Henkilökohtaisella ristiretkellään oleva Marika Salminen löytää Espanjan kansalliskirjaston vieressä olevilta kaivauksilta savesta muotoillun esineen. Kiinnostava ja tunnistamaton.
Ruukku. Sinetti. Vankila.
Saviastia hajoaa pudotessaan lattialle. Tuhannella kivettyneellä kyyneleellä, jotka vierivät sirpaleiden keskellä, ei ole enää voimaa pidätellä sitä, mikä kerran suljettiin sisään. Hän on vapaa.
Tai kuten Marika asian ilmaisisi:
"... no kun yritin pukea ja pakata samaan aikaan ja sitten niitä
pallosia
oli ympäriinsä ja - tiedätkö, kuinka vaikea niitä
oli saada menemään imuriin
kun ne olivat ihan pyöreitä ja sitten niitä rullasi sohvan
alle ja niitä oli
ainakin tuhat ..."
"Nokun Emma on sanonut, että minulla on visioita ... ja minä olin perustamassa tätä." - Marika Stevenille kysyttäessä miksi hänet on palkattu etsivätoimistoon -
Sosiaalisesti onneton ja pihalla kaikesta. Sekava selittäjä, joka on hukannut juttunsa punaisen langan jo kauan ennen kuin edes pääsi aiheeseen. Kirjatoukka, jolle asioiden tuleminen pois turvallisilta kirjan sivuilta aiheuttaa jatkuvia ristiriitoja. Niin... Marika Salminen.
Täysin tietämättömänä siitä, että ruukusta tullut olento on edellisenä yönä kuljettanut joidenkin ihmisten tietoisuuden hänen kauttaan omaan uneensa, Marika saapuu Turkuun matkustettuaan Romaniassa, Turkissa ja Espanjassa. Hänen poissa ollessaan toimistossa tapahtuneisiin muutoksiin Marika suhtautui omalla sekavalla tyyneydellään - kunhan ensin sai ymmärrettyä, ettei kaikkia siellä pyöriviä henkilöitä tule kohdella asiakkaina.
Viikonlopun lukuisten enemmän tai vähemmän rankkojen tapahtuminen ohessa Marika pyrki ratkomaan erilaisten symbolien ja merkkien liittymistä toisiinsa, muistelemaan ruukussa olleita kuvioita sekä selittämään ihmisille - jotka ennen pitkää kyllästyvät kuuntelemaan - että kyllä ja ei, tällä asialla on tekemistä - ehkä - tuon asian kanssa, joka ei liity tähän mitenkään.
Maanantaina 3.3. Marika nousi koneeseen, suuntana Tiibet.
"Mulla on paha olo. Et sattuisi tietämään, mitä "tee" on tiibetiksi?" - Marika Emmalle hänen soittaessaan ja kysyessään tietääkö Marika henkilöä, joka osaisi paikallistaa ruumiinsa hukanneen hengen senhetkisen fyysisen sijainnin -
Marika Tiibetissä. Ruukusta tullut olento alkaa hiljalleen vaikuttaa Marikan olemukseen aiheuttaen pahaa oloa sekä muistikatkoksia, jotka ovat seurausta henkisen muutoksen tilasta.
"Ahaa. Osaisitteko kertoa jotain, mikä liittyy Turun
tämänhetkiseen
tilanteeseen?"
- Klaus Lyden Marikalle, kun tämä on epäröinnin
jälkeen paljastanut
itsessään tapahtuneet muutokset -
"Minun täytyy maalata Ilmari."
- Marika Anetelle, kun tämä kysyi mihin Marika tarvitsee
vesivärejä -
Marika palasi Suomeen luullen saaneensa Tiibetistä jonkin oudon taudin. Hänen silmänsä olivat muuttuneet mustiksi ja hiuksensa valkoisiksi. Olo oli edelleen huonon ja karmivan välillä, valo sattui silmiin sekä muistikatkokset vaivasivat.
Aikansa epäröityään Marika sai kerrottua näistä muille paikalla olleille etsivätoimiston jäsenille ja huomasi, ettei kukaan - ainakaan avoimesti - suhtautunut häneen eri tavalla kuin ennen. Huojentavaa. Seuraavaksi asia piti paljastaa Herra Lydenille - mikä olikin jo paljon vaikeampaa, mutta ei hänkään tuntunut ottavan juttua kovin vakavasti.
Olento, joka vielä oli - ulkoisia merkkejä lukuun ottamatta - kohtuullisen huomaamattomana Marikan sisällä, pystyi kuitenkin jo vaikuttamaan asioihin (Marikan tietämättä). Niinpä ei-toivotut asiat - kuten Aamun wc:ssä ollut paikkajatkumon häiriö, ulkoavaruudesta tullut virus sekä Ilmarin yrittämä ajanmuokkausrituaali - joko poistuivat päiväjärjestyksestä tai eivät toimineet tekijän toivomalla tavalla.
Muistikatkokset tihentyivät. Marika hukkasi autonsa, ajantajunsa ja lopulta itsensä.
Lauantaina 24.5.2008 klo 23:30 Marika - sellaisena kuin hänet tunnettiin - lakkasi olemasta.
"Miettikö kukaan koskaan, _miksi_ Marika ravasi ympäri puolta
maapalloa?"
"Yksi tarina kertoo, että Vlad Tepes - paremmin tunnettu nimellä
Dracula -
kuoli omien miestensä kätten kautta. Hänen
päänsä lähetettiin Turkkilaisille
rauhantahdon eleenä. Tätä tarinajälkeä
vampyyreihin jokseenkin
pakkomielteisesti suhtautunut Marika seurasi. Romaniasta Turkkiin,
Turkista
Espanjaan, Espanjasta Tiibetiin. Hän etsi Draculan
päätä."
"Miksi hitossa?"
"No kun ... yksi myyteistä kertoo Draculan olleen ensimmäinen
vampyyri.
Marika halusi nähdä, oliko sillä hampaat."
"Mitä? Kuka? Miten? ... ja miksi sininen?"
- Ilmari "Marikalle" nähdessään tämän
ensimmäisen kerran muuttuneena -
Täydellinen muutos. Jäljellä vain Yksi. Olento. Demoni. Jumalatar.
Mutta Jumalatar vasta kun kaikki tulisi toteen. Kun Hänen unestaan tulisi yksi mittaamattoman monista todellisuuksista. Ja siihen tarvittiin ihmisiä. Ihmisiä, jotka jäisivät uneen ja todistaisivat sen. Ihmisiä, jotka antaisivat ja saisivat. Ihmisiä, joille annettaisiin vapaus valita: paratiisi tai helvetti.
Hän jätti kertomatta vain kaksi asiaa: Jos tarpeeksi monta päättäisi jäädä - jos uni tulisi todeksi - olisi hänellä voima pitää kaikki täällä. Ja jos näin kävisi, ne, jotka jo kieltäytyivät paratiisista saisivat helvetin.
Vain viisi. Viisi pientä olentoa ja Hänellä olisi maailma. Oma leikkikenttä, jossa temmeltää...
"Jokainen jäävistä saa esittää toiveen?"
"Mitä saa toivoa?"
"Mitä ikinä haluat."
Ruusu-Keijut. Jorvi. Vlad. Ilmari. Emmi. Riittävästi.
Hieman päänvaivaa aiheutti Klaus Lydén. Hän halusi takaisin. Hänet mahdollisesti haettaisiin takaisin. Joka tapauksessa hän loistaisi kuin majakka ohjaten kaikki vähänkään kiinnostuneet paikalle. Lydén pitäisi siis laskea pois. Kun hän häipyisi, katoaisi tämä maailma todennäköisesti kaikkien muiden maailmojen joukkoon. Löytymättä koskaan. Ja, jotta Lydén saataisiin varmasti ulos unesta, hän sai valita yhden mukaansa. Viimeinen piikki.
Kaikki, jotka valitsivat jäävänsä, valitsivat todella paratiisin - eivätkä koskaan saaneet tietää, että muut eivät päässeetkään kotiin. Saati sitten sitä, että nämä muut joutuivat helvettiä vastaavaan paikkaan. Mutta, jotta ne, jotka alun perin päättivät lähteä, eivät tuntisi jääneensä kokonaan osattomiksi (vaikka joutuivatkin jäämään) päätti jumalatar antaa heillekin jotain: Ikuisen elämän.
--------------------------
Omaksi biisilainauksekseni (niitä kun on jokusia viljelty) kaivoin Brian Mcfaddenin kappaleesta "Demons" ensimmäisen säkeistön:
"Have you ever been lost in a different world
Where everything you once knew
Is gone
And you find yourself powerless
With everything that exists
You're numb
Will I ever break free"