FEDYA "Ned" ARKADIVICH LOZKIN
Pointti: Entinen yliluonnollisella rahastaja ja täyspäiväinen ahne paskiainen joka on vähitellen oppinut vastuuntuntoa ja harkintaa mutta joka edelleen inhoaa itseään menneisyytensä vuoksi ja purkaa sitä myös kaikkiin ympärillään.
Olennainen salaisuus: Fedya ei ole salaa demonilordi, sarjamurhaaja, suurten voimien kätyri tai hirviö. Hän on kuitenkin oikeasti miellyttävämpi ihminen kuin miltä vaikuttaa mutta kätkee sen inhottavan käytöksen taakse.
Syntynyt: 26. 5. 1970 (ikä 40), Minsk, Neuvostoliitto
Ammatti: Näyttelijä, talk show host, okkulttinen konsultti
1. Noitaverta (Neuvostoliitto, 1970 - 1989)
Fedya syntyi valkovenäläiseen maalaisperheeseen taikauskoisella maaseudulla. Hänelle itselleen oli jo pienestä pitäen selvää että ihmisen kohtaloa ei määrännyt niinkään Neuvostoliiton puoluejohto kaukana Moskovassa vaan näkymättömät ikiaikaiset voimat joita ihminen ei voinut käskeä tai täysin ymmärtää ja joiden kanssa oli vain opittava elämään.
Fedyan vuotta vanhempi isosisko Yulenka oli oikea punapäinen noita ja perinyt noitaisoäidin voimat ja salaisuudet. Fedya oli kateellinen Yulenkalle tämän mahdista, varsinkin kun Fedyalla itsellään ei ollut juurikaan lahjaa yliluonnollisten voimien käskemiseen. Kuitenkin Fedya oli kekseliäs muuttamaan Yulenkan komentamia voimia rahaksi ja ryhtyi siskonsa manageriksi jo 12-vuotiaana. Rakkausjuomia ja yksinkertaisia kirouksia kokkaillut Yulenka sai lopulta aikaan melkoisen määrän yliluonnollisia vaikeuksia itsensä ja veljensä niskaan ja Yulenka karkasi kotoa 15 ikäisenä. Fedyalla oli riesanaan harmillisia pieniä henkiä jotka kiusasivat häntä puolitoista vuotta. Yulenkalta tuli tuon tuostakin postikortteja Neuvostoliiton länsialueilta, mutta häntä Fedya ei koskaan enää nähnyt.
Keijuja ja henkiä Fedya sen sijaan näki edelleen. Jossain määrin hänellä oli herkkyyttä henkimaailman asioille mutta oikeastaan enemmänkin henget näkivät hänet ja monesti tahtoivat hänestä jotakin. Hänessä oli kuitenkin noitien verta ja hän oli Yulenkalta sekä isoäidiltään oppinut miten 'viloille' puhutaan,miten 'vampir' olivat näiden vihollisia ja kuinka sellaisilta suojauduttiin. Joskus Fedya käytti henkiä hyväkseen, monesti myös toisin päin tapahtui .
Fedya kävi koulunsa loppuun tunnollisesti ja jopa yllättävän hyvin arvosanoin, osoittaen erityistä lahjakkuutta kielissä. Koulun päätyttyä Fedya haaveili urasta televisiossa, mutta sitä ennen oli suoritettava sotilaspalvelus. Sota Afganistanissa oli juuri päättymässä ja niinpä Fedya ei yrittänyt välttää armeijaa. Hän oli palveluksessa länsirajalla kun Itä-Euroopan vallankumoukset alkoivat ja hän sekä muutamat hänen asetoverinsa tarttuivat yllättävään tilaisuuteen ja pakenivat rajan yli. Osittain tähän loikkaukseen vaikutti sotilasparakissa asunut slaavilainen henki joka oli ollut sidottuna Fedyan rykmentin panssarivaunuun mutta tahtoi päästä muualle. 1989 Fedya päätyi Puolaan ja eteni sieltä länteen. Armeijasta Fedya kuljetti mukanaan sekä pienen määrän varastettua tavaraa että tankista vapautetun hengen nimeltään Vamar.
2. Amerikan ihmemaa (1990 - 2005)
Kuten monilla neuvostoajan kasvateilla myös Fedyalla (ja Vamarilla) oli unelmana päästä Yhdysvaltoihin, ja myymällä armeijalta varastamaansa tavaraa, huijaamalla ja sekalaisilla hanttihommilla hän lopulta päätyi New Yorkiin keväällä 1991.
Yhdysvallat oli mahdollisuuksien maa Fedyan kaltaiselle pikkunilkille. Hän elätti itsensä yhdistelmällä pikkurikollisuutta ja vähäistä magiaa. Hän oli ensimmäisiä valkovenäläisen kansanperinteen tuojia New Yorkin skeneen. New Yorkissa hän otti nimen Ned Lozkin halutessaan esiintyä amerikkalaisempana. Hänen englantinsa oli aina ollut kelvollista ja nyt hän hioi sen erinomaiseksi. Ned koetti sitoa Vamarin palvelushengekseen mutta epäonnistui tässä, Vamar kosti Nedille ja jätti hänet oman onnensa nojaan. Ei kestänyt kauaakaan ennenkuin Ned oli myös New Yorkissa vaikeuksissa henkimaailman asioiden kanssa; täällä hän myös kohtasi ensimmäisen oikean vampirin mutta oli oppinut miten sellaisen kanssa tulee asioida.
Muutaman vuoden Ned elätti itseään itärannikolla yliluonnollisten asioiden sekatyöläisenä. Muun ohella hän kävi satunnaisia kursseja ja jopa opetteli hieman näyttelemään. Hän sai pari pientä roolia televisiossa ja nämä lopulta toimittivat hänet 1996 Los Angelesin elokuvamaailmaan.
... tai ainakin johonkin versioon siitä. Suuressa ja loistokkaassa Hollywoodissa Ned laskeutui D-luokan suoraan videolle -kuraa tuottavaan kauhuleffatehtaaseen. Näissä elokuvissa hän pääsi käyttämään korkeintaan keskinkertaisia näyttelijälahjojaan; hän typecastautui esittämään luihuja mutta seksikkäitä antisankarihahmoja kuin mikäkin erittäin köyhän miehen Michael Wincott. Hän koetti saada aikaan jonkinlaista läpimurtoa mutta lähimmäs hän pääsi toimiessaan yliluonnollisten asioiden konsulttina muutamalle ihan oikean budjetin kauhuelokuvalle ja toimiessaan puolitoista tuotantokautta losilaisella kaapelikanavalla mystiikkaan ja selittämättömiin ilmiöihin keskittyvän puheohjelman isäntänä.
Hollywood on kuluttava kokemus vahvimmillekin ja Ned oli aina enemmän kunnianhimoinen kuin varsinaisesti vahva. Viihdemaailman koneistossa Nedin elämä oli selkäänpuukotuksia, irtosuhteita, huumeita, liikaa juhlintaa, liian vähän unta ja valtavasti stressiä. Los Angeles oli 90-luvun lopussa yliluonnollisten voimien kannalta erämaa, voimakkaasti teknillis-tieteellisen maailmankuvan otteessa oleva mystinen tyhjiö. Sen asukkaat ikäänkuin aistivat elämästään ja ympäristöstään puuttuvan magian ja korvasivat sen turvautumisella uskomattomiin hörhöihin; Nediltä kesti kauan tajuta asioiden oikea laita. Hän koetti pari kertaa salakuljettaa sisään muutamia henkiä tai keijuja mutta nämä eivät kertakaikkiaan selvinneet Etelä-Kaliforniassa.
Ned itse paloi käytännössä loppuun viihdemaailman suhteen jäädessään koukkuun reseptilääkkeisiin 2004. Hän päätyi detoxiin yksityiseen sairaalaan ja hoito vei hänen kaikki rahansa. Lisäksi hänen uransa oli jäähtynyt eikä osoittanut uusia kuumenemisen merkkejä. Hän olisi varmaan voinut potkaista sen uudelleen käyntiin mutta hän ei oikeastaan jaksanut tai halunnut takaisin viihdemaailman myllyyn. Sen sijaan hän palasi Eurooppaan.
3. Vampyyrien leluna (2005 - 2008)
Nedillä ei ollut erityistä suunnitelmaa mutta jo lennolla Amsterdamiin syyskuussa 2005 hän törmäsi matkalaukussa asuvaan pieneen henkeen ja pian hän oli Hollannissa kiskottu mukaan paikallisten keijuhovien väliseen sotaan. Molemmat puolet koettivat käyttää Nediä hyväkseen ja Ned taas koetti pelata näiltä itselleen mahdollisimman suotuisan sopimuksen. Tämän vilinän yhteydessä hän tapasi ensimmäistä kertaa Krisin.
Melkein kymmeneen vuoteen Ned ei ollut puhunut muille ihmisille joilla oli ollut kosketus henkimaailman asioihin ja hänen suhtautumisensa oli näennäisesti varautunut tai peräti töykeä. Kuitenkin oikeasti hänelle teki hyvää bondata jonkun toisen mystiikkaa ymmärtävän kanssa. Ned irrottautui lopulta keijusodasta ja lähti Krisin ehdotuksesta hetkeksi aikaa Suomeen.
Vuodesta 2005 Ned asui Helsingissä. Paikalliset vampyyrit pitivät yliluonnollista maailmaa hyvin otteessaan mutta kävi ilmi että parilla näistä oli heikko kohta elokuvamaailman suhteen ja Ned oli aina taitava myymään mitä kukin halusi. Niinpä hänestä tuli erään vampyyrin henkilökohtainen bardi joka kertoi uskomattomia tarinoita ja juoruja Hollywoodista. Vaikka Ned ei itse siellä enää asunutkaan hän tunsi yhä joitakin ihmisiä ja niitä asioita joita hän ei saanut selville hän pystyi itse keksimään. Tottakai hän oli tuntenut Tarantinon, Will Smithin, Scarlett Johanssonin, vaikka kenet...
Aluksi Ned kuvitteli että hän oli turvassa vampyyrien kanssa, mutta tietenkään tämä ei pitänyt paikkansa: hänelle juotettiin vampyyrin verta ja hänet pantiin verikahleeseen. Sitten vampyyrien kesken puhkesi välienselvittely syksyllä 2007 osana pohdintaa Turun kohtalosta. Nedin valtias oli voimakkaasti kannattamassa Turun tuhoamista ja koetti ilmeisesti tehdä jotain valtavan tyhmää. Ned ei saanut koskaan tietää mitä varsinaisesti tapahtui mutta hänen valtiaansa kuoli, vampyyrihovi koetti jahdata häntä ja hän itse pakeni Itä-Suomeen kokemaan elämänsä jo toisen detoksin, tällä kertaa ghoulivoimista ja vampyyrin verestä. Hänen perässään oli muutama helsinkiläinen ghouli mutta Ned oli vanhempi, viekkaampi ja puna-armeijan kouluttama sissi. Ennenkuin hänen omat voimansa täysin häipyivät hän oli ehtinyt ottaa hengiltä kolme jahtaajaansa.
Hieman rauhoituttuaan hän soitteli taas Krisille ja päätyi juttelemaan tämän kanssa turhautuneena jatkuvista vaikeuksista joihin hän joutui. Tässä yhteydessä Kris lopullisesti värväsi hänet huntteripartioonsa jonka mukana Ned on ollut siitä alkaen.
Ned on jaloilleen putoava selviytyjä jolla on aina ollut ilmiömäinen taito kartoittaa hetkessä ympäristönsä sosiaaliset kuviot ja sitten livahtaa niihin sisään ja tehdä itsensä näennäisen korvaamattomaksi. Suuri osa tästä kuitenkin vaatii toisten aktiivista selkäänpuukottamista sekä sosiaalisia häijyjä temppuja, ja viimeisen muutaman vuoden aikana Ned on tajunnut olevansa oikeastaan aika vastenmielinen ihminen. Jo puna-armeijasta loikatessaan hän käytti muita hyväkseen ja jätti nämä taakseen heti kun näiden tarpeellisuus oli päättynyt ja Hollywoodissa hänen koko uransa oli pelkkää kaksinaamaisuutta ja häikäilemättömyyttä. Se että muut elokuvamaailmassa olivat samanlaisia ei Nedin minäkuvaa kohentanut.
Vähitellen hänen sosiaalinen sulavuutensa onkin karissut ja tilalle on tullut katkera ja inhottava käyttäytyminen. Tämän takana on jonkinlainen vähitellen heräilevä kunniallisuus ja pyrkimys ihmisten lailla käyttäytymiseen mutta se on vielä hyvin piilossa. Kris tunnisti tämän piirteen ja varmaan juuri sen vuoksi kutsui Nedin mukaan ryhmään.
Ned on sosiaalisesti töykeä, pikkuilkeä, loukkaantuva ja yleisesti todella hankala. Hän osaa halutessaan olla oikein miellyttäväkin, mutta todella harvoin haluaa moista. Hän melkeinpä yrittää aktiivisesti työntää lähellään olevat ihmiset kauemmas kohtelemalla näitä huonosti ja sitten säälii itseään koska hänellä ei ole kavereita - vaikka miksipä hän ansaitsisi kavereita koska hän on niin vastenmielinen...
Nedin maailmankuva on hyvin sekava. Yhtäältä siihen on aina kuulunut henkiä, keijuja ja taikuutta ja Hollywoodissa kun näitä ei ollut hänellä oli jatkuvasti vähän pahoinvoiva olo, toisaalta hän väittää inhoavansa kaikkia luonnottomuuksia ja on helposti sitä mieltä että ihmisten elämään sekaantuvista keijuista on pelkkää harmia. Vampyyreitä hän aivan oikeasti pelkää ja vihaa ja mieluusti hävittäisi nämä viimeiseen verenimijään saakka, mutta tietää hyvin ettei hänellä ole tähän keinoja.
Nedillä ei ole tällä hetkellä vakituisia ihmissuhteita eikä oikeastaan taitoja ylläpitää sellaista. Hän yrittää kovasti iskeä tyttöjä mutta poikkeuksetta päätyy halveksumaan ketä tahansa joka oikeasti lankeaa hänen charmeihinsa. Varmasti kukaan joka voisi pitää hänen kaltaisestaan hylkiöstä ei oikeasti ole minkään arvoinen.
Vapaa-ajallaan Ned retkeilee, lukee, käy ampumaradalla, istuu pintaliitoklubeilla ja vetää reippaasti viinaa. Huumeisiin hän ei enää koske ja tupakoinninkin hän lopetti siirtyessään savuvihamieliseen Suomeen.
1. Maaginen taitosetti
Nedissä on noitaverta ja varmaan vähän keijuvertakin. Hän väittää mielellään itse tämän tekevän hänestä herkemmän huomaamaan yliluonnollisia asioita ja aivan marginaalisesti tämä on tottakin. Mikään kävelevä keijudetektori hän ei kuitenkaan tosiaan ole. Sen sijaan tavanomaisempaa on että keijut ja henget tahtovat kiinnostua Nedistä ja haluta hänestä jotain. He näkevät hänessä helposti kuolevaisen joka osaa pelata samalla säännöillä heidän kanssaan ja kiskovat tämän siksi mielellään mukaan uhrikseen tai työkalukseen. Ned itse tunnistaa tämän piirteen itsessään ja osaa hyötyä siitä.
Maagista osaamista Ned on oppinut lapsena ja täydentänyt sitä myöhemmin. Hänellä on tapana jättää yksinkertaisesti lautanen maitoa keijuille yöksi, kutsua kodinhenkiä pidempiaikaisiin asumuksiinsa ja sitoa henkiolentoja työkaluihinsa. Ned ei tosiaankaan yksiselitteisesti määrää kutsumiaan henkiä vaan nämä ovat enemmänkin jatkuvassa taitojen ja tahtojen taistelussa hänen kanssaan; hän saattaa esimerkiksi ostaa tulenhengeltä pari kolme palvelusta ja sitten osoittaa tämän asumaan pistooliinsa ja sytyttämään kolme seuraavaa luotia tuleen kun ne osuvat maaliinsa. Tietysti mikäli kolmen seuraavan luodin ampumisessa meneekin kauemman kuin henki mielii (viikkotolkulla odotteleminen on tylsää) tulenhenki saattaa keksiä keinon kieroilla ulos sopimuksesta tai vaikkapa sytyttää luodit jo aseen sisällä.
Ned ei osaa oikeastaan lainkaan nopeaa magiaa, tosin hän osaisi lukea rituaalikaavoja jos on tarvetta. Hän ei todellakaan ole mikään poikkeuksellisen lahjakas maagi: häneltä puuttuu tahdonlujuutta komentaa suurempia voimia tai kutsua enkeleitä ja hän on haluton yrittämään mitään minkä lopputuloksista ei ole varma. Enemmän hänen taikatemppunsa ovat muotoa "jätetään hengelle pieni uhri illalla, rupatellaan sen kanssa yöllä kun se saapuu ja tehdään sen kanssa diili, sidotaan se johonkin ja käytetään sitä seuraavana päivänä, toivotaan ettei henki tule toisiin ajatuksiin kesken kaiken". Tällaisen tempun tekemiseen kuluu useita tunteja. Pääasiassa hänen taitolajinsa on venäläinen kansanviisaus.
2. Fyysinen taitosetti
Ned on hyvässä kunnossa ja taitava huolehtimaan itsestään fyysisessä vaaratilanteessa. Hänen armeija-ajoistaan on ikuisuus mutta hän on joutunut verestämään sitä aina välillä, sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa. Hän on taitava pistooliampuja ja etenkin eurooppalaisessa havu- ja lehtimetsässä omistaa hyvät maastonkäyttötaidot.
Vaikka Ned on haluton syöksymään suin päin tuntemattomaan häneltä ei varsinaisesti puutu rohkeutta. Vaaratilanteessa hän on yllättävän kylmäpäinen joskaan ei välttämättä paras joukkuepelaaja. Hän osaa jonkin verran itsepuolustuslajeja mutta hänen lähitaistelutyylinsä on karun pragmaattinen ja koostuu enemmän veitsillä tai rikotuilla pulloilla lyömisestä kuin rannelukoista ja heitoista. Hän on pätevähkö autokuski.
3. Sosiaalinen taitosetti
Ned on semikoulutettu näyttelijä ja osaa valehdella hyvin vakuuttavasti. Tämä ei koostu siitä että hän niinkään keksisi salamannopeasti uskomatonta bullshittia [en ajatellut pelata hahmoa joka obfuskoi pelin oikeita juonia sumuttamalla muut pois niiden parista] vaan että hän on hyvä uskottelemaan ettei hän tiennyt mistään mitään tai että itse asiassa odotti juuri tätä.
Ned ei ole mikään synnynnäinen johtaja ja on itse asiassa enemmänkin taipumuksiltaan sekä taidoiltaan parempi pilaamaan minkä tahansa ryhmän johtajan yritykset pitää ryhmä koossa esittämällä vittumaisia huomautuksia ja niuhottamalla detaljeista.
4. Älyllinen taitosetti
Ned on nopea poimimaan kieliä ja kulttuureita. Viiden vuoden Suomessa asumisen jälkeen hän vaikuttaa jo kuuluvan tänne melko täydellisesti. Suomen lisäksi hän puhuu täydellistä venäjää, erinomaista englantia, kelvollista saksaa ja espanjaa sekä ripauksia kreikkaa, puolaa, tsekkiä ja ranskaa.
Nedillä on laaja tuntemus yliluonnollisesta maailmasta sekä showbisneksestä.
Ned asuu yhä Helsingissä, mutta matkustelee paljon. Päivätyöltään hän toimii konsulttina suomalaiselle viihdeteollisuudelle ja toisinaan näyttäytyy jossain pikkuroolissa televisiossa tai elokuvissa. Yhä jatkuva kylmä sota Helsingin vampyyrien kanssa ei varsinaisesti auta Nedin uraa, mutta vampyyrit eivät yritä aktiivisesti murhata Nediä ja viihdemaailmaa hallussaan pitäneen Nedin entisen mestarin jälkeen kenelläkään ei ole salamannopeaa keinoa päättää hänen uraansa yhdellä puhelinsoitolla. Ned on vakavarainen jos ei varsinaisesti rikas.
Nedillä on viihdemaailmassa mainetta Hollywoodista Suomeen muuttaneena pahana poikana. Okkulttisissa ympyröissä hänet tunnetaan pelottavana vampyyrintappajana (vaikkei hän olekaan eläessään tappanut yhtään vampyyria) ja kirousten murtajana (jota hän sentään on jonkin verran tehnyt). Okkultti- ja viihdemaailmojen leikkauspisteessä (eli tietynlaista tv-viihdettä kuluttavien teinien keskuudessa) hän on todella maineikas.
Nedillä on kotonaan kohtalainen määrä laittomia aseita, maagista tilpehööriä ja okkulttista kirjallisuutta. Suurta osaa tästä hän osaa jopa käyttää.
Ned varmasti ainakin tietää Cyhiraethin ja Eiran ja on saattanut tavata Ahlgårdin (tämä tuskin muistaa Nediä mutta tietänee maineelta). Helsingin vampyyreille Ned ei varsinaisesti ole varteenotettava uhka, enemmänkin harmittava pieni kärpänen. He tietävät Nedin maine vampyyrintappajana liioitteluksi, tosin heitä ärsyttää että kuolevainen jolla moinen maine on liikuskelee vapaana.
Perjantai
Hemingway'sissa istui joukko ihmisiä synkän vaiteliaina. Joku oli varmaan taas sanonut jotain joka oli tuonut Krisin ja Tanyan kaikkien mieleen. Ei ollut liian aikaista alkaa juoda, mutta seura oli enimmäkseen tympeää. Tapani, äänettömänä Katan kanssa nurkassaan, Alistair muistikirjaansa syventyneenä, Letta puhelemassa Annu-kaverilleen jotain päättömiä.
Kahdessa viikossa ei Turussa ollut tapahtunut mitään odottamatonta. Letta tulkitsi sen tarkoittavan että olimme osuneet oikeaan polttaessamme talon. Jos talossa asunut vampyyri olisi selvinnyt elossa tulipalosta se olisi varmaan jo ehtinyt kostaa edes jollekulle sitä polttamassa käyneistä. Jollekulle meistä. (Jollekulle turkulaisista, varmaankin.)
Puhelimeni oli kolahtanut johonkin ja hajoamassa kappaleiksi. Piipahdin Stockmannilla ostamassa uuden. Palatessani yhdeksän aikaan ihmiset ovat hajaantumassa tahoilleen. Letta on jossain vaiheessa päättänyt että meidän on syytä käydä vilkaisemassa palaneen talon jäänteitä. Kerjäämässä verta nenästämme, minä sanoisin. En seurannut hänen ajatuksenjuoksuaan. Mutta jossain vaiheessa Bratislawan ja Turun välillä me kaikki hukkasimme ajatuksemme punaisen langan. Mieluiten antaisin niiden asioiden olla ja aloittaisin puhtaalta pöydältä, mutta koin olevani jotain velkaa Krisille. Ehkä tämä olisi tapani maksaa sitä.
Torkuin hotellilla puoleenyöhön. Tutustuin baarikaapin sisältöön. Pohdin mitä oikeastaan teen täällä. Ruotsalaisen tv-ihmisen tapaaminen oli vain veruke. Lokakuusta alkaen olin ollut tyhjän päällä. Bratislawan tapahtumat olivat ravistelleet minua kovemmin kuin haluaisin myöntää. Syksy oli vienyt mennessään oikean ystävän ja samalla jotenkin ravistellut elämäni täysin raiteiltaan. Työnteko ei tuntunut todelliselta ja uudet ihmiset joihin olin törmännyt saivat minut tuntemaan itseni fossiiliksi. Yliluonnollisten uhkien kanssa taisteleminen oli tuntunut mielekkäältä kun Kris oli ollut johdossa. Nyt se tuntui vaan itsetuhoisen yksinäisen keski-ikäisen miehen pakkomielteeltä johon käyttää tarmonsa silkasta tottumuksesta. Voisin tehdä jotain oikeaa sen sijaan. Voisin kirjoittaa mestarillisen käsikirjoituksen tv-sarjaan. Voisin palata Hollywoodiin hetkeksi - yhden elokuvan ajaksi korkeintaan, vaihteeksi hyvän elokuvan. Kestäisin kaupunkia ja sen tyhjäpäisiä ihmisiä kyllä sen verran.
Sen sijaan kello kahdentoista aikaan istuin Lettan kanssa huoltoasemalla kahvilla. Alistair ei aikonut edes näyttäytyä ja hänen ylhäisyytensä Jonathan eksyi bussiin tai jotain muuta. Letta raahasi Annun mukaan loskaiselle teollisuusalueelle. Junioripartiosta Tapani ja Kata näyttäytyivät myös. Toivoin kovasti olevani jossain muualla. Oli typerää näyttäytyä täällä uudelleen, yöllä tai päivällä. Mitä me oikein halusimme? Letta halusi vilkaista talon kellariin, miksei hän katsonut sinne itse? Miksi minun piti taas tehdä kaikki?
Raunioissa ei ollut ketään. Kuitenkin kellarin jäänteissä seistesäni tajusin, että jos täällä olisi joku ollut talon palaessa ja hänellä ei olisi ollut hirveän huono onni, hän olisi voinut pelastautua kellariin. Vampyyrien pitäisi viettää päivä puolitajuttomana ja lähes liikuntakyvyttöminä mutta kuoliaaksi palamisen akuutti uhka olisi melkoinen liikkumismotivaatio aamu-unisimmallekin epäkuolleelle hirviölle.
Huolimatta siitä mitä olimme kuvitelleet, tämä keikka oli luultavasti ollut huti.
Lauantai
Ruotsalainen tv-yhtiö tahtoi minut kummitustarina-pukudraamaansa ei pelkästään konsultiksi vaan myös näyttelemään. Tympeä homma mutta ilmeisesti he kaipasivat venäjäntaitoista sivuosaa sarjaansa. He aloittaisivat kuvaukset kesällä ja kuvaisivat pääasiassa Turussa, kai koska täällä on jotain halpaa perinnemaisemaa.
Letta oli komentanut minut istumaan Kehäkukka Ky:n luennolle "näyttäytymään"; ilmeisesti tarkoituksena muistuttaa paikallisia okkulttisten asioiden kanssa pelleilijöitä siitä että heitä vahtii iso ja pelottava porukka. Miten vaan. Luennolla oli parikymmentä kuulijaa, puhe itse oli normaalia new age -paskaa jota olin saanut riittävästi jo LA:ssa. Pelasin puhelimellani pasianssia ja olin kuuntelematta mitään. En osannut arvioida oliko luennon seuraajista joku tekemässä jotain suurta ja typerää.
Kävellessäni ja funtsiessani työtarjousta (rahatilanne sanoi että se olisi syytä ottaa vastaan) Janina soitti. Hän oli sooloillut Helsingissä johonkin hylättyyn taloon etsiessään vaikeuksia ja löytänyt huoneen täynnä seinähulluutta. Päädyin Lettan, Jonathanin ja Miljan kanssa Lettan ja Annun kämpälle ruotimaan kuvaa. En kokenut tulevani siitä hullua hurskaammaksi.
Pääsyin pudottamaan pöydälle ehdotuksen jonka olin saanut vajaa viikko sitten. Turun alla pitäisi olla kasapäin maanalaisia tunneleita joita paikallinen vampir käyttää valtateinään, ja minulle oli vihjattu paikasta josta näihin pääsisi. Tämä paikka olisi ehkä hedelmällistä käydä tarkistamassa. Olin ohimennen vilkaissut sen sisäänkäyntiä jo aiemmin päivällä mutten aikonut yksin lähteä sinne.
Vedimme sissitoimintaan sopivampaa vermettä ylle ja lähdimme liikkeelle. Puin ylleni nilkkakotelon ja pistoolin, enemmän väkivaltaisten narkkareiden kuin kävelevien vainajien varalle. Ulkona oli hämärtymässä ja tämän operaation järkevyys muulloin kuin päivänvalossa oli jokseenkin kyseenalainen. Mutta kello ei ollut vielä paljon ja luultavasti kaikki epäkuolleet olivat vielä aamutoimiensa parissa.
Vartiovuoren sisään johti ruosteisen oven takaa aukeava käytävä. Jääpuikot kertoivat että kovin usein tästä ei ainakaan kuljettu. Pirstoimme ne tieltämme ja kiemurtelimme sisään.
Olimme hylätyssä bunkkerissa. Kaksi kerrosta kusen hajuisia huoneita ja käytävänpätkiä täynnä hometta ja nukkuvia lepakoita. Ei kodittomia, vain vähän tageja. Lähteeni oli luultavasti ollut oikeassa. Tämä paikka olisi epäkuolleelle loistava tukikohta.
Tutkimusretki päättyi lukittuun oveen. Aivan koko paikkaa emme penkoneet; siihen olisi mennyt kauan. Lukittu ovi johti luultavasti sisään viereiseen taloon.
Poistuttuamme kävin syömässä. Ilta oli jo tullut. Hotellihuone oli varattu sunnuntaihin saakka mutta harkitsin lähtöä Helsinkiin jo tänään. Ajatus siitä että emme olleet saaneet vampiria poltetuksi ja että hänellä oli ilmeisesti käytössään maanalainen valtatie ei varsinaisesti huojentanut oloa.
Puhelin soi. Letta oli käynyt uudelleen bunkkerissa Annun ja muiden gangstojen kanssa. He olivat löytäneet luukun syvemmälle maan alle - ja laukaisseet massiivisen hälytyksen. Hetkellinen pakokauhu kouraisi minua. Ulkona oli säkkipimeää ja bunkkeri ei kerta kaikkiaan voinut olla muu kuin jonkin verenimijän koti. Halusin juosta ulos ja ottaa taksin välittömästi pois täältä.
Pari sormea vodkaa rauhoitti hermojani. Todennäköisyys että Lettasta olisi saatu hälytyksen yhteydessä valokuva jonka avulla hänet voisi jäljittää oli melkeinpä nolla. Ja jos vampyyri katsoi turvakameranauhojaan joissa oli vain Letta sekä joukko pikkunilkkejä hän varmaan tulkitsi tämän olleen aivan satunnainen rosvous- tai graffitikeikka. En ollut varma olinko hyvilläni vaiko harmissani ettei Janina ollut täällä. Hän olisi varmasti tehnyt jotain suurempaa tyhmyyttä mutta toisaalta hän oli matsissa pätevämpi kuin muu junioriporukka yhteensä ja luultavasti pystyvämpi kuin Jonathan, Alistair tai Letta.
Sain toisenkin puhelun, Kehäkukan hypnotisti ja toimari Eeva Katajisto kertoi että joku heidän asiakkaansa tahtoi tavata minut, mieluiten pian. Mistä helvetistä tämä posse oli saanut suoran numeroni? Koetin ehdottaa agentilleni soittamista mutta asialla oli kuulemma kiire. Ja ilmeisesti tässä kaivattiin enemmän yliluonnollisen asiantuntijaa kuin C-leffojen sankaria.
En ollut varma lupasiko tämä hyvää vai huonoa. Varmaan huonoa, useimmat asiat yleensä lupasivat huonoa. Piipahdin Koulussa kuuntelemassa Katan löytämiä biblikaalisia kummallisuuksia, sitten poimin Lettan mukaani ja suuntasin kohti Kehäkukan kokoustilaa.
"Kun menette tapaamaan herra Ahlgårdia, huomatkaa seuraavat säännöt..."
Nimi löi minuun kuin nyrkki. Tahdoin ottaa jalat alleni - mutta se oli tässä vaiheessa myöhäistä. Jos Ludwig Ahlgård oli täällä, me olimme käytännössä hänen armoillaan.
Ja tietenkin hän oli. Hän otti minut ja Lettan vastaan yliopiston portailla. Tunsin hänet vain maineelta: Turun ruhtinas, voimakas vampyyri, mies joka pari vuotta sitten antoi fudut kaikille kilpailijoilleen ja satunnaisille säätäjille täällä, leikkasi poikki Helsingin vaikutusvallan ja teki kaupungista omansa. Hän oli kuulemma ollut pitkään näkymättömissä ja oli esitetty toiveikkaita arvioita että hän olisi saattanut lähteä tiehensä. Näin ei ollut.
Ahlgård ei tahtonut meidän päitämme - ei aivan. Hän sanoi ettei pitänyt meidän laisistamme mutta tällä kertaa hänellä oli meille tehtävä. Hän tahtoi että lopettaisimme sen mitä aloitimme Orikedolla. Talo jonka olimme polttaneet oli pitänyt sisällään vampirin nimeltä Aleksei Kuzin [kirjoitusasu? Ned on venäläinen, pelaaja ei venäjää osaa] ja Ahlgård sanoi vanhan lain määräävän ettei Turussa saa olla yli yhtä vampiria. Hän tahtoi meidän poistavan Kuzinin.
Hän määräsi meidät etsimään hänet, viemään kaupungin rajojen ulkopuolelle ja sitten tuhoamaan. Sen jälkeen meidän tulisi poistua Turusta. Jos käyttäisimme tähän liian kauan, hän ryhtyisi toimenpiteisiin.
Kun Ahlgård käveli pois aloin taas hengittää normaalisti.
Oletin Kehäkukan olevan vampirin ghouleja, mutta he väittivät ettei näin ollut - he olivat tässä vain välittäjinä. Lähdin Lettan kanssa Kouluun ottamaan monta lasillista.
Kuolema oli kulkenut läheltä, taas. Hälytys jonka Letta oli laukaissut oli selvästi ollut Ahlgårdin puolustusjärjestelmää. Naukkaillessan vodkaa pohdin oliko vanha hirviö suunnitellut koko tilanteemme - olinko saanut kuulla bunkkerista häneltä, oliko hän arvellut että kävisimme siellä jotta hän voisi sen varjolla pelotella meidät palvelukseensa.
Joimme kunnes ravintola meni kiinni. Jatkoin hotellilla. TV-kanava näytti elokuvia jotka olivat niin huonoja että epäilin itse osallistuneeni niiden tekemiseen.
Sunnuntai
Aamuinen krapula toi mukanaan selkeämmän ajattelun. Olimme melkoisessa kusessa.
Me olimme nyt kaupungin ruhtinaan töissä - Letta, minä, muut metsästäjät. Ahlhgård tiesi keitä me olimme eikä hänelle voinut sanoa ei, olkoonkin että homma jonka hän oli antanut meille oli liki mahdoton. Vampirin voi tappaa juuri ja juuri väijytyksestä, mutta me emme saisi surmata Kuzinia Turussa ja se käytännössä veisi yllätysetumme. Ahlgård oli antanut meille homman joka oli melkeimpa itsemurhatehtävä. Oli varmaa, että oli oma tuloksemme onnistuminen tai epäonnistuminen, ruhtinaallemme se kelpaisi.
Kuzin oli Ahlgårdin sanojen mukaan vanha ja viekas. Kylmäsi ajatellakin mitä se saattoi vampirin kaltaiselle tarkoittaa.
Börsin kahvilassa me kerroimme muillekin mikä tilanteemme oli. Jonathan ei tuntunut tajuvan asian vakavuutta, juniorit sen sijaan olivat asiaankuuluvan säikähtäneitä. Olin itse ollut sitä mieltä ettei heille pitäisi kertoa - kuka tahansa jolle kertoisimme olisi automaattisesti Ahlgårdin silmissä myös sopimuksen osa - mutta Lettan mielestä juniorit kuuluivat jo osana diiliin ja heidän tuli tietää missä mentiin.
Letta aikoi soittaa Janinalle. Onneksi minun ei tarvitse.
Aika hankkia järeämpää aseistusta ja soittaa Ruotsin televisiolle. Luulen että tulen viettämään keväällä paljon aikaa Turussa.