keskiviikko, 11.4. 2007
käynnistin kameran. kuvasin silmukkaa seinällä. sitten otin narun käteeni ja kävelin portaat alas kellariin. avasin oven. sisällä oli tyttö. hänellä ei ollut enää voimia vastustella, eikä hän ollut saanut edes ranteitaan sitovia yksinkertaisia solmuja auki.
ei elämänhalua. ei tahtoa taistella. hän ei päästänyt ääntäkään kun kietaisin narun hänen kaulansa ympäri.
toiset lähtevät helposti. kameran nauhoitteelle löytyisi käyttöä.
Perjantai, 13.4. 2007
Veera Arolan soitto ei ainakaan nostanut minun ja Klausin halua puuttua sotkuiseen testamenttijuttuun. Olin pitänyt pitkän pääsiäisloman ja tuloksena ajatellut paiskia tulevan viikonlopunkin töitä. Roosa oli lähtenyt aamulla junalla Ouluun luokkakokoukseen, ja Zen Genesiksen tytöt olivat puolestaan kutsuneet minut sekä Klausin viettämään iltaa kanssaan.
Normaalisti sekä Roosa että minä pysymme kaukana alkoholista. Opiskeluaikanani join aivan tarpeeksi, ja joka tapauksessa elämämme ei tavallisesti huumeita kaipaa. Kuitenkin olimme todenneet, että tämä ilta saisi meillä molemmilla olla poikkeus. Luokkakokousta ei varmaankaan voisi kokea selvin päin, ja Laila oli puhunut jotain karaoken laulamisesta. Niinpä olisimme varmaan toisistamme riippumatta aika humalassa.
Väistelläksemme testamenttijuttua puhelimme myös uutisista. Juuri ennen pääsiäistä Kupittaanpuistossa oli ollut palava pentagrammi. Zen Gen oli vaikuttanut tyytymättömältä Ahlgårdin toimintaan portin sulkemisrituaalin yhteydessä, ja me koetimme nyt itsenäisesti tutkia mitä Pyhän Henrikin lähteellä oikein oli tapahtunut. Jotain oli kuulemma tullut tähän maailmaan ennenkuin portti romahti, ja Hannu Kokko oli varmasti imenyt voimaa Mirvasta ja Hilkasta - mutta oliko tämä ollut välttämätöntä ja oliko tehdyn sopimuksen kirjainta ja henkeä rikottu? Emme tienneet. Tarvitsimme lisädataa. Palavan pentagrammin tekijät saattaisivat kyetä jotain jakamaan. Klaus lähetti etsivätoimisto Rannikolle toimeksiannon selvittää pentagrammin alkuperää.
Lähettelin Hanna-serkulleni sähköpostia. Illanvietto alkaisi pian, joten käväisin Alkossa poimimassa pullon valkoviiniä. Palatessani toimistolla oli asiakas, etsivätoimisto Rannikon työntekijä Nison Buznikin, jonka huolia Klaus kuunteli. Kun Buznikin poistui, Klaus selitti että poliisi etsi tätä epäiltynä hautarauhan häiritsemisestä. Pari alustavaa neuvoa oli annettu - kiistä kaikki jos kysytään, myöntämisestä vaan lähtevät luvat - mutta varsinaista toimeksiantoa ei vielä ollut. Juttuun liittyvät erikoiset piirteet kuulostivat kyllä siltä, että se olisi meidän alaamme jos se lakiasiantuntemusta vaatisi.
Huomasin pohtivani Arolan juttua. Se oli aivan päätön. Varkauksia, jostain ilmestyviä kadonneita poikia, DNA-testien vaatimista... kun Klaus lähti hakemaan olutta asunnoltaan, minä jäin lukemaan perhe- ja jäämistöoikeutta löytääkseni kaipaamani säädökset. Tämä juttu oli oikea suo. Päätin, että huomenna voisin uppoutua siihen. Päätin myös, että minulla ei oikeastaan olisi mitään syytä aloittaa aamulla poikkeuksellisen varhain. Muistelin opiskeluaikojeni tenttiin lukemisia krapulassa. Humalasta minulla oli pelkästään huonoja muistoja - silloin kun niitä oli lainkaan - mutta tietynlainen syyllisyydentuntoinen krapula voisi olla juuri oikea tila tähän testamenttitapaukseen.
Patonkia, juustoa ja Hilkan luo. Työstä tuttujen ihmisten tapaaminen sosiaalisissa yhteyksissä on aina aluksi vähän vaivaantunutta, ja ainoa parempi tuttumme Zen Genesikseltä, Laila, oli vielä aivan muualla. Hilkka ei ollut edes päässyt täysin irti työasioista, hänen luonaan piipahti pari asiakastakin. Mutta tällaista on uskontokonsulttien arki, kuten psykologien ja juristienkin.
Viini ja siideri auttoivat jään murtamisessa, ja salaattikin oli hyvää. Olin hieman varovainen alkoholin kanssa. Ajatus humalahakuisesta juomisesta katosi oikeastaan aika nopeasti. Liikaa pahoja muistoja. Zen Genesiksellä ei sentään ollut samanlaisia estoja; heille selvästi raskas työ vaati myös raskaita huveja. Minä ja Klaus olimme tässä seurassa ujoja jäykkiksiä, mutta se oli sosiaalinen rooli jossa itse viihdyin aivan hyvin.
Kun Zen Genesis hetkeksi vetäytyi puhumaan jostain asiakasjutustaan, Klaus mainitsi minulle saaneensa joltain okkulttikontaktiltaan epämääräisen vihjeen, että tänään olisi vielä tapahtumassa jotain pahaa.
kenelleköhän?
Työasioista irrottautuminen oli kaikilla päälimmäisenä mielessä, ja karaoke oli selvästi valittu ratkaisu. Baariksi valittiin Silver Moon laajan kappalevalikoiman ja läheisen sijainnin perusteella. Tanssimistakin ehdotettiin, mutta minä ja Hilkka vastustimme. Laulaa ehkä vielä voisin, tanssiminen kuului aivan muuhun osaan elämääni.
Rupattelimme hilpeässä nousuhumalassa sihteerien hankinnasta ja ihmissuhteista. Lähetin Roosalle tekstiviestin aikeistamme, mutten saanut vastausta. Toivottavasti Oulussa oli hauskaa.
Silver Moonissa musiikki soi kovaa ja ihmiset lauloivat. Melko nopeasti löysimme rohkeuden täyttää karaokelappuja ja veimme niitä isännälle. Kovassa melussa istuminen ei hirveästi minua viehättänyt, ja nyt kun laulaminen oli edessä, muistin miten se minua jännitti. Koetin jutella Hilkan ja Senjan kanssa, mutta Klausin kommentti palasi aina kummittelemaan mieleeni. Klaus itsekin oli kykenemätön rentoutumaan, ja hän poistui puolenyön aikoihin matkoihinsa. Laila ja Senja sen sijaan osasivat nauttia olostaan. Molemmat joivat reippaasti ja juoksivat innokkaasti tanssimassa. Tavallaan toivoisin itsekin olevani yhtä räiskyvä, mutta toisaalta, minä olin 35 ja onnellisesti naimisissa.
sen sijaan katselin paikan asiakaskuntaa. nuoria, kauniita
ihmisiä
monet heistä. kenellä heistä olisi elämänhalua? kuka heistä olisi
uteliaampi kuin hänelle olisi hyväksi? jos livauttaisin jonkun taskuun
lapun, seuraisiko hän?
Odotimme vuoroamme pitkään, hyvien ja huonojen esitysten läpi. Joku tyttö kysyi, oliko minulla tyttöystävää.
en viitsinyt pyytää hänen puhelinnumeroaan. joku
pöytäseurueestani
olisi saattanut huomata. ei pidä olla varomaton.
Viimein, juuri kun olimme valmiit lähtemään kotiin, vuoromme koitti. Ensin Hilkka, joka lauloi oikein kauniisti. Sitten Laila ja Senja, jotka lauloivat asenteella. Lopulta minä. Hermostutti. Olin valinnut kappaleeksi Sinatran New York, New Yorkin, ja kun tartuin mikrofoniin, toinen, valtavan sievä tyttö sormeili hiuksiani ja katsoi minuun kutsuvasti. Hermostuneisuus vaihtui huvittuneisuuteen. Ehkäpä pitäisi käydä baareissa useamminkin.
"Start spreading the news..."
Lauloin paremmin kuin tiesin edes osaavani. Eihän tämä niin vaikeaa ollutkaan. Kello oli valitettavasti jo lähes kaksi, joten päätimme laulettuamme lähteä kotiin. Tai minun tapauksessani, hotelliin. Tekstiviestitin Roosalle ja Klausille, ja sain vastauksia.
Laila oli aiemmin illalla kysynyt minulta, mikä on onnistuneen avioliiton salaisuus. Kotimatkalla koin olevani riittävän vapautunut vastatakseni: ainakin minun osaltani oli toiminut se, että olimme aloittaneet aivan pohjalta. Ensin minun elämäni oli ollut helvettiä, sitten Roosan. Kun olimme selvinneet molemmat kamalista kausistamme, me tunsimme toisemme hyvin ja pystyimme luottamaan toisiimme. Luottamus oli aina ollut minun heikko kohtani, kuten olin aiemminkin illalla tunnustanut. Olin aina ollut parempi luottamaan ventovieraisiin kuin perheenjäseniin. Roosaan sentään osasin luottaa.
todellisinta salaisuutta en kertonut. en kertonut, että vasta
silloin kun tietää koko elämän olevan hupaisa vitsi ja lihan olevan
ainoastaan tahdon työkalu, on mahdollista luoda oma elämänsä uudelleen
sellaiseksi kuin tahtoo.
Kävimme Hilkan kautta ja kävelimme keskustaan. Olin varannut huoneen Börsistä. Huomenaamuiset työt eivät tuntuneet pahalta, ilta oli siinä suhteessa ollut oikein rentouttava.
Lauantai, 14.4. 2007
Börsin aamiaisen ainoa ongelma on, että hotellista ei saa kunnollista yrttiteetä. Joka kerran hotellissa käydessäni muistan, että minun pitää ensi kerralla pakata oma yrttitee salkkuuni, ja joka kerran unohdan sen kotiin päästyäni. Mutta muuten olin oikein hyväntuulinen. Karaoken laulaminen oli ollut hulvatonta ja piristävää, ja Roosaltakin oli ilmeisesti ollut Oulussa hauskaa. Työpäivä ei tuntunut raskaalta. Arolan juttu selviäisi ammattitaidolla ja kärsivällisyydellä, ja molempia oli.
Lueskelin uutisia verkosta syödessäni. Ei mitään ihmeellistä viime yölle.
vanhempi juttu suden jäljistä rautatiesillan luona kiinnitti
kuitenkin huomioni. sama paikka jonne olin kaijan kätkenyt. kaupungissa
oli ainakin yksi tuntemani ihmissusi, senja. yrittikö hän nuuskia jälkiä?
tiesikö hän kaijasta? kuukauden vanhat merkit tuskin mitään kenellekään
kertoisivat. ihmissuden hajuaistin kanssa en kuitenkaan tahtoisi ottaa
riskejä. vastaisuudessa täytyy muistaa peittää oma ominaistuoksu
huolellisemmin jollakin.
Kävelin Börsistä toimistolle yhdentoista aikoihin keväisessä ilmassa. Avasin ulko-oven.
Lattia oli silpun peitossa. Kylpyhuoneen ovi oli säleinä, ja sen ehjään osaan oli post-it -lapuista taiteiltu kärjellään seisova pentagrammi. Lisää lappuja oli liimailtu satunnaisesti toimistomme seiniin. Paikka oli sekaisin.
Joku oli murtautunut toimistoomme.
Seisoin tyrmistyneenä paikallani tovin. En koskenut mihinkään, kaivoin puhelimen esiin ja soitin Klausille. Hänen pitäisi olla juuri nyt matkalla Helsinkiin tapaamaan isäänsä, mutta tämän hän tahtoisi kuulla.
Klaus oli unelias, mutta heräsi kun kuvailin tilanteen. Hän kehotti soittamaan Zen Genesikselle ennen poliisia - pentagrammi toi asiaan selvästi yliluonnollisen elementin, ja poliisi ei sitä varmasti huomaisi. Hyvä oivallus. Tein näin. Lailaa en tavoittanut, mutta Hilkan sentään. Selitin tilanteen, ja tein nopean toimeksiannon.
Sitten katselin ympärilleni toimistossa. Eteisessä oli pahin kaaos. Varsinaisessa työhuoneessamme nimikylttiini oli lisätty kuolinpäivä - eilen, 13.4. 2007 - ja siellä täällä oli post-it -lappuja joissa oli satunnaisia kirjaimia. Lappupinon päällä oli tervehdys:
Heippa, ihmiset.
Hyvää loppuelämää. Nauttikaa siitä niin kauan kuin sitä kestää. t:
Jumalan oikeat kädet"
Pidin hansikkaat kädessä ja vilkaisin arkistoamme. Ilmeisesti papereihimme ei oltu kajottu. Ei niin että täällä mitään poikkeuksellisen kriittistä olisi ollutkaan - kaikki arkaluontoinen tieto on joko kryptattuna koneillamme tai kassakaapissa muualla. Toimistolla on vain työn alla olevia juttuja.
Kun välitön paikkojen silmäileminen päättyi, keskittymiskykyni oli hukassa. Olin järkyttynyt ja tyrmistynyt. Mistä tässä oli kyse? Oliko joku suivaantunut työhömme - meidän asiakaskuntamme huomioiden ei varsinaisesti yllätys - ja päättänyt alkaa uhkailla meitä? Miksei missään lukenut, mitä varsinaisesti tahdottiin? Miten ulko-ovesta oli päästy sisään? Ja kuka tai mikä oli repinyt kylpyhuoneen oven suikaleiksi?
joku tahtoi todellakin pelata pelejä. tämähän sopi minulle vallan
mainiosti. moinen haaste on tervetullutta vaihtelua
rutiineihin.
Ei. Ei noin. Tätä ei ratkaista tuolla tavoin.
kenties tämä ei johdu asianajotoiminnosta, vaan harrastuksista.
kenties tämän tekijä tietää asioita joita hän ei pitäisi.
Päässäni soi, ja siirryin ulos selvittääkseni ajatukseni. Järkytyksen alta alkoi paljastua kiukkua. Kuka julkesi tehdä tällaista? Kuka kyseessä olikin, hän oli juuri puraissut enemmän kuin voisi niellä. Minä näyttäisin hänelle taivaan merkit.
minä tekisin hänelle jotain odottamatonta.
Hilkan saapuminen rauhoitti minua hieman. Hän silmäili paikkoja, kuulosteli, ja kysyi, kuulinko laulua. Pysähdyin hetkeksi, ja tajusin, että kyllä, kyllähän täällä kuului jotain sanatonta, hilpeää hyräilyä. Mistä se tuli? Ja pitäisikö minun kuulla se? Vetosin tyrmistyneeseen tilaani ja sanoin, etten tiennyt.
Hilkka kulki toimistoa ristiin rastiin valokuvaamassa ja kuulostelemassa. Laulu näytti tarttuvan häneen. Sen lähdettä oli mahdotonta määrittää. Hän oli aistivinaan jotain muutakin täällä, jotain samanlaista kuin kellarissaan.
kunhan hän ei aistisi mitä viereisessä talossa oli, ei olisi
syytä toimenpiteisiin.
Hän totesi myös, että olisi hyvä tutkia rikottua ovea hieman tarkemmin. Tätä varten hän soitti paikalle Senjan. Senjan susiaistit auttaisivat häntä tutkimaan, mikä täällä oikein oli riehunut. Pian Zen Genin psykologi selvisikin paikalle, ja vähän nuuhkittuaan hän antoi tuomionsa: toinen ihmissusi. Ei yllättänyt.
Hilkka lähti tapaamiseen, minä tarvitsin lisää raitista ilmaa. Toimistossa soinut laulu oli jäänyt päähäni soimaan. Halusin soittaa poliisin paikalle jotta voisin jättää paikan penkomisen heille, mutta sitä ennen tahdoin vielä Lailan näkemyksen asioista. Häntä ei vieläkään saanut kiinni. Ei kai oikeastaan ihme, hän oli eilisiltana juonut reippaanlaisesti.
Olin vieläkin vähän poissa tolaltani. Juttelin Klausin kanssa puhelimessa tilanteesta. Hän oli palaamassa kaupunkiin viideltä, koska tilanne ei tuntunut mitenkään poikkeuksellisen akuutilta. Sitten kävelin Senjan kanssa. Päädyimme saaristolaismarkkinoille. Oli aurinkoinen ja kaunis päivä. Puin sekavuuttani sanoiksi, puhuin Senjalle järkytyksestäni, ja hän kuunteli kuin hyvä psykologi ikään.
Senja oli hämmentynyt kun oli käynyt ilmi, että tiesin hänen olevan ihmissusi. Ei se ollut vaikea päätellä Ahlgårdin tapauksen aikaisten tapahtumien perusteella. Täysikuu, vampyyrin inhoama ja pelkäämä henkilö jota käytetään "turvamiehenä" ja joka kuitenkin illan tullen sulkeutuu kellariin - olin veikannut että kyseessä oli hukka, ja mitä ilmeisimmin olin veikannut oikein. Eivät tällaiset salaisuudet pysy. Jos yksikin ihminen tietää, asiat pääsevät julkisuuteen.
sen vuoksi olenkin itse oikeista salaisuuksistani hiljaa. tiedän,
että jos joku pääsee niistä selville, asiat saavat dramaattisen käänteen.
mutta jo melkein kymmenen vuotta olen onnistunut pitämään oman
salaisuuteni.
Terapian lomassa puimme Turun erikoisia kuvioita. Senja tuntui tietävän niistä vähemmän kuin minä, mikä hieman yllätti. Toisaalta minä olin ollut piireissä jo yli kuusi vuotta, eikä ihmissusiolemuksen mukana tule automaattisesti ymmärrystä salaseurakuvioista. Valotin joitakin Turun kuvioita aiheista. Enimmäkseen kätketty maailma oli täällä pysynytkin kätköissä - räikeimmät poikkeukset oli ollut kesän 2005 tapaus jossa ainakin 20 opiskelijaa oli kadonnut, eikä kukaan asioista perillä oleva kuvitellut että heitä tultaisiin enää koskaan näkemään elossa.
Joitakin ihmisiä salaisuuksien olemassaolo ahdistaa, ja he kauhistuvat tajutessaan mitä kaikkea maailman kulissien takana onkaan. Minua se ei ole koskaan häirinnyt. Jo opiskellessani totuin siihen, että tärkeimmät asiat ovat aina pinnan alla. Eikä työtäni tehdäkseni minun tarvitse kuvitella tietäväni kaikkea kaikesta.
Kaupungissa kävellessäni mieleni selkeytyi. Totesin Senjalle, että haluaisin hoitaa jutun normaaleja kanavia pitkin ja saada syyllisille ihan rikosoikeudelliset seuraamukset. En tahtonut pyytää apuun "voimakkaita tukijoita" (viittasin Amanda Sateeseen, tosin en maininnut hänen nimeään) koska he saattaisivat ylireagoida toimintaan. Ja tämä oli kuitenkin pääasiassa sapelinkalistelua, epämääräistä kapinoivaa uhmaa, ääntä ja vimmaa ilman sisältöä. Mitään syytä murtoon ei oltu jätetty, pelkästään pelotteita.
Laila soitti viimein, ja yhytimme hänet toimistolla. Hän tiesi kertoa enemmän ilkivallan symboliikasta. Kristillisiä merkkejä - yhdistettynä ihmissuteen ja pentagrammiin, jotain samaa kuin Kupittaanpuiston taannoisessa tapauksessa. Kuulemma vastaavanlaista fundamentalistista jeesuksella uhkailua oli esiintynyt muuallakin. Laila puhui asiasta vakavaan sävyyn, ja kun kysyin tarkoittiko tämä, että murto voisi oikeasti johtaa pahoihin seurauksiin ja väkivaltaan, hän sanoi uskovansa että voisi.
Huolestuneisuuteni palasi. Uhkasivatko nämä meitä firmana, vaiko minua henkilökohtaisesti? Minun nimikylttini oli saanut kuolinuhkauksen, Klausin ei. Jos tekijät tiesivät nimeni, he tiesivät myös osoitteeni. He voisivat tulla kotiini. Kuvottava ajatus.
Lisäksi tahdoin päästä eroon toimistolla kaikuvasta laulusta. Monet asiakkaamme ovat herkkiä tällaisille asioille ja toimistomme perusidea oli olla psyykkisesti sekä maagisesti mahdollisimman neutraali. Laila sanoi, että Zen Gen voisi puhdistaa paikan, mikä olikin hyvä. Laajensin heidän toimeksiantoaan ja pyysin heitä selvittämään murron takana olevia mahdollisia tahoja. Senjalla oli joitain asiakkaita jotka saattaisivat tuntea jonkun joka tuntisi jonkun. Siitä voisi aloittaa. Toivoin että sunnuntai-illaksi he saisivat minulle arvion jonka perusteella voisin päättää pitäisikö minun palkata etsivätoimisto Rannikko suorittamaan henkilösuojelua minulle ja Roosalle.
Laila ja Senja palaveerasivat hetken kahdestaan. Minä katselin seinillä olevia kirjaimia, ja järjestelin niitä uudelleen.
"SEURAAVA OLETTE TE"
Anagrammeja riitti, mutta tuo oli pahaenteisin.
Soitin viimein poliisinkin. Laila ja Senja poistuivat, minä lupasin välittää poliisin löytämät tiedot heille. Jäin yksin tyhjään toimistoon, kaaoksen ja laulun keskelle. Ei Arolan tapausta tänään.
oli jotenkin hilpeää ajatella, että nämä henkilöt saattaisivat
ehkä jahdata minua. silloin he olivat päässeet lähemmäs kuin kukaan
koskaan. vielä hilpeämpi oli ajatus, ettei heillä ollut aavistustakaan
minkä kanssa he olivat tekemisissä.
Tämä oli syytä hoitaa ammattimaisesti ja nopeasti. Parempi tehdä kaikki poliisin kautta. Ihmissusi vaan huoletti.
ihmissusikin on saatettavissa kuriin riittävällä määrällä hopeaa.
uusi ja kiinnostava haaste.
ehkä joku oli alkanut pelata minun kanssani. oikein hyvä. saapa nähdä miten taitava pelaaja on kyseessä.
Ei pidä sotkea työtä ja vapaa-aikaa. Tämä oli työasia, se tapahtui työpaikalla. Siihen suhtauduttaisiin sen mukaisesti.
Okkulttifoorumilla oli juttua perjantai 13. päivän kokemuksista. Jos murron suorittajat olivat niin huomionkipeitä kuin veikkaisin, he ehkä reagoisivat jos heille annettaisiin jotain ärsykkeitä. Kirjoitin verkkoon (nimettömästi - en tahtonut asiakkaidemme voivan yhdistää sitä meihin) pari kommenttia murrosta. Samalla huomasin toisen viestin.
joku koetti selvittää sanojen "tiedätkö, mikä liha on?"
merkitystä ja kysyi apua verkosta. ei vielä osumia sivustolle.
kärsivällisyyttä. joku oli löytänyt videon. tämä joku olisi jäljitettävissä. sen jälkeen voisin keksiä lisää kujeita.
Poliisiauto saapui toimiston pihaan. Menin ulos tapaamaan virkavaltaa.
//
Kysymyksiä ja jatkosuunnitelmia:
Murtoon liittyen:
* Ohjataan hajotetut asiat vakuutusyhtiön murheeksi, toivotaan että poliisi ottaa jutun vakavasti. Tahdotaan tietää erityisesti, miten ulko-ovesta oli tultu sisään? Onko jollakulla avain vai oliko lukko tiirikoitu?
* Sormenjälkiä: Samuel ja Zen Gen pitivät hansikkaat kädessään toimistoa tutkittaessa. Löytyykö sieltä murtautujien sormenjälkiä? Esim. Samuelin pöydällä ollut kynä on hyvä kandidaatti, koska näyttää siltä että sillä oli kirjoitettu "kuollut 13.4. 2007" pöytäkylttiin, ja siinä ei muutoin ole kuin Samuelin sormenjälkiä. Sama pätee post-it -lappuihin.
* Lisäkysymys: off-game sama avain käy sekä toimistoon että Toisen tukikohtaan, vaan onko näin myös ingame? Jos on ja sisään on tultu avaimella, kutistuu epäiltyjen joukko aika pieneksi, koska Kaijan ruumiin mukana oli Toisen tukikohdan avain. (Kuvittelisin että sama avain ei ingame kävisi molempiin, mutta en tiedä.) Joka tapauksessa toimiston lukko vaihtuu just nyt.
* Odotetaan Zen Genin lausuntoa. Palkataan Rannikko valvomaan toimistoa öisin ainakin viikon ajan (mainitsin tästä jo BGT:lle). Jos sunnuntaina näyttää vielä siltä että tämän tekijät voisivat olla oikeasti väkivaltaisia, harkitaan henkivartijoita minulle ja Roosalle. Mutta tästä tarvitsisi tosiaan pikaisesti lisäinfoa.
* Lyhyesti: Samuelille riittää mainiosti, jos syylliset saadaan oikeuteen vastaamaan teoistaan, tosin hän tahtoo myös tietää miksi näin tehtiin. Hän ei ole kovin hanakka palkkaamaan henkivartijoita, eikä sitä tee ellei näytä ilmeiseltä että oikeaa väkivaltaa on luvassa. Toisaalta toinen uhkaus tai Zen Genin vakuuttuminen moisesta riittäisi kyllä tähän.
* Toinen ei puutu asiaan, ainakaan vielä.
Muista aiheista:
* Laulusta pitää päästä eroon, tai toimisto muuttaa. Jos Zen Gen ei saa sitä viikossa puhdistettua, etsimme uuden työtilan.
* Uusi hälytinjärjestelmä toimistolle. Käytännön vaikutukset peliin lienevät pienet, koska emme tahdo kameroita (asiakkaiden luottamuksellisuuden vuoksi).
* Raportoin Amanda Sateelle tapahtuneesta, mutta tosi kursorisesti - en tahdo että hän puuttuu asioihin.
* Toinen jahtaa Etsijät-viestin lähettänyttä tahoa. Voisi olla hyvä aika leikkiä hirviötä ihan oikeasti, kaapata joku ja vaikka sitten sulkea luolaan. Pohdin vielä detaljeja.
* Toimiston lakiasialliset puuhat tulevat erikseen, varmaan Cc:nä Klausille.
Perjantai
Senja ei ennättänyt pohtia päivän huono-onnisuutta. Oli kipaistava kampaajalla hakemassa geeliä ja muotovaahtoa ennen asiakkaan tapaamista. Vaaditut aineet löytyivät ja vasta kynitty kuontalo saataisiin kai niillä kuosiin. Senja oli päättänyt leikkauttaa hiuksensa löydettyään niistä puoli pusikkoa eräänä aamuna. Eikö se riitä, että herää alasti melkein kusiaispesässä maaten, pitääkö lettiin vielä olla tarttunut kasa havuja? Ihmissusi oli tosiaan ottanut tavaksi kaikota täydenkuun yöksi retkeilemään kauas ihmisasutuksesta. Tähän asti suunnitelma random ihmisuhrien syömisen välttämiseksi oli toiminut ihan hyvin, kitaan oli jäljistä päätellen päätynyt vain metsän elukoita ja olo oli näiden metsästysöiden jälkeen parempi kuin huumattuna vietettyjen. Kaipa sutta oppisi ajan kanssa hallitsemaan, toistaiseksi se saisi juosta täydenkuun yön vapaana toteuttamassa itseään, kunhan juoksisi metsässä eikä keskellä kaupunkia. Fontanasta Senja tavoitti Gabriellan, jonka seurassa oleva nuori mies esittäytyi Thomasiksi. Juuri siksi Thomasiksi, jonka kanssa tässä on yritetty sopia tapaamista jo jonkin aikaa. Miten mukavaa, juttelen kanssasi kohta, mutta ensin Gabriella.
Gabriellella meni muuten hyvin, työt olivat palkitsevia ja niiden takia lapsettomuuden sureminenkin oli saanut jäädä vähemmälle, mutta mies oli alkanut käyttäytyä mustasukkaisesti sivutyön vieraassa kaupungissa viedessä yhteistä vapaa-aikaa. Gabriella tunsi olonsa riittämättömäksi ja pohti rooliaan naisena ja aviopuolisona. Senja kuunteli ymmärtäväisesti ja ehdotti, että Mikael tulisi poikkeamaan vastaanotolla. Ennen kaikkea psykologi kuitenkin painotti keskustelun tärkeyttä. Älkää jumittako kumpikin omaan nurkkaanne mököttämään vaan puhukaa toisillenne. Ottakaa yhteistä aikaa vaikka vain ilta viikossa, telkkari silloin kiinni ja yhdessä vaikka lenkille. Mikael saattaa hyvinkin tuntea riittämättömyyttä Gabriellan menestyessä urallaan, mutta tämä on silloin miehen ongelma, eikä syy miksi Gabriellan pitäisi karsia töitään, jotka kuitenkin tuntuvat hänestä palkitsevilta. Gabriella lupasi koettaa suostutella Mikaelia Senjan pakeille. Pienen mustasukkaisuuden hoitoon ei tarvita psykologia, mutta Gabriella mainitsi huolestuneensa Mikaelin käytöksestä muutenkin, joten miehen kanssa voisi hieman jutella ja selvitellä tämän elämäntilannetta. Gabriella näytti keskustelusta ainakin hieman huojentuneen, joten Senja siirtyi seuraavan tapauksen pariin.
Thomas kertoi aina tunteneensa olevansa tuuliajolla ja kykenemätön hallitsemaan omaa elämäänsä, kärsineensä vakavasta masennuksesta, joita oli turhaan hoidettu erilaisilla lääkkeillä ja yrittäneensä jopa itsemurhaa, josta hänet oli suostutellut luopumaan Mikael. Tämä romahdus oli tapahtunut puoli vuotta sitten, tämän jälkeen asiat olivat menneet hieman parempaan päin ja nyt Thomas uskalsi jo toivoa pystyvänsä sittenkin hallitsemaan elämäänsä. Tunteen mukana oli kuitenkin tullut aavistus, että jotakin kamalaa sattuisi aivan pian, että tämä asiantila ei kestäisi. Senja kuunteli jälleen ymmärtäväisenä ja diagnosoi Thomasin päässeen omin avuin pahimman masennuksen yli, mutta nyt kun edessä oli katsontakannan muutos ja tosissaan vanhan avuttomuuden hylkääminen uusi vanha sairaus vielä pahoina aavisteluina ja ahdistumisena. Thomasin itsetunto tarvitsi tukea, jotta tämä voisi jättää lopullisesti taakseen menneen harhailunsa ja ottaa tosissaan otteen elämästään. Psykologillahan nuori mies kävi kaksi kertaa viikossa, mutta Senja hieman epäili, että kyseinen terapeutti ei tukenut potilastaan tarpeeksi. Jos on 6-7 vuotta käynyt samalla psykologilla ilman, että tilassa on tapahtunut merkittävää muutosta kuin vasta aivan hiljattain, silloin on tehty jotain väärin, terapia jota käytetään ei sovellu, taikka psykologi ei halua menettää maksavaa potilastaan ja siksi ruokkii tämän riippuvuutta terapeutista. Senja otti siis ylös psykologin nimen, ehkä tällä olisi omat teoriansa potilaastaan, ainakin henkilön kanssa olisi hyvä puhua. Senja toki mainitsi, että Thomas voisi halutessaan vaihtaa terapeuttia, mutta ei suoraan mainostanut itseään. Antaa potilaan itse päättää kun tämä kuitenkin on siinä tilassa, että päätöksiin itse kykenee. Kaikkinainen päätösten teko Thomasin puolesta on varsinkin tässä vaiheessa pahasta, nuori mieshän vasta opettelee ottamaan jälleen vastuuta omasta elämästään.
Thomas mainitsi nähneensä kaksi huolestuttavaa unta. Senja päätti delegoida unien tutkimuksen Hilkalle, joka oli siinä ekspertti ja otti tiedot unista ylös. Ensimmäinen uni jokin aika sitten, pelkkää mustaa massaa, tyhjyyttä tai vastaavaa, kovin ahdistava. Toinen uni kolme tuntematonta henkilöä ruumiin ympärillä, nostamassa siitä usvamaisen hengen, joka lupasi kolme toivomusta henkilöille. Hilkan alaa nuo unet selvästi.
Senja lupasi välittää Thomasin yhteydenottopyynnön Hilkalle ja kiiruhti sitten kotiin vaihtamaan asiallisen pukeutumisensa enemmän bilelookkiin. Kaapista löytyivät ihanat dalmatialaiskuvioidut housut, mutta ehkä ne olisivat liian räikeät... paikalle oli kuitenkin tulossa lakimiehiä... lopulta Senja päätyi nuorekkaaseen, mutta ei liian räikeään bilelookkiin ja suuntasi Hilkalle, jossa viinipulloa availivat jo lakimiehet Klaus ja Samuel. Molemmilla puvut päällä ja kravatit kaulassa... nooh, olkoot muodollisia jos haluavat, psykologi oli päättänyt vaihtaa vapaalle. Samalla ovenavauksella sisään tunki joku omituinen nainen ja Senjan potilas Christiina, joka tapansa mukaan tuijotti sulkeutuneena lattiaa. Näytti kuitenkin kommunikoivan tämän Millan kanssa jonkin verran. Senja päätti jättää tytön rauhaan, eihän sitä varmaankaan usko kiviparantajan puheille kaverinsa kanssa pyrkiessään törmäävänsä psykologiinsa (joka tietenkin vetää asiasta johtopäätöksiä ja ottaa asian puheeksi seuraavassa tapaamisessa). Tilanne oli Chriistinalle varmasti nolo, joten Senja vetäytyi keittiöön availemaan siideritölkkiä ja yrittämään keksiä jotain puhuttavaa lakimiesten kanssa. Selvisi nopeasti, että kun saman pöydän ääressä istuu kolme henkilöä, joilla kaikilla on ammattiasioista vaitiolovelvollisuus ja jotka ovat kuitenkin kaikki mitä suurimmassa määrin omistautuneet ammateilleen juuri kellään ei ole mitään sanottavaa hyvin yleisiä kannanottoja lukuun ottamatta. Hilkka parka katosi selvittelemään ovestaan sisään kävellyttä juttua hetkeksi, vasta kun asiakkaat oli saatu häädettyä saattoi varsinainen rentoutuminen alkoholin avulla alkaa. Lailakin liittyi seuraan, kokous Helsingissä oli ollut kuulemma tylsä. Senja huomasi pian olevansa ainut, joka juo siideriä, muut vertailivat luomuviinejä ja reilun kaupan viinejä aika lailla pikkurilli pystyssä. Muutenkin ihmissusi arveli olevansa porukan nuorin (tai ainakin nuorekkain). Noh, ehkä muista karisisi turha pingotus karaoken pyörteissä ja viinan voimin. Itse psykologi ei aikonut muutamaa siideriä enemmän nauttia, kunnon kännin vetäminen tuli nykyään ihan liian kalliiksi kun ihmissusiviruksen saanut kroppa hajotti alkoholia kaksi kertaa tavallista nopeammin ja tehokkaammin. Sitä paitsi liiallinen kännäys saattaisi saada varomattomaksi ja paikallahan oli kaksi henkilöä, jotka eivät olleet tietoisia Senjan petomaisemmasta puolesta.
Karaokepaikaksi valikoitiin Silver Moon ja sinne suunnattiin jo iloisessa kännissä ja typeriä ideoita tiukkapeppuisen bodaajasihteerin (miespuolisen totta kai) palkkaamisesta heitellen. Lakimiehetkin vaikuttivat hieman rentoutuneen, vaikka Klaus vaikuttikin edelleen hiljaiselta ja varautuneelta. Kukaan porukasta ei ollut laulanut karaokea aikaisemmin (jos Samuelin yhtä kokeilua laivalla ei lasketa), niinpä laululistoja tuijotettiin nousevan paniikin vallassa. Senja ja Laila päättivät laulaa dueton, koska mikkiin kammotti tarttua ypöyksin. Lauluksi valittiin Alice Cooperin Poison, joka päätettiin omistaa yhteiselle armaalle asiakkaalle Ludvig Ahlgårdille, tuttavallisemmin "sille vampyyrinpaskiaiselle". Hilkka valikoi biisiksi Tästä asti aikaa ja Samuel päätyi Frank Sinatran hittiin New York, New York. Klaus livisti paikalta aikaiseen heräämiseen vedoten ja pelastui siis kuulemasta laulujen sovituksia. Odottelun aikana harjoitettiin tuoppipsykologiaa "Juu, kyllä tuo kuulostaa ihan normaalilta ja sun ihmistyyppiin kuuluvalta, että sä luotat mieluummin ammattilaisiin kuin kavereihin ongelmatilanteissa... ", puhuttiin sekavia sekalaisista aiheista "Hilkka, ei sulta löytyisi lauluääntä parantavaa rituaalia?" ja tanssittiin lukuisia bimboja kappaleita. Tai no, Senja ja Laila tanssivat, Hilkkaa ja Samuelia ei saanut hievahtamaankaan tanssilattian suuntaan. Irkkutanssitaidot yhdistettynä kasvaneeseen nopeuteen ja kestävyyteen... tulos on melkoinen party animal, vaan jotain oli tehtävä samalla kun odoteltiin hermostuneina omaa vuoroa. Lopulta sekin kauhun hetki koitti ja Hilkka, Laila ja Senja sekä Samuel kävivät raakkumassa omat laulunsa sankarillisesti. Eloon jäätiin eikä ollut edes aivan liian kauheaa. Onneksi paikalla ei ollut asiakkaita, koska Senja karjumassa kurkku suorana ja murhaavan näköisenä mikkiin (pelkkä vampyyrin ajatteleminenkin selvästi riittää nostamaan niskakarvat pystyyn) olisi saanut useamman vaihtamaan terapeuttia.
Senja toivotti Hilkan luo teelle lähteneille hyvää yötä ja suuntasi omin päin kotia kohti. Keho oli puhdistanut viimeisen siiderin elimistöstä jo aikoja sitten ja pää oli selvä. Mp3 soitin tarjosi soundtrackin yksin kulkiessa. Öinen kaupunki oli hiljainen ja ihmisiä käveli harvakseen vastaan. Senja tunsi olonsa ulkopuoliseksi, jokainen vastaantulija oli luultavasti tavallinen ihminen, onnellisen tietämätön kaikesta oudosta, joka kuitenkin vaani niin lähellä. Eivät lainkaan pelottavia nuo vastaan kävelevät ihmiset, vaan niiltä pitää silti suojautua ja suojella niitä minulta. Ei yhteiskunta vielä olisi valmis toivottomaan viralliseen asemaan kaikenlaisia friikkejä, vampyyrejä, ihmissusia, ties mitä muita omituisuuksia... Psykologia nauratti kappaleen vaihtuessa Depeche Moden Policy of Truth:iksi ja mainostaulun vierittäessä esiin mainoksen, jossa luki suurin kirjaimin NEVER HIDE. Mahdotonta, piileksittävähän tässä on tai ainakin elettävä kaksoiselämää. Oli helpotus, että Hilkalle, Lailalle ja Mirjalle oli voinut kertoa, mutta kaikki muut elämässä olevat ihmiset, asiakkaat ja satunnaiset tutut, perhe... vielä oli kovasti asioita joita piti käsitellä ja joihin sopeutua ja psykologilla oli itsekin vaikeuksia uuden maailmankuvan kanssa. Kaikki outoudet, johon muut suhtautuivat niin itsestään selvästi ja varmasti, tällaistako se oli aina ollut, piilossa tavallisen talliaisen silmiltä? Joskus sitä hieman kadehti asiakkaitaan, joiden ongelmat olivat tavallisia, ratkaistavissa terapialla ja tahdonvoimalla, tavallisilla keinoilla. Tätä virusta ei terapialla ajettaisi pois elimistöstä, sen kanssa oli vain elettävä. Toinen vaihtoehto olisi tietty heivata ajatuskin mielenhallinnasta ja vain muuttaa asumaan jonnekin erämaahan, jossa kukaan ei välittäisi vaikka välillä kävelisikin neljällä jalalla. Ei sekään olisi mikään lopullinen ratkaisu, joten eipä auttanut kuin sinnitellä ja koettaa pitää oma polla siinä kunnossa, ettei mikään pääsisi pois kontrollista.
Lauantai
Nukkumaan Senja pääsi kello kolmeen aikaan. Silmät rävähtivät auki klo. 7 aamulla ja nukkumisesta tuli saman tien mahdotonta. Väsymyksestä ei ollut jälkeäkään, päinvastoin olo oli pirteä ja energinen. Ei helkkari tätä kroppaa, aamulenkille en varmasti mene taikka sallin itselleni käytöstä, joka sopii paremmin spanielille kuin ihmiselle. Senja siis pysyi vakaasti sisällä ja purki ylimääräisen energiansa piirtämiseen. Omastakuvasta tuli outo, jotenkin vääristynyt ja tummien varjojen sumentama. Lopulta Senja tajusi piirtävänsä itseään hetki ennen muutosta ihmissudeksi ja lopetti piirtämisen hieman järkyttyneenä. Edellisellä luonnoslehtiön sivulla susi, jota Senja ei muistanut piirtäneensä, tuijotti paperilta kiinteästi. Mitä voimme päätellä tästä? Asiat, jotka yrität työntää mielestäsi tihkuvat läpi piirroksina ja alitajunnan kuvina. Käsittele ne asiat. Vaan kun pelottaa! Entä jos ihmissuden ajatteleminen herättää sen? Entä jos se alkaa vaikuttaa elämään entistä enemmän, muutun hitaasti kokonaan hirviöksi? Senja diagnosoi tarvitsevansa apua ongelmansa kanssa, itsensä terapoiminen kun harvoin onnistuu, objektiivinen näkökulma puuttuu. Vaan kenelle muullekaan sitä asiasta puhuisi? Toiselle terapeutille? "Hei, kärsin lykantropian pitkälle kehittyneestä muodosta, mutta älä käsitä väärin, en ole hullu... " Jep, fiksu veto varmasti. Omien neuvojensa vastaisesti Senja siis sysäsi ongelman toistaiseksi mielestään.
Kahdentoista aikoihin Hilkka soitti. "Voitko tulla lakimiesten toimistolle, täällä on... juttu." Naisen äänensävystä Senja arvasi, että "juttu" olisi taas jotain todella omituista ja häiritsevää, jotain, johon luultavasti tarvittiin enemmän raivoisaa ihmissusivahtikoirahenkivartijaa (miten hemmetissä tämä työnkuva oli onnistunut tarttumaan, sitä Senja ei lakannut ihmettelemästä) kuin psykologia. Pahoja aavistellen Senja siis matkasi toimistolle mielenosoituksellisesti dalmatialaishousut päällä. Pihalla odottivat Hilkka ja Samuel ja jälkimmäisen avattua toimiston oven paljastui... hajalle raavittu vessan ovi, jonka ehjäksi jääneessä yläpuolessa post-it lapuista sommiteltu pentagrammi, Samuelin nimikorttiin kirjoitettu kuolinaika (eilinen), uhkailuviesti pöydällä ja sekavaa koodia post-it lapuissa seinillä. Ooookkei... ja minun on tarkoitus tehdä tälle mitä? Hilkka vihjaisi, että Senja voisi katsoa oliko asialla ollut joku tämän kaveri. Kaveri? Niin mitä... ai sinä tarkoitat, että... no tuo oven alapuoli näytti kyllä siltä, että sen oli raapinut rikki joku peto... oikeastaan jälki oli samaa luokkaa kuin mitä Hilkan kellarissa ihmissusihahmossa riehunut Senja oli saanut aikaan... mutta kun enhän minä voi ruveta sitä tässä nuuhkimaan samalla kun tuo lakimies kats... miten niin lakimies tietää, että olen ihmissusi?!?! "No kun meidän lakitoimisto juuri hoitaa näitä vähän omituisempia juttuja ja Ahlgård sattui vihjaamaan, että... " Juoruämmä! Saatanan juoruämmä, se oli takuulla kailottanut Senjan rodun kaiken kansan tietoon ihan piruuttaan... odotas kun seuraavan kerran kohdataan, nähdään miten lujaa juokset... Psykologi salasi murhanhimoiset ajatuksensa huolella, arkistoi vain mieleensä faktan, että Lailalle kannattaa varmaan mainita, että tämä asiakas on todellisessa vaarassa tulla revityksi kappaleiksi, älkää päästäkö minua sen lähelle. Petollinen ääni mielen perukoilla vastusti ajatusta. Älä toki, päästele paineita mättämällä sitä hammasveikkoa naamaan jos tilaisuus tarjoutuu... hiljaa siinä, paikka. Aggressio ei ratkaise mitään.
Senja siis kohautteli olkiaan faktalle, että kohta puoli Turkua tiesi tarkimmin varjellun salaisuutensa ja ryhtyi nuuskimaan ovea kuin jälkikoira ainakin. Hajuaistikin oli nykyään parempi, vaikka täydellisestihän se toimi vain susimuodossa. Okei, asialla on tosiaan ollut ihmissusi, joka on muuttunut susimuotoon tässä kohtaa ja tuhonnut oven, muuttunut sitten takaisin ihmismuotoon ja häipynyt paikalta. Lippulappuset on jättänyt se tai sen seurassa ollut toinen henkilö, mahdotonta sanoa kuinka monta tyyppiä täällä on ollut, täällä on liian paljon hajuja. Turussa on havaittu kahdet ylisuuret sudenjäljet hiljattain, suuremmat Kupittaan puistossa. Koska toiset sudenjäljet kuuluvat allekirjoittaneelle asialla on ollut se toinen ihmissusi. Se, että se kykenee muuttumaan kun ei ole täysikuu ja muuttumaan takaisinkin suhteellisen nopeasti hieman vihjaa siihen suuntaan, että se on taitavampi ja vanhempi kuin minä. Toisin sanoen, varokaa, uhkailijalla ja murtautujalla on palkkalistoillaan tehokas tappokone. Samuel ja Hilkka selvittelivät vielä Hilkan kuulemaa hyräilyä, paikka oli taidettu kirota jotenkin. Turussa oli siis toinenkin ihmissusi! Toisaalta ajatus oli hieman lohdullinen, toisaalta pelottava. Se oli kuitenkin löydettävä, ehdottomasti. Vaan miten, Senjan tietojen mukaan ihmissusi haisi aivan normaalilta ihmishahmossa ollessaan eikä mitään paljastavia ulkoisia merkkejä ollut jos ei laskettu voimia ja paranemisvauhtia eikä sitä voisi alkaa pistelemään vastaantulijoita neulalla nähdäkseen parantuivatko ne vauhdikkaasti vai eivät. Vampyyrit ilmeisesti pystyivät havaitsemaan ihmissudet, mutta ainoalta Senjan tiedossa olevalta verenimijältä ei kyllä apua pyydettäisi. Tietty täysikuun aikaan saattaisi kyetä haistamaan toisen ihmissuden, mutta silloin kontrolli ei pitänyt ja ajatus uudesta metsästysretkestä Turussa karmi. Äh, no ehkä Laila ja Hilkka saisivat kontakteiltaan jotain vihjeitä.
Hilkka lähti tapaamaan jotain kaveriaan ja Samuel ja Senja päättivät poiketa kalamarkkinoille hakemaan muikkuja aamiaiseksi. Matkalla sinne lakimies ja psykologi juttelivat Turun omituisuuksista ja Samuelilta Senja sai tietää aika lailla yliluonnollisen yhteisön pelisääntöjä ja käytäntöjä. Kaikki vampyyrit eivät kuulemma ole nilkkejä kuten Ahlgård, Turussa vaikuttaa joku vanha vampyyri kuten useimmissa muissakin suurkaupungeissa Helsinkiä lukuun ottamatta, joku idiootti oli surmannut Turkua johtavan vampyyrin aikaisemmin ja saattanut kaupungin kaaokseen, mutta siitä oli selvitty pari vuotta sitten. Lakiasiantoimisto kykeni lähettämään yliluonnolliset jutut erityiseen oikeusistuimeen, jossa ne käsiteltiin erillään ja kaipa valtiolla oli jonkinlainen poliisikin outoja juttuja varten. SuPo oli ainakin ennen osoittanut kiinnostusta Turkuun, mutta oli hiljattain jättänyt kaupungin rauhaan. Pelisääntöjä siis oli ja oudompi väki vahti aika tarkoin sitä, ettei kukaan mennyt paljastamaan outouksia tavallisille ihmisille. Tietenkin lakimies kykeni puhumaan joistakin asioista vain yleisluontoisesti, mutta kaikki info oli ihan pihalla olevalle Senjalle oikein kiinnostavaa ja hyvin huojentavaa kuultavaa. Psykologi myönsi aivan rehellisesti olevansa en Genesiksestä kaikkein kokemattomin työntekijä, joka lähinnä ällisteli kaikkea niskaan satavaa omituisuutta. Samalla Senja jakeli mietoa kriisiterapiaa Samuelille, lähinnä varmisti, että tämä osasi käsitellä traumaattisen kokemuksen kuten murto oikein eli kykeni suhtautumaan turvattomuuden tunteeseen, jonka sellainen herätti.
Kalamarkkinoilta palatessa Laila soitti ja käväisi katsomassa toimistoa. Työkaveriparka kärsi kankkusesta ja Senja päätti lähteä tämän seuraksi kahvilaan.
Tulevaisuudensuunnitelmia:
Gabriellan terapiaa jatketaan
Jollei mikään herätä Senjan epäilyksiä siitä, että Gabrielle olisi todella
muka sotkeutunut tulisiin pentagrammeihin ja jonkun tytön katoamiseen
psykologi tuskin ronkkii asiakkaansa mieltä toista persoonallisuutta
etsien eli normaalia terapiaa ja rohkaisua.
Mikaelin terapia aloitetaan
Mikäli Gabriella saa miehensä raahattua terapiaan kartoitetaan Mikaelin
tilannetta. Onko jokin asia alkanut ahdistaa hiljattain jne.?
Thomas ohjataan Hilkan luokse/annetaan terapiaa
Senja on käytettävissä mikäli Thomas haluaa ruotia ongelmiaan, ainakin
nuori mies ohjataan Hilkan pakeille niiden unien takia.
Christiinan terapiaa jatketaan
Edelleen koetetaan houkutella Christiinaa kuorestaan, vaikkapa kyselemällä
Millasta, joka vaikutti ainakin saavan tytön vastaamaan ja juttelevan
tämän kanssa.
Koetetaan löytää se toinen ihmissusi Turusta
Lähinnä toivotaan, että Laila ja Hilkka saavat jotain selville, eihän
Senja tunne ketään jolta kysellä asiasta. Pidetään silmät ja korvat auki
kuitenkin. Senja ei ole ollenkaan varma miten reagoisi kohdatessaan toisen
ihmissuden. Tietty olisi kiva omata kohtalotoveri, joka voisi kenties
antaa jotain vihjettä siihen miten muodonmuutosta kontrolloida ja
muutenkin selviytyä muuttuneen kropan kanssa, mutta kun aina on
mahdollisuus, että kyseessä on joku ihan peto tyyppi, joka ryysii muristen
kimppuun. Murtoon osallistunut ihmissusi olisi luultavammin jälkimmäistä.
Ystäviään ja työkavereitaan Senja on toki valmis suojelemaan, vaikka se
sitten tarkoittaisikin turpiin ottamista isommalta ja vahvemmalta hukalta.
Avulias asenne taas koko maailmaa kohtaan
Kaikki ongelmaiset tänne vaan, kyllä Senja terapoi. Poikkeus: Ahlgård ja
Hannu, joille suositellaan "tapa itsesi" terapiaa, joka parantaa kaikki
ongelmat myös lähimmäisiltä.
Asennevamma Ahlgårdia ja Lailan serkkua kohtaan
Saatuaan tietää kyseisten ilkiöiden juoruilleen Senja on vakaasti sitä
mieltä, että tyyppien kanssa ei kannata olla missään tekemisissä. Jos
Laila tai Hilkka silti haluaa niitä tavata Senja kyllä änkee mukaan
pitämään tilannetta silmällä. Maltin säilyttäminen tulee tosiaan olemaan
vaikeaa, joten mikäli vampyyri erehtyy antamaan hyvän syyn Senja kyllä
huitaisee tätä varoitukseksi (ja häpeää sitten jälkeen päin jos eloon
jää).
Angstailua petomaisuudesta
Senja ei oikein tunne kuuluvansa tähän uuteen outoon ja yliluonnolliseen
maailmaan. Sen sijaan, että pitäisi uusia superkykyjään hienoina ja
kivoina yrittää pikemminkin unohtaa ne ja jatkaa normaalina ihmisenä.
Tästä pakotetusta itsehillinnästä ja hallinnasta susipuoli varmaan
hermostuu ja seuraavassa pelissä (täysikuu on kalenterin mukaan vasta
ollut) Senja onkin varmaan hieman tavallista alttiinpi räjähtelemään
seinille.
Eiran päiväkirjasta:
Perjantai 13.4.
Perjantaipäivä meni kaikin puolin kivasti. Levytyssessio oli vaihteeksi onnistuneen oloinen, taisimme oikeasti saada biisin lopulta purkkiin. Niall ghouleineen häipyivät sitten viettämään iltaa johonkin, Tomi taisi mennä kotiin mököttämään, kun en taaskaan ehtinyt seuraksi. Itse hyppäsin ekaan mahdolliseen Turun bussiin, koska tiedossa oli pari päätöntä puuhapäivää sikäläisten tuttujeni seurassa.Tietysti bussissa istui takanani joku rasittava penska, joka tasaisin väliajoin kyseli, joko ollaan perillä ja missä nyt ollaan ja mihin tää bussi menee. Yök. Viimein perille päästyäni soitin heti Tatjanalle. He olivat Thomaksen kanssa jossain baarissa lähellä Hansaa, joten etsiydyin sinne. Paikalla oli myös pari muuta, joku Milla-niminen hautausurakoitsija ja "perijätär" Michelle, sekä mopon alle jäänyt Mikael. Milla ja Michelle molemmat olivat hämäävän verenimijämäisiä synkkine olemuksineen ja päivänvalon kartteluineen, mutteivät kumminkaan kuulostaneet sellaisilta. Millan ympärillä kaikui kuolema, mutta kai se on hautausalalla olevalta jotenkin ymmärrettävää.
Emme istuneet baarissa kuin yhden siiderin ajan, sitten Tatjana lähti johdattamaan minua ja Thomasia johonkin. Ei selittänyt tarkemmin kuin että seurasimme suurta kultakalaa. Näitä Tatjanan juttuja. Tyyppi on kyllä niin jossain muissa maailmoissa, että jollen paremmin tietäisi, vannoisin sen olevan aineissa, mutta eipä kai. On vain muuten sekaisin. Mikäs siinä, siitä irtoaa enemmän hupia kuin oikeastaan kenestäkään muusta tuntemastani kaverista. Niall ehkä tulee hyvänä kakkosena, mutta on ihan eri tavalla huvittava (lähinnä säälittävällä ja ärsyttävällä tavalla).
Tatjanan johdattamina kuljimme ohi Tuomiokirkon jonnekin yliopistonmäelle, ovelle, jossa luki "Lakiasiaintoimisto Kurkilahti & Lyden". Aivan toimiston vieressä sijaitsi toinen talo, jossa oli jotain kamalaa. Se kuulosti pahalta. Sinne en astuisi mistään hinnasta. Ei tosin ollut tarviskaan. Sen sijaan parilla nätillä äänellä lakitoimiston lukko taivuteltiin auki ja hiippailtiin sisään.
Suoraan sanoen koko tempaus oli lapsellisen tyhmä. Minulla ei ollut pienintäkään hajua siitä, miksi ihmeessä Tatjana halusi terrorisoida jonkun lakimiesten puljua, kun ei kai edes tuntenut näitä. Olipa kumminkin ainakin jotain uutta, ja jos nyt ei mitään turhan pahaa tehtäisi, ei siitä olisi suurta haittaa. Jännää se ainakin oli. Tatjana keskittyi länttäilemään seinille lappuja ja jättämään hämäriä viestejä. Ennen kuin kumpikaan meistä edes tajusi mitään, Thomas oli mennyt ja silpunnut puolet jostain ovesta susimuotoisena. Kaveri on pelottavan pätevä hallitsemaan muutostaan, ja hurjan voimakas. Vaarallinen, suorastaan. Tosin Tatjana on yhtä lailla vaarallinen hallitsemattomuudessaan, enkä tiedä yhtään, millaisia kykyjä tytöltä löytyy. Tässä siis hupi- ja huumoriarvojen lisäksi yksi erittäin hyvä syy roikkua näiden seurassa. Jonkun täytyy pitää silmällä, etteivät oikeasti saa aikaan mitään isompaa vahinkoa.
Itse osallistuin lakitoimiston murtoon ja vandalisointiin vain jättämällä paikalle soimaan kivan pienen laulun. Täysin harmitonta, mutta varmasti tosi ärsyttävää. Varmasti haihtuisi ensi viikon alkuun mennessä. Ei mitään tietoa, olivatko lakityypit edes viikonloppuna töissä vai eivät, joten mahtoivatko ikinä huomatakaan koko juttua. Lisäksi yritin parhaani mukaan laulaa ja rukoilla pois sormenjälkiä, joita varmasti tuli jätettyä pitkin pintoja, ettemme ihan niin helposti jäisi kiinni.
Taisi kyllä olla eka ihan varsinaisesti rikollinen teko, mitä on tullut tehtyä. Omatunto soimasi jonkin verran, mutta tuntui se myös valtavan kiehtovalta. Kielletyn asian viehätys ja niin edelleen. Tällaiseenkin voisi kai jäädä koukkuun. Pitää välttää--en halua katkaista laulajan uraani lojumalla linnassa.
Pöhläiltyämme lakimiesten luolassa päätimme jatkaa iltaa seurailemalla mystisiä jälkiä, jotka alkoivat jostain ruotsalaisen teatterin kulmalta. Ne näyttivät pieniltä muistilapunpalasilta, ja niiden erottaminen pimeässä oli vähän hankalaa. Thomas ja Tatjana epäilivät, voisiko moinen onnistuakaan, mutta minä vakuutin, ettei niitä tarvisi nähdä. Ne soivat selvästi jotakin hyvin synkkää. Niiden jättäjä oli pahantahtoinen tapaus, jota ei mieluusti tapaisi, ja joka olisi parasta saada kiinni ja talteen.
Jäljet jatkuivat jokirantaan, sitten yli sillan toiselle puolelle jokea, ja ylös jotakin mäkeä. Matkalla alkoi ympärillämme kaikua toinenkin ääni, aivan erilainen, valoisan ja kauniin oloinen. En saanut siitä kunnolla selkoa näin kaukaa, ja se hämärsi kuulokuvani synkemmistä jäljistä. Onneksi Thomasin sudensilmät erottivat laput lamppupylväistä, joten saatoimme jatkaa niiden seurailua.
Laput johdattivat meidät johonkin puistoon, missä jonkun tuuletustolpan tai minkälie varressa oli lappu, jossa oli merkitty x. Samaisen tolpan kolosta löytyi muovipussi. Edelliset jäljet olivat vieneet ruumiin luo, joten minua hirvitti, mitä täältä löytyisi--irtosormia? Varpaita? Vaan ei sentään. Löytyikin muistitikku. Minulla oli tietysti läppäri matkassa sähköpostin lukemista, mahdollista biisien kirjoittelua sun muuta varten, joten tarvittiin vain sopiva sisätila, jossa voitaisiin ihmetellä tikun sisältöä.
Paikaksi löytyi kebabila, jossa tilailtiin ruokaakin, kun alkoi jo olla nälkä. Muistitikulla oli tekstitiedosto ja video. Tekstissä ei lukenut muuta kuin "Tiedätkö sinä, mikä liha on?", ja video puolestaan oli häiritsevä. Siinä näkyi hirttosilmukka, joku sitä ja kameraa pitävä ihminen, ja sitten tyttö, joka mitä ilmeisimmin kuoli. Epäilys heräsi, että tämä oli se sama tyyppi, jonka ruumis oli löydetty.
Itsekseni kirosin Thomaksen typeryyttä, kun tämä oli niin äkkinäisesti tuhonnut koko ruumiin, nyt meillä oli jäljellä pelkkiä luita. Siinäkin taas yksi käsittämätön operaatio. Kuka tahansa normaali ihminen olisi ruumiin löydettyään heti ilmoittanut poliisille, vaan ei... En tajua, miten näiden ihmisten, tai ei-ihmisten, päät toimivat. Jos minulta kysytään, en ole mitään ruumista ikinä nähnytkään.
Kebab-mestasta olisin jatkanut iltaa mieluiten johonkin alkoholin suuntaan, mutta muut pettivät odotukseni olemalla liian väsyneitä. Thomas lähti kotiinsa nukkumaan, minä ja Tatjana puolestamme johonkin tämän tutun kämppään bussimatkan päähän.
Lauantai 15.4.
Tatjana heräsi ihan liian aikaisin. Ei tietoakaan normaalista päivärytmistäni eli puoleen päivään nukkumisesta, kun toinen alkoi hääräillä jotain jo ennen yhdeksää. Koska kyseisestä kämpästä ei löytynyt kahvia, piti sitä etsiä muualta. Päädyimme Börsiin. Thomaskin saapui sinne.
Pähkäsimme päivän puuhia. Muilla tuntui olevan joku hirvittävä into tehdä jotain niillä ruumiista jääneillä luilla just nyt. Esimerkiksi tuhkata ne ja vetää nenäänsä. Joooopajoo, ei taida olla ihan mun juttu. Sen sijaan järkevähköltä vaikutti se, että luita voisi käyttää niiden omistajan hengen kutsumiseen. Jos sitä voisi puhutella sen verran, että saisi selville, kuka tämä on ja miksi kuollut, sun muuta. Pitäisi vain löytää sopiva rituaalipaikka ja toimiva kaava. Kuolleiden kutsuminen kun ei varsinaisesti kuulu parhaiten taitamaani magiaan.
Kupittaan puistossa oli jo aiemmin väsätty palava pentagrammi, ja siellä oli joku kumma ääni. Lähdimme sitten tsekkaamaan, josko paikkaa voisi käyttää rituaalipaikkana. Eipä voisi. Sen ilmapiiri oli liian erikoinen. Selvästi joku muukin oli siellä tehnyt rituaaleja, ja ehkä päästänyt vapaaksi jonkin tai jotain... Vapaus ja kuolema soivat muinaisen oloisessa sävellajissa. Kiinnostaisi tietää, mitä tuolla on tapahtunut.
Saman tien kun vähän sillä suunnalla olimme, lähdimme katsastamaan eilisiltana kuulemani kauniin äänen. Se johdatti meidät jonkun kerrostalon pihaan. Joko talossa asuu maagi, tai sitten siellä on jokin hyvin voimakas maaginen esine, tai jotakin vastaavaa. Otin muistiin osoitteen--Kivehakkaajankatu 1, tai jotain sentapaista--jotta voisin kysäistä, tietäisikö Tomi tai tämän lukemattomat okkulttitutut jotakin siitä, kenen kämppä kyseessä oli.
Vähän harmitti, kun ei mitään löytynyt. Lähdimme kumminkin takaisin keskustan suuntaan tapaamaan tuttuja. Mikael, mopon alle jäänyt nuorisotyöntekijä, oli edelleen kait vähän alla päin. Tatjana oli huolissaan, että kaveri olisi alkoholisoitumassa. No voi voi, sitä sattuu. Kuitenkin sillä tuntui olevan ihan huolehtivaista seuraa. Ostimme jätskiä ja menimme puistoon istumaan ja paistattelemaan päivää.
Päätimme lopulta Tatjanan ja Thomaksen kanssa, että rituaalin aika ja paikka olisi Tatjanan miehen, Markuksen luona. Thomas oli kaivanut rituaalikaavan googlella. Lllloistava ajatus kaiken kaikkiaan. Nämä googlerituaali kyllä epäilyttävät. Ajattelin siis itse keskittyä olemaan paikalla lähinnä valvomassa, tarkkailemassa, tekemässä suojauksia ja varmistamassa, etteivät teinitohelot tee mitään turhan typerää.
Ennen rituaalia piti kumminkin vielä hankkia ruokaa. Suuntasimme kohti syömistä. Matkalla kehittelimme visioita siitä, kuinka Thomas paritettaisiin jonkun vastaantulevan koiran kanssa, ja vallattaisiin maailma valtavalla ihmissusikoira-armeijalla...