1
Perjantai, 26.9. 2014
Sää Turun yllä lupaili sadetta. Valon määrä oli pudonnut kolmanneksen kaupunkiin saavuttuamme. Heti hotelliin kirjautumisen jälkeen kävin Päivin kanssa hankkimassa sateenvarjon. Illallinen Trattoria Romanassa oli varsin raskas eikä yhtä loistava kuin aiemmilla kerroilla, mutta sen aikana Kuisma viimein tavoitti meidät. Yhytimme hänet Koululta.
Kuisma oli pahantuulinen. Hän kiroili Ahlgårdia, Klausia ja kaupungin työntekijöitä, ja heitti meitä kohti tehtäviä, jotka eivät olleet omimmalla pätevyysalueellamme. Sari oli varoittanut, että Kuisman aikeet eivät välttämättä olisi kaupungin parhaaksi, ja oli pudottanut kryptisiä vihjeitä Karon alkuperästä, mutta käytännössä Kuisman kuuntelemiselle ei oikein ollut vaihtoehtoja. Kaikki järkevältä kuulostavat toiminta-ajatukset tulivat Turun okkulttiasiantuntijan suunnalta, ainakin niin kauan kun kukaan kaupungin hallitsijoista ei sanonut toisin.
Kuka Turkua sitten hallitsi nykyään? Kuisma vihjasi, että Ahlgård oli lähtenyt häntä koipien välissä tiehensä ja vienyt Lyden-ghoulin mukanaan, mikä jätti kaupunkiin tavallista suuremman valtatyhjiön. Uneksunnassa väijyvä Lev mieli täyttää sen, keijut pysyivät piilossaan, arkimaailmasta omituisille muille tasoille oli portteja, ja Ahlgårdin ilmeisin seuraaja oli Karo. Masentunut työtön graafikko ei täysin vastannut minun kuvaani kaupungin hallitsijasta, ja mikä pahinta, oli esitetty veikkauksia, että tukholmalaisia vampyyrinmetsästäjiä saattoi olla Karon perässä. Tämä olisi heille varmaan jonkinlainen koulutustehtävä, koska jos Karon onnistuisi löytämään, en uksonut hänen tarjoavan suurta haastetta huntereille.
Illan ensimmäinen mutka matkaan tuli Saila-sihteerin soittaessa Urheilupuistosta. Hän oli juuri kadottanut erään kaupungin työntekijöistä mahdolliseen keijuporttiin. Kuisman kanssa riensimme tutkimaan asiaa. Sade oli yltynyt ja ilta pimentynyt kun pääsimme paikan päälle, lenkkeilypolun varrella olevalle kivikehälle keskellä urheilukenttäkukkulaa.
Konkreettisia jälkiäkin kivien ympärillä näkyi, mutta suurin havainto oli aivan oikea portti, joka oli päättyvän polun päässä. Portti ei näyttänyt oikein miltään, mutta sen suuntaan puhalsi tuuli - tai ehkä se imi ilmaa puoleensa. Kuisma käveli siitä läpi, ja ehkä katosi - en tiedä, en pystynyt täysin hahmottamaan mitä tapahtui. Porttia itsessään oli vaikea katsoa. En ollut mitään tällaista aiemmin nähnyt, eikä minulla ollut suurta halua astua lähemmäs. Kuisma viipyi toisella puolella pari minuuttia, ja palasi sitten kertomaan, että portti tulisi jotenkin merkitä jotteivät lenkkeilijät eksyisi siihen. Antero-niminen kaupugin työntekijä oli jo hävinnyt sen kautta ties minne.
2
Kivikehältä löytynyt kiiltävä, joko värilliseltä lasilta tai rubiinilta näyttävä kivi ei ollut paljastanut itsestään paljonkaan tutkittaessa. Lähdimme hotellilta takaisin sateeseen toimittaaksemme sen Kuuralle. Elättelin toivetta, että hän ei haluaisi sitä ja voisin koettaa myydä sen eteenpäin jalokivenä, mutta niin onnekas en ollut.
Kuuran asunnolla katseltiin musiikkivideoita, ja osa taiteilijaporukasta oli vintillä tekemässä rituaaleja. Kuisma oli värvännyt meidät mukaan etsimään keijujen punaista avainta. Tehtävänannoltaan tämä oli eräs epämääräisimmistä arvoesinejahdeista milloinkaan. Avaimesta ei ollut kuvaa tai tarkkaa kuvausta, se sijaitsi joko Turussa tai sitten jossain keijujen Mikä-mikä-masssa, ja oli mahdollista että avain oli itse asiassa muuttanut muotoaan Pihlaksi. Onneksi sopimuksessani on kohta "epämääräisen työn lisä" juuri tällaista hölynpölyä varten.
Pihla näytti puoliuniselta, ja koetin hieman jututtaa häntä avaimesta, mutta hän ei myöntänyt tietävänsä siitä mitään enkä voinut oikein painostaa. Asiaan pitäisi palata myöhemmin. Minun pitäisi myös selvittää, kontrolloiko Linneaa jokin hänen itsensä ulkopuolinen henki, mutta koska omilla lahjoillani tällainen tutkimus olisi vaatinut melkoista sosiaalihakkerointia, en sitäkään voinut tehdä keskellä yleisötapahtumaa. Päädyn esittelemään itseni ainoalle paikallaolijalle, jota en ennestään tuntenut - Milja-nimiselle nuorelle naiselle, joka sanoi tekevänsä "sitä ja tätä". Niinhän me kaikki.
Kun musiikkivideot vaihdettiin Fight Clubiin, siirryin viereiseen huoneeseen juttelemaan Karon kanssa. Yllätyksekseni Karo oli reipastunut melkoisesti sitten viime näkemän, ja vaikkei hän vieläkään mitään luontaista hallitsija-ainesta ollut, ajatus hänestä kaupungin korkeimman epäkuolleen viran haltijana ei ollut ehkä samalla tavoin täysin älytön kuin se olisi ollut vuotta aiemmin.
Toinen yllätykseni tuli, kun mainitsin tästä asiasta, ja Karo puisteli kiivaasti päätään ja nyökkäsi toisen huoneen suuntaan. V-sanaa ei saanut nyt täällä mainita, koska Milja oli vampyyrinmetsästäjä Tukholmasta. Hän oli täällä ainakin näennäisesti Alissan kaverina, mutta mahdollisesti hänellä oli muu agenda. Kenties hän oli tekemässä tiedustelua, ehkä hän oli tutkimassa oliko joku tästä yhteisöstä vampyyri ja sitten raportoimassa muulle ryhmälleen löydöistään.
Osoitti melkoista pokkaa päästää Milja näin lähelle, mutta jos kortit pelattaisiin oikein, hänen päästämisensä sisään saattaisi toki hälventää hänen epäluulojaan. Sittenkin minusta tuntui huonolta ajatukselta hengata tällaisen ruutitynnyrin lähellä. Voisin käydä Pihlan kotona nuuskimassa laatikoista punaista avainta, mutta tälle yölle se ei tuntunut järkevältä ajatukselta. Hotellivuode kutsui.
3
Lauantai, 27.9. 2014
Centron aamiainen oli erinomainen. Päivi kertoi sen aikana unistaan. Kuisma oli toivonut meidän pyrkivän selvittämään Kristallitornin valtiattarelta (keijupäällikkö uneksunnassa tai jotain sen suuntaista) punaisen avaimen sijaintia, ja Päivi oli koettanut unihallinnalla jutella tämän kanssa, mutta saanut jotain hyödyttömiä tuloksia. En kiinnittänyt paljonkaan huomiota unennäköön, vaan ehdotin että lähtisimme tarkistamaan eilisen keijuportin.
Sade oli loppunut ja urheilupuisto oli päivänvalossa vähemmän aavemainen ja enemmän urbaanirappiollinen. Sentään itse portti oli kiinni. Kivikehän ympäriltäkään ei löytynyt mitään uutta kiinnostavaa. Ilmeisesti meidän olisi sitten tehtävä oikeita töitämme. Aloitimme juttelemalla Kuisman kanssa.
Koulussa Kuisma kävi päälle kuin yleinen syyttäjä, ja vaati selitystä siitä, mitä olimme oikein tehneet viime yönä, miten olimme yhteydessä keijuihin ja ties mitä. Moinen äkäisyys hieman harmitti minua - teimme kaikkemme saadaksemme työmme suoritettua kunnolla, hienoinen arvostus ei haittaisi - mutta pankkitilini ajatteleminen tyynnytti minut. Lähtöalustalle jäänyt Romanian keikka ja pari kalliinpuoleista ostosta tarkoittivat, että minun olisi parempi vaan tehdä reippaasti töitä Turussa, eikä minulla olisi varaa diivailla vaan koska paikallinen työnjohtaja ei ole pelkkiä haleja ja suukkoja kaiken aikaa.
Päivi selitti unitestinsä, ja Kuisman mieliala vaihtui kiukusta kiinnostukseen, sitten innostukseen. Hän halusi Päivin viestivän enemmänkin keijujen kanssa. Minusta tämä idea ei ollut murskaavan hyvä - meillä oli aivan riittävästi osaamista murtovarkauksien ja epäeettisen tieteen aloilta sotkeaksemme keijumagiaa tehtävälistaamme - mutta jätin tämän sanomatta. Joka tapauksessa tämänhetkisten agendojemme ajaminen pelkästään teknokratian keinoin tuntui olevan umpikuja, joten jos voisimme käyttää maagisia lisämenetelmiä, sen parempi.
Tukholmalaiset vampyyrinmetsästäjät olivat edelleen pelottava ajatus. Vaikka epäilinkin, että mitään sellaisia ei kaupungissa olisi, suostuin silti käväisemään Kuuran asunnolla auttaakseni siellä majailevaa Karoa suunnittelemaan pakonsa mikäli asuntoon tunkeutuisi päiväsaikaan aseistettuja fanaatikkoja. Ideanpoikani paon toteuttamiseksi osoittautui yltiöoptimistiseksi: Karo oli päiväsaikaan niin heikko, että pystyi tuskin liikumaan silloinkin kun verhot olivat kiinni. Lisäksi asunnon ikkunoiden kautta pääsi ainoastaan kadulle, ja se sekä takapiha olisi naurettavan helppoa kontrolloida yhdellä ainoalla autolla. Arvelin, että viisi vampyyrinmetsästäjää pystyisi tuhoamaan asunnon täydellisesti muutamassa minuutissa. Asuntoa ei voinut linnoittaa, eikä Karoa saanut pois sieltä.
Koin oloni jälleen uhatuksi. Jos ulkona todella kuljeksisi raskaasti aseistettuja ruotsalaisia, en tahtonut olla heidän ja heidän kohteensa välissä. Poistuin asunnosta, ja kerroin tilannearvioni Kuismalle. Ulos lähtiessäni tuntui siltä, että jokaisesta ikkunasta kurkisteli vampyyrinmetsästäjiä, ja jalkakäytävälle Kuuran asunnon eteen parkkeerattu ambulanssikin vaikutti minusta lähinnä piilopaikalta aseistetuille kommandoille. Olin hyvilläni saadessani vähän etäisyyttä itseni ja Karon väliin, ja pääsin Päivän kanssa toteuttamaan tehtäviämme.
Päätimme jakaa voimamme. Päivi koettaisi saada Pihlasta ja punaisesta avaimesta enemmän tolkkua, minä penkoisin Linnean päätä. Pihla ilmestyikin kirjaston kahvilaan, ja alkoi jutella Päivin kanssa unista. Kävi ilmi, että Pihlakin oli havainnut Päivin edellisöisen keiju-unen. Onneksi kukaan ei ollut urkkinut minun uniani, ne kun olivat olleet hieman ahdistavia ja väkivaltaisia. Centro-hotellissa yöpyminen oli vain palauttanut mieleeni viimejouluisen painajaismaisen kokemuksen mustan ritarin ja maailmoja syövän tyhjyyden kanssa, ja nukahtaminen oli edellisiltana ollut hieman vaikeaa.
Linneakin ilmaantui paikalle, ja houkuttelin hänet kertomaan minulle sekä Kuisman kiukuttelutaipumuksista että omista yliluonnollisista kokemuksistaan. Linnea myönsi puhuvansa Jartsan hengen kanssa ilman että asiaa edes kovin pahasti tähän suuntaan johdattelin. Koetin arvioida bluffasiko hän, ja tulin siihen tulokseen, että ainakaan mikään Jartsaa suurempi henki ei hänen tietoista ajatteluaan dominoinut. Alitajunnassa mahdollisesti piileskelevistä möröistä ei omalla osaamisellani voinut sanoa sen enempää.
4
Käsityöläiskadun alla kiemurteleviin kellareihin laskeutui ainakin puoli tusinaa ihmistä ja lähes-ihmistä - käytännössä Turun hallinnon koko kaveripiiri. Kellari sijaitsi edesmenneen Jartsan asunnon alapuolella, ja Kuisma oli värvännyt kaikki mukaan etsimään sinne kenties jääneitä rituaaliesineitä.
Pengoin itse kellarin hankalimpia kolkkia, mutta lopulta laatikollisen maagista tarpeistoa löysi joku muu. Mukana oli myös 90-lukulaisesti levyke, jonka lukemiseen soveltuvaa konetta minulla ei ainakaan heti käsillä ollut. Kellarit olisivat soveltuneet vaikkapa Karolle piilopaikaksi hyvin, ja jos vielä seuraavana päivänä tukholmalaisten uhka olisi päällä, olisi ehkä kätevää jos häne ennen auringonnousua hankkiutuisi tänne.
Kellariryöstön jälkeen selvisin viimein syömään. Ravintola Fontti osoittautui mainioksi paikaksi jossa viettää iltapäivän viimeiset tunnit auringonlaskua odotellen. Ruoka oli hyvää, jälkiruoka samaten ja tila oli oikein viihtyisä. Kun aurinko alkoi oikeasti laskea, suostuin viimein käväisemään Kuuran kotona. Yksikään tervejärkinen vampyyrinmetsästäjä ei sitä uhkaisi pimeäntulon jälkeen.
Kuisma antoi meille oitis lisää tehtäviä. Päivi oli aikeissa jatkaa keijujen tavoittelemista unimaailmassa - hän osoittautui pätevimmäksi uneksijaksi, joka tällä hetkellä käytettävissä oli. Minä sain hommakseni varastaa naisten alusvaatteita, tarkemmin Linnean ja Ronjan alusvaatteita heidän kotoaan. Kuisma tarvitsi näitä rituaalikäyttöön; koetin kysyä hieman detaljeita, mutten saanut. Samapa tuo, epämääräisyyslisillä rikastuu.
Linnean hotellihuoneeseen murtautuminen oli lastenleikkiä, mutta Ronjan asunto huoletti minua enemmän. Olin käynyt siellä kahdesti aiemminkin, ja tiesin edelleen, että hukka voisi haistaa minut jos olisin varomaton. Suunnittelin iskuni tarkalleen: nopeasti sisään kasvot ja hiukset käärittyinä kosteaan pyyhkeeseen, suoraan makuuhuoneeseen, vaatekomerosta ensimmäinen näkyvä alusvaate, sitten ulos. Täysin hajuton tehtävä ei ollut, joten minun oli vielä suoritettava jatko-osa.
Karo, Ronja, Linnea ja Kuisma istuivat Shamrock Cafessa, jonne pelmahdin vastoin Kuisman toiveita. Toimitin hänelle ryöstösaaliin, ja ilmoitin, että minun olisi pakko hengata tovi Ronjan seurassa, jotta hajujälkeni tarttuisi tähän; siten tämä ei kotonaan erottaisi sinne jääneitä jälkiä niistä, jotka olivat kiinni hänessä itsessään. Tämä oli varsin raskasta, koska taiteilijamme oli taas maanisella vaihteella ja puhui rivoja ja levottomia. Hohottelin mukana rivouksille ja hengasin Ronjan lähellä hyvän tovin. Kun lopulta arvelin hajujälkeni tarttuneen hukkaan, lähdin hotellille kuuntelemaan Päivin unimatkakokemuksia.
Pitkälle en päässyt, ennenkuin sain tekstiviestin Kuismalta. "Ronjan asunnon maagiset suojaukset laukesivat. Jos epäilevät sua syylliseksi, valehtele, tarvittaessa 'tutkin maagisesti' "
Hitto. Tietysti asunnossa oli ollut suojana paitsi Ronjan hajuaisti, myös Alissan maagiset kyvyt. En tiennyt miten ekstensiivisiä ne olivat; edellistä kahta murtoa (joista vaan toinen oli minun tekemäni) ne eivät olleet onnistuneet jäljittämään. Toivon mukaan taitoja ei oltu hiottu viime aikana.
5
Päivillä ja Pihlalla oli aikomuksena tehdä yhteisiä unitutkimuksia. Pihla oli Alissan kanssa tutkimassa murtoani. Ajoimme paikan päälle noutamaan Pihlaa, ja meidät pyydettiin sisään. Päätin, että röyhkeys ja kylmäpäisyys olivat nyt oikea lähestymistapa.
Niinpä kävelin sisään asuntoon murtoasiantuntijan roolissani, ja tiedustelin puuttuiko mitään ja oliko missään jälkiä. Kun näitä ei ollut, arvelin että asuntoon oli kenties jätetty mikrofoni ja kävelin ympäriinsä paikantaakseni sellaisia. Mitään ei löytynyt, kovin yllättävää. Mutta ilmeisesti en ollut epäiltyjen joukossa: Alissa arveli jonkin maagisen voiman olevan murron takana. Hyvä näin.
Sitten roolini murtovarkaana, autonkuljettajana ja sosiaalihakkerina oli ohitse, ja sain loppuillan viettää pelkän etsivätyön parissa. Tai paremminkin, Päivi sai; minä toimin tukijoukkoina. Eilisiltana Karo, Kuura ja kumppanit olivat jättäneet Urheilupuiston keijuille uhrilahjaksi viimeisen lettunsa, ja saaneet vastineeksi kirjeen jossa oli keijuilta tuotu ennustus. En ryhtynyt itse keijuarvoitusta tulkitsemaan paria ohimenevää heittoa lukuunottamatta, ja Päivikin fokusoitui unimagiaan.
Partnerini äkillinen maaginen herääminen hämmensi minua. Päivi kertoi taannoisen burnouttinsa saaneen hänet miettimään uudelleen priorisointiaan. Hänellä oli keijuista paljon kokemusta - hän oli ollut keijujen vankina neljännesvuosisadan - ja tähän saakka hän oli pelännyt näiden alkavan jahdata häntä jos hän antaisi mitään merkkejä olemassaolostaan. Mutta Turussa keijut eivät uskaltaneet edes olla, joten täällä saattoi kokeilla turvallisesti. Asioiden ratkominen oli lähtenyt tiukan maagiseen suuntaan, ja minun kiinnostukseni edes yrittää pysyä kaikesta kärryillä vaimeni. Unimagiaa, keijuja, koirahenkiä, ihmisenmuotoisia avaimia jotka eivät olekaan avaimia vaan ovia ... päätin edelleen keskittyä tilanteen käytännöllisiin aspekteihin, niin että jos sellaiset yllättäen osoittautuisivat olennaiseksi, aivan kaikki eivät olisi maagisen ajattelun solmuissa.
Olennaisin asia illalla oli pelata nettipokeria ja aina välillä käydä varmistamassa, että torkkuja ottava Päivi ei ollut kadonnut unimaailmaan. Ajatus hotellihuoneessa tehtävästä keijumagiasta huoletti minua hitusen, mutta Päivi oli suhtautunut ennakkoluulottomasti murtokeikkoihin joissa hän oli toiminut tukenani, enkä suinkaan tahtonut olla partneriani huonompi.
Puoleenyöhön mennessä tutkimussuunnat oli kulutettu jotakuinkin loppuun, ja merkittävästi tuloksia ei oltu saavutettu. Äänestin nukkumaanmenon puolesta, ja ehdotus hyväksyttiin.
6
Sunnuntai, 28.9. 2014
Puhelin soi. Ei omani, vaan Päivin. Ympärillä oli pimeää, aamu ei ollut vielä tullut, kello ei ollut vielä kuuttakaan. Yritin lipua takaisin uneen, mutta avainsanat puhelussa ravistivat minut unesta.
Soittaja oli Pihla. Kuura oli yrittänyt murhata Samuelin kirveellä. Samuel makasi verta vuotavana Kuuran asunnolla.
Kiskoimme itsemme liikkeelle, vaatteisiin ja autoon. Singahdimme muutaman korttelin matkan Kuuran asunnolle. Ovea avaamaan tuleva Pihla oli järkyttynyt, eikä hänen puheestaan saanut tolkkua, mutta sentään hän oli ehjä. Asunnolla Samuel oli yltä päältä veressä, mutta istui tuolilla parempikuntoisena kuin olisi voinut odottaa. Syykin selvisi: Karo oli juottanut hänelle tilkan vertaan. Tämän vuoksi ambulanssia ei oltu tarvittu. Entäpä poliisia?
Poliisikin olisi ollut turhaa. Kuura oli jo saanut rangaistuksensa. Karo oli iskenyt häneen hampaansa, juonut hänet kuiviin ja repinyt häneltä pään irti.
Tarkempi tapahtumaketju pysyi vielä hämärän peitossa, mutta talon vintillä näkymä oli hirveä. Lattia lainehti verestä ja eräässä nurkassa oli ilkeän näköinen rituaalikehä. Betonilla makasi Kuura, vailla päätään. Raudan löyhkä oli läpitunkeva.
Jos vastaan tulee ruumis, on normaali reaktioni poistua paikalta vikkelästi. Tämä ei ollut mahdollista. Pakotin kakimisrefleksini kuriin. Kuura käärittiin asunnosta noudettuun mattoon, Päivi alkoi sekoitelle maagisia liuottimia verijälkien siivoamiseksi. Värväsin Karon auttamaan minua kantamaan Kuuran mattokäärössä auton takakoslaan, ennenkuin ulkona alkaisi liikkua ihmisiä.
Sitten minulla oli väkivaltaisesti kuollut ruumis autoni takakoslassa. Partnerini siivosi juuri murhan jälkiä. Nopean arvion mukaan tämä tarkoitti, että jos viranomaiset osuisivat paikalle, olisi odottavissa syyte avunannosta murhaan. Juuri tällaista en tahtonut tehdä. Mutta tiesin, mitä Sari minulta tällaisessa tilanteessa odottaisi, ja tiesin, että hänelle soittaminen ei muuttaisi asioita lainkaan. Karoa piti auttaa, mikä tarkoitti ruumiin hävittämistä.
Kuisma tai Linnea eivät vastanneet puhelimeen, ja epäiltiin heidän lähteneen kaupungista kokonaan. En todellakaan voinut syyttää heitä tästä. Mutta Karo oli nyt komennossa. Päivi sai hoitaa siivouksen yksin - hän selvisi veren ja visvan kanssa minua paremmin - minä keskityin selvittämään, mitä oikein oli tapahtunut. Samuelin ja Pihlan mukaan Kuura oli koettanut kutsua jotain kosmisen luokan entiteettiä, kenties samaa pimeyttä josta olin nähnyt vilauksen viime jouluna. Ilmeisesti maagi oli tahtonut kaksi kaveriaan uhreiksi, ja kun nämä eivät olleet aivan vapaaehtoisia, hän oli tarttunut kirveeseen. Onneksi Karo oli ollut paikalla.
Ronja ja Alissa saapuivat paikalle henkiseksi tueksi. Tämä paikka ei kuitenkaan ollut enää turvallinen, joten juuri ennen auringonnousua Karo ja muut lähtivät lähellä sijaitsevalle Samuelin asunnolle. Minä ja Päivi jäimme viimeistelemään asiat vintillä. Sen jälkeen suuntasimme hotellille, Kuura yhä auton takakoslassa.
7
Törmäsin millaisiin kauheuksiin hyvänsä, ruokahaluuni ne eivät kyenneet vaikuttamaan. Adrenaliiniherätys oli saanut aikaan valtavan nälän, ja vaikka verilettuja tai yleensäkään lihatuotteita en juuri nyt tahtonut nähdä, tukeva aamiainen maistui silti. Syönnin aikana Päivi ja minä pohdimme mitä tehdä Kuuralle.
Päivi sanoi, että hän pystyisi liuottamaan ruumiin samoilla maagisilla keinoilla joita hän käytti verijälkien siivoukseen. Tämä kuitenkn tarvitsi vaikkapa kylpyammeen täynnä vettä, ja sen jälkeen viemärin jonne jäänteet voisi huuhdella. Meillä ei ollut kylpyammetta, ja vaikka sellaisia löytyisikin kaatopaikalta, viemäröinti olisi pulma. Entäpä jokin lampi? Mutta mistä saisimme liikuteltavan vesisäiliön? Kävisikö kumivene?
Biltema oli sunnuntaiaamuna kiinni. Hyvinkääläinen kaverini Maija oli kuitenkin ollut muuttamassa Turkuun ostaakseen veneliikkeen, joten soitin hänelle ja pyysin häntä järjestämään minulle suurehkon kumiveneen jonka voisin ostaa. Maija hämmentyi yhteydenotostani, mutta liikenaisena pystyi kyllä toteuttamaan toiveeni. Puoli yhdeksän aikaan aamulla kävin sataman tuntumassa ja ostin käteisellä veneliikkeen omistajalta veneen, pumpun ja ohjekirjan.
Seuraavaksi ajoimme Littoistenjärven hiekkarannalle. Auton sai aivan rannan tuntumaan, ja kylmästä säästä sekä varhaisesta kellonajasta johtuen ketään ei ollut näkyvissä. Pumppasin veneen samalla kun Päivi kahlasi hyisevään veteen aloittamaan rituaalia. Kun veneessä oli tarpeeksi ilmaa, kippasin Kuuran maalliset jäänteet siihen, ja hinasin sen järveen. Sitten siirryin tarkkailemaan seutua samalla kun Päivi teki taikuuttaan.
Kymmenessä minuutissa kaikki oli ohi. Kuura oli liuennut täysin, kumivene upotettu rantaveteen, ja jäänteet hajoaisivat ympäri järveä. En ollut milloinkaan aiemmin ruumista hävittänyt, mutta jälki näytti olevan niin perusteellista, ettei ainakaan tarvinnut kantaa huolta vainajan löytymisestä. Samalla tuhottiin muutama verta päälleen saanut minun ja Päivin vaate.
Tilanneanalyysi olisi paikallaan. ABC:lta ostettujen aamiaistarpeiden myötä siirryimme Samuelin asunnolle, jossa useimmat Kuuran kaveripiirin jäsenet koomasivat. Ilmeisesti Kuuran pää oli yhä jäänyt asunnon jääkaappiin, mikä oli hienoinen tyylirikkomus mutta sentään koon puolesta helposti hävitettävissä. Enkä uskonut Karolla olevan suurempia psyykkisiä ongelmia tämän kanssa.
Keskustelu lähti taas maagisiin suuntiin: Päivi ja Pihla aikoivat edelleen käydä unimaailmassa tekemässä jotain. Minä syvennyin osakesalkkuni tilanteeseen, mitä nyt välillä juttelin Karon kanssa Turun asioista. Karo arveli, että kestäisi ruhtinaana ehkä viikon päätelen siitä, mitä Ahlgårdille oli käynyt. Minä koetin ehdottaa hänelle, että hän ei koettaisi johtaa Turkua kuin suuryritystä vaan ketterällä startup-logiikalla. Ainakin Karon aikeet olla tuomatta kaupungin palvelukseen toistaitoista tykinruokaa työkkärin jonosta kuulostivat melko humaaneilta. En heti myöskään keksinyt, kuka kaupungin muka haluaisi häneltä itselleen, jos Levin pääsy tänne vaan jotenkin estettäisiin.
8
Kuisma vastasi puhelimeen joskus yhdetoista aikoihin. Ilmeisesti hän ei ollutkaan kadonnut Bahamasaarille kaupungin kassan kanssa, vaikka mielessä se oli varmaan käynyt. Maagiset juonet jatkoivat muodostumistaan, ja pysyin niistä etäällä.
Jotenkin Päivin ja Pihlan unisuunnitelma oli paisumassa suuremmaksi. Ehkä unimaailmaan haluttaisiin ottaa mukaan myös Samuel, koska keijuennustus oli puhunut hänestä, ja kenties Linnea puhumaan henkien kanssa, ja Ronja tuomaan turvallisuutta ja ... Kukaan ei onneksi koettanut ehdottaa, että minut otettaisiin mukaan; kaupungin kassassa ei olisi siihen riittävästi rahaa.
Kävin kuitenkin noutamassa Ronjan kotoaan Samuelin asunnolle, kun hänet oltiin saatu suostuteltua mukaan. Sitten lähdin itse ostoksille. Kävin poimimassa Stockmannilta itselleni uuden takin korvaamaan verisen ja tuhoutuneen, ja silmäilin viihde-elektroniikkaosiota kun Päivi soitti. Hän sanoi, että Kuisma oli saapunut paikalle ja toimisi vartijana koko joukon koettaessa unimatkaa, ja toivoi että olisin hänen luonaan tukijoukkona. Ajatus ei minua valtavasti innostanut, mutta olin kuitenkin edelleen töissä. Niinpä ajoin takaisin Aninkaistenmäelle. Kuisma soitteli minulle ja hoputti minua paikalle, mutta parkkipaikan löytäminen oli tuskaa.
Samuelin asunnolla verhot oli pimennetty, ja hiljaisuuden läpi makuuhuoneesta kuului usean nukkuvan ihmisen hengitys. Pehmeä musiikki oli saattanut henkimatkailijat uneksuntaan. Kuisma oli yhä hereillä, ja toivoi minun valvovan ulko-ovea siltä varalta, että joku koettaisi tulla kolkuttamaan.
Vartiointihomma tuntui puuduttavalta. Mitään ei täällä ollut tapahtumassa, kaikki vaarallinen oli uneksunnassa. Edes poliisilla ei ollut mitään syytä tulla kolkuttelemaan tämän asunnon ovelle.
Sitten takaani kuului ääni, kuin henkäys. Käännyin ympäri juuri parahiksi näkemään, kuinka eteisessä oleva valtava peili hajosi tuhanneksi sirpaleeksi, ja jotain valtavaa ja lonkeroista työntyi ulos sen tuolta puolen. Se oli mahdotonta - peili on vain pinta, joka kimmottaa siihen osuvat fotonit takaisin, ei portti oikeaan maailmaan. Näin kertovat kaikki fysiikan opintoni, mutta ne eivät tietenkään tavoittaneet koko totuutta.
En jäänyt edes ottamaan kenkiäni kun tempaisin oven auki ja syöksyin porraskäytävään. Mitään en tuolle hirviölle mahtaisi, tempaisin puhelimen esiin ja nappasin pikavalinnasta Päivin numeron siinä toivossa että hän heräisi puhelimen sointiin ja ehkä ehtisi pelastaa itsensä ennenkuin lonkeroinen peilihirviö pääsisi hänen luokseen. Minun olisi ehkä pitänyt keskittyä enemmän pelastamaan itseni.
Kuisma oli takanani. Metriä ennen kuin tavoitin ulko-oven valoneliön hän tarttui minuun voimilla, jotka eivät olleet inhimillset, ja pureutui niskaani hampailla, jollaisia hänellä ei pitänyt olla.
En tuntenut mitään kun hän raahasi minut takaisin Samuelin asuntoon. En edes siinä vaiheessa, kun hän heitti minut kohti lonkeroista irvokkuutta, joka kietoutui ympärilleni kuin laiskasti liikkuva neste.
Perjantai
Karo alkoi pikku hiljaa tottua olemukseensa epäkuolleena vertaimevänä yön olentona. Veren hankinta onnistui nykyään sillä, että soitti jollekulle hoidolleen, iski sitä luontaisella viehätysvoimalla päin näköä niin ettei se tiennyt oliko tulossa vai menossa ja joi itsensä täyteen. Sitten vaan syöttämään uhrille hiukka rautatabletteja, pyyhkimään sen muistista kaikki torahampaisiin ja puremiseen liittyvä ja merkkaamaan kalenteriin koska siitä voisi taas turvallisesti juoda aiheuttamatta pahaa anemiaa. Oli jopa saanut kerättyä parista juoposta muutaman pullon hyvin alkoholillista verta, joten kun ihmiskaverit ryyppäsivät saattoi Karokin ryypätä. Datura oli toki piikki lihassa, koska sitä piti nähdä viikottain ”Vampyyriksi opettelun A ja Ö” kurssilla ja kestää paitsi edellämainitun vaihtelevaa mielenlaatua, myös ajoittaista hulluutta ja hakatuksi tulemista jos sanoi jotain tyhmää, mutta ehkä se nyt oli hinta joka piti maksaa siitä, että sai oleilla aika rauhassa ilman kaikenlaista hallinnollista sälää.
Karo tunsi myös vihdoin löytäneensä tavan olla vampyyri. Kyseinen tapa eli ”piileskele ihmisten seassa ja esitä vaaratonta ja suojeltavaa pikku hirviötä, jolle kaikki uskoutuvat ja johon kaikki tukeutuvat kriiseissä” ei varmasti ollut se ylevin ja dramaattisin tapa, mutta toimi Karolle. Ihmisten läsnäolo, niiden taipumus kasautua halimaan, niiden lörpöttely jostain telkkaohjelmasta ja niiden tapojen matkiminen antoivat kaikki ankkureita, jotka pitivät järjissään, kauempana siitä pimeyden ruhtinaasta, joka ei vaan välitä eikä enää mene ihmisestä mitenkään päin. Karo oli vakaasti päättänyt olla ihmismäisin vampyyri ikinä, koska oli nähnyt sen toisen ääripään ja ajatuskin kammotti.
Ihmismäisyyshankkeeseen kuului ajoittaista ruuanlaittoa, jotenka Karo sitoi esiliinan vyötäisilleen, tarkasti ettei Kuisma-Datura ollut tulossa ihan juuri kylään (keittiössä hääräävä pikkuvampsy olisi taas aiheuttanut harrasta valitusta yksityisellä tapaamisella) ja ryhtyi paistamaan lettuja ja lähettämään tekstareita. Linnea tunsi olonsa huonoksi ja Karo huolestui, mutta ei sentäs kysynyt onko se syönyt tarpeeksi rautaa. Linnean kanssa ehdittäisiin kyllä jutella. Lopulta kämppä oli taas täynnä väkeä. Ronja oli hyvällä tuulella ja ihanan tasapainoinen, Alisa toi kaverinsa Miljan, Samme poikkesi tapaamaan Kuuraa ja Linneakin raahusti paikalle.
Karo ei halunnut tulla kaapista Alisan tavisfrendin nähden, jotenka raahattiin Linnea viinipullolla ja piknikhuovalla varustautuneena ullakolle juttelemaan. Yksinäisen hehkulampun valossa, sateen ropistessa kattopelteihin ja niiden rämistessä tuulessa sitten kysyttiin Linnealta oliko se ghouli. Ei kuulemma, mutta Daturan verta se oli kyllä juonut ja tiesi että Kuisma oli kulissi, ei aito ihminen. Juteltiin ihmisten ja vampyyrien maailman eroista. Linnealla oli kuulemma joku toinen ja oli koettanut saada aikaiseksi eroa Daturan kanssa. Karo mietti hetken omistushaluista Daturaa, joka ei varmaankaan ottaisi erouutisia tyynesti ja neuvoi Linneaa olemaan tosi tosi varovainen hankkeessaan päästä vampyyripoikaystävästään. Jos annat sen kyllästyä suhun? Datura oli kuulemma todella huomaavainen, hellä ja nössö poikaystävä. Että mitä? Elävästi nousi kuva mieleen viime tapaamisesta, jolloin arvoisa kaheli oli ohimennen rikkonut Karolta taas pari luuta ihan vaan koska ”et seiso tarpeeksi suorassa”. Jee, eli mun kaveri tapailee psykopaattia, sillä ei ole aavistustakaan mikä hirviö on kyseessä ja en voi sille ihan suoraan sitä kertoakaan tai kyseinen hirviö saa sen selville ja tekee musta selvää. Vittu. Oli myös oltava jokseenkin uskollinen Daturalle, sehän kummiskin piti herra A:n poissa Karon elämästä ja opetti vampyyriksi eli sillekin oltiin velkaa. Luovittiin siis eturistiriidassa kehoittaen Linneaa olemaan varovainen.
Ullakon ovelta kuului koputus ja siinä paha missä mainitaan. Seuraan liittyi Datura. Oli kuulemma tärkeää kerrottavaa. Tärkeää todellakin, herra A kun oli päättänyt lähteä hittoon Turusta, Daturan täytyisi ehkä hankkiutua eroon Levistä houkuttelemalla tämä muualle ja pysyä myös itse poissa ja koska Turussa oli yliluonnollisten sääntöjen takia oltava vampyyrihallitsija jäljelle kyseistä tointa täyttämään jäi....Karo. Karo ei ylennystään purematta niellyt vaan esitti pitkän listan asioita joiden takia Turun vampyyriruhtinaan arvo ei ihan istu jollekin, jolla on häthätää päälle vuoden kokemus vampyyrinä olemisesta, henkilökohtainen arvovalta ja karisma miinuksen puolella ja joka ei nyt vaan millään tavalla vakuuta ensimmäistäkään ulkopaikkakuntalaista vierasta arvovallastaan, ei vaikka ratsastaisi Ronjalla ja uhkailisi tulijoita ihmissudella. Ei auttanut, se on joko elettävä Turussa ruhtinaana taikka poistuttava Turusta ja tultava tapetuksi ekassa kaupungissa johon osuu. Voisi toki tulla tapetuksi täälläkin, koska Tukholmasta oli ilmeisesti tullut vampyyrinmetsästäjiä. Ja Milka muuten oli yksi heistä, paras varoa. Vittu. Ronjan vierailu ullakolla osui tähän hajoiluvaiheeseen ja ihmissusi sai ihmetellä miksi Karo hekottaa hysteerisenä ja Linnea ja Kuisma kohauttelevat olkiaan. Linnea ja Ronja lähtivät takaisin alas ja Karo kokoili itsensä siinä pelossa, että Datura ryhtyy väkivaltaiseksi ja kertoi kiltisti mistä oli jutellut Linnean kanssa (jättäen pois tietty sen, että Linnea halusi poikaystävästään eroon). Joku Karoliina Ruotsista oli kuulemma leikkinyt Linnealla ja siksi tämä oli sekaisin. Lisäksi Datura uskoi Linnealla ja Ronjalla olevan jotain vispilänkauppaa. Karo ei voinut kuin sisäisesti pudistella päätä tälle sotkulle, monisataavuotias vampyyri kriiseilee jostain tyttöystävästään minulle ja en voi kuin koettaa neuvoa ottamaan rauhallisesti. Voi Linnea mihin olet mennyt sotkeutumaan. Saatanan vampyyrifetisisti, mitä jos otettaisiin sellainen sääntö, että kun olet kuollut niin et saa enää sekaantua ihmisiin mitenkään romanttisessa tai seksuaalisessa mielessä, koska siitä ei vaan hyvää seuraa? Karo oli valmis rupeamaan ikuiseen selibaattiin nähtyään mitä sotkua yliluonnollinen viehätysvoima yhdistettynä maagiseen vereen sai aikaan.
Palattiin hetkeksi takaisin alas, mutta yksityiset juttutuokiot jatkuivat ja ehkä hiukka himmensivät ”olen normaali, tralalaa” yrityksiä Miljan silmissä. Siis mähän olen normaali, ihmiset vaan kovasti haluaa keskustella mun kanssa kaksin. Seuraavaksi ullakolle lähdettiin sihteerin kanssa ja kuultiin siltä lisää hallinnollisia seikkoja kuten suunnattoman rahapulan, taipumuksen hukata työntekijöitä porteista ja muuta mukavaa. Seuraan liittyi taas Ronja, joka halusi tietää miksi Linnea käyttäytyi niin oudosti. Siinä sihteeri ja Karo sitten pohtivat koodikielellä olisiko Linnea sittenkin ghoulattu eli tämä ei vaan fyysisesti voisi luopua Daturasta Ronjan ihmetellessä mitä nuo kaksi oikein sössöttivät. Ghoulaaminen paljastui tosi häijyksi jutuksi ja Karo helpottui ettei sittenkään ollut ujuttanut vertaan esim. Pihlan aamuteehen, ehkä parasta sittenkin pitää ihmiset ihmisinä, ghouleina ne kun on vampyyrin armoilla ikuisesti. Karo ei halunnut lemmikkejä, joita ei voi jättää oman onnensa nojaan edes viikoksi.
Janne ja Päivikin olivat käyneet asunnolla, mutta lopulta paikalle jäivät enää Samme, Pihla ja Kuura. Päätettiin viedä urheilupuistoon yhden ulottuvuusportin lähelle keijuille kirje ja lahjus. Valitsimme viimeisen letun ja vaahterasiirappia, koska hei, halusimme tosiaan syödä sen letun eli eiköhän siinä ole ylevää lahjaa kerrakseen.
Sade oli lakannut ja pimeässä puistossa näki tähtitaivaan hyvin. Hiippailtiin viemään lettu ja kirje saarnipuun juurelle ja laitettiin kirje alle. Outoa toimintaa, mutta tässä katastrofissa on nyt pakko koettaa mitä vain ja ehkä keijut osaisivat auttaa Levin suhteen. Tai lakkaisivat ainakin syyttämästä meitä siitä.
Maagit laittoivat vielä unessajäljitysloitsuja yöksi, mutta muutoin porukka meni varhain nukkumaan. Karo istui keittiössä tuolilla, katseli ikkunasta öistä Turkua ja kirjaili taideprojektia kunnes aamu sarasti.
Lauantai
Karo koomasi patjallaan nurkassa, kavereita tuli ja meni, Janne ja Päivi kävivät julistamassa, että kämppä oli surmanloukku vampyyreille ja olisi parasta jos Karo muuttaisi. Ok, mutta ei nyt. Kuisma asensi Kuuran luvalla mustana ritarina esiintyneen poltergeist hengen kalloon vangittuna vahdiksi. Jotain sekin. Kaverit lähti penkomaan Jartsan kellaria ja Karo raahusti vessaan pukeutumaan ja meikkaamaan. Päätös oli myös saatu tehtyä, Karo jäisi Turkuun, kaikkein mieluiten hallinnon rauhaan jättämäksi sosiaalitapaukseksi, vähän vähemmän mielellään Daturan alaiseksi men in black-toimijaksi ja jos ihan pakko niin vaikka sitten helvetti soikoon ruhtinaaksi, mutta jäisi. Kaverit olivat täällä ja niistä pidettäisiin huolta, kuka ties voisi myös hiukka parannella Turun kerrassaan kammottavia (lue: olemattomia) työsuojelusääntöjä niin, että loppuisi tämä epäpätevien alaisten uhraaminen kaikenlaisista porteista sisään.
Ronjan kanssa huudettiin toisillemme siitä, miten se ei yhtään ymmärtänyt sitä paskaa mitä Karo niskaansa sai. Lopulta Ronjan hälläväliä ja haista vittu asenneohjelma alkoi jopa kuulostaa osittain toteuttamiskelpoiselta. Karo tajusi yhden tärkeän seikan. Jos Turku kerran tarvitsee ruhtinasta niin kipeästi niin hinnaksi ei muuten tasan riitä ”saat pitää henkesi”, hinta on vittu soikoon just niin korkea kuin minä määrään eli parhaimmillaan se, että saan saatana soikoon elää elämääni niinkuin haluan. Daturalle ei moisia ultimaatumeita uskallettu vielä ladella, mutta Karo päätti jatkossa sanoa hinnan aina kun haluttiin käyttää mystisiä vampyyrivoimia. Ehkä tästä vielä selvittäisiin ja paha asenne palkittaisiin.
Porukka päätti lähteä baanalle. Samme, Alisa, Kuura ja Pihla kahville ja Kuisma, Linnea, Ronja ja Karo ravintolaan. Kuisma-Datura alkoi vaikuttaa kovin ryytyneeltä ja sitä koitettiin kolmistaan piristää. Karo tavallaan symppasi, ei ollut virkaatekevällä ruhtinaalla ja Turun talkkarilla helppoa, kaikki vaan halusivat siltä jotain ja kukaan ei halunnut vaan hengata sen kanssa ja olla vaatimatta ihmeitä, mutta kun...mitäs oot vittu soikoon niin kilahteva ja epävakaa hullu, ainakin Karon ollessa kyseessä. Ota nyt järki käteen, dumppaa fangbanger Linnea, etsi jostain joku kiva tasapainoinen tyttöystävä jos sellaista kerta kaipaat ja lakkaa pyörittämästä tätä saatanan kolmiodraamaa sun, Linnean ja Ronjan välillä. Sääli etten millään uskalla sinulle tuota neuvoa antaa. Ravintolassa oli kyllä kivaa, Linnea ja Ronja demonstroivat ainoaa oikeaa supervoimaansa eli ”sano vahingossa jotain uskomattoman rivoa aina kun tarjoilija menee ohi”, porukka joi viiniä ja söi hyvin ja Kuismalle soitettiin vain pari kertaa ja silloinkin lähinnä ”Näin unessa söpön mustan koiran” uutisin, ei ”Turku palaa, apua” kriiseillä.
Ravintolasta päädyttiin Linnean työsuhdeasunnolle eli Scandic Marina hotellin sviittiin, jossa oli valtava peili sängyn takana ja punainen valaistus. Siellä jutut olivatkin sitten tasoa, erilaisten olentojen seksuaaliset tavat ja hei Karo, etkö haluaiskin kokeilla miltä ihmissusiveri maistuu? Ronjan lykätessä ranteensa sängyssä loikovan Karon suun eteen päätti pikkuvampyyri pelastautua seksimaanikoilta kavereiltaan. Verta teki kyllä mieli, mutta ei tasan imuttaisi Ronjaa Linnean JA Daturan katsellessa, kiitos ei. Sitäpaitsi oli seurannut ihan liian läheltä kolmikon kolmiodraamaa, joka olisi vältetty ihan vaan olemalla panematta ja imuttamatta ketä sattuu. Olisihan se vakaa ihmissuhde epäelämän kiemuroissa kiva, mutta ei vittu soikoon, ei Ronjaa, ei Linneaa, ei Daturaa, ei ketään noista pimahtaneista hulluista. Tilanne alkoi Karosta vaikuttaa epäilyttävästi porukan kieroituneita haluja toteuttavalta lavastukselta ”viedään se hotellihuoneeseen ja painostetaan se puremaan Ronjaa sen oman seksuaalisen vapautumisen nimissä”. Datura ehkä halusi sitä koska halusi Ronjan pois Linnealta, Linnea nyt oli vaan sekaisin ja Ronja oli oma älyvapaa itsensä, joten ei. Sitäpaitsi kuka tiesi miten ihmissusiveri reagoisi vampyyrin systeemiin joutuessaan, huonosti epäilemättä. Karo siis päätti lähteä lätkimään ennen kuin itsehillintä pettäisi ja kas, onneksi poltergeist hälytysjärjestelmä ilmoitti havainneensa ovella liikettä. Ihanaa! Hälyyytyyys! Mun täytyy juosta Kuuralle just nyt heti tosi kovaa! Pako seksimaanikkojen kammiosta ei ihan onnistunut, koska seksimaanikot tulivat mukaan, mutta ainakaan ne eivät enää saisi Karoa kolmistaan ahdistettua kanssaan samaan tilaan.
Hälytys osoittautui vääräksi, keijuilta oli vaan tullut vastaus, sekava ennustus, jossa mainittiin crownless ruler, guardian, one who does not know oneself ja monia muita. Eikun yhdistämään aasia häntään eli katsomaan keihin vihjeet sopivat. Kun kämppä tyhjeni heitti Karo vielä läppää sihteerin kanssa (Turun hallinto tulee Karon ruhtinaskaudella olemaan paitsi vihreä, liikkuva, ekonominen ja henkilökohtaista lähestymistapaa arvottava myös suunniteltu tavalla, joka saa lähikaupunkien ruhtinaat leimaamaan paikan sellaiseksi hullujenhuoneeksi ettei siitä kannata piitata). Siinä neljän aikoihin päätti Karo ottaa pienet nokoset ja vaipui rauhoittavaan koomaan, vaikka auringonnousuun oli vielä aikaa.
Sunnuntai
Karo heräsi siihen, että joku rämpytti ovikelloa. Keho kertoi auringonlaskun olevan lähellä ja olo oli asianmukaisen pöllämystynyt, vaikka liikkuminen onnistui vielä. Joku ovella, en tasan avaa, miksi Kuura tai makuuhuoneen lattialla nukkuva Samme ja Pihla eivät herää? Kun rämpyttäjä palasi Karo näki ovisilmästä Pihlan. Mitä se käytävässä tekee? Avaamaan ovi ja kuulemaan jotain sekavaa sokellusta ullakosta, Sammesta ja Kuurasta. Rituaali...okei, jotain mennyt pieleen. Eikun takki päälle ja juoksemaan portaat ylös. Ullakolla oli pimeää, joku rituaalikehä, Samme sen vieressä verta valuna ja henkitoreissaan ja Kuura jonkun kirjan kanssa sivummalla. Mitä vittua?
Karo kiiruhti Sammen luo ja näki tätä lyödyn vatsaan jollain terävällä. Käänsi selkänsä Kuuralle ja jos kyseessä olisi ollut tavallinen ihminen olisi Karo saanut seuraavaksi kirveestä selkäänsä ja liittynyt Sammen seuraan lattialle uhrattavaksi. Vaan kerrankin vampyyriydestä oli hyötyä, Karo näki silmäkulmastaan liikettä, kääntyi ja Kuuran heiluttama kirves napattiin yhdellä kädellä kiinni, tempaistiin mieheltä ja suunnattiin hamarapuoli uuteen lyöntiin, joka lennätti Kuuran päin seinää. Kiitos Datura jatkuvasta hakkaamisestasi, osaan nykyään väistää ja lyödä takaisin. Kuura? Kirvesmurhaaja? Mitä vittua? No huolehditaan siitä myöhemmin, pitää pelastaa Samme. Sitä on lyöty kirveellä vatsaan, verta on joka puolella, sidetarpeita ei käsillä....eikun oma ranne hampailla auki ja Sammen huulille. Juo! Vampyyriveri teki tehtävänsä, Sammen haavat alkoivat sulkeutua eikä se enää ollut välittömässä vaarassa. Sitten kuulustelemaan Kuuraa, joka oli kuulemma houkutellut Sammen ja Pihlan ullakolle ja yrittänyt uhrata rituaaliympyrässä. Kuura saatiin heräämään, mutta se vain jatkoi chanttaamista mieltä vailla. Tuki sen suu, sido se (millä?) ja kanna alas kuulusteltavaksi? Ai rappukäytävään vai, siellä voi olla jo joku koiranulkoiluttaja! Liian vaikeaa. Karo upotti hampaansa Kuuran kaulaan ja alkoi juomaan ihmistä tyhjiin. Kun ruumis retkahti elottomana seinää vasten tajusi vampyyri ehkä sittenkin munanneensa taas kaiken. Mitä jos se nousee tuosta, oletko nyt ihan varma, se on kummiskin maagi. Samme, annapa sitä kirvestä. Eikun hakkaamaan Kuuran pää irti, käärimään se Sammen takkiin ja pakenemaan Sammen kanssa ullakolta. Hirveä sotku sinne jäi, mutta huolehditaan siitä myöhemmin.
Linnoittauduttiin Pihlan ja Sammen kanssa Kuuran asunnolle. Kuisma ja Linnea eivät vastanneet, Alisa ja Ronja olivat tulossa ja Päivi ja Janne samaten. Hyvä Pihla, hälytit apua. Karo tunsi olonsa yhtä aikaa hirviöksi ja oudolla tavalla ihan hyvin puikoissa olevaksi. Olotila vaihteli ”vittu yäk, sä hakkasit sut majoittaneelta ystävältä just pään irti, mitä jos se olisi voitu pelastaa, saatanan kiittämätön paska olet” ja ”se saatanan paska uhkasi Pihlaa ja Sammea ja ne on mun, hyvää matkaa helvettiin kusipää, nyt varmistetaan, että emme jää tästä kiinni” reaktioiden välillä. Toimintakyky oli onneksi huipussaan, koska vaikka omaa verta oli luovutettu Sammelle oli itse juuri juonut tyhjiin yhden ihmisen eli kesti tässä vaiheessa aika lailla fyysisesti. Sammen tila tarkistettiin (haavat olivat kokonaan sulkeutuneet eli ei tarvinnut edes sideharsoa vatsaansa) ja sille ojennettiin viinapullo ensiavuksi, Pihlan annettiin roikkua Sammessa vain pienen mustasukkaisuuden vallassa ja kun Janne ja Päivi saapuivat delegoitiin niille ullakon siivous ja todisteiden hävitys. Jannen kanssa kannettiin Kuuran ruumis mattoon käärittynä Jannen auton takakonttiin, kun ihmiset valittivat irtileikatusta päästä vessassa laitettiin se muovipussissa keittiöön. Ronjalle ja Alisalle kerrottiin mitä tapahtui ja mopattiin veriroiskeet omasta naamasta.
Auringonlasku alkoi lähestyä ja eteen tuli kysymys jäädäkö tänne vaiko lähteä. Sammen kämppä oli lähellä ja päätimme evakuoitua sinne. Ronja lähti kotiin, mutta Karo, Pihla, Samme ja Alisa kasautuivat kaikki yhdeksi läjäksi Sammen sänkyyn ja puhuivat läpi kauheutta. Ihmisiä puhuminen helpotti ja Karokin arvosti hovinsa läsnäoloa, syyllisyys painoi Kuuran murhasta, mutta sekaisinhan se oli, jos se oli possessoitu niin vittu emme olisi voineet muutakaan tehdä, jos ei niin sama tilanne, ei ystäviään kirveellä pilkkovalle hullulle ole sijaa tässä kaveripiirissä. Tapoit just jonkun. Niin tapoin. Uhkasi ystäviäni, paha paha virhe se. Jos en olisi tappanut olisi Samme kuollut ja Pihla vielä enemmän palasina.
Kuisma vastasi viimein puhelimeen ja tuli paikalle, selitettiin tilanne sille. Asunnolle kerääntyi pikku hiljaa muitakin ja Päivi ehdotti vielä yhtä yritystä punaisen avaimen löytämiseksi unimaailmasta. Lopulta suunnitelma oli lähettää kokonainen porukka unimaailmaan avainta etsimään. Karo luuli säästyvänsä matkalta kunnes joku keksi, että ”crownless ruler who stands between the light and dark, the treshold line” tarkoittaa häntä, jolloin rituaali siirrettiin päivänvalon takia tapahtuvaksi Sammen makuuhuoneeseen. Kuisma ja Janne jäivät rituaalia vahtimaan, mutta Päivi (käynyt unimaailmassa ennenkin, tuntee keijut), Alisa (ei tunne itseään, saa jotain tietoa), Linnea (tietää menneestä ja tulevasta), Ronja (guardian, ihmissusimuoto hyvin kätevä uneksunnassa), Karo (crownless ruler, mieltä suojeleva tulikehä saattaa olla hyödyllinen), Pihla (uneksija, näkee enneunia) ja Samme (katoamassa eli täytti vielä yhden ennustuksen) asettuivat kaikki piiriin lattialle. Kuisma oli antanut Karolle pullon verta, Ronjalle kellon ja Samme kaikille amuletit, tämän paremmin ei olisi voitu varautua.
Päivi johdatti porukan uneen. Pidettiin kaikki toisiamme käsistä kiinni, vaikka se teki liikkumisesta vaikeaa. Läpi puiston, jossa vastaan tuli musta pieni koira hyvin iloisena (Ronja tosin näki mustan ison ihmissuden, mutta sekin oli iloinen), läpi metsän, jossa heitettiin koiralle keppiä ja saatiin takaisin vaarna, ohi talon, jonka ulkona soi tuulikello ja jossa Päivi oli ilmeisesti ollut ja kokemus ei ollut kiva, isolle linnalle, jossa otettiin karkkeja mukaan pöydältä ja jossa Lev ilmeisesti asusti, lumisen maiseman halki, josta löytyi muovinen tähti, läpi aavemaisen Turun, kirjastosillalle, jossa varjozombit saarsivat. Karon ”ring of fire” ei suojannut kuin Karoa ja poltti muita, sitä ei siis voinut käyttää, Samme katosi johonkin, mutta muuttui ilmeisesti vain näkymättömäksi, joku tajusi hypätä jokeen, jota pitkin sitten käveltiin padolle, punainen avain olisi löytynyt toisesta suunnasta, mutta koska siellä oli Lev ihan muutaman askeleen päässä hypättiin harmaaseen usvaan. Koko porukka heräsi Sammen lattialta ja meillä oli karkit ja tähti. Läheltä liippasi, Lev sai melkein kiinni, mutta Samme oli kuulemma pistänyt sitä vaarnalla. Ei siis kauhea epäonnistuminen, mutta ei mikään suuri menestyskään. Kaikki sentään jäivät henkiin.
Saatiin kuulla, että eteisen peilistä oli tullut joku hirviö, joka oli tappanut Jannen. Ei hitto, tämäkin vielä. Ronja keksi alkaa draamaamaan Linnean ja Daturan suhteesta ja Samme heitti koko porukan Pihlaa, Alisaa ja Karoa lukuunottamatta ulos. Nelikko jäi sängylle makaamaan ja pohtimaan tilannetta.
Päivi I. Laineen virallinen kuvaus Crocus Biomedicalsin arkistoon
Päivin omat ajatukset asioista
25.9.2014
Ensimmäistä kertaa sitten sairaslomalta paluuni oli tarjolla kenttätyötä Turussa, joten minä ja aiemminkin yhteistyökumppaninani ollut Janne Huovinen suuntasimme kaupunkiin perjantaina 25.9. Saavuimme paikalle hieman ennen kuutta, majoituimme hotelliin ja kävimme illallisella.
Trattoria Romana oli jäänyt aiemmilta vierailuilta mieleeni mainiona aidon italialaishenkisenä paikkana, mutta tällä kertaa se ei vakuuttanut. Ravintolan lämpötila kyllä muistutti Italian kesää, mutta bruschetta maistui palaneelta ja tattipasta oli aivan liian rasvaista.
Tapasimme hallintoa edustavan Kuisma Korhosen Ravintola Koulussa, ja hän selvitti meille kaupungin tilanteen. Ongelmat olivat edelleen samaa vyyhtiä jota yritimme purkaa jo edellisvuonna:
Tokihan olisi parasta, jos keijut pysyisivät etäällä Turusta ja mieluiten kaikista ihmisten asuttamista paikoista, mutta ilmeisesti Turun yliluonnollistasapainon kannalta tämä sopimus oli tärkeä. Meleni perukoilla virisi ajatus, että saattaisin saada heihin yhteyttä, jos tosissani yrittäisin – koskaan en vain ollut uskaltanut kokeilla.
Tapaamisemme aikana hallinnon sihteeri soitti Korhoselle, ja ilmoitti hallinnon työntekijän kadonneen porttiin Urheilupuistossa. Tilanne oli syytä käydä tarkastamassa, joten ajoimme paikalle. Totesimme siellä olevan avoimen portin, joka veti varomattomia ihmisiä puoleensa. Korhonen uskoi, että portti sulkeutuisi itsestään aamuun mennessä, joten varotoimenpiteeksi riitti vartioinnin järjestäminen. Keräsin paikalta näytteen ("25.9. Urheilupuisto 2", maata kivikehästä portin läheltä).
Jos joku olisi kysynyt minulta ensimmäisellä Turun-vierailullani pahinta mahdollista skenaariota, pimeä ja kaatosateinen puisto, jossa on jälkiä keijuista ja avoin portti, olisi ollut hyvä ehdokas. Nyt kävelin paikalle lähes rauhallisena. Luulen että latteuksien latteus, "voimaannuttava", olisi sana, jolla voisin kokemusta kuvailla. Tottahan joku näkökenttäni rajalla, olkani takana, katseli minua välkkyvin silmin ja ilkikurisesti irvistäen, mutta tiesin, ettei siellä oikeasti ole mitään, tai vaikka olisikin, eivät ne mitään tee - tai vaikka tekisivätkin, niin olkoon sitten.
Poimin talteen punaisen kiven, jonka joku keiju oli paikalle jättänyt. En mainitse sitä virallisessa raportissa, koska onnistuin uskomattoman epäpätevästi hukkaamaan sen myöhemmin. Tein sille pari testiä puistoretken jälkeen, ja totesin sen keijuperäiseksi (mikä yllätys), mutta muuta en siitä saanut irti.
Puistovierailumme jälkeen kävimme yliluonnolliseen sekaantuneiden sekä taiteilijoiden illanvietossa, jossa tarjoiltiin lettuja. Korhonen oli pyytänyt minua ja Huovista hankkimaan useammasta läsnäolleesta henkilöstä tietoja, mutta he eivät olleet erityisen puheliaita, emmekä viipyneet paikalla kauaa.
Pääsimme mukavan aikaisin nukkumaan. Päätin toteuttaa hullun ideani, ja nukkumaan mennessäni yritin keskittyä Punaiseen avaimeen sekä Turun kanssa sopimuksen tehneeseen valtiattareen. Ihmetyksekseni sain jotakin aikaan: unessa vihreään pukeutunut keiju lausui minulle runon, joka vahvisti Kuisman kertomaa siitä, että keijuja raivostuttaa Levin läsnäolo Uneksunnassa ja he haluavat syylliset vastuuseen. Vaikken saanut mitään uutta selville, olin häkeltynyt, että onnistuin, eikä siitä edes seurannut mitään kamalaa.
26.9.
Hotellin mainion aamiaisen jälkeen vietimme useamman tunnin lähinnä kävellen ympäriinsä, koska juuri kukaan muu ei ollut hereillä, ja sää oli oikein miellyttävä. Vierailimme Urheilupuistolla, seurailimme jokivartta, kävimme kahvilla, ja piipahdimme taidenäyttelyssä katselemassa biologisesti inspiroituneita grafiikkatöitä.
Aamupäivällä kävimme Huovisen kanssa tarkastamassa Urheilupuiston portin. Se oli sulkeutunut yön aikana, kuten Korhonen oli arvellutkin. Lähistöltä poimin viestin, jossa luki "Lihanuija" (näyte "26.9. Urheilupuisto"). Myöhemmin tapasimme Korhosen, ja kuulimme, että porttia vartioimaan jätetty hallinnon työntekijä oli kadonnut yön aikana. Yleisellä tasolla tilanne ei ollut muuttunut, ja päivän suunnitelmana oli haastatella paikallisia sekä miettiä strategioita ongelmien selvittämiseksi.
Kuisma näytti tavallistakin happamammalta kun istuimme hänen pöytäänsä. Hän kyseli, mitä olimme tehneet yöllä lettukestien jälkeen, eikä tahtonut uskoa, kun sanoimme menneemme hotelliin nukkumaan. Yllätyin, kun hän lopulta kertoi, mistä oikeastaan meitä syytti: siitä, että joku oli Uneksunnassa pitänyt niin kovaa meteliä, että jopa Kuisma, jonka vahvuuksiin tämän tyyppinen magia ei sisälly, oli sen kuullut. Hän tuntui olevan suorastaan vaikuttunut kyvyistäni. Olin ällikällä lyöty, ja minun oli pakko myöntää keijukytkökseni hänelle, joskaan en kertonut yksityiskohtia. Lepyttyään hieman siitä, että hänen näkökulmastaan olimme valehdelleet hänelle, Kuisma antoi ymmärtää, että tämän tutkimussuunnan jatkaminen olisi hyvä juttu, koska hallinnolla oli krooninen vajaus keiju- ja uniosaajista
Päivän ensimmäinen tapaaminen oli Pihlan kanssa, ja se oli minun vastuullani. Huovinen puolestaan keskusteli Linnea Lehdon kanssa, koska kyseinen hallinnolle työskentelevä maagi oli viime aikoina käyttäytynyt kummallisesti.
Pihla oli nähnyt uneni, ja oli nähnyt minut keijuna. Hän oli myös kertonut tämän yksityiskohdan kavereilleen. Päivän sisällä salaisuuteni oli valunut ties kuinka monen ihmisen ja otuksen tietoon, mutta se ei lopulta tuntunut niin merkitykselliseltä, etenkään kun kukaan ei reagoinut siihen erityisen huonosti.
Tapaamisten jälkeen liityimme Korhosen järjestämään suurella joukolla tehtyyn vierailuun muuan kellariin, josta etsimme kesällä rituaalivahingossa menehtyneen Jartsa-nimisen maagin jäämistöä. Hänelle kuulunut lipas löytyikin, ja Korhonen otti sen haltuunsa.
Kellarissa koin niin huolestuttavan hallusinaation, etten kyennyt suhtautumaan siihen välinpitämättömästi. Jotenkin päädyin jäämään yksin pimeään käytävään, ja näin aivan selkeästi, kuinka hirvittävä epämuodostunut suippokorvainen otus hiipi minua kohti. Peräännyin vauhdilla, ja kun kohtasin joukon muita, jotka eivät selvästikään havainneet mitään todellisuudesta poikkeavaa, kykenin vakuuttumaan siitä, ettei siellä oikeasti ollut yhtään mitään. Ahdas, hiljainen, pimeä käytävä oli ympäristönä vaikeampi käsitellä kuin jokin arkisempi. Onneksi kukaan ei huomannut, että otteeni todellisuuteen hieman lipsui.
Illan aikana yritin selvittää hallinnon ongelmia uudesta tulokulmasta, unien kautta. Kokemukseni näissä asioissa on hyvin vähäinen, ja tulokset olivat sen mukaiset, eli mitään uutta ei selvinnyt. Edellisenä iltana keijuille letun uhrannut seurue taiteilijoita sen sijaan oli saanut vastalahjaksi runon tai profetian, jonka selvittelyyn myös minä ja Huovinen osallistuimme illan viimeisenä työtehtävänämme.
Koska viime yönä Uneksunnassa käyminen ei ollut aiheuttanut mitään ikävää, päätin, että voisin kokeilla sitä uudelleen, jos siitä sattuisi olemaan jotakin hyötyä. Ensimmäiseksi testasin sitä pitäen kädessäni Urheilupuistosta poimimaani punaista kiveä. Se vei minut pienen, hyvin innokkaan mustan koiran luo. Minulla ei todellakaan huvittanut leikkiä sen kanssa, mutta se heilutti silti häntäänsä iloisesti.
Toisena kokeiluna keskityin Satu Manner -nimiseen keijuun, jonka tiedettiin pitäneen hallussaan punaista avainta vuonna 2007. Tavoitinkin hänet, mutta tästäkään ei ollut mitään hyötyä: Satu oli hukannut avaimen aikaa sitten, eikä hänellä ollut aavistustakaan, missä se voisi olla. Paras henkilö sitä etsimään olisi kuulemma Kari, mutta hän ei ollut Uneksunnassa. Satu vaikutti hajamieliseltä ja tyhjäpäiseltä, mutta ei lainkaan niin pahansuovalta kuin millaisina olin tottunut keijuja pitämään.
Kolmas kokeiluni tapahtui myöhemmin, kun Janne oli toteuttanut pari Kuisman pyytämää murtohommaa. Kävimme noutamassa Ronjan ja Alisan asunnolta heidät sekä Kuuran ja Pihlan - he olivat siellä selvittämässä murtoa, jonka Janne oli itse asiassa tehnyt, mutta hän ei jäänyt kiinni. Pihla oli poissa tolaltaan ystävänsä Samuelin katoamisen vuoksi, mutta sain silti häneltä lainaan amuletin. Se yhdessä ja keijukivi toisessa kädessäni kokeilin vielä kerran etsiä avainta. Päädyin taas sen pahuksen piskin luo. En yhtään tiedä, miten sellaisia kuuluisi käsitellä. Yritin saada sitä ottamaan jäljen ja noutamaan, ja onnistuin syöttämään keijukiven sille. Herättyäni kivi oli kadonnut kädestäni. Tämä sekä huvitti että raivostutti minua.
Kolme kertaa kävin Uneksunnassa. Kertaakaan siitä ei seurannut mitään. En nähnyt Leviä, enkä myöskään Häntä. Sen sijaan unessa toimiminen tuntui helpolta ja luonnolliselta. Se huolestutti minua. Ei keijumagiasta kuuluisi pitää. Mitä enemmän sitä tekisin, sitä enemmän se vetäisi minua puoleensa, ja lopulta olisin kuin yksi heistä. Ei, sitä en haluaisi. Minulla ole juuri mitään menetettävää, mutta ihmisyyteni ja sieluni minulla kai sentään vielä on, ja niistä haluan pitää kiinni.
Varsinaisesti kävimme nukkumaan joskus puolen yön kieppeillä. Se rasittava rakki odotti minua unessa, mutta tällä kertaa se johdatti minut vain takaisin tavallisiin painajaisiini.
27.9.
Sunnuntain aamupäivä oli rauhallinen, mutta puolen päivän jälkeen joukko keijukirjeen profetiassa mainittuja henkilöitä kokoontui rituaaliin, jossa vierailtiin Uneksunnassa etsimässä punaista avainta. Rituaali ei ollut menestys: avainta ei löydetty, ja vaikka osallistujat selvisivät näennäisen vahingoittumattomina, Janne Huovinen menehtyi sivullisena uhrina hieman epäselvissä olosuhteissa. Tämän pätevän yhteistyökumppanin kuolema oli suuri menetys sekä Sari Leikolan että Crocus Biomedicalsin kannalta.
Hieman ennen kuutta aamulla Pihla herätti minut sekavalla puhelinsoitolla: Kuura on lyönyt Sammea kirveellä, Karo on jo kutsuttu paikalle – kuka sekopää kutsuu ensiavuksi vampyyrin eikä ambulanssia? Yksityiskohdat jäivät hämäriksi, mutta tilanteen akuutti luonne oli selvä. Jannekin oli herännyt, joten kiskoimme vaatteet yllemme ja kiiruhdimme Kuuran asunnolle. Pihla avasi meille oven. Asunnolla olivat vatsaansa pitelevä Samuel, joka oli saanut annoksen Karon verta, sekä veren tahrima Karo, joka vei meidät ullakolle katsomaan tapahtumapaikkaa. Kuura oli seonnut täysin ja yrittänyt tappaa Samuelin. Karo oli ehtinyt hätiin ja Samuelin sijaan Kuura oli päästetty hengestään, oikein huolella: imettyään suurimman osan hänen verestään Karo oli hakannut hänen päänsä irti kirveellä.
Päätön ruumis ja joka paikka täynnä veriroiskeita, jotka pitäisi siivota. Selkeä ongelma, ja hyvinkin sellainen, mitä olin Arcadiassa tottunut käsittelemään. Tämä hoituisi käden käänteessä, eikä edes ärsyttänyt. Ruumis järjestettiin mattoon käärittynä muualle, ja sain sangollisen vettä, jonka muunsin sopivasti orgaanista ainesta liuottavaksi. Muu alue oli pian siivottu, mutta jouduin keskeyttämään hetkeksi, kun odotin tulkintaa siitä, olisiko lattiaan piirrettyyn rituaalikehään turvallista koskea. Ohjeistus oli, että sen rikkominen riittäisi purkamaan mahdolliset vaikutukset, joten pian koko rikospaikka oli putsattu. Ruumis odotti auton takakontissa jatkokäsittelyä, mutta olin yltä päältä veressä ja aamiainenkin oli jäänyt väliin. Palasimme siis hotellille. Janne vakuutti ammattimaisuudellaan: vaikka veren katku oli selvästi häntä häirinnyt, kuten ketä vain normaalia ihmistä, hän ei valittanut ja halusi myös edelleen syödä.
Siistiydyin pikaisesti, ja aamiaisen äärellä pohdimme, miten toteuttaa siivousoperaation viimeinen vaihe. Ensimmäinen ajatukseni oli laittaa raato kylpyammeeseen ja liuottaa se sinne, mutta oli hankala keksiä paikkaa, jossa tämän olisi voinut tehdä diskreetisti. Janne ehdotti kumivenettä, ja johonkin sopivaan järveen yhdistettynä tämä vaikutti mainiolta lähestymistavalta. Sattumoisin hän tunsi veneilyharrastajan, jolta saimme aikaisin sunnuntaiaamuna veneen.
Noudettuamme kumiveneen ajoimme kartalta satunnaisesti valitulle Littoistenjärven hiekkarannalle. Siellä oli autiota. Sääkin oli seesteinen ja aurinkoinen. Auton saimme ajettua aivan rantaviivan tuntumaan. Nostimme ruumiin kumiveneeseen, ja astuin hyiseen veteen työntääkseni sen syvemmälle. Tulppa auki veneen pohjasta, jotta se tuli sopivan täyteen, ja jälleen Hänen opetuksensa pääsivät käyttöön, kun liuotin päättömän ruumiin luita myöten näkymättömiin. Jäljellejääneet molekyylit liukenisivat järveen niin hyvin, ettei niitä kukaan sieltä löytäisi. Jokseenkin myrkyllinen liemi toki laimentuessaan saattaisi tappaa muutaman kalan, mutta muuten jäljelle jäi vain uimarannalle hylätty kumivene.
Koko aamuyöstä alkaneen kriisin aikana Kuismasta ei ollut kuulunut pihaustakaan. Myöskään Linneaan ei saatu yhteyttä. Päättelimme, että he olivat luultavasti jo matkalla muille maille, jolloin vastuu tilanteesta olisi lähinnä Karon, ja jossain määrin myös meidän. Soitin Pihlalle, josko voisimme jututtaa silminnäkijöitä ja selvittää, mitä ullakolla oikeastaan oli tapahtunut. Lupasin jopa järjestää heillä aamiaista. Ajoimme siis järveltä huoltoaseman kautta Turun keskustaan Samuelin asunnolle, missä Pihla, Samuel, Alisa ja Karo lepäilivät. En saanut aamuyön tapahtumista aivan selvää kuvaa, mutta ilmeisesti Kuura oli jotenkin päättänyt, että Samuelin ja Pihlan uhraaminen ratkaisisi kaikki ongelmat. Jospa se olisikin niin helppoa.
Istuskellessamme Samuelin asunnolla ehdotin hetken mielijohteesta, että minä ja Pihla voisimme yhdessä etsiä punaista avainta Uneksunnasta. Alisa totesi, että mukaan kannattaisi varmaankin ottaa kaikki kirjeessä luetellut henkilöt. Uniretkikunnan osallistujalista kasvoi siis varsin pitkäksi, ja kesti jokunen tunti, että kaikki saatiin paikalle. Paikalle ilmaantui myös Kuisma, joka ei ollutkaan paennut kaupungista. Kunnollista selitystä poissaololleen hän ei antanut, mutta osallistui avuliaasti unimatkan järjestelyihin.
Viimein suojaukset ja suunnitelmat oli tehty, ja asetuimme piiriin: myötäpäivää lukien minä, Samuel, Pihla, Karo, Ronja, Linnea ja Alisa. Keskellämme paloivat kynttilät, taustalla soi musiikki. En ollut aiemmin yrittänyt viedä ketään uneen. Pihla oli sen sijaan onnistunut siinä, joskin vahingossa. En tiedä, kumpi meistä sen teki, mutta vaivuimme uneen, ja löysimme itsemme sen halvatun piskin luota.
Muiden lässyttäessä hauvelille Ronja varoitti, että pitäisimme etäisyyttä, sillä hän näki sen valtavana terävähampaisena sutena. Ihmissutena Ronja varmaankin tiesi parhaiten, ja hänet laitettiin hoitamaan yhteydenpitoa koiraan. Hän heitteli sille keppiä. Pihla johdatti meidät pois koiran aukiolta, kohti metsää. Liikuimme yhtenäisenä rinkinä toisiamme käsistä pitäen. Koira seurasi perässämme, ja jossakin vaiheessa tajusimme sen leikkikepin muuttuneen vaarnaksi. Otimme sen talteen, ties vaikka sille olisi käyttöä.
Metsäpolku kääntyi, kuulimme tuulikellon äänen, ja näin puiden lomasta paikan, joka oli tuttuakin tutumpi. Hengitykseni salpaantui, veri jäätyi suonissani. Hänen Laboratorionsa. Kaikki maailman tuska ja kärsimys ja kuolema. Ei sinne, ei missään nimessä sinne, olkaa hiljaa, vaientakaa se typerä rakki, nopeasti nyt!
Kuin ihmeen kaupalla onnistuimme hiipimään rakennuksen ohi. Eikö Hän todella huomannut meitä, vai antoiko Hän meidän mennä? Miksi? En voinut uskoa onneani. Olin välttänyt tuhat kertaa kuolemaa kauheamman kohtalon.
Jatkoimme matkaa. Lumisesta erämaasta poimimme mukaan punaisen tähden. Kuljimme Pihlan johdolla läpi huolestuttavan talon, josta peräämme lähti raskaasti asteleva varjohahmo - Lev? Koira jäi viimein taa.
Löysimme itsemme uni-Turusta, jossa kasvottomat kadun kulkijat alkoivat vähitellen kiinnittää meihin huomiota, muuttuivat neutraaleista uhkaaviksi, ja lähtivät peräämme. Karo yritti tehdä puolustukseksemme tulikehän, mutta se aiheutti lähinnä palovammoja vieressään seisoville. Samuel puolestaan katosi kokonaan.
Vältettyämme täpärästi rekan alle jäämisen jäimme mottiin keskelle uni-Aurajoen yli vievää siltaa. Linnea halusi hypätä veteen. Siellä oli tähtiä, ja yhtäkkiä joen keskelle alkoi hahmottua polku. Loikkasimme alas, ja jatkoimme pakoa. Polku mureni takanamme niin, että kasvottomat hahmot jäivät taa, mutta varjo seurasi yhä meitä. Eteemme kohosi korkea betonimuuri. Keskityimme kaikki luomaan portaat sen yli.
Juoksimme ylös portaita muurin harjalle, ja Linnea tipahti sen yli. Roikuimme ketjuna maailman rajalla, allamme loputon pudotus sumuun. Linnea kutsui apuun Daturaa, ja hyppäsi. Jostain kaikui pahaenteinen kuiskaus "Päästäkää irti", ja vaikka itse huusin päinvastaista, Ronja irroitti otteensa, ja putosimme kaikki.
Heräsimme Samuelin huoneen lattialta, kaikki kunnossa, myös Samuel, joka oli ollut jatkuvasti läsnä näkymättömänä, ja oli lopulta lyönyt varjoa vaarnalla. Olimme siis ehkä satuttaneet Leviä. Olimme myös tuoneet mukanamme punaisen tähden, josta saattaisi olla hyötyä, vaikkei se etsimämme avain ollutkaan. Sitten huoneeseen astui Kuisma, joka olikin Datura, Turussa aiemmin vaikuttanut ja tuhotuksi luultu vampyyri. Hän kertoi Jannen kuolleen.
Astuin ulos huoneesta. Janne nojasi seinään rikkinäisen peilin edessä. Sieltä tullut hirviö oli riistänyt hänen henkensä. Odottamaton sivuvaikutus, sivullinen uhri. Näitähän sattuu, mutta - Janne. Kenen tahansa muun paikalla olleen kuoleman olisin sivuuttanut olankohautuksella. Jannea kuitenkin todella arvostin. Olin jopa alkanut pitää häntä ystävänä, oikeastaan ensimmäisenä laatuaan sitten pakoni Arcadiasta. Typerä virhe. Mitähän olin oikein kuvitellut?
Ei pidä kiintyä. Elämä on tuskaa ja kärsimystä ja voi loppua silmänräpäyksessä lukemattomin erilaisin tavoin, tiedän sen hyvin, olenhan nähnyt ne kaikki.
Hetkenä minä hyvänsä Hän tajuaa minun kulkeneen talonsa ohi ja palaa hakemaan minut takaisin luokseen.
Kuisma sanoi hävittävänsä Jannen ruumiin. Olisin kyllä voinut sen itsekin tehdä. Pyysin häntä ottamaan auton avaimet talteen.