Tapasin Karin koululla suoraan Helsingistä palattuani. Seurassa oli myös Satu jolla näytti olevan kauniin kansan ongelmia ihan Riesaksi asti. Teekannun ongelmaan emme mitään selvää ratkaisua löytäneet mutta teekestejä voisi kokeilla.
Kysäisin myös herra Mantereesta Sadun kun tapasin, mutta valitettavasti tämä oli juuri lähtenyt kiitämään jonnekin Mynämäen ja Mietoisten suuntaan työtehtävälle. Harmi, mutta asialle ei voi mitään.
Ilta alkoi rattoisasti kunnes Sadun piti kiiruhtaa seuraavaan tapaamiseen, Karilla kun näytti olevan enemmänkin tunnollaan kuin pelkkä putkasta herääminen. Eipä Kari turhaa pohjustellut pommiaan: oli yrittänyt polttaa Daturan humalapäissään. Siinä samassa kaikki muu katosi savuna ilmaan. Kuulosti aivan Karin tapaiselta, valitettavasti. Eipä Annella ollut aikaa olla vihainen Karille, enemmän huolissaan kun oli.
Loppuilta tuli käveltyä ympäri kaupunkia enemmän "eksyksissä" kuin tarkoituksen hakuisesti. Kari tuli jätettyä Koululle ilman lohduttavaa sanaa, ajatuksia kun piti hieman selvitellä ja jossain välissä tuli kai tosiasioitakin etsittyä. Ilmeisesti Datura oli kuitenkin hyvässä kunnossa, mutta oliko se sitten hyvä vai huono? Ai tätä maailman menoa.
Illan kylmyys herätti jossain vaiheessa todellisuuteen. Ehkä ei sittenkään osteta sitä lippua Timbuktuun. Puhelinsoitto paljasti Karin majailevan Hunterssissä, joten sinne askeleet alkoi suunnata matkaansa. Idiootti ehkä, mutta oma idiootti. Ja joskus kultainen idiootti : )
Loppuillasta Hunterssiin alkoi virrata hieman väkeä, Satu teepannunsa kanssa ja lopulta myös Sakari ja Susa. Sakari siis todella on muuttamassa Turkuun ja kaupungin jakaminen alkoi näyttää entistä todellisemmalta. Jos se olisikin jäämyt siihen.. mutta ilmaisesti joku helsinkiläinen on siirtämässä haarakonttoria Turkuun. Sakari tuntui ihastuneen kauppakorkea vertauksiin. Oli vaikea olla näyttämättä liian kiinnostuneelta ja vielä vaikeampaa pitää suunsa kiinni. Näyttää siltä että Turkuun on tulossa uudet ajat ja uudet pelaajat. Työtä, työtä ja lisää työtä.
Sakarin ja Susan lähettyä kävimme vielä Karin ja Sadun kanssa läpi kaupungin tulevaisuutta, mutta kaikki on vielä liian avointa. Sakari on outo lintu, ainakin niin vanhaksi kuin itseään väittää. Siitä ajatuksesta en pääse eroon. Jos epäilyistä puhutaan (ja jossain vaiheessa puhuttiin) niin Sakari tampereelta kun on, voisi olla erään tietyn vanhan äskettäin heränneen ghouli. Niin vanhan veri voisi kai antaa vampyyrimäisiä kykyjä. Vaikea mennä kysymään keneltäkään. Ja jos näin on, Sakari tuskin haluaa asian paljastuvan. Eli jotkut epäilyt olisi parempi pitää itsellään.
Ilta päättyi Karin ja Sadun seurassa pohdiskeluihin Turun uusista tuulista, ja muutamien henkilöiden mielessä varmastikin kulkivat salaisuudet ja niiden paljastumiset, teot ja tekojen seuraukset.
Kun Matti saapui järjestämään minua ulos putkasta, olivat edellisillan tapahtumat jo ehtineet jäsentyä mielessäni karmivaksi ja painavaksi kokonaisuudeksi. Olin tottavie yrittänyt polttaa Daturon loukkoonsa, ehkä olin ollut humalassa sen tehdessäni, mutta päätös ryhtyä tähän oli tehty selvänä. Loppuilta olikin sitten utuista sotkua, jossain vaiheessa olin varmaan tavoilleni uskollisena mennyt baarissa uhittelemaan kaverille jonka nyrkki oli suurempi kuin pääni, ja poliisi oli ystävällisesti poiminut minut talteen. Ainakaan mitään oikeaa syytettä ei minulle oltu luettu.
En tiedä, miksi Matti oli minut putkasta kutsunut - ehkä kiitollisuudesta siitä, että olin saanut hälvennettyä hänen huoltaan tyttärestään. Todella reilua: Satu on keiju eikä muuksi muutu, mutta eihän tätä voi isälle kertoa, joten olin sepustanut tarinan siitä, kuinka Satu roikkuu Turun Oikeutta Eläimille -porukan mukana ja harrastaa sellaisia valonarkoja puuhia kuten "Turkis on murhaa" ja "Onko kinkullasi kasvot?" -tarrojen liimailua katulamppuihin. Matti oli ilmeisesti niellyt tarinani.
Hän olisi varmaan myös tahtonut kuulla jotain viime päivien tapahtumista, mutta sitten hän taisi saada puhelun jostain oikeasta tapauksestaan ja joutui lähtemään keikalle. Minä jäin hänen kylpyhuoneeseensa siistiytymään.
Suihku ja parranajo paransivat fiiliksiä hieman, mutta krapula ja henkinen pahoinvointi vain voimistuivat. Annelle en voisi kertoa mitään - mutta Anne saisi kuitenkin tietää, kaikki aina paljastuu jossain vaiheessa, ja nyt oli joka tapauksessa enää myöhäistä katua. Lehden vilkaiseminen ei nostanut mielialojani: ilmeisesti Daturo ei ollut edes kuollut tulipalossa. Toisin sanoen en ollut murhaaja, vaan epäpätevä ääliö, enkä ollut ratkaissut ensimmäistäkään ongelmaani.
Arvottoman ja kurjan olon vallassa päästin itseni ulos Matin kämpältä, ja hoipuin kirjastoon lukemaan ja selvittämään päätäni. Sitten Sakari soitti ja tahtoi tavata. Kohtasimme Koulussa, jossa sain kuulla Sakarin aikeesta muuttaa Turkuun, Tampereella kun olot olivat käymässä vaikeiksi. Yleensä tosin kun vampyyri saapuu uuteen kaupunkiin, hänen kuuluu kysyä lupaa alueen hallitsijalta, ja Sakari tahtoi minun selvittelevän kaupungin asioita hänelle etukäteen.
Pahan olonkin läpi Sakari tuntui umpikierolta, ja vaikutti siltä, että hän tahtoi minun nuuskivan hänelle juttuja joita Makkonen ei taatusti tahtoisi levittää ulkopuolisten tietoon. Omat välini vampyyreihin olivat jo ennestään hatarat, enkä tahtonut antaa Makkoselle yhtään lisää syytä pohtia, miksi olin vielä hengissä. En liioin tahtonut kertoa kenellekään mitään Daturoa kohdanneesta vastoinkäymisestä. Vastineeksi en ollut välttämättä saamassa mitään, paitsi nyt hämärän väitteen siitä, että Tuomiokirkolla oli ehkä nähty enkeli.
Vampyyrien lisäksi Sakari oli kiinnostunut kaupungin keijuista. Keijut ja talttahampaat eivät perinteisesti tule toimeen, mutta Turussa tuntui tähän saakka vallinneen jonkinlainen tasapaino. Henkilökohtaisesti hengaisin mieluummin keijujen kuin verenimijöiden kanssa: verenimijät olivat ehkä yhteiskunnan kannalta parempi ratkaisu, mutta keijut olivat individualistisia anarkisteja, eivätkä yksilölle niin kertakaikkisen vittumaisia kuin vampyyrit. En kuitenkaan tehnyt tätä Sakarille selväksi.
Lupasin Sakarille selvittäväni jonkin verran asioita, ja sitten soitin Sadulle. Tahdoin antaa hänelle varoituksen uhkaavasta nurkanvaltauksesta ja vampyyripopulaation kasvusta, mutta aivan heti en häntä tavoittanut.
Vietin tunnin verran yliopistolla penkomassa arkistojani. Sitten Satu soitti, ja kävelin Kouluun tapaamaan häntä. Nikotiininhimo vaivasi, mutta päätin että nyt jos koskaan olisi aika kääntää uusi lehti elämässäni ja olla polttamatta. Plus, ehkä Annelta saisi jotain sympatiaa jos onnistuisin edes pitämään kiinni tupakkalakostani.
Sadun kanssa rupattelu oli outoa, kuten aina. Varoitin häntä Sakarin muuttoaikeista, ja sain tietää, että hän oli kertakaikkisen pihalla keijujen ja vampyyrien yleisestä keskinäisestä suhtautumisesta, sekä joistakin keijujen luonteeseen liittyvistä asioista. Sitten Annekin saapui paikalle.
Aivan samantien kolossaalinen syyllisyydentunne otti minusta niskalenkin. Aloitin heti tunnustamalla, että olin viettänyt yöni putkassa, mutta se ei vielä auttanut syyllisyydentuntoni lieventämisessä. Seuraavaksi kummastelimme Sadulla olevaa teekannua ja näkymättömäksi tekevää (mutta toimimatonta) taikahattua - teekannu oli kuulemma jokin hänen keijututtavansa, joka oli vahingossa loihtinut itsensä kannuksi koska tahtoi olla "juhlien keskipiste". Tämä keijututtu, nimeltään Riesa, oli ilmeisesti myös ollut taannoisten kadunnimien vaihtamisten takana.
Kun Satu omituisine teekannuineen poistui, syyllisyydentuntoni olivat tukehduttaa minut. Anne oli juuri aiemmin keskustelussa sanonut "salaisuudet tulevat kuitenkin aina lopulta ilmi", ja tahdoin mieluummin itse hallita tapaa jolla mielenvikainen juoneni tuli ilmi. Plus, olin ilmeisesti epäonnistunut, joten eipä tässä enää paljon huonomminkaan voisi mennä.
Niinpä kerroin Annelle, että olin eilen illalla yrittänyt polttaa Daturon, ja ilmeisesti epäonnistunut. Sanoin, etten kertonut hänelle aikeistani, koska tiesin että hän olisi yrittänyt estää minua.
Anne otti koko jutun melko hyvin. Hän ei huutanut minulle, ainoastaan sanoi että hänellä oli tekemistä, ja lähti pois.
Minäkin poistuin Koulusta, ja harhailin pitkin keskustaa. Olin turta, väsynyt ja pahoinvoiva. Pakotin itseni syömään jotain, mutten maistannut mitään. Kaikki oli menossa taas täysin päin helvettiä. Haahuilin Lassen ikkunan alle, valoista päätellen hän oli kotona. En tahtonut mennä tapaamaan häntä, etenkään kun vaikutti siltä, että Daturo oli yhä hengissä. Sen sijaan livahdin hänen talonsa kellariin tarkistamaan, että kätköni siellä olivat yhä tallessa. Daturon verta pyhäinpäivältä oli yhä pari pisaraa tallessa, mutta mitään hyödyllistä käyttöä en sille keksinyt.
Lopulta lähdin Hunter'siin paukulle. Sinne päästyäni Anne soitti, ja saapui pian paikalle. Hänen lähteidensä mukaan Daturo ilmeisesti oli yhä elossa. Hän ei kuitenkaan vaikuttanut murhaavan vihastuneelta minuun, ja sentään tämä pieni voitto oli saavutettu. Annella oli myös uusi koru, tai oikeastaan vanha koru jonka hän oli hukannut samoihin aikoihin kun hänen suojelusenkelinsä oli häipynyt. Toivottavasti korun löytyminen ei tarkoittanut sen seiväsperseisen siipiveikon paluuta.
Satukin ilmestyi paikalle, ja Antero soitti kysellen Lassen perään. Sanoin, etten ollut nähnyt Lassesta vilaustakaan vähään aikaan; onneksi Antero ei ilmeisesti tahtonut minusta mitään. Satu kertoi kuulleensa Venlasta ja tämän käyttäytyneen omituisesti. Kuuleman mukaan Sakari ja Antero oltiin myös nähty jakamassa kaupunkia etupiireihin. Älytöntä. Anterolla saattoi ghoulina olla melkoisesti lihasvoimaa, mutta mitään oikeaa kykyä määrätä asioita kaupungissa.
Otin yhteyttä Lasseen, ja varoitin Anteron etsivän häntä. Hän sanoi Anteron olevankin saapumassa paikalle. Jälleen pelkäsin mahdollisuutta kirvesmurhiin ja muihin väkivallantekoihin, mutta en tahtonut itse lähteä paikalle ainakaan vielä. Pyysin Lassea tekemään puhelimestaan paniikkikytkimen jolla hän voisi soittaa minulle jos Antero alkaisi käyttäytyä mielenvikaisesti: en tosin tiennyt, mitä voisin tehdä vimmastuneelle ghoulille.
Sakari ja Susa eksyivät myös paikalle. Selvästi Sakarin läsnäolo vaivasi Satua - hän näytti vajoavan masennukseen heti vampyyrin ilmestyessä paikalle. Kerroin Sakarille, että nähtävästi kaupungissa ei enää ollut yhtään oikeaa vampyyria, ja hän näytti olevan sitä mieltä, että voisi yhtä hyvin muuttaa Turkuun ja tuoda koko operaationsa mukanaan. Hän oli jo ilmeisesti aloittanut tämän - hän väitti Venlan ja Anteron olevan nykyään hänen ghoulejaan. Tämä muutos oli kai tapahtunut jo pyhäinpäivänä. Lisäksi joku hänen talttahampainen kamunsa Helsingistä oli ilmeisesti myös aikeissa tulla Turkuun.
Mitä ilmeisimmin Sakari oli oikeasti aikeissa tehdä Turusta oman valtapesäkkeensä. Oli myös melko ilmeistä, että kukaan meistä ei voisi häntä tässä estää. Eikä se välttämättä olisi tarpeenkaan. Sakari sanoi kaipaavansa vain rauhaa ja hiljaisuutta, kaupunkia jossa hän voisi elellä ilman jatkuvia hankaluuksia, eikä hänen välttämättä tarvitsisi murhata ketään niin tehdäkseen. Jos tämä oli totta, ei tilanne paljonkaan muuttuisi Makkosen ajoista.
Meillä vaan ei ollut mitään keinoa tietää, oliko tämä totta. Sakarin poistuttua Anne sai pari lisäuutista, jotka saivat hänet epäilemään, että Daturo saattoi sittenkin olla todella kuollut. Olisikin, sentään tästä voisi seurata jotain hyvää. Hän sai myös villin idean siitä, että Sakari voisi olla vuosi sitten karkauspäivänä maasta nouseen irviön ghouli. Mikään ei tätä tosin varsinaisesti tukenut.
Lähdin lopulta Sadun ja Annen kanssa tutkimaan hypoteesia Riesa-teekannusta: pidimme teekutsut, joiden keskipisteenä kannu oli. Sen vimmainen tuijotus tuntui hieman lievenevän. Liekö tuosta sitten mitään hyötyä kenellekään.
//
Tulevaisuudensuunnitelmia:
* Etsin keinon tutkia Annen uutta korua ja selvittää, onko siinä taivaallista voimaa. Tällaisia rituaaleja kirjastostani löytynee.
* Pidän silmällä Turun väkivaltarikos- ja katoamistilastoja. Jos vampyyrit alkavat tehdä jotain oikeasti rumaa kuten murhata väkeä, toiminta näkynee tilastoissa.
* Lueskelen keijumagiasta. Voisin myös yrittää keksiä keinon kommunikoida Riesa-teepannun kanssa.