"Muistatko kun sanottiin:
sä voit luottaa ihmisiin"
- Kilpi
Asunto on edelleen tyhjä kun herään. Timon vanha kämppä, nyt täysin meidän käytössämme kun Timon ex-kämppis joutui suljetulle osastolle. Tumppi on kai järjestellyt asioita niin ettei kukaan ole tätä murjua tarvitsemassa ja se onkin täynnä myyntiin menossa olevaa tavaraa. Tämä on ollut meidän tukikohtamme täysimittaisesti nyt joitakin päiviä.
En tiedä meneekö meillä hyvin vai huonosti. Puolitoista kuukautta olen luullut asioiden olevan hyvin. Luulen että meillä on kohtalaisesti rahaa ja ehkä jopa vähän vaikutusvaltaa, tai ainakin Stefun elkeet ovat sen mukaiset. Uusi auto on paljon parempi kuin aiemmat rotiskot. Jopa suomalainen talvi suostui päättymään, melkein viiden kuukauden jälkeen. Mutta varastona käytetty satamakämppä hylättiin kokonaan tovi sitten enkä tiedä onko syynä vaan vainoharha vaiko jokin oikea ongelma, eikä Timon kämppä ole oikein saavuttanut samaa sosiaalisen keskuksen asemaa. Olemme liian lähellä keskustaa, emme samalla tavoin omassa rauhassamme, ja paikka on ahtaampi.
Nyt täällä ei edes ole ketään muuta kuin minä. Stefua ei ole näkynyt, Molli lymyää Maskussa, Joel meni asioille Helsinkiin ja lainasi automme jollekulle mennessään, Irin edellinen tekstiviesti kertoi hänen olevan puolimatkassa takaisin Oulusta.
Olo on levoton. Kaikki muut ovat kadonneet, ulkona näyttää autiolta. Vainoharhaisuus on jo pitkään ollut kiltisti mutta nyt se taas jäytää minua, yksinolo ei sovi minulle yhtään. Viime yön unet eivät olleet kovin pahoja, harmaassa sadetta lupaavassa päivänvalossa niistä on jäänyt huolestunut tunnelma. Unessa oli Leena, Outsa, hämärä varjohahmo joka muistutti hieman Joelia, muitakin kummallisia tyyppejä. Unen öinen Turku tuntui uhkaavalta ja muuttui lopulta täysin kummalliseksi kun kävelimme läpi jokirannassa sijaitsevista porteista.
Leena - kummallinen nainen varastokeikalta vuodenvaihteessa - sanoi unessa että kaupungissa on ainakin viisi ryhmittymää jotka haluavat löytää minut ja käyttää minua. Outsa puhui pimeydestä joka uhkasi syödä koko maailman. Onneksi uni loppui ennen kuin syöminen alkoi. Levoton ja huolestunut olo jäi. Tarvitsen seuraa, en viihdy yksikseni.
Aamiaistarpeita ei juuri ole, konkreettinen rahatilanne on surkea ja kaupatkin taitavat olla kiinni kummallisen viikon keskellä olevan pyhäpäivän vuoksi. Haluaisin mennä puistoon heittelemään frisbeetä jonkun kanssa mutta sää näyttää liian huonolta. Sen sijaan lajittelen Tumpin ohjeiden mukaan kämpässä lojuvaa saalista. Käyttökelpoisen kaman joukossa on valtavasti romua.
Stefun viesti kutsuu minut bisnestapaamiseen Hemingway'siin. Viktor ja Mauritz tahtovat palkata meidät keikalle viikonlopuksi. Ajaksi valitaan perjantaiyö. Muutenkin kuuluu kummia - Ida on edelleen sekaisin ja levittelee palasia itsestään muihin ihmisiin, mm. Nooraan. Stefu on päättänyt panna tälle pisteen. Kuulostaa vaaralliselta toiminnalta. Tekeillä on myös jotain muuta, mutta siihen minua ei haluta sotkea, ja vaihteeksi on sellainen tunne etten halua itsekään sekaantua.
Noora on vaikeuksissa, Noorassa on palanen Idaa. Tämä ei varmaankaan ole hyvä asia. Jos olisi jotain jota voisin asialle tehdä, se ehkä pitäisi tehdä - mutta ei ole mitään mitä voin. Eihän? Tatuoinnissani on paljon voimaa mutta se soveltuu lähinnä asioiden hajottamiseen enkä uskalla käyttää sitä mihinkään minkä tahtoisin pysyvän ehjänä. Varsinkin kun se tuntuu jotenkin kasvavan aina kun sillä tekee mitä tahansa. Werther-niminen maagiteoreetikko Berliinissä oli sitä mieltä että tatuointi on energianlähde ja häntä kismitti se järjettömyys että tatuointi joka kasvoi kun se nielaisi siihen kohdistuvan loitsun ei vastaavasti kutistunut aina kun sillä itsellään tehtiin magiaa. Hän ei suostunut tajuamaan, että tatuointi ei ollut niinkään energianlähde kuin murtuma todellisuudessa, virhe joka sai lisää voimaa kaikesta mikä siihen liittyi, aivan kuin paha sairaus joka vaan vahvistuu muista sairauksista ja siitä että sairastuneita elimiä verrytellään.
Päädyn Puolalanpuistoon istumaan toviksi, mutta siellä puhutaan epämukavia. Lähden liikkeelle. Muistan viime yönä nähneeni kolme hopeista porttia jokirannassa, ja Viktorin mukaan ne ovat oikeasti olemassa. Käyn katsomassa. Löydänkin portit.
Porttien lähestyminen tuntuu sisuksissani. On kuin ne vetäisivät tatuointia puoleensa. En halua mennä kovin lähelle, palaan Timpan kämpälle pakkaamaan tavaraa ja funtsimaan. Mitä teen Nooran suhteen? Entäpä portit? Harkitsen oikeasti Outsalle soittamista. Minulla ei ole edes hänen numeroaan. Mitä sanoisin? "Näin susta viime yönä unta, siinä oli nää portit joista me mentiin läpi satumaahan ja kävi ilmi että ne portit oikaeasti attraktoi mun jekkutatskaa jonka mä olen saanut sekavissa oloisssa..." Vaatinee hiomista.
Pakkaamisen lomassa kuuntelen suomalaista punkrokkia jotta jaksaisin tehdä töitä. Mä tahdon töihin virastoon. Ne ei myyneet mulle viinaa. Kappaleissa on hauskat sanat jotka pitävät pahaa oloa loitolla. Syön kaapissa olevat ruuanjämät. Yöllä pitäisi viedä tavaroita eteenpäin, kunhan Joelin kaveri palauttaa auton.
Yksinäisyys alkaa ahdistaa, mutta kaupungilla liikkuminen valoisaan aikaan ei tunnu turvalliselta. Yhdeksältä haen auton, vaihdan pari tekstaria Stefun kanssa, saan Outsan numeron, soitan. Kuinka ollakaan, hän oli nähnyt samaa unta kuin minäkin viime yönä. Leenakin oli. Olen kuullut tällaisesta mutten kokenut.
Päädyn illaksi baariin. Mollikin tulee kaupunkiin Maskusta ja kerron hänelle päivän kuulumiset. Outsa ilmaantuu, puhumme unista. Outoa settiä tapahtuu, pähkäilen portteja. Outsa kertoo: aiemmin possen mukana liikkunut Taija ei ollutkaan kuulemma mennyt äitinsä luo vauvaansa kasvattamaan vaan tuli kommandojen kaappaamaksi juhlista joista kukaan muu ei muista mitään. Outsaa sanotaan kahjoksi ja tällaisilla tarinoilla en ihmettele. Tarina on kuin urbaani legenda. En tiedä uskonko. Oudompaakin on nähty. Outsa tahtoo löytää Taijan, pyytää apuamme tässä.
Stefu näyttäytyy, on ostanut kasan muka-maagisia härpäkkeitä, hengaa parin skottitytön seurassa. Näillä on kassi täynnä Kolumbian lunta. Baarissa on kuulemma myös rikospoliisin kuolleeksi luultu tutkija, Zetterberg. Jos poliisi kohtaa huumediilerit voi tulla jännittävää.
Pilkun jälkeen Mollin kanssa Timon kämpälle. Roudataan tavaroita autoon. Tumpista ei ole kuulunut, joten ei liikuteta saalista tänä yönä vaan vasta huomenna päivällä. Nukkumaan.
Perjantai, 22.5.
Painajaisissa olen tulivuoren sisällä, kivi alkaa sortua ja nielaista minut.
Herään sieluttoman aikaisin ja ajan Raisioon viemään Tumpin tavaroita eteenpäin. Koko päivä menee autoiluapinana, sentään saan ison lounaan. Palaan neljän jälkeen kämpälle, olen ihan poikki, kaadun sohvalle. Molli on lähtenyt jonnekin.
Torkun pari tuntia, näen satunnaisia rumia painajaisia. Tekstiviesti herättää. Pitäisi alkaa valmistautua keikkaan. Molli ja Iri saapuvat. Iri oli sammunut satunnaisen auton takaluukkuun ja joutunut viisisataa kilometriä pohjoiseen. Joitakin epäonni potkii. Molli taas on kääntänyt polkupyörän ja kalliin näköisen kameran.
Kehitämme ruokaa ja etsimme tavaravuoresta vaatteita keikalle. Stefukin saapuu, käy välillä kahvilla Klaus Lydenin kanssa. Turun hallinto kuulemma lähettää minulle pahoittelut "viime kerrasta", kai sitten Paimiosta. Jotenkin hyytävää. Pimeää odotellessa yritän innostaa muita pelaamaan Bilekuosi-korttipeliä ilman menestystä.
Outsa ei ole tulossa keikalle. Iri tahtoisi lähteä baariin mutta suostuu sitten tulemaan kanssamme töihin. Viktor ja Maurits saapuvat vähän ennen yhtätoista. Ulkona on jo hämärää. Lähteminen on vähän säätämistä, kohteen löytäminen ei ole ihan helppoa. Ajamme liki sata kilometriä öisen sateen läpi. Vinoilen varkaiden amatööri-illasta vaikken oikeasti koe itseänikään niin kovin ammattilaiseksi. Toisaalta olen kyllä elänyt laittomilla keinoilla jo kohta kolme vuotta. En enää varmaan osaisi muuta.
GPS löytää perille Perniöön. Malaispainajainen, valoton tie jonka mutkassa on romahtamispisteessä oleva talo. Pidämme valot enimmäkseen sammuksissa. Pienikin pilkahdus valoa tässä sysipimeydessä näkyy kauas. Meitä on seitsemän, Viktorin ja Mauritsin mukana on Morna. Iso porukka, vähän liian iso huomaamattomana pysymiseen. Iri livahtaa sisään ikkunasta ja avaa meille oven.
Talo tuntuu väärältä. Tatuointini kihelmöi jatkuvasti kun olen siellä. En tahdo aivan juosta ulos, mutta hermostunut olo on. Autio ja sekalaisen roinan täyttämä rakennus ei oloa helpota. Sisältä löytyy pieniä nukkeja jotka katselevat meitä. Morna sanoo: kaikkialla kaikuu outo sävelmä, tyttö keltaisessa mekossa tanssii ulkona, esineet talon sisällä liikkuvat. Ei vielä hermostuttanutkaan tarpeeksi.
Iri tutkii talon kaksi kellaria. Ensimmäisestä löytyy kassalipas. Löydämme myös muistivihon jossa on kasapäin numeroita. Olisiko tässä lippaan yhdistelmä? Kokeilemme näitä tuloksetta.
Talon ohi ajaa auto joka pysähtyy meidän ajokkiemme kohdalla. Sammutamme valot, odotamme. Hermostuneisuus kasvaa. Rekisterinumerot otetaan varmasti muistiin mutta jos kukaan ei huomaa meidän murtautuneen tänne ei asialla ole väliä. Toinenkin auto hidastelee ohittaessaan. Lähdemme, mukaan tulevat nuket, kassalipas, muistivihko.
Kotimatkalla päivä alkaa jo valjeta. Saavumme tukikohtaan, puimme jatkoa. Olemme kaikki aivan väsyneitä ja kello on liki neljä. Nukkejen sisällä on pieniä paperikääryleitä, Morna onkii ne ulos, yksi nukke pitää rikkoa tätä varten. Kassalipas ei aukene. Viktor ja Maurits tahtoisivat viedä lippaan taloonsa, Stefu tahtoo lippaan pysyvän täällä. Erimielisyys on painava, mutta lopulta Morna päättää antaa asian olla koska tahtoo kotiin nukkumaan. Kolmikko poistuu, Viktorin on lähdettävä muutaman tunnin päästä Britanniaan.
Lipas jää vaatekomeroon. En ole älyttömän hyvilläni koska luulen että sen sisällä on jotain vaarallista. Jäämme tukikohtaan nukkumaan.
Lauantai 23.5.
Kun painajaiset (aavikko joka paljastui valtavan, hajoavan tietokoneen sisäpuoleksi) ajavat minut hereille on melkein puolipäivä. Eilinen keikka kummittelee päässäni. Ajattelen että tahdon vain Viktorin ja Mauritsin lupaamat rahat mutta uteliaisuus ei jätä minua rauhaan. Kassalippaaseen en tahdo koskea, kummastelen muistiinpanojamme. Stefu herää, pukeutuu, ottaa auton ja poistuu. Hän vie kassalippaan mukanaan jotta tietäisi jatkuvasti missä se on.
Nuken sisältä löytyneissä papereissa oli riimejä. Syötän niitä verkkohakuun ja löydän aavemaisen kappaleen. Tämä on varmaan juuri se jonka Morna eilen ulkona kuuli. Saan pari puuttuvaa riimiä luetteloomme. Ne ovat hyytäviä.
"Sleep, Priestess, lie in peace
If the Priestess wakes from her dream,
Perform the rite of stakes.
Her limbs pinned tight,
Lest the doors open wide,
And suffering unleashed on all"
Molli ja Iri heräävät, esittelen tuloksia heille. Meille on jäänyt myös muistilehtiö josta löytyy yllättäen sana "Taija". Meidän (heidän?) Taijako?
Kamala sää estää frisbeen heittelyn tänäänkään. Sateen lisäksi saamme mainion ukkoskuuron jota katselemme parvekkeelta. Pelaamme Pingu-nimistä kädentaitopeliä, Molli on siinä ilmiömäinen. Rami-niminen yksityisetsivä ja Irin kaveri pistäytyy kahvilla. Iri selittää hänelle täysin vapautuneesti kaikesta, salaisena pitämästänikin. Sanon: vähintään hän voisi ottaa vasikoinnistaan rahaa. Koetan olla hyvä esimerkki, kun Rami sanoo olevansa rikas tarjoudun myymään hänelle tietoa kaupungissa taas olevasta John-britistä ja vampyyrien kätyristä. Vaan en tiedä mitään mistä olisi Ramille hyötyä joten jään rahatta.
Rahattomuus harmittaa. Ruokaa kotona on tosi vähän eikä käteistäkään löydy. Jonkin verran me varmaan tienaamme eilisestä keikasta mutta kunnes Morna tai joku suostuu maksamaan siitä olemme yhä köyhiä. Ruuaksi syömme vain puuroa ja eilen hankittuja nuudeleita. Iri lähtee Ramin mukaan.
Mauritsilta tulee yhteydenotto: hän sanoo keksineensä jotain painajaisilleni ja tahtoo tavata kuuden maissa. En tiedä miten suhtautuisin. Sitten Molli kuulee Stefusta. Stefu on taikametsäläisten kanssa Rymättylässä, jumissa maagisen voimakilven takana joka ei päästä ketään ulos. Stefulla on mukana kassalipas. Klaus Lyden, Turun tosiasiallinen hallitsija, on kuulemma yrittämässä auttaa heitä ulos. Varmasti.
Vainoharhani huutaa: tämä ei ole yhteensattumaa. Stefu ja taikametsäläiset ovat kaikki loukussa jossain, nyt Maurits tahtoo tavata. Miksi hän tahtoo puhua painajaisistani? Eikö niiden voi vaan antaa olla? Onko tämä jonkun ansa? Aikooko Lyden todella auttaa Stefun ja muut ulos vai saiko hän vain heidät juuri sinne minne tahtoikin.
Haluan pysyä paikallani, mutta tiedän etten voi. Molli tulee mukaan, tapaamme Mauritsin koulussa. Hän vaikuttaa kuolemanväsyneeltä. Maurits tahtoo kuulla lisää Scessosista, lisää Kosicesta, aikoja, paikkoja, nimiä. Hän sanoo: hän voi koettaa korjata asiat jotenkin, ei halua antaa detaljeita, on raivostuttavan kryptinen. Hän kysyy: teenkö jotain jos hän vain pyytää, kyselemättä detaljeita. En tee, en tietenkään. Sokea luottamus loppui minulta joitakin vuosia sitten ja sen tilalle asettui paranoidisuutta hipova epäluottamus aivan kaikkea kohtaan. Minä kysyn: onko hänellä aikakone koska mitään muuta keinoa asioideni korjaamiseen en näe.
Maurits vastaa: jotain sen kaltaista. Hän pyytää minua palaamaan Kosiceen, Scessosin romahduksen aikaan. Selitän ettei rituaali mitään auta, että se on vaan paljon aiemmin alkaneen tapahtumaketjun kulminaatio, mutta selitykseni ovat onttoja. Maurits väittää pystyvänsä muuttamaan menneisyyttä. Hän sanoo: minun ei koskaan olisi edes tarvinnut tavata Juttea. Jos hän vie minut ensin jouluun 2005 Atrium Ziekenhuizen Oost Zuid-Limburg -terveyskeskukseen ja antaa minulle tilaisuuden estää itseäni tapaamasta Jutten, tulenko sitten hänen kanssaan Kosiceen kahta vuotta myöhempään ajankohtaan estämään suuremman katastrofin?
Pakenen Koulusta, minun on koottava ajatukseni. Syöksyn Timon asunnolle, puran sydäntäni Mollille. Sanon: ystävänpäivänä kerroin Laila Kokolle tarvitsevani nimenomaan aikakoneen koska mikään muu ei voisi minua korjata. Voiko sellainen oikeasti olla tulossa? Onko tämä huijausta? Ansa? Voiko menneisyyttä muuttaa? Mitä tapahtuu nykyisyydelle jos niin tehdään? Eikö nykyisyys ole rakennettu menneisyyden päälle, eikö menneen peukalointi riko nykyisyyden?
Voiko tämä oikeasti olla mahdollista?
Harvinainen kriittisen todellisuudentajun pilkahdus kiipeää esiin shokkini läpi, sanoo järjen äänellä: ei voi. Ei menneisyyttä ole mahdollista muuttaa. Moinen voima olisi maagien Graalin malja, eikä sellaiseen voi törmätä turkulaisen katushamaanin käsissä. Maurits joko yrittää huiputtaa minua tai (luultavammin) on sekaisin, mutta tuollaista voimaa hänellä ei voi olla.
Alan ajatella taas järkevästi. Mitä Maurits minulle tarjoaakin, se ei oikeasti ole mahdollista. Menneisyys on mitä on, sen on parempi antaa olla ja ehkä unohtaa.
(Entä jos Maurits soittaa ja sanoo: nyt on tilaisuus, tule mukaan? Jätänkö muka väliin?)
Unohtamista helpottamaan saapuu Outsa, jolle esittelemme eilisyön löytöjä ja etenkin vihkoa jossa esiintyi sana "Taija". Outsa ei ole tiennyt Taija Julinin koskaan asuneen Perniössä.
Stefu ja Eva ilmaantuvat, ovat päässeet pois Rymättylästä, samoin muutama muu. Ei ole selvää mitä oikein tapahtui, Stefu oli kohdannut jonkun vanhan merirosvokaverinsa. Rymättylässä oli portti helvettiin. Asiat ovat taas oudosti. Auto on jäänyt isä Eliaksen huostaan (Tumppi mahtaa raivostua jos juoppo pappi rikkoo sen). Stefu on saanut tarjouksen kassalippaasta Klaus Lydeniltä. Pohdimme mitä tehdä. Meidät kyllä palkkasi Morna, Maurits, Viktor mutta Klaus voisi maksaa paljon paremmin. Stefu soittaa Lydenille, pyytää 20,000 rahaa lippaasta, Lyden suostuu. Olen ällikällä lyöty. Jos tämä menee läpi meistä tulee rikkaita.
Pelaamme Pingua hermostuneisuuteemme. Elias soittaa: kaikki ovat poistuneet Rymättylästä, auto on Taikametsällä, lipas myös. Eva ajaa meidät sinne, otamme Tumpin auton takaisin, siirrämme lippaan Evalle ja Stefulle eteenpäin myytäväksi. Sitten siirryn Mollin kanssa El Gringoon syömään tortilloja. Paikalla on paljon muitakin tuttuja - Morna, Iri, Rami, Zetterberg-poliisi ja eilen nähty skotlantilainen kokaiinikauppias. Skottinaisella on meno päällä, liekö vetänyt omaa kamaansa? Iri ainakin on, ja kun mainitsen hänelle tulossa olevasta rahasummasta hän valittaa että meidän olisi pitänyt pyytää enemmän. Jeesus.
Mornan kohtaaminen on tukalaa. Olemme juuri pettäneet hänen luottamuksensa, myyneet edelleen tavaran jonka hän velvoitti meitä hankkimaan. En tahdo olla se joka asian hänelle ilmoittaa, puhun ympäripyöreitä, toivon että Stefu tulisi paikalle ja kertoisi faktat. Noorakin ilmestyy baariin, puhuu todella kummia - joku on lyönyt vetoa ettei hän selviä tästä päivästä, hän sanoo itse minulle elättävänsä itsensä ryöstämällä vanhuksia eläkkeenmaksupäivänä. Inhottavaa puuhaa. En ole mikään korkean moraalin kukka - elääkseni rosvoan asuntoja, ajan varastetulla fillarilla, joskus diilaan kamaakin - mutta yleensä ne joilta rosvoan ovat minua paljon parempiosaisia. Ei Noora ole kai aiemmin aivan tällainen ollut? Onko Idan palanen hänessä tehnyt hänelle jotain? Vainoharhani kuiskii minulle ja olen haljeta.
Iri selittää vapautuneesti eilisen keikasta mm. Zetterbergille. Olen vähän kauhuissani. Irillä tuntuu olevan myös jotain peliä Evan Alexander-oppilaan kanssa. Lopulta Stefu tulee. Kaupat on tehty ja nyt olemme rikkaita, meille on tulossa 20,000 Lydenin rahaa. Puhumme pikaisesti sijoittamisesta - skottityttö myy yhä lunta, jos ostaisimme sen kaiken voisimme ehkä moninkertaistaa sijoituksemme. Molli ei pidä siitä että tästä puhutaan julkisella paikalla, raahaa minut ulos. Päädymme suuntaamaan Timpan kämpälle suurella joukolla puimaan tilannetta.
Stefu selittää Mornalle myyneensä lippaan Lydenille. Mornan reaktiota en osaa tulkita. Ilta pimenee ja kämpälle saapuu enemmän ja enemmän väkeä: Maurits, Viktor, Gyro, joku hänen kaverinsa, jopa Zetterberg. Stefu sanoo: Z on okei, häntä ei tarvitse varoa. Ei kai sitten.
Maurits vaikuttaa todella sekavalta, Morna on maininnutkin hänen olevan kuolemanmarssilla aikeenaan pelastaa kaikki muut. Viktor on avoimen vittuuntunut siitä että myimme lippaan pois emmekä edes aio antaa heille osuuksia. Tämä oli kieltämättä epäreilusti tehty, mutta vähän myöhäistä nyt enää itkeä. Luulen että juuri rikoimme välimme Mauritsiin ja Viktoriin, ehkä Mornaankin. Tunnelma on tukala, eikä sitä ainakaan helpota se, että muutamat ihmiset alkavat puhdistaa aseitaan julkisesti. Koen kaikuja Puolasta, mietin alkavatko ihmiset kohta ammuskella.
Kyräilyn ohella ja yön laskeutuessa pohditaan tulossa olevaa hirvittävää katastrofia. Kukaan ei tunnu tietävän mitä tarkalleen se on, minä en jää kuuntelemaan. Jos on tapahtumassa jotain kauheaa on pöhköä kuvitella että sen voi jollain helpolla keinolla estää. Ei joukko rikollisia, hylkiömaageja ja renegade-poliiseja (ja maahisia?) voi vaikuttaa suuriin asioihin. Rymättylässä kiertänyttä tittelilistaa kummastellaan.
Poistun keskustelusta kun se menee liian villiksi. Pelkään että jännite saattaa edelleen purkautua ammuskeluksi, silloin on hyvä että olen poissa tieltä, voin paikata haavoittuneet kun tulitaistelu on käyty. Vieläkään en pidä pistooleista, enkä katseesta Viktorin silmissä. Ja Gyro vaikuttaa vaan vikapäiseltä. Menen isoon makuuhuoneeseen nukkumaan, samoin Molli.
Keskustelun äänet kuuluvat olohuoneesta. Ei laukauksia. Nukun.
Sunnuntai, 24.5.
Herääminen taas painajaisten jälkeen. Mollia lukuunottamatta asunto on tyhjä mutta sotkuinen. Siivoilen hieman illan jälkeistä kaaosta.
Mitä enemmän ajattelen eilistä, sitä tyylittömämmältä päätöksemme laatikon suhteen tuntuu. Onneksi saaliinjako taisi mennä niin, että kaikille neljälle meistä tulisi 4000 ja yli jäävä 4000 jäisi muihin kuluihin Stefun harkinnalla. Siltikin iso kasa rahaa on ikävä palkkio siitä että epäilen Mauritsin ja Viktorin olevan nyt meihin täysin kypsyneitä. Sen lisäksi Maurits saattaa olla vaarallisella tavalla sekaisin.
(Entä jos hän yrittää mennä menneisyyteen?)
Kun Molli herää lähdemme ulos. Vaikeahan tätä on uskoa mutta jonkinlainen kesä näyttää saapuneen. Istumme Puolalanpuistossa, puhumme bisneksistä, vapaa-ajasta, suunnitelmista, kavereista, perhesuhteistamme. Poimimme frisbeen kaupasta ja käymme toisessa puistossa pelaamassa frisbee-golfia.
Olen rapakunnossa. Olen kohta rikas. Tarvitsen osuuden uudesta kämpästä, muuten en tiedä mihin muuhun rahaani käyttäisin. Olen niin pitkään ajatellut korkeintaan seuraavaan ateriaan asti että ajatus ihan oikeasta rahapinosta hämmentää. Vieläkään en tosin ole setelinippua nähnyt, mutta pessimismistäni huolimatta luulen että tästä voi tulla aivan leppoisa kesä.
Kaidi Laiholuodon päiväkirjasta
Torstai 21.5.
11.30, juna Helsinki-Turku
Suunnitelmien muutos... Minun oli tarkoitus tavata tänään Mireille ja
puhua Pariisista - hän olisi kai halunnut joitain juttuja kotoaan - mutta
taitaa nyt jäädä ilman.
Heräsin ennen yhdeksää hyvin, hyvin häiritsevästä unesta, ja vain minuutteja myöhemmin Silvia tekstasi nähtyään aivan samaa unta. On siis syytä olettaa, että muutkin merkit (ja ehkä Villekin) ovat nähneet sen. Uni meni jotakuinkin näin:
Kävelen jokivartta pitkin kohti Turun linnaa muiden tuntemieni merkkien, Villen ja joukon kasvottomia ihmisiä kanssa. Marina Congress Centerin lähellä olevan porttitaideteoksen kohdalla Outimaria katoaa johonkin.
Matkamme päässä on linnan piha, jossa kohtaamme lohikäärmeen. Se katsoo kohti Aurajokea - jonka yllä on vielä suurempi lohikäärme, kiinalaistyylinen. Sen katsoo kohti merta, missä... Joka on... Koko meri on valtava lonkeroinen massa, jotain hyvin, hyvin kammottavan pahaa. Lohikäärmeemme - se pienempi - sanoo, että tarvitsemme "vihreän noidan mahtia", ja että on kiire.
Jotenkin ilmaannumme rauhalliselle metsälammelle, mutta jokin on silti väärin. Tässä kohden muistikuvani eivät ole kovin tarkkoja, mutta muistan, että järvestä nousee lonkero, pakenemme, ja jotenkin päädymme Silvian kanssa jollekin niitylle - mutta siltikään emme ole turvassa, kauhea pahuus on perässämme, ja emme voi kuin paeta, aina vain...
Tämän täytyy merkitä jotain. Onko se sitten oikea maailmanloppu, vai jotain unidemonin tähän maailmaan säteilevää vaikutusta, on mahdoton sanoa. Joka tapauksessa katson, että jotain on tehtävä. Siksipä pakkasinkin tavarani ja hyppäsin Turun junaan. Aika tarkkaan 24h aikaa saada selville mahdollisimman paljon.
~17, Koulu, Turku
Turku on oma ihana itsensä: kaikki ovat nähneet mystisiä unia, joka
nurkassa on enteitä, ja profetioita riittää vaikka muille jakaa.
Kävin Subwayssa Silvian ja Villen kanssa, kuulin juttuja, tapasimme Sinin ja Lilan ja siirryimme Kouluun, mihin lopulta saapui myös Outimaria. Silvia tapasi kaverinsa Elisan, ja kuuli vielä lisää juttuja. Tietysti Ida ja Noora saapuivat satunnaisesti Koululle, ja heilläkin oli juttuja... Jep. Jospa nyt yrittäisin listata tähän näitä sotkuisia palapeli(e)n paloja.
Ensinnäkin, Elisa väittää, että jos useampi päällekkäinen profetia yritetään toteuttaa, seuraa kamalia. Lisäksi, jonkun pitää hänen kuulemansa mukaan kuolla. Ottaen huomioon, että Elisa vaikutti jokseenkin henkisesti epävakaalta, on hankala sanoa, kuinka luotettavia nämä näkemykset ovat.
Profetia 1) on tietysti tämä meidän maailmanpelastuspoppoon kuvio - 6 merkkiä (vielä puuttuu 2, tai 1 jos Rami lasketaan), 6 nukkujaa, ja outoja unia. Silvialla oli pari lisäystä niihin. Maariassa on heijastus-Turun paikka - joki, silta, joka ei johda mihinkään, ja metsä - hän oli herännyt sieltä viime täysikuun aikoihin tavattuaan susimuotoisena lohikäärmeen - siellä pitäisi päästä käymään. Oli myös uni, jossa minä, Ville ja Silvia olimme kallion reunalla, missä oli lintuja ja hopeisia silmiä, ja ilmassa leijuva puinen ovi. Silvia yritti mennä ovelle, ja näki alla rotkossa maisemaa - ja alkoi muuttua sudeksi, kun oli täysikuu, ja yritti syödä meidät. Sitten uni alkoi alusta, sillä erolla, että nyt Silvia yritti nähdä rotkossa jotain tärkeää, ja varoittaa meitä kuusta, mutta huonosti kävi taas.
Profetia 2): paikalle saapuneella Leenalla oli epämääräistä, ehkä Arkadiasta tullutta, osin vajaata tietoa, jota hän ei tietenkään voinut kertoa kokonaan. Siihen liittyi "Turun prinsessa". Leena myös kaipaili jotain tulielementaalia. Olisiko tässä se profetia, joka menee ristiin meidän juttumme kanssa? Leena lupasi jättää toteuttamatta, jos laittaisimme paniikkiviestin.
3) Fabiola kertoi, että nyky-Turussa on tyyppejä, joilla on esikuvan muutaman vuoden takaisessa Turussa - Juha Zetterberg (kuollut?) -> Kari S, Sini -> Anne K, Nuppu -> Antero Vipunen(?), ja oma tulkintani Silvia -> Sini T. Ennustuksen mukaan nykyisiä ei saa päästää toistamaan esikuviensa virheitä. Aha. Tämähän auttaakin paljon.
Profetia 4), lähde: kaikki. Enkeliä ja demonia ei saa päästää kohtaamaan. Tämän nykyrelevanssista ei mitään tietoa.
5) Lumisadeunet ehkä liittyvätkin johonkin japanilaiseen tyyppiin, joten voi olla, että tulkintani, että ne liittyvät niihin Turun hallinnon huostassa oleviin nukkujiin, olikin väärä.
6) Lohikäärmeet. Niitä oli unessamme. Silvia on nähnyt sellaisen. Ne britit kuulemma olivat lohikäärmeitä. Miten lohikäärmeet liittyvät kaikkeen?
7) Lilan ja Silvian/vuoren kansan ennustus - liittyykö se meidän juttuun? Liittyy kuulemma myös kohtaan 2) eli Leenan juttuun?
Hassua kyllä, lopulta päädyimme kaikki saman pöydän ääreen ihmettelemään tätä yleistä sekasotkua - minä, Ville, Lila, Outimaria, ja uudet tuttavuudet Leena, Veronica(?), ja Buzz - kukaan ei puhu suoraa omista jutuistaan, mutta kierrellen ja yleisesti. Seuraavaksi meidän porukkamme suuntaa Maariaan.
~21, Turva (Taikametsä)
Metsäreissu oli ihan jännittävä, mutta ei kovin mullistava. Matka sinne
oli kiehtova: Sini ja Lila veivät meidät kallion läpi. Vaikea sanoa siitä
sen enempää, kun piti olla silmät kiinni, ja höpistä ja olla
kuuntelematta. Oudolta se tuntui.
Perillä oli silta, joka ei johtanut mihinkään, joki, metsä ja kalliota. Yritimme sitten epämääräisten, heijastus-Turun kartan äänen kertomien ohjeiden sekä Silvia täysikuisten muistikuvien perusteella etsiä mystistä jotain. En ollut kovin yllättynyt, kun ei näkynyt lohikäärmeitä tai mitään muutakaan kauhean ihmeellistä. Sen sijaan onnistuimme eksymään toisistamme.
Lopulta vuoren väen ja Silvian nenän yhteistoiminnalla löysimme punaisia puita, ja eräästä puusta kartan "Unien taloon". Ikävä kyllä, kartta oli sen verran kryptinen, tai me sen verran sokeita, että emme sen perusteella löytäneet yhtään mitään. Heijastuskartan äänen mukaan kartan näyttämällä paikalla pitäisi olla kun aika on oikea. Ehkä se ei ollut.
Pettyneinä, turhautuneina ja suunnattoman nälkäisinä palasimme ihmisten ilmoille ja hajaannuimme tahoillemme, Ville kotiin, Sini tapaamaan jotain tuttuaan, ja minä, Lila ja Silvia snagarin kautta Turvaan, missä olivat Nina ja Inga. Ruokaa ja pehmeä sohva, ah.
Ninalta kuulimme myös jänniä asioita: hänkin on nähnyt unia. Yhdessä niistä oli laiva meressä, ja lonkerohirviö(!) syö sen. Toisessa unessa Nina seisoo kalliolla, ja näkee meressä sen uponneen laivan - ja sen keulakuva on vihreä ja sammaleinen - vihreä noita? Jaa-a. Taas näitä kryptisiä vihjeitä. Ääh.
~23, Koulu
Lisäys: Buzz on nähnyt unta, jossa oli samoja piirteitä, kuin Silvian
unessa - minä ja Ville peloissamme ja se ovi - oven toisella puolella on
huone, jossa on leluntekijä, joka tekee vedettävän leluhiiren ja laittaa
sen liikkeelle. Miten tämä taas liittyy mihinkään... Tässä hukutaan
merkkeihin ja mysteereihin!
Perjantai, 22.5.
9.30, Aschan, Hansa, Turku
Kuten edellisestä ehkä näkyy, istuimme Silvian kanssa hetken yksillä.
Molemmilla oli sellainen olo, että jotain tarttis tehdä, mutta ideat
vähissä. Mikään määrä asioiden listailua ja pyörittelyä ei niitä
selventänyt. Lopulta päätimme luovuttaa ja mennä nukkumaan, Silvia kotiin
ja minä hotelliin.
Nyt istun aamupalalla kahvilassa, parin tunnin päästä juna. Ei tainnut maailma pelastua täsä 24 tunnissa. Täytyy vain pitää kovasti peukkuja, että joku porukka puuhassa vielä onnistuu.
~11, juna Turku-Helsinki Ennen lähtöäni näin vielä Outimarian, ja brieffasin häntä eilisistä puuhistamme, hän kun ei ollut mukana Maariassa. Lähinnä sitten taas puimme tätä tympeää tilannetta vajaan tunnin. Vähän yllättäen Outimaria myös nosti esiin eilisen mainintani siitä, että minulla on rauhoittavia, ja yritti kärttää kamaa - ilmeisesti hänellä on taustaa. Olin välttelevä. Vähän myöhemmin hän totesi, että ei nyt tosissaan oikeasti. Hmm.
Kuten olin suunnitellutkin, kello 11 hyppäsin junaan ja kohti kotia - ja sitten Pariisi.
Lauantai, 23.5.
~10, Marriott Hotel, Pariisi
Matka sujui mukavasti, ja Michel ja Jeannette olivat vastassa kentällä.
Kävimmekin lasillisella ennen kuin vetäydyin hotellille. Ennen
nukkumaanmenoa kirjoitin vielä Lailalle sähköpostiin listauksen siitä,
mitä kaikkea oli tullut Turussa vastaan.
Hieman nukkumaan mennessä huolestutti, onko kaikki varmasti Turussa OK, mutta yön aikana ei tullut mitään paniikkipuheluja. Maailma ei siis vielä loppunut.
Parin tunnin päästä pitäisi esitelmöidä Papualaisista parannusperinteistä.
Maanantai, 25.5.
~19, lento Pariisi-Helsinki
Pariisi valloitettu!
Esitelmä oli kait ihan OK, sain aikaan paljon teoreettista keskustelua, johon en sitten tietenkään itse osannut sanoa juuta enkä jaata - ovatko yhtäläisyydet tiettyihin aasialaisiin perinteisiin vain sattumaa, vai voisiko olla jokin historiallinen yhteys, vai mistä on kyse?
Lauantai oli verrattain rauhallinen päivä. Esitelmien jälkeen katselin vähän kaupunkia parin tutun oseaaniantutkijan kanssa, mutta palasin aika aikaisin hotellille. Illalla puhuin vielä puhelimitse Lailan ja Villen kanssa. Lailalla oli jotain säätöjä, mutten oikein saanut selvää yksityiskohdista. Ville puolestaan kertoi, että he olivat puhuneet Ramin kanssa, joka oli vaikuttanut juuri niin hankalalta, kuin Inga oli varoitellut. Lisäksi Sini ja Lila olivat Ruissalossa Leenan porukan kanssa puuhaamassa jotain ennustuksiin liittyen. Hyvä, että asiat etenevät.
Sunnuntai oli aika reipas päivä. Siihen mahtui niin nähtävyyksiä, paneelikeskustelua, esitelmiä kuin bileitäkin. Päättäjäisiltajuhlan jälkeen nimittäin päädyttiin jatkoille - ja sitten jatkojen jatkoille - ja jotenkin mystisesti jossain välissä tuli aamu. Hups.
Tänään tulikin siis nukuttua aika pitkään, niin että ehdin juuri käydä myöhäisellä lounaantapaisella tuttujen kanssa ennen kuin piti siirtyä kentälle ja kohti kotia.
Kaiken kaikkiaan oli ihan onnistunut ja kiva pikku reissu. Kivempaa kyllä olisi ollut ilman jatkuvaa huolta siitä, tarvittaisiinko minua ehkä sittenkin enemmän toisalla. Taidanpa lähteä huomenna Turkuun.
Keskiviikko
Leena meni kymmenen aikoihin nukkumaan aivan normaalisti, herätäkseen ritarin varustuksessa ja naama suomuisena Outimarian viereltä aurajoen rannalta, läpikuultavana kuin haamu. Paikalla oli myös Erik Hees, johon suhtauduttiin epäillen, onneksi tyyppi ei vaikuttanut tuhoisalta, ainakaan vielä. Palloiltiin omituisessa UniTurussa suorittamassa tehtäviä, eksyttiin hieman Arcadian kaltaiseen paikkaan ja hukattiin Erik. Kahdestaan Outimaria ja Leena sitten jatkoivat nukkuvien vapauttamistaan, oli löydettävä avain joka avaa kaiken, mutta ensin piti etsiä sfinksille erilaisia asioita. Lopulta avain saatiin, mutta sitten oltiinkin Turussa. Aurajoki oli selkeästi elossa ja kaverukset heittivät avaimen sinne, unesta kun sitä ei varmaankaan muuten saisi mukaansa.
Torstai
Omituinen uni yhä mielessään Leena kutsui Outimarian juomaan aamuteetä. Siinä sitä sitten hämmästeltiin kunnes piti lähteä kaupungille tuttuja tapaamaan. Torin poikki kulkiessaan Leena törmäsi hämmentyneen näköiseen tyttöön, joka esittäytyi Veronaksi ja kertoi tulleensa Turkuun etsimään lintukotolaisia. Että keitä? No ehkä turvatalolta löytyy... Ritarin moraali ei tietty sallinut jättää avuntarvitsijaa oman onnensa nojaan, siksi tytölle luvattiin yöpaikka ja apua. Koululla istui sekalaista seuruetta, joku Kaidi, Sylvia ja tulivathan ne Lila ja Buzzkin paikalle kun tarpeeksi odoteltiin. Maailmanloppua povattiin ja mystisiä ennustuksia ihmeteltiin, Leena tunsi olevansa aika pihalla useimmista kuvioista, kun nyt saisi edes tämän keijukaaoksen selvitettyä. Verona tunnistettiin raudan väeksi ja esiteltiin muille elementaaleille. Jenna soitti ja varoitti, että Turku on väliaikaisesti katkaistu taivaasta ja helvetistä erilleen kiitos jonkun Ida Peitsen kohelluksen. Alkoi kuulostaa jo aivan maailmanlopun kamalta, ainakin Leenan mielestä.
Veronalle näytettiin turvatalo ja käytiin moikkaamassa Ingaa. Mukavan hiljainen iltapäivä, päätettiin käydä uhraamassa eräällä uhrikivellä jos vaikka Verona sitä kautta saisi yhteyden sukuunsa. Matkalla alkoivat Outimaria, Lila, Buzz ja Leena pohtia kaiken eeppisyyden keskellä esikuvia tilanteen ratkaisemiseksi. Lopulta nimesimme Buzzin Samwise Gamgeeksi, Veronan Frodoksi, Outimarian Gandalfiksi, Lilan ja Sinin Merryksi ja Pippiniksi ja Leenan Aragorniksi...ei, ei ihan auttanut, tuskin mikään ratkeaisi sillä, että sormukseksi nimetty Ida Peitsi heitettäisiin tulista vuorta korvaavaan hiekkakuoppaan...
Illalla kertoiltiin Veronalle oudoista asioista ja otettiin rauhallisesti. Siskot loistivat poissaolollaan eivätkä oudot unetkaan enää vaivanneet.
Perjantai
Aamulla varhain (tai no...12 aikaan vasta) lähtivät uljaat seikkailijat (eli Leena, Buzz, Lila ja Verona) katsastamaan Ruissaloa vihjeiden toivossa. Paikalle päästiin ja Arcadiamaisen riemastuttava mieliala sai heti porukan valtaansa. Jokaisessa pensaassa näytti istuvan jokin luonnonhenki, polulla astelevan iltahämärän väkeä ja nuo linnut eivät kyllä ole täältä... Päädyttiin rantakallioille istumaan ja meditoimaan. Paikka ei enää ollut Turussa, siihen lopputulokseen tulivat kaikki. Vastahakoisesti lähdettiin paluumatkalle. Takaisin kävellessä kohtasimme neljä sorsanpoikasta, jotka taapersivat tietä eteenpäin. Ohitimme pörröiset seikkailijalinnut kohteliaasti (jonkun matkan päästä kuului sorsan vaakuntaa, joten eivät orpoja olleet) ja kohdattuamme jonkun matkan päässä koiranulkoiluttajan varoitimme sorsista. Kuinka sopivaa, neljä seikkailijaa ja neljä sorsanpoikasta.
Verona päätti jäädä kaupungile, joten Leena palasi kotiinsa yksin. Vesimagiaa tursusi taas korvistakin ja suomujen päälle piti asetella laastareita. Lyden soitti ja kysyi voisiko tulla unimaagin kanssa poimimaan vihjettä avaimesta Leenan unista? Leenahan oli tietty infonnut avaimesta, kun ei itse sitä saanut unista noudettua, jonnekin unimaailmaan Aura oli sen vienyt.
Unimaagi osoittautui täksi karmivaksi Ida Peitseksi, valkoiseen ja pastellisävyihin pukeutuneeksi tädiksi, joka vaikutti oikein mukavalta ellei katsonut tarkemmin hymyä. Leena luotti kuitenkin Lydeniin ja antoi tökätä itseensä ensin unilääkettä ja sitten adrenaliinia, jotta kuva avaimesta saatiin noudettua, lainasi jopa asuntoaan varsinaisen unirituaalin pitopaikaksi. Avainta ei löydetty, kenties unista vapautetut olivat ottaneet sen mukaansa lähtiessään?
Pöpperöisenä Leena alkoi tehdä sushia kun päähän iski viesti Shinalta: tule tänne ja tuo mukanasi ruokaa ja joku joka tietää maasta...kaksi lasta...Rymättylä...no voihan perhana. Soitettiin Lilalle ja saatiin Minervan hukaneet turvatalolta hakemaan. Tehtiin vauhdilla sushia ja kahmaistiin mukaan miekka, teräsviuhka ja tikari. Puolessavälissä matkaa tajuttiin, että soija unohtui, vaan ei voi mitään.
Paikalta löytyi Minerva, joku sen taviskaveri Pete, Shina ja leirinvetäjä, näköjään ihan tavis sekin. Hampaat olivat stressin ansioista taas esillä, niinpä Leena leikki mykkää, paitsi karatessaan ulos puhumaan puhelimessa. Infottiin Lydeniä tilanteesta ja pyydettiin ettei se laita taivas-ja-helvetti-linjaa pelaamaan niin kauan kun olemme täällä toimivan helvetin portin naapurissa... Outimaria oli saanut yhteyden maageihin ja ne olivat tulossa kylään...Leena olisi mielellään ollut paikalla, muttei voinut jättää täällä olevia. Luvattiin tehdä maagien elämästä helvetti jos uskaltaisivat koskea viestintuojaan eli Outimariaan ja soitettiin myöhemmin varmistusta, että oli kunnossa.
Inga ja joku Orko tulivat kanssa paikalle ja yhdessä hämmästeltiin outoja nimilappuja ja paikan outoutta. Tähteä päätettiin etsiä vasta aamulla. Kun Inga oli lähdössä tämä äkkäsi Leenan miekan. Saanko lainata tuota? Teen siitä aseen, jolla metsässä väijyvä vanha jumala kaatuu jos tarpeen on... Leena oli hieman skeptinen, mutta luovutti lopulta miekkansa druidille, olihan tämä ainakin tähän asti tiennyt mitä teki ja tikarilla ja viuhkalla tappeli kyllä niilläkin tarvittaessa, asemestarin titteliä kun ei saa ennen kuin osaa tapella kymmenellä eri aseella. Yö sujui rauhallisesti, ketään ei syöty ja aamulla hampaatkin olivat taas kadonneet eli kurkkutulehdus olikin kovin mystisesti parantunut.
Lauantai
Inga toi miekan ja Leena vyötti sen vyölleen. Merikäärmeen hammas oli nyt sitten miekan uusi nimi. Kukaan muu kuin Leena, Inga ja Leenan verisukulaiset (kun nyt muistaa, että Shina ja Cthoanhan ovat niin kovin mukavia ja rauhaarakastavia oli heidän lisäämisensä loitsuun kenties virhe...) ei jaksaisi miekkaa edes nostaa, joten kaipa sen kanssa pärjäisi. Leenaa hermostutti silti. Jumalan tappaminen ei ole mikään pikkujuttu, vaikka niin saattaisikin joutua tekemään viattomia puolustaessaan. Tämä paikka oli vahvasti rajattu, kaikkialla vellova satumaisuus ei päässyt tänne yhtä vahvana, siltikin metsässä tonkiva joukkio oli taas kuin luokkaretkellä satumaassa, jokaista puuta ihmeteltiin ja kantoa pällisteltiin suuren inspiraation vallassa. Leena tunsi taas kerran kaipuuta Arcadiaan, ehkä keijujen maailman ja ihmisten maailman yhdistyminen ei ollutkaan niin huono asia...hänen itsensähän piti auttaa muutoksessa, ei tapella vastaan. Leena teki päätöksensä, tulisi auttamaan kaikin tavoin ennustuksien toteuttamisessa. Keijut saisivat kulta-aikansa, kenties sen toteutuessa voitaisiin neuvotella ihmisten maailman omasta itsemääräysoikeudesta niin, että maailmojen välillä voisi matkustaa, mutta ne pysyisivät kuitenkin erillään kuten tähänkin asti. Ihmiset pelkäsivät muutosta, mutta pelkästään pelon takia sitä ei kannattanut vastustaa, useimmat ennustuksista olivat jo toteutuneet ja loputkin toteutettaisiin, maailmat yhdistyisivät ja kulta-aika alkaisi. Tietty tämä murros aiheuttaisi jonkin verran kaaosta ihmisten puolella, mutta mistään sotaisasta valloituksesta ei ollut kyse, jos asia olisi toisin päin ei keijuilla olisi toivoakaan ihmisten sotilaiden ja sotakoneiden vyöryessä Arcadiaan ahneiden halutessa sotasaalista. Leena oli valmis katsomaan viattomien perään, mutta valat oli vannottu ja niiden puitteissa piti auttaa keijuja. Tämä kanta täytyisi jossakin vaiheessa tehdä ihmistoverien tietoon...tuskin ne hyvin suhtautuisivat, mutta valehtelu ei sekään käynyt.
Aamulla opetettiin Lilalle teräsviuhkan käyttöä, oltaisiin testattu miekkaakin, mutta kun sen kanssa meni ulos alkoi ukkostaa eikä jumalten vihan kutsujaa oikein huvittanut heilutella ukkosmyrskyssä.
Metsästä ei löytynyt mörköjä eikä tähteä, maakellarissa oli jotain ja varovaisesti menimme sinne taskulamppujen kanssa. Ei mitään, Leena ja myös kellariin sulloutuneet Minerva ja Lila kohauttelivat olkiaan ja Leena tunki takaisin auringonvaloon, vain havaitakseen varjojen ilmeisesti siirtäneen toiset kaksi muualle, ainakaan heitä ei enää kellarissa ollut. Pulmaa tökittiin suunnasta jos toisestakin, mutta turhaan. Orko, Marko ja metsästä harhailemasta löydetty Elias suorittivat helvetin portille jotain sulkemisrituaalia ja myrsky nousi.
Lopulta Lila ja Minerva syöksyivät jostain metsästä muovisen tähtilelun kanssa, keijut tietäen tähti saattoi ihan hyvin ollakin se. Leena päätti ehdottaa poistumista nyt kun kaikki tarvittava oli löydetty, täällä ei kannattanut oleilla yhtään pidempään kuin pakko. Pakkauduttiin autoihin ja yritettiin lähteä, vaan ei se niin helposti käynyt, paikka oli rajattu turhankin hyvin. Seurasi paniikkipuheluita Lydenille ja monenmoista pohdintaa. Shina ilmoitti pääsevänsä vesireittiä yhä pois ja koska muutamalla paikallaolijoista oli kiire lähtivät sisar, Lila, Buzz ja Pete ensimmäisenä. Leena jäi turvaamaan selustaa. Kun aika alkoi loppua muiltakin (ja Lyden taisi olla laittamassa taivas-helvetti-kanavaa taas toimintaan) sopi Leena siskonsa kanssa, että muut vietäisiin kanssa vesireittiä. Ei tarvitsisi mennä kauas kun työnnettäisiin autot muurista läpi (se pysäytti vain elollista materiaa). Tuo vähäkin vesiportteilu sai kyllä suomut kasvamaan liikaakin. Kotona Leena yritti rauhoittua ja ajatella jotain muuta, mutta olo tuli hetki hetkeltä pahemmaksi. Yritys soittaa isälle taisi olla viimeinen oljenkorsi kun suomut iskivät ihosta läpi, kulmahampaista tuli myrkkyhampaat ja hitaasti mutta varmasti ilman hengittäminen alkoi olla mahdotonta. Leena sai kähistyä puhelimeen, että tarvitsi apua juuri ennen romahtamistaan kylppärin lattialle. Outimarian numero...hitto, osaisiko se soittaa oikeille tyypeille? Täytyy toivoa.
Sisko painosti menemään jokeen, siellä voisi hengittää ja olo olisi parempi...mutta siellä muodonmuutos jatkuisi, jos menisi nyt ei ehkä enää tulisi takaisin ja oli vielä niin paljon tehtävää. Ei vielä...odotetaan jos joku keksisi jotain. Paikalle pelmahti Outimaria, Lyden, Jenna ja joku nainen (Laila Kokko), maagi ilmeisesti. Kynttilöitä palamaan Leenan ympärille ja tulimagiaa tekemään, nainen myös siirsi osan Leenan vesimagiasta Shinaan. Muutos pysähtyi ja auttajat lähtivät, loppuillan uupunut Leena nukkui.