Johanna Viljamaa, aka Atur (myös Nirgo)

Johanna / 25.3.2005 PM 7: Yö noitien

(Elikkäs Johanna oli juuri herännyt uudessa ruumiissa pari päivää sitten muistinmenetyksen uhrina ja vaivihkaa keräillyt kasaan tietämiään asioita tästä uudesta ruumiista. Siinä sivussa oli nakittautunut järjestämään tuparit jollekulle Niinalle)

Pelini alkoi teetauolla, josta jatkoin saamaan Ninalta mystisiä ohjeita. Toinen häävalmisteluissa avustamaan pyydetty (joku Anne) ei vaikuttanut innostuneelta ja halusi ilmeisesti lykätä koko jutun myöhemmälle. Ei, tämä tehdään nyt! No Anne sai nakitettua minut lukemaan ne paprut yksin sillä aikaa kun hän menisi tekemään jotain bisneksiä. Tapaisimme tunnin kuluttua Koulussa. Noh…okei. Heti alussa hahmo meni möläyttämään muutaman raskauttavan vihjeen keskustelun lomaan. Ei osaa käyttää puhelinta eikä muista puhelinnumeroaan, ei tiedä mikä netti on…hyvin käy 2000-lukulaisesta opiskelijasta eikö vaan? Noh, ainakin omasta mielestään kävi.

Vietin sitten tunnin Hesessä syöden ja tehden merkintöjä papereihin. Hahmo koki elämyksellisiä valaistumisen hetkiä. Häät? Avioliitto? Perhe…ai perhe, ne menevät naimisiin, jotta voivat perustaa perheen! Okei, hienoa, nyt tämä selvisi. Sitten vaan hankkimaan kaikki listassa olevat asiat, helppoahan tämä. Hmmm…pappi tarttetaan, ja kanttori ja isä täytyy uhkailla luovuttamaan morsian, ikuisesti säilyvä hääkimppu, aika vaikeaa…tarttetaan varmaan jotain magiaa, mutta kyllä tämä tästä. Hienosti sain suunnitelmiakin laadittua.

Sitten koulun eteen venailemaan ja ulos pytingistähän vilahtaa kaksi…nam! Sakari ja Venla (vai mikä se nyt oli)…voimakkaita ruumiita…nam…sääli ettei niitä ehkä kannata lähteä seuraamaan, mutta pidetäänpä naamat mielessä vastaisuuden varalle. Myös creepy Jack huomattiin ja päätettiin vältellä parhaansa mukaan.

Noh, Anne tuli paikalle, mutta ei halunnut tulla minun kämppääni opettamaan tietokoneen käyttöä. Oli kyllä hankkinut jonkun juhlapaikan, jonka omistaja tulisi näyttämään meille sitä ihan kohta. Istutaan siis taas Hemingwayhin, tällä kertaa juomaan kokista. Seuraan liittyi joku heppu, Kari nimeltään, sen juhlapaikan omistaja. Kummatkin ihmiset vaan nyökkivät hahmon tiedustellessa miten kukkakimpun saa säilymään ikuisesti ja ihmetellessä tuleeko seremoniassa lukea paljonkin loitsuja (siinä vaiheessa olisi joku välkympi varmaan jo haistanut palaneen käryä, mutta Johannalla ei välähtänyt).

Menimme siis katsomaan juhlapaikkaa…oikein kotoisa kellari. Täällä siis järjestämme ne juhlat vai? No pari soihtua sinne tänne ja-miten niin minulla on ongelma? (Tule meidän kanssa tänne pimeään kellariin, meillä on mukana kaikenlaisia juttuja, mm. haulikko…tule nyt vaan…jälleen kerran välkympi olisi haistanut palaneen käryä, mutta koska hahmoni ei pelännyt kuolemaa (eikä tajunnut mitä haulikolla tehdään) se tietty seurasi hyväuskoisena kaksikkoa). Noh, sitten seuraa selitysten aika. Ei, en muista paljon mitään, ei, en ole ihmissusi…hyvä ettei täällä ole peilejä…mitä peilejä? No selitin sitten sen peiliongelmankin, koska minusta oli kohteliasta varoittaa jos peileistä alkaa ilmestyä joitakin ihmeellisiä ölliäisiä.

No Karihan tahtoi heti kokeilla ja selvitimme ainakin sen ettei se pääse peilistä läpi. Hahmo pääsi, tunki kätensä läpi peilistä vakuuttaen kerta heitolla kummatkin ihmiset siitä ettei puhu palturia. Lupasivat auttaa ja hahmohan ilahtui. Hienoa, joku selvittämään mitä tässä niinkuin ollaan, tätä ollaankin oikeastaan kaivattu jo useampi vuosisata. Voisi lopettaa tämän hermoilun. Kunhan eivät ala rasisteiksi jos sitä ikuunkuin paljastuu joksikin vähemmän mukavaksi, vaikka demoniksi. Kyvyistään hahmo kertoi tosiaan sen kaunistellun version, sen että oli elänyt pitkään ja osasi ulottuvuuskävellä peilien kautta. Ei mitään mainintaa possessoinnista, siitä ne eivät varmaan tykkäisi ja nämä uudet kaverit halusi hahmo pitää ystävällismielisinä.

Kun oli selvinnyt etten ollut ihmissusi enkä kauhean vaarallinen kai muutenkaan (no eihän hahmo olekaan, siitä tulee totaalinen riesa vasta kun joku onnistuu tappamaan sen) siirryimme takaisin Hemingwaysiin. Siellä oli muita mielenkiintoisia ihmisiä, jotka kaikki haukkuivat jotain Sakaria. Kaksi keijua (vaude, keijuja!) ja joku Susa. Tehtiin lisää testejä nurin käännetyllä paidalla ja seuraan liittyi Mister Creepy eli Jack, joka jäljitti kummallisesti meikäläisen tuntomerkit omaavaa. Hahmo ei tykännyt, hahmoa karmi ja se päätti kertoa tyypin hilluneen joskus 1800-luvun Englannissa, jotta toisetkin osaisivat varoa. Tämä vasta tosin kun hahmo oli lähtenyt pöydästä.

Kari ja Anne menivät tapaamaan tätä Sakaria ja muut pohtivat pääsiäispupun ja nukkumatin tilannetta ja kaikenlaista muuta jännää. Siirryttiin Heseen, jossa seuraan liittyi joku Lasse tai vastaava, Karin ja Annen kaveri. Lisää testejä: keiju vahvisti ettei hahmo ole ihminen, keiju eikä vampyyri. Aikaisemmin todettu ettei hahmo ole ihmissusi. Todettiin että hahmo puhuu ainakin suomea, ruotsia, englantia, ranskaa, arabiaa, hepreaa, latinaa ja muinaiskreikkaa. Ei osaa ainakaan lukea kiinaa. Lisäksi Lasse testaili erilaisia pyhiä esineitä ja sen sellaisia, mutta mikään ei saanut friikkaamaan ja näytti joitain kuvia, mutta nekään eivät sanoneet mitään. Keijunainen lupasi selvittää isänsä kautta mitä Johanna oli puuhaillut viime aikoina, mistä hahmo tietty ilahtui. Hyvä saada tietää millaista elämää ruumis on elänyt.

Lopulta fiksut pelaajat alkoivat viimein kysyä niitä todella ikäviäkin kysymyksiä eli siitä possessoinnista, jolloin hahmo hermostui ja puhui itsensä lahjakkaasti pussiin. Tämä ruumis? Minun! Tai on ainakin niinkuin nyt…hieman yritti pohjustaa sitäkin, että jos tämä possessointi-juttu tulee ilmi niin ei nyt suhtauduta siihen ihan väärin sitten.

Pelin välissä:

Pitkän perjantain jälkeisenä sunnuntaina (lauantaina varmaan ihmettelit vielä kotisi ihmeellisiä asioita) Lasse ja Kari kutsuvat sinut käymään uudelleen siellä juhlatilakellarissa. Se ei ollut mikään paha paikka ja Kari ja Lasse olivat ihan auttavaisia, vaikkakin loppuvaiheessa höpisivät jotakin manauksesta ja peilinläpi takaisin lähettämisestä- siis se Lasse ainakin. No, menitpä sinne kuitenkin, kun nuo nyt ovat aika ainoita jotka oikein tietävät ongelmistasi ja yrittiväthän ne auttaa. Mutta nyt, mikä idiootti suunnitelma. Kellarissa on peili ja puoliväkisin painostuksella sinua koitetaan saada siitä läpi. Ei mitään kovin väkivaltaista, mutta tarpeeksi uhkaavaa, että joudut puolustuskannalle. Nuo eivät kai tajua, että sinun pitäisi nyt kun ei ole enää täysikuu avata itse ovi? No, etpä kyllä valaissut heitä asiasta vaan lähestyit hieman peiliä. Kari on jotenkin vähän vaivautuneen oloinen, kenties vastahakoinen, koko operaatiosta, mutta on kyllä siinä silti mukana. Ja hän seisoo lähempänä kuin Lasse. Et oikein keksi mitään, tiedät, että sinulla pitäsi olla voimia tehdä näille mokomille jotain, mutta kun....ei ne nyt vaan oikein toimi. Hätäpäissäsi päätät koittaa posseisoida Karin (kun se on lähempänä) jos vaikka sen ruumiskin olisi kivampi...no, Kari ei kyllä varmaan harrasta mitään

kuntojumppaa ja tupakkalakkorakoilee vähän väliä. Ei mikään houkutteleva ruumis siis. Tunnet joitakin Karin muistoja tai tunteita (vaikea sanoa mitä) Annesta ja siitä miten sitä pietäisi suojella vaikka toisaalta siinä on jotain, mikä ei ole kohdallaan ja Kari tuntuu puolestaan olevan tuon sekunnin yhteydessä sinun mielesi kanssa. Heität peliin kaiken tuskan mitä olet koskaan nähnyt tai kokenut ja Kari saa mielenkintoisen "päänsäryn". Et hallitse kykyä mitenkään, uhri tavallaan valitsee mitä saa (odottamalla jotain?) ja niin sitten teet Lasselle saman, paitsi että hän saa osansa kauhusta. Lassen mieleen vaikuttaa muuten jokin ulkopuolinen joka kuitenkin on tavallaan osa häntä. Niin ja sitten jätit ne tyypit sinne kellariinsa ja häivyit kotiin. Et saanut vaikutettua bussissa kenekän mieleen ja sinusta tuntuu, että tuo mitä teit vaatii hyvin äärimmäisen ollosuhteen missä olet todella uhattuna.

Susa lupasi tulla opettamaan tietokoneen käytössä,mutta hän ehtiikin vasta noin viikonpäästä. Silloin hän kyllä tulee mielellään ja onkin suureksi avuksi, Anne kun ilmoitti, ettei oiein voi tehdä niiden häiden eteen nyt mitään kun näkee painajaisia. Tulee varmaan ikimuistoinen juhla...

Seuraavaan peliin olen kokomassa Niinalle polttariseuruetta (enemmän tyttöjen illan tyyliin -syödään suklaata ja puhutaan miehistä) ja lisäksi Johanna saa kuun lopussa kirjeen, missä käsketän ottaa ihan kummia tavaroita mukaan ja tulle johonkin larppiin 7.5.2005. Tämä voi olla joku salaseurajuttu tai sitten semmoinen kun yliopiston kirjastosta tuli missä uhkailtiin kaikeinlaisella jos ei toimi ohjeiden mukaan..ja sitten on vielä se armeija-juttu mistä ne yhdet kerran bussissa puhuivat että jos ei mene tai myöhästyy niin voi käydä tosi huonosti.

Johanna saa myös kummia unia siitä kahdeksikko käärmeestä. Jotenkin se liittyy Johannaan tai Johanna siihen. Mutta se ei kai ollut hyvä juttu...vanha se ainakin oli.

Johanna / 6.-7.5.2005 PM 8: Jonkun Toisen Ongelma

Pelini alkoi matkalla kohti Hansaa. Puhelin piippaa…viesti joltakin Katilta. Kyselee jostakin pelistä ja haluaa tavata Hansassa….paniikki! Apuah, enhän minä tunne ketään Katia…laitoin viestin, että polttareissa, nähdään huomenna. Ja toivoin tietty etten törmää siihen Hansassa. Johannalla oli jälleen kerran varovaisen optimistinen asenne kaikkeen, vaikka ongelmia olikin taas vaikka muille jakaa. Tietokonetta ei osannut käyttää vieläkään, mystisiä uhkauskirjeitä larpeista ja lääkäriltä oli tullut postilaatikosta ja jokin ei ollut ihan kohdallaan vatsan tienoilla, koska kipu oli jatkunut jo päiviä. Noh, kipu ei ole kivaa, mutta koska se on vain ruumiin keino ilmoittaa että se saattaa olla kuolemassa tai jotain ja Jonnahan ei kuolemasta kovasti perusta niin kyllä pikkuisen kirvelyn saattoi ohittaa olkien kohautuksella. Ei tämä vielä ole edes mitään verrattuna siihen teilipyörään joutumiseen. Tai siihen että ammuttiin täyteen nuolia…Niin, ja tietty sukset ovat ristissä okkultistihörhöjen kanssa, mutta ehkä se asia voidaan vielä selvittää kun jutellaan kuten sivistyneet aikuiset (jos tässä iässä ei ole jo aikuinen niin sitten ei koskaan).

Hansassa kohdattiinkin sitten Niina, Marianne, Satu ja Anne. Anne-parka joutui heti paikalla lapsenvahdiksi, sihisemään “hyssst!” ja vaientamaan Johannaa kun tämä avautui heti tuohtuneena Karin ja Lassen tempauksesta. Johanna huomasi nopeasti, että ennen kuin lopettaa lauseen kannattaa aina katsoa Annea, koska jos Anne näyttää murhanhimoiselta puhuu taas ohi suunsa…Polttarien ideaa selvennettiin Johannalle autossa “Ai ei pidäkään polttaa mitään tai ketään? Otin tulitikutkin…okei.” Näytät vaan iloiselta ja olet hiljaa! Noh…okei. Ai jaa…Marianne ja Niina eivät sitten tiedäkään näist…oho. Ja minä kun jo nimesin Lassen ja Karin okkultisti-idiooteiksi. Hupsis.

No taisivat ne haistaa palaneen käryä viimeistään siinä vaiheessa kun valittelin etten osaa käyttää tietokonetta. Hahmon asukin oli taas hitusen omituinen, se kun pitää kirkkaista väreistä. Ei sentään laittanut yöpaitaa, saappaita ja stetsonia kuten vielä eilen harkitsi…

Kiipeiltiin siinä sitten. Ei tosin hahmo, joka julisti pudonneensa ihan liian monta kertaa korkeista paikoista ikävin seurauksin. Polttareissa on siis tarkoitus nolata tuleva morsian? Okei, kiehtovaa! Sitten Mariannelle, koska sen piti käydä suihkussa. Ja Niina esitteli minulle tietokonetta ja kertoi mikä on hiiri. Matkalla Mariannelle selvisi sitten sekin, että hahmo tarvitsee uuden maksan. Maksan? Joo joo, sinulle on tehty jo kaksi leikkausta ja nyt tarvitset uuden maksan. Muistinmenetys johtuu varmaan siitä (luovaa päättelyä by puolikeiju). Oho. No ilmankos tämän ruumiin valtaaminen olikin niin helppoa ja mahaan sattuu…hitto! Noh, mennään sitten sinne lääkäriin ja annetaan niiden laittaa uusi maksa tai jotain. Hmmm…ilman maksaa ei elä, saattaa olla että ruumis kuolee ns. käsiin…voi perse. Ja juuri kun aloin viihtyä täällä! Nooh…muita taisi friikata enemmänkin se ettei Johanna friikkaa vaikka kuulee olevansa oikeastaan kuolemassa. Selvisi myös se, että vuokra pitää maksaa, on olemassa pankki joka säilyttää rahoja ja Kela joka antaa rahaa. Marianne suostui opettamaan asioita ja hahmo on ihan kauhean kiitollinen. Joku jonka kanssa käydä ne kaikki paperit läpi ja joku joka opettaa tietokoneiden käyttöä. Hieno homma! Näin niitä uusia kivoja ystäviä vaan löytyy. Ihmiset on sitten kivoja!

Sitten soitti Susa ja pyysi käymään yhdellä mökillä, koska siellä oli jänniä kuvioita joita minun pitäisi katsoa. Hmmm…okei, käydään siellä ja sitten baariin! Onhan nyt sentään polttarit ja niissä pitää kai juoda…miten niin en saa juoda? Maksa…ai jaa. No damn, juon sitten vaan vettä.

Päästään mökille, jossa odottelee myös Kati, ihan tavallinen ihminen, joka selostaa minulle larppaamisesta. Ai peruttu? Hyvä, koska hukkasin ne paperit. Sitten katsomaan Susan kanssa kuviota. Muisti pätkii, mutta tuollaisia ympyröitä olen nähnyt ennenkin…ei hyvä. Ja tuo kivi…ei sekään yhtään kiva juttu. Hmm…jos koskisi…kuuma, liekkejä, portti. JAIKS! Portti Helvettiin tai vastaavaan…häivytään täältä! Ai ei voida vai…no joo, ehkei se ole oikein vastuullista käytöstä havaita aukinainen portti helvettiin ja vain jättää se siihen. Auki pitkästä perjantaista asti vai…minähän ilmestyin tänne vähän ennen…ei kai vaan joku yhteensattuma?

Hahmo muisteli kuumeisesti kaikkea mitä muisti helvetistä. Okei…eka muistikuva ihan kaikesta on kuumuus, liekit ja pimeys. Eli voisi hyvin olla Helvetti…damn. Eli jos elämäsi todella kusee olet sieltä peräisin, mutta ei nyt ajatella sitä, muuten ahdistaa liikaa. Mites olet tullut demoneiden kanssa juttuun elämiesi aikana? Noh…minua yleensä on luultu demoniksi, mutta…hmmm…selvä muistikuva siitä miten dumppaan ämpärillisen suolaa yhden todella kusipäisen tapauksen niskaan ja se suorastaan sulaa maahan…taisi olla demoni se. Jeps…ja muistatko kaikki ne muut jäynät mitä teit suolalla? Okei…jos huonosti käy ne muistavat siellä vielä minut ja tahtovat maksaa takaisin. Damn! Muistatko nimiä? No en, mutta se yksi taisi kyllä kehuskella olevansa joku Helvetin lordi mikälienee. Eli tehkää mitä teette, mutta minä en aio kurkkia porttiin, vilkuttaa ja julistaa ties kuinka monelle vanhalle tutulle, että täällä sitä ollaan…tulkaa hakemaan!

Vahvistetaan Susalle, että portti se on ja auki ja Helvettiin, olemme kusessa! Ja sitten…ööö…peittelemään faktaa ihmisille. Mitkä merkit? Ai ne…ne oli vaan…ööö…merkkejä. Ihan tyhmiä. No ne ovat tosi uteliaita ja jankkaavat ja jankkaavat ja lopulta hahmo päätyi kertomaan siloitellun version, joka tässä toistettakoon, koska selitys oli jälleen kerran niin älyvapaa.

“Tota. Noh…se juttu siellä ulkona on vähän niinkuin saastunut (helltaint on okkulttista saastetta, joten juu…hyvin voin sanoa näin.) Ai miten saastunut? Nooh, niinku…olisit kaatanu pullon kokista lattialle! Niin ethän sä menisi siihen lätäkköön hyppimään tai kastuu vaatteet? Niin…et muuten menisi hyppimään tähänkään juttuun. Et takuulla menisi, usko pois. Että silleen, älkää kysykö, ne sano mulle ettei teille saa kertoa.” (Jälleen pisteet luovasta psykologian käytöstä Johannalle, koska ei ole varmempaa tapaa saada ketään kiinnostuneeksi kuin mennä sanomaan ettei niille saa asiasta kertoa)

Annelle mainittiin asiasta ja se pomppi ihan seinille. Rauhoitu nyt, se on vaan portti Helvettiin ja ollut siinä jo jonkin aikaa, tuskin sieltä heti kukaan tulee ulos kun on kerran tullut jo. Noh, Annen ratkaisu asiaan on soittaa Kari paikalle. Kari? Onpa fiksua, Kari the Okkultistirämäpäähän pelastaa meidät kaikki, hyvä ettei sentään Lassea paikalle vaatinut (niin…sehän tuli paikalle sitten myöhemmin).

Noh, hahmo huomaa että paikalla on lasteittain suklaata ja ilahtuu, näistähän tulee sittenkin ihan ok. polttarit. Ja Niina voi saunoa, koska emme nyt oikein taida baariin päästä…sillä jonkun toisen ongelmasta taisi nyt sitten tulla meidän ongelmamme, koska kukaan muu ei taida haluta ratkaista ongelmaa portista helvettiin ja jos jätämme sen portin tänne olemme kohta kaikki ongelmissa kun sieltä tulee väkeä. Joten…pah, tänne jäätiin. Ollaan nyt sitten kivoja ja vastuuntuntoisia ja katsotaan etteivät okkulttihörhöt tee peruuttamatonta vahinkoa ja jos tekevät järkätään viattomat sivulliset peilin läpi turvaan jonnekin Ugandaan.

Kari saapuu paikalle ja Johanna päättää ensin selvittää välinsä sen kanssa, ettei tarvitse kaiken aikaa katsella olan yli josko se taas koettaa potkia minua peilistä läpi. Joten Kari ja Anne ulos ja sitten…”And what the hell do you think you are doing? In all my lives I have never ever seen so pathetic excuse of an exorcism! You are doing it wrong! Never ever try that again you stupid human infant!” jne. jne. Puhuttelun sävy oli kuin isoäidillä, joka juuri on havainnut lapsenlapsensa leikkivän tulitikuilla, koska Johanna kuitenkin tarkoitti hyvää ja oli etupäässä huolissaan siitä, että olisi vahingossa vielä päätynyt ajamaan Karin ja Lassen hulluksi taikka tappamaan ne. Harvoja asioita jossa hahmoni pelin aikana päti. Kyllä minä tiedän miten manaus tehdään ja miten erotetaan toisistaan demoni tai joku muu. Uskokaa pois, minulla on monta vuosisataa kokemusta asiasta. Selvitettiin sitten sekin asia, että juu, kyllä minä possessoin ihmisiä, joten koetetaan ihmeessä pitää tämä ruumis terveenä niin teidän ei tarvitse miettiä että kenen päästä Johanna seuraavaksi löytyy, koska kun minä otan valtaani ruumiin niin edellinen omistaja ei enää pääse siihen takaisin, sorry vaan. Kari ei vaikuttanut lainkaan ilahtuneelta asiasta, mutta ainakaan se ei heti alkanut järjestelemään tuhoamistani, koska olihan meillä suurempikin ongelma…Portti Helvettiin.

Tällä välin porukan ihmiset (Kati, Marianne ja Niina) olivat tehneet nerokkaita päätelmiä perustuen faktoihin, että Anne salailee asioita, Johanna on ilmeisesti väärältä vuosituhannelta tai kokonaan väärästä ulottuvuudesta ja Karikin vaikuttaa joltain yksityisetsivän ja rogue-papin välimuodolta. Päätelmä: täällä tapahtuu jotain hämärää, kertokaa hitossa meillekin! Come on kaverit…voi niille kertoa, kuka kumma niitä muka uskoo?

Eli kun Kati kärttää Johannan intoa peitellä varmuuden vuoksi kaikki peilit demonstroi Johanna miten peileistä pääsee kulkemaan. Vanha kunnon käsi peilistä läpi temppu. Toimii joka kerta ja vakuuttaa kerta heitolla kaikki siitä miten täällä tapahtuu omituisia asioita ja säästät aikaa uskomalla niihin. Sitten teimme opintoretken katsomaan aitoa porttia Helvettiin. Kaikki mukaan, pysykää hiljaa, älkää viskoko porttia millään älkääkä astuko kehän sisälle taikka saatatte päätyä kuumaan paikkaan tai demonin possessoimaksi. Noh, porttia tutkittiin muutaman hassun kännykän ja kynttilän valossa (varmasti aavemaista muille kuin Johannalle) ja Karikin varmistui hitusen meditoimalla siitä, että kyseessä tosiaan on aito portti (Mitä minä sanoin! Häh, järkyttynyt? Ai joo…sähän oletkin ihminen ja te järkytytte niin helposti). Noh, keskellä yötä ei ole mitään järkeä lähteä tekemään portille juttuja, päädytään vielä kaikki entistä suurempiin hankaluuksiin, mutta näyttää kyllä siltä, että tänne jäätiin nyt yöksi vahtimaan. Ja aamulla kutsutaan apuun Lasse ja sen kaverit…joukko helsinkiläisiä maageja. Maageja? Ei hyvä idea, minä muistan maagit ja ne ovat tiedonhalussaan miltei pahempi juttu kuin demonit, mutta kun poliisi ja palokunta ei tähän hätään auta, jos soitamme Vatikaaniin saatamme saada paikalle tasan J:n ja jos käytämme kuumaa linjaa taivaaseen saatamme saada paikalle enkeleitä ja se nyt on vihoviimeinen moka, koska ne jakavat oikeutta tosi kovalla kädellä, julistavat kaikki syntisiksi ja omaksi parhaaksemme luultavasti pahoinpitelevät meidät vielä pahemmin kuin demonit. Eli…niin kauheaa kuin se onkin myöntää ovat maagit luultavasti ainoa toivomme.

Kati osoitti kummallista tarkkanäköisyyttä havaitsemalla meitä puiden lomasta kurkkivat möröt (saattoivat ne olla muitakin, mutta möröt nyt tulivat ensin mieleen) ja päätimme olla tekemättä klassista virhettä eli vessamatkoja yksin. Noh, juuttuneena mökkiin Hornan Kuuseen (ilmaus sopi erittäin hyvin kun vieressä oli portti Helvettiin), mukana vain karkkia ja polttareita pitäisi viettää…hei, pelataan pullonpyöritystä!

Saatiin aikaan okkulttinen seurapeli eli pullonpyörityskierros jollaista yksikään tyttöjoukko ei takuulla koskaan ole pelannut. Sen sijaan, että oltaisiin kysytty “Kuka on susta seksikkäin tässä huoneessa?” kysyttiin “Mitkä ovat okkulttiset voimasi?” sen sijaan että oltaisiin annettu tehtäväksi “Laula Piiri pieni pyörii” annettiin tehtäväksi “Työnnä kätesi peilin läpi.” Johanna päätteli pelin joksikin totuusriitiksi, jossa kiristetään ihmisiä valheista ja tongitaan niiden menneisyyttä kun kysymykset olivat poikkeuksetta outoja. Hahmo päätti varoa ottamasta “Totuutta” kovin monta kertaa jos kysyjänä olisi Kari tai Anne, ihan vaan koska ne saattaisivat kysyä todella kiusallisia kysymyksiä joihin olisi sitten vastattava totuudenmukaisesti. Noh, ainakin hahmot saivat kysyttyä mieltään painaneita asioita.

Vielä pikainen tarkistus siitä kuinka monella olikaan päässään demoni tai pari (ylläri ylläri…kipunoita piiristä saivat aikaan Kati ja Anne!) Annen kipunointi taisi ehkä johtua sen langenneesta suojelusenkelistä ja Kati taas…ihmissusi? Paljon mahdollista. Ja demoni sen päässä on kiltisti hiljaa, joten annetaan sen olla. Susaa ja Johannaa ei testattu, koska meidät julistettiin aika tylysti niin omituisiksi ettei maksa vaivaa. Pöh, mutta tavallaan hahmo oli kyllä helpottunut, koska epäili ringin hohkaavan sadan metrin päähän siinä vaiheessa jos itse astuisi siihen. Johanna itse suoritti riitin Karille (epäili tosin vahvasti ettei vähemmän hartaana juutalaisena ja suoraan sanottuna surkeana kabbalistisena maagina pystyisi saamaan piiriä ilmoittamaan edes Helvetin prinssi Lusiferistä, mutta koska hahmo tiesi Karin olevan ihan tavallisen ihmisen se mutisi kynttilä kädessä hartaan näköisenä anglosaksin kielisen hymnin ja julisti sitten Karin olevan demonivapaa).

Sitten nukkumaan. Yön aikana ei sattunut mitään omituista ja klo. 13 aikoihin tulivat maagitkin paikalle. Johanna päätti pysytellä taka-alalla, ihan vaan koska jos muu porukka olisi yhtään samanlaista kuin Lasse ne olisivat pian manaamassa demoneita pois koko porukasta eivätkä tyytyisi tekemään vain sitä mitä lupasivat. Tilasimme niiltä ruokaa, koska suklaa ja karkit alkoivat pahasti tökkiä ja…lo and behold: ihme! Maagit toivat ruokaa! Oikeaa ruokaa eivätkä hengenravintoa, ruokaa ajatuksille, kirjaa paastosta tai muuta vastaavaa, joka hahmon muistikuvien mukaan sopisi maagien ajatustenjuoksuun kuin nenä päähän. Johanna julisti hymy korvissa, että maailma on edistynyt ja menossa selvästi parempaan suuntaan kun maagitkin alkavat jo olla hyödyksi. Ehkä meillä on sittenkin toivoa!

Tätä ennen Kari oli tehnyt mummohuivi päässä jonkun rituaalin Katille ja Johanna oli melkein nauranut maksansa hajalle kuvitellessaan joukkoa maageja hassuissa hatuissa tai tyynyliinat päässä. Niinhän se menee, kun rituaalia tekee on noudatettava kaikkia sen vaatimuksia, vaikka miten naurettavia olisivatkin. Tämän takia Johanna ei ollut hirveän hyvässä huudossa myöskään okkultistipiirien kanssa joskus 1800-luvulla, koska hihittämistä pyhän rituaalin aikana katsotaan kovasti kieroon (Mutta kun sen rituaalin sanat olivat arameaksi "Kamelini on pudonnut kaivoon. Tätini suree. Kannut laskeutuvat punaisesta pöytäliinasta aamuisin suuren valituksen saattelemana. Voima varjelkoon takalistoani.”) Katissa oli sitten demoni ja ihmissusikin raasu on. Noh, lohduttelin ettei elämä tähän lopu, ihmissutena voi olla ihan kivaa. Et haluaisi tulla käymään seuraavan täysikuun aikaan niin testaan muutaman jutun (katson pääseekö se peilistä läpi)

Noh, seurasi odottamista ja polttareiden perinteiden mukaan pääsimme vihdoin myös puhumaan pahaa miehistä. Maageista nimittäin. Näkymätön Piiri vai mikä se nyt oli kun…noh, ne olivat sittenkin hyvin tyypillisiä maageja. Tulevat paikalle myöhässä, näyttävät tärkeiltä, eivät kerro päätöksistään mitään tahoille, jotka ehkä jotain tietäisivätkin (come on, minulla ja Susalla oli kokemusta!), supisevat nurkassa salaperäisiä, yrittävät peitellä etteivät oikeastaan tiedä mitä ovat tekemässä, lähtevät pois jäämättä siivoamaan jälkiään eivätkä oikeastaan ole saaneet aikaan kovin paljon konkreettista. Hahmo päätti pysytellä tiukasti taka-alalla ja olla tarjoamatta neuvoja kenellekään, jotta ei itse herättäisi huomiota. Muutamaan kertaan oltiin evakuoimassa viattomia sivullisia ja hahmo halusi kovasti lähteä, mutta kun…päh, jos asiat kusevat totaalisesti olen viimeinen kyyti pois paikalta. Peiliin vaan ja pakoon, saa sillä pelastettua ainakin yhden itseni lisäksi ennen kuin kuollaan kaikki. Johanna löysi siis taas ihmisrakkautensa ja moraalinsa ja päätteli olevansa surkean nössö demoniksi ja liian ilkeä toisaalta enkeliksikään.

Maagit hääräsivät ja Anne, Johanna ja Susa sekä tavalliset ihmiset nauroivat maageille. Ulkona harhasi niiden ikioma demoni (tai Assyrialainen pappi), joka rakenteli nuotiota ja kun nuotio pariin kertaan sammui surkuttelimme raasua kovin. Ei ole helppoa joutua vieraalle olevaisuuden tasolle ja yrittää selviytyä kaikesta omituisesta vaikka kuinka sattuisi olemaan Helvetistä, kyllä minä tiedän. Niin että ei ehkä ole ihan kivaa karkoitella niitä, mutta jos minä nyt alan puolustaa demonien oikeuksia ne viskaavat minut vielä tuosta portista, joten ollaanpa siis hiljaa. Muista maageista (yksi riivattu, yksi Lasse, yksi Isaskar tms. jolla oli myös muistiongelmia, yksi lipevän näköinen jätkä ja yksi muistikirjaansa raapustava vakava heppu) ei saatu kovin ammattitaitoista kuvaa, vaikka saivat ne sentään häädettyä demonin Katin päästä. Porttia eivät saaneet suljettua eivätkä kaveriaan vapaaksi pyromaanisesta heppulista joka asui sen päässä.

Eli maagit painuivat lopulta tiehensä ja me päätimme tehdä samoin. Sai niiltä sentään ruokaa, makkaran grillaaminen oli ihan kivaa vaikka kaikki jauhoivat siitä kuinka häpäisen Johannan ruumista kun se kerran oli kasvissyöjä.

Ai niin…J sitten soitti kanssa. Kyseli Katista. Johannahan sujuvasti valehteli (omasta mielestään hyvinkin sujuvasti), että ei tunne ketään Katia. Ei tuntenut ketään Katia edes kun joku Joel soitti. Kuulosti niin kovasti J:ltä se…ja samanlainen puhetyylikin sillä oli…soitti heti perään ja tuntemattomasta numerosta, joten…okei, Johanna voi olla seniili, ihan pihalla ja hyväuskoinen, mutta…ihan kaikkea sekään ei niele! Siispä ilmoittamaan etten saa tavata vieraita miehiä kun äiti kielsi (Niinaa matkien, ei kuulemma ollut niin hyvä selitys sitten…damn) ja että olen Jyväskylässä. J:n kanssa ei haluta olla missään tekemisissä paitsi ehkä sytyttelemässä sen polttoroviota. Susan kanssa mietittiinkin jos sen voisi huomaamatta polttaa juhannuksena.

Myöhemmin J sitten hyvitti puhelinurkintansa tarjoamalla Johannalle maksan. Että tälleen…ihan maksan luovuttaja löytynyt? Kolmen viikon kuluttua vai? Ja jätti numeronsa. Muiden epäuskoisista ilmeistä Johanna tajusi, että tämä taitaa olla taas joku temppu ja kun numerosta vastasi J hahmo ei edes kovin hämmästynyt. No maksa kyllä kelpaa koska en uskalla muistinmenetyksen pelossa vaihtaa ruumista ihan vielä ja aloin juuri viihtyä. Ei, en ole ihmissusi. Juu, kiitos vaan kovasti hei ja kuulemiin. Johanna kyllä tajusi, että maksan vastaanottaminen merkitsisi velkaan jäämistä J:lle, mutta kun muuta mahista ei taida olla. Sääli sitä parkaa jolta J maksan repii, mutta kaikki eivät voi voittaa.

Susan kanssa tuli juteltua ja oli huojentavaa tavata toinenkin “vanhus”. Meitä saisi olla enemmän, nämä vaivaiset 70-vuotta elävät kun eivät voi ihan tajuta niitä ongelmia joita vuokra aiheuttaa tms. Susalla oli sentään vielä alkuperäinen ruumiinsa ja ilmeisesti jotain tietoakin tallella, mutta kuoleman partaalla hoippui sekin. Huono homma ja Susaa halutaan kyllä auttaa, toivottavasti kukaan ei tapa sitä.

Suolan hahmo muisteli toimivan demoneihin, joten kaiken varmuuden varalta vielä ripottelemaan suolaa siihen kehään ja jos maagit eivät saa sitä neutralisoitua niin eikun ampumaan kehä täyteen suolaa haulikolla (aseet osio siitä mukanani raahaamasta tietokirjasta oli mielenkiintoinen) ja roudaamaan kivi suola-aavikolle. Kyllä jotain aina keksitään.

Takaisin kaupunkiin päädyttyään Johanna päätti mennä juomaan kahvilaan kokista ja sisään käveli Ivanaksi esittäytyvä nainen. Ivana, eikös se ollut se peilin läpi kävelijä? Miten mukava tutustua. Ivana vei Johannan baariin, joka ei tainnut sijaita ihan tässä ulottuvuudessa, niinpä saimme jutella rauhassa.

Jutteluhetki oli hyvin valaiseva. Ivana oli kuulemma aistinut Johanna heti ilmestyttyään kaupunkiin ja saanut Lasselta pyynnön survoa “demoni” takaisin peiliin. Onneksi nainen halusi ensin selvittää mikä Johanna oikein oli ja puhuimme pitkään ulottuvuusmatkailusta, muistinmenetyksestä, Isadoran (Ivanan seuraan materialisoitunut luonnonhenki, joka nyt sählää alkoholin ja netin kanssa ihan innoissaan) vaikeuksista (vai Sakari puraissut…selvä, Sakari taitaa tosiaan olla vampyyri) jne. Ivana osoittautui kovin ymmärtäväiseksi ja auttavaiseksi, poisti kivun Johannan maksasta ja lupautui korjaamaan sen parannustaidoillaan seuraavien viikkojen aikana, jopa selvittämään mistä Johannan ensimmäinen muistikuva oli peräisin, jotta tämän alkuperä voitaisiin paikantaa ja jäljittämään ruumiin ekan omistajan sielun. Ratkaisuja kaikkiin ongelmiin, ihan upeaa! Johanna kertoi Ivanalle melko avoimesti taidoistaan, sekalaisista muistikuvistaan, Lassen pään asukista ja ongelmistaan täydenkuun kanssa. Ai portit säteilevät silloin sinullekin? Oho, sitten ne eivät ehkä yritä imaista vain minua sisäänsä. Porttien sisällä on kyllä ollut aika hiljaista noin muuten. On sitten kätevää tavata henkilö, joka ei jaa maailmaa hyvään ja pahaan, ainakaan se ei ollut heti tuomitsemassa kaikkia puuhiani. Tulimme kyllä siihen tulokseen, että ilmeisesti hahmoni on piileksimässä tai pakenemassa jotakin, mutta mitä?

Pelien välissä:

Alkoi kärytä varoittavien unien yhteydessä ja hahmo siirtyi nukkumaan kylppäriin.

Maksa parannettiin ilman J:n apua.

Karia ja Annea on ollut vaikea tavoittaa.

Johanna / 21.-22.6.2005 PM 9: Kesäyön Painajainen

Jälleen kerran vannoin, että oleilen ihan vaan kotona, vastaan ehkä yhteen puheluun enkä sekaannu mihinkään. Joopa joo…heti klo. 19 soitti Kati, joka oli kaupungissa. No sehän haluttiin tietty tavata, joten kamat kassiin (teippiä ja lehtiä peilejä varten, suolaa demoneita varten ja vesipullo ikävää pyrokinesian manifestoitumista varten) ja menoksi. Katin seurasta löytyi myös Anne, jota olikin kaivailtu. Ai oli ollut lomalla Kreikassa? Noh, lomailuhan on kiva juttu. Auto hajosi niin monta kertaa? Noooh, huono tuuri on minullakin. Ja Katilla? Ja Kati on saanut mystisen tekstarin…uhrikivi…Mariannen kanssa kävelyllä ollut Johanna oli sellaisen jopa löytänyt (siinä luki että uhrikivi: muinaismuisto) joten päätimme mennä sinne etsimään neliapilaa tekstarin mukaan. Jos sellainen löytyisi voitaisiin onni ehkä kääntää. Annelle tuli muuta, joten Johannan kämpille päätyivät vain Kati ja Johanna itse.

Muuten tavallinen kämppä, mitä nyt suihkussa patja, tyyny ja peitto (kun viime aikoina on nukkuessa alkanut ilmestyä ikäviä tulenlieskoja sänkyyn) ja eteisessä suolalla piirretty pentagrammi ympyrässä, jossa on kolmioita ympyrän kehällä (demoniansa, eihän sitä koskaan tiedä kun sitä helvettiä mentiin sorkkimaan…). Odoteltiin Annea, todettiin ettei sitä saa kiinni kännystä, silkasta solidaarisuudesta koetettiin vielä soittaa Karillekin (jonka Anne raportoi kadonneeksi) eikä tavoitettu. Pah, mennään sinne uhrikivelle. Siinä sitten ihmissusi ja tulenhenki tms. ovat loikata metrin ja kirkua kun matkalla kivelle ohi porhaltaa arvaamaton lenkkeilijä. ”Ei meillä oo hei mitään hätää, hitto niidenhän pitäisi pelätä meitä!” vakuuttelimme polvet tutisten ja etsimme kiven ympäristöstä neliapilaa. Löytyi vain kuivettunut tavallinen apila tai joku vastaava, mutta otimme sen mukaan kaiken varalta.

Päädyimme takaisin kämpille ihmettelemään. Onpa hiljaista, pitäisiköhän meidän varmistaa, että muilla on asiat ok? Vaikka etsiä sitä Karia? Niin…toisaalta, ei me haluta sekaantua niiden ongelmiin…mutta kun meidät sotketaan niihin kumminkin…äh, mennään nyt sitten käväisemään niiden keijujen luona. Yksi niistä halusi ”Johannan” tosinimen. Jos muistaisin sen luuletko että kertoisin sen eteenpäin? Tosinimillä saa aikaan ikäviä juttuja halutessaan. Asenne muuttui kun Johanna kuuli loput jutusta, totta kai saatte sen tosinimen, tämähän on tosi cool juttu! Kun vaan muistaisin sen…

Kati jäi keijujen kanssa ja Johanna lähti kotiinsa, yön aikana kaverit sähläsivät ja kuulemma ottivat turpiinsa tältä Sakarilta. Päästyään töistä Johanna kutsui Katin lounaalle ja seuraan liittyi myös Anne ja joku ihme mustalaisheebo, joka kuulemma oli kauppias. Syötiin kebabia ja taivasteltiin sitä miten asiat menivät taas hitusen puihin. No Kari oli sentään löytynyt. Palattiin Arcadian porteille kellariin miettimään sitä tosinimeä. Pakkohan se on jostain löytyä. Lasse oli taas asettunut poikkiteloin, kieltäytyi kysymästä assyrialaiselta papilta Nirgolta ja hypnotisoimasta Johannaa. Siispä Johanna alkoi vaivata aivojaan toden teolla. Nimi, joka liittyy jotenkin tuleen…ja hedelmällisen puolikuun alueeseen….alkaa a:lla, sillä on jotain tekemistä sanojen Gusjat, Firbog, Burzen-Mihr ja Takhti-Suleiman kanssa…nimi Ahura Mazda nousee mieleen…äh, tietty voisi kysyä Taivaallisilta Sotajoukoilta, mutta kun en viittisi vaivata enkuleita, ne on niin ynseitä…ja Asmodeus tai joku muu demoni varmaan tietäisi, mutta kun….eeeei. No onhan sitten neutraaleja tahoja, mutta kun en hitto vieköön muista miten Hermes Trigmekistosta kutsuttiinkaan…tai jotakuta muuta. Päh, ja Ivana on Gaiassa, joten siltäkään ei voi kysyä. No, netti avuksi. Googletetaan sanat ahura mazda ja saadaan tulokseksi zarathustralaisuutta. Sitten kirjastoon googlettamaan lisää. Tuttuja juttuja vaikka millä mitalla, aikaa 15 minsaa, ei vaan löydy sitä sanaa. Runsain mitoin muuta tuttua hommaa kyllä…aika loppu. Johanna palaa kellarille pää savuten ja mutisten muinaisarmenialaisia paikannimiä…toimi nyt muisti, ollaan niin lähellä! Äh, buustataan sitä tulella, sehän tässä on viimeaikoina loimottanut turhankin usein. Joten kynttilä palamaan ja tiukkaamaan liekiltä kuin kolmannen asteen kuulustelussa ikään ”Miksi kutsun sinua?” Armenia, Ahura Mazda, Takhti Suleiman, Gusjat, Firbog, Burzen-Mihr, Ahriman, Avesta, Zarathustra…a…t…u….r. ATUR!

Johanna hihkaisee mieleensä muistuneen nimen ja ta-dah: samalla ilmestyy kummankin käden yläpuolelle pienen pieni portti suoraan…ikuiseen tuleen. Eli sädehtivät lieskat lyövät käsistä korkealle talojen kattojen tasalle ja keijut ymmärrettävästi jäävät tuijottamaan suu auki. Niin tuijottaa Johannakin, joka tietty ilahtuu tästä syntytulensa manifestaatiosta…ainut asia vaan että se näkyy kauas. Ja moneen ulottuvuuteen…joten tässä ollaan kuin majakka, vaikka piti pysyä piilossa…eheh, sammu! Sammu nyt kiltti…jookosta? Damn, nia atur nia, grimshii-shei (ei, tuli, ei, sammu!)! Ei, ei auta arameankielinenkään kehoittelu, iloisesti se vaan tuossa loimottaa. Hitsit…ei kellään vesiriimua ole? Kari saa taas syyn kaivata tupakkaa (Johanna on selvästi vaaraksi sen tupakkalakolle, järkyttänyt sen jo pariin kertaan niin että savuketta on ollut pakko kaivaa rasiasta sen jälkeen…mikä tietenkin on tulenhengelle vain mieleen) kun nolona virnistelevä atur esittelee käsiensä lieskoja ja pohtii että mitenkäs tämän saisi niinkuin sammumaankin. Et mene sisään! No ei sitten. Etkö voisi hypätä jokeen? Se kuivuisi, ei kannata. Lopulta Johanna päättää häpäistä olemuksensa, vakuutella itsensä siitä että vesitilkka riittää hillitsemään lieskoja hetkeksi ja sitten, Katin kaadettua vettä käsille riennetäänkin sisään pitämään käsiä veden alla. Vesiriimu…noh, veden symboli saa riittää. Eli loppupäivän patsastellaan aaltoviivat kämmenissä, kyllä ne hyvin hillitsivät. Nimen kuuleminenhan tuon purkauksen aiheutti.

Oma nimi…vautsi. Joitakin muistoja…vautsi. Ja ikuinen tuli…vautsi vau! Ihmekös sitä, että Johanna oli hieman sekapäinen, virnisteli vain ja pudisteli päätään. No kun se lieska oli…niinkuin vanha tuttu…ja muistojakin alkoi valua takaisin…ihan niitä ensimmäisiä…nyt on pakko saada suklaata! Mussutettuaan pari suklaapäällysteistä vaahtokarkkia atur sammuikin iloisesti nurkkaan kuorsaamaan ja tavoittelemaan unissaan lähellä loimottavaa kirkasta tulta, joka kuitenkin aina karkasi ennen kuin siitä sai kiinni. Kati ja kumppanit palasivat ja nukkumatti oli kuulemma vastaanottanut jutut. No ei sitten muuta kuin efektejä odottamaan.

Että tälleen. Mikä Johanna nyt sitten oikeastaan on? Sen saa pelinjohtajakin edelleen lopullisesti päättää, mutta ainakin hahmo itse uskoo nyt vakaasti olevansa atur, ikuisen tulen ilmentymä zarathustralaisesta uskonnosta assyrian jne. ajoilta. Pyhä tulihan ei yleensä ota ihmishahmoa, mutta tämä tapaus on voinut sellaiseenkin harhautua.

Pelien välissä:

Käytiin sukulaisten luona kylässä.

Vietettiin rauhaisat häät, jossa syötiin pitsaa.

Johanna / 17.7.2005: Annen Tuparit

Paikalle saavuttiin Susan kyydissä Karin ja Lassen kanssa. Anne esitteli taloaan ja tarjosi suklaakakkua, jonka nauttimista hahmo lykkäsi, sillä Susalla ja Annella oli vähintäänkin mielenkiintoisia suunnitelmia. ”Me tarvittaisiin niinku joku….Turun vampyyriruhtinaaksi.” No etsikää jostain sellainen. ”Ei ole oikein tarpeeksi vanhoja tyyppejä.” Lasse? Ihminen, ei käy. Kari? Ihminen, ei käy. Susa? Ei halua. Satu? Keiju, ei käy. Antero Vip…ei vai? Jaa-a. Hei, te katotte mua aika omituisesti kaverit…

Sitten paikalle putkahti tämä kuuluisa Santeri. Eikun Sakari. Ja Kari sai taas shokkeja kun se patsasteli ympäriinsä päivänvalossa. Noh, Johanna tervehti tyyppiä ihastelemalla sen voimakasta ruumista. Oli kuulemma ihan sen oma. Tilannetta selvitettiin lisää. Hesasta tulee siis vampyyrejä kimppuun ellei tänne saada ruhtinasta. Ja kukaan muu ei halua paikkaa, ole tarpeeksi vanha tai käy. No damn, mitä mun sitten pitää tehdä? Olla vaan, me hoidetaan loput? Hmmm…ei siis tartte myöskään kuuluttaa nimeä tai mitään muutakaan? Ei. No hyvä, koska Johanna oli aika varma ettei Ahura Mazdan jumalainen suunnitelma ja oma vaatimaton osuus siinä käsittänyt Turun vampyyriruhtinattareksi rupeamista. Siis paras pysyä aika tarkasti naamioituneena ja olla ruhtinas vaan sen aikaa että saadaan vampsyt kiinnostuneeksi jostakin muusta. Säädettiin ja juonittiin, tehtiin suunnitelmia ja kumottiin niitä ja lopulta kai päädyttiin siihen lopputulokseen, että Johannalle isketään demoniamuletti kaulaan: paha aura, joka siitä tulee sekoittuneena aturin suht hyvisauraan saa varmaan aikaan sellaisen aurasotkun ettei siitä oikein ota selvää, varustetaan Auroralla, Susalla, Annella ja vielä jollakin, isolla peilillä ja sitten lähetetään delegaatio Hesaan joihinkin hautajaisiin. Siellä Johanna sitten vaan ynseilee joka puolelle vakuuttavasti. Ilmaisee olevansa Ealdgyd Wyn (Old Battle Joy) tai jotain muuta vitsikästä vanhaksi anglosaksiksi tai jos halutaan olla uskottavampia niin ehkä laitetaan sittenkin Johanna esiintymään jonakin 1300-luvulta peräisin olevana vampyyrinä. Puhuu vain englantia ja vain Annelle, joka sitten kääntää ja koettaa estää suurimmat munaukset. Jos joku koettaa tutkia ajatuksia saanee luultavasti elämänsä tärskyn, ainakin ne ikävät pyrokineettiset voimat voivat hitusen innostua, joten…noh, otetaan vaan palosammutin mukaan sitten. Ja sitten takaisin Turkuun, jossa Turun suuriruhtinatar majesteettisesti ilmaisee, että arvon alamaiset huolehtikoot omista asioistaan ja olkoot vaivaamatta niillä minua. Ja ilmoittakaa jos vieraista kaupungeista tulee tyyppejä vaatimaan audienssia että ehdin vaihtaa t-paidan ja shortsit nahkatakkiin ja muihin releisiin ajoissa. Ja kukaan ei sitten mainitse turhaan nimitystä atur ettei anneta kiinnostuneille liikaa vihjeitä.

Nirgon tilaa pohdittiin myös ja Johanna ilmaisi auttavansa mielellään sen houkuttamiseksi jonnekin. Se kun taitaa olla tavallaan palvoja, joten otetaan se sidekickiksi sitten. Vaikka pehmoleluun jos ei omaa ruumista saada sille ihan heti. Joten kun ensin hoidetaan tuo hautausseremonia niin sitten voitaisiin katsoa haluaako Nirgo lähteä ikuisen tulen ilmentymän mukaan vai jäädä Tenkaan. Yritetään ainakin suostutella se johonkin ja ottaa mukaan. Sitten takaisin Turkuun tarkistamaan etteivät vampyyrit ole tuhonneet kaupunkia sillä aikaa tai Karin katastrofiyritykset menneet liian pitkälle.

Johanna aikoo jatkaa entiseen malliin sillä erotuksella, että nyt ruvetaan kaiken varalta hartaaksi zarathustralaiseksi. Ei siis saada sammuttaa tulia ja pitää rukoilla…ööö…aina joskus. Lasse lupasi hankkia sen avestan, joten otetaan siitä sitten mallia. Mitään suoraa linjaa Ahura Mazdalle ei vieläkään uskalleta avata, koska noh…kun Tuli manifestoitui niin siihen dumpattiin aika lailla vettä, mikä on pyhäinhäväistys. Ja ne tavalliset tuletkin on tukahdutettu eli lisää jumalanpilkkaa. Ja kun Johanna nyt on pohtinut muistikuviaan ja sitä, että alkuperäisten velvollisuuksien sijaan (joka aturilla on lähinnä…noh, edustaminen. Tulena oleilu. Yhdessä paikassa pysyminen. Rukousten välittäminen. EI ihmishahmoisena hilluminen pitkin poikin) sitä ollaan täällä, vaihdellaan ruumiita ja ollaan aika surkeita verrattuna siihen mistä aloitettiin niin…vaihtoehto 1. Olen hitusen harhautunut eli paras lepytellä arvon jumala ennen kuin mennään ilmoittautumaan uudelleen. Vaihtoehto 2. Kyseessä voi olla erityisen sadistinen rangaistusmuoto. Otetaan siltä muistikuvat ja viskataan elämään maan päälle kun kerran sinne sattui haluamaan. Ja silloin yhteydenotto on HUONO AJATUS. Koska silloin arvon jumala saattaa päättää, että nyt tulee lisää keppiä. Pahin vaihtoehto on, että täällä ollaankin piilossa itseään Ahura Mazdaa! Sitä ei haluttaisi edes ajatella, koska silloin menee ihan yhtä hyvin kun Tur-bar-Aturilla (aturilla, joka sotkeutui murhayritykseen itseään Asho Zarathustraa vastaan) aikoinaan ja sovittamista on ihan liikaa. Siksi siis tätä atur-juttua ei haluta vielä pahemmin julistaa. Nirgolta voisi kysyä onko sillä mahdollisesti jotain keinoa saada kautta rantain yhteyttä sinne suuntaan.

Tutkittiin myös Sadun lähettämää runoa. Vai Kristallitornin valtijattaren käsialaa…age-old being…dragon on a humans door. Hupsi. Oho, oon tosi pahoillani Kari ja Lasse. Sanokaa sille Isaskarillekin että varoo vähän. Mä kerroin vaan totuuden, ei siitä pidä olla pahoillaan ja se vaaleanpunainen lohikäärmejuttu oli vitsi! Eli Johanna taas vauhdissa. Elävä todistus siitä, että teillä on nyt sitten kaupungin ruhtinaana se kaikkein avoin ja tasapainottomin tapaus, että onnea vaan Turku. On se vaan kumma kuinka ihmiset tekevät olettamuksia. Johanna on mielellään pistänyt polvilleen Karin ja Lassen, joten kaikki heti olettavat, että tämä pystyy yksin lyömään vaikka Helvetillisen demoneita. Johanna on pistänyt kätensä peilistä läpi, joten kaikki olettavat, että tämä pystyy löytämään oikeaan ulottuvuuteen miljoonia vaihtoehtoja sisältävästä peiliulottuvuudesta, jossa väijyy monia vaaroja ja Johanna on kerran sytyttänyt käsiensä ylle Ikuisen Tulen lieskat, joten taas kaikki olettavat että a) tulta voi käyttää tuhoamiseen b)sinne voi paiskoa kamaa miten mielii. Eikä kukaan mieti, että jos Johanna tosissaan käyttäisi kaikkia näitä kykyjään on tietty mahdollista, että hyökkäävät Helsingin vampyyrit kohtaisivat ikuisen tulen, joka ahmaisisi ne kaikki ja kaikki niiden kaverit. Miinuspontteina vaan, että mukana saattaisi mennä koko Helsinki. Ja koko Turku. Ja eloonjääneet saattaisivat saada niskaansa vittuuntuneen Ahura Mazdan, joka on noukkinut tulestaan roinaa ja haluaa nyt grillata vastuulliset. Ja tietty Helvetti ja Taivas voisivat myös kiinnostua, mikä on paha juttu. Kyllähän Johanna on yrittänyt selittää ettei hyttystä kannata tappaa liekinheittimellä, mutta kukaan ei kuuntele. Siispä mieluummin juostaan lujaa Alaskaan tai muualle jos asiat menevät päin.

Johanna / Pimeyden Maailma 11: Sillävälin toisaalla 19-21.8 2005

Joku jumala ikäväänsä
loi maailmoja taivaassaan,
yli kaikkitietävän päänsä
ne linkos kulkemaan,
käsin kaikkivoivin ylväin
tulipallot leimuavat
niin avaruutein kylväin
sadat, tuhannet, miljoonat.

Loi kuohusta voimansa nuoren
tuo tuntematon myös Maan,
maapallon liekkikuoren
teki tyhjästä sormellaan,
kuin poikanen oikusta hetken
tekis saippuakuplan vain.
Maa alkoi loistavan retken
yli avaruusulappain.

Se tanssi, liekehti, pyöri
valon hurmasta juopuen,
tulipallojen parvessa hyöri
läpi tähtisumujen.
Kävi aurinkokuntien piiri,
kävi karkelo maailmain,
kera vertaistensa kiiri
Maa, raketti jumalain.

Mut verkkaan hehkuvat aineet
avaruudessa sammuivat.
Vesi peitti nyt Maan, meren laineet
syvät, kylmät, elottomat.
Sen suureen leikkiaikaan
ken enää uskoikaan?
Mikä voima enää saikaan
sen rataansa jatkamaan?

Tuli polttava kulutti nuoli,
imi tyhjiin voimat sen.
Joko välkkyvä tähti kuoli,
vajos nieluun pimeyden?
Ei! Aavistamattoman paineen
se tunsi rinnassaan.
Mikä sylissä kylmän laineen
nyt läikehti uudestaan?

Heräs tietoisuuteen, tuskaan
tuli uusi rinnasta Maan.
Vilu, pimeys, unohduskaan
sitä saanut ei sammumaan.
Heräs uhalla kylmäin tuulten
tuli uudesti syntynyt-
ei kutsusta luojansa huulten,
joka Maan oli hyljännyt-

oma polttavan kaipuun voima
Maan rinnasta herätti sen,
Maa kuoleman kammitsoima
kohos kahleensa särkien,
kohos uutta hehkua kohti,
kohos jumalten uhallakin,
sitä ääretön kaipaus johti
läpi jäätävän eetterin.

Tuli elävä liekehti, värjyi
yli laineitten rannattomain.
Meri myllersi, syöverit ärjyi,
tuli kärsivä kasvoi vain.
Se yleni kylmästä jäästä,
tuhan sytytti hehkullaan.
Ajan mittaamattoman päästä
taas elämä verhos Maan.

Ja se paineesta kuuman veren
kohos liekkiin ihanaan.
Se hyytävän, tyhjän meren
teki eläväks kaipuullaan.
Yli aution kallioluodon
heräs vihreys voimasta sen.
Ja sen ylevin pyrkimys muodon
sai hahmossa ihmisen.

Mut ylimmäs suurinta lastaan
tuli kärsivä ikävöi.
Yhä kuoleman siipeä vastaan
sydän ihmisen uhmaten löi,
halas korkeinta, mahdottominta,
janos kuolemattomain jumalten
elämää. Siten ihmisrinta
kivustaan loi Kauneuden.
Sydän kärsivä kylmään tähteen,
tulen sammumattoman loi,
yhä laineesta kaipuun lähteen
janon uuden ja kuumemman joi.
Sydän lensi siivillä liekin
läpi aikojen ajattomain.
Mihin tänään sen retki viekin,
tuli kärsivä kasvaa vain.

- Kaarlo Sarkia

 

PERJANTAI

Joku rikkoo peilejä sisältäpäin. Johanna tosissaan huolestuu ja soittaa Annelle, joka tulee tarkastamaan tilannetta. Kari ei kuulemma ollutkaan sitten lähtenyt sinne Helsinkiin. No, kaipa vältämme katastrofin. Johanna on tosiaan ainut henkilö, joka ei parhaillaan aiheuta karmeita väristyksiä Annelle joko ghoulipuolelta taikka keijupuolelta, joten hahmot päätyivät viettämään aikaa yhdessä. Karilla on riesana aave ja keksimme välkyn idiksen, että sen voisi heivata peilistä tarkastamaan mitä toisella puolella parhaillaan tapahtuu. Kunhan sen ensin saisi suostumaan tuumaan…noh, jos väitämme sille, että Johanna on Turun suuri ja mahtava vampyyriruhtinas? Joo! Paitsi että tarttetaan toisenlaiset vetimet. Noh, Annen kanssa sitten käymään läpi Johannan vaatekaappia, matkalla poimitaan Sakarilta amulettikin mukaan.

Seuraa vaatteiden vaihtoa ja Anne tyrmää Johannan välkyt ehdotukset (”Pitää olla mustaa vai? Noh…käviskö nää mustat verkkarit ja mustat lenkkarit. Ei vai?”) kunnes päädytään osapuilleen vampyyrilliseen kuosiin. Sitten kaikki valkeni…ja ollaankin äkkiä omituisessa paikassa. Noh…harhaillaan, tutkitaan, puhutaan ja kuollaan lopulta nälkään. Jolloin palataan ja huomataan, että meitä on kaivailtu. Joo, ollaan kunnossa, jatkakaa puuhianne vaan. Anne päätyy sitten buukkaamaan Johannalle ja juttelemme elämisen vaikeudesta ja sen sellaisesta. Jossakin vaiheessa Johannalle on kokoontunut ainakin Kari, Sakari ja Anne (taisi olla joitakin muitakin) ja kaikki ihmiset (ja vastaavat) valittavat kuinka vampyyrit syö heidät kaikki ja paikalta ei voi edes paeta ja kaikki on tosi kamalaa ja olivat kaikki uhrautumassa toistensa puolesta ihan kilpaa. ”Huominen on viimeinen päivämme…” Atur katselee inhimillistä hätää murheellisena. Hitto. Pakko noita on pystyä auttamaan, Karikin on hyvänen aika ihan palasina, ehdottelee typeriä siitä miten se pitää änkeä tuleen…kyllä tässä vaan nyt on tehtävä jotain. Minä olen sentään melkein niinkuin enkeli ja nämä vaan kuolevaisparkoja, kyllä niitä vaan nyt pitää auttaa. Vaan en tiedä miten. Tai tiedän kyllä yhden keinon, mutta… Pitkään Johanna harkitsi itsekkyyden hyveitä ja vielä kuukausi sitten luullessaan olevansa demoni olisi varmaankin vain kohautellut olkiaan, mutta nyt…Herran Haltuun, In Nomine Padre, Ahura Mazda armahda. Eli kädet ristiin ja rukoilemaan ylöspäin hyvin harvinainen rukous. ”Minä täällä, älä ole hirveän vihainen ethän? Tai ole vaan, mutta pelasta edes nuo viattomat (tai ainakin suunnilleen viattomat) kuolevaiset. Tule hakemaan vaan sitten. T: Minä.” Elikkä Ahura Mazdan taivaallisissa saleissa jossakin siellä Pyhän Tulen vieressä ilmestyykin yht’ äkkiä maailmankartalle yli 4000 vuotta kadoksissa ollut atur ja ymmärrettävää kyllä ei tainnut jumaluus olla kauhean armeliaalla tuulella ties missä luuhanneelle tulenliekille, joka vihdoin suvaitsi ilmoittaakin itsestään. Vaan pitihän sitä yrittää.

LAUANTAI

Aamu valkenee ja Johanna rynnii kylppäriin katsomaan joko peilit olivat ok. Eivät olleet…silloin alkaa karmia ja varmaan olisi pitänyt pysyä kiltisti kotona murehtimassa, mutta kun…se uni. Selvä, Ahura Mazda on kuin onkin pahasti vittuuntunut ja tulee antamaan isän kädestä jossakin vaiheessa. Eli…tämä on viimeinen päiväni maan päällä jos huonosti käy, jos paremmin on päiviä ehkä vielä pari. Hitto. Pakoon ei pääse ja oma henkilökohtainen tuomiopäivä on nyt siis koittanut. Tämä vaikuttaa Johannan muutoin järkähtämättömään mielenlaatuun melko tavalla. Aluksi kokeillaan ”Epäreilua!” mutinaa ja angstataan tulevasta kohtalosta, sitten koetetaan kapinaa vanhan kunnon Lussen (Lusifer, Helvetin Herra, Aamutähti, Saatana, rakkaalla lapsella on monta nimeä…) jalanjäljissä (vaikka minä se taisin kyllä ensin langeta jos tarkkoja ollaan) ja vastustetaan kiihkeästi ihan kaikkea, lopulta päädyttään marttyyrimäisen tyyneen asenteeseen ja päätettään olla hyödyksi kun vielä voidaan, napattaan siivet ikuisesta tulesta ja käydään toimeen. Lauantaina on muilla ongelmana vamppyyrikokouksen valmistelu (uusi vampsyruhtinaamme: Kari! Me valikoimme täällä Turussa ruhtinaiksi takuuvarmasti sopimatonta tavaraa!) ja Johannalla…noh, tuleva tuomio. Keskityttään nauttimaan jätskistä ja auringonpaisteesta ja hoitamaan asioita kuntoon. Testamentti tehdään ja luovutetaan se Susalle ja järjestetään omasta kämpästä keijujen, ihmissusien ja ihmisten turvapaikka meneillään olevissa levottomuuksissa. Niinankin piti tulla sitten kaupunkiin juuri nyt…ja Katin, vaikka sen tulosta kyllä vain ilahduttaan. Istutaan piknikillä ja tehdään suunnitelmia ja sitten alkaa…odottaminen. Illalla ne tulee…hitaasti Johannan luokse alkaa kerääntyä väkeä. Susa, Satu, Niina, Kati, Titiu, Anne…odotamme ja Johanna tuntee aikansa vähyyden, vaikka piristäväthän ne omat kauniit tuliset siivet (3 paria siipiä) sentään hieman.. Miksi käyttää viimeiset hetkensä tylsässä neuvottelussa? Joo…mennään sanomaan se Karille. Ja silloin iskee sitten se monsteri. Siellä se väijyy peileissä, isoissa ikkunoissa, Educariumin seinissä… Tuo on melkein pahempi kuin Ahura Mazdan viha, se sulauttaa itseensä, syö sielun elävänä, tuhoaa…pois, kiireesti pois, kämpille ja nappaamaan kirves käteen.

Johannaa pelottaa, ulos ei enää uskalla, muuten se on menoa. Ihan varmasti. Liikaa lasia ympärillä. Kukaan ei keksi mitään keinoa päästä siitä eroon, ei edes Johanna itse kun ei hitto soikoon muista. Tietää vain, että tuota otusta tosissaan pelätään.. Yksi toisensa jälkeen väki alkaa lähteä muualle nukkumaan. Sakari ja Kari kyllä tarjoutuvat salakuljettamaan Johannan jotakin kautta ulos, mutta kun atur arvelee monsterin seuraavan perässä ei maksanut vaivaa. Aikahan loppuu muutenkin kohta, Ahura Mazda ottaa omansa, mieluummin sitä valvoo viimeisen yön omassa kodissaan (tai siis Johannan kodissa) kuin Lassen ankeassa kellarissa. Vielä ehditään todeta Katin olevan elämänsä kunnossa, jutella keijujuttuja keijujen kanssa ja shokeerata joku Katin kaveri. (Luukas-parka kaipasi pitäviä todisteita, joten Johanna sitten näytti sille siipensä. Ei tainnut auttaa.) Ainakin Johannan koti toimi turvapaikkana melkoiselle joukolle väkeä. Sakari välittää Johannalle laukaisunapin, jonka yliäänisignaali rikkoo peilit ja lasipinnat koko talosta ja sen ympäristöstä. Jos otus yrittää kimppuun niin napin painallus ja pakoon.

Sitten alkaa yö. Johanna seisoo eteisessä suolalla piirretyssä demoniansassaan kirves kädessään ja tuijottaa paperilla peitettyä vessan peiliä, katselee tumman varjon kiemurtelua paperiin syntyneissä viilloissa, joista peiliä näkyy hieman. Odottaa että se hyökkää. Tunnit kuluvat ja Johanna väsyy, ruumis on heikko eikä jaksa. Pelottaa ja tekee mieli juosta. Pois tästä ansasta, jonnekin jossa ei ole peilejä.

SUNNUNTAI

Pimeys vaihtuu aamunkoiton kajoon ja linnut alkavat laulaa ulkona. Kädet tärisevät, tekisi mieli nojata seinään, mutta siivet, nyt jo osittain erottuvat läpikuultavat lieskat, ovat tiellä. Ei jaksa enää. Soitto Karille: onko teillä se juttu kesken siellä vielä? Haittaako jos täällä räjähtää? Nyt? On kesken…odota. Vielä tunti. Toinen. Kello on yhdeksän aamulla. Riittää! Johanna painaa nappia ja juoksee. Lasinsirpaleet narskuvat lenkkareiden alla, mukaan ei ehdi ottaa mitään, ei edes kirvestä. Otus ei tule ihan kannoilla, ehkä keino toimi?

Hautausmaalla on rauhallista, linnut laulavat eikä täällä ole peilejä. Jostakin kuuluu poliisien sireenien ääni, mutta Johanna ei jaksa välittää. Atur harhailee hautojen seassa etsien istumapaikkaa. Karille lähetetään viesti: ”Olen hautausmaalla.” Sitten soi puhelin. Väsyttää, huimaa, tuntuu tyhjältä. Pitäisi kuulua ihmisten ääniä, ei kuulu mitään. Tämä oli virhe. Uhrasit juuri talosi ihmiset, viattomia roppakaupalla. Ne on syöty. Johanna istuu penkille katselemaan eteensä. Vastataan puhelimeen. Sanotaan siihen jotain. Alkaa sataa, pisaroita putoilee hiljakseen hautakiville. Taas soi puhelin. Ei vastata. Täällä on rauhallista. Hyvä paikka odottaa…mitä? Ahura Mazdan kostoa ja kaipa minä ansaitsen sen. Ajatukset eivät enää kulje, atur kun yrittää ajatella varsin väsyneessä ruumiissa, väsyneessä ja heikossa. Syyllisyys painaa ja tekee mieli luovuttaa. Kuinka paljon tässä enää on aikaa? Aikaa tehdä mitä? Jotain. Hyvittää. Jotenkin. En minä tarvitse enää enempää syntejä, vaaka painaa muutenkin jo tarpeeksi. Askeleiden rahinaa kiveyksellä, ääniä. Joukko ihmisiä seisoo ympärillä, kestää hetki ennen kuin Johanna tunnistaa ketään. Anne, Kati, Kari…

”Mitä on tapahtunut? Hyökkäsikö se?” Mutistaan jotain, selitetään asioita katkonaisesti. Hävettää, ne ihmiset on varmaan kuolleet eivätkä kaverit anna kysyä poliiseilta. Lähdetään jonnekin. Minne me ollaan menossa? Ei nekään tiedä. Kuullaan sanoja, jotka kuulostavat syytöksiltä. ”Ei se luovuta ennen kuin Johanna on poissa, ihan sama minne me se siirretään…Kaikki on vaarassa.” Ei enää yhtään kuolemaa. Pysähdys. Johanna mainitsee mielestään ainoan kelvollisen ratkaisun: jumalallisen väliintulon. Antautumisen Ahura Mazdalle. Kun saalis on kadonnut ehkä petokin katoaa. Ehdotus saa kannatusta, jättäydyt vaan sen armoille niin kyllä se siitä. Ei. Mutta turha tässä kai on vaarantaa lisää viattomia. Katse taivaaseen, kädet ristiin ja Johannan ruumis putoaa elottomana nurmikkoon. Hetken aikaa sen yllä leijuu valo-olento, jonka kolme siipiparia liekehtii sen noustessa korkeammalle. Valonvälähdys ja olento on poissa.

*

Mustan Ruusun huoneen prinsessa Darya herää päänsärkyyn. Viimeiset muistikuvat ovat kaukaa..usvaa, sota, ongelmia ja kaaosta. Ruohikko. Sininen taivas. Hmmm…noustaan ylös ja huomataan naurettavat vaatteet! Mitä materiaalia tämä takkikin on olevinaan? Hoiputaan muutama askel ja jostakin kuuluu huuto: ”Johanna!” Kuka Johanna? Joukko olentoja lähestyy, joukossa yksi jonka Darya tuntee. Sibylla Lohikäärmeiden Huoneesta! Kysytään kysymyksiä, saadaan hämmentäviä vastauksia. Näillä olennoilla on jokin ongelma varjo-olentojen kanssa, kaikesta siitä minkä Darya muistaa on kauan aikaa, tämä on Syksyn valtakunta…onpa se laajennut. Juodaan omituista juomaa (kokista), ajetaan omituisissa vaunuissa (Sakarin autossa) ja kaiken aikaa kaikki jauhavat jostakin Johannasta ja aturista.

Daryaa ärsyttää, tämä on hänen ruumiinsa, on ollut aina ollut. Ei sitä lahjoiteta millekään Nirgolle! Seurataan okkulttista arvailua (rituaaliksi sitä ei voine sanoa) parkkipaikalla, istutaan juomassa teetä Koulussa ja päädytään tapaamaan paikallista keijua Tuomiokirkon portaille. Ainoastaan Daryan kuninkaallisen ankara kasvatus ja majesteettinen mielenlujuus, päätös olla antamatta roskasakille mahdollisuutta nähdä hermoromahdusta estää kiljumisen ja hysteerisen kohtauksen. Tämä on aivan liikaa, haluan pois! Lohikäärmeeltä saisi kyydin. Menoksi sitten, täällä tulee hulluksi, heikkenee, menettää voimansa. Kohti keijumaata Titiun selässä, nykäisy, jotakin jää jälkeen, mutta Darya pitää kiinni. Kyllä ruumiin voi menettää, kotiin on päästävä.

*

Johanna / Pelien välissä: ihmiset saavat omituisia unia aturin kituessa jumalansa luona:

Uni 1.

Pieni kivinen koppi, jossa ei ole ovea tai ikkunaa. Niin pieni, että siellä seisova hahmo mahtuu juuri ja juuri seisomaan suorassa. Hahmoa ei erota selvästi, mutta sillä on siivet. Kolme paria heikosti hehkuvia siipiä. Koppi täyttyy hiljalleen tummalla vedellä, joka tuntuu valuvan seinistä ja katosta pisara kerrallaan. Tiedät, että vesi on kylmää, koskettaessaan siipiä vesi vie niiden valon ja hahmo alkaa hakata seiniä ja huutaa. Katsot kuinka veden pinta hitaasti kohoaa. Heräät tunteeseen, että tukehdut.

Uni 2.

Näet harmaan kiviseinäisen huoneen, jonka peräseinällä erottuu jokin valo. Mennessäsi lähemmäs näet, että seinään on naulattu heikosti valoa hohtava olento kolmesta siipiparistaan, jotka nekin näyttävät olevan tulessa. Olento roikkuu seinällä elottomana, liikkumatta ja siivistä valuu veren sijasta nestemäistä tulta, joka kerääntyy astiaan olennon jalkojen juuressa. Astia on 1/3 täynnä. Heräät siihen, että huoneessa on tukahduttavan kuuma.

Johanna / Debriiffi Pimeyden Maailma välipelistä 5.10 2005 Johannan muistotilaisuus (starring: Nirgo)

Johanna Viljamaan Testamentti

-Asuntoin palatkon Turun yliopilascyläsäätiöllen.
-Asuntoin irtaimistoin on jaettaw seuraawast:

Anna Koivula saakoon kirjakokoelmain kaik opukset.
Kari Sgiebelgerb saakoon kynttiläit iet tulitikut.
Kati Eloranta saakoon kaik larpwaattein.
Lasse Tuominen saakoon kaik wiinat (rentoutumiseen)
Niina (Anne selvitä sukunimi!) saakoon astiat uuteen cotiin.
Susa/Anita saakoon walcoista ihomaalia wampirismiin.
Marianne Tallgren saakoon mun teräaseet (1 sapeli, 1 miekka, 1 kirwes).
Satu Manner saakoon mun corut.
Loppu irtaimisto ja pankkitilin sisältö menköön Johanna Viljamaan perheelle anteeksipyynnön kera.


Welvoitan tämän testamentin edunsaaiat rucoileman puolestain.

20.8.2005 Turussa

Wielä suhteellisen täysissä sielun & ruumiin voimisa


Johanna Viljamaa

Elikkäs…Nirgo oli nyt sitten hellittänyt Tenkasta ja siirtynyt Johannaan. Ihan ok ruumis, terve ja käyttökelpoinen. Siitä sitten vain Turkuun, hyvä paikka se on, ihan sama missä sitä julistaa tai etsii johtolankoja. No sitten pitikin heti mennä tämän ”Johannan” muistotilaisuuteen. Selvisi, että oma ruumis onkin sitten varsinainen majatalo. On ollut ainakin 3 ”Johannaa” siinä. Joku hyvin hämäräperäinen tulihenki (josta otettakoon selvää, ettei vaan olisi sotkeentunut niihin juttuihin mihin Nirgokin), joku keiju ja tietty ruumiin alkuperäinen omistaja. Kovasti ihmiset jauhoivat ihmeellisiä juttuja suklaasta ja kaikenlaisesta omituisesta, jonka takia tämä atur oli sitten lähtenyt Ahura Mazdan matkaan. No sitä tyyppiähän Nirgo ei kannata sitten ollenkaan, mokoma on kieltänyt tulenpalvonnankin! Väittänyt, että tuli vain ”edustaa”! Pah! Kerettiläinen! Tuli on kaikki!

Nirgo sitten suostui tulemaan mukaan mökille (sunnuntaina on pelinjohtokokous Helsingissä, joten arvostan jos pääsen sieltä mökiltä mahdollisimman aikaisin sunnuntaina pois…tai siis heti kun raaskin lähteä…mielellään kuitenkin siinä 12 aikoihin viimeistään), jotta voi katsastaa onko tällä tulihyypiöllä jotain tekemistä Hänen Tulensa kanssa. Jos on niin haa, kärventyköön ikuisissa kadotuksen lieskoissa mokomakin häpäisijä! Ei…Nirgo ei taida olla koskaan anteeksiannosta kuullutkaan. Hitusen fanaattinen äijä. Vaan otetaan nyt sitten siitä selvää, auteta sitä ei kyllä aiota sitten millään. Oikein vaan jos kärsii jos se tosiaan on jotenkin sotkeutunut näihin Nirgon elämän tragedioihin.

Johanna /Pimeyden Maailma 11 ja 1/3 tms. en nyt muista pelin virallista nimeä, mutta ristin sen…mökkeilyä, hiiriä ja yksi dramaattinen paluu

Loistava pelipaikka! Siellä oli…kellari! Kaksikin. Ja tietty ne piti tarkistaa, jotta voidaan sanoa ettei siellä mitään ollut kun viimeksi katottiin. Ainoa miinuspuoli paikassa ovat hiiret, jotka taisivat pitää bileitä patjassani, syödä mutustaa kannatinpalkkeja ja hillua myös seinien välissä. Ainakin niitä kuunnellessa meni yö…

Nirgo aloitti pelinsä vittuuntuneena. Yleensäkin Nirgon perusluonne oli vittumaisuuteen taipuva ja siis tyyppi joko halveksui, mökötti, julisti tai oli muuten ikävä. Miksi sitä piti mökillekin lähteä tätä varten? Typerää, Nirgo aavisteli pahaa. No, olihan kirves mukana ja usko horjumaton. Sillä selvittäisiin, vaikka typerät ihmiset kävivätkin hermoille, etenkin se Sini-niminen idiootti, joka ei osannut sanoa oikein nimeä Nirgo. Ja ihmiset vain lusmusivat! Jauhettiin sontaa niin että Nirgoa ällötti ja pappi päätti lopulta nukkua vaikka vihalla! Tänne vaan joku kalpea haamu niin se kyllä kuulusteltaisiin!

Samaan aikaan toisaalla: aturilla ei ollut kivaa. Ei yhtään. Joten poishan oli päästävä ja Ahura Mazdalle tarjottiin seuraavaa diiliä: katsos noita tyyppejä tuolla, sytyttelevät kynttilöitä ja muistavat hyvällä…niistä saisi seuraajia ja minähän voisin ruveta vähän niinkuin suojelusenkeliksi? Pliiiiis? Olen tällä hetkellä ainut ylimaallinen alaisesi, joka on edes hengannut maapallolla vuosituhansiin…paras vaihtoehto tosiaan kun tiedän näistä jutuista. Ja niin…suunnattomassa viisaudessaan Ahura Mazda repi aturinsa seinältä ja heitti tämän takaisin maahan, vanhaan ruumiiseensa.

Nirgo näki omituista unta tulisesta paikasta ja tyypistä jolla oli tuliset siivet. Joka tuli lähemmäs kunnes…ei helvetti, minähän en tätä ruumista luovuta! Joten Nirgo vastusti parhaansa mukaan, vaan hävisi, sillä kun taivaasta kuvainnollisesti sinkoutuu yksi protoarkkienkeli/langennut enkeli/elävän tulen avatar päin näköä niin siinä tavallinen ihminen ottaa kyllä ruumiista hatkat. Nirgo ei ollut tavallinen ihminen, joten jäi ottamaan lukua mielen perukoille herätäkseen myöhemmin…vittuuntuneena.

Atur siis havaitsee repivän kivun siivissään, taisi jäädä muutama höyhen taas jälkeen niistä perhana ja sitten…alaspäin, alaspäin…makaa sängyssä selällään kirvestä puristaen ja vaatteet savuten. Ensimmäinen akuutti tunne on…kipu siivenriekaleissa. ”AUUUUUUUUUUH!” (Tästä larpeissa kurkku suorana huutamisesta alkaa tulla paha tapa) Sattuu, veden pisarointi on loppunut, valoa, ääniä, ihmisiä, hourailenko minä, miten niitä voi olla samassa sellissä kanssani, ehkä tämä on vaan joku jumalan kiero pila, missä sitä taas ollaankaan ja kuka ja mitä ja…ei saa enää satuttaa! Vähitellen tajutaan, että se millä yritetään kaivautua pakoon seinän läpi on käsi, ja että makaa sängyssä. Ruumis? Minulla on ruumis? ”Nirgo?” Kuka Nirgo? ”Atur?” Ynähdetään jotain myöntävää ja samalla tajutaan, että siinähän on Anne. Friikkaillaan kyllä vielä ensiluokkaisesti jonkin aikaa inisten että ei saa päästää sinne takaisin kunnes lopulta vakuututaan siitä että tässä voi rauhassa hengittää jonkun aikaa. Pelastus! Tai ainakin pelastus jonkin aikaa…hyvä luoja, minä pääsin pois! Puristetaan tyynynä toiminutta karvaliiviä ja kiitetään hartaasti kaikkia luomakunnan voimia samalla kun pelätään, että hetkenä minä hyvänsä…oletkin takaisin siellä! Lopulta Johanna saatiin suostuteltua tulen ääreen ”olohuoneeseen” ja siinä sitten koomailtiinkin ja kerättiin ansiokkaasti säälipisteet totaalisen pihalla olevalla ilmeellä. Atur oli vaan niin kickseissä siitä että pääsi pois, edes hetkeksi. Annen ja Karin syyllisiä ilmeitä oli kyllä ihan hajotus katsoa, mutta enpä sitten laittanut Johannaa salamana toipumaan kun se oli kerran viettänyt pari kuukautta kidutettavana. Tämän ongelman hoisivat hetkeksi pois päiväjärjestyksestä Susan keijukeksit. Ongelmat katosivat, vaikka varovaisuus ei kyllä tyystin. Esim. suklaasta pidättäydyttiin edelleen, koska ei oltu varmoja sen suotavuudesta Ahuran silmin.

Loppuilta menikin sitten istuskellessa, makkaraa syödessä ja kikattaessa. Kaikki vaan oli niin hauskaa. Satulla, Annella ja Susallakin oli hauskaa ja Kari, Daniel ja Marko…nooh, ne vaan joutuivat kestämään sitä että meillä oli hauskaa.

Johanna / Vielä on kesää jäljellä, Pimeyden maailma 12

Johanna aloitti pelinsä…onnellisena. Olotila ei loppujen lopuksi eronnut kovasti Johannan aikaisemmista fiiliksistä asioiden suhteen, joten lapsen tasolle taantuneen herttaisen ilopillerin pelaaminen sujui yllättävän ongelmitta. Keijukeksit vaikuttivat yhä (vaikka eivät aivan täydellä teholla enää, hahmo vaan oli päättänyt roikkua kiinni onnellisuudessa itsepäisesti viimeiseen mahdolliseen tilaisuuteen saakka, eihän tässä mitään tosi pahaa ole tapahtumassa ja sitten kun tapahtui…no vasta sitten naksautettiin se Järkevä Johanna-vaihde silmään). Johanna oli lauantaina haluttua kamaa, kirjaimellisesti. Ensin soitti Susa ja ihmetteli missä oltiin oltu, sovittiin katselevamme lomakuvia kolmelta. Hyvä idis, saadaan tietää missä oltiin. Sitten hahmo koetti tavoittaa Mariannea ja Annea, turhaan. Sitten soitti Ripa tai Rape tai Risto tai…joku. Kyseli Amandaa. No mistä minä Amandan tunnen? Koskaan kuullutkaan…delegoin sulavasti Susalle, joka tuntui jakelevan Johanna numeroa vähän kaikille. No kaikki soittaneet varmaan totesivat puhuvansa sinisilmäiselle idiootille, jolla ei ole ihan kosketusta todellisuuteen. Johanna soitti Karille saatuaan tietää, että Ripalla olikin asiaa Turun vampyyriruhtinaalle. No sehän on Kari, muistaakseni…

Kari antoi kaikkia tyhmiä neuvoja kuten pysy kotona äläkä tee mitään tyhmää, mutta hahmo päätti mennä hakemaan itselleen ilmapallon, kun niitä kuulemma sai hansasta. Matkalla sinne törmäsikin sitten Kariin ja Anneen. Kari oli jostakin kumman syystä sitä mieltä, että hahmoillemme ei ole hyväksi hymyillä kuin idiootit koko ajan ja että se pitäisi saada loppumaan. Onnellisuus vai? Pläääh, näin on hauskempaa. Joka tapauksessa se oli tehnyt diiliä keijujen kanssa ja saanut jotain jauhetta, jota syötti Annelle ja myöhemmin myös Johannalle. Tämä jauhe osoittautui…ei suinkaan vastalääkkeeksi, koska keijukeksien vaikutukset olivat jo haihtumassa, vaan…kutituspulveriksi. Eli raavitutti koko ajan sisäisesti, tämä oli erityisen kivaa sidottuna auton takapenkille ja tuoliin, mutta siitä myöhemmin. Noh, Johanna sai valkoisen Viking Line pallon ja oli iloinen. Tästä pallosta tehtiin sitten MUISTIPALLO, koska muisti reistaili tavallistakin enemmän. Eli siihen kirjoitettiin tussilla mm. ”Älä syö keksejä”, ”älä syö suklaata”, ”älä mene tapaamaan ihmisiä peilin läpi täytenäkuuna”, ”Tapaa klo 6 Johannes Three Beersissä. Se on mun veli. Ota Marianne mukaan.”

Päädyttiin Karin ja Annen kanssa kämpille odottelemaan Susaa ja muita ja silloin soitti….Johannan veli. Seurasi änkyttävä puhelinkeskustelu: ”Mää….tota. Kuka? Ai…veli? Mun vai? Oho! Tota…ihan hyvinhän mää…Haluat tavata? EI! Eikun…ei nyt! Vaikka…*anova katse kavereihin”…klo. 18 Three Beersissä.” Voi ei…velikin vielä. Ja koko ajan kutittaa. Susa, Titiuu, Sini, Marianne ja Anne sekä joku Susan kaveri sitten katselivat kuvia. Lunta…kiva. Mökki…kiva…Metsäpalo? Ei niin kiv…eheh, Sini ja hiekkarantaa…japanilaisia taloja, poliisi…voi jee…jellona! Tuo oli kai se mitä pussasin…jotain ihme luolia…missä kaikkialla me ollaan oltu? Porukka kokoili hajanaisia muistikuviaan, katseli Mariannen matkalta lähettämiä kirjeitä ja päätyi siihen lopputulokseen, että ovat

1. sytyttäneet mökin palamaan Saariselällä ja grillanneet siinä ranskanperunoita. Nukkuneet myös toisten ihmisten mökissä ja syöneet niiden ruuat. Lunta on tullut manattua ja myös lähetettyä lumiukko peilin läpi Lasselle (varmaan ilahtui).
2. Poukanneet peilin läpi Utahiin, missä ihastelleet maisemia, Johanna saanut aikaan metsäpalon ja sitten haistatellut palomiehille. Emme taida olla sinne tervetulleita enää.
3. Sitten mentiin Japaniin, jossa syötiin hattaraa huvipuistossa ja sotkettiin peilitalo, sinne kun jäi ovet auki. Ja Tuulia ei löydetty.
4. Käväistiin Afrikassa, jossa kirahvi ei mahtunut peilin läpi ja leijona sai pusun.
5. Käväistiin Australiassa, jossa Anne ei onnistunut mahduttamaan krokotiilia käsilaukkuunsa, mutta Satu sai kiinni koalan, joka tosin hukkui…jonnekin.
6. Taidettiin käydä muuallakin, Johanna shokeerasi baarissa istuneita siivillään ja kerran häipättiin tavaratalon keskeltä peiliin.

Eli…harvinaisen…railakas reissu. Porukka oli hetken aikaa hieman vähemmän onnellinen kun ne seuraamukset alkoivat kajastaa mielessä, mutta sitten päätettiin yksissä tuumin, että kyllä se siitä! Ei näytetä kuvia kaikille niin ne varmaan unohtaa koko jutun. Kuten mekin.

Johanna tuli sitten luvanneeksi mystiselle Ripalle, että näyttää sille paikkoja Turussa. No toki…sai kaveriparka unohtumattoman kiertokäynnin Johannalta ja Annelta, joka tuli mukaan hillitsemään Johanna kuuluisaa taipumusta möläytellä salaisuuksia. ”Tässä on meidän joki. Oi…sorsia! Mennään katsomaan sorsia! Niin, tossa on sorsia, eikö oo kivoja? Ja sitten mennään katsomaan naamiaiskauppaa, se on kyllä kiinni, mutta sä voit ottaa ideoita että miten koristelet sen paperipussin joka on ihan hyvä naamio naamiaisissa kyllä. Mistä te puhutte? Meillä oli vampyyripiknik muuten kerran…miten niin hiljaa, Anne?” Johannan onnellisuus alkoi lipsua jo hieman, mutta…hei, olen kusessa Ahura Mazdan suhteen, enkä tosissaan halua ajatella sitä nyt! Enkä niitä peilejä…joten…on niin paljon helpompaa vaan…olla onnellinen vaikka hampaat irvessä. Joku reportterikin oli halunnut haastatella yo-kylän ikkunoista, mutta Anne sanoi ettei kannata mennä puhumaan sille. Mutta kun en mitään muista niin…ai ei sittenkään? No ei sitten, lähetän tekstarin sille. Anne saneli tekstarin, joten siitä tuli muuta kuin ”kaverit sanoo etten saa puhua, sorry moi.”

Sitten hahmon kalenteriin ilmestyi vielä yksi yllättävä meno. Susa kiskoi syrjään ja selitti, että vampsyt ja ihmissekaantujat on nyt päässyt siihen pisteeseen, että ne nappaa Turusta jonkun ja kyselee siltä juttuja. Et sää vois mennä leikkimään niiden kanssa? Minä? Miten? Ai ne vaan haluaa jutella ja niille saa kertoa kaikkea, mutta ei niinkuin sitä että osaan hyppiä peilien läpi ja sytytellä tulia ja sellaista, koska sitä ne EI saa tietää. Eli leikit vaan kiltisti niiden kanssa ja jos joku osottaa pyssyllä tiedätkös niin tottele, koska sä et halua että ne tappaa sut. Kun ne on puhunu sun kanssa niin tulet vaan takas tänne sitten. Eli taas vanha kunnon tilanne, jossa Johanna heitetään susille. Nooh, totta puhuen hahmo oli kyllä porukasta ainoa, jolla on mahiksia päästä pakoon pakkopaidasta ja suljetulta osastolta ja joka myös sinne luultavammin laitettaisiin kun hetken höpinää oltaisiin kuunneltu. Johanna alkoi ja aavistella missä kusessa oli, mutta vielä oli onnellisuusviboja, joten…se totaalinen riemuidiootti sitten ilmoittautui vapaaehtoiseksi tähän leikkiin. Susa vaan jätti kertomatta muutaman seikan…vastassa nimittäin ei ollut vampsyjä…vastassa oli Suojelupoliisi ja kolmannen asteen kuulustelu…Helsingissä!

Hahmo valehteli menevänsä tapaamaan veljeään Mariannen kanssa ja lipesi omille teilleen. Viljasiilot. Ilta alkaa pimetä, tuuli ulvoo korvissa ja kirkonkellot alkavat lyödä kuutta. Vanhat luukut rämisevät eikä ristinsielua näköpiirissä. Johanna mietti, että kannattaa varmaan päästää muistipallosta irti, koska siinä on raskauttavaa todistusaineistoa. Pelaaja mietti, että ei voi olla totta mihin sitä joutuu. Ei kukaan täysjärkinen oleta tapaavansa tällaisessa paikassa mitään mukavia tyyppejä joille voi puhua järkevästi. Ja keitä sieltä edes on tulossa? Jotain tyyppejä mustissa puvuissa? Karmii…karmii..karmii! Jopa hahmoa alkoi pikku hiljaa hieman epäilyttää. Vaan täytyy muistaa, että ulottuvuuskävelyyn, possessointiin ja pyrokinesiaan pystyvä vanha henkimaailman olento pelkää yllättävän harvoja samoja asioita kuin tavalliset kuolevaiset, niinpä Johanna piti coolinsa. Paikalle ajaa auto, autosta nousee tuntematon mies, joka esittäytyy veljeksi ja taluttaa autolle tutustumaan tuntemattomaan naiseen ja sitten…naps, rauhoittava piikki kaulaan ja auton takapenkille, nippusiteillä nilkat yhteen, kädet selän taakse ja polvet yhteen, korvatulpat korviin, tiikerisalvaa nenään, säkki päähän, turvavöillä kiinni ja makuupussi päälle. Ja menoksi!

Johanna otti lukua, tarkistelivat ne pulssin matkan aikana ja kun taju alkoi palailla ja kaapattu erehtyi liikkumaan hieman ajoivat sivuun ja iskivät lisää rauhoittavia suoneen. Sen verran Johanna kuitenkin ehti tajuta, että tässä ollaan nyt muuten kusessa! Ihan vaan koska rauhoittavat estävät myös ruumiin toiminnan ja siis myös näyttävät tuliefektit sun muut. Ja liikkuvan auton kuljettajan possessoiminen…eeei hyvä idea. Tässä aletaan olla hitusen suuremmassa kusessa kun alunperin piti, silmät sidottuna kun ei voi daivata edes peilien läpi ja paljonpa hyötyä siitä olisikaan tässä paketissa. Ajettiin ja ajettiin, keskustelustahan hahmo ei kuullut mitään (minä oivalsin olevani matkalla Helsinkiin). Helsingissä sitten talutellaan monia portaita alas, istutetaan tuoliin ja isketään vastamyrkkyä suoneen. Ensimmäinen asia mitä näkee on hemmo lääkärintakissa vetämässä kumihanskoja käteen ja toinen hemmo availemassa salkkua. Onneksi tunnistin ne äänestä ja ehdin keräillä leukani lattialta ennen kuin huppu poistettiin). Johannalle alkaa järki palata ja järjen mukana kylmä kauhu. Tilanne…paha, ei siinä mielessä, että hahmo olisi kidutusta pelännyt, mutta jos nämä tyypit ampuvat kuulan kalloon ja joudun takaisin Ahura Mazdan eteen kaiken ryssineenä…aijaijaijai! Joten…tapahtui mitä tapahtui niin hengissä pysyt jumankauta! Kyllä pehmustetusta kopista aina pois pääsee jos siellä jossain peili on.

Kädet sidotaan nippusiteillä tuolin käsinojiin, kaulaan tuikataan vastalääke rauhoittaville ja nauhuri napsautetaan päälle. Kysely alkaa. Nimi, ikä, kertokaa tapahtumat Saariselällä…ette muista? Huomauttaisimme, että tilanne pahenee mikäli ette ole yhteistyökykyinen…Mitä tapahtui Rymättylässä, jossa katosi leirikoulullinen lapsia? Mitä tapahtui ylioppilaskylä 4D:ssä, jossa katosi 20 opiskelijaa? Mitä tapahtui Saariselällä, jossa poltitte mökin ja minne katositte sieltä? Mitä tiedätte seuraavista henkilöistä: Kari Sgiebelgerb, Lasse Tuominen, Anne Koivula, Satu Manner, Marianne, Kati… Alkuun Johanna käytti hyväksi havaittua taktiikkaa nimeltä ”En muista.” Ei onnistunut, jatkoivat sitkeästi kyselyä, ilmoittivat kylmästi tappavansa jos heittäydyn hankalaksi ja parhaassa tapauksessa saavani kävellä täältä pois. Ja lääkäri mittaili pulssia ja kyseli käytänkö suonensisäisiä huumeita, onko minulla allergioita tai sydänvaivoja tai muita sairauksia, otti verinäytteen ja tuota rataa. Ja aina välillä kuulustelija piti taukoja, joiden aikana keskustelivat oven ulkopuolella kovaäänisesti kovempien keinojen käyttämisestä, hahmolle riitti kun toinen kaappaaja-agenteista ilmestyi huoneeseen latailemaan pistooliaan. Nämä tyypit ampuvat jos et kerro ja sinä et oikeasti halua käydä läpi kidutusta, tyypit ovat niin inkvisitio-orientoituneita, että aloittavat sen toden teolla ennemmin tai myöhemmin. Puhu suusi puhtaaksi niin toivon mukaan pääset jonnekin mistä voit päästä karkuun. Ne tietävät jo ihan tarpeeksi, tuskinpa sinun kertomisesi tilannetta niin hitosti pahentaa, se kun on jo aivan saatanan paha!

Elikkäs…te haluatte niinkuin tietää miten kaikki kävi vai? No hyvä on, mutta ette sitten naura! Se Rymättylän juttu, ne lapset katosivat sieltä, koska sinne avautui Helvetin Portti, josta tulleet demonit söivät ne. Tai sitten ne muuttuivat möröiksi, emme tiedä varmasti. Ja me olimme siellä koska yritimme sulkea sitä saakelin porttia, onnistumatta. Ja Näkymätön Piiri koitta kanssa, ei onnistunut, paitsi että ehkä myöhemmin onnistui, koska emme Susan kanssa sitten päässeet lähettämään sitä rahtilaatikossa Salt Lake Cityyn suola-aavikolle, kun ne veivät sen pois. Johanna valisti, että demonit eivät siedä suolaa ja että Näkymätön Piiri manailee juttuja. Niin ja joo…Saariselällä oltiin Susan keijukeksien takia, se taitaa olla itsekin puoliksi keiju. Ja se yo-kylän juttu. No minä painoin jotain nappia, ikkunat hajosi ja juoksin ja ne muut? No sellainen ulottuvuuksien läpi kulkeva muodoton massa varmaan söi ne. Että tälleen, siinä teille. Jos me oltaisiin tiedetty, että teitä kiinnostaa niin oltaisiin kyllä kipattu tää paska teidän niskaan, mutta kun eihän meitä kukaan olisi uskonut!

Näin…ja taas Johanna jätetään yksin kun kuulustelija menee neuvottelemaan asioista. Karmii…millä hetkellä hyvänsä tuo ovi avautuu ja siellä seisoo tyyppi, joka osoittaa aseella ja painaa liipasimesta. Ja sitten muuten vituttaa kun jumalasi potkii sinua kaiken munaamisesta…ja kaverit ovat kusessa. Niin totaalisen kusessa. Ne pääsevät varmaan kanssa Tukholmaan ”poistettaviksi” tai pakkopaitoihin. Hitto. Noh, jos ne eivät enää kuulustele niin jäävät siihen uskoon, että minä olen ihminen, kaverit ovat ihmisiä ja me olemme kaikki korkeintaan hulluja, emme kauheita mahtitekijöitä, jotka järkyttää luonnollisen ja yliluonnollisen tasapainoa. No, ovi avautuu ja…ei asetta, mutta pilleri ja vesilasi. Teidät siirretään ja kuulusteluja tullaan jatkamaan tältä pohjalta. Pehmustettu koppi odottaa…Johanna terästäytyy, ei hitto, täältä on päästävä! Pilleri poskeen, mutta ei nielaista. Minähän en perkele rauhoitu vaan hyppään sidottuna ekasta vastaan tulevasta ikkunasta läpi! Vaan lääkäri osasi hommansa, käski avata suun ja näyttää että pilleri on nielaistu. Vittu. Johanna sylki pillerin lattialle ja sai rauhoittavat suoraan suoneen sitten. Maailma alkaa taas pyöriä…voi saatana…tee jotain…polta myrkky…no Johanna lysähtää ottamaan lukua ja siirretään kuljetettavaksi jatkosäilytyspaikkaan, agentit tilaavat paikalle kuljetuksen tms.

Siirrettäessä Johannan taju alkaa palailla ja tajuaa, että se on nyt tai ei koskaan…sytytetään siivet ja annetaan niiden roihuta, annetaan veressä olevan myrkyn päästä kosketuksiin ikuisen tulen kanssa ja palaa, annetaan kaiken syttyvän kuumeta ja palaa. Auto jolla Johannaa kuljetetaan leimahtaa liekkeihin ja atur siteistään vapautuneena (sulaneet, kuinkas muuten), hyppää pää edellä auton ikkunasta mahtuen juuri ja juuri. Peiliulottuvuudessa…huh. Paitsi että täällä ei ole turvallista, koska täällä vaanii se peto. Juokse Johanna juokse. Etsi oikea peili, joka vie Turkuun, mieluiten Susan tai Karin tai Annen luokse.

Sillävälin kaverit huolehtivat ja aika kuluu. Supo luultavammin saa tiedon mystisestä räjähdyksestä…mutta eihän siitä selvinnyt hengissä kukaan? Miten Johannan palanutta ruumista ei sitten ole muiden joukossa? Voi älkää tajutko tulla hakemaan, älkää… seuraavana aamuna klo. 12 aikoihin siis Susan valmistellessa naamiaisia kuuluu rysähdys. Peilin edestä löytyy siitä pudonnut atur, joka hartaasti kiroilee paskaa elämäänsä, lattialta noustessaan äkkää Susan ja julistaa kuristavansa tämän ihan kohta, hommaa Kari paikalle nyt! Ja kynää ja paperia, ollaan kusessa! Onnellisuusaste….no kuulkaa 0! Atur on peilien välissä laukatessaan tajunnut muutamankin asian.

A) Sen sijaan, että olisit kurissa ja nuhteessa toimittanut suojelusenkelin tehtävääsi ja ylistänyt jumalaasi Ahura Mazdaa olet kaksi viikkoa hillunut pitkin maailmaa aineissa. Olet kusessa, tuhoa todisteet ja toivo ettei jumala äkkää. Ole tästälähin ihan saatanan hyvä suojelusenkeli eli näin alkuun…pelasta kaverisi SuPolta.

B) Anti olla vika kerta kun ravaat enää peilien läpi, se ölliäinen on siellä vielä! Se loikkiminen ties minne kaksi viikkoa…vittu ei ikinä enää!

C) Olet sentään taas enemmän tai vähemmän puikoissa, pysy sellaisena vaikka se tietäisikin painajaisia käsitellessäsi traumaattista aikaa jumalasi luona.

Saadaan Kari paikalle, ei voida puhua suoraan koska taas tunnetaan akuuttia jumalanpelkoa, joten siirretään sen mieleen kuva Daavidin tähdestä ympyrän sisällä. Vieraan uskonnon symbolin sisään oma jumala tuskin kuulee. No, liidulla kehä siivouskomeroon ja atur sisään. Kaverit saavat todistaa miten kolme paria liekehtiviä siipiä ilmestyy selkään, kehä alkaa palaa ja Johannan karjuessa ”Vitun idiootít!” leimahtaa oikein kunnolla. Selostetaan tilanne, näin on näkkileivät, kusessa ollaan, nyt juostaan ja lujaa. Susan mielestä ei voida jiosta ihan vielä jos meitä tarkkaillaan ja Johannan on paras piilottaa pärstänsä, koska naamiaisiin on tulossa sen veli ja joitakin vampsyjä. Niin ja Siri, joiden nappien takia ollaan tässä kusessa. Nooh, Susa on tuonut Johannan naamiaisvaatteet eli enkelikuteet mukanaan, mutta ne eivät peitä naamaa…mitäs keksitään? Neronleimaus: tehdään pöytäliinankulmasta tämmöinen huppu, leikataan silmänreiät ja vòila! Enkelikummitus! (Pikemminkin Ku Klux Klan enkeli, mutta eihän hahmo ollut sellaisista edes kuullut ja ällisteli lopun iltaa keräämiään kommentteja).

Tietenkin jokainen Johannan tunteva älysi kahdessa sekunnissa kuka hupun alla oli (viimeistään äänestä ja tavasta häröillä), mutta tärkeintähän on, että Johanna itse tunsi olonsa ovelasti naamioiduksi. Huppu päässä pystyi myös syömään, vaikka se vaikeahkoa olikin. Noh, ainakin Anne ja Kari ottivat tilanteen vakavasti ja alkoivat miettiä evakuoitumisssuunitelmia. Kutsutaan kaverit tänne, biletetään ja kerrotaan niille tilanne, ne jotka haluaa paeta jo tänä iltana menee Danielin veneellä/muuten ja kerätään Karin järkkäämään paikkaan. Ne jotka haluaa jäädä…no, niitä on varoitettu sentäs. Marianne päätti jäädä ja atur lupasi tulla kiskomaan sen pehmustetusta kopista jos pahin tapahtuu. Se on sentään siviili, ei sille saa tapahtua pahaa! Lasse päätti myös jäädä, se taukki! Nooh, omapa on nahkansa, vaikka sitäkin taidetaan joutua pelastamaan jos huonosti käy. Kari poisti Sirin napit ja sekin päätti livistää, Siperiaan tosin. Noh, ainakin Satu, Anne, Kari, Johanna ja mahdollisesti Daniel-Sakari lähtevät samalla kyydillä pakoon Algeriaan tms. Euroopasta pysytellään loitolla.

Juhlissa syötiin hienoja onnenkeksejä, kuunneltiin musaa ja välteltiin tiettyjä tyyppejä. Satulla oli hienot siivet ja Sinille järkättiin koirankorvat, Kari oli musta maagi ja Anne noita, Susa oli pukeutunut keijuksi. Lallallaa…tässä biletetään…tulepas sinä juttelemaan kanssani nurkan taakse….ollaan kusessa, varaudu juoksemaan ja nyt takaisin bilettämään… Kari kertoili Näkymätön Piiri anekdootteja, Mikael psykologeille tulevia kännipuheluita ja muut kuka mitäkin. Sini ja atur katselivat paikalla hilluvia vampyyrejä (ghouleja, lohikäärmeitä…nooh, talttahampaita kummiskin) epäilevästi…jos ne alkavat hankaliksi niin…voimakaksikko! Vedetään niitä turpaan niin että soi! No Sini tietty voimansa tunnossa ja Johanna päättäneenä olla hiton hyvä suojelusenkeli. Sitten Anne ja Sini katosivat, luultavammin taas keijumaailmaan syömään muffinssejä. Hitto! Nooh, tietävät mistä meidät löytää, jalat alle kaverit! Eli Karin ja Satun kanssa kiidettiin piilopaikkaan odottamaan. Johanna jätti kaikki kamansa jälkeensä, viihdyttäköön Supo itseään niillä.

Johanna / Pimeyden Maailman 13 ja viimeisestä pelistä

Johanna aloitti pelinsä Marokossa. Hengattiin olohuoneessa, Satulla oli kankkunen, Annen pää takussa (tainnut käyttää shampoon sijaan viemärinavaajaa hiuksiinsa, taitanee olla parasta nimikoida shampoo muutenkin kuin arabiaksi), Sini koisasi huoneessaan kunnes Johanna kävi herättämässä. Odoteltiin Karia takaisin torilta. Karin saavuttua mietittiin tilannetta. Ihan hyvä, sudella tilaa juosta, Kari töissä baarimikkona, Satu rihkamakaupassa, Johanna kusettaa ihmisiä aina käydessään ostoksilla. ”Mitä, aiot myydä tuon minulle niin kalliilla? Olen leski! Minulla on kaksi nälkäistä suuta ruokittavana! Sinä ahneuden ilmentymä, kuinka saatat?” (vanhalla arabialla, jotenka länsimaalainen blondi kuulostaa kysyjän isoäidiltä). Pelkästä järkytyksestä myyvät halvemmalla. Niin, Johanna suunnitteli rupeavansa vaikka turistioppaaksi (tulisi hienoja kiertokäyntejä). Kyllä tässä pärjätään, varaa on jopa ostaa kylpyamme, jossa nukkua. Aina pahoja unia nähdessä kun palohälytin (joita Kari oli kylvänyt joka puolelle asuntoa) alkaa huutaa ja sitten on rynnistettävä suihkuun viilentymään. Ja suihkussahan ei voi nukkua koska eräs nimeltämainitsematon nuija kabbalisti änkee sinne klo. 5 aikaan aamulla tekemään aamurituaaliaan eikä anna ihmisten tai atureiden nukkua rauhassa.

Tehtiin ruokaa, Johanna kokkasi Sinin tuomat lihat itselleen ja sudelle, muut tekivät cuscus-porkkana-kukkakaalipöperöä. Kaikki puuhasivat vähän kaikkea, myös tiskit hoidettiin yhdessä (Ja mähän en yksin tiskaa! Seuraava!-tyylillä). Sitten takaisin olohuoneeseen loikomaan vatsa täynnä ja tyytyväisenä.

Kunnes….

Titiu. Helvetin Titiu. Ei aikaa reagoida, ei neuvotella, ei ottaa mukaan mitään, vips ja poissa ollaan. Anne ja Johanna tarttuvat toisiinsa, tuntevat putoavansa ja ryskis. Johanna lyö päänsä seinään, Anne putoaa istualleen. Missä mitä kuka hä? Valkoinen seinä, takkeja, värikäs vesivärityö ovessa…kotona. Siis Suomessa, Turussa, osoitteessa Yo-kylä 4 D 25. Paikassa joka jätettiin taakse lopullisesti, niin luultiin. Johanna ryhdistäytyy. Marianne on kuolemassa ja Lasse on kuolemassa. Ne pitää pelastaa. Ja kerätä muut kasaan, sitten vaan peilin läpi takaisin Marokkoon. Missä on Satu, Sini ja Kari? Ei aavistusta. Ehkä Lassen luona? Mutta Marianne…noustaan lattialta, hoiputaan makuuhuoneeseen tarkoituksena kaivaa jostakin sopivammat vaatteet itselle ja Annelle. Sitten nähdään, että sängyssä on joku. Peittoa raottaessa näkyvät Mariannen kasvot. Katse harhailee, puhe takeltelee, se horisee jotain siitä miten koala kuolee, miten Lasse kuolee… se on köytetty ja ranteessa on teipattuna jokin nappi. Johanna ja Anne rauhoittelevat parhaansa mukaan, vapauttavat Mariannen köysistä, mutta havaitsevat ettei puolitajuttoman siirtäminen ole helppoa. Mitä sille tehdään? Se on huumattu tai jotain. Peilin läpi. Viedään se pois täältä tämä on…ansa.

Katse osuu kattoon teipattuun nelikulmioon. Mikä? Anne mainitsee pommin. Siis mikä on pommi? Tuo juttu katossa vai juttu Mariannessa. Jos jompaankumaan koskee niin…ei hitto. Johanna ei ole pommiekspertti. Kuultuaan ettei katossa olevaa laatikkoa kannata mäiskiä murskaksi kirveellä Johanna ei osaa tehdä muuta rakentavaa. Jos Mariannen kädessä oleva asia räjähtää kun sitä siirretään niin…no, ihminen voi elää ilman kättä, murehditaan sitä sitten. Kirves. Niin, se otetaan käteen, sillä Johannasta tämä juttu haiskahtaa SuPolta. Niillä on teknisiä vimpaimia, ne kaappaavat ihmisiä…ne ovat tämän takana varmasti. No, Mariannea ne eivät saa! Yksikin narahdus oven toiselta puolelta ja sisään yrittäjä saa kirveestä kalloonsa, mentaalisesta iskusta aivoihinsa ja tulta päin näköä, mikä suojausefekti nyt ensin käynnistyykään. Eli ovesta yrittävät kyllä hoidellaan ja mehän emme mene ulos. Ei, me poistumme peilin kautta. Kun Mariannen nyt vaan saisi tuosta liikkeelle. Se ei liiku omin avuin, hitto. Missä on Sini kun sitä kaivattaisiin, missä ovat kaikki jolla on lihasvoimaa? Paikalla on vain Anne ja Johanna, kummatkaan mitään muskelinaisia ja Johannalla vielä selkä kohtalaisen hajalla. No, ei auta. Roudataan Marianne turvaan ja kerätään sitten muut. Anne ja Johanna auttelevat sille housut jalkaan, laitetaan sukatkin. Ja kengät, ties mitä kautta joudutaan menemään. Viskataan Annelle housut, vaihdetaan itsekin hame housuihin. Istumaan tuettu Marianne lysähtää kasaan, lakkaa hengittämästä. Johanna ja Anne kumartuvat kaverinsa ylle…

”Marianne! Voi helvet-” Sitten katossa ollut pommi räjähtää, huoneen täyttävät myrkytetyt neulat, jotka iskeytyvät seiniin, lattiaan, sänkyyn, Marianneen, Johannaan ja Anneen. Anne kaatuu, jää makaamaan sängyn viereen, puolittain pöydän alle. Liikahtaa vielä, sitten on hiljaa. Johanna huomaa ruumiinsa lakanneen tottelemasta, kaatuvan taaksepäin. Johanna päätyy makaamaan lattialle. Neuloja on kaikkialla, mutta ne eivät satu…tunnottomuus leviää, on vaikea hengittää. Sinä kuolet. Ruumiisi kuolee liian nopeasti, et ehdi tehdä sille mitään, polttaa myrkkyä pois. Et ehdi auttaa muita, Marianne on kuollut, Anne samoin, et ehdi pelastaa Lassea, et auttaa Karia, Siniä ja Satua takaisin turvaan Marokkoon. Olet epäonnistunut suojelusenkelin tehtävässäsi. Totaalisesti. Ikinä kuolema (ja Johanna on kuollut monen monta kertaa ja toinen toistaan ikävimmillä tavoilla) ei ole tuntunut näin katkeralta. Ruumis heikkenee koko ajan, mutta Johanna kääntyy vatsalleen.

Tekee mieli karjua, raivota, syytellä! Hitto…minähän en lähde näin. Isketään neuloja täynnä oleva kämmen lattiaan niin, että neulojen päitä tulee kädenselästä ulos. Verta pisaroi sormia pitkin. Hyvä. Verisillä sormilla piirretään lattiaan viesti: ”MINÄ KOSTAN TÄMÄN SUPO” Heikko lohdutus, eihän Johanna tiedä edes muistaako mitään seuraavaan ruumiiseen siirtyessään tai…toteaako Ahura Mazda, että viimeinen mahdollisuutesi on täten käytetty, olet epäonnistunut tehtävässäsi, ikuinen kidutus odottaa. Kumpikaan vaihtoehto ei miellytä, mutta mitään ei enää voi tehdä. Pimeys. Johannakin lakkaa liikkumasta.

Ja sitten. Jatkovaihtoehdot 1-3:

1.Atur herää jumalansa nauruun. Näinkö sinä hoidat hommasi? Sinusta ei koskaan ole ollut mihinkään! Säälittävä pieni tuli, sinulla oli yksi mahdollisuus ja katso miten kävi? Kaikki kuolleita. Kaikki. Sinä vaan et kuole. Sinä roikut murretuista siivistäsi ikuisesti minun salini seinällä muistuttamassa minua kuolevaisten hullutuksista. Ja muistamassa itse.

2.Atur herää jälleen uudessa ruumiissa, vailla muistikuvia siitä kuka on, missä on ja miten on tänne päätynyt? Hämäriä välähdyksiä kasvoista, sanoista, hetkistä, jotka liittyvät loputtomaan virtaan menneisyyksiä, joista ei muista täydellisenä enää yhtäkään. Jotakin piti tehdä, jotakin piti varoa…ei jaksa muistaa mitä. Tietää vain että on vanha. Vanha ja voimaton. Ensimmäiset muistikuvat ovat tulesta. Demoni. Olen luultavasti demoni. Paras siis varoa. Katsellaan peiliin, uusia kasvoja, uutta ruumista. Yritetään selvittää asioita sen elämästä. Tutustutaan uusiin ihmisiin ja vanha tarina alkaa taas alusta eikä loppua näy. Häntäänsä syövä käärme, joka ikuisesti kiertää kahdeksikkoa löytämättä koskaan ulos.

3.Atur herää Marokossa olohuoneesta. Ruokalepo. Unet olivat tosin epämiellyttäviä. Titiu…ja Marianne…Kai niillä on kaikki hyvin siellä Suomessa? On varmaan, olisivathan ne muuten ilmoittaneet. Nyt hakemaan sitä kylpyammetta torilta Susan ja Sinin kanssa.

Johanna / Hauraita unelmia 4

Harhautuneen tulienkelin uudet ja ihmeelliset seikkailut Suomenmaassa

Kyseessä on siis atur: zarathustralaisuuden pyhän tulen personifikoitunut versio, joka aikoinaan eksyi maan päälle ja kehitti itselleen rasittavan persoonallisuuden. Vanhempi kuin itse muistaa, mutta henkisesti suunnilleen viisivuotiaan lapsen tasolla. Hengailee nykyään suorittamassa suojelusenkelin tehtäviä huolimatta siitä, että tulee sekoitetuksi demoneihin säännöllisin väliajoin, kiitos tulisten siipien. Tällä hetkellä Sarahissa rasittavana toisena persoonallisuutena.

Perjantai

Johanna aloitti pelinsä olemalla kiltisti hiljaa Sarahin mielen perukoilla. Oli tosi loistavaa, että Sarahille saattoi jutella ja varmasti jotain keksittäisiin sen auttamiseksi. Muitakin voisi auttaa ja tietty piti löytää Sini ja Satu. Ja autella Sakaria hieman, jotta miellytettäisiin Ahura Mazdaa. Sarah meni tapaamaan Hilkkaa ja siellähän se oli se Matiaskin (sillä nimellä Sakari itsepäisesti haluaa tulla kutsutuksi nykyään, ihan höhlää) ja myöhemmin tuli paikalle joku Laila. Johanna pysyi kiltisti hiljaa kunnes Sarah antoi luvan puhua ja selittää asioita. Ilmaistiin oma läsnäolo hieman hämillään ja saatiin käteen kasa kortteja, joista sitten tunnisteltiin yksi jos toinenkin tuttu. Ne on laittanut Karin MAAGIKSI hehee... siitäkös se vittuuntuu jos ikinä saa tietää... ja mitä toi perhanan peilihirviö mun kortissa tekee... tää on Sini ja tää on Titiuu, Titiuu on lohikäärme. Kiltisti kirjoitettiin monisteisiin valistavia asioita, kuten se, että hirtetty kortin henkilö köyttää ihmisiä tuoliin. Joka sanahan oli totta, mutta jotenkin minulla on sellainen fiilis, että Johannaa ei otettu ihan vakavasti (mikä oli kyllä tarkoituskin, maailmanloppuhan tulisi jos Johannan laajasta tietomäärästä olisi jonakin kauniina päivänä ihan hyötyäkin). Sarah alkoi lopulta hiiltyä siitä, että kaikki kyselivät Johannalta asioita hänen ohitseen ja päätti rajoittaa lörpöttelyä, etenkin Matiaksen ja Johannan harrasta uskonnollista skismaa koskien sitä, kuinka paljon zarathustralaiset saavat nauttia suklaata ja tulisiko Matiasta kutsua nimellä Sakari vai ei. Totuushan oli, että Johannalla ei ollut harmainta aavistustakaan siitä miten Ahura Mazdaa oli oikeastaan tarkoitus palvoa. Itselle pelkkä ”Oi jumaluus, anteeksi taas kerran, mutta mulla on hyvä selitys!” oli aina riittänyt. Tai pakoon pinkominen kovaa vauhtia. Ihmisillä olisi toiset säännöt joten olisi kai mentävä kirjastoon tekemään tutkimusta.

Hilkalla kävi väkeä ja ihmisiä oli hukassa ja näki hassuja unia. Osa unista liittyi peiliin ja piti varoittaa nukkumasta huoneessa, jossa on peilejä kun sieltä voi tulla vieraita. Ei tainnut uskoa se nainen. Noh, toivottavasti se mömmö ei ole siellä. Kaikki muut ongelmat Johanna arveli voivansa delegoida asiat paremmin osaaville, mutta jos peileistä taas lappaisi monstereita pitäisi niille kai tehdä jotain. Lopulta ihmiset kävivät nukkumaan vainoiltuaan ensin siitä voisiko asunnosta kohta poistua ollenkaan. Johanna huomautti, että tuossa on iso peili ja sitä kautta kyllä onnistuu, mutta silloin ollaan kyllä tosi nopeita ettei jouduta hankaluuksiin ja saatetaan silti joutua Zambiaan tai Fitzisaarille. Että vaan äärimmäisessä hädässä kaverit, okei?

Lauantai

Aamulla oven takana oli tämä kadonnut Jaana (joka oli Sinin ruumiissa, mutta kun siinä ei selvästi ollut sudensielua niin Sini itse oli muualla) ja sitten odoteltiin sitä Yanagia. Lopulta ihmiset päättivät lopettaa vainoilun ja mentiin syömään. Sarahkin rohkaistui ja päätti tavata tämän mystisen Lucan. Johanna vakuutti mättävänsä demonia sankarillisesti turvaan kuin hyvä suojelusenkeli ainakin mikäli se yrittäisi tehdä Sarahille jotain. Sitten istuttiin kahvilaan odottelemaan (ja juotiin taas teetä, Johannan kaikki yritykset saada kaakaota tuntuivat kariutuvan Sarahin vastustukseen).

Ja sisäänhän käveli... toinen kappale elävää tulta ihmisen sisällä! Sarah oli pompata metrin Johannan ärjäistessä tämän pään sisällä, että tilanne seis, avaunt, cease and desist tuo ei ole demoni vaan meikäläisiä! Ei sitä saa satuttaa! Selitettiin tilanne innostuneena. Siinä on sisällä kappale elävää tulta, jonka joku on tainnut jollain rituaalilla sulloa sinne. Se pitää sen elossa. Se ei ole demoni vaikka tulijuttuja tekeekin. Ja ne demonikersat... saattaa olla meikäläisiä nekin. Älä huolehdi, minä huolehdin tästä! Kirjoiteltiin siis Lucalle rohkaisevia viestejä, jotka se ymmärsikin ihan oikein ja se ja Sarah pääsivät sopimukseen siitä, että se auttaa Jaanaa ja Johanna auttaa puolestaan sitä, lataa sen akut ja sitä rataa. Miehessä oleva liekki oli hyvin pieni, ei edes kunnolla tiedostava, joten sitä piti aika ajoin ladata. Jaanahan oli alkuaan Lucan projekti. Saatiin myös kuulla, että Matias oli Lucan luomuksia hänkin ja ympätty Sakari nimiseen henkilöön. Hahaa! Oikeassa olin! Kyllä minä sen ketkun tunnen vaikka säkki päässä, vaikka se nykyään huijaa jopa itseään.

Sarah riensi kertomaan asiaa muille, jotta nämä eivät vahingossa nirhaisi Lucaa ja Johanna onnitteli itseään. Kaikki selviää kun vaan vähän jutellaan, eikös vaan? Jälleen yksi atur, jota luullaan demoniksi. Me tarvitaan konsultaatiota joltain imagonrakennusryhmältä, eihän tämä vetele taikka saan Jumaluudelle palvojiksi pelkkiä satanisteja. Jaana ja Yanagi päätyivät tapaamaan Lucaa ja muut alkoivat järjestellä jonkun Lipokkaan karkottelua. Atsteekkijumaluus tulossa Turkuun, oho. Muut olivat kovasti sitä mieltä, että Johannankin kannattaisi olla läsnä, koska tulesta voisi olla hyötyä. No ollaan sitten, mutta Hilkka halusi tavata nähdä Lucankin ja lopulta päädyttiin loikkimaan Hilkan ja Yanagin asunnon väliä kun kummassakin tarvittiin niin pirusti kombinaatiota poliisi-tulienkeli. Hilkalla Johanna havaitsi Camomillan ja niin havaitsi Sarahkin... upsiii... ei olisi kannattanut mainita sille Liisasta, eikä siitä, että Camomilla hypnotisoi sen... Sarah kun otti ja hätisti Camomillan keittiöön ottaakseen asioista selvää. Ei nyyyt! Seis seis, jos toi tyyppi on se mitä mä luulen... Johanna keskeytti tylysti Sarahin kolmannen asteen kuulustelun, mutta tajutessaan jo paljastuneensa Camomillaa käyttävälle otukselle, luultavammin Amanda Sade nimiselle vampsylle, koetti vain laimeasti vakuuttaa, että pysyisi poissa sen tieltä. Vampsyt ovat ikäviä ja tämä tapaus oli jo kerran koettanut hankkiutua Johannasta eroon. Vaikka Johannaa ei yksi vampsy poistaisi niin Sarahille se voisi aiheuttaa ongelmia eikä Johannaa huvittanut käyttää kaikkea aikaansa hampaiden väistelyyn.

Kun hajamielinen Luca vihdoin pääsi Merjan kanssa paikalle alkoivat tekniset henkilöt säätää. Odoteltaessa Sarah oli katsonut puolella silmällä animea ja Johanna pelannut innostuneesti tietokonepeliä, jossa mäiskittiin vastustajaa. Luca selitti kovasti kaikenlaista, joka näytti saavan Yanagin ja Jaanan suorastaan hurmion valtaan. Viisirihmainen dna-ketju! Neuraaliverkko! Muuta täysin käsittämätöntä! Kun teknomaagilliscyborgiset säätäjät saivat sopimuksen aikaan Johanna päätti suorittaa oman osansa diilistä ja varmistaa, että Lucan olo hieman helpottuisi. Käsi tänne, heitän sun tuleesi lisää liekkiä. Sytytetään siivet, kahmaistaan niistä kourallinen tulta ja lykätään tuli Lucan käteen, josta se siirtyy miehessä palavaan liekkiin. Elävä tulihan totteli Johannaa eikä olisi sytyttänyt käskemättä esim. verhoja, mutta onneksi palosammuttimen hakeminen ei paikalla olevia ihmisiä edes kiinnostanut. Ei, ne hakivat kameran, jotta voisivat dokumentoida kaiken. Hassuja. Myös Merjaa valistettiin peilien vaaroista. Älä nuku samassa huoneessa tai peitä ne. Miksi? Noh... katsos... (ja jälleen kerran Johannan bravuuri: käsi peilistä läpi). Sarah ärisi, että nyt lopetat sen hillumisen, tai ollaan kohta jossain labrassa sörkittävänä ja Johanna päätti taas olla hiljaa ja kiltisti. Hämeenlinnalainen okkultisti oli saapunut ja Johannaa kaivattiin Hilkan asunnolle. Otettiin toisetkin mukaan ja vaellettiin taas kerran sinne.

Paikalla oli paljon väkeä. Mm. erittäin mukava Neiti Bee unimaailmasta. Ainoa toinen henkilö, joka suhtautui ritualisointiin ja atsteekkiuhkaan tyynesti. Muut säntäilivät kuin ellun kanat. Sarah vaikutti neuvottomalta, joten Johanna totesi, että antaa noiden säätää. Katsos kun maagit säätävät niin kuka tahansa säätöön järkeä tuova yksilö katsotaan ulos, koska se vain keskeyttää niiden pyhän paniikin ja paskanpuhumisen, mitä ne suorastaan rakastaa. Joten me järkevät henkilöt, me kootaan tässä lattialla hienoa lohikäärmepalapeliä. Sitten koottiin palapeliä hyräillen kun muut povasivat maailmanloppua, kolmen ratsumiehen syntymää ja yleistä onnettomuutta ja synkkyyttä. Paikalla oli joku etäisen tuttu tyyppi, Jan Hautala. Hmmm... mistäs päin sinä oletkaan? Konsultti? Sanos nyt vaan kiltisti kuka ja mistä. Ei sanonut, vihjaili vaan jotain kristinuskopohjasta. Augustinus... alkaa M:llä (myöhemmin Johanna muisti ne tyypit manikealaisiksi, mutta tuolloin ei pälähtänyt päähän)... oot demoni. Jos et ole niin lähellä ainaskin. Tyyppi käyttäytyi niin kuin jokainen demoni, jonka Johanna on koskaan nähnyt. Väisteli vastauksia ja puhui paskaa. Nooh... työtään se vaan tekee, antaa sen tehdä diiliä. Jos nuo uskoo kaiken niin omapa on ogelmansa. Paniikin tasoittelu olisi vaatinut pahempien hihhuleiden kolkkaamisen ja nehän nyt kuitenkin olivat tekemässä ihan oikeita juttuja eli potkimassa atzteekkiä hittoon Turusta. Jos puutun tähän joudun tekemään sen yksin ja munaan takuulla jotain, siispä annettiin muiden säätää. Turussa oli ilmeisesti toinenkin maagijoukkio, jota tämä joukkio yritti kovasti päihittää. Ne ehtii suorittaa sen rituaalin ennen meitä! Autoille! Meidän on ehdittävä sinne ensin!” Ja niin sännättiin autoille kera asearsenaalin.

Kupittaanpuistossa sitten ritualisoitiin. Voiman tarjosi Jan (ja laskutti extraa). Johannaa nauratti. Tässä sitä pidellään kynttilää... Sarahin mielestä asiassa ei ollut mitään hauskaa ja rituaalissa virnuilu oli huonoa käytöstä. Okei okei... ei sitten naureskella tai ne suuttuu. Kohta hyytyi hymy Johannaltakin kun tajuttiin, että vaikka rituaali meni ihan nappiin niin se varmaan taas... näkyi kauas... ja kun et ole vastannut jumalasi soittopyyntöön taas pariin kuukauteen... eheh... tuota... mulle tuli juuri kiiireeeeee! Jalat alle. Ahura Mazdaahan nyt ei vältetä juoksemalla, se nyt on selvää, mutta kun arvon jumaluus päättää kiinnittää huomionsa on parasta ettei paikalla ole sivullisia saamassa pyhää itkupotkuraivaria päällensä. Sarah pitäisi toimittaa johonkin turvalliseen paik-hupsi, liian myöhäistä. Sori tosi palj-ja viuh, kotona ollaan. Sarah taisi jäädä sitten halvaantuneena johonkin tienposkeen.

Atur ottaa hartaimman ilmeensä ja alkaa selittää närkästyneelle jumalalleen asioita. Hyvä kysymys teidän jumaluutenne, mitä minä teen karkottelemassa jumalia kun pitäisi olla julistamassa sanaa ja keräämässä lisää palvojia? Tuota... ettehän te halua jonkun atzteekkipellen tulevan apajille? Ja nuo kaikki ovat potentiaalisia palvojia! Ja seuraajiahan minulla on jo pilvin pimein, kokonaista kaksi... sataa. Juu. Ihan hitosti. Ja lisää tulee koko ajan. Mä olen ollut tosi tehokas ja harras. Ai ettet ole kuullut päivittäisiä rukouksia? Piru näitä huonoja yhteyksiä, linja varmaan rikki tai jotain. Mäpä menen heti alas katsomaan, että mikä mättää ja korjaan sen linjan... ja täytyy paimentaa katrasta. Kootut selitykset menivät vielä läpi ja Johanna pääsi takaisin. Ollessaan juuri poistumassa atur törmää hämmentyneen näköiseen Lucaan. Oho... kuolit sitten vai? Ja päädyit tänne? Vähän niin kuin kaksi tunnilla mölynnyttä häirikköä kohtaisi toisensa rehtorin odotushuoneessa. Luodaan myötätuntoinen katse, mutta ei uskalleta antaa enempää vihjeitä. Kadu kovasti, siitä se pitää, koeta pärjätä, sori että kuolit! Huono diili kun jouduit tänne... sitten takaisin materiaaliselle tasolle etsimään Sarah, joka löytyy sairaalasta.

Sorisorisorisori! En voinut mitään! Sori kauheesti, lähetääs sitten käveleen... ja niin saapasteltiin ulos sairaalasta tieteellisenä ihmeenä. Jehei, niskassa ”tulos tai tulee turpaan” asenteen ottanut vanha kusip-eikun siis Jumalainen ja Pyhä Erinomaisuus, Sini ja Satu yhä hukassa, Sarah vittuuntunut, säikähtänyt ja huonossa jamassa, Sakari ties missä... sössin kaiken taas, pitihän se arvata. Tämä laimensi Johannankin valoista asennetta hieman. Sarah soitti Yanagille ja päädyttiin Hilkalle ihmettelemään. Siellä Yanagi puuhasi jotakin, jonka takia piti lähteä pakoon, mentiin siis Sarahin asunnolle. Sinne soitti Sakari, joka kutsuttiin kylään, jolloin muut päättivät lähteä pakoon sitä. Ihmeen vainoharhaisia.

Sakaria ja tämän mukana tullutta Lailaa valistettiin mm. siitä, että Sakari tosiaan on Sakari ja kaikki maailmanloput sun muut ovat vain sen mielikuvituksen tuotetta. Olet sekaisin, sussa on liikaa kamaa, ota rauhallisesti ja mene vaikka terapiaan. Mutta kuka sitä terapoisi? Sarah vastusti henkeen ja vereen ajatusta, että Johanna itse, oli jostakin kumman syystä sitä mieltä, että rento juttelu aturin kanssa ajaisi kenet tahansa lopullisesti hulluuden rajan yli. Johannaa hämmensi ihmisten reaktio, oli ilmeisesti saanut aivan uuden kyvyn. Ainakin useimmat tyypit joiden kanssa puhui hetken alkoivat kohta näyttää kärsiviltä ja mutisivat päänsärystä. Kuinkahan kyseisen kyvyn saisi pois päältä? Lailaa vainosi joku kirous ja Johanna suositteli kääntymään Amandan puoleen jos piti säikytellä kirouksen antajaa. Amandahan oli vampsy ja ne ovat hyviä säikyttelemään.

Sarah soitteli jälleen Katjalle ja sai jopa vastauksenkin! Katja oli elossa ja halusi tavata. Alexanderia tavoitellut Sakari sai ohjeet tulla samaan paikkaan myöhemmin. Niinpä sitten päädyttiin Kupittaanpuiston lähelle tapaamaan Katjaa, joka oli menettänyt lapsensa. Sääli, kyllä sille olisi jotain voinut tehdä, vaikka se olisi ollutkin demoni. Paikalla oli myös tämä kaamea Alexander ja suojelushenkilö (ei enkeli vaan kuollut ihminen, joka oli saanut nakin) Robin. Ja ne katsoivat leffaa Jali ja suklaatehdas, mikä aiheutti Johannalle intensiivisen kaipauksen suklaaseen ja Sarahille kärsimystä. Katjan huolia kuunneltiin ja oltiin kiltisti hiljaa, jotta ei saataisi kristittyjen jumalalta nakin saanutta Alexanderia niskaan, se kun näytti vainoavan vähän kaikkia ei-kristittyjä. Vaan Alexanderin suunnitelmat vetää turpaan Camomillaa oli kyllä estettävä, joten selitettiin ahkerasti sitä, miksi vampyyrin jahtaaminen on huono idea. Jätä se rauhaan niin se jättää sinut rauhaan, tapa sen possessoima ruumis ja seuraava ohikulkija valkataan uudeksi ja sinut yllätetään takaapäin. Tuloksena on tasan lauma viattomia sivullisia kuolleena, päällimmäisenä kasassa sinä itse. Hyvänen aika näitä ihmisiä, koko ajan tappamassa jokaista vastaantulijaa! Sakarikin saapui paikalle, mutta suhde palvoja-palvotun maallinen edustaja onnistuttiin salaamaan jotenkuten.

Sarah päätti lähteä Katjan kanssa syömään ja naiset juttelivat keskenään aika masentuneina. Johanna päätti piristää Katjaa hiukan, se kun puhui ihan itsetuhoisia ja oli kovin surullinen vauvansa ja ystäviensä menettämisestä. Ja Sarah oli kiltisti juonut yhden kaakaonkin, joten oma olo oli vähän mukavampi. Katjasta sai kivoja viboja ja juteltuaan hieman naisen kanssa ja kuultuaan tämän lohikäärmeunista Johanna päätti viedä Katjan lohikäärmeitä tapaamaan. Arcadiassahan niitä oli, ehkä sieltä löytyisi myös Titiuu, Satu ja Sinikin. Oli täysin mahdollista, että Katjallakin oli keijumenneisyys tai sitten jotain tuttuja siellä. Sarah vastusti alkuun kovasti unimaailmaan pujahtamista (porttihan oli jäänyt raolleen rituaalissa), mutta koska halusi itsekin piristää kaveriaan suostui lopulta. Matkaan!

Luottavaisena kuin utelias dille ainakin lähti Johanna siis johtamaan matkaa unimaailman kautta Arcadiaan. Paitsi että jäätiin kiinni jo ovella kun joku paikallinen portinvartija oli päättänyt estää kauttakulun. Katja hätistettiin valveksuntaan ja Johannalle avattiin ovi uneen Ikuisesta Tulesta. Noh, mennään sinne sitten, sori että häirittiin. Ensi kerralla kokeillaan peiliulottuvuuden kautta.

Johanna / Hauraita Pimeyden Maailma Unelmia

Perjantai

Johannalla oli monta rautaa tulessa, osa Sarahin tietämättä. Ensinnäkin oli menty korjaamaan Katjan vakava masennus erehtymättömällä logiikalla. Katja on masentunut, koska menetti lapsen, siispä jos Katjalle lahjoittaa uuden tulisen vaavin se varmasti piristyy. Vaan eipä näy missään sopivaa tulenhenkeä luovuttamaan kipinäänsä hyvään tarkoitukseen... nooh, luovutan itse, hei Katja, tahdotko raskaaksi? Kipinä siirrettiin (ihan neitseellinen raskaushan se oli, Sarahin ruumis oli väärää sukupuolta muunlaiseen säätämiseen) ja Sarahille jätettiin taktisesti kertomasta asiasta, vaikka se kovin ihmettelikin miten hemmetissä Katja voi olla taas raskaana, vaikka juuri sai keskenmenon siitä edellisestä masuasukista. Kun Katjan ongelmat oli näin hoidettu pois päiväjärjestyksestä pystyi Johanna keskittymään siihen, miksi Turussa ylipäänsä hengattiin eli kavereidensa löytämiseen.

Sinin ruumis oli jäänyt tyhjäksi Jaanan poistuttua siitä nettiin, joten Johanna päätti yksinkertaisesti sulloa kaverinsa siihen takaisin. Ei se kovin vaikeaa voisi olla, pari rituaalia vaan ja poks, Sini olisi takaisin ja sen kanssa voitaisiin lähteä Marokkoon. Vai Algeriako se oli? Onneksi Satu oli kanssa löytynyt unimaailmasta ja tarjoutui auttamaan. Keiju etsi Sinin ja vinkkasi kuulemma Karille missä oltiin odottamassa. Kari tulisi lähiaikoina auttamaan ja sitten voitaisiin palata sinne jonnekin... paitsi että, ai joo niin, Sarahin selkä oli yhä rikki eikä sitä voinut jättää kasvikseksi, joten... puretetaan sitä ihmissudella niin se paranee. Tätä tarkoitusta varten oli soitettu Katille, jonka saattoi vielä Helsingistä löytääkin. Kaveri oli tulossa tekemään jotain keikkaa Turkuun, joten se voisi samalla hoitaa tuon ongelman pois päiväjärjestyksestä. Sarahille ei kerrottu tätäkään, se saisi itse päättää haluaisiko tulla purruksi. Johannan ruumiin emäntää siis sumutettiin häikäilemättä, ei siksi että atur olisi erikoisesti harrastanut valehtelua, unohtipahan vaan mainita...

Koska Katjan vauvaa juhlistettaisiin Sarahin luona oli Sinin koomassa makaava ruumis (Johanna oli luovuttanut pienen kipinän sitä varten, että Siniä ei tarvitsisi pitää letkuissa jossakin sairaalassa vaan ruumis pysyisi tuoreena ja kunnossa itsestään) siirretty Hilkalle väliaikaisesti. Sarah tuntui olevan helpottunut siitä, ettei tarvinnut katsella entisen kaverin (Jaanahan oli kadonnut jonkun onnettomuuden tuloksena nettiin) maallista majaa kaiken aikaa, Johanna mietti miten suositella Katjalle zarathustralaiseksi kääntymistä ilman, että Sarah alkaisi epäillä mitään. Vaavihan oli tavallaan hieman jumalainen, osittain pyhää tulta ja niin edespäin, zarathustralainen kasvatus varjelisi sitä isoisän (jumala Ahura Mazda) vihalta mikäli kyseinen jumala ikinä saisi tietää enkelinsä syrjähypystä. Muitakin palvojia piti hankkia, Sarah ja Sakari eivät yksinkertaisesti riittäneet eivätkä sitä paitsi edes osanneet rukoilla kuten piti. Tätä varten Johanna oli tekaissut kokoon kirjallisen sepitelmän nimeltä "Tervetuloa zarathustralaiseksi". Läpyskä olisi saanut kenet tahansa hartaan zarathustralaisen epätoivon valtaan, atur kun katsoi hyväksi ohjeistaa palvojia seikoista kuten "Jumalallamme ei ole mitään tekemistä automerkki Mazdan kanssa" ja "Profeetan nimi saattaa tarkoittaa "omistaa keltaisen kamelin", mutta tästä ei ole sopivaa mainita". Lisäksi lehdykässä oli kokoelma netistä löydettyjä sekalaisia rukouksia parsin kielellä ja englanniksi käännettyinä. Näille esitteille tulikin sitten yllättävän paljonkin kysyntää kiitos erään traagisen sekaannuksen...

Kati saapui kaupunkiin ja lähtiessä opastamaan tätä asunnolleen Johanna/Sarah törmäsi Sakariin, Katjaan ja muutamaan muuhun tuttuun. Sakari oli taas oma ärsyttävä itsensä ja tuntui kohtelevan aturia jonain henkilökohtaisena mentorinaan, ainakin koska oletti Johannan olevan valmis neuvomaan erinäisissä ongelmissa. Yksi ongelma oli tietenkin Katja. Lapsi oli pyhää tulta, tulisiko sitä palvoa, oliko kyseessä messias? Ei, kyseessä ei ole messias, et palvo sitä! Miksi ei? Lopulta oli pakko paljastaa lapsen isä ja samalla se luonnollisesti paljastui Sarahillekin (on kovin vaikeaa salata asioita kun joutuu puhumaan niitä jonkun toisen suulla), joka otti "kaverinsa raiskaamisen" aika raskaasti. Sen verran raskaasti, että atur joutui änkemään keuhkoavan britin hetkeksi tämän mielen perukoille jäähdyttelemään ja blokkaamaan tämän käskyvallan omaan ruumiiseen. Sarah aloitti hyytävän mykkäkoulun ja toiveet ainakin tämän palvojan yhteistyökykyisyydestä haipuivat aika vähiin. Vaan hei, otetaan rauhallisesti, kyllä tämä tästä. Ahkerasti perusteltiin Sarahille, kuinka Katjan uusi lapsi oli vaan hyvä asia ja miten vauveli pelasti parhaillaan äitiä kaikenkarvaisten voodoozombien uusilta agressioilta. Edellinenhän oli menetetty, koska jokin ulkopuolinen voima oli henkisesti puukottanut äitiä ja homma haiskahti hieman Oonalta, tällä kun taisi olla joku kyky ja välit Katjaan olivat menneet raskauden alettua. Lopulta mököttävä britti talttui ja sen uskalsi päästää taas puhumaankin.

Kati löydettiin. Ihmissusi oli niskakarvat pystyssä Turussa olostaan ja aikoi palata Helsinkiin heti kun saisi henkivartiointikeikkansa hoidettua. Johanna selitteli asioita ja kaksikko päätti poiketa Hilkalle katsomaan Sinin ruumista. Ehkä Kati voisi itsekin ihmissutena jotenkin opastaa Sinin ruumiiseensa, myös Sakaria ajateltiin käyttää "Ruualleeeee, tule Sini syömään tseh!" syöttinä, mutta tämä estyi, koska Hilkka ei tahtonut päästää sitä asuntoonsa. Matkalla Hilkalle soitti Laila ja ilmoitti törmänneensä johonkin Lasseen. Lasseen??? Lasse Tuomiseen??? Sano sille terveisiä, vähänkö siistiä että se on elossa! Lassehan oli maagi kuten Karikin, se voisikin saman tien ritualisoida Sinin takaisin kroppaansa. Tietty Lasse oli myös hirveä valittaja joka ei koskaan tehnyt niin kuin Johanna sanoi ja jonka kylppäriin oli ängetty peilistä lumiukko, jonka kellaria käytetty ilman lupaa rituaalipaikkana ja jolla muutenkin oli varmasti aihetta olla muistelematta sekoilevaa tulienkeliä mitenkään hyvällä, mutta kai Karin kaveri nyt vanhaa tuttavaa avittaisi?

Hilkalle pääsivät pienen neuvottelun jälkeen myös Lasse ja Laila ja Yanagikin ilmestyi hengailemaan. Lasse alkoi heti nihkeäksi ja kieltäytyi ehdottomasti tekemästä minkäänlaisia rituaaleja, koska oli "luopunut magiasta". Rituaalikaava siltä kuitenkin irtosi, uhriveitsi samaten, jonkun muun vaan täytyisi suorittaa itse rituaali. Karihan oli tulossa Turkuun... vaan kun ei sitä kuulunut ja löytäisikö se edes meitä? Mitä sitä odottelemaan, tekaistaan tässä lämpimiksemme rituaali saman tien, mikä muka voisi mennä pieleen? Monikin asia, etenkin kun rituaaliveitsen varteen ja pentagrammeja piirtelemään päästetään atur, mutta Johannan optimismi voitti jälleen kerran kaikki esteet. Valitettavasti myös Sarah vakuuttui idean toimivuudesta, Lassen ilmaistua mielipiteenään ettei rituaali voinut näkyä jumalille eikä oikeastaan koskenut näitä millään tavalla (Lasse osaa olla hyvin vakuuttavasti täysin väärässä, Johanna tiesi toki tämän, mutta unohti mainita). Siispä Kati avustamaan, Sinin ruumis lepotuoliin keskelle liidulla piirreltyjä kuvioita, rituaaliveitsi käteen ja huitomaan. Onneksi muut asunnossa olijat poistuivat toiseen huoneeseen, muuten nämä olisivat saaneet todistaa hosumista, joka onnistui menemään läpi rituaalista vain, koska Johannalla oli tuliolemuksensa takia tarpeeksi henkilökohtaista voimaa vaikka kuinka moneen kutsuntariittiin. Tuoliin köytetty Sini liikahti, avasi silmänsä ja haukotteli. Loistavaa! Onnistuttiin! Hetkinen, jäikös meiltä joku portti auki? Lasseeeeee... ..miten tää rituaali lopetettiinkaan? Äh, se ei vastaa, noh, puhallellaan vaan kynttilät ja toivotaan ettei Hilkan olohuoneessa ole just porttia mihinkään auki. Aika hyvä tuuri kävi, koska tuolissa tosiaan pällisteli ihka aito Sini, Johannan kaheli ihmissusikaveri ja osa sekopäistä ongelmatrioa, joka takaa Turun Okkulttisten Sekaantujien hieman järkevimmille henkilöille (Kari ja Anne) yleensä runsaasti päänvaivaa.

Johanna oli jo onnittelemassa itseään uudesta aluevaltauksesta hermeneuttisena maagina kun saapui jumalainen viesti, joka meni suunnilleen näin: "Hyvin tehty palvelijani, palkitsen ystäväsi pyhällä tulellani, joka on palkitseva hartaat zarathustralaiset seuraavan kahdenkymmenen neljän tunnin aikana." Että kuinka? Jokaisessa asunnossa olleessa oli tosiaan sisällä nyt pieni liekki pyhää tulta... ja kun muistaa miten kävi Lucalle, jossa tuollainen liekki oli viimeksi nähty... paniikki! Sehän oli räjähtänyt taivaan tuuliin! Johannahan ei luottanut jumalansa hyviin aikomuksiin paskan vertaa, kyseessä oli joku julma vitsi, kehotus rukoilla ja äkkiä tai kävisi huonosti ja koko kauhu oli suunnattu aturin ystäviin, koska vanha pieru, joka Ahura Mazdana tunnetaan ei nähtävästi enää saanut kicksejä enkelinsä kiduttamisesta. Kauhun vallassa kerrottiin tilanne muille. Olen pahoillani, niin pahoillani, ei ollut tarkoitus, munasin taas kaiken, teidän täytyy rukoilla tai te kuolette ja mä oon niin pahoillani, tää on kaikki mun vika! Ah angstia, itsesyytösten suota ja ahdistusta. Sarah kiroilee hartaasti, Sini vaikuttaa hämmentyneeltä, Kati vihaiselta, Lasse ja Laila epäuskoisilta ja Yanagi ja Hilkka pelon lamaannuttamilta. Pahemmin ei aturia olisi voinut lannistaa, tässä kärsivät nyt viattomat omien mokien tähden. Oltiin valmiita lehahtamaan koston enkelinä oman kusipäisen jumaluuden kimppuun (elinodotus: 1 sekunnin sadasosa), mutta mitäpä se olisi hyödyttänyt. Kuolevaisparat uhrattaisiin silti. Ei auttanut kuin ojennella rukouslistoja niille, jotka niitä halusivat. Sini ja Kati mukaan, pummimaan kyyti Lasselta ja sitten vain odottamaan koittavaa tuhoa omaan kämppään. Tunnelma oli lievästi sanottuna pohjalukemissa, ainoa positiivinen asia oli se, että Sini oli sentään saatu takaisin. Johanna lukkiutui täysin omaan itseensä suremaan ja Sarahin oli otettava ohjat. Nyt otat saatana otteen ja lakkaat uikuttamasta nurkassa! Olet idiootti, pahemman laatuinen älykääpiö ja aiheutat mokailuillasi jatkuvasti onnettomuutta ja hävitystä, mutta tämä kaikki voidaan vielä välttää jos me vaan rukoillaan noita rukouksia tarpeeksi tekohartaan näköisinä. Siinä sitten englantilainen poliisi moraalisaarnasi typeryyden vaaroista omalle suojelusenkelilleen, joka joskus kolmen aikaan yöllä suostuikin keskeyttämään itsesäälinsä nukkumisen ajaksi.

Lauantai

Aamu aloitettiin lukemalla tuoreiden hartaiden käännynnäisten kanssa läpi joitakin keskeisimpiä rukouksia. Uskontunnustuskin jaaritettiin läpi, vaikka ainakin Sinin muinaisparsin ääntämys jätti paljonkin toivomisen varaa. Sini halusi väriliidut, joten lähdettiin sitten Katin ja Sinin kanssa kaupungille pyörimään. Päädyttiin istumaan Kouluun, tuohon okkultistien tyyssijaan. Johanna angstasi ja jätti Sarahin valtaosin vastuuseen omasta ruumiistaan, ei vaan ollut mitään tapaa välttää uhkaavaa katastrofia ja kaikki oli kauheaa ja huonosti. Sitten soi puhelin. Etäisesti tuttu ääni kysyi Johannaa... meni hetki tajuta soittajan henkilöllisyys, mutta kun Johannalla välähti kiljuttiin luuriin heti paikalla valitusvirsi siitä kuinka oli taas mennyt munaamaan ihan kaiken. Apua, Kari, auta! Sun pitää pelastaa Lasse ja meidät! Vaisu pöytäseurue piristyi heti paikalla. Kari on täällä! Täällä Turussa! Pelastus! Se keksii mitä tehdä! Parempikin ajoitus olisi voinut olla (esim. edellisenä iltana ennen kuin Johanna ehti leikkiä maagia), mutta tämä oli melkein yhtä hyvä! Karin ilmestyttyä paikalle kaikki kauheus alkoi tuntua paljon helpommalta välttää. Se tuli hakemaan meitä! Ihanaa! Onkohan se lyönyt päänsä kun se ei huuda eikä hauku idiooteiksi... Kari tosiaan otti katastrofin ratkottavakseen ja valoi angstaajiin uskoa siitä ettei joku vuohipaimenten jumala noin vaan tuhoaisi ihmisiä, jotka sentään vaivautuivat rukoilemaankin. Lykättyään Sarahille matkarahat Kari katosi hoitamaan asioita Lassen kanssa. Johanna alkoi jälleen uskoa tulevaisuuteen, Sarahin puretuttaminen ihmissudella ei kuulemma korjaisi selkää, mutta jotain muuta keksittäisiin kyllä ja pian istuttaisiin koko porukka varjossa Marokossa ja naurettaisiin koko mokailulle.

Katjan vauvabileissä oli osanottajakato (osa kutsutuista päätti ryysiä Arcadiaan säätämään) ja osa kutsutuista oli yäk, kuten Sakari. Ja pitikö siitä idiootista tehdä vielä kummikin? Pohdittiin Johannan vaavin tulevaisuutta ja päädyttiin siihen, että Johannan olisi paras olla sekaantumatta kasvatukseen kovinkaan paljon. Ainahan oli riski, että Ahura Mazda huomaisi mitä oli tekeillä ja kaappaisi lapsen tehdäkseen siitä ties mitä (Johanna taitaa todella tarvita terapeuttia, aturin kuva jumaluudestaan kun on lievästi sanottuna hieman negatiivinen, sitä se kidutettuna vietetty aika teettää... ). Joku oli kuitenkin jätettävä lastenhoidossa auttamaan ja arpa lankesi Sarahille, joka huokaisten suostui muuttamaan Katjan kanssa jonnekin turvallisempaan paikkaan ja pitämään tulipenskaa silmällä. Asiat järjestyivät Johannan mielestä oikein hyvin. Katjaa ja pikku Robinia voitaisiin käydä aina välillä katsomassa, Sakaria mätettäisiin turpaan jos se yrittäisikin sekaantua lapsenkasvatukseen ja Sarah kykenisi kyllä soittamaan jos ilmenisi jotain mihin kaivattaisiin apua. Eihän tämä isyys ole ollenkaan niin vaikeaa. Eipä niin kun nakittaa kaiken vastuun äidille ja sekalaisille kummeille...

Illemmalla puhelin soi jälleen. Tällä kertaa soittaja on erittäin kettuuntuneen oloinen Anne, joka ilmoittaa olevansa myös Turussa ja haluavansa tietää missäs pulassa sitä nyt niin kuin ollaan? Karin mutinaan nyt on totuttu, mutta äidillisyyden puuskassa sättivä Anne on olento, jota vuosituhansia vanha tulienkelikin kavahtaa, niinpä ilmoitettiin kiltisti Annelle olinpaikka ja jäätiin odottamaan läksytystä. Katjaa oli mahdotonta piilottaa enää minnekään ja kun Sini (aivan Johannan tasoinen möläyttelijä) onnistui lipsauttamaan faktan aturin jälkikasvusta vietettiin hetken aikaa selittämällä asioita. Selityksestä tuskin kukaan viisastui, koska se sisälsi paljon "olen henkisesti 5 vuotias" logiikkaa. Karille ilmoitettiin Annen saapumisesta, eikä se vaikuttunut edes yllättyneeltä. Karinkin saavuttua Sarahin kämpälle todistettiin sekavaa perheneuvottelua, jonka perimmäinen tarkoitus oli vaan vittuilla toisille suunnattoman helpottuneena siitä, että Satua lukuun ottamatta (ja keijuhan pääsisi liittymään seuraan heti kun lopettaisi Ruusun isän etsinnän unimaailmasta) porukka oli taas koossa ja kaikki ainakin suunnilleen ehjinä ja hyvissä voimissa. Pohdiskeltiin ratkaisuja ilmenneisiin ongelmiin ja tällä kertaa kysyttiin ennen kuin käytettiin Johannan voimia mihinkään rituaaliin. Vastaus oli nihkeä ei, pyhä jumaluus ei halunnut porttia unimaailmaan suljettavan enkelinsä voimilla, pitihän se arvata. Kun paikalle ilmestyivät vielä Lasse ja Lailakin alkoi Sarahin pieni kämppä olla jo niin täynnä väkeä, että päätettiin siirtyä Hilkalle, joka oli ongelmakonsulttien avulla (Kari & Lasse kai selittäneet, että tällaista sattuu kaiken aikaa... ) toipunut angstistaan lähestyvän tuomion suhteen. Ongelmien ratkaisuyritykset olivat hieman laimeita, koska porukkaa kiinnosti paljon enemmän ongelmien ratkaisua seuraava "vedetään viinaa" osio, johon päätettiinkin harpata kun ongelmat eivät ensi yrityksellä ratkenneet.

Tuskin oli Hilkalle päästy kun saimme kuulla, että Sakari oli tekemässä Hemingways’issä jotain typerää. Koska tieto koristeltiin huhuilla peilihirviön toisesta tulemisesta (jotenkin kummassa Hautalan "tippuvan veden ääni" kirous sai ihan uusia muotoja vainoharhaisissa korvissa) valpastui Johannakin täydelle paniikin asteella ja niinpä Turun okkulttiset sekaantujat ry pian harppoikin takit liehuen ja täydessä "pelastetaan maailma!" moodissa kohti Hansaa kuin harvinaisen epävakuuttava ratsuväki nyt ainakin. Kari oli menossa vetämään Sakaria turpiin, Anne oli kai menossa varmistamaan ettei Karia vedettäisi turpiin, Johanna oli menossa vetämään peilihirviötä turpiin ja Sini halusi lenkille. Sarah ei halunnut vetää ketään turpiin, mutta äänestettiin kumoon Johannan toimesta. Hansalla odotti... poliisiauto ja ambulanssi. Sankarillinen operaatiomme törmäsi akuuttiin tarpeeseen olla herättämättä huomiota, koska melkein kaikista oli vielä varmasti jonkinlainen etsintäkuulutus voimassa, niinpä peräännyimme hyvässä järjestyksessä nurkan taakse pohtimaan tilannetta. Lopulta ketään ei tarvinnutkaan vetää turpiin ja Johanna/Sarah, Sini, Kari ja Anne päätyivät Sarahille juomaan teetä. Annea ja Karia tarvittiin vielä ennen puolta yötä jonnekin, joten Sarah, Johanna, Sini ja seuraan liittynyt Katja jäivät odottamaan kello yhdeltä koittavaa h-hetkeä.

Sini ja Johanna/Sarah lähtivät pihalle hyvissä ajoin ennen mahdollisia pyrokineettisiä efektejä, mutta pelätyn roihun sijasta... mitään ei tapahtunutkaan! Johanna tajusi ymmärtäneensä aika standardit puhdistusrituaalin sanat hitusen pieleen. Niin kauan kun ei mennä hillumaan pyhän tulen temppeliin ollaan luultavasti ihan turvassa, vaikka noista kipinöistä täytyy hankkiutua sitten vaan muuten eroon. Kuolevaiset olivat niin helpottuneita grillaamiselta säästymisestään, että unohtivat haukkua aturin, mikä tietenkin oli vain hyvä asia.

Nukkumaan pääsyä viivästytti tyynysota, kikatus, Lasse-vitsit ja kaikkinainen muu hysteria. Kaikkeen tähän sortuivat luonnollisesti vain tuomion välttämisestä ja kaveriensa jälleennäkemisestä villiintyneet Johanna ja Sini, muut koettivat urhoollisesti nukkua.

Sunnuntai

Aamiaisen löytäminen osoittautui miltei mahdottomaksi. Kerttu oli kiinni, Fontana oli kiinni, viimein päädyimme Börssiin juomaan teetä. Seuraan liittyi myös Hilkka ja myöhemmin Lasse, Laila ja Nick. Sarahin rikkoontuneeseen selkään keksittiin loistava ratkaisu, koska selkävaurio ei haittaa lainkaan Johannaa voi Johanna jäädä oleilemaan Sarahin ruumiiseen kun Sarah itse siirretään Johannan elossa pidettyyn vanhaan ruumiiseen. Ei selkävaivaa, pari vuotta nuorempi ruumis, miten olisi? Sarah suostui, mutta halusi kyllä pitää omat henkilöllisyyspaperinsa eikä esiintyä Johannana. Ongelma ratkaistu, nyt voidaan hyvillä mielin häipyä maasta, etenkin kun Turun Okkulttiset Sekaantujat juhlallisesti luovuttivat kaikki Turun tulevat ongelmat Jonkun Muun Huoleksi, tässä tapauksessa siis ainoiden aikuismaisten ja vastuuntuntoisten henkilöiden eli Hilkan ja Lailan. Pitäkää te paikka pystyssä, me lähdetään, hei hei. Hilkka ei vaikuttanut ilahtuneelta, mutta suostui, tosin vaatien meitä ensin hoitamaan Oonan pois päiväjärjestyksestä. Johanna lupasi vaikka räjäyttää zombin jos niikseen tuli ja lähti etsimään Oonaa. Oona löytyi Hansasta, ainakin Oonan henki, sillä ruumiin olivat jotkut mystiset tahot valaneet sementtiin ja heivanneet jonnekin päin aurajokea. Henki lupasi olla vahingoittamatta Katjan lasta, mutta Johanna palasi Börssiin kertomaan Karille, että liidut esiin, mennään häätämään haamu sen mielipidettä kysymättä. Kari ja muut vaelsivat siis Hansaan ja kabbalistimme pääsi häätämään haamua. Kun haamu ei häätynyt Kari keksi sulloa sen viinapulloon siirtoa odottamaan ja näin oli maailma taas pelastettu ja reitti selvä pikaiselle paolle Turusta. Kari, Anne, Sini ja Johanna/Sarah keräsivät kamppeensa ja suuntaisivat lentokentälle häipyäkseen maasta, Sarah palaisi Johannan ruumiissa hakemaan Katjan kunhan vaihto olisi suoritettu. Johanna pitäisi kyllä yhteyttä Katjaan ja kersaansa, mutta muuten pysyttäisiin loitolla Turun ongelmista, ainakin yritettäisiin.

---

Turkularp