Kaidi Laiholuodon päiväkirjasta
Lauantai 12.12.
12.30, juna Hki-Tku
Laitoksen pikkujoulut eilen. Meni vähän myöhään. Jatkot olivat Joshuan
luona, ja hänellä on tunnetusti varsin luova valikoima viinaa maailman eri
nurkista. En itse varsinaisesti vetänyt yli, mutta eräät toiset kyllä...
Tunisin itseni ihan lapsenvahdiksi Lauran kanssa. Sain taluttaa kotiin ja
avata oven hänen puolestaan, kun hän ei itse osunut avaimilla lukkoon.
Tarkoitus oli tulla Turkuun kello 10 junalla, mutta nyt olen aika ylpeä, että sain raahauduttua yhdeksitoista asemalle. Tästä voi tulla raskas päivä.
17.30, Turva
Tapasin Turkuun saavuttuani Lailan, jonka seurassa Börsissä oli lakimies
Samuel Kurkilahti. Olin istuutunut koomassa kahvilasin kanssa pöytään, kun
Kurkilahti ilmoitti, että olisi virallista juteltavaa: hallinto haluaisi
siivota pois tasoltamme epätoivotut epätasapainoa aiheuttavat henkilöt,
joihin minut on mahdollista lukea. Hän lupasi edustaa minua, jos tarvitsen
lakiapua olemassaolo-oikeuteni puolustamiseksi. Selvä. Näin siis. Olin
liian krapulassa miettiäkseni asiaa kovin syvällisesti.
Ilmeisesti Kurkilahdella oli hallinnon toivomuksesta meneillään "tapaan kaikki ongelmatapaukset ja sovin neuvotteluista" -projekti. Hän ja Laila olivat seuraavaksi tapaamassa Ingan, ja liityin seuraan. Siirryimme kahvilaan Taikametsän lähelle, missä oli Ingan lisäksi koko muukin Turvan porukka.
Inga, Laila ja Samuel miettivät Turvan tulevaisuutta, kun Inga todennäköisesti joutuisi lähtemään Turusta. Hieman myöhemmin virallinen porras poistui tapaamaan muita potentiaalisia ongelmatapauksia, ja Inga, Lila ja Elias palasivat Turvalle. Minä, Buzz, Silvia ja Ville pelasimme tiukan erän Scrabblea, jonka voitin kahden pisteen marginaalilla. Kävelimme kaupan kautta Turvalle. Söimme pizzaa, ja muut pelailivat jotain tammenkorviketta tietokoneella.
Maanantai 14.12.
18.15, juna Tku-Hki
Lauantai-ilta oli hämmentävän rento ja tapahtumaton. Harvinaista kyllä,
ilmassa ei ollut minkäänlaista maailmanlopun henkeä. Käväisin Koulussa
glögillä Lailan ja Samuelin kanssa, ja katselin Kuninkaan paluuta
Turvalla.
Puoli yhdeksältä lähdin kohti keskustaa, ja tapasin Lailan ja Samuelin heidän hotellinsa edustalla. Olimme sopineet, että suuntaisimme Rymättylään katsomaan, mitä siellä on tekeillä, kun olimme kuulleet huhuja jostakin hieman epäilyttävästä "Onnellisemman elämän leiristä". Kyytimme oli hämärähkö hiljainen kuljetuspalveluihminen, jonka autossa soi Iskelmäradio. Mitä pidemmälle ajomatka eteni, sitä pienemmäksi kävi tie. Loppua kohden alkoi epäilyttää, mihin ihmeeseen olemme oikeastaan menossa. Pikkuisen kärrypolun päästä kuitenkin löytyi kuin löytykin Vienolan leirikeskus.
Taksimme lähti toiselle keikalle, mutta lupasi viedä meidät myöhemmin takaisin. Vilkuilimme ympärillemme. Laila totesi, että leirikeskusta ympäröivä metsä oli kuin yhtä isoa porttia.
Leirikeskuksen päärakennuksessa oli valot päällä, joten astuimme sisään. Siellä meitä tervehti hymyilevä nainen, joka rintapielessä olevan nimilapun mukaan oli nimeltään Susa. Hän toivotti meidät tervetulleiksi leirille, jolle olimme kuulemma kaikki ilmoittautuneet. Hän kertoi, että muut leiriläiset olivat ulkona tekemässä tehtäviä. Muutaman minuutin hyvin hämmentävän sananvaihdon jälkeen lähdimme ulos jatkamaan alueen tarkastelua. Mistään muista leiriläisistä ei näkynyt merkkiäkään.
Katsastimme aiemmin avoinna olleen Helvetin portin. Se oli nyt kiinni. Muutakaan merkittävää emme löytäneet, mutta kun olimme palaamassa mökille, kuulimme takaamme ääniä. Sieltä ilmaantui käytännössä koko Taikametsän porukka, joka oli tipahtanut tänne tahtomattaan jostakin todellisuusrepeämästä. He olivat kovasti huolissaan siitä, että olisimme kaikki täällä jumissa, koska paikalla on jokin ominaisuus, joka estää ihmisiä poistumasta. Suhtauduin tähän skeptisesti. Myöhemmin paikalle ilmestyi vielä muitakin, muun muassa Morna ystävineen. Saimme Susalta hieman epämääräisen selityksen, josta sai sen kuvan, että kaikki paikalle päätyneet olivat siellä, koska olivat jonkin asteisia ongelmatapauksia tai epätasapainon lähteitä.
Myöhemmin, kun olimme juoneet glögiä, syöneet joulutorttuja sekä pohtineet Turun tulevaisuutta, päätimme kokeilla onneamme ulospääsyn suhteen. Kävelimme siis poispäin miettien, miten pitkälle pitäisi kävellä, jotta saisi asiasta varmuuden - kunnes huomasimme kävelevämme leirikeskusta kohti, vaikkemme mielestämme olleet kääntyneet ympäri missään vaiheessa. Oli siis uskottava, että olimme tosiaan jumissa. Siispä parasta, mitä voisimme tehdä, olisi ratkoa niin paljon ongelmia kuin mahdollista, ja toivoa, että se avaisi meille ulospääsyn. Myöhemmin Laila tosin päätti avata itse portin Turkuun, ja Samuel lähti hänen kanssaan. Itse jäin vielä Rymättylään, koska minua kiinnosti nähdä itse, miten tilanne etenisi.
Yöllä löysin itseni Outimarian unesta viiden muun vierailijan kanssa. Kuljimme läpi painajaismaisen japanilaisen talon, soitimme soittimia, pukeuduimme kimonoihin, joissa soluttauduimme rituaaliin, harhailimme pimeässä puutarhassa, ja lopulta saavuimme huvimajaan järven rannalle. Talon laiturimaisella kuistilla oli vene, johon mahtui vain neljä. Siihen nousivat Outimaria, Leena, Lila ja Minerva. Minä jäin rannalle Lailan ja Mornan kanssa. Veneessä poispäin lipuvat huusivat meille jotakin harpusta. Huomasimme köyden, joka johti huvimajaan, ja koneiston, johon köysi kiinittyi. Käynnistimme sen. Hetken kuluttua järvestä soi hiljainen soitto, ja sieltä kohosi aavemaisia hahmoja.
Herättyäni tunsin tehneeni jotain ihmeellisempää kuin mikään missään koskaan aiemmin. Olimme soittaneet kultaista harppua ja herättäneet nukkujat. Villen profetia oli täytetty.
Pääsimme toki lopulta myös pois Rymättylästä. Sinne päätyminen taisi itse asiassa olla oikein hyvä asia: paljon asioita saatiin setvittyä. Emme me ehkä ihan maailmaa pelastaneet, mutta kenties todellisuutemme rajat alkavat hiljalleen eheytyä sen sijaan, että jatkuvasti haurastuvat ja repeilevät entistä pahemmin. Ja kun tilanne nyt viimeinkin alkaa vaikuttaa enemmän tai vähemmän vakaalta, kenties voin viimein suunnata Siperiaan.
Perjantai, 11.12. 2009
Toimistolta poistuessani olin näkevinäni suomuisen hahmon juoksevan talon seinää ylös ja livahtavan katolle. Kukaan ympärilläni ei tuntunut huomaavan sitä. Joululoma Turun hulluudesta olisi tervetullut.
Pari tuntia aiemmin puhuin Klausin kanssa puhelimessa. Klaus tahtoi välittää asioita Turun yliluonnolliselle yhteisölle, ja sain toimia hänen viestinviejänään koska hän ei itse ollut kaupungissa ja koska osasin itse suhtautua viestiin neutraalisti. Klaus ja Ahlgård tahtoivat kaupungin omituisuuden kuriin lähitulevaisuudessa. Vielä ei oltu pisteessä jossa se pantaisiin kuriin hyvällä tai pahalla, mutta siihen suuntaan oltiin vähitellen menemässä. Toistaiseksi asiat voisi kuitenkin selvittää järkipuheella ja rauhanomaisilla järjestelyillä.
Rauhanomaiset järjestelyt tarkoittivat, että kaikki epämääräistä yliluonnollista voimaa säteilevät henkilöt joko alkaisivat olla ihmisiksi tai palaisivat koteihinsa. Klausin toive oli että tämä riittäisi vähentämään metafyysistä sekavuutta kaupungissa. Tuskin se yksinään riittäisi, mutta epäilemättä hallinnon magian osaajat olivat omalta osaltaan tekemässä aktiivisia toimenpiteitä Turun tilkitsemiseksi. Tähän puoleen en itse edes halunnut sekaantua, suhde- ja sopimustoiminnan hoitamisessakin olisi aivan riittävästi tekemistä. Keijukansalla ja Turun hallinnolla oli vuosia vanha sopimus porteista Turkuun, mutta portit olivat ilmeisesti tällä hetkellä aivan tarpeettoman keskeisillä paikoilla ja hallinto haluaisi viilata sopimusta sellaiseksi että portit ovat hieman syrjempänä.
Roosa ja Timo olivat jo lähteneet Hollolaan jouluksi. Kylpyhuoneremontti piti minut poissa kotoani, joten kävin viemässä tavarani hotelliin. Viikonlopputyöt olivat paha tapa joista olin jo uskonut päässeeni eroon mutta kun taivaalta sataa lumen lisäksi satuolentoja ja ihmisiä katoilee ajasta sekä paikasta tekevät pelastustyöntekijät, sosiaaliviranomaiset ja lakimiehet ylitöitä. Vielä ihmiset eivät tajunneet mitä oli tapahtumassa, mutta se että he itse kieltäytyivät hyväksymästä maailman olevan liukumassa kummalliseksi ei muuttanut toissijaisia vaikutuksia. Jos kirurgi katoaa viikoksi, hän ja hänen perheensä saattavat uskotella itselleen että asia oli täysin normaalia mutta potilas joka hänen oli tarkoitus leikata ei salaperäisesti parane.
Laila oli myös saapunut kaupunkiin ja tapasimme hotellilla. Poikkesimme kiinalaisella illallisella ja vaihdoimme kuulumisia. Hän oli aikeissa lähteä viettämään pikkujoulua ja kutsui minut mukaan. Pikkujoulut kuulostivat tilaisuudelta jossa voisin suorittaa toimeksiantoani.
Tianteeni sekavuus harmitti minua hieman. Olin virallisesti Ingan ja Taikametsän lakimies ja sellaisena huolehdin arkisista asioista kuten luvista, avustuksista ja tarvittaessa poliisistakin; yleensä Inga ja Klaus olivat hoitaneet kaiken oikeasti olennaisiin asioihin liittyvän suoraan. Nyt pääsin viemään Klausin viestiä, olin hänen entinen partnerinsa ja näin todella hyvin hänen puolensa tilanteesta - en ihmettelisi vaikka tämän kautta Turun yhteisö alkaisi taas nähdä minut hallinnon liittolaisena. Ja vaikka Ahlgård oli tuonut Turulle pelkkää hyvää häntä silti pelättiin.
Minusta me olimme kaikki samassa veneessä ja yhteisymmärrys olisi hyvä asia. Inga oli luultavasti riittävän viisas näkemään asiat samalla tavoin. Muusta yhteisöstä en osannut sanoa - sikäli kun mistään yhteisöstä saattoi edes puhua. Me uskottelimme itsellemme että Turun epätavalliset ihmiset ja ihmisten serkut olivat edes jollain tavalla yhtenäinen joukko mutta se oli korkeintaan yhtä totta kuin väite että turkulaisia yhdisti vain epäluulo ruhtinas Ahlgårdia kohtaan. Eli - ei oikeastaan lainkaan totta, yleistys jota oli helppo käyttää ja jolla voisi tehdä paljon vahinkoa.
Lailan kanssa kävelin Morna Viisikannan asunnolle. Olin kuullut Mornasta mutten koskaan tavannut häntä, ja muut pikkujoulun viettäjät olivat samaten korkeintaan ohimennen näkemiäni. Morna oli noita, hänen kaverinsa olivat magian opiskelijoita ja paikalle tulevat ihmiset muutenkin sekä kansallisuuksiltaan että kiinnostuksen kohteiltaan eksoottisia. Olin toivonut näkeväni Ingan mutta hän ei suvainnut ilmestyä.
Meno oli ainakin alkuillasta sopivan rauhallista, ja onnistuin jopa unohtamaan työasiat hetkeksi. Puolenyön aikoihin väsymys ja huominen työpäivä alkoivat muistuttaa minua olemassaolostaan. Lähdin hotellia kohti, Laila tuli mukaan samalla ovenavauksella.
Lauantai, 12.12.
Laila ja minä tapasimme Kaidi Laiholuodon aamiaisella Börsissä. Laila oli sanonut Kaidin saapuneen toisesta maailmasta näennäisen kuolemansa aikoihin ja olevan kenties niitä ihmisiä joita hallinto tahtoisi poistaa jos se heittäytyisi oikein vainoharhaiseksi. Joka tapauksessa hän oli tovin ollut asiakkaani palatessaan näennäisesti haudan takaa joten minulla oli velvollisuuksia häntä kohtaan; niinpä ilmoitin että hänelle saattaisi tulla hallinnolta jokin ukaasi, mutta jos näin kävisi voisin toimia hänen laillisena edustajanaan.
ainakaan enempiä ilmaisia salaperäisesti kadonneita ongelmien
aiheita ei ilmenisi. hallinto tehköön likaiset työnsä itse, minä en heitä
enää auttaisi. herkullisen ironian iskuna kaidin toisen version murhannut
ilmari oli samalla saanut syyt niskoilleen useimmista omista
leikeistäni.
Kaidin tapaamisen jälkeen yhytin Ingan ja melkoisen joukon taikametsäläisiä aseman läheisessä Cup & Pintissä. Kerroin Ingalle Klausin huolesta ja Inga vastasi kertomalla, että hän oli saanut nimityksen Syksyn prinsessaksi, Arcadian ruhtinattareksi jonka hallintoalueeseen Turun keijukansan osat kuuluivat. Hän olisi poistumassa Turusta lähiaikana, mikä selitti hänen aiemmat huolensa Taikametsän jatkuvuudesta hänen poistuessaan.
Taikametsän kannalta Ingan tilanne olisi kriisi, mutta koko kaupungin kannalta vaikutus olisi luultavasti hyvä. Jos tulkitsin asioita lainkaan oikein, hän olisi päätymässä asemaan jossa hän voisi tosiasiallisesti vaikuttaa kaupungin levottomuuteen, nimenomaan niihin osa-alueisiin joihin Ahlgårdin ja Klausin oli vaikea puuttua. Selvästi Ingalla oli kuitenkin melko täysi pöytä tällä hetkellä, joten en ryhtynyt toivomaan että hän jättäisi minulle detaljoitua toimintasuunnitelmaa tai vastinetta vietäväksi Klausille.
Taikametsän mahdollinen heikentyminen okkulttinuorison sijoituskotina tulisi varmasti jossain vaiheessa olemaan ongelma jollekin hallinnon haaralle. Kahvilassa pohdittiin mahdollisia seuraajia mutta ketään suorastaan loistavaa ei vastaan tullut.
isä eliaksen ympärillä kuului omituista kuiskintaa.
Inga osasi osottaa minulle tämänhetkisen Kauniin kansan lähettilään Turussa - Leena Virtasen, jonka Laila myös tunsi. Sovin hänenkin kanssaan tapaamisen. Leena saapuikin hotellille jossa jututin häntä asioista. Olin toivonut että voisin hänen kauttaan saada jotain selvyyttä porttitilanteeseen tai edes löytää neuvottelukumppanin asiasta mutta kävi ilmi että keijumaailman kuviot olivat vielä mutkikkaammat kuin olin kuvitellut. Näiden selvitteleminen tulisi olemaan kokopäiväinen homma. Olin myös aika varma että jossain vaiheessa keijuhovi toisi paikalle oman sopimusneuvottelijansa eikä minulla ollut minkäänlaista kokemusta heidän lainkäytöstään. Toivottavasti siihen mennessä oma toimeksiantoni olisi vähän selkeämpi.
Varsinaisten aiheiden käsittelyn jälkeen autoin Leenaa tekemään testamentin; normaaliuden tuulahdus muuten kovin sekavaan työpäivään. Sen jälkeen kävin Lailan kanssa syömässä ja glögillä.
Laila oli jo eilen sanonut haluavansa käydä vilkaisemassa Rymättylässä sijaitsevaa Vienolan leirikeskusta. Lähiseudun villin magian keskus saattoi olla taas ääntelemässä, ja Laila ehdotti että lähtisin mukaan käymään paikan päällä. Käveleminen maagiseen suohon ei varsinaisesti houkuttanut mutta olin kuullut Vienolasta niin paljon että sen näkeminen saattaisi auttaa suhtautumista siihen. Kaidi sanoi myös lähtevänsä matkaan.
Laila meni hotelliin päiväunille, minä kävin viemässä Leenan testamentin toimistolle.
toimiston lisäksi kävin työpajallani lähitalon ullakolla. poimin
tarvikekaapistani veitsen jonka piti pystyä tappamaan mitä tahansa.
rymättylässä oli ainakin joskus auki portti helvettiin enkä aikonut
kuitenkaan kävellä sellaisen luo aseettomana.
Iltayhdeksän aikaan Lailan tilaama kyyti saapui. Lumituiskun läpi meidät ajettiin Rymättylään. Leirikeskus ei näyttänyt ulkoapäin epätavalliselta, mutta sisältä se olikin huomattavasti oudompi. Susa-niminen leirinjohtaja sanoi odottaneensa meitä - juuri meitä - ja olimme tuskin varttituntia ehtineet katsella paikkoja ennenkuin muitakin tuttuja ihmisiä alkoi ilmestyä paikalle. He olivat olleet menossa jonnekin aivan muualle ja löytäneet itsensä täältä.
leirikeskus oli kuin kauhuelokuvasta. ulkona pimeässä metsässä
oli porteja tuntemattomaan. seinillä oli toimintaohjeita uteliaille. tämä
kaikki huvitti minua suunnattomasti.
Useimmat paikalle saapuneet olivat ymmärrettävän hätääntyneitä äkillisestä ilmestymisestään ja vakuuttuneita siitä ettei leirikeskuksesta pääsisi pois. Laila, Kaidi ja minä testasimme teoriaa ja se osoittautui todeksi - poispäin käveleminen johti vain takaisin kääntymiseen.
Aivan tämän kaltaisessa tilanteessa en ollut aiemmin ollut, mutta ei minulla ollut kiire minnekään eikä tilanne sellaisenaan vaikuttanut uhkaavalta. Puheensirpaleista olin ollut tajuavinani että leirikeskuksen asiat liittyisivät jotenkin Ingaan ja Turun keijuihin. Kaipaamani tutustuminen Arcadian lainkäyttöön olikin tulossa hieman aiemmin.
Susa alkoi pian kertoa Ingalle tämän nimityksen mukanaan tuomista tehtävistä ja ennenkaikkea päätöksistä jota hänen tuli tehdä. Liittääkö Turku Arcadiaan vai pitääkö se erillisenä, jäädäkö itse Turkuun vai nimittääkö joku muu sen keijuaspektien sijaishallitsijaksi - ja rivien välissä, miten suhtautua kaupungin nykyiseen hallintoon.
Otin muistiinpanovälineeni esiin. Sopimus- ja hallintoneuvottelut olivat minulle tuttuja kuvioita, ja ne esitettiin terminologialla jota oli helppo käsittää. Inga oli meistä enemmän ällistynyt, mutta hänen tekemänsä valinnat olivat järkeviä.
Turku pysyisi Turkuna, läheisenä keijuille mutta myös tavallisille ihmisille asuinkelpoisena. Kaupungille nimitettäisiin sijaishallitsija, mutta vielä ei selvinnyt kuka tämä olisi. Maailmanpuusta tulisi tärkein portti Arcadiaan. Ahlgårdin olisi käytännössä pakko hyväksyä ettei hän ollut enää ainoa vallankäyttäjä kaupungissa. En tiennyt miten hän tulisi tähän suhtautumaan, mutta olin melko varma että ainakin Klaus näkisi kehityksen hyväksyttävänä. Vampyyrit eivät voi hallita keijuja. Jäi nähtäväksi voisivatko he hallita keijujen kanssa yhdessä.
Sunnuntai, 13.12
Paluu Rymättylästä oli tapahtunut Lailan tekemän portin kautta. En ollut aiemmin matkustanut tällä tavalla enkä ajatellut ottaa sitä tavaksi; kuitenkin ilmestyimme Turkuun aamuyön tunteina. Jätin muistiinpanoni hotellihuoneen pöydälle ja kävin nukkumaan.
Jokin kosketti mieltäni.
outimaria, yksi rymättylässä olleista turkulaisista. hän tahtoi
minusta jotain, kutsua minut jonnekin.
suljin ajatukseni häneltä. hän tahtoi minut tekemään jotakin, auttamaan häntä jossakin. minä pysyin etäällä hänestä ja odotin.
lopulta hän kyllästyi ja meni häiritsemään jotakuta muuta. hyvä. minun ei tarvitse herätä ja käydä surmaamassa häntä.
vielä.
Arcadiaan pääsi ja sieltä pääsi poiskin, välitöntä apua ei kuulunut, mutta ainakin siellä osa oli syksyn prinsessan kannattajia. Arcadiassa käynti yhdessä Lilan kanssa oli piristänyt kummasti. Leena tiesi taas mitä tehdä, tai ainakin mikä oli tärkeysjärjestys. Vesikansan duunit saisivat jäädä, niille ongelmille ei enää mitään mahtanut. Aurajoki tulisi takaisin kun itse haluaisi ja se korjaisi varmaan Turun vuotavaa yliluonnollista viemäröintiäkin hieman. Keijujen hommat olivat paremmin hoidossa, syksyn prinsessa oli löytynyt ja hänet vietäisiin piakkoin Arcadiaan. Toki Inga oli maailmanpuumunauksesta hieman järkyttynyt, mutta kaipa nainen jossakin vaiheessa toipuisi. Leena ei ollut raahaamassa ketään mukaansa väkisin, jos syksyn prinsessa toteaisi mieluummin pysyvänsä Turussa saisi Arcadia tyytyä siihen.
Arcadia ja Turku olivat ulottuvuudellisesti turhankin lähellä toisiaan. Yksisarviset laukkasivat kaduilla ja pilvien lomassa näkyi lohikäärmeitä. Turkulaiset suhtautuivat hajamielisesti ja olivat onnekseen aivan pihalla muutoksista, mutta kyllä tälle silti piti jotain tehdä, muuten joku vuorenpeikko vielä kaataisi pari taloa tai muu seikkailullisuus vaatisi pahaa-aavistamattomien ihmisten puolelta uhreja. Syksyn prinsessa Arcadiaan niin kyllä se siitä, muuta ratkaisua Leena ei keksinyt. Perjantai-ilta meni sängyssä lojuessa ja Lord of the Rings:iä katsoessa. Mukavaa vaihtelua ainaiseen partiointiin ja muuhun sankarointiin, jota siis nykyään tehtiin Turussakin, kun kerran täälläkin piti varjella siviilejä hirviöiltä.
Lauantai
Aamu oli rauhallinen, iltapäivällä Laila kutsui Leenan tapaamaan jotain lakimiestä. Lakimies oli tilanteen tasalla ja kovasti järjestelmässä Turun ja Arcadian diplomaattiasioita raiteilleen. Leena tarjosi infoa oman puolensa neuvottelutavoista ja valisti myös vesikansan tilanteesta. Hallinnolle oli tullut muuta puuhaa todella pahaan aikaan, mutta hyvä että Inga oli laittanut tämän Kurkilahden hoitamaan asioita. Leena tekaisi saman tien testamentinkin. Jos jotain menisi pieleen, muuttuisi kokonaan merikäärmeeksi ja Aurajoen pohjamudista on aika vaikea viestittää kavereille enää mitään, siispä siihen mahdollisuuteen oli varauduttava. Ainakin oli kerrottava Outimarialle, Lilalle ja Buzzille kuinka paljon oli heidän ystävyyttään arvostanut ja huolehdittava, että Inga tuhoaisi Merikäärmeen hampaan, luomansa miekan, mieluummin kuin antaisi sitä siskojen käsiin. Mikäli kaikki menisi hyvin, katoaisi Arcadiaan kenties pitkäksikin aikaa, joten tavoittamattomissa olisi yhtä kaikki. Leena oli siis tosiaankin päättänyt palata Arcadiaan ja jatkaa ritarin työtään siellä. Turussa ei enää ollut mitään mikä pitäisi täällä, äiti oli kadonnut ja muu suku muualla ulottuvuuksissa, ritarin aate kutsui Arcadiaan ja siellä muodonmuutoksetkin olivat hallittavissa eikä suomuja tarvinnut salailla.
Testamentin tekemisen jälkeen Leena suuntasi turvatalolle. Inga oli jo paljon paremmassa kunnossa henkisesti ja fyysisesti, valmis lähtemään ja kantamaan syksyn prinsessan raskaan vastuun. Lila oli tulossa kanssa Arcadiaan. Buzz ilmoitti päättäväisesti lähtevänsä ritarikaksikon mukaan. Niin....ei menninkäistä hennonnut Turkuunkaan jättää kun selvisi ettei tällä ollut juuri ketään läheisiä ystäviä tai sukulaisia täällä. Tuskin Buzz ainakaan alkuun olisi mikään suurin ja mahtavin soturi, mutta Leena arvostikin enemmän tämän hyväntuulisuutta ja vilpittömyyttä. Tervetuloa porukkaan aseenkantaja, kyllä me sulle jotain hommaa keksitään. Katseltiin sekalaisen porukan kanssa Lord of the Rings:iä kelaten yli Sam-ja-Frodo kohtauksista taistelukohtauksiin ja otettiin rennosti kunnes Elias syöksyi ulkoa, avasi yhden lipaston laatikon ja alkoi sulloa aseita taskuihinsa. "Ottakaa ihan rauhallisesti, ei tässä mitään." Ja paskat, Lila ja Leena pinkaisivat kiskomaan takkeja päälle ja Leena nappasi miekkansa. Turvatalo tyhjeni äkkiä kun kaikki halusivat mukaan tälle missiolle, joka selvisi ihmissusimetsästykseksi juostessa talosta ulos. Lila ja Leena kohtasivat ulkona Outimarian ja nappasivat tämän samaan autoon. Ei ole turvallista hortoilla yksin kaduilla jos Turussa on ihmissusivaara. Sitten ajamaan Eliaksen auton perässä...suoraan Rymättylään. Eikä siis todellakaan tietä pitkin vaan jonkin kumman ulottuvuussiirtymän takia. Ei perhana, täällä taas. Ja jumissa kuten aikaisemminkin. Paikalla oli suurin osa Turvan väestä, Kaidi, Laila ja Kurkilahti ja myöhemmin paikalle tupsahtivat vielä Morna kumppaneineen sekä Minerva Gyron ja jonkun tämän sukulaisen kanssa.
Paikalta löytyi tämän "elämysleirin pitäjä", mystinen Susa (ei kai vaan SE Susa ensimmäisistä peleistä?), joka vastaili kysymyksiin oikein sävyisästi. Inga alkoi selvittää tilannetta ja selvisi, että kun tarpeeksi ongelmia olisi saatu ratkaistuksi voisi täältä suunnilleen kävellä valitsemaansa paikkaan. Arcadia-retkikunta koottiin kasaan (Inga, Leena, Lila, Elias ja Buzz), Turvalle järjestettiin uudet pitäjät (Marko ja Nelli), Turusta määrättiin karkotettavaksi (tai siis niitä pyydetään lähtemään) erinäisiä tahoja ja muut saavat jäädä. Outimarian uniongelmatkin selvisivät ja tulimme kai sitten vapauttaneeksi osan nukkujista kultaisella harpulla ja sekalaisella unimatkaajatiimillä. Kellarista heräävä Taru vaatii viinaa heti kun elimistö sen kestää ja matkustaa sitten sukunsa luokse Lappiin jäädäkseen sinne.
Leena pakkaa kamansa Turussa, hyvästelee ystävänsä ja muuttaa pysyvästi Arcadiaan, jossa ryhdytään auttamaan syksyn prinsessaa tämän toimissa ja pelastamaan maailmaa haarniska kiiltäen ja miekka viuhuen. Isä tai joku muu sukulainen ottaa varmaankin jossain vaiheessa yhteyttä, jolloin suositellaan vaikkapa lakiasiantoimisto Kurkilahti &Lydeniä asioidenhoitopaikaksi, koska Leena ei enää vesikansa asioilla juokse, oli sukua taikka ei. Turussa käydään ainoastaan avustamassa maailmanpuun parantelussa ja kenties muutaman kerran vuodessa päivän parin vierailuilla. Peilijärven ritari kiittää ja kumartaa ja ratsastaa kohti auringonlaskua uusiin seikkailuihin.