Peli oli jälleen kerran upea ja siksipä depsukin on piiiiitkä. Muut ratkoivat dramaattisia kauheuksia, minä parsin hahmon elämää kasaan tai ainakin yritin estää sitä hajoamasta kappaleiksi vielä nopeammalla tahdilla. Koneelta sattui kesken pelin löytymään Kill Bill 2 soundtrack, joka alkoikin sitten soida mp3 soittimessa. Ainakin seuraava biisi alkoi kuulostaa Senjan korviin aivan liiaksi omalta elämäntarinalta, joten se laitettakoon tähän liitteeksi. Pelin parasta antia oli tosiaankin kahden ihmissuden täydellinen yhteisymmärrys siitä miten karmeaa petona oleminen onkaan. Taisimme muodostaa kahden hengen lauman saman tien, koska kukaan muu ei vaan ymmärrä! Suuremmat juonet menivät Senjalta ohi, omissa jutuissa oli tarpeeksi hommaa. Tulin myös siihen johtopäätökseen, että Zen Genesis on Näkymättömän Piirin manttelinperijä mitä suurimmassa määrin. Me tulemme paikalle, katsomme muita kieroon, tökimme asioita, viisastelemme akateemisia, pahennamme asiaa merkittävästi ja katoamme sitten jonnekin viini-iltaamme jättäen ongelman vähintään kaksinkertaiseksi kuin mitä se oli ennen kuin me koskimme siihen. Ja tietenkin muistamme lähettää laskun, mitä alkuperäinen Näkymätön Piiri ei sentään tajunnut lisätä palveluihinsa. Vanhat hahmoni häpeävät kuollakseen, onneksi Senja on sentään mukana vain "en mä tästä mitään tajua" linjalla eikä kykene aiheuttamaan kuin aineellista vahinkoa. Nuo muut sen sijaan... miten niin me päästimme sen kuoleman suden vapaaksi ja tukimme sitten jonkun joen, joka nyt aiheuttaa kaikkea kamalaa? Eh... tuota... syytetään Ahlgårdia! Joo, ja Hannua! Ei se meidän vika ollut... niinpä niin.
Shivaree: Goodnight Moon
There's a nail in the door
And there's glass on the lawn
Tacks on the floor
And the TV is on
And I always sleep with my guns
When you're gone
There's a blade by the bed
And a phone in my hand
A dog on the floor
And some cash on the nightstand
When I'm all alone the dreaming stops
And I just can't stand
What should I do I'm just a little baby
What if the lights go out and maybe
And then the wind just starts to moan
Outside the door he followed me home
Well goodnight moonb
I want the sun
If it's not here soon
I might be done
No it won't be too soon 'til I say
Goodnight moon
There's a shark in the pool
And a witch in the tree
A crazy old neighbour and he's been watching me
And there's footsteps loud and strong coming down the hall
Something's under the bed
Now it's out in the hedge
There's a big black crow sitting on my window ledge
And I hear something scratching through the wall
Oh what should I do I'm just a little baby
What if the lights go out and maybe
I just hate to be all alone
Outside the door he followed me home
Now goodnight moon
I want the sun
If it's not here soon
I might be done
No it won't be too soon 'til I say
Goodnight moon
Well you're up so high
How can you save me
When the dark comes here
Tonight to take me up
To my front walk
And into bed where it kisses my face
And eats my head
Oh what should I do I'm just a little baby
What if the lights go out and maybe
And then the wind just starts to moan
Outside the door he followed me home
Now goodnight moon
I want the sun
If it's not here soon
I might be done
No it won't be too soon 'til I say
Goodnight moon
No it won't be too soon 'til I say
Goodnight moon
Senjan peli alkoi shoppaamalla uutta kivaa paitaa. Indiscasta voisi löytyä... hmmm... näytän tässä koltussa siltä kuin odottaisin kolmosia... Lopulta psykologi päätyi Onlyyn valkkaamaan kerrassaan hauskan tiikerikuvioisen paidan. Nämä eläinprinttivitsit menevät kohta siihen pisteeseen, että kiskon ylleni leopardikuvioita ja siinä vaiheessa en itsekään kestä katsoa peiliin. Laila soitti ja sovimme tapaavamme Paninissa. Siellä sitten syötiin kevyesti ja suunniteltiin samalla firman kevätjuhlia, joille voisi kutsua myös asiakkaita. Miten olisi piknik? Ei, pukutyypit ei halua istua ruoholla. No vuokrataan mökki? Osa asiakkaista inhoaa luontoa. No risteily? Siellä voi laulaa karaokea ja tanssia ja mikä parasta, laivalta ei pääse pakoon eli kutsutut joutuvat kärvistelemään seurassamme koko risteilyn ajan. Kieroa! Risteilyyn sitten päädyttiin ja sitä päätettiin alkaa järjestelemään. Työasioita sivuttiin vain ohimennen, olihan nyt perjantai ja viikonloppu edessä. Lauantaina vietettäisiin pientä illanviettoa Mirvan toivottamiseksi takaisin maahan, mutta sen kummempaa ei ollut suunnitelmissa. Senjalla oli lisäksi pari asiakastapaamista. Mikael oli vihdoin tavoitettu ja sovittu sen kanssa aika ja Thomas piti kanssa jossakin välissä tavata.
Loppuillan Senja lojui kotona ja katseli dvd:ltä Angelia.
Lauantai
Lauantai alkoi rauhaisasti kotosalla lojumalla ja kotoisia asioita puuhaamalla. Päivästä vaikutti tulevan oikein mukava (mahtava virhearviointi, jälleen kerran, mutta tämän Senja tajusi vasta keskipäivän aikoihin). Mikael lykkäsi tapaamista, joten kaupungille päätynyt psykologi käväisi ostamassa jäätelön ja päätti istahtaa puistonpenkille piirtämään. Piirustuslehtiöstä paljastui uusi yllätyskuva, joka sai sulkemaan lehtiön kiireesti. Koko sivun kokoinen irvistävä sudenpää. Jälleen kerran kuva, joka oli luultavasti ilmestynyt lehtiöön viime täysikuun aikoihin. Näytti huolestuttavasti samalta kuin aikaisemmin piirretty valkoinen susi. Okei... yritänkö minä nyt kertoa itselleni jotakin? Tätä oli kai lähestyttävä kuin jakautuneen persoonallisuuden ongelmaa ainakin. Uhkailenko itseäni? No se olisi mukava tietää, mutta kun tuohon petomaisempaan identiteettiin ei oikein saa kontaktia.
Kotiinpäin kävellessään Senja päätti ottaa itseään niskasta kiinni. Nyt selvität tuon ongelmasi. Aloitetaanpa oireista, miten diagnosoisit henkilön, jolla on samat oireet kuin sinulla? Sanoisin, että henkilö on todellisessa vaarassa joutua primitiivisen agression valtaan eli naksahtaa murhanhimoisesti hetkellä millä hyvänsä pienemmästäkin yllytyksestä. Koska vihanhallinta ei tässä tapauksessa aivan takuuvarmasti toimi suosittelisin kertomaan lähiympäristölle ongelmasta ja välttämään tilanteita, joissa saattaa naksahtaa. Ja kuinka kiireellistä tilaan puuttumisen arvioisit olevan? Hyvin kiireellistä. Kerropa vielä minkä takia et sitten ole varoittanut esim. työkavereitasi? No kun... saatan saada potkut. Kerrataanpa vielä sitä moraalipuolta: yhden työpaikan menettäminen vastaan kasa kuolleita tuttuja? Ok, ilmeisesti pitänee varoittaa ihmisiä, mutta uskovatko ne? Laita ne uskomaan. Kun ne tietävät mistä on kyse ne tajuavat ainakin pysyä kaukana ja juosta. Ehkä jostain voi hankkia jotain tainnutusaseita tai vastaavia.
Okei, saan ehkä pelastettua kaverit, mutta tämä ei auta varsinaiseen ongelmaan. Olen hitaasti tulossa raivohulluksi, menettämässä kaiken kontrollin, luisumassa pedoksi, jonka ainut agenda on tappaa ja syödä. Ratkaisuehdotuksia? Psykologille ei voi asiasta avautua, koska ainut ihmissusien ongelmiin erityisen perehtynyt psykologi olet sinä itse ja itse annettu terapia ei toimi. Mirva tai Hilkka saattaisivat keksiä jonkun tasaavan amuletin tai jonkun, niiltä voisi kysyä. Oikein muuta tässä ei keksinyt. Noh, yrität sentään. Senjalla oli silti tunne, että kaikki yritys ihmismäisenä pysymisessä oli tasan räpiköintiä väistämätöntä vastaan. Kotiin palattiin hieman masentuneena. Pitäisikö pyytää lomaa? Mutta kun ongelma ei ole stressi. Työ ei stressaa juuri lainkaan ja tarjoaa hyödyllisen kiinnekohdan kun elämä vaikuttaa sortuvan ympäriltä, siitä ei kannata luopua jos sitä vain mitenkään kykenee tekemään.
Kotona ehti murehtia hetken, sitten soi puhelin. Laila pyysi käväisemään kaupungilla, joten taas juostiin keskustaan. Kahvilassa odotti melko lailla ihmisiä. Laila, Hilkka, Mirva, Gabrielle, Christa, Mikael, Milla ja joku etäisen tutun näköinen goottityttö. Porukka lähti kohti Rannikon toimistoa ja Laila selosti matkalla Turussa olevan vapaana jonkun sarjamurhaajan. Mitäh? Okei, päivän tavallisuus kaikkosi taas ja tilalle tuli outoutta. Christiina oli kuulemma pelastettu murhaajan kynsistä hetki sitten. Christiina, jonka kanssa tässä on tehty töitä kuukausikaupalla hyvin vähäisin tuloksin... Christiina, joka on jo valmiiksi sulkeutunut ja pelokas... tämä trauma varmasti tuhoaa kaikki edistysaskeleet... perkeleen perkele! Eipä auta sitten kun koettaa terapialla korjata edes osaa vahingoista. Kriisiterapiahan aloitetaan oikeastaan vasta kun onnettomuudesta on kulunut muutama päivä, sillä aivan lähellä onnettomuutta mieli haluaa ainoastaan olla käsittelemättä asiaa ja takertua johonkin normaaliin ja tavanomaiseen. Tällöin on vahingollista mennä kiskomaan kriisiä esiin, niinpä Senjan toiminta saattoi joistakin hahmoista varmaan vaikuttaa kovin oudolta, psykologi kun tasan varmisti, että tapauksesta pahimmin kärsineet Christiina ja Mikael pysyttelivät yhdessä, rauhallisina ja seurassa johon luottivat ja lupautuivat tulemaan vastaanotolle heti maanantaina, jolloin ensimmäiset oireetkin luultavasti tulisivat pintaan painajaisina, ahdistuksena, pelkoreaktioina jne. Tuolloin asiaa voisi jo käsitellä kun tapauksesta olisi kulunut muutama päivä.
Matkalla Rannikon toimistolle goottityttö mainitsi pitävänsä Senjaa tutun näköisenä ja kuultuaan tämän nimen tunnisti psykologi serkkunsa Eiran. Ohoh, olipa tyyli muuttunut! Ja ensimmäinen asia, mitä tämä kauan kadoksissa ollut serkku sanoo... "Oot sitten susi." Senja ei voinut kuin tuijottaa. Okei... kaikkiko täällä sen tietää? Missä se lukee? Miten helvetissä joka ainoa uusi tuttu vaan... tietää tällaisia juttuja?!? Täytyy alkaa pitämään paitaa, jossa lukee "I'm a werewolf! - Ask me how!" tai jotain vastaavaa, helvetti... voisin ilmoittaa asiasta itse Turun Sanomiin tai kenties pyytää Ylen uutisia tekemään asiasta jutun... ihan sama se kun kaikki muutenkin tietävät! Hilkka näki ilmeisesti naamasta mistä oli puhe, koska kiiruhti selittämään, että Eira nyt vaan näkee juttuja. Okei... hillitäänpä ja hallitaanpa taas itseä, koska ei anna hyvää kuvaa firmasta jos yksi työntekijä päättää potkia matkalla pari liikennemerkkiä tohjoksi.
Rannikolla ratkottiin hullun sarjamurhaajan ongelmaa. Turussa siis tosiaan juoksenteli tyyppi, joka kaappasi ihmisiä ja jätti sitten näiden kavereilla sairaita vihjeitä, joiden avulla oli uhri löydettävä ennen aikarajan täyttymistä. Joku Kaija oli jo tapettu ja Christiinan jne. kaveri puukotettu. Senja profiloi murhaajan alle 50-vuotiaaksi, mahdollisesti miespuoliseksi, Saw jne. kauhuleffoja katsoneeksi ja niitä kopioineeksi, ei täysin pedanttiseksi, koska vihjejärjestelmä ei ollut aukoton. Uhreina näyttivät olevan naiset. Kun Mikaelin (sen tapaamisen koskien miehen omaa elämää Senja siirsi suosiolla ensi viikolle) ja Christiinan tila oli arvioitu ei psykologi juuri kyennyt muuta tekemään auttaakseen. Antaa asiantuntijoiden, siis etsivien, poliisien ja kaikenmaailman... hautausurakoitsijoiden hoitaa tämä homma. Gabriella oli matkalla kuiskannut olevansa peitetehtävissä, mutta mitä enemmän Senja tämän käytöstä todisti sitä vankemmin psykologi alkoi päätyä epäilykseen, että kyseessä oli pikemminkin jakautunut persoonallisuus, koska ujo Gabriella ei mitenkään kykenisi näyttelemään NOIN hyvin... tästäpä täytyykin hieman keskustella kun seuraavan kerran tavataan.
Paikalle poikennut Thomas kiskottiin terapiaistuntoon läheiseen kahvilaan, koska Senja nyt vaan on työnarkomaani. Viime kerralla käsitelty positiivinen kehitys oli ilmeisesti jatkunut ja elämänhallinta entistä paremmin hanskassa. Senja rohkaisi ottamaan rohkeasti vielä enemmän hallintaa omiin käsiin ja hälvensi huolia siitä, että masennus ja harhailu palaisi. Siitähän varoittaisivat selvät merkit ja kun ne tiesi saattoi ajoissa estää liukumisen takaisin pahimpaan vaiheeseen. Senjan katsonnan mukaan Thomas oli jo terveiden kirjoissa ja tämä fakta myös ilmaistiin. Terapian jatkaminen ei ole pakollista eikä välttämättä edes tarpeellista, mutta jos siltä tuntuu voidaan tilaa seurata, jotta varmistetaan, että paraneminen jatkuu ongelmitta. Thomas oli nähnyt uuden oudon unen ja Senja lupasi järjestää tämän Hilkan puheille mahdollisimman pian.
Taas juostiin kotiin, josta poimittiin mukaan salaattiaineksia ja pari siideriä sekä seurapeli. Seurapelit ovat välttämätön paha ja tämä ainakin rikkoisi mukavasti jäätä sekä tutustuttaisi ihmisiä toisiinsa bileissä. Hilkalla oli taas vanha porukka työnarkomaaneja yrittämässä unohtaa työtaakkaansa: siis Hilkka (joka tosin vetäytyi nukkumaan todella varhain), Laila, Senja, Mirva sekä Samuel ja Klaus. Myös etsivätoimisto eli Jenni ja Nison saivat kutsun.
Työt tosin hyökyivät päälle jo keittiössä salaattia valmistettaessa. Tämä irtipäässyt susi oli edelleen ongelma... mahdollisesti todella vakava sellainen. Senja kuunteli suu auki Klausin profetiaa verenhimoisesta kuoleman enkelistä (suden toinen muoto tms.) joka nyt liihotteli Turussa jo 22 ihmistä surmanneena... ja lisää kuolisi ellei sutta pystyttäisi ajamaan takaisin. Tämä on siis se susi, jonka Mirva ja Hannu siinä rituaalissa... oookkei... ollaanpa munattu... pahasti. Ilmeisesti susi aiheutti myös agressiota, josta elävänä esimerkkinä oli kyseinen sarjamurhaajanalku. Tämä onkin varmaan hyvä hetki mainita, että saatan koska tahansa naksahtaa ja lahdata teidät kaikki hyvät työkaverini. Senja ihan totta yritti, esitteli piirustusvihkonsa viimeisen kuvankin ja rukoili, että Laila ja Mirva keksisivät jonkun keinon, jolla oma susi saataisiin kuriin. Ilmeistä ja olkien kohauttelusta päätellen työkaverit eivät uskoneet olevansa todellisessa vaarassa. Kun pätevä psykologi kertoo diagnosoineensa itsensä epävakaaksi ja väkivaltaiseksi... kannattaisi kuunnella. Vaan milläs vakuutat kun et kuitenkaan halua murista ja nostaa ketään seinälle.
Mirva kävi sitten viskomassa Aurajokeen jotain kiviä ja pelaamista oltiin juuri aloittamassa kun Senjan puhelin soi. Soittaja oli Thomas, joka kautta rantain vihjasi, että potilaalla ja terapeutilla oli aika lailla yhteistä... oireiden suhteen. Oireethan ilmenevät kerran kuukaudessa. Kun tarkemmin ajatteli niin Thomas oli kyllä kuvaillut Senjan ongelman sanasta sanaan, jättänyt vain mainitsematta tuon yhden faktan, joka olisi saanut epäilemään lykantropiaa. Kaiken tämän aikaa se Turun toinen ihmissusi on istunut nenäni edessä enkä ole haistanut, kuullut, nähnyt tai arvannut... tehokkaat aistit in my ass! Seurapelit saivat jäädä, Senja mainitsi vaivihkaa Lailalle paikantaneensa sen toisen ihmissuden Turusta ja syöksyi sitten ovesta tapaamaan Thomasia. Senjasta tälle oli ilmeisesti kertonut Eira, joka oli siis myös kauhea juoruakka, mutta tässä tapauksessa saakoon anteeksi.
Thomas ja Senja päätyivät kävelemään pitkin joen rantaa ja avautumaan toisilleen ihmissutena olemisen vaikeudesta. Kontrollin menetys on ihan kamalaa. Ja jatkuva nälkä. Ja muistinmenetykset! Niitä kamalampaa on vain se kun muistaa mitä on tehnyt! Entä jos jääkin sudeksi, ei kykene muuttumaan enää takaisin: joo, kamalaa! Ja se miten kaverit pitävät tätä jonain hyvänä juttuna: niin ärsyttävää! Eikä niille voi edes murista tai pelästyvät eivätkä enää ikinä puhu sulle! Joo, kukaan ei ymmärrä edes varoa, vaikka joinain päivinä haluaisi vaan tappaa jokaisen vastaantulijan. Onko sua koskaan käytetty jälkikoirana? Tosi alentavaa! Ja lääkkeet... ei niillä saa henkeä pois eikä edes tajua kankaalle, tosi rasittavaa! Helvetti me mitään puudeleita olla! Eikä henkivartijoita, voitko sä kuvitella mitä tapahtuu jos kontrolli menee... siinä kuolee niin viholliset kun ystävätkin... Yhteisymmärrys oli täydellinen, vihdoinkin joku ymmärsi! Senjakin heitti psykologin takin yltään ja avautui kurjuudesta ihan vaan kärsivänä ihmisenä... tai no... ihmissutena. Yritimme me etsiä jotain hyviä puoliakin ihmissutena olosta, mutta kun supervoimat menevät hukkaan psykologilla ja opiskelijalla eikä kumpikaan halunnut ruveta ammattilaispainijaksi tai raksatyöläiseksi vain siksi, että kroppa oli yht'äkkiä kehittänyt kaikkea outoa.
Thomas oli kyennyt ajan kanssa hallitsemaan muutostaan ja jokin kavereiden tekemä rituaali oli auttanut tässä vielä lisää. Jotain toivoa oli siis Senjallakin, asiat kyllä pahenisivat ennen kuin paranisivat, mutta ehkä helvetin toisessa päässä odotti edes jotenkin siedettävä olotila, vaikka se olisikin taistelun takana. Kun vaan jaksaisi helvetin läpi. Thomas halusi näyttää muodonmuutoksen, joten kaksikko etsiytyi pusikkoon, jossa ei ollut ihmisiä hälyttämässä paikalle rankkuria. Thomas todellakin kykeni muuttumaan sudeksi ja takaisin ihmiseksi muulloinkin kuin täysikuun aikaan ja näytti susimuodossa olevan aivan kontrollissa ja rauhallinen. Ihmissusihan haisee erilaiselta susimuodossa ja tämän hajun Senja tunnisti. Sama henkilö kun lakimiestoimistossa mellastanut. Thomasista ei saanut irti syytä pelotteluoperaatioon, mutta susi vaikutti olleen mukana lähinnä joidenkin kavereidensa vaatimuksesta ja kun kyseessä oli ollut vain tuhotyö... korkeamoraalinen yksilö kertoisi tietonsa heti Samuelille ja Lailalle... vaan koettakaapa olla korkeamoraalinen kun polla hajoaa niin ettei tosikaan ja olette vihdoin löytäneet kohtalotoverin, jolle avautua. Senja päätti pysyä vaiti. Saisivat ne totuuden selville muutakin kautta ja syylliset saisivat korvausvaatimuksen tai jotain vastaavaa. Senjahan voisi aina vedota psykologin etiikkaan, asiakkaista ei juoruiltu ilman hyvin painavaa syytä ja omaisuuden hajottaminen ei tähän vielä riittänyt. Murha riittäisi, sellaista ei katsottaisi läpi sormien. Senjan lojaliteetit alkoivat kyllä jakautua kahdelle taholle. Toisaalla olivat työkaverit, toisaalla lajitoverit.
Sudet jatkoivat siis Hilkalle, jossa pelattiin yhä Imagoa. Paikalle saapui sitten aika lailla porukkaa, mm. Eira, Gabriella ja muuta Lailan "teiniokkultisteiksi" nimeämää sakkia. Myös joku kovin vaarallinen Markus oli kai joukossa mukana. Peli lopahti pian ja ihmiset (sun muut ölliäiset) hajaantuivat tahoilleen. Kotiinpäin kävellessään Senja sai Thomasilta viestin, jossa varoitettiin Nisonin vieneen tämän Markuksen asunnolta elohopealuoteja, kirottuja veitsiä ja muuta kamaa... yksityisetsivä alkoi vaikuttaa vaaralliselta, mutta Senja päätti odottaa aamuun ennen kuin varoittaisi Lailaa ja muita. Saattoihan olla, että asialle oli jokin järkevä selitys tai joku oli nähnyt väärin.
Sunnuntai
Aamulla Senja tapasi Hilkan, Lailan ja Mirvan kahvilassa. Nison oli kuulemma vienyt kamat Markukselta, koska epäili tätä sarjamurhaajaksi. Yksityisetsivä, joka murtautuu asuntoihin ei saanut ainakaan Senjaa pitämään itseään mitenkään luotettavana ammattilaisena, mutta verenhimoinen sarjamurhaaja tämä ei siis ollut. Tämä huomio välitettiin myös Thomasille tekstarilla, jotta tämä ei tekisi mitään typerää. Kahvilassa juotiin pullotettua vettä, koska kraanasta tullut vesi oli aamulla ollut punaista.
Jennin tultua paikalle Mirva, Senja ja Nison lähtivät katsomaan luolaa, jossa Christiinaa oltiin pidetty vankina. Mirva kai aisti jotakin, Senja ei aistinut siellä mitään outoa. Kupittaanpuistossa oli jotakin määrittelemätöntä pielessä ja Mirva selostikin sitten koko kamaluuden. Joku eteerinen henkijoki, joka oli puistossa virrannut oli tukittu Hannun toimesta ja nyt energia valui muualta maailmaan hämärtäen maailmojen rajoja ja aiheuttaen kaikkea kamalaa. Korkin poistaminen ei onnistuisi ihan helposti, mutta yritettävä oli, vaikka sitten seuraisikin todella omituinen viikko tms. Ei voi olla totta... tarkoitatko, että me munattiin taas? Onko kaikki tän kaupungin kamaluus meidän aiheuttamaa? Senjan luottamus työkavereidensa asiantuntemukseen kärsi pienen kolauksen, mutta nehän vain uskoivat vampyyriä ja tämän kahelia palvelijaa... tuollainen saa kyllä miettimään kehen täällä voi enää luottaa? Noh, minä en olisi luottanut niihin kahteen alun perinkään, mutta... noh, ihmiset ovat erehtyväisiä, joten koitetaan nyt vaan korjata virheemme vähin äänin.
Zen Genesis päätyi sitten Fontanaan pohtimaan tilannetta. Mirva ja Laila haastattelivat yhtä työpaikanhakijaa ja Hilkka oli sopinut tapaavansa Thomasin niistä unista jutellakseen. Ennen sitä Hilkka tosin ilmaisi Senjalle tuntevansa henkilön, jonka koko perhe oli ihmissusia. Heiltä voisi irrota jotain vinkkejä oireiden hallintaan. Psykologi tietty ilahtui tiedosta, ehkä joku heistä tietäisi takuuvarman keinon pitää agressio hallinnassa. Hilkka oli myös tietoinen Thomasin rodusta, mikä vain vahvisti mielikuvaa, että Turussa MIKÄÄN ei pysy salaisuutena viittä minuuttia kauempaa. Okkultistit juoruavat pahemmin kuin lauma eläkeläisiä kahvikutsuilla. Jokaisen rotu, erikoiskyvyt ja magian laadut ovat jatkuvasti suurennuslasin alla. Thomas kertoi unensa ja Hilkka lupasi selvittää niistä juttuja. Lakimiehet oli kutsuttu kahvilaan hoitamaan "Rannikon Nison on pöllinyt Markuksen kamaa, älkää kukaan nyt tappako ketään sen takia" sotkua, jonka Zen Genesis oli Yhteisen Hyvän nimissä päättänyt delegoida lakimiesten päänsäryksi ja uusia paljastuksia Turkua uhkaavista onnettomuuksista pyöriteltiin. Senja päätti livistää juttelemaan Thomasin kanssa. Kaverit huolehtikoot isoista jutuista, minä pidän silmällä pienempiä ongelmia kuten lukuisia asiakkaitani.
Thomasin kanssa sitten käveltiin kaupungilla marssivia partiolaisia vältellen (saivat ne meidät melkein mottiin) ja avautumista susimaisista ongelmista jatkaen. Myös Thomasin kaveripiirillä oli ongelmia, Gabriellen käytös viittasi todella pahaan jakomielitautiin ja mikäli tämä Tatjana oli todella "sulkenut Gabriellen mielestään" jollain pentagrammilla ja puuhasteli muutenkin okkultismin parissa... puhuttelun paikka, todellakin. Mikael suhtautui Tatjanaan kuin ei tätä edes huomaisi, hengasi joidenkin huntereiden kanssa ja oli ilmeisesti aloittamassa ristiretkeä kaikkea Turun omituisuutta vastaan aseenaan vaarna ja vesipistooli. Siinä toinen tapaus, joka kaipaa interventiota ja pikaisesti ennen kuin tapattaa itsensä yrittäessään murhata hammastikulla jotain Ahlgårdia ja epäonnistuen surkeasti. Christiina oli suuttunut Mikaelille (normaalia post-traumaattista käytöstä) ja sudet löysivätkin synkeän Mikaelin kaupungilta harhaamasta. Tämä halusi kovasti löytää Tatjanan (toivottavasti ei vaarnatakseen tämän). Tatjana oli kutsunut Thomasin (ja ilmeisesti myös Senjan) ylioppilaskylän hautausmaalle, jossa oli kuulemma joku avun tarpeessa oleva haamu ja sinne sitten lähdettiinkin talsimaan. Mikaelille ei Tatjanan olinpaikkaa kerrottu, ihan vaan varmuuden vuoksi. Matkalla yo-kylään Thomas ehdotti, että seuraavan täysikuun aikaan hän voisi tulla Senjan mukana metsästämään susihahmossa. Paremmin kontrollissa oleva ihmissusi saattaisi vaikuttaa rauhoittavasti myös Senjaan ja sudet nyt ovat laumaeläimiä, joten yksin metsässä jumittaminen joka täysikuu alkoi käydä tylsäksi. Idea oli hyvä, kunhan ei törmättäisi joihinkin retkeilijöihin, mutta se riskihän oli aina olemassa.
Hautausmaalla odottivat Milla, Christiina ja Tatjana. Aavetta ei näkynyt, mutta Tatjana selitti jostakin pegasoksen sydämestä, jonka joku ystävä oli toimittanut jonkun kaverin kotiin lähistölle. Senjan kodissakin käytiin katsomassa, mutta ei sieltä mitään outoa löytynyt noin päällisin puolin vilkaisemalla.
Jatkossa:
Gabriella Tatjanan kanssa jutellaan vakavasti. Vai Gabriellan identtinen kaksoissisko... saisinko nähdä jotain henkilöllisyystodistusta? Ja tavata Gabriellan ja sinut samaan aikaan jossakin? Jos tämä ei onnistu viittaa käytös sivupersoonallisuuteen tai possessaatioon ja tilanteeseen puututaan. Tatjana saa kyllä pegasos-soljen, mutta vasta kun se on tutkittu.
Mikael
Ks. raportti. Interventiota järjestämään ja Mikaelia hullulta
lahtausoperaatiolta pelastamaan. Miekkonen houkutellaan jonnekin
juttelemaan kaikessa rauhassa, vaikka Senjan asunnolle ja Thomas kutsutaan
mukaan varmistamaan selustaa. Sitten selostetaan Mikaelille vaihtoehdot,
jotka ovat lopettaa tuollainen typeryys heti ja suostua terapiaan
(mahdollisesti muuttaminen toisella paikkakunnalle hetkeksi) taikka saada
lähete mielentilatutkimukseen ja joutua pakkopaidassa hoitoon. Vapaasti
saa valita.
Christiina:Christa
Hilkka voisi hieman selvitellä tämän tapauksen taustoja hypnoosin
avulla.
Thomasin kanssa metsästämään/asiakassuhteen purkaminen
Seuraavan täysikuun koitettua sudet katoavat siis yhdessä pusikkoon
raatelemaan viattomia metsän elikoita. Toivottavasti ei törmätä
retkeilijöihin ennen eikä jälkeen muutoksen. Mikäli laumassa metsästely
osoittautuu toimivaksi ratkaisuksi tehdään tuosta varmaan tapa. Thomasin
Senja julistaa henkisesti aika lailla parantuneeksi ja kieltäytyy
jatkamasta terapiaa itse, koska on tyhmää jaella neuvoja maltista kun oma
polla sekoaa kahta pahemmin. Sitä paitsi Senja tarvitsee itse enemmän
ystävää kuin Thomas terapeuttia ja psykologin ominaisuudessa ei voisi
puhua omista ongelmistaan. Thomasiin pidetään kuitenkin tiiviisti yhteyttä
muutoin kuin terapeuttina, koska se nyt kumminkin on kaupungissa ainut
henkilö, jonka kanssa on täydellinen yhteisymmärrys ihan kaikesta.
Hilkan kavereilta jotain apua?
Hilkan ihmissusikavereita koetetaan ehtiä tapaamaan, jos niiltä saisi
jotain vinkkiä agression hallintaan.
Pegasoksen luovuttaminen eteenpäin
Tatjana saa Pegasoksensa, kunhan sitä on ensin näytetty Zen
Genesikselle.
Perjantai 4.5. 2007
Työpäivä oli alkanut varhain eikä osoittanut loppumisen merkkejä. Ensimmäinen juttusuma oli saatu pois alta, ja Klaus oli yhä toimistolla kun palasin sinne illallisen jälkeen.
Silmäilimme työhakemuksia, järjestimme haastatteluaikataulua. Meillä oli kolme hakijaa, ja totuttaaksemme heitä heti kättelyssä toimiston rytmiin järjestimme työhaastatteluja sille illalle sekä viikonlopulle. Samalla pohdimme Turun yliluonnollisen tilanteen ongelmaa. Klaus oli vakuuttunut siitä, että täällä liikkui jotain suurta ja pahaa, ja hän näki meidän saattavan olla siitä osittaisessa vastuussa. Hänellä oli jokin suunta tutkia asiaa, mikä kuulosti minusta hyvältä ajatukselta. Lisätietoa kuunpimennysyön tapahtumista tarvittiin.
Ensimmäinen työhaastateltava, Visa Lumme -niminen nuori mies saapui yhdeksäksi. Haastattelimme häntä tiukasti. Toimistomme tarvitsi pätevää väkeä, ja vaikka mielelläni olisin pitänyt leppoisan ja rennon haastattelun, me jouduimme kuitenkin käymään hakijoita läpi tarkasti jotta saisimme henkilön joka olisi kyvykäs, luotettava, erikoisuutta ymmärtävä ja henkisesti kanssamme yhteensopiva. Visassa kyvykkyyttä ilmeisesti oli, eikä luotettavuuttakaan epäilty, mutta kokemukset epätavallisista asioista puuttuivat ja kaveri vaikutti vähän jähmeältä. Ei hän meille soveltuisi.
Haastattelun jälkeen aloimme lopetella siltä päivältä. Keräsimme kokoon rungon, jolla tulevat haastattelut hoidettaisiin, tämä kun oli antanut niihin aika hyvää osviittaa. Klaus sanoi aikovansa vielä etsiä yliluonnollisia jälkiä. Minä sanoin meneväni kotiin.
poistuin toimistosta. oli pimeää. astuin työpajaani. pukeuduin
asuuni. oloni oli päivällä ollut hieman levoton. jotain oli ehkä
tapahtumassa.
läheisellä parkkipaikalla oli autoni. se oli varastettu romu, jota kukaan ei turusta etsisi. lähdin katselemaan vihjepaikkojani.
jäin radanvarteen hetkeksi. nuori nainen käveli yliopistolta muuntajaa kohti. hän etsi sinne jättämääni viestiä. juuri kaipaamani henkilö, yksi niistä joille olin syöttejä jättänyt. hänessä oli jotakin erikoista tosin. en tiennyt kuka hän oli. asia selviäisi.
painoin hänen kasvoilleen kankaan jossa oli vahvaa tyrmäävää ainetta. hän putosi heti. joku muu juoksi minua kohti. tyrmäämäni tytön ystävä, puolustamassa kaveriaan.
en tekisi mitään kahdella elävällä tytöllä. käännyin tulokasta kohti, vedin veitsen esiin ja leikkasin. muutama viilto ja hän oli hengetön. kasvot olivat tutut. elisa koivusalo, antiikkikauppias. urhea mutta taitamaton. hyvä yritys.
siirsin tajuttoman tytön autoni takakonttiin. otin hänen lompakkonsa ja puhelimensa. christiina haavisto. olin antanut hänelle melko suuren annoksen. hän olisi tajuton huomiseen saakka.
päätin, etten leikkisi hänen kanssaan vielä. tahdoin tietää, ketä muita oli osallisina. hän saisi toimia syöttinä.
Yllättäen Klaus soitti. Hän kuulosti järkyttyneeltä. Hän oli ottanut yhteyttä lähteisiinsä, mitä ne sitten olivatkaan, ja oli saanut enemmän tietoa kuin olisi halunnut.
ilmeisesti tarkalleen samalla hetkellä kun olin surmannut elisan.
hupaisa yhteensattuma, jos se oli yhteensattuma.
Klaus kertoi, että Turussa oli jotain todella suurta ja vaarallista, jotain hirveä ja pelottavaa. Kuoleman henkilöitymä, joka oli tappanut kuunpimennyksen jälkeen seitsemän ihmistä. Se tappoi viemällä ihmisiä kuoleman maahan. Klaus pelkäsi sen olevan hänen perässään.
Kysyin, voisinko tehdä mitään - pitäisikö minun palata kaupunkiin. Klaus sanoi, ettei se auttaisi mitään, että asialle ei juuri nyt voinut tehdä mitään, kaiken olisi kuitenkin odotettava huomiseen. Hyväksyin tämän.
oliko klaus kuullut minusta? en ollut kyllä surmannut noin montaa
lähiaikana. ajatus työpajastani kuoleman maana viehätti. mutta tähän en
puuttuisi ennen huomista.
kuljetin christiinan pajaani yöksi. keräsin tarvikkeita kokoon ja kävin luolavuoressa. siellä oli paikka jota voisin käyttää. suunnitelma muotoutui. ei omaperäisin, mutta hauska. yöllä vaan en voisi sitä toteuttaa, tyrmäävä annos oli liian voimakas. ja tarvitsin vielä hieman aikaa.
Ajoin Raisioon ja jätin auton keskustaan syrjäiselle parkkipaikalle. Roosa oli jo siirtynyt Loimaalle. Minun oli huomenna määrä tavata hänen vanhempansa lounaalla. Nyt aamupäiväksi oli tullut muuta puuhaa. Soitin Roosalle, ja kerroin että työkriisin vuoksi en pääsisi millään käymään Loimaalla. Tätä helpotti se, että hänen vanhempansa olivat jo kertaalleen siirtäneet tapaamisajankohtaa.
nyt minulla oli jonkinlainen selitys aikatauluilleni. tein vielä
muutamia pieniä valmisteluja. huomenna tapaisin uusia ihmisiä.
Kävin nukkumaan kahden aikaan. Viikonloppu oli alkanut.
Lauantai, 5.5. 2007
Heräsin ennen seitsemää. Jätin kotikoneelleni päälle ohjelman, joka surffaili puoleenpäivään saakka netissä ja lähetti ajastetusti pari siviilisähköpostiani. Jos jostain syystä joku päätyisi kyselemään minulta mitä olin tehnyt tänä aamuna, voisin sanoa olleeni kotona. Sähköpostit ja koneeni loki tukisivat tätä. Ei sataprosenttisen varmaa, mutta luultavasti riittävää. Ei kaltaistani hyvämaineista asianajajaliittoon kuuluvaa juristia kuitenkaan kovin vahvasti mistään epäillä. Jätin surffaushistorian joukkoon vielä yhden hieman nolon mutta kesyn teinipornosivun, niin että minullakin olisi muka jotain salattavaa. Roosa ei moisesta loukkaantuisi.
Aikatauluni näytti aika tiukalta. Yhdeltä olisi työhaastattelu. Lähetin Klausille tekstiviestin, jossa kerroin että aikatauluni olivat solmussa ja että hän ehkä joutuisi hoitamaan haastattelun yksin. Kyllä hän siitä selviäisi.
ajoin takaisin turkuun. viimeinen käyttökerta tälle autonromulle,
onneksi pari muutakin on varastossa. ulkona oli hieman valoisaa makuuni.
mutta päivälläkin voi tehdä koiruuksia.
hain christiinan työpajani kellarista ja vein hänet luolavuoreen. oli työlästä kuljettaa hänet sisään ahtaaseen luolaan, mutta kokemus on opettanut parhaat tavat tähänkin. parin kammion jälkeen kiinnitin hänet ketjulla ja teräsrenkaalla kiveen. jätin hänelle puhelimen, pienen valon, leikin säännöt sekä hieman harhaisia raapustuksia luettavaksi. avaimen hänen kahleisiinsa kätkin kauempaan kammioon. valkoiset maskit näyttivät tien.
viritin luolan suulle kameran. sitten kätkeydyin syrjäiseen soppeen odottamaan.
christiina teki kuten olin toivonutkin: hän heräsi ja soitti kavereilleen. hän esitti urheaa ja uhmakasta. pelokkuus ei ollut koskaan kaukana hänen äänestään.
olin antanut hänelle 2 tuntia aikaa, alkaen hänen heräämisestään. se tapahtui varttia vaille 11. jokainen puhelu ensimmäisen jälkeen vähensi tätä 15 minuutilla. jos hän toisi paikalle poliiseja tai muita tarpeettomia kiusankappaleita, tappaisin hänet heti.
toivoin, että hänen ystävänsä ehtisivät paikalle. olisi sääli jos kaiken tämän vaivannäön jälkeen joutuisin vain leikkelemään hänet.
odotin pimeydessä.
christiina huuteli. kahleet kilisivät välillä.
Hermostutti. En ikinä ehtisi työhaastatteluun tällä menolla. Olisi pitänyt ajoittaa tämä vapaapäivään.
kahleiden kilinä lakkasi. christiina oli hiljaa.
sitten luolan suulta kuului ääniä. pelastajia. kamerassa näkyi epäselvästi ihmisiä.
christiina alkoi huudella heidän kanssaan. nimiä mainittiin. mikael ja - milla? ääni oli tuttu. milla mortis, täällä? kiehtovaa. mikä on shirikami? milla mortis pelkää pimeää ja ahdsta, kutkuttavaa.
christiina koetti varoittaa, että minäkin olen luolassa. joku - milla mortisko? - huuteli uhkauksia minulle. kaasunaamarini takana hymyilin. tästä oli tulossa hauskaa.
olin tiiviisti paikallani ja kuuntelin. olin aikonut poistua luolasta kun christiinan lukko oltiin saatu auki, ehkä kyynelkaasua apuna käyttäen, ehkä hieman jotakuta viiltäen.
yhtäkkiä luola oli tyhjä.
kuuntelin. ei mitään. ei kahleiden kilinää.
poistuin kolostani ja tarkistin. ei ketään. kahlee oli paikallaan, sen lukko oli yhä kiinni, mutta kahle oli rikottu. jotenkin sen läpi oli leikattu.
aavistinkin, että tytössä oli ollut jotain erikoista.
minulla oli christiinan puhelimen tiedot. olin nähnyt ja kuullut pelastajia. tämän enempää en tarvinnutkaan.
poistuin. ulkona oli valoisaa. pidin yhä naamion ylläni. menin autolleni. lähdin ajamaan pois.
bussipysäkillä joukko teinejä tuijotti minua. naamioni takana olin pelkkää hymyä, mutta sitä he eivät nähneet. ottakaa rekisterinumero, jäljittäkää auto. jatkakaa leikkiä, sen hauskempaa se on kaikille. seuraava kerta on vaativampi.
ajoin työpajalleni. jätin auton syrjäkujalle.
Vaihdoin vaatteita ennätysvauhdilla. Kello ei ollut ihan vielä yhtä. Soitin Klausille ja kerroin ehtiväni sittenkin haastatteluun. Hän kuulosti helpottuneelta. Onneksi työpaja oli aivan toimiston vieressä. Jätin pukuhuoneeseen melkoisen sotkun, pesin käsistäni ja kasvoistani kivipölyn jäljet, ja siirryin suoraan työhaastatteluun. Kokemus oli hivenen surrealistinen. Olin myös valtavan nälkäinen. Aamiaiseni oli ollut lähinnä nyökkäys ruuan suuntaan, enkä ollut sen jälkeen ehtinyt syödä muruakaan.
Haastateltavana oli Joanna Saloranta -niminen yliopisto-opiskelija. Hän näytti lävistykineen ja mustine vaatteineen alternatiiviselta, mutta tämä ei meitä vaivannut. Joannalla oli selviä vahvuuksia: akateeminen tausta, hyvä asenne, perusteet laista, kohtuullinen kokemus ja ymmärrys vieraita uskontoja sekä elämän erikoisuuksia kohtaan. Etiikassa hän oli hieman heikoilla, eikä meillä ollut varsinaista näyttöä hänen luotettavuudestaan. Haastattelun päätyttyä sekä minä että Klaus koimme hänet mahdolliseksi kandidaatiksi. Lisäksi hän täytti meidän epävirallisen vaateemme siitä, että sihteeri olisi sievä nuori nainen.
Haastattelun jälkeen kerroin tarinaa sukulaislounaan epäonnistumisesta epämääräisten aikataulujen vuoksi - puolitotuus, ja sellainen joka olisi vaikea osoittaa vääräksi. Tenttasin Klausilta hänen öisestä viestistään. Hän kertoi vallan merkillisen tarinan. Turussa oli jonkun kutsuma kuoleman henkilöitymä, joka kulki täällä suuren suden hahmossa ja tappoi nuoria ihmisiä sydänkohtauksiin.
ei sittenkään viitannut minuun. hyvä.
Tämä voima vaikutti Turussa muutenkin, aiheutti asioiden väkivaltaistumista. Uutisissakin oli maininta eilisyön puukotuksesta. Klaus oli järkyttynyt tajutessaan, että se oli tapahtunut lähellä häntä.
Vielä yksi haastattelu oli tänään listalla. Illalla Hilkan luona olisi taas tilaisuus istua iltaa Zen Genesiksen väen kanssa. Sinne pitäisi kai viedä syötävää. Käväisin kaupungilla ostamassa viiniä ja patonkia, ja huvittumassa hamppumarssista.
jätin myös auton oven auki ja heitin sisään kimpaleen pilaantunutta pihvilihaa. luultavasti auto varastettaisiin hajusta huolimatta. jos ei, liha pitäisi huolta siitä, että nuuhkimaan tulevat ihmissudet eivät tunnistaisi mitään hajuja.
Palasin juuri haastattelun alkuun. Historian opiskelija Heli Vihanto ei ollut sihteerinä kovin kokenut, eikä tuntunut muutenkaan olevan sitä mitä haimme - mutta sitten kävi ilmi, että hän näki aaveita ja kykeni kommunikoimaan niiden kanssa. Ei meillä olisi moiselle kyvylle käyttöä, mutta Zen Genesiksellä oli myös rekrytointi käynnissä. Heille tällainen taito olisi todella arvokas. Saatuamme Heliltä luvan välittää hänen hakemustaan eteenpäi, lähetimme Lailalle maininnan, että ZG:n kannattaisi ehkä jutella tämän kanssa.
Sovin puhelun perusteella huomiselle vielä yhden työhaastattelun. Sitten päivän työosuus oli ohi. Klaus ja minä kävimme La Lunassa syömässä ja aloimme rentoutua hieman. Selvästi Klaus oli nukkunut viime yön huonosti ja vähän poissa tasapainosta saamiensa tietojen vuoksi, mutta ne eivät varsinaisesti olleet sellaisia johon voisimme suoraan vaikuttaa. Niiden avulla voisi kuitenkin lähestyä Ludwig Ahlgårdia ja kysyä lisää.
Pohdimme, mitä olimme oikein tekemässä. Osittain tämä oli kuunpimennyksellä alkaneen toimeksiannon vientiä loppuun - varmistumista siitä, että Ahlgård oli tehnyt mitä oli sanonut, eikä ollut yrittänyt hämätä meitä tai Zen Genesistä. Osittain tämä oli yleisinhimillistä yhteiskuntapalvelua. Jos Turussa oli murhaava hirviö, se kuului pysäyttää.
tilanne oli herkullisen ironinen.
Lähetin Hannu Kokolle postin, jonka toivoin tavoittavan Ahlgårdin. Kerroin hirviöstä Turussa ja tiedustelin, oliko hänellä tästä lisätietoa tai aikeita sen suhteen. Rivien välistä oli kenties pääteltävisä, että Ahlgårdia oli epäilty tämän asian aiheuttajaksi. En vielä syyttänyt häntä mistään, se olisi ollut vallan epäkohteliasta.
Sitten lähdimme viimein Hilkka Haajan luo illanviettoon. Hilkka itse oli sairas, mutta hän oli sanonut että hänen olohuoneessaan sai silti istua. Juttu lipsui nopeasti työasioihin. Osittain tämä oli tarkoituskin: Klaus kertoi Zen Genesikselle kuoleman sudesta, tämä kun olisi heille hyödyllistä tietoa. Zen Genesis vastasi informoimalla meitä juonesta joka kohdistui Turun juomaveteen, ja mustiin pukeutuvasta sarjamurhaajasta joka oli liikkeellä.
vai niin. mitähän kautta nämä olivat minusta kuulleet?
Sarjamurhaajaa kuvailtiin kookkaana, miespuolisena, kaasunaamariin pukeutuneena, ja hänen toimintaansa viitattiin elokuvista inspiraation saaneena. Hänen myös epäiltiin olevan nuori - ehkä parikymppinen.
leikki pitää ikinuorena. kuuntelin huvittuneena kuvausta
itsestäni. elokuvista voisi ottaa enemmänkin inspiraatiota.
Lailalla ja hänen työryhmällään tuntui olevan kädet täynnä projekteja. Klausin mielestä suden muotoinen kuoleman henkilöitymä oli näistä kriittisin. Hän oli selvästi huolissaan siitä, että tämä susi olisi saattanut havaita hänet ja olla nyt hänenkin perässään. Ehdotin hänelle, että jos Turku tuntui epäturvalliselta, hän voisi ihan hyvin majailla viikon verran minun ja Roosan luona Raisiossa. Vierashuoneeseen mahtuu kyllä.
Pyhän Henrikin lähteelle asetettu tulppa taas aiheutti sekin murheita. Maagiset elementit keskustelusta menivät asiantuntemukseni ulkopuolelle, mutta nähtävästi Mirva oli aikeissa tehdä jotain Turun veteen liittyvälle pulmalle. Etsivätoimisto Rannikon Jenni ja Nisan ilmestyivät paikalle kysymään genesisläisten mielipiteitä joistain eksoottisista esineistä. Näiden esineiden pitäisi olla yliluonnollisten olentojen surmaamiseen tarkoitettuja aseita.
kiinnostuin. sellaiset aseet voisivat olla käytännöllisiä.
tämänaamuisen perusteella en tällä kertaa ollut valinnut
leikkikumppaneikseni aivan tavallisia ihmisiä.
Rannikon väki puheli myös sarjamurhaajasta ja luolasta, jossa hän oli toiminut. He tuntuivat olevan aikeissa käydä tarkistamassa paikan - muttei tänään, ei ennen aamunkoittoa.
sain tästä ideanpoikasen.
He kyselivät meiltä myös testamenttiasioista, mutta heidän mainitsemansa testamentti ei kuulostanut tutulta.
Klaus oli silmiinnähden huolissaan Irrottauduimme lopulta työasioista pelaamalla Imagoa, joka oli oikein rentouttava. Pelin aikana Laila sai maailmanloppua uhkailevan puhelun poikaystävältään, mutta tätä en osannut ottaa kovin vakavasti. Pelin lopun lähestyessä paikalle ilmestyi melkoinen lauma turkulaisia teiniokkultisteja.
monet heistä olin nähnyt kamerani kautta luolalla. christina oli
myös paikalla.
Zen Genesiksen fanikerho ei ollut sillä hetkellä kaipaamani seura. Sekä minä että Klaus olimme todella väsyneitä, joten suuntasimme seuraavaan Raisioon menevään bussiin. Huomennakin olisi työhaastattelu, mutta muita töitä ei oikein näkyvissä ollut. Roosa oli sijannut Klausille vuoteen vierashuoneeseen, ja me kävimme nukkumaan saman tien.
Sunnuntai, 6.5. 2007
aamukahden aikaan nousin vuoteesta. roosa nukkui sikeästi, eikä heräisi
ennen kymmentä. ulkona oli pimeää eikä kukaan liikkunut. livahdin
talosta.
lähes tyhjässä ja kameravalvomattomassa parkkihallissa oli yksi autonromuistani. ajoin sillä työpajani kautta luolavuoreen. jos etsivät olivat tulossa käymään täällä, oli parempi kerätä enimmät tavarani pois. olisi huonoa urheiluhenkeä jättää heitä aivan tyhjin käsin.
keräsin pois kahleen, lukon ja muut tarvikkeet. jätin yhden naamioista paikkaan, jossa christiina oli ollut kahlittuna. sen alle teippasin kyynelkaasukranaatin kallioon. sokan kiinnitin naamioon.
järkevämmälle ihmiselle tämä kertoo, että hän on elossa vain, koska kranaatin jättäjä ei ollut välittänyt tappaa häntä.
työpajan kautta palasin raisioon. jätin auton samaan paikkaan ja palasin nukkumaan.
Yö oli sujunut rauhallisesti, eikä mikään sudenmuotoinen maaginen hirviö ollut käynyt ahdistelemassa Klausia. Aamiaisen jälkeen otimme bussin Turkuun. Pikainen uutisvilkaisu kertoi, että Turun vedessä näytti olevan jotain vikaa. Päätimme, että tänään olisi parasta käyttää pullotettua vettä teehen ja kahviin.
Yhdeltätoista työhaastateltavamme saapui. Karoliina Nieminen oli sihteerinä tähänastisista haastateltavista kenties kyvykkäin, ja hänellä oli myös vahva etiikka sekä kokemus yliluonnollisesta. Laista hänellä ei ollut paljonkaan kokemusta, ja itse asiassa hänen vahvin heikkoutensa tuntui olevan, että hänen kokemuksensa erikoisista asioista olivat jättäneet hänelle vahvan individualistisen painotuksen siihen, miten yhteiskunnan tulisi näihin suhtautua. Tämä saattaisi olla asia josta hän voisi luopua, tai sitten ei. Mahdollinen sihteeri yhtä kaikki.
Haastattelun jälkeen katselin postini läpi. Ahlgård tai Hannu Kokko eivät olleet yön aikana vastannut tiedusteluumme, joten arvioimme että juttua voisi siirtää pykälän korkeammalle asteelle. Laadin Amanda Sateelle lyhyen kuvauksen kaupungin tapahtumista ja lähetin sen eteenpäin. Mainitsin Ahlgårdin nimen ja sen että häntä oli epäilty osalliseksi, mutten vielä detaljeja. Ahlgård oli kuitenkin asiakkaamme, ja toimimme yhä ulospäin olettamuksella, että hän oli toiminut vilpittömin mielin eikä hänen rituaalinsa ollut syynä kaupungin tämänhetkiseen tilanteeseen.
Sitten päivän työt olivat ohi. Olin itse valmis lähtemään takaisin Raisioon, mutta ensin lounastin Klausin kanssa. Pohdimme toimistomme tilannetta ja avoimia juttujamme. Olimme aika yksimielisiä siitä, että kaipasime lisää neuvottelu- ja välitystehtäviä. Niissä olimme parhaimmillamme, ne olvat oikealla tavalla mielenkiintoisia olematta rasittavia, ja niistä ansaitsi hyvin.
Vaan eihän meillä vapaahetkeä ole. Laila soitti, hänellä oli meille toimeksianto. Rannikon etsivät ottivat myös yhteyttä, ja huomauttivat että testamentti josta he olivat meille eilen maininneet oli meidän hoidossamme - eikä se ollut mikään muu kuin Arolan tapaus. Ei ihmekään että emme olleet tahtoneet sitä illalla muistaa. Koko jutusta sai vaan päänsärkyä. Otimme etsivien toiveet ylös, ja vaikka emme itse voineet niihin puuttua, lupasimme välittää ne edelleen perikunnalle.
Tapasimme Lailan Fontanassa. Hän oli juuri työhaastatellut Heli Vihantoa, mutta hänen tehtävänsä ei liittynyt tähän. Hänellä oli intressikonflikti parin asiakkaansa toimeksiantojen suhteen, ja hän halusi palkata meidät toimimaan välittäjinä siten, että asiat hoituisivat sulavasti ja ammattietiikan mukaisesti. Juuri tällaista olimme kaivanneet.
Kyse oli erimielisyydestä Milla Mortisin ja Rannikon etsivätoimiston välillä; Rannikko oli palkanut Zen Genesiksen selvittämään asioita, jotka ZG oli saanut selville Milla Mortisilta ja jotka saattoivat olla luottamuksellisia. Juttuun liittyi myöskin murtoja ja varastettuja tavaroita. ZG oli ilmeisessä eturistiriitatilanteessa, mutta juuri sellainen jonka pystyisimme ratkaisemaan niin että kaikki osapuolet olisivat tyytyväisiä.
varastettuja tavaroita - olisivatkohan olleet ne eilen näkemämme
yliluonnollisten olentojen tappamiseen tarkoitetut aseet?
Partiolaismarssin kulkiessa Fontanan ohi otimme toimeksiannon vastaan. Rupattelimme tovin zengeniläisten kanssa muista puuhista, ja lähdimme sitten saman tien hoitamaan asiaa. Lähetimme yhteydenoton Milla Mortisille tapaamisehdotuksesta. Maanantaina varmaan pääsisimme jatkamaan.
Maanantai, 7.5. 2007
Milla Mortisin tapaaminen oli mennyt helposti. Olimme esittäneet hänelle asiamme, ja hän oli todennut, että tiedot eivät olleet arkaluontoisia ja ne saisi välittää edelleen. Lähetimme tästä tiedon Zen Genesikselle. Toimeksianto olikin ollut odotettua helpompi.
millan tapaaminen sai minut muistamaan hänen sanojaan luolassa.
shirikami? vilkaisin hakukonetta.
"Shinigami (literally "death god") is the Japanese name for personifications of death."
vai niin. tämä saattaa olla vastaus moneen mysteeriin.
Nison ja Jenni seurailivat tuoreinta toimeksiantoa, Christina Haavistoa. Nison jätti tytön kello 23 aikaan ravintola Bremeriin veljensä Mikaelin ja tämän vaimon, Gabriellan seuraan. Gabriella oli etenkin tohkeissaan ja kirjoitteli jotain postikorttia.
Aamulla Nison sai kuulla, että Christina oli kadoksissa. Jenni nappasi hänet kyytiin Majatalo kupittaalta ja päätettiin käydä tarkistamassa tilanne Martikaisen asunnolla, jossa Gabriella ja Mikaelin kaveri Thomas ainakin olivat puuhailleet ja jossa piti oleman jo ainakin yhden ruumiin. Jenni jäi odottamaan autoon, kun Nison marssi soittamaan ovikelloa.
Ovi avattiin. Nison kiskoi se auki ja työnsi avaajan, joka ei ollut Martikainen, vaan ilmeisesti tämän vaimo(?), sisemmäs edellään. Nison sulki oven. "Nyt hipihiljaa ja puhelin tänne, tai mä tuikkaan tällä veitsellä ja sitten revin sun kielen irti." Komentoa toteltiin. "Näytäpäs tätä asuntoa." Nison kiersi asuntoa, otti kuvia sieltä täältä ja poimi mukaansa sekailaista, pienehköä mielenkiintoista. Koko paikka oli oikea okkulttipesä. Löytyi rituaalitarvikkeita yrteistä vereen, mutta ei löytynyt ruumista, eikä Christiinaa. Nison purki koluamisen yhteydessä naisen kännykän ja levitteli osat ympäri asuntoa. Poistuessaan asunnosta hän antoi lopulta kännykän rungon naiselle, hymyili ja totesi: "Kiitos, hei."
Matkalla autolle Nison erotti muutamia pienimpiä esineitä omaan taskuunsa.
Nison ja Jenni palasivat keskustaan. Saatiin kuulla, että joku psykopaatti oli kidnapannut Christinan, mutta että Milla Mortis ja Mikael olivat käyneet hakemassa tämän ilman suurempia ongelmia eräästä luolasta. He olivat nähneet myöhemmin kidnappaajan, ilmeisesti miehen, joka oli pukeutunut kaasunaamariin, huppuun ja hanskoihin, pakenevan myöhemmin luolan kätköistä.
Nison sai kuulla Chris Kuopion olevan taas kaupungissa. Hän käski nuorisoa toimittamaan Chrisin jo vähän kolhiintuneenkin auton majatalolle piiloon pressun alle ja maksoi vihjeestä. Auton kanssa puuhatessaan hän oli jättänyt Martikaisen luota viedyt tavarat erään pojan hoteisiin, joka oli käynyt kotonaan ja jättänyt tavarat ja avaimensa lukkojen taakse.
Jennillä oli ollut tapaaminen Haavistojen ja Zen Genesiksen kanssa. Nison ei ollut lähtenyt tähän tapaamiseen siitäkään syystä, että oli ollut juuri Martikaisen asunnolla, joka ilmeisesti liittyi Haavistoihin. Haavistot kuitenkin olivat lähteneen ja Laila Kokon kanssa oli sovittu, että he jäisivät jälkeen odottamaan Nisonia. Nison viivästyi Chrisin auton puuhaamisen kanssa ja lisäksi esineiden hukkaamisen johdosta. Rannikon toimistolla sovittiin erillisestä tapaamisesta myöhemmin illalla, jolloin Nisonkin olisi taas saanut esineet ja Zen Genesis voisi tutkia niitä.
Jenni selitti Nisonille, miten Rannikko oli palkattu nyt selvittämään taannoisia outoja kuolemia. Luolasta oli löytynyt outoja viestilappuja ja video, joka mahdollisesti esitti Kaija Lahtisen kuoleman. Kuvioissa oli nyt myös Tatjana, joka muistutti ulkoisesti erehdyttävästi Gabriellaa. Murhiin liittyi runo, jota luultiin Eeva-Liisa Mantereen tekemäksi, mutta Nisonin apurit selvittivät, että kyseessä oli Kaarlo Sarkian teos ja että se oli kokonaisuudessaan nyt käsillä olevat kolme säettä.
Toimistolle tuli vielä soitto, jota Jenni pisti Nisonin hoitamaan. Nison sopi Jonna-tytön kanssa tapaamisen. Ei tämän ehdottamassa Hemingwayssä, vaan Castle-ravintolassa. (Pientä paranoiaa.) Tyttöjä oli kaksi kulttuurihistorian opiskelijaa. Jonna Salonen ja Katri. He iolivat ostaneet kirpputorilta korvakorun, jonka toisen kappaleen vielä halusivat. He palkkasivat Rannikon selvittämään toisen kappaleen sijainnin ja historiaa. Tämä koru oli Salon Perniöstä Kalervo Rinteen kuolinpesästä. Nison kuvasi korun ja kertoi perushinnaksi 400 euroa, joka saattaisi kasvaa, jos selvityksestä tulisi jostain syystä monimutkaisempaa.
Jenni patisteli Haavistoja lähtemään poliisilaitokselle kertomaan murhasta, joka oli paljastunut. Nison selvitteli Rinteen kuolinpesän hoitajaa.
Illalla saavuttiin Hilkka Haajasen asunnolle, jossa olivat paikalla Zen Genesiksen Laila Kokko ja Mirva, sekä juristit Kurkilahti ja Lyden. Hilkka itse oli jo mennyt nukkumaan. Mirva tutki Martikaiselta haettuja esineitä ja totesi niiden olevan erikoistuneen jonkin tappamiseen. Nison pohdiskeli tätä: "Yleensä hihhulit ovat kiinnostuneempia loihtimaan esille juttuja kuin tuhoamaan niitä, mutta toisaalta fiksut hihhulit miettivät ensin, miten olioita tuhotaan, ennen kuin loihtivat niitä esille." Mirva totesi, että näiden esineiden tekemiseen vaadittiin varteenotettavaa taitoa. Siitä huolimatta Zen Genesis ei tuntenut Markus Martikaista. Huolestuttavaa.
Juristeilta tarkistettiin, että heidän toimistoaan ei oltu sotkettu samalla käsialalla kuin mitä psykopaattimurhaaja oli käyttänyt lapuissaan. He eivät myöskään muistaneet Rinteen kuolinpesän olevan heidän tapauksiaan.
Bisnesten jälkeen siirryttiin pelaamaan Imago-nimistä peliä, jossa selvisi, että Thomas on rukoilijasirkka, Nison on vuoden kasvattaja ja Metallica-musiikkia, Laila Kokko on kynttilä ja sukat/sandaalit- tyylirikkomus, Jenni olisi Itsenäisyyspäivä ja laulaisi karaokessa Olen Suomalainen. Mirva olisi Tipi-lintu, joka näkee hirviöitä nousemassa horisonttiin ja on toisaalta ainoa rationaaliseen toimintaan kykenevä piirroshahmo. Kaikki haluaisivat olla juristeja, vaikka juristit pelkäävätkin lukua 13, omaavat kuudennen aistin ja olisivat aurinko- tai tuulivoimia, sekä naapurin kissan yli ajettuaan tunnustaisivat tapauksen, mutta syyttäisivät naapuria, joka oli päästänyt kissan vapaaksi.
Peli keskeytyi Nisonin osin, kun Thomaksen paikalle kutsumat Eira, Christina, Mikael ja Martikainen saapuivat. Nison ei halunnut Maagi-Martikaisen olevan samassa asunnossa tältä varastettujen esineiden kanssa ja poistui kiireenvilkkaa. Martikainen ehti kuitenkin hyvinkin tunnistaa Nisonin (josta oli nähnyt kuvan valvontakamerassaan) ja jopa esittäytyä etunimellään kättelemällä. Nison tarttui käteen ja esittäytyi myös etunimellään. Oli pakko, ettei olisi vaikuttanut enempää erikoiselta.
Nison teki muutaman eksyttävän mutkan matkalla majatalolle. Hän pohti myös, että jos Martikainen hyökkäisi majataloon tavaroiden perässä, majatalon väen lepyttäminen olisi taas työlästä, mutta toisaalta parempaakaan paikkaa hän ei Turussa tiennyt yöpyä tähän hätään.
Yöllä Mikael soitti Jennille, pyytäen Nisonin puhelinnumeroa, mutta kertomatta asiaansa. Nison ei vastannut Mikaelille. Mikael soitti Jennille, kertoen tarvitsevansa Nisonia lihaksiksi, kun hänen erään tuttavansa asuntoon oli murtauduttu, mutta Jenni sanoi, ettei voinut tietää, missä Nison nyt oli. Nisonin puhelimeen tuli vielä kaksi soittoyritystä tuntemattomista numeroista, joihin Nison ei myöskään vastannut. Hän oli valmis kohtaamaan maagin kasvotusten, jolloin olisi edes mahdollista käydä kimppuun, jos maagi alkaisi loihtimaan jotain lumousta. Puhelimitse Nison ei ottaisi riskiä. Oli aika selvää, että Mikael luuli, ettei Nison tiennyt heidän yhteyksiään Martikaiseen ja yritti saada Nisonia ansaan.
Nison ja Jenni nukkuivat yönsä tahoillaan pistoolit lähettyvillä.
Sunnuntaiaamusella Nison lähti Jennin, Mirvan ja Senjan kanssa katsomaan luolaa, johon psykopaatti oli vienyt Christinan. Sieltä ei löytynyt mitään, mutta varsin vaikeakulkuisessa paikassa luola oli. Voimaa ja alueen tuntemusta tarvittiin jonkun ihmisen raahaamiseen sinne.
Nison sai Salon merikodin museosta selville, että Kalervo Rinteen lähin sukulainen oli Veera Arola, joka oli palkannut kuolinpesää hoitamaan Kurkilahti&Lydenin. Belialilta Nison sai kuulla, että Martikainen oli ollut joskus varteenotettava vampyyrinmetsästäjä, mutta sittemmin ratkennut ryyppäämään. Nison kertoi, että tiedot kaipasivat päivittämistä. Martikainen puuhasi taas jotain outoja ja oli yksissä eräiden Haavistojen kanssa. Laitela alkoi aprikoimaan nimeä Haavisto ja muisti, että tällaiselta suvulta oli kadonnut sukukirjatietoja, joita oli etsitty jonkin taannoisen väkivaltatapauksen yhteydessä. Sukukirja sai Nisonin kysäisemään vielä Rinteen suvusta ja kävi ilmi, että myös tämän suvun tietoja oli haettu ja todettu puuttuvan. Belial oli kiitollinen päivityksestä Martikaisen suhteen.
Nison soitti Kurkilahdelle ja totesi, että Rinteen kuolinpesä oli heidän hoidossaan. Bisnestä sovittiin ja Nison toimitutti valokuvan korusta lakitoimistolle sähköpostitse. Nison empi ja päätti olla kertomatta vielä pelkäävänsä lakitoimiston sotkemisen olevan mahdollisesti yhteydessä Laitelan kertomaan väkivaltatapaukseen, joka yhdisti siis Kurkilahti&Lydenin Rinteen suvun kautta Haavistoihin ja taas Martikaiseenkin.
Jenni yritti kuumeisesti saada Mikael ja Christina Haavistoa kanssaan poliisiasemalle. Nison soitti Mikealille, pahoitellen edellisöistä vastaamattomuttaan. "Olin Varissuolla keikalla kyttäämässä erästä asuntoa..." Mikael ei provosoitunut. Hän kertoi, ettei palvelua tähän hätään ehkä tarvitukaan. Hänen ystävänsä oli ilmeisesti jättänyt ovensa auki poistuessaan kotoaan. Silloin sieltä oli kadonnut kaksi veistä. Nämä veitset kuuluivat viiden sarjaan, joista ilmeisesti kolme muuta oli jo tuhoutunut. Mikael palaisi asiaan, jos näyttäisi siltä, että he haluaisivat palkata Rannikon. Hän ei halunnut tavata.
Mikael liittyi kuitenkin sattumalta Nisonin ja Jennin seuraan Hemingwayssa. Hän oli huolissaan sisarestaan, johon ei saanut yhteyttä. Jenni oli juuri puhellut tämän kanssa. Christina oli hautausmaalla Milla Mortisin kanssa ja halusi vältellä veljeään. Nison tiukkaili uupuneen oloiselta Mikaelilta asioita. Tämä oli lomalla seurakunnan nuorisotoiminnastaan ja tämän vaimo oli Helsingissä. Mikael ei tiennyt, että Gabriella olisi ollut tekemisissä Martikaisen kanssa, eikä itsekään tuntenut Martikaista, joka oli Tatjanan ja Thomaksen tuttuja. Thomas kävi satunnaisesti seurakunnan tapahtumissa.
Alkoi vaikuttaa, että Mikal ei tosiaan tiennyt, mitä oli tekeillä, mikä ei olisi ihme, sillä päätekijältä tuntui enemmänkin Gabriella, joka hengasi gootti-Eiran kanssa. Ja ilmeisesti kyseessä oli tosiaan toinenkin varkaustapaus, jossa oli viety veitsiä. Tai sitten Mikael oli tosi hyvä pelaamaan kissa ja hiiri -leikkiä, tai sitten jonkinlaisen lumouksen vallassa.
Zen Genesis halusi tavata Rannikon kanssa, koska heillä oli nyt kuulemma Martikaisen kanssa vanha asiakkuussuhde. Tällaisesta ei ollut ollut edellisenä iltana mitään tietoa. Päätettiin suostua Zen Genesiksen kanssa tapaamaan Martikainen ja ehkä jopa antamaan esineet takaisin. (Paitsi niitä muutamia, jotka Nison oli pistänyt omaan jemmaan jo asunnolta poistuessaan. Sormus ja pari nuolen kärkeä. "Ei Nison sellaisia ollut mukaansa ottanut. Itse olette hukanneet. Me hyvää hyvyyttämme tuodaan nämä teille takaisin.")
Perjantai 4.5.
Toivoin kovasti, että typerän viikon päätteeksi Turkuun reissaaminen sentään olisi kiva lopetus. Pieleen meni, ja pahemman kerran. Kun viikon ongelmina olivat laulamista häirinnyt flunssa ja taiteelliset ristiriidat levytyssession aikana (jos soitetaan mun biisiä, niin soitetaan niinkuin mä haluan, perkele!), viikonlopun huolenaiheet olivat ihan eri tasoa--kaverin kämppiksen kuolemasta valtaviin okkulttisiin kriiseihin.
Perjantaina kaupunkiin saavuttuani bongasin Tatjanan ja Thomaksen samasta kebab-paikasta, missä aiemminkin tuli käytyä. Siellä oli myös Elisa, Tatjanan kämppis, josta olin kuullut, mutta vasta nyt tavattiin ekaa kertaa. Herttainen tyttö, joskin vaikutti vähän vaisulta Tatjanaan verrattuna. Punottiin juonia ja suunniteltiin puuhia viikonlopuksi. Tatjana halusi lähettää kirjeen lakimiehille. Ehdotti sisällöksi jotain aiemman tyylistä "kohta kuolema koittaa"-sälää. Tarjosin positiivisempaa vaihtoehtoa ja fanipostimaista linjaa. Päädyttiin tekstiin tyylillä "ikuinen rakkaus odottaa". Toteuttamisen kanssa ei kuitenkaan ollut kiire.
Suunnitelmissa oli myös käydä moikkaamassa Hilkkaa, sitä tyyppiä, jonka asunnosta kaikui kiva ääni, sekä seurata taas löytyneitä uusia jälkiä. Ja bilettää.
Aloitimme niistä jäljistä. Ne olivat vaikeammat seurata kuin edelliset, lappuja oli aika harvassa, ja ne tuntuivat poukkoilevan. Hansan edustalla ne katosivat kokonaan, jopa niiden ääni. Löysimme vain vanhoja jälkiä, ja oudon kevätpuromaisen äänen, joka lähti kauppahallista. Hassua. Saimme pyöriä ympyrää aikamme, ennenkuin huomasin kartan, jossa oli merkki. Aika kaukana, jonkun kemian laitoksen vieressä. Sinne siis. Onneksi bussit kulkivat.
Kartan osoittamasta paikasta ei meinannut löytyä yhtään mitään. Tuttu synkkä pahaenteinen jälkienjättäjän ääni kyllä kaikui. Viimein jäljitin sen jonkun rautatien vieressä olevan sähkötönön luo, mutta ei sieltäkään löytynyt kuin pari teippimerkkiä. Pimeääkin alkoi hiljakseen tulla. Tunnelma oli jotenkin odottava, kuin jotain olisi puuttunut. Päätimme palata myöhemmin.
Muut suunnitelmat jokseenkin skipattiin, ja siirryttiin suoraa päätä viinan pariin, mikä sopi minulle oikein hyvin. Pihalla oli ollut aika viileääkin, ja Bremeristä sai ihan toimivan Irish Coffeen, joka lämmitti mukavasti. Paikalta löytyi yllättäen myös tuttuja: Mikael, tämän sisko Christa (vai Christiina?) sekä Milla. Tatjanaa ei huvittanut niiden seura, ja aika ankeita olivatkin, joku kriisi tai jotain.
Pöydällä lojui krääsää, ja lukaisin vaivihkaa yhden kortin taakse ilmeisesti Christan riipustaman viestin, jossa oli tekstiä tyyliin "toisen meistä täytyy mennä"--oletin, että Mikaelin tai Christan, mutta mennä minne ja miksi? Mikaelissa kyllä oli jotain tosi outoa, koska jätkä ei enää kuulostanut yhtään miltään, jotenkin hukkui taustahälyyn kuin olisi ihan olematon.
Thomas suuntasi nukkumaan, ja muutkin häipyivät kukin suunnilleen. Jäimme kahden Tatjanan kanssa, ja olimme jo saamassa biletunnelmaa aikaan, kun Mikael palasi ihan hädissään ruinaamaan apuamme. Christina oli lähtenyt yksikseen johonkin ja kadonnut, ja Mikael toivoi, että voisimme jäljittää tytön. No, olisihan se ehkä minulta voinut onnistua, mutta vaatisi paljon aikaa ja valmisteluja. Ei sellaiseen ollut varaa. Tatjana lupaili nopeampaa, mutta verisempää vaihtoehtoa, ja epätoivoinen Mikael kelpuutti sen.
Ennen kuin ehdimme häipyä Bremeristä, halkoi ilmaa hirvittävin ääni mitä on. Väkivaltaisen kuoleman ääni. Elisa. Elisa oli kuollut, ja vähän vitun vihainen minulle ja Tatjanalle ja Thomakselle... Voi vittu. Aiemmin Elisa oli soittanut, että sieltä tyhjältä paikalta olikin löytynyt lisää jälkiä. Oliko se nyt sitten lähtenytkin seuraamaan niitä yksin?
Vaikka ääni kaikui kuuluvana ja ihan liiankin selvänä, oli sitä tosi vaikea uskoa. Tatjanakaan ei oikein tuntunut tietävän, miten suhtautua tähän kuulohavaintooni. Kävelimme sitten Mikaelin kanssa Kupittaanpuistoon, että Tatjana voisi valuttaa tältä verta rituaaliaan varten. Kupittaanpuistossa joku oli jättänyt hanan valumaan, äänestä päätellen selvästi jokin vuosi. Mikaelin veripä vaan ei valunut. Hänessä tosiaan oli jotain kummaa. Tatjanan leikkaamasta haavasta vuotanut veri höyrystyi ilmaan saman tien. Tajutonta, enpä ole vastaavaa nähnyt. Tatjanaa ärsytti ankarasti, hän kun olisi niin kovasti halunnut rääkätä Mikaelia. Jäljityskään ei sitten onnistuisi.
Aika epätoivoisissa tunnelmissa haahuilimme pitkin puistoa ja pähkäsimme, mitä voisi vielä kokeilla. Keksin, että meillähän on kaveripiirissä vainukoira. Soitettiin Thomakselle, ja hauvamme saapui pelastamaan tilanteen. Hyvä poika seurasi hajujälkeä Bremerin ovelta huolestuttavan tuttuun suuntaan... kohti sitä jälkien päätepistettä kemian laitoksen kulmilla. Perkele, minä en sinne enää menisi, en ainakaan pimeässä, koska kuolleen Elisan ääni lähti tasan samasta suunnasta.
Sankarillisesti käännyimme siis Tatjanan kanssa toiseen suuntaan ja menimme yöpymään sen kaverin kämppään, kun Thomas ja Mikael lähtivät seuraamaan hajujälkeä murhapaikalle. Ei mennyt kauaa, kun he soittivat meille, että olivat löytäneet paikan, ja verta, ja paljon jälkiä, muun muassa auton jättämiä. Ja että olivat käyneet TYKSissä, mihin puukotettu Elisa oli viety. Kuolleena. Elisa oli oikeasti kuollut. Vittusaatana. Ja sama tyyppi oli mitä ilmeisimmin kaapannut Christinan.
Ahdisti aika saatanasti, mutta aika vähän oli mitään, mitä voisimme tehdäkään, kännissä, keskellä yötä ja niin edelleen. Aamulla sitten.
Lauantai 5.5.
Nukuttiin pitkään. Myöhemmin toivottiin, ettei olisi nukuttu. Heräiltiin rauhassa, Tatjana askarteli lakimiesten kirjettä... Puhelin soi. Milla soitti, ja vaikutti niin hätääntyneeltä kuin kaikennähnyt kuoleman ystävä vain voi. Christina oli saanut soittaa yhden puhelun. Tyttö oli vangittuna jossain luolassa, ja elinaikaa oli kaksi tuntia jäljellä. Uusi puhelinsoitto vähentäisi siitä pois 15 minuuttia. Kiire. Pitäisi keksiä joku luola ja vähän äkkiä.
Google selvitti parikin luolaa, joista Luolavuori vaikutti todennäköisemmältä kuin ihan Aurajoen varressa hämähäkinseitin takana oleva kolo. Millallekin nämä ilmoitin, muttei tämä vaikuttanut vakuuttuneelta. Auttaaksemme sen verran kuin voisimme lähdimme sitten Tatjanan kanssa uudelleen murhapaikalle, katsomaan, löytyisikö sieltä johtolankoja. Ennen lähtöä piirtelin useamman Horuksen silmän suojakseni ja kutsuin laulamalla niihin tehoa, vaikka ei minulla ollut mitään varmuutta, olisiko sellaisista pikasuojauksista mitään apua jotain psykoa murhaajaa vastaan.
Onneksi paikalta löytyi kumminkin johtolankoja, ei mitään tappajaa. Siellä oli valokuva luolan suusta ja pikkuinen pala karttalehteä, joka osoitti sen sijainnin. Luolavuori oli oikea osoite.
Vähän kuin jossain leffassa, hyppäsimme mahdollisimman nopsasti taxiin ja ajelimme luolalle. Saavuimme kumminkin vähän myöhässä: Milla ja Mikael olivat jo löytäneet Christinan, ja tämä oli näköjään ihan kunnossa. Eivät kumminkaan kuulemma olisi onnistuneet ilman karttalehden perusteella antamiamme suuntaohjeita. Tytön mukana oli tullut kasa paperilappuja, joissa oli hämäriä viestejä, samaa sarjaa kuin jutut muistitikulla. "Mikä liha on?" "Liha on olennaista." "Kenet uhraisit puolestasi?" "Miksi sinä?"--mutta ehkä häiritsevin kaikista oli kuitenkin "Kuka kätki Kaijan".
Halusin käydä itse tsekkaamassa sen luolan, joten rämmin Milla seuranani sinne rasittavan hankalassa kivikossa. Paikka kuulosti todella pahaenteiseltä, selvästi samalta kuin niiden lappujen jättäjä. Taskulamppu mulla oli tietenkin mukana, joten sen turvin kurkistin sisään pimeästä suuaukosta... Ja pelästyin toden teolla ääniä. Siellä oli joku, siellä luolassa, edelleen, parhaillaan. Murhaaja. Voi vittu. Ulos päivänvaloon ja vähän äkkiä.
Istuimme sitten kirkkaassa päivänvalossa hiekkakentällä ja tuijotimme louhikkoista rinnettä ja pelottavaa luolaa ja ihmettelimme, mitä vittua pitäisi tehdä. Milla väsäsi jotain maagisia suojauksia itselleen ja muille--kutsui magiaansa nekromantiaksi. Kalmanmagiaa, niinpä tietysti, hautausurakoitsijalla. Mikaeliin se ei toiminut. Milla tarjosi apuaan minullekin, mutta sanoin "ei kiitos". Minähän suojaudun itse tai sitten kärsin seuraamukset, en tarvitse mitään hyysäämistä. Lopulta Milla julisti uhmakkaana, että kaivaisi sen kaverin luolasta ja leipoisi sitä lättyyn, ja lähti tekemään niin.
Odottelimme edelleen. Tatjana alkoi piirtää hiekkaan pentagrammia, ties mitä mielessään. Itse piirsin vielä yhden wedjat-silmän lisää. Ison sellaisen. Milla kumminkin palasi kuin ei-mitään ja ei ollutkaan etsinyt kaveria luolasta. Pah. Christina oli pelastettu, mikä oli tärkeintä. Takaisin kohti keskustaa siis.
Bussipysäkillä näimme, kun mustaan pukeutunut tyyppi käveli luolan suunnalta autoon ja ajoi tiehensä. Sillä oli kaasunaamari päässä. Vittu, se murhaaja. Pääsi sitten pakoon. Otettiin auton rekkari ylös, mutta pikainen soitto rekisterikeskukseen selvitti, että se oli--tietenkin--varastettu auto.
Bussimatkalla Tatjana alkoi käyttäytyä vähän oudosti. Pariin otteeseen katsoi minua, kuin ei tietäisi, kuka olen, ja kysyi vain "anteeksi, mitä?" eikä suostunut vastaamaan, kun kysyin, kuka hän on. Oudointa oli, että Tatjana myös vakuutti, että jos löytää ruumiin, pitää soittaa poliisille. WTF? Aikaisemmin hän oli juurikin sitä mieltä, että minun ei pitäisi soittaa poliisia, vaikka olen nyt vakaasti päättänyt, että jos ruumiita löytyy, teen juuri niin. Noh, hetkeä myöhemmin Tatjana oli taas ennallaan ja vakuutti, että jos ruumis löytyy, sillä tehdään rituaaleja. Outo välikohtaus kumminkin. Onko Tatjanalla jakautunut persoona vai mitä ihmettä?
Keskustassa kävelimme ensialkuun Aurajoen rantaan, koska Milla oli kuullut siitä jotain kummallista. Kummallinen se olikin, kuulosti lähinnä valtavalta koskelta, jossa sekoittuu... asioita. Kaikenlaisia juttuja monelta tasolta, joiden ei todellakaan kuuluisi olla täällä. Milla näki joessa kuolleita ja oli kauhuissaan, Tatjana puolestaan lohikäärmeenpoikasia ja atlantislaisia, ja oli innoissaan. Tatjaanaa lukuunottamatta olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että nyt on jossakin auki jokin portti, jonka ei todellakaan kuuluisi olla auki. Ongelma. Iso ongelma. Vähän vitun iso ongelma.
Aamupäivän tiukoista tilanteista oli jäänyt nälkä, joten käväisimme Subwayssa lounaalla. Samalla järjesteltiin tapaaminen Zen Genesiksen väen kanssa, koska heille pitäisi kertoa Aurajoesta ja murhaajastakin. Tapaaminen oli läheisessä Börsissä.
Paikalla olivat Laila Kokko eli firman toimitusjohtaja, kivi/unimaagi Hilkka, joka kuulosti vähän samalta kuin kämppänsä, mutta ei yhtä vahvasti (joten ääni siis olikin lähtöisin asunnosta itsestään, kummaa), ja joku Mirva-niminen valkoiseen pukeutunut nainen. Laila vaikutti kiinnostuneimmalta huolistamme, muut olivat vähän hiljaisia ja mulkoilivat epäluuloisina minua ja Tatjanaa.
Milla ja Hilkka saivat kasaan jonkinlaisen suunnitelman portin sulkemiseksi. Murhaajan päätimme sälyttää etsivien puuhaksi, koska paljon enemmän heillä luulisi sellaisista olevan kokemusta. Sovittiin siis sinnekin suuntaan tapaaminen. Ensin odoteltiin paikalle ZG:n psykologi, sitten lähdettiin astelemaan kohti etsivätoimistoa.
Psykologi paljastui ihan järjenvastaisesti sukulaisekseni. Onneksi vain Senja-serkuksi, ei sentään siskoksi tai veljeksi. Senja ei kuitenkaan tuntunut olevan mitenkään ihmeen hämmästynyt törmäämisestämme tai siitä, miten olen muuttunut sitten viimenäkemän. Ehkäpä Suomeen ei oikeasti ollutkaan kantautunut yhtään mitään juttua perheeni hajoilemisesta Jenkeissä. Kiintoisinta Senjassa oli, että tämä oli ilmiselvä susi. Murisi mennessään. Susiserkku. Ja Thomaksen psykologi. Aika hassua, että nämä eivät tainneet tietää, että heillä on yhteinen ongelma.
Etsivätoimisto oli vähän pettymys, koska ei se näyttänyt mitenkään erityisen etsivämäiseltä. Itse etsiväkin, joku Jenni, oli aika kiltin oloinen, pukeutunut vaaleanpunaiseen paitaan, ja joi teetä. Otti kuitenkin jutun vastaan. Annoimme aika lailla kaikki johtolankamme taikka todistusaineistomme hänen haltuunsa. Thomaskin saapui paikalle ja antoi muistitikunkin pois.
Kerroimme myös aika paljon kaikkea, juttuja, joita emme olleet aiemmin maininneetkaan, mutta kierrellen. Kaijasta kerroimme, että olimme törmänneet hänen henkeensä, muttemme tietenkään sitä, että olimme mananneet sen hänen luistaan. Ja löytyneestä ruumiista emme puhuneet mitään, vaikka jälkien seurailusta kerroimmekin. Ehkä tästä sotkusta vielä jotenkin selvitään ilman, että itse joudutaan vankilaan.
Päivälle oli suunnitteilla vielä ainakin yksi ohjelmanumero: Kaijaa pitäisi käydä katsomassa. Hylkäimme ZG:n ja hyppäsimme bussiin kohti YO-kylän hautausmaata, missä Milla oli tavannut samaisen haamun. Siellähän Kaija edelleen oli, ja äänestä päätelleen edelleen menossa uimaan, kiinni samassa ajatuksessa, levy jäänyt jumiin. Emme saaneet hengelle selostettua mitään. No, eipä sillä, että sillä olisi paljoa väliäkään, vaikka vähän kävi sääliksi. Paluumatkalla bongasimme hautakivestä, että jonkun sukunimi oli ollut Bang. Siitä irtosi hupia pitkäksi aikaa. Hölmöillä on halvat huvit.
Loppuiltaan sisältyi aika paljon juomista ja ihmisiin törmäilyä. Bremerissä kohtasimme Helin ja Joannan, joista ensimmäinen kuulosti rauhoittavan tummalta, jälkimmäinen solisevalta. Eikä ihmekään, koska Heli kuulemma puhui kuolleille ja Joanna hallitsi vettä jonkinlaisin yliluonnollisin voimin. Sanoivat, että olin joskus törmännyt heihin jossain bileissä--ei mitään muistikuvaa. Se nyt ei ole kovin yllättävää, törmään kumminkin koko ajan valtavaan määrään ihmisiä kaikenmoisissa bileissä, enemmän tai vähemmän kännissä.
Joanna häipyi aika pian, mutta Heli viipyi. Veimme hänet moikkaamaan Kaijaa, ja hän oli tosiaan pätevä puuhassaan. Sai puhuttua haamutytön uskomaan, että tämä on kuollut. Ruumiin hukassa oleminen häiritsi Kaijaa. Omatunto soimasi. Murhaajan lapuissakin oli lukenut "kuka kätki Kaijan". No kukahan. Mehän se tehtiin, saatana, mutta ei sitä voinut tietenkään myöntää. Mitä enemmän aikaa menee, sitä varmemmaksi tulen, että oli elämäni suurin virhe päästää se ruumisjuttu menemään niinkuin se meni.
Helillä oli muutenkin kiinnostavaa juttua. Hän oli käynyt lakimiesten työhaastattelusta, mutta sieltä hänet oli ohjattu Zen Genesiksen puoleen, jos näillä olisi töitä. Laila Kokko oli tarjonnut minullekin mahdollista pestiä, ja olin aika kiinnostunutkin. Homma olisi keikkaluontoista, joten se ei toivon mukaan sitoisi liikaa (jos alkaisi näyttää liian sitovalta, jättäytyisin kyllä pois saman tien). Lupasi maksaa 60e/tunti! Ei todellakaan paha. Pitäisi vain laittaa Lailalle jonkinnäköistä hakemusta ja yhteystietoja sähköpostiin.
Paitsi tuleva työkaveri, Heli oli myös, no, mahdollinen tuleva kaveri. Hänellä ja Joannalla oli pari muutakin yliluonnollisen lahjakasta yhteistä tuttua, joku Kiia ja Usva. Usva kuulemma näki tulevia, ja oli nähnyt, että oli joku seitsemän porukka, jolla oli yliluonnollisia kykyjä, joka toimi yhdessä, ja johon he neljä kuuluivat. Jostain syystä epäilivät, että minäkin kuuluisin. Siisti visio, vaan mahdoton sanoa, onko siinä mitään totuutta. Ehdotin, josko loput kaksi olisivat lisäkseni Thomas ja Tatjana, muttei Heli osannut sanoa.
Hautausmaalta palasimme juomisen pariin, vaihteeksi Hemingwayhin. Sieltä löytyi myös Markus, Tatjanan kulta, tai ainakin tämänhetkinen vakisäätö. Ymmärrän häneen törmättyäni kyllä täysin, miksi Tatjana on niin tohkeissaan, ei lainkaan pahan näköinen kaveri. Vähän leuhkan oloinen tosin, ja ihmekös tuo, kun kaveri on joku huntteri. Ikävä kyllä huntterin varusteita oli käyty rosvoamassa, muun muassa hopealuoteja ja muuta yliluonnollisen kurjaa. Hitto, jos murhaajamme onkin niin fiksu, oletimme sen olevan tavis, ei mikään okkulttimurhaaja... Jos jossain tuolla on murhaaja hopealuotien kanssa, edes susikaverimme eivät ole turvassa.
Susista puheenollen, Thomas treffasi Hemingwayn lähistöllä Senjan, ja he lähtivät pitkälle kävelylle puhuakseen yhteisestä (täysikuullisesta) ongelmastaan. Kun kaveria ei kuulunut pitkään aikaan takaisin, soitimme perään, että mikäs nyt, vaikka vähän huoletti, että keskeytämme treffien herkän hetken. Kävikin ilmi, että olivat päätyneet Hilkalle Zen Genesiksen illanistujaisiin! Perhana, Thomas menee bileisiin ja ei kerro meille? Huonosti koulutettu hauva!
Lähdimme tietysti perään kuokkimaan ZG:n bileisiin. Tunnelma oli juuri niin tympeän ankea kuin saattoi odottaa. Hilkka oli mennyt nukkumaan, joten piti olla hys-hiljaa. Pelailtiin Imago-nimistä seurapeliä, joka kyllä oli ihan kiva. Ja pääsimmepä näkemään lakimiehet. Näyttivät aika lailla juuri niin tylsiltä kuin olin odottanut. Tavallaan vähän sääliksi käy, takuulla tuommoiset nyhveröt olivat yli kaiken järkyttyneitä sen pienen luvattoman toimistovierailumme jäljiltä.
Bileet kuivuivat kasaan kun peli päättyi, ja ahkerat aikuiset lähtivät nukkumaan. Pah. Me lähdimme--taas--Bremeriin. Siitä näköjään on muotoutumassa kantapaikkani Turussa. Ei ehkä ihan minun tyyliseni mesta, mutta ihan leppoisa paikka jutusteluun ja juonien punomiseen.
Bremerissä selvisi, että Markuksen kämppään murtautunut olikin ollut Biisoni eli Nison, yksi etsivätoimiston etsivistä. Mitä vittua--onko murhaajamme etsivä?! Todella huolestuttavaa, eikä vähiten siksi, että perkele, luovutimme aiemmin päivällä kaiken todistusaineistomme etsivätoimistolle!
Markus alkoi heti kehittää suunnitelmaa Nisonin nappaamiseksi ja kovistelemiseksi, apumiehinään Mikael ja Thomas. Samaan aikaan jossain toisaalla Milla oli menossa sulkemaan portteja, jotta voisi pysäyttää Aurajoen vuodon. Paljon suuria ja mahdollisesti sairaan vaarallisia suunnitelmia. Tässä vaiheessa minä katsoin järkeväksi poistua kaupungista. Yöbussiin ja kohti Helsinkiä, että olisin hengissä ja ei-ihan-tajuttomassa krapulassa sunnuntain keikalla.