäisi paljon verta.
"edellisessä elämässäni oli kenraali augusto pinochetin tiedusteluorganisaation kapteeni. tein... raakuuksia. olin silloin kristitty, kuolinvuoteellani kaduin tekojani."
"tekojeni vuoksi minun olisi pitänyt syntyä uudestaan jonain todella alhaisena. sen sijaan synnyin uudelleen ihmisenä, mutta muistin edellisen elämäni kauheudet. en tiedä miten nämä asiat toimivat, mutta ne piinaavat minua. ne ovat syntini, karmani. koetan sovittaa niitä tässä elämässä."
"entisen elämäni muistojen ansiosta minä olen immuuni mielikontrollille ja dominaatiolle. te voitte testata tätä, olen siihen suostuvainen."
"tämä ei ole asia, jonka olisin tahtonut tuoda esiin, tai joka millään tavalla teille kuuluisi, mutta koska olette jo yksityisyyttäni urkkinut, katsoin että on parempi selittää asia perinpohjaisesti. jos laila olisi täällä, en olisi uskonut teidän toimivan näin ammattitaidottomasti."
Uhkarohkeaa. Selitykseni oli syntynyt salamannopeasti. Silti se kuulosti pelottavan totuudenmukaiselta. Oliko siinä kenties totuutta mukana? En tiennyt. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä olin todella tehnyt edellisessä elämässäni. Mutta sillä ei olisi väliä. Tärkeintä olisi, että se selittäisi mielessäni havaitun varjon.
Olin korottanut ääntäni. En ollut tietääkseni tehnyt sitä aiemmin Zen Genesiksen kanssa asioidessani.
Dramaattinen tarinani näytti vaikuttavan. Hilkka ja Mirva olivat järkyttyneitä. Klaus tarttui puheenvuoroon, ja totesi, että kuten on ilmeistä, meillä on ollut kaikki syyt olettaa, ettemme olisi millään tavoin alttiita mielikontrollille, ja että jos hänelle on jotain tapahtunut, emme ole vain ehtineet vielä huomata sitä.
Tämän jälkeen loppuoperaatio oli detaljeja.
Luvan kanssa tehdyllä rituaalilla Klausin päässä ollut 'mielikontrolli' paljastui vain yritykseksi lähettää hänelle suggestio unen kautta. Hilkka vetäytyi ensin keittiöön ja sitten lähti asunnostaan, Mirvakin vaikutti itkuiselta ja luhistuvalta. Palasin diplomatiavaihteelle ja totesin, että voisimme jatkaa tästä kuten aiemminkin.
te ette koskaan saa tietää, kuinka läheltä kuolema kulki tänä
yönä.
Lähdin Klausin kanssa istumaan Hemingway'siin. Kätkin voitonriemuisen oloni häpeilevän järkytyksen taakse. Klaus suhtautui paljastukseeni entisestä elämästäni ymmärryksellä. Me olimme jälleen tasapainossa, kumpikin meistä oli paljastanut toiselle jotain kriittistä itsestään.
lasillisen ääressä mietin unta, jonka klaus oli saanut. siinä hän
oli laskeutunut ylioppilaskylässä sijaitsevaan pimeään kellariin,
väistänyt ansalangan ja etsinyt laatikossa olevaa äärettömän tärkeää
asiaa. laatikon avain oli pullossa.
nison. oliko hän jotenkin kiertänyt ansani ja sittenkin avannut laatikon?
Lailalta tuli tekstiviesti. Sekä Hilkka että Mirva olivat irtisanoutuneet. Tämä ei olisi voinut mitenkään mennä paremmin. Irtisanoutukaa, poistukaa kaupungista häpeän vallassa, tai loukkaantuneina, miten vaan, kunhan jätätte minun asioideni penkomisen sikseen.
Klaus lähti kotiinsa. Oli myöhä, ja kaipasin hotellille nukkumaan. Ensin tein kuitenkin vielä pienen sivulenkin.
kävin työpajallani. tutkin kellarista takaisin hakemani esineet.
metallilaatikossa oli jotain jota minä en ollut sinne jättänyt: yksi pieni
tulitikku. juuri sellainen, jota nison aina pureskeli.
puistelin päätäni ihailusta ja hämmästyksestä. nison oli todellakin käynyt kellarissa, väistänyt ansani, löytänyt avaimen ja palauttanut kaiken ennalleen, niin hyvin etten edes käsittänyt hänen tehneen sitä. tulitikun hän oli jättänyt laatikkoon käyntikorttina, tervehdyksenä. en ole koskaan nähnyt vastaavaa suoritusta.
tämä mies ansaitsi onnistua yrityksissään, mitä ne sitten olivatkin. saattoi hyvinkin olla milla mortisin onni, ettei hän ollut osunut paikalle kellariin. olin veikannut, että mortis olisi surmannut nisonin, mutta tämä taidonnäyte sai minut arvelemaan, että asia olisikin saattanut mennä toisin päin.
Menin hotellille nukkumaan.
... ja heräsin puolta tuntia myöhemmin puhelimeen. Klaus kertoi, että hänen luonaan oli juuri vieraillut Nisonin haamu. Mitä ilmeisimmin etsivä oli kuollut, muttei täysin vailla kykyä vaikuttaa fyysiseen maailmaan. Hän oli allekirjoittanut testamenttinsa, ja vaatinut Klausilta että me jatkaisimme hänen kadonneen veitsensä etsimistä.
ei ihmekään että hän oli kulkenut ansojeni läpi niin taitavasti.
olin nähnyt eilen illalla aaveen.
Klausin puhelu oli sekoitus järkytystä ja voitonriemua. Me olimme molemmat todella väsyneitä ja päätimme jatkaa asian selvittelyä huomenna.
Sunnuntai, 26.8. 2007
Puhelu Lailalta herätti minut. Laila pahoitteli työntekijöidensä käyttäytymistä ja koetti kysyä, olinko kunnossa. Vakuutin olevani aivan ehjä, ja pahoittelin itse eilisiltaista yliemotionaalista purkaustani. Sanoin, että minun mielestäni hänen työntekijöidensä eroon ei ollut syytä. Luotin siihen, ettei hän saisi kuitenkaan ylipuhuttua heitä jäämään. Edes Lailan hämmästyttävät henkilöstöhallinnolliset taidot eivät voita maagin ylpeyttä.
Aamiaisen syötyäni siirrtyin toimistolle. Jäljitin Maaritia - meidän todellisuuteemme kuuluvaa Maaritia - ja koetin selvittää, oliko hän kadonnut jäljettömiin, vaiko vain hetkellisesti jossain meidän tutkamme alapuolella. En saanut ratkaisevaa näyttöä suuntaan tai toiseen, mutta arvelin vahvasti että tässä maailmassa oli enää vain yksi Maarit Jokela, ja hän oli vierailija.
Kun Klaus saapui, aloimme puida Nisonin operaatiota. Nyt kun testamentissa oli allekirjoitus, päätimme todistaa sen oikeaksi ja päivätä sopivan kauas menneisyyteen. Siirto oli kuitenkin lain hengen mukainen - teimme parhaaamme noudattaaksemme vainajan viimeistä tahtoa. Meillä oli nyt tosiasialliset mahdollisuudet alkaa etsiä Nisonin hukkaamaa veistä.
ilmeisesti tämä veitsi ei ollut aiemmin viemäni tavaran mukana.
Myös säätiö saataisiin perustettua, kunhan ilmoittaisimme poliisille Nisonin kadonneeksi maanantaina. Säätiön kautta meillä olisi sitten jopa rahaa jota käyttää tähän etsintään. Etsivän haamu oli yöllä kertonut Klausille veitsen oletetun sijainnin, mutta tämä oli osoittautunut vesiperäksi. Veitsi oli viimeksi ollut Supon hallussa, mutta se oli kadonnut kuljetuksessa. Tai näin Supo meille väitti. Sarahin mukaan Supo tuki hankettamme etsiä veitsi ja panna se turvalliseen säilöön - jos tämä ei pitänyt paikkaansa, ei ollut mitään mitä saatoimme asialle tehdä.
Veitsen katoaminen Supolta ei ollut miään helppo temppu. Asiaan liittyi lähes välttämättä mielikontrollikykyjä tai kieroa magiaa. Minulle tuli mieleen kolme teoriassa mahdollista tahoa: Ahlgård (jolla olisi varmaankin keinot, muttei tiettävästi motiivia tai tilaisuutta), Turussa aiemmin vaikuttaneet keijut (joita ei tosin reiluun vuoteen ollut näkynyt) ja Milla Mortis (täysin hatusta tempaistuna, koska tämän henkilön kyvyistä tai aikeista emme tienneet mitään). Kaikki arvaukset olivat todella heikkoja eikä mihinkään suuntaan voinut heti lähteä tarkistamaan asioita.
Päädyimme syömään lounasta Maaritin kanssa. Teimme hänelle selkoa edistymisestämme, ja päätimme koettaa maagisten tutkimusten ohella pyytää Supon kautta apuun jonkun rinnakkaistodellisuusteoriaa tutkivan fyysikon. Fyysikolle voisi antaa "entä jos olisi näin" -tyylistä dataa, ja hän voisi kehittää sen pohjalta skenaarioita siitä, mitä voi tapahtua seuraavaksi ja mitä toimenpiteitä voisimme käyttää.
Rinnakkaistodellisuudet olivat oikeastaan kaikille meistä aika vieras ilmiö. Maarit tuntui tavallaan sopeutuneen tilanteeseen hyvin. Hän oli myös saanut yhteydenottoja tutuilta ihmisiltä, muttei voinut tietää olivatko ne peräisin hänen todellisuudestaan vaiko täältä. Olisin kuvitellut, että hänen puhelimeensa viestit tulevat tästä maailmasta, mutta ilmeisesti hänen tänne saapumisensa jälkeen hänen puhelimeensa oli vielä putoillut tekstiviestejä hänen lähtötodellisuudestaan.
Jos me saisimme jotenkin yhteyden toiselle puolelle, olisi sekä maageilla että fyysikoilla jotain johon todella upottaa hampaansa.
Helvetin odotushuone, viikko 2.
Nisonin käsittelyvuoro tuli. Prosessi oli mieletön ja tuskallinen. Sopimus oli selvä ja kuulemma jopa tyypillinen, mutta siitä huolimatta se käytiin useaan otteeseen läpi, kirjain kirjaimelta ja kyynel kyyneleeltä. Toimistossa paahtoi lämpötila, joka sai ihon kiehumaan ja korventumaan.
Viimein sinetti merkittiin sopimukseen ja pätsi katosi Nisonin ympäriltä, vaihtuakseen outoon sekamelskaan. Oli kuin Nison olisi uinut kaleidoskoopissa. Joka puolella oli järkeä tekemättömiä värejä ja värähdyksiä. Ja muiden aistien maailmat vastasivat näköaistiin. Nison ei aistinut edes omaa ruumistaan -- mitenkään järjellisesti.
Oli kovan työn takana oppia aistimaan taas. Aikaa ei ollut, eikä untakaan. Mahdotonta sanoa kauanko kesti, ennen kuin Nison tajusi liikkuvansa Kupittaan puiston ja Majatalo Kupittaan välillä.
Nison nauroi ja raivosi, opetellessaan näkemään elävien maailman. Riemua aiheutti paluu kotiin, Turkuun. Raivoa aiheutti kyvyttömyys koskettaa mitään, tai muutenkaan vaikuttaa mitenkään mihinkään.
Siellä sun täällä ympäri puistoa Nison löysi yksitellen outoja... aukkoja? Niistä kuului tolkuton ulvonta ja ne sykkivät... kuumuutta ja kylmyyttä, vihaa... Silti harva puiston kulkija tuntui edes huomaavan niitä.
Nison löysi myös rauhallisemman aukon, joka johti tutun ja turvallisen oloiseen paikkaan, jota Nison ei kyllä tuntenut. Sen kokeminen oli taas erilaista kuin elävien maailman kokeminen. Painovoima noudatti outoja lakeja ja paikat liikkuivat. Eräs kulkija kertoi paikan nimen vastineeksi siitä, että Nison ei tuhonnut häntä: Unimaailma.
Nison löysi tiensä Klaus Lydenin uniin, yrittäen epätoivoisesti jatkaa kesken jäänyttä sopimuksen käsittelyä. Sopimukset olivat tärkeitä! Sopimuksia tehdään ja niitä noudatetaan, eikä niiden kanssa tulisi olla huolimaton.
Nison löysi tutkimusmatkoillaan myös Chris Kuopion unet, joiden kanssa hän osittain leikki, osittain painotti, että sopimukseen olisi ehdottomasti pitänyt kuulua myös Chrisin kuoleman.
Kupittaan majatalossa oli vieraillut joku Nisonin huoneessa. Vieras oli jättänyt lapun, mutta Nisonin oli vielä mahdoton lukea tekstejä. Hänen onnekseen lapun oli ohimennen nähnyt majatalon siivooja. Nison ilmestyi tämän uneen ja pieksi raukan keskittymään lappuun. Siivooja oli nähnyt sen, joten vaikka hän ei ollut lukenut sitä, kuva siitä oli suhteellisen helposti tuotavissa uneen. Nison luki viestiä seisoen siivoojan päällä, painaen tämän kasvoja hämähäkkejä vilisevään valtaisaan muurahaiskekoon.
Printatulla paperilapulla joku kerjää vaikeuksia:
"mikäli tahdot tietää jotain kadottamistasi välineistä, saavu lauantaiaamuyönä kello 00.30 osoitteeseen ylioppilaskylä 56 A. älä puhu asiasta kenellekään. tule yksin. varustaudu järkevästi."
Nison alkoi taas nauramaan hysteerisesti ja antoi siivoojaparan herätä kylmänhikisenä ja alleen laskeneena.
Nison vaelsi yön pimeydessä ylioppilaskylään. Nison tiesi, että oli yö, sillä unimaailmassa oli vilkasta ja Nison aisti Turun selvästi. Päiväsaikaan kaikki oli elävien maailmassa liian kirkasta nähdä mitään. Ilmeisesti kuunvalo ei läpäissyt Nisonia ja tämän näköhermoja yhtä hyvin kuin auringonvalo. Jotkut ihmiset tuntuivat öisin jopa vilkaisevan Nisonin suuntaan, ikään kuin olisivat nähneet hänestä vilahduksen.
Lapussa oleva osoite ei ollut ihan tarkka, mutta Nison aisti paikan, jossa häntä oli aiemmin päivällä joku ajatellut ja joka oli viritetty juuri Nisonia ajatellen. Lisäksi huoneessa oleva pääkallo tuoksui omanlaatuiseltaan. Nison tutki ansoitetun kellaritilan, jonka joku oli varustellut kuolevaista Nisonia ajatellen. Nison nauroi katketakseen. Tämä ihminen, joka oli ollut tarpeeksi röyhkeä murtautuakseen Nisonin majapaikkaan (nauru muuttui raivoksi) ja VARASTAAKSEEN Nisonilta... ha ha ha! ei tiennyt, että Nison oli kuollut. Nison riehui ympäri huonetta, ilman, että hänen riehumisensa olisi kuitenkaan vaikuttanut mitenkään huoneeseen. Ehkä joku olisi voinut kuulla hänen naurunsa ja raivoamisensa, jos huoneessa olisi ollut joku.
Nison tutki huonetta. Sen perällä oli lukitussa laatikossa pääkallo ja sen alla muutama paperi ja jokin pieni elektroninen laite. Lukittu laatikko ei ollut ongelma, mutta paperien lukeminen ja laitteen tutkiminen olivat. Nison sai taas raivokohtauksen ja yritti hakata ja potkia kaikkea. Yllätyksekseen, hän huomasi suussaan pitelemänsä tulitikun vastustavan liikettä läpi betoniseinän!
Nison otti tikun molempien etusormiensa varaan ja tuijotti sitä intensiivisesti. Hän siirtyi lukitun laatikon luo. Tikun työntäminen laatikon sisään ei ollut lainkaan vaikeaa ja kun hän irrotti otteensa siitä, se putosi laatikon pohjalle. Nison riemastui ja käkätti hysteeristä naurua. Kun hän otti tikusta taas kiinni, hän sai sen otettua ulos, mutta ei pystynyt tökkimään sillä kuitenkaan mitään sen paremmin kuin sormillaankaan. Nison työnsi tikun kallon hampaiden väliin ja jätti sen siihen, nauraen omalle vitsilleen. Hän lähti marssimaan poispäin ja löysi taskustaan uuden tikun taakse jätetyn tilalle.
Mitäköhän ihmettä laatikossa oikein oli? Pitänee mennä unimaailmaan ja yrittää puhua siellä jollekulle, vaikka Lydeninkään unissa liikkuminen ei tuntunut vaikuttavan miehen käytökseen elävien maailmassa.
Nison huomasi "seisovansa" Lydenin unessa. Viuh! Noin vain Ylioppilaskylästä Unimaailmaan! UPEA uusi temppu! Nison nauroi taas, mutta tokeni nopeasti takomaan Lydenin uniin kuvia ansoitetusta kellarista ja lupaamalla onnea ja aarretta lukitussa laatikossa. Touhu alkoi jotenkin tuntua turhalta. Nison kyllästyi Lydenin unen kanssa vatvomiseen. "HERÄÄ", hän huusi ja onnistui siirtämään itsensä (Viuh!) takaisin Kupittaan Majataloon, unohtaen samalla koko pääkallolaatikon. Mielenkiintoisempaa oli nyt harjoitella näkyviin tulemista paikalla tavalliseen tapaansa luuhaavien nuorisorikollisten kanssa.
Seuraavana yönä Nison koki uuden, oudon, voimakkaan tunteen. Joku kutsui häntä Kupittaan puistossa, mutta lopetti nopeasti. Koko maailma oli taas muuttunut. Ilmassa oli elinvuosilta tutun oloisia, joskin vielä vääristyneitä hajuja. Maailma ei enää aaltoillut, eikä värissyt, vaan se tuntui todellisemmalta.
Nison käyskenteli ympäri puistoa, vuoroin hekotellen, vuoroin ihmetellen. Hän ihmetteli patsaiden keskellä olevien raivoaukkojen muuttunutta olemusta. Nyt hän jotenkin ymmärsi, miksi kuolevaiset eivät kiinnittäneet niihin huomiota. Jotenkin.
Paikalle saapui tuttu hahmo. Milla Mortis. Ja hänen seurassaan Nisonin tappanut Thomas, sekä tyttö, jota Nison ei tuntenut. Nisonia ei shokeerannut havainto siitä, että Milla ei myöskään ollut tavallinen kuolevainen, edes siinä määrin kuin Thomas. Nämä kaksi erottuivat kuolevaisista selvästi.
"Kas, kas! Samu-sirkka ja ystävät", Nison huusi taka-alalle jääneelle Thomakselle. Nison käveli kädet ylimielisesti ylhäällä kohti tätä ja riemastui Millan todellakin vastatessa hänelle jotain, mitä Nison ei sinäänsä reagoinut. "Mä olen tulossa takaisin! Ha ha ha ha!"
Nison marssi kohti Thomasta. Milla tuli eteen, mutta harmikseen Nison ei edelleenkään törmännyt edes häneen, vaan käveli läpi. Nisonille mitään merkitsemätön Milla kyseli ja uhkaili ja yritti asettua uudelleen Nisonin eteen seisomaan. Thomas ja tyttö perääntyivät samaa tahtia kuin Nison pikkuhiljaa eteni.
Milla alkoi lopulta huvittaa Nisonia ja tämä pysähtyi katsomaan Millaa silmiin. Milla uhkaili potkivansa Nisonin lopullisesti tästä maailmasta, jahka tämä ruumillistuisi. Nison nauroi. Lopulta Nison päätti yrittää ja onnistuikin palaamaan taas tutulle tasolle todellisuuksia, jossa häntä ei näkynyt puistossa, eikä hänellä oikeastaan ollut tarkkaa sijaintiakaan siellä. Nison seurasi kolmikon touhua jonkin aikaa, kunnes päätti lähteä kokeilemaan tätä uutta ulottuvuutta. Miten ilmestytään lähemmäs kuolevaisten maailmaa?
Tämän keskeltä Nisonin havahdutti tuttu kutsu. Se sama, joka oli äsken vetänyt hänet Kupittaan puistoon, kutsui häntä nyt Ylioppilaskylään. Nison materialisoitui vihdoin kokonaan Tatjanan eteen Ylioppilaskylä 1D:n käytävällä, kolmannessa kerroksessa. Paikalla olivat myös Milla Mortis, Thomas ja tyttö, sekä joitain muita.
"Mitä sä haluut täältä", Tatjana kysyi Nisonilta, ennen kuin muut olivat vielä huomanneet Nisonia. "Pitää hauskaa!" "Voitaisko me sopia, että mä kutsun sua tänne paikalle aina silloin tällöin ja sitten sä puolestas käyt häiritsemässä ihmisiä, joita mä pyydän?" "JOO! Sellainen SSSopimusss me voidaan tehdä!"
"Hei! Mä kutsuin aaveen", Tatjana havahdutti ystävänsä: "Se haluu vaan katsella." Milla astui taas esiin, Nisonin virnistellessä taas tämän takana seisovalle Thomasille. "Oot sä Nison", Milla kysyi. Nison otti tikun suustaan käteen, virnisti ylimielisesti ja vastasi: "Joo".
Eräs ihmisistä ehdotti, että siirryttäisiin käytävältä asuntoon sisälle keskustelemaan. "Haluaako kaikki teetä?" Nison säpsähti. Veitsi oli siellä! Nison huomasi Tatjanan jollain tavalla pyytävän häntä poistumaan. Tämä sopi mainiosti Nisonille, joka ei ollut valmis vielä lähestymään veistään. Hän siirtyi Unimaailmaan.
Siellä aikansa pohdittuaan, hänelle välähti, että nythän hän voisi vihdoin saattaa valmiiksi Lydenin kanssa sopimuksen veitsestä! Nison jäljitti unimaailman avulla Klaus Lydeniä. Tämän uneen ei päässyt sisään, mutta sen sijainti unimaailmassa auttoi Nisonia paikantamaan Lydenin asunnon. Nison materialisoitui pentagrammin sisällä nukkuvan juristin viereen.
Nison nauraa käkätti ja paukutti rystysillään pöytää. Klaus heräsi. "Terve! Meiltä jäi sssopimuss kesken!" Nison kiersi pentagrammia ja tökki sen suojaaman alueen reunaa. Tuntui kuin tökkisi autoa, josta saa joka kerta staattisen sähköiskun.
Lyden oli kiinnostunut asian ajamisesta edelleen. Nison kertoi jopa tietävänsä, missä veitsi nyt oli ja pyynnöstä kuvasikin paikan. Klaus harmitteli, että testamentti jäi tosiaan allekirjoittamatta, mikä on ongelma.
"Mähän voisin allekirjoittaa sen nyt?"
"Voitko sä käyttää kynää?"
Nison poimi pöydältä kynän ja näytti sitä Klausille.
"Se sopimus on mun salkussa tuolla. Pystytkö avaamaan sen?"
Nison marssi salkulle ja avasi sen, hekotellen omalle materialisuudelleen hän kiskoi salkusta papereita ja heitti niitä ympäri huonetta sikäli kuin ne eivät vaikuttaneet oikeilta. Viimein hän oikein nautti lukea oman nimensä paperilla. Nison painoi paperin lattiaan ja allekirjoitti sen. Sen suoritettuaan hän nousi seisomaan, näyttäen paperia Lydenille ja kysyi, että onko tämä nyt tässä. Lyden totesi, että näin on.
"Muuten, pystytkö saapumaan nykyisin toimistollemme normaaliin virka-aikaan."
"Enpä oikein usko, sikäli kuin vielä itsekään ymmärrän, miten tämä juttu toimii. Auringonvalo on vähän ongelmallinen."
"Selvä. Mutta vastaisuudessa erityisesti toivon, ettet tekisi... kotikäyntejä. Toki ymmärrän tämän tilanteen hädänalaisuuden."
"Hei, okei! Pidetään se sssovittuna!"
Nison nauroi. Hän pudotti sopimuspaperin maahan ja heitti kynän Klausin suojapiirin sisälle samalla kuin katosi paikalta.
Perjantai
Note to self: when running away from the most insane place on earth...run farther than Ireland and change your name, also, make sure that your idiot guardian angel has not forgotten to tell you something crucial, like the fact that your new body is still wanted by SuPo.
Three days ago I had been in Ireland and my biggest problem was the fact that I was on first name terms with the local fire fighters because our house had a fire at least once a week. This of course was normal and the situation was under control. I was living with Katja and her son Luka, was working as a policeofficer and yes... I think I was happy, I had managed to escape the madness, got rid of Johanna and had almost normal life. Then SOMEONE decided that Turku needed some law and order and because SuPo can not operate in the town without considerable risk of getting possessed by angels, blown up or going insane they decided to send someone who knew the place, knew the crazy people and had a police background. Someone who had successfully survived Turku in the past. Someone who could be blackmailed to take the job. Who'll fit this description, I wonder? Me of course, I just can't win can I?
I was back in Turku. This did not fill me with joy and delight. Someone was pulling my strings and threatening the only two people I truly care about. This sudden transfer from Ireland to Finland and promotion to chief inspector in SuPo reeked to high heavens. So did my orders. "You'll know what to do when you get there, talk to people, sort that mess out, you know the drill." Sure, I'll be done before teatime, no problem. It's not like pacifying Turku is impossible...oh wait, yes it is. I had no idea what the loonies had cooked up this time but I was going to find out, arrest people if I had to, threaten the rest and then proclaim that things were under control, everything was back to normal and hope like hell that everything would hold long enough so that I could vanish into Canada with Katja and the kid. I hate to admit this but maybe Kari and the rest had one good plan to every situation. That is: cover it up and run like hell. This is Turku, it cannot be made "normal citizen friendly place", the occult equivalent of Chernobyl will sooner or later revert back to utter chaos and apocalyptical beasts are going to pop up everywhere. That's why you have mages, they called the demons here and they can bloody well escort them back to their proper dimensions. I'm just here to see that they do so without exposing civilians to other dimensions and occult occurrences that would be hard to explain to general population. That's how I see my new job, I'm aware that other people have radically different views.
Well, if this occult shit has again decided to ruin my life I'm not going to suffer alone, oh no. When I get pissed I find interesting ways to spread the unhappiness around with a big shovel. I'm going to find out who's behind this and demonstrate just how much I like the fact that they threatened my family to get me here. I'll sic Johanna on them if I have to, that will be easy, I just have to tell her that those people over there are really in need of her help and have heaps of chocolate, then sit back and watch the fuck-up with a smile on my face. You do not want to mess with me, I have a loaded Zoroastrian living fire avatar, proto-seraph or whatever who owes me a big favour! Somehow I doubt this threat will work and anyhow using Johanna to solve any problem will automatically result in creative and interesting catastrophe that will make you feel that you would have been better off with the original problem no matter how horrifying the situation was before Johanna decided to "help". So I was in this shit alone. That was fine with me, I like to keep my family out of potentially dangerous situations.
Luckily the place I had used last time I was in Turku was free because the occupant had decided to return to Australia so I got the keys and put my luggage down. I decided to inform the resident blood-sucker that I was in town, always smart thing to do if you don't want to have a sudden urge to leap from tall buildings or do other self-destructive stunts because you pissed off a vampire. I did not have her number but I contacted a few lawyers and asked to talk to her or some representative. Then I called Hilkka and informed her that I was in town and wanted to talk. If she still dabbled with the occult she would know what was going on, I was willing to bet on it. Shame to shock her with my current employer, but it could not be helped. I was not going to skulk around playing secret agent. I'm a police officer not a wannabe-James-Bond and I was going to take care of this mess my way. That was not going to make me very popular, but I'm used to being treated like an unwelcome guest who asks far too many questions.
Before I went to Hilkka I bought some beer, I would have bought whisky or gin, but could not find a liqueur store. The least you can do before telling someone you work for a secret service or some other panic-inspiring organisation is to offer him/her some alcohol. While I was walking to Hilkka Laila Kokko called. News travel fast, she had heard that I was in town and probably wanted to make sure I was not carrying any hidden fire-angels with me. I assured her that I was here to negotiate on behalf of a concerned organisation and was going to leave as soon as I could and no, Johanna was not with me. Hilkka was working for Zen Genesis now that would simplify things. When I got to Hilkka I opened a beer and placed it in front of her. Drink it up, you are going to need it in a few moments. Then I showed her my badge. She nearly choked on her beer as did the other Zen Genesis employee Mirva. I can read people quite well and the expression on those two faces is best described with the word BUSTED. So...you have done something you don't want SuPo or me to find out...I wonder what that is... I dutifully noted that little bit of information because they shut up tighter than clams after that. "No, we don't know anything about anything, honestly, things just are...weird here. Yeah, we just woke up one morning and found out that Turku had all these people mysteriously missing and...well...what can you do?" Coming from two people who were going to do some rituals right after I left, that really was a load of crap but I decided not to push it. Sadly Finland does not have a law that forbids chanting and waving candles about so I couldn't do anything about it.
I walked home feeling somewhat gloomy. Would I arrest all my old friends if I had to? Sadly the answer is yes, if you have done something wrong and I find out about it and happen to be on duty then I will arrest you no matter who you are. I missed Katja and Luka. Missed reading a bedtime story, missed the way she smiles. They were so fucking far away and I had left so suddenly with only a call from airport. Be strong, it could be worse. You could have Johanna in your head, you could have Sini and Satu peeking over your shoulder giggling, you could be a helpless civilian with a broken back. At least I have a badge and the people I care are safe as long as I do my job here.
Lauantai
I woke up hoping that my coming to Turku was a bad dream. It was not. Damn. Well, back to work. I inspected Hansa and found out that the decorators had truly gone crazy. Looks like fairy-art to me, so the rumours about Turku leaking to all sorts of interesting dimensions were right. I decided to get a proper breakfast but found out that the only place that serves them did not open till 1 o'clock. Damn Finns and their erratic breakfast-times! I had to cook my own breakfast so it was burnt and unhealthy but eatable. I met one of the lawyers, explained the situation and arranged a meeting for later. I had to talk to a lot of people so why not do that in one place and all at once? Some people I wanted to meet alone before the meeting though.
I located Milla Mortis and went to meet her. She seemed to be every bit as competent as the files had labelled her, some kind of death-god or something. I learned that there was a serial killer loose in Turku (this place sure attracts all the weirdoes) and that at least one missing person, Tatjana, had been found and was now working as a secretary of Milla Mortis. Somebody looking after her? Good, then that at least is not my problem.
Milla told me about a ritual, that was supposed to call help to Turku. One champion of light and good and one champion of dark and evil, they should be getting here any moment...riiight, so you just called here Superman and Lex Luthor without thinking of civilians that get smashed by falling buildings? In that case I'm going to support Luthor, simply because supporting Superman is not cool and I hate that guy's dress-sense. Turku was really in need of help, because it was apparently full of portals that leaked everywhere. Pad plumbing, tell me about it. We searched for clues that this serial killer had left, but found none.
The meeting was postponed and moved to Hilkka's place because of "bad vibes". Hilkka and the rest of the bloody hippies simply refused to come anywhere near the lawyer's office. If they tried to piss me off, they succeeded. I was about to arrest the lot for hiding evidence. Those lawyers would have gotten them out of jail in a heartbeat, but at least I would have gotten some hours (maybe even days) of peace and quiet knowing that the worst occult idiots of Turku was somewhere where rituals were not allowed. The meeting went awkwardly, suddenly everyone had made a oath of confidentiality and could not tell SuPo anything. Figures. I informed them, that I was willing to listen and help if my kind of help was needed and that I was here as a cop, not as a secret agent. SuPo wanted Turku back to normal as much as everyone else here. I did not stress the fact that I would arrest anyone caught doing something illegal, I assumed that they already knew that.
I decided to get something to eat and test if I still had the ancient and horrible curse of eating Chinese food. The curse activates when I get a plate of Chinese food in front of me and immediately my phone rings and someone tells me something that will assure that I have no appetite to finish the meal. This had happened frequently when I was last in Turku. Sure enough, when the food was in front of me my phone rang. One of the lawyer's informed that the person who had arrived into Turku from a paraller universe was ready to meet me now. Sigh. Sure, I'll be there shortly, just let me finish eating. I relocated this person to a witness-protection program and returned to my flat.
Hilkka called and told me that she had resigned. That was nice, Zen Genesis and their inconvenient oaths of confidentiality were really starting to get on my nerves. Milla and the rest of the "teenage occultist's" were patrolling the cemetery in hope of finding the serial killer so I invited them to have a cup of tea. Tatjana was with them, but went away to meet someone called Eeva. It took us while to realise, that we had just let the most dangerous teenage occultist walk through the door...she was probably half-way through a ritual by now and one more ritual and Turku would part from reality. After her! But where the hell is she? No clue. Then I realised, that I was a cop and that grants certain privileges concerning other people's privacy. SuPo, find the cell-phone that has this number, now! Cell-phone was somewhere in Kupittaa park, the most leaky place in all Turku. Shit! The Park was too damn large, but we managed to find Tatjana in time. She told that this Eeva had lured her there, knocked her out and tried to frame her for doing forbidden rituals. What kind of complete idiot goes alone to meet a person she has never met before in the middle of the night when there's a serial killer on the loose? Apparently Tatjana was a grade Johanna idiot. I escorted her back to my place, got my spare mattress and informed her, that she would sleep here and leave this town tomorrow morning. Turku was not safe and I did not want to spend all my time looking after her. I told her that all attempts to sneak out or do rituals when I was sleeping would result to being handcuffed. Milla and the rest did not find the serial killer, they found one more missing person, Nison Buznikin, or more correctly: the ghost of that person. I was willing to offer him tea as well (I'm not sure if ghosts can drink, though) and perhaps get a few hints of who had killed him and where his body was, but he disappeared before I could invite him in. It was a normal night at Turku I guess.
Sunnuntai
I made sure that Tatjana got into a bus to Helsinki and arrived there. One problem solved, temporarily at least. I still had about two million problems left, so I made a few calls, requested information, got a map of leaky places so I would know where the monsters would break through and did other things, all the while hoping to be somewhere else. I hate my job. I hate Turku. I hate most of the people here. Luckily hate makes me very efficient and I never seem to know how to behave when I'm not angry. Being terminally pissed-off would probably result into stomach ulcer, that is, if I don't die of cancer or get killed by supernatural beasts or crazed occultists first.