Pitkäperjantai oli kiireinen päivä. Olin lupautunut tapaamaan Niinan Hansassa puoli kuuden aikoihin, joten saavuin keskustaan viiden tietämillä. Kiertelin muutamia kauppoja aikani kuluksi ja yritin olla ajattelematta tapaamista RANDOMin kanssa. Miksi juuri nyt? Mitä he haluavat? Ja miten paljon olen valmis tekemään heidän puolestaan? Loppujen lopuksi päädyin soittamaan Karille. Tämä tuskin kieltäytyy mahdollisuudesta leikkiä salapoliisia...
Kävi ilmi että Karilla olisi näillä minuuteilla tapaaminen herra J:n kanssa, joka halusi tietää käärmeistä ja kahdeksikosta... vai, niin. Lyöttäydyin mukaan. Ja kappas vaan minut esiteltiin Karin agenttina. Ei hullumpaa. Baaritiskillä ehdin pyytää Karia varjokseni kello kuuden tapaamiseen, selityksiin ei ollut aikaa. Kenties hyvä niin.
Herra J oli ilmestys. Oudot tavat, poltti sikaria, joi taskumatista eikä surrut rahan käyttöä. Hm. Epäilyttävä sanoisin. Vaikea kuvailla miksi. Hänestä jäi sellainen tunne. Niljakas. Herra J oli tutkinut tulipaloja, joiden yhteydessä hän oli törmännyt näihin kahdeksikkoihin ja käärmeisiin. Myös Anitan ja Mikaelin nimi mainittiin. Mutta kello oli puoli kuusi huomaamattani, joten jouduin hyvästelemään heidät pikaisesti ja katoamaan hansan suuntaan.
Ja hansaan menin hieman myöhässä, mutta Niina oli siellä yhä. Hänen seurassaan oli toinen nainen, Johanna nimeltään, joka myöskin oli lupautunut suunnittelemaan häitä. Niina ei nyt ihan järjissään häiden suhteen ole, mutta ei hänen päätään nyt kääntääkään voinut, joten pulassa ollaan. Johanna tuntui olevan yhtä ymmällään kuin minä, ja joissain asioissa vielä enemmän. Niina pakeni paikalta ja jäin jumiin Johannan kanssa, joka alkoi vaikuttaa yhä oudommalta. Mutta kello läheni kuutta ja Johannasta oli päästävä eroon. Sovin hänen kanssaan tapaamisen seitsemäksi Kouluun, mikä sekin oli jo työn takana, ja lähdin kohti kauppatoria.
Kello tuli kuusi ja meni yli. Kävelin vartin ympäri kauppatoria ja mietin tilanne hyvä, huono vai katastrofi. Pah. Päätin poistua ja sovin Karin kanssa tapaavani hänet Denniksessä, jonne hän oli menossa syömään Lassen kanssa. Mutta kuinka ollakaan törmäsin Tuuliin. Siinä minun RANDOM tapaamiseni. Ei mikään mörkö peikko vaan Tuuli. Moitin hieman hänen yhteydenotta tapaansa, mutta olin kuitenkin iloinen Tuulin tapaamisesta. Juttelimme hieman niitä näitä ja Tuuli kyseli Turun kuulumisia. Muutoksen tuulia sanoin, enkä oikein voinut kertoa enempää. Jotenkin Tuuli vaikutti pidättyväiseltä. Hän oli läpikulku matkalla, lautta kuulemma lähti yhdeksältä. Mukava kuulla että Tuulilla ja herra G:llä menee hyvin, en kuitenkaan voinut olla miettimättä mikä oli tämän tapaamisen tarkoitus. Muistutus? Ystävän tapaaminen? Tietojen keruu? Annoin Tuulin myös ymmärtää, että voisin haluta tavata herra G:n, jos tällä vain on aikaa. Jos ei, niin en suinkaan tahdo häiritä häntä.
Tuuli oli nähnyt Susan, sillä sain häneltä pääsiäismunan ja jotain pääsiäispupustakin höpistiin. Hyvästelin Tuulin ja jatkoin matkaani Dennisiin, mikä ei pitkä tosin ollut. Kari ja Lasse olivat jo saaneet pöydän ja istuuduin heidän seuraansa. Herra J oli puheenaiheena. Kari oli myös saanut jostain käsiinsä Mikaelin kirjoittaman "testamentin", joka ei ollut niin paha kuin olin pelännyt. En kuitenkaan ehtinyt keskustella asiasta, sillä Susa soitti ja höpisi kaikkea kadonneesta karvaturrista, jolla oli muistinmenetyksiä... voisiko olla.. kyllä. No, lupasin hoitaa asiaa, taas kerran. Kerroin ihmissusi epäilyistäni myös heille.Mitään ihmeellistä Karin ja Lassen kanssa ei tullut juteltua, mutta kun kuulin että Venla ja Sakari voisi olla Koulussa niin... voi ei... vampyyrit ja ihmissudet... kaivoin rahan laukusta ja iskin sen Karin käteen. Pyysin häntä maksamaan laskuni ja lähdin viivana. Luojan kiitos Johanna odotti Koulun ulkopuolella. Siirryimme Foijaan.Kari saapui seuraamme myöhemmin ja lähdimme Lassen kellariin katsomaan "juhlatilaa". Helpompaa kuin luulinkaan. Onneksi kuuta ei näkynyt.
Erehtymiseni paljastui varsin pian. Ilmaisesti Johanna ei omasta mielestään ainakaan ole ihmissusi, mutta ongelmia peilien kanssa hänellä kyllä on. Kari otti tämän ongelman ainakin tosissaan. Peilien takaa tulevat hirviöt ovat hänen alaansa. Hän kaivoi esille haulikon ja oli lähdössä vilkaisemaankahta isoa peiliä lähistöllä... öö.. Tässä suunnitelmassa on jokin vika... Onneksi muistin Karin oman kultaisen säännön: älä kutsu mitään omaa päätäsi isompaa. Olin jotenkin helpottunut siinä vaiheessa kun päädyttiin huomattavasti pienempään peiliin. Kokeiden aika. Karin käsi ei peilistä läpi mennyt, mutta Johannan kylläkin. Ainakin siinä hän puhuu totta. Aika puhua muiden kanssa. Varsinkin kun ihmisten suurin huolenaihe tuntui olevan Pääsiäispupu. Ei muuten, mutta kun muistin taas sen munan ja Tuulin sanat.Kari oli sopinut tapaavansa Sadun ja minä Anitan, ja hepä olivat molemmat Foijassa, joten suuntasimme kulkumme sinne.
Foijassa tapasimme myös Sadun uuden ystävän, keiju hänkin. Pidimme pääsiäispupu palaveria, joka ei tuntunut etenevän minnekään. Luultavasti tulisin saamaan painajaisia munan myötä. Kari ei vaikuttanut olevan hirveän tyytyväinen Susan toimintaan. Herra J ilmestyi seuraan, eikä kukaan oikein tuntunut välittävän hänestä. Poistuimme Karin kanssa tapaamiseen Sakarin kanssa.
Tapaaminen meni... hyvin. Ei ruumiita. Sakari näytti tavanomaisen vainoharhaiselta ja Venla entistä kierommalta. Hän yrittää taatusti ohjailla Sakaria. Olivat kuulleet herra J:stä ja uteliaita. Vaaraton, oli Karin kommentti. Yhdyin siihen. Muustakin keskusteltiin. Venla oli varomaton ja se vähensi hänen osakkeitaan silmissäni ennestäänkin.
Löysimme muun porukan Hesburgerista, jossa jatkettiin pääsiäispupun ja toisaalta myös Johannan arvoituksen ratkaisemista. Kari ja Lasse poistuivat muutaman kerran "tupakalle". Anitalta sain tietooni että herra J tai hänen näköiskappaleensa oli pyörinyt 188-luvun englannista raamatun kera. Tämä vaikutti huolestuttavalta ja nosti herra J:n vaarallisuusastetta. Varoitin Sakaria hänestä, ei muuten, mutta kun olimme juuri luokitelleet herra J:n vaarattomien luokkaan.
Asiat eivät oikeastaan edenneet enempää. Muutamia testejä tehtiin ja jatkotoimista sovittiin huomiseksi.
(Elikkäs Johanna oli juuri herännyt uudessa ruumiissa pari päivää sitten muistinmenetyksen uhrina ja vaivihkaa keräillyt kasaan tietämiään asioita tästä uudesta ruumiista. Siinä sivussa oli nakittautunut järjestämään tuparit jollekulle Niinalle)
Pelini alkoi teetauolla, josta jatkoin saamaan Ninalta mystisiä ohjeita. Toinen häävalmisteluissa avustamaan pyydetty (joku Anne) ei vaikuttanut innostuneelta ja halusi ilmeisesti lykätä koko jutun myöhemmälle. Ei, tämä tehdään nyt! No Anne sai nakitettua minut lukemaan ne paprut yksin sillä aikaa kun hän menisi tekemään jotain bisneksiä. Tapaisimme tunnin kuluttua Koulussa. Noh…okei. Heti alussa hahmo meni möläyttämään muutaman raskauttavan vihjeen keskustelun lomaan. Ei osaa käyttää puhelinta eikä muista puhelinnumeroaan, ei tiedä mikä netti on…hyvin käy 2000-lukulaisesta opiskelijasta eikö vaan? Noh, ainakin omasta mielestään kävi.
Vietin sitten tunnin Hesessä syöden ja tehden merkintöjä papereihin. Hahmo koki elämyksellisiä valaistumisen hetkiä. Häät? Avioliitto? Perhe…ai perhe, ne menevät naimisiin, jotta voivat perustaa perheen! Okei, hienoa, nyt tämä selvisi. Sitten vaan hankkimaan kaikki listassa olevat asiat, helppoahan tämä. Hmmm…pappi tarttetaan, ja kanttori ja isä täytyy uhkailla luovuttamaan morsian, ikuisesti säilyvä hääkimppu, aika vaikeaa…tarttetaan varmaan jotain magiaa, mutta kyllä tämä tästä. Hienosti sain suunnitelmiakin laadittua.
Sitten koulun eteen venailemaan ja ulos pytingistähän vilahtaa kaksi…nam! Sakari ja Venla (vai mikä se nyt oli)…voimakkaita ruumiita…nam…sääli ettei niitä ehkä kannata lähteä seuraamaan, mutta pidetäänpä naamat mielessä vastaisuuden varalle. Myös creepy Jack huomattiin ja päätettiin vältellä parhaansa mukaan.
Noh, Anne tuli paikalle, mutta ei halunnut tulla minun kämppääni opettamaan tietokoneen käyttöä. Oli kyllä hankkinut jonkun juhlapaikan, jonka omistaja tulisi näyttämään meille sitä ihan kohta. Istutaan siis taas Hemingwayhin, tällä kertaa juomaan kokista. Seuraan liittyi joku heppu, Kari nimeltään, sen juhlapaikan omistaja. Kummatkin ihmiset vaan nyökkivät hahmon tiedustellessa miten kukkakimpun saa säilymään ikuisesti ja ihmetellessä tuleeko seremoniassa lukea paljonkin loitsuja (siinä vaiheessa olisi joku välkympi varmaan jo haistanut palaneen käryä, mutta Johannalla ei välähtänyt).
Menimme siis katsomaan juhlapaikkaa…oikein kotoisa kellari. Täällä siis järjestämme ne juhlat vai? No pari soihtua sinne tänne ja-miten niin minulla on ongelma? (Tule meidän kanssa tänne pimeään kellariin, meillä on mukana kaikenlaisia juttuja, mm. haulikko…tule nyt vaan…jälleen kerran välkympi olisi haistanut palaneen käryä, mutta koska hahmoni ei pelännyt kuolemaa (eikä tajunnut mitä haulikolla tehdään) se tietty seurasi hyväuskoisena kaksikkoa). Noh, sitten seuraa selitysten aika. Ei, en muista paljon mitään, ei, en ole ihmissusi…hyvä ettei täällä ole peilejä…mitä peilejä? No selitin sitten sen peiliongelmankin, koska minusta oli kohteliasta varoittaa jos peileistä alkaa ilmestyä joitakin ihmeellisiä ölliäisiä.
No Karihan tahtoi heti kokeilla ja selvitimme ainakin sen ettei se pääse peilistä läpi. Hahmo pääsi, tunki kätensä läpi peilistä vakuuttaen kerta heitolla kummatkin ihmiset siitä ettei puhu palturia. Lupasivat auttaa ja hahmohan ilahtui. Hienoa, joku selvittämään mitä tässä niinkuin ollaan, tätä ollaankin oikeastaan kaivattu jo useampi vuosisata. Voisi lopettaa tämän hermoilun. Kunhan eivät ala rasisteiksi jos sitä ikuunkuin paljastuu joksikin vähemmän mukavaksi, vaikka demoniksi. Kyvyistään hahmo kertoi tosiaan sen kaunistellun version, sen että oli elänyt pitkään ja osasi ulottuvuuskävellä peilien kautta. Ei mitään mainintaa possessoinnista, siitä ne eivät varmaan tykkäisi ja nämä uudet kaverit halusi hahmo pitää ystävällismielisinä.
Kun oli selvinnyt etten ollut ihmissusi enkä kauhean vaarallinen kai muutenkaan (no eihän hahmo olekaan, siitä tulee totaalinen riesa vasta kun joku onnistuu tappamaan sen) siirryimme takaisin Hemingwaysiin. Siellä oli muita mielenkiintoisia ihmisiä, jotka kaikki haukkuivat jotain Sakaria. Kaksi keijua (vaude, keijuja!) ja joku Susa. Tehtiin lisää testejä nurin käännetyllä paidalla ja seuraan liittyi Mister Creepy eli Jack, joka jäljitti kummallisesti meikäläisen tuntomerkit omaavaa. Hahmo ei tykännyt, hahmoa karmi ja se päätti kertoa tyypin hilluneen joskus 1800-luvun Englannissa, jotta toisetkin osaisivat varoa. Tämä vasta tosin kun hahmo oli lähtenyt pöydästä.
Kari ja Anne menivät tapaamaan tätä Sakaria ja muut pohtivat pääsiäispupun ja nukkumatin tilannetta ja kaikenlaista muuta jännää. Siirryttiin Heseen, jossa seuraan liittyi joku Lasse tai vastaava, Karin ja Annen kaveri. Lisää testejä: keiju vahvisti ettei hahmo ole ihminen, keiju eikä vampyyri. Aikaisemmin todettu ettei hahmo ole ihmissusi. Todettiin että hahmo puhuu ainakin suomea, ruotsia, englantia, ranskaa, arabiaa, hepreaa, latinaa ja muinaiskreikkaa. Ei osaa ainakaan lukea kiinaa. Lisäksi Lasse testaili erilaisia pyhiä esineitä ja sen sellaisia, mutta mikään ei saanut friikkaamaan ja näytti joitain kuvia, mutta nekään eivät sanoneet mitään. Keijunainen lupasi selvittää isänsä kautta mitä Johanna oli puuhaillut viime aikoina, mistä hahmo tietty ilahtui. Hyvä saada tietää millaista elämää ruumis on elänyt.
Lopulta fiksut pelaajat alkoivat viimein kysyä niitä todella ikäviäkin kysymyksiä eli siitä possessoinnista, jolloin hahmo hermostui ja puhui itsensä lahjakkaasti pussiin. Tämä ruumis? Minun! Tai on ainakin niinkuin nyt…hieman yritti pohjustaa sitäkin, että jos tämä possessointi-juttu tulee ilmi niin ei nyt suhtauduta siihen ihan väärin sitten.
Pelin välissä:
Pitkän perjantain jälkeisenä sunnuntaina (lauantaina varmaan ihmettelit vielä kotisi ihmeellisiä asioita) Lasse ja Kari kutsuvat sinut käymään uudelleen siellä juhlatilakellarissa. Se ei ollut mikään paha paikka ja Kari ja Lasse olivat ihan auttavaisia, vaikkakin loppuvaiheessa höpisivät jotakin manauksesta ja peilinläpi takaisin lähettämisestä- siis se Lasse ainakin. No, menitpä sinne kuitenkin, kun nuo nyt ovat aika ainoita jotka oikein tietävät ongelmistasi ja yrittiväthän ne auttaa. Mutta nyt, mikä idiootti suunnitelma. Kellarissa on peili ja puoliväkisin painostuksella sinua koitetaan saada siitä läpi. Ei mitään kovin väkivaltaista, mutta tarpeeksi uhkaavaa, että joudut puolustuskannalle. Nuo eivät kai tajua, että sinun pitäisi nyt kun ei ole enää täysikuu avata itse ovi? No, etpä kyllä valaissut heitä asiasta vaan lähestyit hieman peiliä. Kari on jotenkin vähän vaivautuneen oloinen, kenties vastahakoinen, koko operaatiosta, mutta on kyllä siinä silti mukana. Ja hän seisoo lähempänä kuin Lasse. Et oikein keksi mitään, tiedät, että sinulla pitäsi olla voimia tehdä näille mokomille jotain, mutta kun....ei ne nyt vaan oikein toimi. Hätäpäissäsi päätät koittaa posseisoida Karin (kun se on lähempänä) jos vaikka sen ruumiskin olisi kivampi...no, Kari ei kyllä varmaan harrasta mitään
kuntojumppaa ja tupakkalakkorakoilee vähän väliä. Ei mikään houkutteleva ruumis siis. Tunnet joitakin Karin muistoja tai tunteita (vaikea sanoa mitä) Annesta ja siitä miten sitä pietäisi suojella vaikka toisaalta siinä on jotain, mikä ei ole kohdallaan ja Kari tuntuu puolestaan olevan tuon sekunnin yhteydessä sinun mielesi kanssa. Heität peliin kaiken tuskan mitä olet koskaan nähnyt tai kokenut ja Kari saa mielenkintoisen "päänsäryn". Et hallitse kykyä mitenkään, uhri tavallaan valitsee mitä saa (odottamalla jotain?) ja niin sitten teet Lasselle saman, paitsi että hän saa osansa kauhusta. Lassen mieleen vaikuttaa muuten jokin ulkopuolinen joka kuitenkin on tavallaan osa häntä. Niin ja sitten jätit ne tyypit sinne kellariinsa ja häivyit kotiin. Et saanut vaikutettua bussissa kenekän mieleen ja sinusta tuntuu, että tuo mitä teit vaatii hyvin äärimmäisen ollosuhteen missä olet todella uhattuna.
Susa lupasi tulla opettamaan tietokoneen käytössä,mutta hän ehtiikin vasta noin viikonpäästä. Silloin hän kyllä tulee mielellään ja onkin suureksi avuksi, Anne kun ilmoitti, ettei oiein voi tehdä niiden häiden eteen nyt mitään kun näkee painajaisia. Tulee varmaan ikimuistoinen juhla...
Seuraavaan peliin olen kokomassa Niinalle polttariseuruetta (enemmän tyttöjen illan tyyliin -syödään suklaata ja puhutaan miehistä) ja lisäksi Johanna saa kuun lopussa kirjeen, missä käsketän ottaa ihan kummia tavaroita mukaan ja tulle johonkin larppiin 7.5.2005. Tämä voi olla joku salaseurajuttu tai sitten semmoinen kun yliopiston kirjastosta tuli missä uhkailtiin kaikeinlaisella jos ei toimi ohjeiden mukaan..ja sitten on vielä se armeija-juttu mistä ne yhdet kerran bussissa puhuivat että jos ei mene tai myöhästyy niin voi käydä tosi huonosti.
Johanna saa myös kummia unia siitä kahdeksikko käärmeestä. Jotenkin se liittyy Johannaan tai Johanna siihen. Mutta se ei kai ollut hyvä juttu...vanha se ainakin oli.
Ajatukseni olivat kiertäneet pienenpientä kehää jo varmaan viikon, ainakin Tampereelta palattuani. Mansesta ei ollut mukaan tarttunut kuin radioarpajaisissa voittamani Bluetooth-kuuloke puhelimeeni, ja kun ajattelee, että olisin voinut voittaa sen sijaan liput Neil Youngin keikalle, oli onnenpotku aika mitätön. Kukaan kaupungissa ei ollut koskaan kuullutkaan Sakarista, joten informaation puolesta reissu oli tyhjä.
Todellisin ongelmani oli kuitenkin Anne. Tekemäni rituaali väitti, että hän oli ghouli, vieläpä vanha ghouli, enkä vieläkään tiennyt uskoisinko tätä vaiko en. Mikään vaistoni ei sanonut hänestä mitään sellaista, mutta vaistoni ovat ennenkin olleet täysin väärässä kriittisistä asioista. Jos hän todella olisi ghouli, kenen ghouli? Ei kai sentään Sakarin? Makkosen? Daturon? Amanda Saden?
Pohdin, kysyäkö asiaa Annelta suoraan - mutta en voinut. Ghouleihin ei yksinkertaisesti voi luottaa, heidän lojaaliutensa mestariaan kohtaan ylittää kaikki muut siteet. Mikä taas tarkoitti, että minä en voinut luottaa Anneenkaan. Mutta tahdoin luottaa häneen. Tahdoin luottaa myös Lasseen, mutta sekin taisi olla epäviisasta...
Yksinäisyyden vainoharhainen noidankehä ei ottanut murtuakseen vaikka poltin miten monta savuketta ja luin miten monta okkulttista tekstiä. Kun lopulta lähdin suuntaamaan keskustaan ostaakseni liituja, sain puhelun. Soittaja sanoi nimekseen J, ja pyysi minua tapaamaan hänet Shamrock Cafessa "okkulttisen tiedon vuoksi". Hämärää, mutta mikäs siinä. Hetkeä myöhemmin Annekin soitti, ja kysyi tahdoinko leikkiä dekkaria. Tottakai tahdoin.
Yhytin sekä Annen että J:n Shamrockissa. J oli sikaria poltteleva tyylitön kaveri, mutta hän haisi rahalta. Hän kertoi olevansa tamperelainen etsivä tai jotain sinne päin, ja hän penkoi taannoin Tampereella sekä Turussa tapahtuneita tulipaloja. Erityisesti häntä kiinnosti erään palaneen kodinkoneen lähelle seinään sutattu kahdesta toisiaan syövästä käärmeestä koostuva kahdeksikkokuvio.
Kuvio ei välittömästi sanonut minulle mitään, mutta sitä en hänelle suoraan myöntänyt. Sen sijaan annoin hänen puhua ja kertoa, mitä muuta hän kaipasi - ja kyllähän näitä riitti. Hän tahtoi mm. tavata Ivana Welshin (tuskinpa onnistuisi), hän tahtoi selvyyttä sotkettuihin katukyltteihin (Riesa, mutta tätä infoa en hänelle tarjonnut) ja palkata minut pitkään työsuhteeseen (ei toivoa) ja lopuksi hän tarjosi minulle suurta rahasummaa siitä, että tutkisin kahdeksikkoa hänelle - ja pysyisin vaiti asiasta.
Lupasin tutkia asiaa, tosin annoin hänelle kusipääehdon: jos hän paljastuisi pesunkestäväksi mulkuksi, katsoisin oikeudekseni palauttaa rahat ja olla noudattamatta sopimusta. J hyväksyi tämän. Jäin hieman hämilleni miekkosesta - oliko hän reagoinut silmiinnähden mainitessani Sakarin nimen? Vai kuvittelinko vaan? Oliko J kenties Sakarin työssä?
En jäänyt tätä sen tarkemmin pohtimaan. Puusepän pojan puuhun naulaamisen vuosipäivän kunniaksi kaikki kaupat olivat kiinni, mutta Anne pyysi minua pitämään silmällä tapaamista joka hänellä oli tulossa. Hän oli itse torin keskellä ja odotti jotakuta; minä polttelin tupakkaa ja roikuin bussipysäkin liepeillä. Tiedä sitten näytinkö liian ilmeiseltä ja pelottavalta, koska tapaamista ei koskaan tullut.
Suuntasin Lassen kanssa Dennisiin syömään pizzaa, ja Annekin liittyi seuraamme. Puhelimme J:stä ja muista viime aikojen merkillisyyksistä, ja näytin viimein Annelle Mikaelilta saamani kirjeen. Olin ensin miettinyt, pitäisikö kirjeestä sensuroida jotain osia - siinä kun vihjattiin Annen olevan "Sakarin vallassa" - mutta päätin sitten etten tähän ryhtyisi. Epäilköön mitä epäilee, kutsuin kirjettä "vainoharhaiseksi" ja annoin asian sinänsä olla. Anne ei ryhtynyt selittelemään mitään omasta maininnastaan kirjeessä, ja otin sen merkkinä puhtaasta omatunnosta.
Anne mainitsi, että kaupungissa olisi kenties lykantrooppi; mistään mitään tietämätön, nuori ja pihalla. Tänä yönä oli täysikuu, ja se saattaisi tuottaa ongelmia. Emme halunneet riehaantunutta hukkaa niskaamme, joten kehitimme yksinkertaisen juonen: kävisimme noutamassa tämän oletetun hukan talteen, veisimme hänet turvalliseen paikkaan pois kuunvalosta (eli Lassen kellariin) ja jututtaisimme häntä siellä. Jos hän friikkaisi, voisimme lukita hänet sisään ja odottaa hänen rauhoittumistaan.
Ruokailun loppuvaiheessa Anne saikin ilmeisesti viestin hukalta, ja minä jäin Lassen kanssa keskustelemaan. Lasse kertoi tavanneensa Ivanan, mikä yllätti minut melkoisesti. Oliko hän tosiaan taas kaupungissa? Lasse ei ollut halukas antamaan Ivanan yhteystietoja minulle, minkä kyllä ymmärsin: pitäköön tyttö yksityisyytensä. Tapaisin hänet kuitenkin jossain vaiheessa jos hän Turussa olisi.
Dennisistä lähdin Hemingway'siin, Annen ja oletetun sutemme luo. Susi oli tyttö nimeltä Johanna, ja ensivaikutelman mukaan hän oli todella äärimmäisen pihalla aivan kaikesta. Hän oli myös järjestämässä häitä jollekin kaverilleen, ja me väitimme että meillä olisi tarjolla hänelle sopiva hääpaikka.
"Sopiva hääpaikka" oli yksi Lassen asuintalon massiivisista kellareista. Aina siitä alkaen kun Mikaelin kirje oli saapunut minulle oli vauhkouteni kasvanut, ja olin rakennellut tähän nimenomaiseen kellariin jännittäviä virityksiä "kaiken varalle". Kenties jännittävin näistä oli muovipussiin kääritty haulikko oven vieressä; olin tilannut haulikon Helenalta, ja ajattelin että hätätilanteessa sen pitäisi hidastaa jopa Sakarin etenemistä. Nyt tämä kellari sai toimia lykantrooppisäilönä. Tai niin me oletimme.
Saatoimme Johannan kellariin. Olin ällistynyt siitä, ettei hän tuntunut näkevän mitään omituista siinä, että esitimme hääpaikaksi likaista ja ahdasta loukkoa maan alla - tyttö tuntui olevan aivan täysin ulkona kaikesta. Istutimme hänet alas ja aloimme jututtaa häntä. Hän kiisti olevansa ihmissusi, mutta kertoi meille sen sijaan jotain muuta huolestuttavaa.
Johannan mukaan joka ainoa peili kaupungissa oli tänään portti jonnekin muualle, johonkin toiseen maailmaan jossa hiippaili mörköjä. Hän viihtyi kellarissa, koska siellä ei ollut heijastavia pintoja, mutta sanoi, että kaikkialla muualla peilit olivat vaarallisia.
Tämä oli tarkistettava. Naapurihuoneessa olisi ollut kaksi suurta peiliä, ja olin jo poimimassa haulikon ja lähtemässä kokeilemaan niitä, mutta Anne vastusti niin isolla skaalalla testaamista. Hän oli kieltämättä oikeassa.
Livahdin sisään Lassen asuntoon (hänen ei tarvitse tietää, että minulla on kopio avaimesta) ja lainasin häneltä pientä peiliä. Kellarissa piirsin maskivärillä sen ympärille heksagrammin (tietenkään liituja ei ole silloin kun niitä tarvitsisi), mutisin pari sitovaa loitsusanaa lähes loukkaavan halpaan rituaalikaavaan, ajatuksena hidastaa vähän peilistä mahdollisesti hyökkäävää irviötä. Sitten testasin Johannan mainitsemaa efektiä. Peili pysyi vain peilinä - minulle. Kun Johanna koski siihen, hänen kätensä livahti pinnan läpi.
Mitä tekeillä olikin, se selvästi koski enemmänkin uutta tuttavuuttamme kuin peilejä sinänsä. Helpottavaa. Johanna osoittautui todella omituiseksi olennoksi - hänkin oli puheidensa perusteella paljon vanhempi kuin miltä näytti, ja hänellä oli muistoja mm. sadan vuoden takaisesta Englannista. Hän taisi sanoa jopa tunteneensa J:n niiltä ajoilta, nimellä Jack, tosin en ollut aivan varma siitä, pitäisikö tämä ottaa vakavissaan.
Koska täysikuu ei ilmeisesti ollut muodostamassa ongelmaa, poistuimme kellarista ja suuntasimme taas Hemingway'siin. Olin saanut illan aikana muitakin ongelmaraportteja, ja joku oli antanut Annelle pääsiäismunan jota hän syystä tai toisesta piti epäilyttävänä. Hän olisi halunnut minun tutkivan munan, mutta siihen olisi kulunut tunteja, ja nyt juuri oli muutakin tekemistä.
Ensimmäisenä Satu, ja hänen uusi tuttavuutensa Marko, joka paljastui myös keijuksi, vaikkakin nykyään varsin maallistuneeksi. Heillä oli ongelmia painajaisunien, Nukkumatin ja pääsiäispupun kanssa, samoin kuin samanlaisia tyhjästä ilmestyneitä suklaamunia. Heidän pulmansa oli tavanomaisen sekava, enkä oikein tahtonut siihen puuttua, varsinkin kun minulle oli selvää että keijujen ongelmat ratkeaisivat helpoimmin keijujen toimesta. Pääsiäispupu ja Nukkumatti pyysivät apua, ja minusta tähän avunpyyntöön vastaisivat helpoimmin keijut - mutta Satu ei tuntunut vieläkään osaavan ajatella keijulogiikalla ja Marko väitti unohtaneensa kaiken mikä liittyi pikkuväkeen. Minun oli vaikea välttää vaikutelmaa, että tässä taas kaunis kansa etsi kuolevaisia tekemään likaisen työnsä, sikälikin että yksi pääsiäismunista oli annettu Annelle.
J näyttäytyi myös Hemingway'sissa tavattuaan Lassen. Hän etsi nyt jotakuta, joka ilmeisesti vastasi aika tavalla Johannan kuvausta, muttei huomannut että kuvausta vastaava henkilö istui hänen vieressään. Hän myös kertoi olevansa matkalla yo-kylään hakemaan jotain tärkeää kirjaa.
En jäänyt hänen kanssaan rupattelemaan, koska illan todellinen koitos oli vielä edessä. Etenin Annen kanssa Kouluun kuulemaan, mitä Sakari tahtoi. Hän oli siellä Venlan/Saijan/Auroran/mikä-tämän-päivän-nimi-sitten-onkin kanssa, ja halusi meiltä dataa.
Sakari oli outo. Hän tuntui yhtäältä katsovan, että kaupunki oli nyt hänen vallassaan, ja toisaalta hän vaikutti säikyltä pieneltä jänikseltä joka oli huolissaan uudesta tekijästä kotikentällään. Tämä uusi tekijä oli tietenkin J, josta kertoilin Sakarille enemmän kuin J olisi ehkä toivonut. Oli miekkonen ostanut hiljaisuuteni, mutta piruakos teet, ei kukaan ole koskaan väittänyt luotettavuuden olevan vahvoja puoliani... ja olennaisimmat detaljit jätin kuitenkin asiasta pois.
Sakarin säikkyys sekä huvitti että ärsytti minua. Säikyt ihmiset - tai vampyyrit - ovat taipuvaisia tekemään tyhmyyksiä, ja oikeastaan en kuitenkaan toivoisi Sakarin ryhtyvän mihinkään hölmöön. Jos hän tahtoi pitää itseään Turun keisarina, siitä vaan; mitä vahvemmaksi hän valta-asemansa kokisi, sitä pienemmällä todennäköisyydellä hän kuvittelisi jonkin uhkaavan sitä ja tekisi hölmöyksiä joilla olisi haittavaikutuksia muihinkin. Yritin keskustelun ajan myös tarkkailla Annen reaktiota - voisiko hän olla Sakarin ghouli? - mutta mikään ei viitannut tähän. Anne tuntui suhtautuvan Sakariin terveen varovaisesti, niin minäkin.
Vampyyrimme oli myös huolissaan kirjasta, jostain vanhasta kirjasta jossa oli tietoa hänestä. Sama kirja jota J etsi kenties? Lisäksi hän oli nähnyt painajaisia, vaikka toivoikin että tämä tieto ei kauttani leviäisi pidemmälle. Ei varmastikaan leviäisi, eihän mikään tieto koskaan... Joka tapauksessa totesin Sakarille, että jos hän toivoi ihmisten kunnioittavan niinsanottua valta-asemaansa, hänen olisi parempi alkaa käyttäytyä kuten paikan pomo, ja tartuttava tilanteisiin ripeästi, ei pitämällä hermoilevia keskusteluja väsyneiden okkultistien kanssa hämyisissä kahviloissa. Jos J hermostutti häntä, hänen kannattaisi puhua tämän kanssa ja kysyä mitä tämä tahtoi. Sakari implikoi, että J teki työtä jollekin voimakkaalle, ilmeisesti ei sitten hänelle. Hyvä tietää.
Pääsin lopulta Annen kanssa lähtemään Koulusta. Paikka oli enemmän ja enemmän alkanut muistuttaa linnoitusta, ainakin ulkopuolelta katsoen. Jos Sakari oli tekemässä siitä tukikohtaansa, kuten hän hyvinkin saattoi, olisi minun etsittävä uusi kantapaikka. Hunter's tuntui hyvältä ajatukselta, siinä kun on monta uloskäyntiä ja se ei ole ihan Hansakorttelin kyljessä.
Olin jo harvinaisen väsynyt, koska yöunet olivat viime aikoina olleet lyhyitä. Kuitenkin vielä yksi homma oli ahdettu tähän iltaan: Lassea oli pyydettä vilkaisemaan Johannaa. Tyylittömästi istuimme Hansakorttelin Hesburgerissa samalla kun Lasse teki vakiotestejä tytölle. Ne eivät paljastaneet paljoakaan, paitsi että ihminen Johanna ei ilmeisesti ollut - eikä liioin keiju, vampyyri, hukka tai ghouli. Mikä sitten? Ainakin hän osasi useita kieliä - vanhaa kreikkaa, latinaa, hepreaa, arabiaa, kiinaakin? Hän ei ollut aivan kotonaan nykyajassa, ja hänen muistissaan oli katkoja. Opiskelija Johanna Viljamaa hän ei ollut, vaikka tältä näyttikin ja tämän henkilöllisyyspapereita käyttikin.
Pidin Lassen kanssa lyhyen taktiikkapalaverin. Lasse oli vakuuttunut siitä, että kyseessä oli olento, joka oli jotenkin possessoinut Johannan, ja joka pitäisi saada tästä ulos. Olin itse vähän kahden vaiheilla asiasta - Johanna, tai mikä sitten olikin, ei vaikuttanut pahalta tyypiltä, ja olin vakuuttanut hänelle ettemme tahtoisi hänelle pahaa. Jos hän oli tullut jostain peilin tuolta puolen, hänen lähettämisensä sinne takaisin ei välttämättä olisi miellyttävää, eikä välttämättä edes toisi alkuperäistä opiskelija-Johannaa takaisin. Lasse kuitenkin tahtoi yrittää tätä, hän tahtoi kokeilla manausta.
Sentään emme yrittäneet ahtaa rituaalia enää perjantai-iltaan, vaan päätimme odottaa ainakin huomiseen. Toivoin myös, että saisimme Ivana Welshin paikalle, koska peilit olivat hänen alaansa ja hän saattaisi kyetä kertomaan meille enemmän outouksista, joita niiden kanssa ilmeni.
Ilta sai minut melkein unohtamaan huoleni Annen suhteen. Melkein.
//
Jatkosuunnitelmia:
+ J palkkasi minut tutkimaan käärmesymbolia, hyvä on, tutkin sitä. Toistaiseksi olen havainnut, että ainakin alkemiassa kaksois-ouroboros merkitsee epävakautta. Toisissa tulkinnoissa se on kahden vastakkaisen voiman tasapaino, ylemmän ja alemman luonteen tasapaino. Normaali ouroboros on tietysti ikuisuuden symboli, kaksi toisiaan syövää käärmettä on harvinaisempi. Löytyykö kirjastosta tietoa siitä, kuka tällaista erkkiä on viime aikoina käyttänyt? Yleensä kaksoisouroborokset eivät näytä olevan kahdeksikkoja, vaan muita kuvioita.
+ Johannaa pitää kai sitten manata, jos Lasse tällaisen operaation järjestää. En ole itse vielä kovin vakuuttunut tytön vaarallisuudesta, mutta tahdon kyllä tietää lisää tästä peiliongelmasta. Ai joo, ja jos Ivana tulee vastaan, välitän tiedon että J etsiskeli häntä. En anna J:n puhelinnumeroa, koska hän kielsi, mutta voin järjestelää tapaamista.
+ Keijujen pulmista yritän pysyä kaukana. Satu osaisi pitää huolta niistä itse, jos vain luottaisi itseensä.
Marko käveleskeli aikansa ympäri keskustaa. Hän nautti ensimmäisestä oikeasta kevätpäivästä Aurajoen rannalla ja hakeutui Bremeriin istuskelemaan. Sieltä hän soitti Satu Mantereelle, joka suostui tapaamiseen tunnin kuluttua.
Markoa hermostutti. Hän naputteli koneelle hieman perustietoja itsestään ja tilanteestaan, sillä jo puhelinkeskustelun aikana hän oli ollut hyvin hermostunut. Varmaankin suullinen tilanteen selvittely olisi vaikeampaa kuin pienen kirjallisen paketin naputtelu läppärillä. Ja pienen tarinan Pääsiäispupusta ja itsestään hän kirjoittikin:
Hei Satu. Tässä on pieni tarina
Pääsiäispupusta.
Ja minusta. Se varmaankin selventää asiani paremmin kuin
suullinen
esitys.
Lähdin Arcadiasta noin kaksi vuosikymmentä sitten. Ihan
vapaaehtoisesti.
Siellä oli kai tylsää. Varjohovi kiinnosti enemmän.
Etenkin
kaikki ne keksinnöt ja muu tekniikka. Tai jotenkin noin minä
ne asiat
muistan.
Olen siis ollut Marko Simula jo melkoisen tovin, ja elänyt
ihmisenä
hyvin ihmismäistä elämää. Olen käynyt
töissä,
matkaillut, harrastanut ja tavannut ihmisiä. En minä
oikeastaan enää
miettinyt keijuna olemista. Tai sitä, että olin keiju. Tai
että
olen yhä.
Muutama yö sitten aloin nähdä painajaisia. Niissä
oli Pääsiäispupu.
Sillä oli ongelma. Siinä alkoivat omat keijujuuret
väkisinkin
palata mieleen. Tuskin tavalliset ihmiset
pääsiäispupuilta avunpyyntöjä
saavat. Tai ainakaan ottavat niitä vakavissaan. Mutta kun omissa
painajaisissani
taustalla tuntuu vielä jotenkin Nukkumatti. Ja tänä
aamuna herätessäni
huomasin yöpöydälleni ilmestyneen suklaamunan. Minä
en syö
suklaamunia, joten tämäkin ilmestyminen liittyy
tähän kaikkeen
jotenkin.
En minä ole muihin kaltaisiini yhteyttä pitänyt. Viimeksi
puhuin
toisen keijun kanssa muistaakseni joskus 90-luvun puolivälin
paikkeilla.
Siksi minä olen vähän hermostunut. Aivan kuin olisi
pitkän
tauon jälkeen menossa kirkkoon, eikä muista missä
kohdassa täytyy
istua ja missä seistä.
Tässä tämä tarina nyt
lyhykäisyydessään oli.
Kiitoksia kärsivällisyydestäsi.
Ehdotuksia? Kysymyksiä? Jotakin muuta?
Pääsiäispupukysymys ei oikein saanut ratkaisua. Satu ei tiennyt sen enempää miten asiassa pitäisi toimia. Hyviä teorioita kehiteltiin ja tutustuttiin paremmin pöydän toisella puolella istuvaan. Myöhemmin Susa-niminen puolikeiju saapui seuraksi. Hän oli Markon mielestä hieman outo tapaus, mutta Sadun mielipiteen perusteella hän päätti olla ilman isompia varauksia tämän suhteen.
Keskustelujen perusteella päätettiin etsiä vastauksia kysymyksiin Kari-henkilöltä ja tämän tuttavilta. Ja Karin tyttöystävä Anne oli saanut Susan saaman pääsiäismunan riesakseen, koska näin Susa uskoi velvoittavansa Karin auttamaan ongelman ratkaisussa paljon tehokkaammin.
Karia lähdettiin tapaamaan Huntersiin, mutta hänellä oli pienen puhelinkeskustelun perusteella meneillään jokin akuutti ongelma. Satua kiinnosti kaupunkiin saapunut mystinen J, joka oli hänen kammoksumansa (ja Arcadia-valalla huiputtamansa) Sakarin tuttava Tampereelta. Hansassa tavattu J ei ilmeisesti ollut Sadulle niin mieleen, kuin tämä olisi toivonut.
Markon ehdotuksesta siirryttiin Foijaan, jossa Marko otti lempidrinkkinsä. Pääsiäispupu-Nukkumatti-ongelmaa vatvottiin lisää ja Karikin seurueineen saapui paikalle. Karin tiedot eivät olleet niin laajoja kuin Marko olisi toivonut. Pikemminkin hänen suhtautumisensa koko tilanteensa oli huvittuneen skeptisen kyyninen – mikä oikeastaan kattoi kokonaisuudessaan miehen yleisen käsityksen keijuista. Karin mielipide oli seuraava: Pääsiäispupu-ongelma oli vain Nukkumatin tai jonkun vastaavaan keijumaailman vaikuttajan metku. Sillä yritettiin sekoittaa keijujen välityksellä muutamien kuolevaisten elämiä entisestään, ja tilanne ratkeaisi parhaiten, jos unia nähneet söisivät pääsiäismunansa saman tien ja ”ryntäisivät suoraan päin ongelmaa”. ”Jaa-a”, ajatteli Marko.
Hän päätti miettiä tilannetta ainakin yön yli ja katsoa huomenna mitä tehtäisiin. Arcadiaan lähteminen Pääsiäispupun tapausta selvittämään oli munan syömisen ohessa osa B-suunnitelmaa.
Foijasta lähtiessään Marko halusi hyvästellä Sadun sivummalla kahden kesken. Hän halusi kertoa tälle pitävänsä tämän seurasta paljon, mutta jotenkin ujous iski jälleen. Marko hyvästeli lyhytsanaisesti ja änkytellen, ja huomenna tapahtuvasta yhteydenpidosta sovittiin.
Kohti autoaan kävellessään Marko laittoi tekstiviestin Sadulle, jossa pyysi tätä elokuviin huomenna. Sadun vastaus kuului: ”Minustakin oli mukava tavata joku toinen keiju. Katsotaan huomenna miten yö on mennyt että kuinka paljon väsyttää. Koitahan saada unia!” Tämä vastaus lannisti hieman Markoa, mutta hän päätti olla tukahduttamatta Satua kohtaan orastavaa ihastustaan ja yrittävänsä tämän suhteen etenemistä hieman hienovaraisemmin tulevaisuudessa. Ehkäpä olisi paras tutustua hiljakseen tämän Pääsiäispupu-ongelman parissa ja katsoa sen jälkeen syntyisikö heidän välilleen jotakin.