Perjantai
Karon elämänlaatu oli aika pohjamudissa. Ongelmathan olivat moninaiset alkaen siitä, että pulssia ei ole, hengittäminen ei enää ole pakollista, jotenkin pitäisi ehtiä kauppaan Suomen yöttömässä yössä kun päivällä ei voi enää liikkua ja ruuaksi kelpaa vain naudanveri. Peileissä näkyi yhä ja ristit ja valkosipuli eivät allergiaa aiheuttaneet, niin että pahemminkin olisi kai voinut mennä, mutta tämä ei tuoretta vampyyriä juurikaan ilahduttanut. Kavereilleen oli onnistunut satuilemaan olevansa ihan ok ja kaksi viikkoa vetoamalla työkeikkoihin, inspiraatioihin ja migreenikohtauksiin, mutta ennemmin tai myöhemmin joku huomaisi, että Karo liikkui vain yöaikaan eikä oikeastaan syönyt. Ehkä ennemmin, koska kello kuuden aikaan soi puhelin ja taitelijakaveri Pihla ilmoitti olevansa juna-asemalla, tuletko hakemaan? Siellä se aurinko kivasti paistoi ulkona, joten Karo kokosi itsensä niin paljon, että sai hengityksen pelaamaan ja järjesti Kuuran, jonka asunnossa buukkasi, hakemaan kaverin asemalta.
Pihla kertoi kamalasta unesta, jossa jokin varjohahmo oli hyökännyt ja imenyt Karosta elämän tappaen tämän. Vai enneuni? Liian myöhäistä. Migreenillä flegmaattisen ja valoa karttelevan olemuksensa selittänyt Karo lupasi olla varovainen. Kämpille päätyi myös taiteilijatutut Ronja ja Alina. Migreenihuijaus meni onneksi täydestä kaikkiin ja veriputeleistakin pystyi naukkailemaan seurassa kun veri kerran oli luomuporkkanapunajuurimehua sisältävissä purkeissa, joihin ei muiden kannattanut koskea kun niissä oli Karon vatsahappolääkitys.
Aurinko laski kymmeneltä ja silloin Karokin toipui päänsärystään. Koulussa ei kannattanut juoda kuin tuoremehua (mitä sitä vatsaansa jollain kuplivalla skumpalla täyttämään kun sen joutuu kumminkin oksentamaan), mutta taiteellinen inspis melkein palasi kun kuunteli taitelijakavereita täydessä vauhdissa. Kaikenlaisia performansseja ja installaatioita keksittiin, kun vielä joku antaisi niihin rahoituksen. Ronjan runokirjakin saatiin alulle, Pihla kirjoittaisi runot, Linnea esipuheen ja Karo hoitaisi kannen kuvituksen. Linnea oli saanut jonkun duunin Turun hallinnolta ja hengasi tiiviisti työkaverinsa Kuisman kanssa, joka oli taiteilijapossen mielestä vielä heitäkin tärähtäneempi, mutta koska tyyppi kerran kustansi kierroksen niin sai anteeksi osan omituisuuttaan. Karon kadulta pelastanut Kuura suhtautui aika huvittuneesti taiteilijaposseen, samoin kirjakerhosta tuttu Samuel.
Kotosalla (miksi ihmisten täytyi väsähtää baareiluun jo klo. 1 yöllä, haaskasivat hyvää pimeän aikaa) Karo syventyi lukemaan lisää Twilight:ia irvistellen latteuksille ja majoitti Pinjan. Kaverit olivat onneksi saaneet hieman nostettua masennuksen suosta, kai kaikki vielä järjestyisi jotenkin, kunhan sinnittelisi kesän yli.
Lauantai
Todentuntuisessa unessa jotkut ihmiset polttivat Karon elävältä metsässä ja tuore vampyyri heräsi paniikissa ja parkuen, kesti hetken ennen kuin Pinja sai ”Älkää tappako mua! Mä en ole tehnyt mitään pahaa!” sopertelevan Karon tajuamaan missä oli. Sitten Pinja paljasti saaneensa saman unen. Nyt karmi ja pahasti, ei auttanut vaikka Kuura koetti selittää järjellä asioita. Tästä päivästä tulisi vielä varsinainen koettelemus ja niinhän siinä kävi. Karo päätti saman tien pysytellä hereillä vaikka heikko olisikin ja verta menisi tavallista enemmän, koska Pihlalle piti esittää elossa olevaa (vaikka päänsärkyistä ja paniikkikohtauksista kärsivää) ihmistä ja pelotti liikaa horrostaa tuon unen jälkeen.
Alamäkihän vain jatkui tästä. Pian ovikello soi ja kun ovi avattiin oli kämppä yht'äkkiä täynnä ihan ihme hyypiöitä, jotka Karon mielestä vaikuttivat ikävän tietoisilta kaikesta kummasta eli saattaisivat hetkenä minä hyvänsä kaivaa vaarnat takataskusta ja murhata viattoman vampyrismin uhrin eli allekirjoittaneen. Sisään siis lykkäsivät yhtä kyytiä Kuisma, eilen Koulussa tavattu Rauni ja Kiira, sekä ynseän näköinen nainen (Velman hahmo) ja päälle päätteeksi kaksi puhuhemmoa (Klaus ja Daren hahmo). Asunnosta oli saatu joku näky ja nyt se piti tarkistaa, saammehan tulla sisään? Ette saa ja ovi kiinni olisi ollut Karon vastaus, mutta Kuura päästi hörhöpartion peremmälle ja Karo perääntyi patjalleen nurkkaan rukoilemaan hartaasti ettei kukaan kaupungin valtuuttamista outojen asioiden tutkijoista keksisi analysoida mehupurkkien sisältöä tai avata ikkunaa. Yritä siinä sitten näytellä pirteää, hillitä paniikkia niin etteivät torahampaat pilaa ihan kaikkea ja vielä koettaa keskustella näiden todella outojen tyyppien kanssa ilman, että kukaan haistaa palaneen käryä. ”Saanko mä suorittaa pikaisen rituaalin tuossa toisessa huoneessa?”, ”Unet ovat vaarallisia, oletteko nähneet painajaisia?”, ”Älkää mennä yksin ulos, olette riskiryhmää.” Sekavat varoitukset jostain ulkona vaanivasta vaarasta eivät paljon auttaneet kun kukaan ei kertonut mikä se vaara oli, vain sen, että porukkaa oli kadonnut. Kun toinen pukuhemmo raotti sälekaihtimia Karo keräsi itsensä sen verta, että sai hoiputtua turvaan vessaan lukkojen taakse siltä varalta, että nuo kilipäät kohta alkaisivat tuulettamaan kämppää lainkaan luonnonvalolle allergisten mukavuutta ajattelematta. Sinnekään ei tietty voinut viittätöista minuuttia pidemmäksi ajaksi jäädä, sehän olisi epäilyttävää. Älä ole epäilyttävä! Hymyile! Muista hengittää! Älä pökrää koska silloin unohdat hengittää ja peli on pelattu kun ne tutkivat pulssisi. Älä mene jääkaapille! Älä edes katso jääkaappia, vaikka tarttisit nyt aika kipeästi verta.
Hullupartio (mikäli ne ihan oikeasti olivat jokin kaupungin okkulttiosasto niin hyvänen aika sentään, ei niille ainakaan työhönottotarkistuksessa oltu mitään psykologisia testejä tehty) vaan viipyi ja viipyi kun paikalle odotettiin sitten vielä Linneaakin, josta oli tullut joku ihmeellinen uniasiantuntija. Pihlalle Karo sai viestitettyä huomaamatta, että niistä palamisunista ei sitten mainintaa noille tyypeille, ainakaan niin, että Karoa osoiteltaisiin. Kumma kyllä hyypiöt jättivät Karon aika hyvin rauhaan ja pikku vampyyri onnitteli itseään huomaamattomana pysymisestä (joka taisi johtua siitä, että hahmon paniikki näkyi varmaan kilometrin päähän ja okkulttiasiantuntijat tajusivat antaa välimatkaa jollekin, joka pahasti nurkkaan ahdistettuna kasvattaa torahampaat).
Kun nämä asiantuntijat vihdoin päättivät lähteä jonnekin Naantaliin (kai ristikuulustelemaan Nuuskamuikkusta, mistä sitä tiesi) rynnisti Karo jääkaapille ja veti sitten Pihlan syrjään kertoakseen tälle koko karmean totuuden, koska muuten hyvää tarkoittava kaveri varmaan Karon parasta ajatellen kertoisi näkemästään kuolemaunesta sun muista. Ihme kyllä Pinja uskoi kaiken ja lupasi varjella Karon salaisuutta. Oli Karon avautumisella toinenkin syy, eihän voisi loisia Kuuran luona loputtomiin ja tarvitsi kesän edetessä kipeästi jonkun käymään puolestaan sossussa ja kaupassa. Tuskin Pinjalta löytyisi pimeää bunkkeria jossa nukkua kesäkuun läpi, mutta auttoi jo kovasti se, että oli toinenkin ihminen, joka tarvittaessa keksisi alibeja ja sumuttaisi muutenkin vaikka vannomalla nähneensä Karon eilen keskipäivällä jätskillä kauppatorilla. Hetken hengähdystauko ja kohta oli kämppä taas täynnä väkeä kun Ronja ja Alisa sekä Samuel poikkesivat moikkaamaan. Ronja kuuli hörhöinvaasiosta ja soitti saman tien Linnealle haukkuen tämän pystyyn ”herkän ja sairaan ihmisen törkeästä häirinnästä”. Ronjan Karo korotti heti paikalla oman henkilökohtaisen henkivartijansa asemaan, se kun uskalsi tunkea pelottavimmankin velhowannabeen ovesta ulos ja haukkua lytttyyn vaikka tyyppi kuinka mutisisi jotain Turun mystisestä hallinnosta.
Linnea ja Kuisma (ei toista ilman toista, ne kaksi oli varmaan niitattu yhteen tai jotain) poikkesivat vielä tuomassa lepyttelylahjoiksi siideriä ja suklaata. Linnea pohti pitkään kertoako meille totuus tilanteesta ja Kuisma kohautteli olkiaan. Lopulta Linnea kertoi, että Turussa oli irrallaan ruumiiton vampyyri Lev, joka pystyi possessoimaan ihmisiä, etenkin unissa. Juuri tämä taho kaappaili ihmisiä ja siksi oudot unet kannatti ilmoittaa eteenpäin. Taitelijaposse ei mukisematta niellyt mitään ”maailmassa monta on ihmeellistä asiaa” satuilua ja Karo naurahteli teennäisesti mukana Ronjan vääntäessä vitsiä usvamaisesta idiootista, joka keräili jotain erityiskykyjä omaavia vararuumiiksi ilmeisesti tosi randomina jos kerran joku viisivuotias pikkutyttökin oli kelvannut. Vampyyrejä vai, älkää nyt hei ihan tosi viitsikö (voi vitunvitunvittuuuu.....mä oon niin kuollu, siis olen kyllä jo, mutta kohta kuolleempi kunhan nää saa tietää ja sekoittaa mut johonkin venäläiseen sekopäähän), okei okei, lakataan nauramasta ja ollaan varovaisia, mutta vastaisuudessa, kertokaa mieluummin, että tuolla stalkkaa joku massamurhaaja pahat mielessä, ihmiset uskoo mieluummin sellaista. Koska me nyt ollaan vähän outoja ja tykätään susta niin me saatetaan jopa melkein uskoa tääkin, mutta ihan kuka vaan ei kyllä ihan suoraan niele tollasia paljastuksia.
Linnealla oli ilmeisesti paha teiniokkultistien kanssa kommunikointivaihde päällä (me siis olemme taiteilijoita, emme teiniokkultisteja, siinä on vissi ero kuten vielä tullaan näkemään), koska hänestä paras keino saattaa meidät hallinnon ammattilaisten kanssa hyviin väleihin oli kutsua meidät illan kummituskävelyllä todistamaan rituaalia. Kuura ja Samuel (jotka olivat okkultisteja ainakin kirjahyllynsä sisällöstä ja harrastuneisuudestaan päätellen) varmaan ilahtuivatkin tarjouksesta, mutta Ronja, Karo ja Alisa tasan pohtivat miksi raittiissa ilmassa ryyppäämiseen piti väkipakolla sotkea jotain henkimaailman juttuja eikä Pihlakaan vaikuttanut innostuneelta. Karolla ainakin oli ihan tarpeeksi käsittelemistä omassa epäelävässä ongelmassaan eikä tämä todellakaan halunnut tulla itse vahingossa summonoiduksi (ties mitä hulluja vampyyrejä pääkopassa majaili) tai saada maalliseen majaansa seuraa jostain rasittavasta poltergeististä. Parasta siis pysyä kaukana grimoireista ja vahaliiduista vai millä nämä huuhaahemmot sitten operoivatkaan.
Kun tuli aika lähteä oli aurinkokin jo laskenut ja Suomi häviämässä euroviisut, ei siis mikään estänyt tätä pikku ekskursiota. Karo epäili kaikkien noiden kovan luokan maagien lyöttäytyneen mukaan kummituskävelylle vain siksi, että halusivat vahtia etteivät taiteilijat tehneet mitään rituaaleja yön pimeydessä. Jep jep, nyt on kyllä pahasti mennyt sekaisin teinimaagi ja taiteensa eteen kärsivä taiteilija, mutta ei se Karoa haitannut, senkun kyttäsivät. Linnean kyttääminen tosin herätti huolestusta, kun oli saattamassa pyörän kanssa liikkuvaa Miaa (viaton kauhukirjallisuuspiirin jäsen oli tupsahtanut ovesta ihan väärään aikaan ja tullut yhdessä kohtalotoverinsa Samuelin kanssa valistetuksi Turun nykytilanteesta, halusivat tai eivät) kiertoreittiä ja Linnea skitsahti, että pareittain piti liikkua, mutta kuka muu tahansa paitsi Karo pariksi siviilille kiitos. Hemmetti, häkki selvästi heiluu ja silmukka kiristyy, luulevatko nuo hänen ihan tosissaan aikovan imuttaa jonkun kuoliaaksi keskellä kymmentä magian ammattilaista tai muuttuvan kenties joksikin ruumiittomaksi vampyyriloordiksi nyt tässä rauhaisan iltakävelyn ohessa. Karoa vähän loukkasi moinen, ei hän nyt sentään niin huonosti itseään hillitsevä ollut (Tähän mennessä 0 siviiliuhria!) ja tuskin se mahdollinen sirekään ihan niin idiootti (eikös niin kutsuttu vampyyriksi tehnyttä tahoa ainakin jossain novelleissa). Karoa kyllä karmi huomattavasti ajatus siitä, että joku hullu vampsy oli valkannut näin harvinaisen nolon tapauksen jälkikasvukseen etenkin jos tarkoitus olisi jossain vaiheessa muuttua tahdottomaksi orjaksi ja saada viehättäväksi tehtäväksi jonkun Linnean pomon murha tai muuta mukavaa. Kaveritkin olisivat varmasti vaarassa jos skitsahtaisi äkkiä, joten kaipa ongelmalle olisi tehtävä jotain ensi tilassa, kunhan keksisi miten. Turun hallinnolle kaapista tuleminen ei yhtään kiehtonut jos se tarkoittaisi, että ne iskisivät vaarnan sydämeen tai tuikkaisivat tuleen kuten unessa, mistä sitä tiesi miten ne tuoreita vampyyrejä kohtelivat, ehkä kävisi niinkuin Interview with the Vampiressa ja laittomasti tehdyt tapettaisiin saman tien?
Rituaali oli aika antiklimaktinen. Joen yllä oli usvaa tai ehkä joku hahmo ja maagit kai saivat siltä jotain vastauksia. Karo ei halunnut tietää sen enempää eikä kummituskävelylläkään onneksi löytynyt mitään haamuja. Se hyöty kävelystä oli, että kavereiden seura piristi taas vähän ja Karo havaitsi jopa kykenevänsä kantamaan normaalia polkupyörää yhdellä kädellä eli ehkä oli öisin vähän vahvempi (ja päivällä sitten taas reilusti heikompi kuin normi-ihminen, tosi jee...).
Sunnuntai
Painajainen elävältä polttamisesta teki paluun ja Karo heräsi tyhjässä kämpässä (Kuura oli lähtenyt aamulla jonnekin työkeikalle) masentuneena. Tätäkö tämä olisi loppuelämä tai ikuisuus tai mikä ikinä? Naudanveren juontia, tutuille ja ystäville valehtelua, öisin haahuilua kadulla peloissaan ja yleistä angstia. Karo ei tosiaankaan osannut löytää tilanteestaan ainoan ainotta hyvää puolta. Miksi kukaan paitsi typerin ja idiootein teinigootti haluaisi olla vampyyri? Ihan paskat kyvyt ja hitosti haittoja, revi siitä jotain iloa ja autuutta sitten. Karo viestitteli Pihlan kanssa ja koska kaipasi seuraa hyväksyi sen, että Ronja, Alisa ja Pihla tulisivat taas käväisemään. Tyhmää olla niiden kanssa niin paljon tekemisissä, kohta joku niistä hoksaa jotain. Mutta kun pelotti ja ahdisti ja vittu soikoon, kuka muka sanoo, että mun pitää pysyä erossa ihmisistä vaan siksi etten muka enää ole ihminen? Olenpas, päätän olla, enkä mä halua keidenkään vampsyjen kanssa hengata. Ne on creepyjä ja kauheita jos niitä on. Jos tässä täytyy eristäytyä kavereista ihan kokonaan voin samantien hirttää itseni tai kävellä auringonpaisteeseen tai jotain.
Kavereiden tapaaminen taisi olla virhe, koska heti ovesta astuttuaan Ronja pamautti: ”Kuisman mielestä oot muuten vampyyri tai ainakin possessoitu.” Karo muisti hengittää. Vampyyri vai? Joo joo, jä sä oot varmaan ihmissusi ja Alisa joku keiju? Mikäs Kuisma itse on? Menninkäinen vai? Haluatko todisteita, okei, oisko se mitään että mulla roikkuu kaulassa hopeinen risti? Ja mä tietääkseni syön ihan normiruokaa enkä verta. Mä tiedän etten oo liikkunu ulkona paljon, mutta olen ihan oikeasti ollut kipeä.
Ja sitten Ronja, hyvää tarkoittava mutta ihan liian suora ja epätahdikas Ronja, sanoi: ”No sitähän mäkin. Vedetään toi verho pois ikkunan edestä, et takuulla syty palamaan.” ja otti askeleen ikkunaa kohti.
Perkele. ”Jos ei kuitenkaan.” Kaverit tuijottivat järkyttyneinä ja Karo huokasi syvään, kehoitti kaikkia ottamaan rauhallisesti ja kertoi koko surullisen tarinansa odottaen kauhulla kavereiden joukkopakoa. Kukaan ei lopulta lähtenyt minnekään, kun Karon nykyinen lehmänveridieetti kävi ilmeiseksi. Ronja jopa otti asiakseen auringonvalorajoitteisen etujen ajamisen. Palamisunista kuullessaan Ronja keitti kokoon aika vakuuttavan teorian. Jos Karo siis on Levin tekemä niin nämä palamisunet ovat varmaan Levin muistoja, koska sehän oli menettänyt ruumiinsa jossain ja vampyyrejähän tapettiin polttamalla. Eli Karolla oli oikeastaan aika suuri vaara olla yksi näistä possessaatiokohteista, eikös Pinjan unikin viitannut nimenomaan ruumiittomaan hyökkääjään?
Karo pohti asiaa tovin. Eli pahimmassa tapauksessa voisi hetkellä millä hyvänsä niksahtaa ja alkaa lahtaamaan omia kavereitaan tai löytyä kirves kädessä palastelemassa jotain Kuismaa vaan koska herra ruumiiton megavampsy nyt sattui haluamaan niin. Tällöin Turun hallinto varmaan kaivaisi vaarnat esiin ja selitä nyt siinä sitten, että en minä tätä näin kyllä suunnitellut ja olen ihan viaton. Tietty Turun hallinnolle identifioituminen saattaisi tarkoittaa, että laittomasti tehty possessiovaarassa oleva vampyyri vaarnattaisiin joka tapauksessa, pitäisikö vaan ottaa riski ja juosta johonkin metsää.....ei metsään, siellähän se vampsy juuri vaani, ei Turusta pääse minnekään fiksusti pakoon edes jos on auringonvalorajoitteinen ja tosi oudolla dieetillä. Karo päätti uhrautua, jotta sivullisilta uhreilta vältyttäisiin, eihän se elämä nyt niin kummoista tälleen ollut, ei varmaan edes vituttaisi kuin hieman jos saisi kuulan kalloonsa ja ainakin kaverit pelastuisivat. Ja Ronja ja ehkä Linneakin varmaan tekisivät parhaansa taatakseen Karolle ihmisarvoisen kohtelun. Jos hyvin kävisi niin hallinto voisi jopa auttaa (ainakin kaverit järkeilivät näin), tuskin nekään halusivat jonkun Siwan kassan käsittävän miksi joku ostaa joka viikko naudanverta tai Karon niksahtavan ja syövän suihinsa jonkun viattoman siviilin.
Ronja siis soitti Karon luvalla Linnealle ja tällekin sitten selostettiin tilanne. Koska ei Linneaa ilman Kuismaa niin sekin päästettiin lopulta sisälle. Saimme kuulla, että vampyyrit eivät ole mitään tuhottavia otuksia noin yleensä vaan, että hallinto suhtautuu ymmärtäväisesti tapauksiin, jotka koettaa selvitä tappamatta ketään ja vampyyrejä on muitakin, itse asiassa kaupungin ruhtinas tai presidentti tai joku on kanssa vampyyri. Näitä hallintovirkamiesvampyyrejä Karo ei kyllä halua tavata jos sen vaan voi välttää, mutta hyvä että ovat olemassa, koska sitten ne varmaan ymmärtää epäelämän moninaiset ongelmat. Ajatus jostain rituaaleista johon tarvittiin verta karmi pahasti, mutta kun niillä kerran selvitettäisiin sitä Levin possessaatiota niin parempi selvittää asia saman tien. Niinpä Ronja tökki friikkailevaa Karoa saksilla rintakehään vessassa niin, että verta vuosi vähän, se otettiin pulloon ja sitten Kuisma teki jonkun liituympyrän ja chanttaili juttuja ja Karo sanoi pari kertaa ”häh” ihan pihalla. Karolla oli kuulemma päässään suojaus, joka esti tarkemman havainnoinnin, ehkä Levin asentama, ehkä Kuuran onnistunut suojausviritys (laitoimme Kuuralle tekstarin ja myönsi tehneensä jotain rituaaleja). Kun tämän enempää infoa ei irronnut veti Alisa Karon syrjään ja pyysi laastaria ja tipan Karon verta, jotta voisi itse koettaa saada asioita selville. No Karo tietty antoi kummatkin ja Alisa painoi veren iholleen. Kohta Alisa olikin ihan hajalla henkisesti ja saimme tietää, että viimeinen asia, mitä Karo oli ennen kuolemaansa nähnyt oli ollut päätön ruumis sillä kujalla. Tästä saimmekin aihetta toivoa, että ehkä Karo oli tehty vahingossa, oli kurkannut kujalle kuullessaan sieltä ääniä, nähnyt murhan, vampsy oli jälkensä peittääkseen imuttanut Karon tyhjiin, mutta tullut häirityksi ja niinpä dumpannut todistusaineiston eli Karon roskikseen ja häippäissyt mukanaan päätön ruumis. Tämä oli itse asiassa hyvä juttu, jos Lev oli kaiken takana niin sitten Karossa ei ehkä olisi ohjelmoituna mitään itsetuhokäskyä ja hallinnolla olisi intressiä pitää tämä ”vahinkolapsi” elossa. Vielä näimme kuinka Ronja nosti mauttomasti ihmissusijutuista vittuilleen Kuisman seinälle yhdellä kädellä (mikä antaa aihetta olettaa, että arvailuissa on perää, paitsi että Karo ei moista usko ainakaan vielä) ja sitten porukka päätti hajaantua tahoilleen (pareittain totta kai, koska kukaan ei enää liiku yksin) jättäen Karon angstaamaan.
Perjantai:
Karo heräsi siihen, että Alisa ja Kuura kolistelivat eteisessä. Meillä on auto, lähdetäänkö sinne taidenäyttelyyn? Karo raotti toista silmäänsä ja totesi, että a)nukkuva vampyyri on pelkästään tiellä näyttelyn kasaamisessa ja b) siellä paistaa aurinko, palataan asiaan kello 20.20 kun tuolla ulkona voi kävellä muuttumatta savuavaksi tuhkakasaksi. Mä voin hyvin myöhästyä puoli vaivaista tuntia! Kaverit kuuntelivat järjen ääntä (onni ettei Ronja ollut niiden mukana, koska se ei olisi kuunnellut) ja jättivät rauhaan ja niin Karo sai kaikessa rauhassa jatkaa koomaamista ja viettää tunnin peilin edessä naamaansa meikaten ja kynsiään lakaten. Naama vaati nykyään hiukka laittamista, että siitä sai ihmismäisen punakan, ilman meikkiä kun näytti aika kuolleelta. Onneksi hallinto oli aloittanut veritoimitukset, ihmisveri maistui epätuoreenakin paremmalta kuin pakastettu naudanveri ja Karo ryysti veripussista aamiaisensa ennen kuin lähti taidenäyttelyyn varovaisen toiveikkaana siitä, että illasta ei ehkä tulisi aivan kamala. Kamalaahan oli ollut, sellaisella apaattisella ja synkeällä tavalla, kun ilman niitä ”Epäelämän a, b, c”-ohjeita Karo ei oikeastaan uskaltanut ihmeemmin liikkua ulkona edes öisin eikä sitten kummiskaan halunnut vaivata Kuismaa ja sitä Lydeniä kun tuntuivat olevan kiireisiä. Mikäs tässä, nukun päivät ja yöt makaan patjalla ja luen kirjaa, eihän mulla ole kuin aikaa. Masentavaa, puuduttavaa aikaa.
Karoa suoraan sanottuna myös vitutti. Tyypillistä tuuria olla ainoa vampyyri maailmassa, joka pelkää pimeää, ihmisjoukkoja ja joka ei saa itsestään irti muuta kuin jonkinlaisen normielämän irvikuvan. Kaukana on glamour ja mystiikka siitä, uskokaa pois. Sitäpaitsi Karo pelkäsi hysteerisesti tekevänsä jonkun kauhean munauksen niin, että ystävät jättäisivät yksin pimeään ja hallinto päättäisi laittaa nimen tuhottavien listalle. Joku päässä väijyvä Lev oli ihan tarpeeksi raskauttava asianhaara, siispä oli oltava huolella suututtamasta ketään. Näyttelypaikalla oli väkeä, hallinnon okkulttipartio eli Kuisma, Linnea, ne kaksi helsinkiläistä alihankkijaa ja sihteeri sekä myös yksi vanha koulukaveri ja joitain muita. Karo nyhti itsestään jotain puolivillaisia sosiaalisia kykyjä esiin ja höpisi small talkia koettaen samalla olla friikkaamatta Ronjan taiteesta. Ihan liikaa yliluonnollisia juttuja siinä ja hiton pelottava uniruhtinas. Onneksi Ronja oli nyt saanut sen näyttelyn systeemistään ja hallinto kyyläsi sen olan yli ettei mitään pahaa tapahtuisi, kunhan pari iltaa kestäisi niin pääsisi taas rauhaan Ronjan maaniselta luomisinnolta kunhan räpeltäisi runoteokselle jonkinlaisen kannen.
Hallinnon sihteeri ilmaisi, että jotain jyväskyläläisiä vampyyrejä oli tulossa kaupunkiin piakkoin ja saattaisivat haluta ristikuulusella Karoa. Hä? Ai sulle ei mainittu? No ei...miten niin olen tällä hetkellä ainoa vampyyri kaupungissa? Eikö teillä ole se Ahl-mikälienee herra ruhtinas tai joku? Ja muitakin? Jestas. Karo toivoi jostakin löytyvän jonkun muun pelottavia isojaherroja vastaanottamaan, etenkin kun päälle oli tänään kiskottu pimeässä hohtava Batman-paita vaan siksi, että tarvitsi piristystä ja huono huumori nauratti edes vähän.
Näyttelystä jatkettiin baariin, jossa kaverit juhlivat ryyppäämällä kuoharia. Karokin otti viiniä, koska jotain piti juoda ja wingsejä, koska halusi vaan kaluta jotain ajankulukseen. Eihän syömisestä ja juomisesta mitään hyötyä ollut ja illan päätteeksi sulamaton ruoka piti oksentaa pois, mutta vanhojen tapojen matkiminen oli lohdullista. Ei osannut olla vampyyri, joten ehkä kannatti yrittää olla ihminen mahdollisimman pitkälle, siihen ainakin oli monen kymmenen vuoden kokemus. Ronjan ja Linnean humalaisten seksijuttujen kuuntelu (vannon että ne sanoivat kuuluvalla äänellä jotain rivoa AINA kun tarjoilija kulki meidän huoneen ohi!) riitti pudottamaan Karon henkisellä tasolla porukasta. Joka puolella oli ihmisiä, jotka olivat kiinnostuneita sellaisista asioista kuin lisääntyminen ja seksi, syöminen ja juominen ja vanheneminen ja kaikkea. Yksikään näistä eloonjäämisjutuista ei enää kilistänyt kelloja Karolla. Ilmeisesti kuoleminen katkaisee pari hormonipiuhaa kehosta niin, että jäljelle jää jonkinlainen tyhjiö. Millähän se piti täyttää? Karo ei koskaan ollut tavannut muita vamppyrejä eikä erityisemmin halunnutkaan tavata. Ne olivat noiden okkultistien puheiden mukaan kaikki tosi vanhoja ja epäinhimillisiä ja pelottavia eikä Karo nyt vaan yhtään nähnyt mitä ideaa oli muka lispata torahampaat välkkyen goottireleissä ja olla niiiiiin vakuuttava ja ihmeellinen. Kuulosti jonkun teinigootin fantasialta, sellaisen joka ei ole yhtään varautunut siihen, että veri tuli jääkaapista veripussista eikä minkään povekkaan neitsykäisen kaulalta ja että kaikenlainen seksuaalinen säätäminen kiinnosti yhtä paljon kuin sudokujen tekeminen. Ehkä oli vaan perustavanlaatuisesti vääränlainen ihminen vampyyriksi, jos kerran oli vahinkolapsi niin siinä ei kai oltu kauheasti valikoitu oikeanlaista mielenlaatua. Voidaankohan mut tappaa siksi, että pilaan vampyyrien karmean maineen olemalla kauhea nössö? Joku siitä varmaan vetää herneen nenäänsä kuitenkin, noh, niin kauan kun mulle ei ole kerrottu miten pitäisi käyttäytyä saan kai olla vähäsen epäonnistunut kappale kaikessa rauhassa.
Kaverit lähtivät taas nukkumaan ihan liian aikaisin ja Karo palasi kämpille lukemaan kirjaa kunnes aamunkoiton myötä rupesi itsekin koomaamaan.
Lauantai:
Alisa oli eilen kertonut unestaan, siitä samasta jota Karo aina näki, palamisunesta. Paitsi ettei Karo siinä oikeastaan palanut, oli kyllä liekehtivät ringin sisässä ja ulkona odotti Lev. Alisakin katsoi unessa Karoa ringin ulkopuolelta. Karoa huoletti, yritätkö jooko ulkoistaa itsesi kauemmaksi, entä jos Lev huomaa sut ja käy kimppuun? Tämän yön uni oli kuin kaikki ne huolehaiheet konkretisoituneena, koska Karo huomasi Levin tajuavan Alisan läsnäolon ja paniikissa ryntäsi ringistä tehdäkseen...jotain? Samassa uni vaihtui, Alisa kulki kaukana edellä ja Karo seurasi, pitkin poikin Turkua villalangasta kiinni pitäen.
Ensimmäinen asia mitä Karo tajusi oli valo. Oli liian valoisaa, vaarallisen valoisaa. Ja joku tökki kylkeen. Alisa? Mitä se täällä....makaat muuten lattialla ja tuolta sälekahdinten välistä paistaa aurinko...ja tuolta oven alta...ja takaasi, huonosti jätesäkillä peitetystä ikkunasta. Paniikki! Yht'äkkiä liikuttiin tosi nopeasti, torahampaat olivat esillä, piti löytää joku turvallinen pimeä paikka, oli kauhea nälkä, niinkuin ei olisi syönyt kahteen viikkoon, kiduttava nälkä, ja vaarallista, vaarassa palaa elävältä. Karo sujahti sermien välistä toimiston puolelle kuin ammus, konttasi pöytien ali pimeään nurkkaan ja jäi sinne friikkaamaan. Nälkä nälkä nälkä nälkä. Niissä ihmisissä on verta....siellä on Alisa! Ja joitain muita! Nyt menette kaikki ikkunan luo, revitte sen peitteen alas ja olette valossa, muuten mä vielä tapan jonkun! Onneksi ihmiset tekivät kuten sanottiin. Onneksi ulkona paistoi aurinko. Tai ei onneksi, ihan kamalaa1 Miten hemmetissä tänne oli edes päädytty? Taidegalleriatilaan keskellä päivää? Jonkun uniteleportin kautta varmaan, koska ei ollut tasan kävellyt tänne auringonpaisteessa.
Seuraavan tunnin Karo vietti kiduttavan nälkäisenä. Paikalle tuli lisää väkeä. Lisää herkullista verta, jonka saattoi melkein haistaa. Jos joku noista joita en niin hyvin tunne tulisi tänne pimeälle puolelle kanssani....onneksi ihmiset eivät kuunnelleet, onneksi kukaan ei tullut samaan tilaan päätymään lounaaksi. Paitsi Lyden ja Lydenillä oli varjo, sillä oli joku iso vampyyri jotenkin mukana vaikka se oli kai itse ihminen. Karon kuolaava ja nälkäinen vampyyriminäkin tajusi, että Lydenin kimppuun hyökkääminen oli huono ajatus. Ensinnäkin ei varmaan saisi sitä maahan ja sitten se isompi ja pahempi vampyyri tekisi jotain ikävää omaisuuteensa koskeneelle. Nälkäinenkään demoni ei halunnut kokea sitä. Onneksi Kuura toi verta ja nälkä hellitti. Karo raahasi pimeään nurkkaansa retkipatjan ja asettui makuulle siirrettyään toimistotarvikkeet ensin sihteerin ulottuville sermiovien luokse. Kun oma minä hitaasti palasi Karo ryhtyi pontevasti analysoimaan tilannetta. Mitä opimme tästä? No ainakin sen, että voit luulla olevasi täysin kontrollissa kotosalla, mutta kun sinut pudotetaan outoon paikkaan, jossa on liian valoisaa ensimmäinen reaktiosi ei todellakaan ole asettua rauhaisasti odottelemaan pelastusta, ensimmäinen reaktiosi on lahdata jokainen samassa tilassa oleva ihminen ja juoda niistä veret, koska on nälkä ja pelottaa. Kaverit ovat jonon hännillä, ensin tapetaan ne joita ei tunneta, mutta kyllä ne kaveritkin syödään jos on nälkä. Hyi! Hyi hitto, mä ihan oikeasti olin valmis hyökkäämään jonkun kimppuun ja juomaan siitä veret. Tosta noin vaan, koska olin niin nälkäinen enkä ihan oma itseni. Miten tässä näin kävi? Mulla oli ihan kylläinen olo kun menin nukkumaan? Ilmeisesti unisiirtyminen kuluttaa verta. Ja valoisa tila samaten. Ja päivällä liikkuminen myös, senhän jo tiesitkin. Kamalan pelottavaa. Näin heikoissa kantimissako se kontrolli onkin?
Kuisma ja Lyden selvittelivät asiaa, Karo voitaisiin siirtää omaan kämppäänsä myöhemmin. Paikka ei ollut turvallinen, joten päivän rauhaisa uneton kooma jäi väliin. Karo makasi liikkumatta, mutta valveilla, kuunnellen valoisassa tilassa olevien ihmisten puhetta. Ronja tuli, ne ratkoi jotain arvoitusta, kuului askelia ja porukkaa ravasi sisään ja ulos. Taas oli aika synkeää olla tuolla tavalla erotettuna muista vain koska ihmiset olivat auringonvalossa oman turvallisuutensa takia. Onneksi osa kavereista kävi pimeällä puolella moikkaamassa ja Pihlakin saapui paikalle. Ihana Pihla, joka istui ihan pelkäämättä viereen ja piti kädestä ja jolla oli niin lämmin käsi.
Jossakin vaiheessa päivää Kuisma ja Lyden päättivät aikaa löytyvän pikaiselle briiffaussessiolle siitä mitä vampyyrielämään kuuluu. Karo animoi itseään sen verta, että sai raahauduttua tuolille toiseen päähän huonetta ja sitten vietettiin kyselytuntia. Karo sai tietää monenlaista hyödyllistä ja etupäässä ällöä uudesta epäelävyydestään. Miten tämä verennauttiminen oikeastaan tapahtuu, miksi oma veri on käytännössä vaarallista ydinjätettä ja monenmoista muuta. Epäeloa saisi kuulemma jatkaa laittomasta luonnistaan huolimatta, koska oli täten virallisesti adoptoitu joksikin hallinnon alaiseksi sosiaalitapaukseksi. Epäselväksi jäi kumpi ”kummisedistä” Kuisma vai Lyden nyt sitten oli käytännössä vastuussa, mutta hyvä että oli joku jolle soittaa jos joku yrittäisi esim. vaarnata vaan siksi, että oli olemassa. Osa infosta oli aika huolettavaa, kuten se, että nuo tyypit jotenkin rivien välistä vihjasivat, että joskus vampsyt tappavat porukkaa ja silloin siitä ei vaan saa jäädä kiinni. Anteeksi kuinka? Olettavatko ne ihan tosissaan minun saalistavan tuolla tyyppejä verenkiilto silmissä ja tämän olevan jotenkin ok ja välttämätön paha? No tänä aamuna olisi voinut tulla ruumiita niin että hyvä (kai?) tietää, että nämä ovat varautuneet moppaamaan suolenpätkät ja hävittämään ruumiit, mutta....ei, ei se ole ok, ei vaan voi olla. Ole mimmoinen epäelävä demoni hyvänsä niin joku raja! Karo päätti varmuuden vuoksi jättää ihmisistä ryystämisen kokonaan väliin, ihan siksi, että epäili vahvasti olevansa niin säälittävä tapaus, että ei kummiskaan saisi ketään kaadettua ja purisi varmasti vahingossa ohi suonesta tai jotain. Parempi juoda veripusseista, ne eivät ainakaan vaadi mitään sosiaalista kanssakäymistä ennen kuin voi ottaa hörpyn. Myöskin tuo ”pari desiä on turvallista imeä” ohje oli vaan huono, syljenkö sen veren ensin johonkin mittakuppiin tarkastaakseni mikä on pari desiä, luulen että ihminen siinä vaiheessa haistaa palaneen käryä vaikka olisi kuinka lumoutunut hampaista kaulassaan.
Infopaketti huojensi kyllä siinä mielessä, että mitään korsettiin sulloutumista ja viitassa keikarointia ei ilmeisesti vaadittu. Vampyyriys piti pitää salassa eli uusia kavereita tuskin tulisi hankittua kun tätä tilaa oli pidemmän päälle hankala peitellä. Karo kiitti onneaan siitä, että kaverit olivat jo saaneet asian selville eli niiltä ei tarvinnut epäelämää salailla. Ilman niitä tuskin tulisi juuri koskaan lähteneeksi ulos tai tehneeksi mitään ”normaalia”. Ystävien merkitys elämässä korostui entisestään.
Karon kotiinkuljetus viivästyi kerta toisensa jälkeen, koska aurinko oli väärässä asennossa ja käytävä täynnä muuttolaatikoita. Viimein lähdettiin takin, jätesäkin ja hissin avustuksella siirtämään vampyyriä päivänvalossa. Ensinnäkin liikkuminen oli täyttä tuskaa, jokainen askel vaati ponnistelua ja juuri juotu pussillinen verta paloi saman tien. Toiseksi kaikki se valon määrä aiheutti miltei paniikkireaktion joka kulmassa, etenkin kun piti ohittaa ikkunoita. Karo hivutti itseään eteenpäin silmät kiinni ja vikisten, hyytyen joka kerta kun edessä oli uusi valoisa tila. Vain ajatus rauhallisesta ja turvallisesta omasta kämpästä (tai Kuuranhan se oikeasti oli) sai jatkamaan. Vielä viimeinen syöksy odottavaan autoon ja ihana pimeys oli taas läsnä. Ja ulkona kammottava, palava kuolema. Ei ikinä enää, ei tasan ikinä enää liikkuisi saatana mihinkään päiväsaikaan paitsi jos oma talo olisi tulessa. Mikan luonakin oli ongelmia. Hissi ei toiminut, joten oli pakko mennä yhden ikkunan ohi. Rappukäytäväänkään ei voinut jäädä joten eikun eteenpäin, onneksi ei syttynyt palamaan, mutta verta haihtui elimistöstä varmaan ainakin puoli pussia. Note to self: auringonvalo on tosi syvältä, epäsuora valokin heikentää hitosti, vältä.
Kotosalla Karo ryysti pari pussia verta ja kaatui sitten patjalleen koomaamaan edes tunnin tai pari. Kaverit tulivat jossain vaiheessa ja kun Karo taas kykeni toimimaan pohdittiin illan aktiviteetteja. Ronja halusi baariin, muut eivät. Paskat leffat saivat eniten kannatusta ja niin laitettiin pyörimään X-men first class. Samuelkin poikkesi ja lopulta leffaa taisi katsoa enään Karo koska Ronja piirteli pöytäliinaan, Pihla nukkui ja Alisa, Samuel ja Kuura olivat kaikki sulkeutuneena makuuhuoneeseen tavoitteenaan tehdä jotain rituaaleja. Myös hallinnon sihteeri oli paikalla ja Linnea soitteli varmaan kerran tunnissa, että ollaanhan nyt kaikki varmasti sisällä eikä tehdä mitään tyhmää. Karo raportoi, että katsotaan paskoja leffoja ja rituaaleja tehdään tosi valvotusti makuuhuoneessa. Tuskin oli luurin laskenut kun makuuhuoneen oven eteen ilmestyi iso musta ritari täydessä haarniskassa. Ensimmäinen ajatus: ”Noi summonoi sen ja se on just lahdannut Kuuran, Alisan ja Samuelin!” johti taas siihen surullisenkuuluisaan vampyyrin paniikkireaktioon eli mentiin yhtä aikaa Ronjan kanssa (jolla tosin taisi olla ihmissusireaktio) kohti väkivalta-aikeissa sen kummemmin asiaa ajattelematta. Ritari katosi ja niin kaksikko tuli läpi makuuhuoneen pariovesta suoraan keskelle hämmästyneitä okkultisteja. ”Näittekö te sen?” Minkä? Mitä vittua oikein tapahtui? Sori tosta ovesta. Kesken hämmennyksen Karo tajusi olevansa samassa tilassa Samuelin kanssa torahampaat välkkyen. ”Iiih! Kauheeta! Mä oon oikeasti ihan vaaraton!” ja peräännyttiin hyvässä järjestyksessä keittiöön rauhoittelemaan Pihjaa (varmaan ainoa ihminen maailmassa, joka pitää vampyyrin halausta jotenkin rauhoittavana) ja keittämään tarmokkaasti teetä, koska niin isoäiti aina teki kun oli kriisi. Samuel kyllä varmaan tiesi, että Karo oli vampyyri, olihan se okkultisti niin että kai se uskoi myös yliluonnollisiin olentoihin, mutta silti, hups vaan. Ritari oli ehkä kadonnut, mutta Karolla oli silti creepy tunne, että joku tuijotti ja hengasi ihan selän takana. Mennessään varmuuden vuoksi ulos varmistamaan ettei siellä ollut ketään Karo oli saada sydänkohtauksen (onneksi sydän ei enää lyönyt) havaitessaan mustan ritarin nojailemassa käytävän seinään. Ehdotukset siitä, että heppu häipyisi muualle otettiin vastaan tosi ärsyttävästi ja tyyppi sokelsi jotain tosi outoa propagandaa ilmeisesti siinä uskossa, että Karo ryhtyisi jonkun Darth Vaderilta näyttävän alaiseksi heti paikalla ihan vaan siksi, että sattui olemaan vampyyri. Karo pakeni takaisin asuntoon ja raportoi ulkona väijyvästä uhasta muillekin.
Linnea, Kuisma ja Lyden tulivat paikalle ja selvittelivät asioita. Kuismaa musta ritari ilmeisesti karttoi, mutta kun kuultiin sen juttelevan Karolle Kuisma halusi varmistaa juttuja jollain rituaalilla. Jo aikaisemmin oli taas otettu lisää verinäytteitä vampyyristä, mutta nyt piti ilmeisesti tarkistaa jotain jotenkin muuten. Karo suostui, koska hei, jos hallinnon virkamies pyytää sinua suostumaan johonkin kokeisiin ja satut olemaan vaarassa tulla leimatuksi joksikin pahan univampyyrin kätyriksi niin silloin suostutaan mukisematta ihan mihin vaan. Karoa alkoi Linnean tila huolettaa entistä enemmän siksi, että kun lähdetään ronkkimaan vampyyrin, jonka oletetaan olevan jonkun pahiksen vallassa, mieltä niin silloinhan huoneeseen jätetään vain ne, jotka selviävät hengissä jos kyseinen vamppyyri ronkkimisesta vittuuntuneena pimahtaa murhanhimoisesti eli luonnollisesti Lyden ja Kuisma, mutta että Linneakin? Mitä ne on sille tehneet?
Kuisman tuijottaessa hypnoottisesti silmiin käsi otsalla Karoa kyllä hieman vitutti, mutta ei kyllä aikonut tehdä mitään typerää. Sitten paine lisääntyi ja jostain nousi se tulikehä ja Kuisma pysähtyi siihen. Paloi elävältä, ainakin mielessään. Karo keskittyi olemaan huolella liikkumatta ja muistamaan ettei tuli polta häntä vaikka lähellä olikin. Eli ilmeisesti se mielisuoja oli yhä olemassa, mikä oli kai hyvä asia, ainakin kaikenlaisten Lev possessaatioiden kannalta? Okkulttipartio poistui ja loppuilta katsottiin toista paskaa leffaa ja koomattiin. Hampurilaisia lähetettiin hakemaan porukka, jotta ritari ei iskisi yksinäisen kimppuun ja nukkumaan Karo, hallinnon sihteeri ja Pihla kaikki menivät tarpeellista tavaraa sisältävät kassit kaulan ympärillä ja melkein täysissä pukeissa siltä varalta, että omituinen unisiirtyminen tapahtuisi taas. Karo toivoi seuraavan unisiirtymän osuvan mieluiten Kuismaan ja johonkin toiseen äkäiseen vampyyriin niin, että maagit vihdoin ottaisivat ongelman vakavasti.
Sunnuntai:
Karon unessa oli outo Turku, vihreä villalanka ja Milka, se opiskelukaverin puoliso, jota Karo seurasi usvamaisen ja oudon kaupungin läpi. Ja kettuja. Paljon kuolleita ja eläviä kettuja. Jostain sivupolulta seuraan liittyi myös musta ritari, jonka puheet olivat taas outoja, sitä kuinka unikulkijat ovat vaarassa ja Karokin ja kuinka hän voisi kenties auttaa...Karo ei uskaltanut lyödä creepyä tyyppiä turpaan, etenkin koska aavisteli jo vahvasti hyypiön olevan Lev, onneksi tyyppi jäi seinän taakse kun Milka katosi sen läpi jonnekin ja Karo seurasi.
Seuraavaksi olikin sitten taas siinä ikävän valoisessa paikassa, mutta nyt oli enemmän nälkä. Tosi nälkä. Karo avasi silmänsä ja huomasi vierellään Pihlan ja Milkan, kauempana Samuelin. Nälkä. Ruokaa. Nyt. Kun eteen asetellaan juhla-ateria niin kuka muka muistaa, että laukussa käden ulottuvilla on kylmä roiskeläppäpitsa, johon pitäisi muka tyytyä. Milka oli lähin, Pihlaa ei jostain syystä halunnut purra ellei olisi ihan pakko. Naisparka heräsi siihen, että hampaat tavoittelivat kaulaa ja samassa oli täysi kaaos päällä. Milka pyrki kirkuen pakoon, Karo yritti purra sitä kaulaan ja kaverit roikkuivat Karossa yrittäen estää. Lopulta Karo sai ryömivän uhrinsa ahdistettua nurkkaan ja upotettua hampaat tämän kaulaan. Ihminen lopetti heti rimpuilun. Hyvä. Verta. Hyvää verta. Kaveritkin, joita oli joutunut heittämään kimpustaan muutamaan kertaan olivat perääntyneet jonnekin. Karo ryysti kaikessa rauhassa ihanan lämmintä ja humalluttavan hyvää ihmisverta kunnes äkkiä tajusi mitä olikaan tekemässä. Ei helvetti! Liikkuminen oli helpompaa. Auringonvalo ei pelottanut yhtä paljon. Olo oli mitä parhain. Paitsi henkisesti. Henkisesti oli vähän sama fiilis kuin jos jonain aamuna heräisi ja tajuaisi yön aikana muuttuneensa raiskaajaksi, joksikin, joka vähät piittaa muiden ihmisten fyysisestä koskemattomuudesta. Karo nousi seisomaan. Missä kaikki muut olivat? Jossain oven takana valoisassa kai. Ne vaan jätti sen tänne mun armoille? No kai ne yritti estää ja sitten joku sanoi niille ettei ne voi tehdä mitään... Soittakaa sille ambulanssi! Heti! Ja avatkaa ikkunat, mä meen....voi vittu. Voi vitunvitunvittu. Karo sukelsi taas sermiovien taakse ikävän tutuksi käyneeseen pimeään nurkkaukseen ja jäi sinne istumaan. Askelia. Valo lisääntyi toisella puolella. Joku alkoi rauhoitella uhria, joka heräili pikkuhiljaa. Ei siis ollut kuollut? Hyvä. Mutta kuinka paljon sä joit? Ei voi tietää, aika paljon kai. Joku soitti Kuismaa ja Lydeniä paikalle, Karolle heitettiin mukana ollut laukku, mutta veripussien näkeminen lähinnä ällötti. Pahaa verta, kylmää ja vanhaa, kuka tuota moskaa juo kun on saanut oikeaa kamaa? Ei, ei lähdetä nyt yhtään ajattelemaan tuolla tavalla, sä tulet juomaan tota moskaa päiviesi päähän. Sä et ikinä enää koske yhteenkään ihmiseen. Lyden ja Kuisma olivat tainneet unohtaa ohjeistuksestaan ihmisistä juomisesta sen, että joskus se sinun luovuttajasi tappelee vastaan ja huutaa apua ja koettaa ryömiä karkuun ja sinä et vaan välitä. Ei voisi vähempää kiinnostaa, että juuri pahoinpitelet jotain elollista olentoa, jotain jonka kaltainen olit itse vielä jokin aika sitten. Tarpeeksi nälkäisenä jäljellä on vaan se tunteeton hullu demoni, joka tappaa ihan silmää räpäyttämättä kenet vaan, jotta itse saa ravintoa.
Tässä tämä nyt oli. Hallinto iskisi jollain vaarnalla tai lukitsisi johonkin tyrmään homehtumaan. Ja ystävät toteaisivat, että hullu se on eikä kukaan enää ikinä edes soittaisi kysyäkseen kuulumisia. Tälleen ne vampyyrit varmaan muuttuu sellaisiksi isoiksi, pahoiksi ja epäinhimillisiksi. Jos ne kohtelee ympärillään olevia tällä tavoin niin ei ihmekään, että niitä pelätään ja pikku hiljaa ne vaan jää yksin pimeään eikä niillä ole enää ketään muuta kuin itsensä. Pala palalta niistä katoaa se ihminen ja tilalle astuu joku demoni, jolla on vaan nälkä. Karo muisti jonkun ihmetelleen miten ihmismäinen Karo oli muihin vampyyreihin verrattuna, että niille ei olisi tullut mieleenkään kysyä ovatko jotenkin vaivaksi tai auttaa millään tavoin, vaikka se tarkoittaisi vain jonkun tavaran ojentamista. Ehkä se johtuu siitä, että mä olin ihminen, tai halusin olla. Ja haluan. Se ei taidakaan olla niin helppoa kuin kuvittelin. Lähinnä Karo velloi itsesyytöksien suossa.
Lyden tuli paikalle ja sille selitettiin koko sotku kyynelehtien kuin suihkulähde. Kuismalle samaten. Ne veripussit mukana ei auta, mä en tiedä mitä tapahtui, estäkää sitä tapahtumasta uudestaan ensi yönä, mä en pysty! Eniten järkytti kummankin ”sellaista sattuu” asenne. Ihan kuin Karo olisi vain kömpelyyksissään kaatanut punaviinit jonkun mekolle, ei suinkaan käynyt toisen ihmisen kimppuun? Tosi valitettavaa, koeta rauhoittua, uhri jäi henkiin ja ensi kerralla paikalla on joku joka osaa ensiapua ja pystyy estämään asioita tapahtumasta. Eli niiden vihjailut siitä, että vampyyreillä on tässä kaupungissa oikeus napata tuosta noin vaan joku viaton siviili pieneksi välipalaksi ja imeä se melkein kuiviin traumatisoiden uhrinsa loppuiäksi oli ihan totta. Kaiken voi selittää sillä, että oli nälkä ja kontrolli petti, ei hyvänen aika. Kamalaa. Karolta meni usko yliluonnolliseen yhteiskuntaan saman tien. Kauhea paikka jossa saa tehdä kauheita asioita ilman, että kukaan puuttuu niihin. Joku toinen olisi varmaan ollut iloinen päästyään kuin koira veräjästä, Karo ei. Olisiko itse ollut tyytyväinen tultuaan purruksi siihen, että kaikki muut vaan kohauttelisivat olkiaan ja vähättelisivät tapahtunutta? Ei varmalla. Veistä haavassa vielä käänsi se, että uhri itse vakuutti olevansa ihan kunnossa. Karo toki pyysi anteeksi, mutta mitäpä sekin muka auttoi.
Puolella korvalla kuunneltiin mitä muualla tapahtui. Ronja saapui pelastamaan näyttelyään. Olisi tullut aikaisemmin, olisi ollut joku paikalla joka olisi voinut estää...Ronja keuhkosi kuinka ei varmasti luovuta taulujaan, että ne olivat hänelle kaikkein tärkeintä. Mikä kusipää! Viatonta ihmistä on purtu ja mä olisin voinut purra muitakin. Tai tappaa. Alisan, Samuelin, Pihlan....ja kaikki sun saatanan taulujesi tähden. Karo oli kuitenkin hiljaa. Ronjalla ei näyttänyt olevan elämässään mitään muuta, mikä minä olen viemään siltä sen ainoan asian, joka on sille tärkeää. Hallinto veisi, se oli varmaa. Ronja parka. Kun Ronja sitten tuli istumaan seuraksi Karo nieli oman pahan olonsa siksi aikaa, että sai rauhoiteltua kiukusta pihisevää taiteilijaa. Koeta sopia, koeta tehdä kompromissi, ei ne ymmärrä sun taulujesi arvoa, mutta jotain saadaan varmasti sovittua. Ronja tarjoili vastalahjaksi omaa ”hälläväliä” elämänfilosofiaansa ja myönsi jopa olevansa ihan oikeasti ihmissusi. Toisen ei-ihmisen kanssa juttelu kyllä kevensi mielialaa hiukka, vaikka Karo ei aikonutkaan adoptoida ”sellaista sattuu” filosofiaa ihan vaan siksi, että mielettömän teurastuksen piti paremmin loitolla kun tekojensa seurauksista ja moraalisesta oikeutuksesta oli edes hiukan huolissaan. Linneakin kävi, etupäässä huutamassa Ronjalle. Ja Pihla, joka vakuutti, että ystävät eivät olisi hylkäämässä Karoa vain yhden lipsahduksen takia. Taas kyynelehdittiin, tällä kertaa kiitollisuudesta. Mä en ansaitse noin upeita ystäviä.
Kun oli hetkeksi yksin alkoi korvan juuresta kuulua pieni ääni, joka kuvaili kaupungin tilaa kauheaksi, selosti poliittisen tilanteen monia mahdollisuuksia ja lupaili Karolle elämänsä tilaisuutta kaupungin suurvaikuttajana. Ei nyt helvetti sentään! Päivälläkään tuolta idiootilta ei saa olla rauhassa! Hei Kuisma, se musta kusipää kuiskailee mulle juttuja edelleen, tehkää sille jotain kun ehditte! Toivottavasti ehtivät pian. Lev saattoi vielä olla hulluuksissaan vakuuttunut siitä, että saisi Karon järkeiltyä puolelleen, mutta jossain vaiheessa se varmaan lakkaisi yrittämästä manipuloida ja alkaisi antaa suoria käskyjä ja jos se olisi kovinkin iso ja paha ja vanha tyyppi niin niitä käskyjä olisi ehkä aika vaikea olla tottelematta, niin että nyt hallinto osannee ainakin varautua siihen, että Karo saattaa päätyä Levin sätkynukeksi. Ei ne kyllä osanneet varautua tähänkään. Paskat. No, itsekään en oikein mitään asialle mahda niin, että rukoillaan, että Lev menettää kiinnostuksensa tai joku saa sen päiviltä.
Karolta kysyttiin halusiko tulla toimitetuksi kotiinsa, mutta vampyyri kieltäytyi tarjouksesta. Odottaisi mieluummin auringonlaskua, edellinen siirto oli ollut niin traumaattinen.
Perjantai
Karo aloitti pelinsä Helsingistä vitutuksen vallassa. Eikö ne tyypit nyt saa mitään aikaiseksi? Soitto Kuismalle paljasti, että tässä on nyt joku iso sekaannus. Mitään mustan ritarin poistamista ei ollakaan tekemässä, mutta Kuisma oli kyllä itsekin Helsingissä ja lähdössä Turkuun. Auto oli täynnä konsultteja, se hippinainen Rauni ja sitten kaksi psykologia Mehiläisestä, jotain terapeutteja ilmeisesti, tyyppejä jotka vahtisivat Karoa kun Kuismalla olisi muuta puuhaa. Karoa huoletti edelleen propaganda ritarin mahdollinen possessointi, joten vahtijoita kestäisi kunnes ritari saataisiin hiiteen. Nämä vaikuttivat tosi päteviltä, ainakin puhuivat kovasti jotain ammattislangia ja olivat tyyneyden perikuvia, vaikka istuivat samalla takapenkillä vampyyrin kanssa.
Pihla soitti puolimatkassa Turkuun ja Karo viestitti, että oli joutunut hiukka yllätyksellisesti Helsinkiin ja tulisi pian kotiin. Jannea kuulemma saattoi olla kaksi, aika outo tilanne eikä ainakaan Karon vika, onneksi mitään pahaa ei ollut tapahtunut sen yön aikana, jonka hotellissa vietti. Kuisma jätti Karon kotiovelle ja sisältä löytyi paitsi Pihla myös Kuura ja Alina. Mietiskeltiin paskan leffan katsomista (unohdimme tyystin, että niistä aina seuraa kriisi joka estää katsomasta leffaa) kun Alinan puhelin soi. Ronja oli palannut! Se ryökäle, ettäs kehtasi, tai siis hienoa että oli palannut, mutta kadota tolleen yht'äkkiä jonnekin Ruotsiin vaikka täällä huolehditaan, tyypillistä Ronjaahan se. Kun samaan syssyyn soittivat terapeutit ja halusivat tavata vaikka juuri luvattiin Ronjalle ettei kämpässä ole ketään ulkopuolista tajusi Karo, että se kilipää vetää pultit jos törmää terapeutteihin. Eikun kiirehtimään ulos niiden kanssa ja eikös rappukäytävässä törmätä Ronjaan, joka onneksi ei ole tällä hetkellä paranoidi. Hesessä sitten valistetaan terapeutteja mitä tehdä jos uhkaavat päätyä ruokalistalle ja vastaillaan kysymyksiin. Raunikin kuulee jutut, mutta ei haittaa, Karo ei katso enää osaavansa sanoa kaikkien näiden duplikaattien sun muiden juttujen kanssa, että kuka muka pitäisi nyt pitää pimennossa ja kuka ei, kaikki saa kuulla kaiken, ainakin mitä Karoon liittyy. Tai ei nyt ihan kaikkea, Levistä ei mainitse, mutta mustasta ritarista varoittaa.
Kämpällä mietitään mitä sanottaisiin sängyllä loikovalle Ronjalle. Palasit sitten. Turha sille on huutaa, ei se saatanan taavi tajua, että noin ei tehdä. Ronja on kumman rento, hälläväliä asenteinen, ei yhtään raivoissaan enää. Ärsyttävä toki ja esittelee Kuuran pehmoleluilla (miksi Kuuralla on pehmoleluja?) monenmoista sivistävää ja rivoa kuvaelmaa Klausista Thaimaassa, Kuismasta, Jannesta, Karosta ja Turun nykytilanteesta. Ei niille voi kuin nauraa, vaikka tekisi mieli tirvaista turpaan idioottia, ollaan sentään kaikki yhdessä ja elossa tai ainakin yhtenä kappaleena. Samuelkin poikkeaa käymäänja Kuisma sekä Rauni. Linnea tietty puuttuu, mutta on kuulemma elossa vaikka Ruotsissa lusmuaakin sen Jartsansa kanssa. Käydään Pihlan kanssa kaupassa, Kaverit simahtavat aika aikaisin nukkumaan ja Karo valvoo lopun yötä lukien kirjaa.
Lauantai
Aamu kajastaa ja Kuura ja Pihla lähtevät etsimään lounasta. Karo uinuu kaikessa rauhassa, vain terapeutin puhelu herättää. Kun aurinko alkaa painua mailleen on aika nousta ja etsiytyä jääkaapille veripussia aukomaan. Karo kyttää huvikseen ovisilmästä portaissa kulkevia kunnes tajuaa, että ei nyt ole ihan normaalia käytöstä tämä, lopeta heti. Karolla on uusi teoria siitä miten estetään degeneroituminen joksikin hirviöksi, joka ei enää piittaa kenestäkään tai mistään, yksinkertaisesti leikitään itsepintaisesti ihmistä! Voi syödä vaikka ei ole pakko, voi hengailla kavereiden kanssa aina kun vaan voi, meikkaaminen toivottavaa, kaikenlainen turha ihmispuuhastelu samaten. Turhaa, mutta samalla kuitenkin tarpeellista, koska jos pienet ihmismäiset eleet ja tavat unohtaa tilalle tulee jotain muuta ja sitten ei ehkä käykään ihmisisestä enää sitten kuin pitäisi. Karo ei luota kykyihinsä vampyyrinä, tähän mennessä ainoa fyysinen supervoima on taipumus kuolla nolosti auringonvaloon ja mahdollisuus valita hengittääkö tänään vai ei. Myös verenkierron puuttuminen on etupäässä kiusallista, etenkin kun Kuisma haluaa taas verta jotain rituaalia varten ja on pakko puukottaa itseään leipäveitsellä rintaan, koska raajoja on turha silpoa veren toivossa jos ei ole syönyt erityisen tukevasti. Kuisma tarkasti Karon veren jälleen ja totesi sen eroavan aikaisemmasta. Siis miten? Eroaa vaan, taidat olla duplikaatti. Aha, no en ole, ota selvää mistä ero johtuu äläkä minua hiillosta.
Karoa myös ahdisti se, että vaikka yritti parhaansa mukaan olla rehellinen ja pitää Kuismaa ja kumppaneita ajan tasalla aina jostain ryömi jotain raskauttavia asianhaaroja, jotka ennen pitkää kasautuessaan varmaan johtaisivat siihen, että hallinto katsoisi hänet joksikin Levin inkarnaatioksi ja pistäisi roviolle noin varmuuden vuoksi vaan. Nolo loppu nololle tarinalle, mutta saisivatpa Turun vampyyrit ainakin maineensa mystisinä pimeyden olentoina takaisin. Karo oli suunnilleen yhtä mystinen ja vaikuttava kuin paahtoleipä. Ne ihmeelliset mielelliset kyvytkin olivat unohtuneet jonnekin, ei ollut toivoakaan hypnoosista tai seksikkäästä glamourista, ei niin että Karo olisi moisia uskaltanut mihinkään testatakaan. Tällä tuurilla iskisi kummiskin baarista sen pahimman psykopaatin ja päätyisi vahingossa sen uhriksi tai imuttaisi uhrin tyhjiin ja saisi selittää Kuismalle ja Klasulle, että sori vaan, voisitteko taas hiukka jelppiä. Karoa ahdisti myös täydellinen riippuvuus kaikista kavereista ja hallinnosta, eihän saisi itse edes ruokaansa metsästettyä jos veripalvelun työntekijät tai lähettifirma menisivät lakkoon ja kavereista ei tietenkään imutettu, siihenhän liittyi kaikkea epätervettä mielikikkailua kummiskin. Kaverit hengasivat ympärillä varomatta ja pitivät ihmisenä, Karo ei halunnut niiden kaikkoavan minnekään, uusia tuskin saisi kovin helposti.
Lisääntyvä pimeys oli kyllä antanut enemmän aikaa tehdä juttuja ja hiljalleen Karokin alkoi nousta apatiastaan. Elämä nyt oli hieman hankalampaa, mutta ei sitä kaikkea voinut Kuuran olohuoneen patjalla viettää. Voisi esim. harrastaa kulttuuria, jos saisi sillä inspiraationsa takaisin. Siispä kaverien irkkutanssiesitys päätettiin katsastaa, sitä ennen tosin juteltiin naamansa pöllimisestä vimmastuneen Jannen kanssa ja kuultiin maagien suunnitelmista koettaa uudelleen kutsua mustaa ritaria sen paikantamista varten.
Irkkutanssi oli ihanaa ja musa jumalaista, hilpeänä ja hyvillä mielin Karo lähti takaisin kämpille vaan kuullakseen, että Kuura oli jossain ongelmissa ja Ronja tarvitsi kaivajaa kahdelle haudalle? Niin mitä? Tehtiin korkkareissa juoksun maailmanennätys kun Karo kiisi kotiin. Makuuhuone näytti rituaalintekovieroituksessa epäonnistuneen okkultistin leikkikentältä, Kuura räpläsi rukousnauhaa nurkassa tyhjyyteen tuijottaen, ympärillä liituympyröitä ja okkulttisia kirjoja, paitaansakin se oli piirtänyt merkkejä. Karo marssi luokse ja tarttui olkapäästä herättäen Kuuran horteestaan. Kaikki ok? Kuulemma joo, oli vaan vähän vajonnut transsiin. Karo mulkaisi Samuelia, Alinaa, Jannea ja muita hengaajia. Ja kenellekään teistä ei tullut mieleen vaan tökätä sitä kylkeen? Sitten toteamaan, että eteisessä oli seinässä reikä. Ronja, mitä hittoa? Alisalle ja Ronjalle oli murtauduttu ja susi epäili terapeutteja. Onneksi oli kuitenkin pidättäytynyt tappamasta ketään, tuhonnut vaan seinää. Kuuran seinää. Jösses näiden kanssa. Karo katsasti, että terapeutit olivat kunnossa ja lokatoi seuraavaksi vessassa kyhjöttävän Alisan. Kumma kyllä paikan ainoa vampyyri oli tänään se, jonka kaulaan kaikki kapsahtivat ja joka sai lohduttaa yhtä jos toista. Istuttiin Alisan seuraksi ja haettiin sille teetä, jota keitettiin muillekin. Alisa kertoi työkavereidensa katoamisesta ja murehti kotinsa turvan menneen, lohdutettiin ja annettiin aikaa rauhoittua, yllättävän harva haluaa tulla häiritsemään kun ärsyyntyneen näköinen vampyyri julistaa, että vessaan ei hetkeen mennä. Lopulta saatiin tunnelma suosta, osa hengaajista poistui mutta tilalle tuli uusia, kuten kuulemma hallinnolla tuntityöläisenä toimiva Milka. Siis se Milka, jota viimeksi purtiin. Kuismaaaa.....mitä se tekee täällä? Ei ole nyt yhtään kivaa tämä, sillä on trauma. Ja mulla. No Milka sai jäädä, koska ei sitä kehdannut uloskaan ajaa.
Miten siinä sitten kävikään niin, että vitsailtiin tulevasta pelottavasta rituaalista hiukka. Entä jos summonoidaan muumipeikko. Tai kaupungin ruhtinas. Se Ahlgren. Vai Ahlströmkö se oli? Miltä se muuten näyttää? Sihteeri ei osannut tai halunnut sanoa. Ja sitten, kuin salama kirkkaalta taivaalta Karoon iski ihan hirveä tunne. Sellainen ”jokin iso, paha ja vaarallinen lähestyy tätä paikkaa ja on tietoinen sinusta.” Hä? Kukaan muu ei tuntenut mitään? Mitäs tämä nyt oli? Karo meni varmuuden vuoksi kurkkimaan ikkunasta. Ei mitään, mutta tunne voimistuu koko ajan. Sellainen fiilis, jota joku miljoonakala ehkä saa kun tajuaa valkohain varjon lankeavan ylleen, joku outo vaisto huusi täysillä, että Jotain Pahaa on tulossa. Katua kävelee mies pitkä musta takki päällään, huivi kaulassa. Pitkät hiukset. Pysähtyy. Ja katsoo suoraan toisen kerroksen ikkunaan. Kenestä tässä juuri tehtiinkään pilkkaa. Ei ole ihminen. On vampyyri. Vanha. Tosi vanha. Ahlgård. Kaupungin hallitsija.
Nuorella vampyyrillä ei ole sitä iän suomaa tottumusta vampyyrien creepyyn majesteettisuusauraan, etenkään kun ei ole sellaiseen koskaan ennen törmännyt. Ihmiset olivat onnellisen tietämättömiä Kauheudesta, joka parhaillaan julisti Karon heikolle mielelle, että tiesi tasan tarkkaan missä tämä vampyyrihovin uusin ja vähäisin jäsen asui ja mitä olikaan juuri tullut sanottua. Ei huumorintajua. Ei sitten yhtään. Ja te hullut kutsuitte sen tänne. Vittu me kuollaan kaikki! Karo sinkosi kuin ammus ikkunasta, juoksemaan ei kannattanut lähteä, sehän tulkittaisiin varmasti huonoksi käytökseksi ja pääsisi ehkä hyvällä tuurilla kaksi metriä ennen kuin saisi seuraa. Ulos ei tasan menisi, nyt täytyisi vain toivoa, että arvon ruhtinaallisuus jatkaisi iltakävelyään. Onkohan musta muistettu ilmoittaa sille? Kuisman tuntien...ehkä ei? Aaargh, sehän voi päättää, että ei me tuollaisia huonoja vampsyjä pidetä, liian ala-arvoinen kappale, tuhotaan pois kuleksimasta. Karolla ei ollut mitään harhaluuloja omista kansalaisoikeuksistaan vampyyriyhteiskunnassa, oli nokkimisjärjestyksessä niin alhaalla, että ei ollu edes kanalassa, jos joku kaupungin ruhtinas päättäisi että arvon ruhtinaan nimen muistaminen kolme kertaa väärin oli kuolemanrangaistukseen oikeuttava rikos niin siihen ei sanoisi kukaan järkevä poikittaista sanaa. Hyvä jos ei lahtaisi koko korttelia siksi, että kehtasivat olla puuttumatta moiseen rienaukseen. Tilannetta voisi pahentaa enää oikeastaan vain joku tasapainoton möläyttelijä-ai hei Ronja? Okei, nyt me vasta kuollaankin. Eeppisesti, meidän lopulta lauletaan lauluja.
No ehkä Karo hieman ylireagoi, mutta ei sitä pahainen pikkuvampyyri odota eräänä päivänä katsovansa ikkunastaan vain huomatakseen kaupungin ruhtinaan odottavan kadulla. Pahasti kolahtaa pahaa aavistamattomaan sellainen määrä vanhan vampyyrin auraa, etenkin jos höysteenä on epäilys sukulaisuussuhteesta Levin kanssa ja muita syntejä. Karo panikoi ympäri kämppää kunnes tajusi vetäytyä jonnekin odottamaan tilanteen toivon mukaan suotuista kehitystä. Jonnekin pimeään ja turval....pöydän alle! Ei ehkä se kaikkein ylevin hetki nuoren vampyyrin historiassa, mutta ihan sama, yritä siinä muka ottaa lunkisti kun pelkäät epäelämäsi edestä. Juu, taisi Klausilta ja Kuismalta unohtua tietopaketista se, että Ahlgård aiheuttaa varomattomissa ihmisissä suurta hurmiota ja nuorissa vampyyreissä akuuttia paniikkia, ovathan ne itse tottuneet kaikenlaiseen. Karo kuuli pöydän alla jumittaessaan jonkun soittavan Kuismalle. ”Meillä on täällä pieni ongelma.” Pieni. Vittu Kaupungin Ruhtinas on ulkona ja me pelätään sen tappavan kaikki, on pieni ongelma joo.
Onneksi et hengitä, etkä voi saada sydänkohtausta, rakkokaan ei voi pettää, kaikki hyvin. Se jatkaa kävelylenkkiään ja me voidaan jatkaa elämäämme. Kuisma soittaa. ”Eräs henkilö haluaa tavata sinut.” Voi vittujen kevät ja jeesus pomppukepillä! Mitkähän on mahdollisuudet, että Kuisma haluaa esitellä sut esim. kivalle ryyppykaverilleen Jorelle? Aika pienet. Mitenköhän käy jos kieltäydyt kunniasta? Huonosti. Eli eikun menoksi, hopi hopi, joskus tämä on tehtävä, mutta toivoin kyllä ettei esim. kahteen sataan vuoteen tai esim. koskaan. Mitä tiedät tästä tyypistä? Että se katsoo Klasun silmien välitse ja on jotenkin yhteydessä siihen. Klasussa on sen varjo. Että se kuulemma tuhoaa säälittä kaikki munailevat okkultistit? Seurattiin vakavaa Kuismaa maakunta-arkiston portaille hampaat kauhusta kalisten. ”Oli kiva tuntea.” Eikun portaat ylös. Pitääkö mun kumartaa? En osaa. Seison tässä. Älä katso sitä silmiin! Hirvittävä aura tuntui täyttävän maailman ja Karo miltei tunsi miten omaa mieltä selailtiin kuin Aku Ankan taskukirjaa. ”Tule lähemmäs.” En haluu. Voi helvetin perkele miten pelottaa. Eikun lähemmäs jalat täristen. Nimi?-Karo? Tekijä?-(Tätä kysymystä toivoin välttäväni, argh) En tiedä ehkä Lev. Ahlgård esittäytyi Kaupungin Ruhtinaaksi, kaikkien vampyyrien suojelijaksi ja kyseli kaikenlaista, johon Karo vastaili paniikissa mahdollisimman totuudenmukaisesti koska ei suoraan sanottuna uskaltanut valehdella. Saatiin sekin tieto, että tuli ei ole sopiva puheenaihe kun mentiin möläyttämään. Selvä! Kuisma valisti, ettei Karoa ole koulutettu. Jooei, ei ole. Miksi Kuismalla on torahampaat? Miksi ruhtinas puhuttelee sitä Daturaksi? (Jossain kaukana kaukana Marokossa eräs Kari Spiegelberg tuntee äkkiä äkillistä ja akuuttia vitutusta, mutta ei tiedä miksi...) Vittu mä arvasin, Kuismakin on joku osa-aika vampyyri tai jotain. Argh. Karolta meni juttutuokio akuutin paniikin takia suurelta osin ohi, keskittyi etupäässä siihen ettei alkaisi juosta karkuun tai unohtaa vastata johonkin kysymykseen, kauhu näkyi kyllä varmaan kilometrin päähän. Ruhtinas tiesi mustan ritarin ongelmasta. ”Musta ritari ei tule sinua enää vaivaamaan. Sinusta tulee ritari, joka taistelee Leviä vastaan.” Se kun ruhtinas yht'äkkiä tarttuu päähäsi ja tunnet kuinka sen silmistä siirtyy jotain varjomaista itseen ja samalla kuinka pääkoppaasi on äkisti lisätty uusi hyytävän kylmä ja teräksenkova tietoisuus, jonka tekemisiin sinulla ei enää ole osaa eikä arpaa ei ole mitenkään kiva ylläri.
Tältäköhän Klasusta tuntuu joka päivä? Lähetän sille anteeksipyyntökortin lomalle välähti Karon mielessä ja sitten oli audienssi loppu, Kuisma-Datura oli ottanut vastahakoiseksi tehtäväkseen kouluttaa Karosta jonkinsortin ritarin ja epäelämä sai jatkua. ”Kaikille muille olen sitten edelleen Kuisma, Turun talkkari.” Selvä. ”Vielä yksi juttu.”-Tästä ei puhuta? ”Jep.” Joo. Mulla on päässä jotain ylimääräistä ja vähäsen veikkaan, että musta ritari ei enää ole mikään kaamea ongelma siksi, että kun se havaitsee pääkopassa Turun ruhtinaan tietoisuuden murusen se lähtee litomaan niin että soi. Lähtisin minäkin. Mutta tämähän on kai hyvä juttu, mun taistelua propagandamonsteria vastaan tuetaan erittäin korkealta taholta, on jotenkin semmoinen fiilis, että mulla on hiukka samanlainen varjo kuin Klausilla, huomattavasti pelottavampi kuin mä itse. Lisäksi mun paree varoa sanojani, koska en nyt ihan takaa ettei tässä hienossa suojaamiseleessä ollut mukana jonkinlainen kuuntelulaite. Ja ajatuksiani. Lukee se varmaan niitäkin. Voi lehmä. Karo löysi lopulta rauhan täydellisestä tilanteeseen alistumisesta. Jos ruhtinas on sitä mieltä, että sinä ja Kuisma nyt hopi hopi mätätte Leviä ja sen kätyreitä turpaan niin eikun hommiin, koska ainakaan minä en halua selittää miksi lähdin vahingossa ihan toiseen suuntaan ja oikeastaan luistin koko potentiaalisesti kuolettavasta duunista, koska lopulta kuolema Levin kynsissä on varmaan vähemmän häijy. Yht'äkkiä joku musta ritari tuntui aika pieneltä vastukselta, oikeastaan parasta vaan hyökätä karjuen sen kurkkuun, koska pahempiakin ja pelottavampiakin asioita on maailmassa. Esim. hallinto.
Karo palasi kämppään ja vastasi kavereiden uteluihin ettei kommentoi. Olen elossa. Tosi kiva. Ei, en nyt halua puhua tästä. Kuismakin näytti saaneen uutta puhtia siitä, että herra Ahlgård halusi tuloksia, eikun Karo, Kuura ja terapeutit autoon ja ajamaan ympäri Turkua rituaaleja tekemään. Karo sai kunnian olla fokuksena keskellä. ”Uhraamme sinulle tämän....jäljitä tämä...” Karolla sitten jäljitettäisiin musta ritari vai? Okei, ei sentään itse joutunut chanttaamaan mitään. Autollinen maageja oli ihan (anteeksi ilmaisu) liekeissä, maaninen kiilto silmissä ne piirtelivät kuvioitaan. Karo alkoi aavistella, että magia oli kokaiiniin verrattava huume, siihen jäi koukkuun. Note to self, älä sotkeudu magiaan, sulla on liikaa ongelmia muutenkin. Paikanninpiirit saatiin tehtyä ja sitten asemoitumaan kämpille. Kuura, Samuel ja Alisa olivat rituaalikehässä, Janne ja Päivi valmiina topsipuikon kanssa, jotta ritarista saataisiin näyte, Ronja ja Karo valmiina solvaamaan ritaria ja terapeutit, Milka ja Pinja valmiina vaan oleilemaan paikalla olematta tiellä. Kuisma oli valmiina kauempana, jotta ritari uskaltautuisi paikalle.
Sitten menikin kaikki pieleen. Musta ritari manifestoitui ja mukana tuli valtava musta pimeys, joka valtasi huoneen. Mieltäkääntävä pelko hyökyi tilaan ja ihmiset, joita rituaalikehä ei suojannut pakenivat keittiöön päin. Ronja alkoi murista ja kasvatti kynnet, Karo tunsi kuinka kauhu lähestyi-ja kilpistyi mielessä majailevaan toiseen tietoisuuteen, joka onnekkaasti suojasi Karoa, mutta ilmaisi tahtonaan, että alahan suorittaa. Eikun mäiskimään peltipelleä, koska isoa pimeyttä vastaan Karo ei kyennyt yhtään mihinkään. Ritari olisi saanut hyvin heitettyä Karon seinään, mutta ei jostain syystä tehnyt niin vaan kääntyi ja katosi. Janneen. Karon nyrkki vetäytyi taakse. Mutta enhän mä voi-se on ihminen, siviili!”Se on Jannessa, mä olen pahoillani. Janne juokse, Ronja auta!” Alihankkija syöksyi ovelle ja luojan kiitos rakas Ronja taklasi Karon ketoon. Ihmissudelle vampyyri ei pärjännyt ja Janne sai aikaa syöksyä portaikkoon sillä aikaa kun monsterit mättivät toisiaan. Joku alkoi evakuoida väkeä ulos kämpästä. Kuisma tuli vastaan, käski Jannen perään. Maagit jäivät, ja Ronja joka ei suostunut lähtemään, kauhea kaaos, mutta oma mieli oli tyyni, ihmeesti auttoi ajattelua kun paniikki ei vaan saanut otetta ja missio oli yksiselitteinen ja selvä, etsi ja tuhoa musta ritari, viis siitä kenen ruumiissa se on. Kuisma syöksyi ohi, kadulla oli Päivi, jompikumpi terapeuteista, mihin suuntaan ne meni, tuonne, selvä. Kuisma ja Janne löytyivät. ”Vahdi, älä tapa.” Karo ilahtui huomatessaan, että pystyi vastustamaan omaa ohjelmointiaan jos sai Kuismalta jonkun käskyn, koska silloinhan vastuun käskyjen noudattamatta jättämisestä otti Kuisma. Karo aikoi jatkossa vakaasti lymytä Kuisman selän takana mitä hallinnon ukaaseihin tuli. Kuisma käski. Kuisman idea. Pihla oli rappukäytävässä ihan hajalla. Sitä piti halata toisella kädellä samalla kun paimensi toisella laumaa sisälle. Asunnossa edelleen iso paha musta pilvi. Okei, ei sinne. No mennään kellariin. Siispä Päivi, Janne, Milka, Pihla ja Karo laskeutuivat kellariin, jossa oli sentään kuivaa ja lämmintä, jopa valoa kun katkaisijan löysi. Jannea kehotettiin pitämään päätä kylmänä, älä provosoi sitä, se saadaan kyllä susta ulos, Kuisma tulee ihan just. Muita paimennettiin hieman kauemmas. Kuisma saapui ja piirteli liidulla. Kuppi, joku rautaesine ja....jaaha, verta taas lisää vai, okei. Karo alkoi valitettavasti melkein tottua siihen, että aina oli joku tökkimässä veitsellä. Sitten seurasi jonkinmoinen henkinen tappelu ja ritari saatiin Jannesta kuppiin. Jesh, pysy siellä paskiainen. Kun objektiivi oli toteutettu katosi akuutti ruhtinaallinen heijastuma päästä, kenties sinne jäi vielä jotain, vaan sillepä et mitään mahda. Elä asian kanssa, ainakin tässä toi lainattu tahdonvoima pelasti yön, muuten olisit friikannut muiden mukana ja sillä hyvä.
Kun asunto oli jälleen vapaa kauhupilvistä tajuttiin, että Ronja oli ollut siellä koko ajan ilman mitään suojia. Hitto. Myös muutama ihminen osoitti jonkinmoisia oireita jostain mielenjärkytyksestä ja terapeuteilla oli hommaa. Lopulta saatiin tilanne niin rauhalliseksi, että osa porukasta pääsi koteihinsa tai hotelleihinsa. Karo ja Kuura päättivät majoittaa Pihlan ohella hallinnon sihteerin, joka ei muistanut enää kotiosoitettaan. Yö sujui rauhallisesti, mitä nyt ihmisnaapuri lukittiin humalaisten vieraittensa toimesta rappukäytävään ja mekasti siellä hetken. Karo oli vielä varovaisen skeptinen mustan ritarin suhteen, mutta kun sitä ei kuulunut takaisin paasaamaan päätti viimein olevansa vapaa. Ihanaa. Melkein tässä on elämisen arvoinen olo.
Sunnuntai
Aamulla terapeutit pääsivät terapoimaan, vaikka Karo kyllä kieltäytyi enimmäkseen kommentoimasta, varsinkaan mitään ruhtinaaseen liittyvää. Pidä turpasi tukossa, säästy kivuliaalta kuolemalta, helppo yhtälö.
Karoa tuppasi hieman vituttamaan. Ensinnäkin oli varmaan ainoa vampyyri koko maailmassa, jolla oli ongelmanaan tämä määrä häiriötekijöitä silloin kun yritti nukkua. Kuura tietty hengasi päiväsaikaan maisemissa, olihan kämppä sen eikä asunnon omistaja haitannut, koska tiesi olla häiritsemättä nurkassa makaavaa vampyyriä. Sitten ovesta tunki sisään Pihla, eikä sekään haitannut, koska Pihla nyt on Karon suosikki-ihmisiä ihan vaan siksi, että on tuskin ollenkaan ärsyttävä, ainakaan siinä mittakaavassa mihin muut taitelijakamut pystyivät. Valitettavasti sitten Pihla ja Kuura lähtivät keskiaikamarkkinoille ja tilalle tuppasi luovasta blokista kärsivä Ronja ja kohtaloonsa valittavan ja draamaavan ihmissuden asuinkumppanina alistunut Alisa. Ronja osaa olla häiriötekijä hyvänäkin päivänä ja tämä päivä ei ollut hyvä, ei sitten alkuunkaan. Karo koetti löytää itsestään sympatiaa, mutta ”mä en saa uutta maalausta aikaiseksi” oli sori vaan aivan naurettavan pieni ongelma kun sitä vertasi ”olen kuollut, muinainen vampyyriruhtinas haluaa ruumiini asuinpaikakseen, toinen muinainen vampyyriruhtinas julisti minut suojeltavaksi kohteeksi ja usutti kimppuuni kolmannen (hullun) vampyyriruhtinaan, joka nyt tekee epäelämästäni helvettiä yrittäessään koulia minusta jotain perhanan siniveristä, kesäaika ottaa hermoon ja on pakko imeä ihmisistä verta, olen hitaasti mutta varmasti menettämässä ihmisyyttäni ja olen tuomittu kärsimään tästä koko ajan pahenevasta olotilasta ikuisesti ellei minua tapeta kivuliaasti, parhaassa tapauksessa näen kaikkien kavereideni vanhenevan ja kuolevan, pahimmassa tapan ne itse”. Joo, ei irronnut sympatiaa Ronjalle, viisaampi olisi pitänyt turpansa maatessaan koomassa räjähdysherkän ihmissuden ulottuvilla, mutta ei Karo, repiköön kappaleiksi jos haluaa, olen passiivisagressiivisella tuulella. Siispä vittuiltiin, osaksi jotta oma olo paranisi edes hieman. Kun paikalle sitten tuli myrtynyt Linnea, joka ei suostunut kertomaan miksi hitossa oli maasta häipynyt oli Vittuuntuneiden Kokoontuminen valmis. Kuisma poikkesi, mutta häätyi pian ovesta ulos katsottuaan tilannetta eikä edes paikalle tavanomaisen hyvällä tuulella poikennut Janne kyennyt kuin osallistumaan viinin juontiin, jotta Ronja ja Linnea eivät kittaisi kaikkea kahdestaan ja saisi elämäänsä sulostuttamaan vielä krapulaakin. Sammekin poikkesi.
Karo kuunteli puolihorteessa ympärillään istuvien ihmisten hälinää. Ärsyttävää, menisivät muualle....tai ei, tajuatko miksi ne istuu täällä ja sättii toisiaan? Ihan vaan koska sinä et voi mennä vielä ulos ja ne pitää sulle seuraa. Näkökulman muutos ajoi vittuuntuneisuudenkin hieman kauemmaksi. Nämä olivat sentään oma...hovi, vai mikä se nyt oli, ihmisiä joista oli tavallaan vastuussa ja jotka olivat hyvin tärkeitä kaikessa rasittavuudessaankin, ainakin jos aikoi pysyä ihmisenä mahdollisimman pitkään. Se että ne valittivat jostain viinan hinnan noususta tai katkenneesta sormenkynnestä oli toki omalla mittapuulla naurettavan lapsellista ja ohikiitävää, mutta niille toki tärkeää ja asia jota ei saisi päästää unohtumaan. Kun lakkaa välittämästä jostain appelsiinitölkin kannen kuvituksesta jättää pian huomiotta jo muutakin, inhimillistä surua, hätää ja lopulta merkkaa enää elämä ja kuolema. Siispä opetellaan ainakin feikkaamaan, että kiinnostaa. Karoa hieman hyysi se, minkä verran jo teki asioita tietoisesti joukkoon sulautuakseen. Joi viiniä, koska muut joivat, vaikka se ei enää tehonnut, valkkasi vaatteensa ja meikkasi, vaikka olisi voinut pukeutua vaikka säkkiin ja näyttää silti upealta kaikkien mielestä pienellä mielikikkailulla, pieniä juttuja, jotka teki vaikuttaakseen normaalilta. Normaaliuden varjolla oli kätevää kysyä Pihlalta ohimennen mitä se tuumaisi ikuisesta elämästä ghoulina ehkä joskus. Ei halunnut. Luvattiin viedä sen haudalle sitten kukkia joka ilta. Ehkä se vielä muuttaisi mielensä. Linnean kanssa olisi halunnut puhua enemmän, mutta kaikkien näiden muiden ollessa paikalla ei voinut. Vähäsen valitettiin vampsymaailman uskomatonta kangenniellyttä joustamattomuutta ja outoja sääntöjä, kyllähän Linnea osasta niitä tiesi, ghouli tai vastaava kun oli. Täytyisi jutella sen kanssa kahden kesken Daturasta jossain vaiheessa, selvittää oliko vampsyn veren nauttiminen ollut sen oma idea vai ei. Eipä niin, että sillä olisi jotain väliä ollut, kaikki mielikuvat vapaasta tahdosta ja omasta valinnasta alkoivat Karon silmissä olla aika epäuskottavia, ei vampsyillä ainakaan ollut mitään hiton vapautta, ei, sinut survottiin systeemiin joka ei ollut muuttunut varmaan tuhanteen vuoteen, vahvat huipulla ja heikot alhaalla, vahvojen armoilla.
Jossain vaiheessa iltaa seuraan liittyi Linnean exä Jartsa, okkultistihörhö. Huvittava, mutta ei mitenkään luotettavan oloinen. Kun se sitten vikitteli Linnean ja Ronjan kanssaan hotelliin orgioihin päätti Karo lähteä mukaan, ei siksi, että seksi olisi kiinnostanut tipan tippaa, eikä halunnut kenestäkään juodakaan, kunhan varmistaisi, että kaverit olisivat ok, mokomat kännikalat. Hotellille ei päästy ennen kuin saatiin hätäsoitto sihteeriltä, Kuismaa ei tavoitettu, joten Levistä varoittavaa hälytystä piti mennä tarkastamaan Kuura, Karo ja muut ”hallinnon palkkalistalla olevat”. No voihan. Lopulta mentiin Eerikinkadulle porukalla, koska joko kaikki olivat hallinnon freelanceasiantuntijoita taikka muuten suojeltavia joita ei uskaltanut jättää yksin. Mitään ei löytynyt, sitten omille teilleen karannut Linnea soitti: hotellihuoneessa oli ruumis, Jartsa. Eikun paikalle, jossa odotti kerrassaan uskomaton näky.
Ruusun terälehtiä sängyllä, HIM:in join me in death soimassa, nurkassa verilammikossa ja liituympyrässä makaava Jartsa. Näytti pahasti rituaali-itsarilta. Ihmiset friikkasivat ja Karo oli friikata vielä enemmän tajutessaan, että ensimmäinen ajatus nähdessään hirveällä tavalla kuolleen uuden tuttavuuden oli ”Kauheaa veren haaskausta tuollainen”. Nyt puuttui joku empatiapalikka päästä. Nääh, ethän sä edes tuntenut sitä, joku okkultisti, sekaisin ilmeisesti, älä mene lähelle ruumista taikka alkaa nälättää, antaa noiden muiden hoitaa. Niin...olihan tämä ikävää, todella traagista, sillä tavalla...ei oikeastaan koske minua tyyliin. Vessasta alkoi kuulua murinaa. Niin...jospa ei nyt aleta etsimään sitä ”minun kuuluu huutaa ja kirkua ja itkeä ja olla hysteerinen” reagointia kummiskaan, se ei nimittäin auta tässä tilanteessa. Tässä auttaa nyt se, että sinä pidät pään kylmänä ja estät Ronjaa repimästä ihmisiä kappaleiksi tai syömästä Jartsaa. Eikun vessaan ihmissuden seuraksi, puhumaan rauhoittavasti, perustelemaan miksi nyt on huono hetki muuttua, miten Ronja kyllä pystyy hillitsemään itsensä. Hyvin hillitsee, lopusta huolehtisi Alisa. Ja eikun pitämään itkevää Linneaa koossa ja rauhoittelemaan sitä. Kuisma tuli paikalle ja käski muut ulos. Hyvä. Matkalla kämpille jouduttiin vielä uudestaan rauhoittelemaan Ronjaa. Et nyt tapa ketään. Ja et muutu. Mennään pois tästä, tässä on kameroita, edes tuonne puiden alle jooko? Ronja hoki, että menettäisi kontrollin ihan juuri, että vain Alisan tuoksu auttaisi, mutta että saattaisi satuttaa Alisaa. Karolla välähti. Alisa, heitä kaulahuivi tänne! Ihmissusi sai nuuhkia rauhoittavaa tuoksua siitä samalla kun käveltiin, kaksistaan, vuoroin Ronjan ranteista pidellen ja vuoroin sitä melkein mukana raahaten, muut pysyivät kauempana.
Taas iski aika lohduton yksinäisyys. Näin tässä käy. Ronjallekin. Kun asiat menevät pieleen ihmiset pysyvät kaukana. Meidän ei edes kuuluisi tulla toimeen, eihän vampsyt ja ihmissudet tule. Eikä me tullakaan toimeen, vittuillaan toisillemme kaiken aikaa. Ja silti, kun paska osuu tuulettimeen me ollaan ainoat, jotka voi olla toisiensa seurassa tappamatta toisiaan. Koska noi muut särkyy niin helposti yhdestä iskusta. Lopullisesti. Aika lohdutonta. Karo alkoi hiukkasen ymmärtää vanhojen vampsyjen käytöstä, sitä miten ne pitivät vainoharhaisesti kiinni niistä muutamasta ihmisestään, miten Datura oli kuulostanut vähän kateelliselta siitä, että Karolla oli niitä niin monta ja miten Linnea oli sen yksityisomaisuutta ainakin puheiden perusteella.
Kämpillä Ronja kävi nukkumaan ja Karo valvoi vieressä. Linnea oli lähtenyt jonkun toisen kaverin luokse, mutta oli tekstarin perusteella ihan turvassa. Ihmiset selvittelivät tilannetta saamatta siitä mitään tolkkua. Sitten Karo tajusi, että hei, minun verenihän olisi voinut parantaa sen....tai nostaa kuolleista tai jotain. Enpä tullut ajatelleeksi, eikä tullut kukaan muukaan. Hyvä. En nimittäin olisi sitä tehnyt, eikös jälkeläisten tekeminen ilman mukaa ollut poikkeuksetta kuolemantuomion arvoinen rikos. Ja sitten idiootti Jartsa olisi ollut vaivoina ikuisesti. Huh, hyvä että tuoltakin fiaskolta vältyttiin, Karo oli vahinkolapsi eikä aikonut tuomita ketään muuta tähän elämään. Tai no...jos siinä olisi maannut Pihla ei ehkä olisi ajateltu kahta kertaa ennen kuin olisi muutettu se, mutta se koski vain Pihlaa, ja lähimpiä ystäviä. Tuntemattomat eivät verta saisi ja sillä hyvä.
Janne oli aikaisemmin kysynyt tiesikö Karo kaupungin alla kulkevasta tunneliverkostosta. Hä? Niin mistä, ei kukaan koskaan kerro mulle mitään. Sitä oli aikaisemmin käytetty herra A:n toimesta. En haluakaan tietää mitään! Kun Janne kumminkin oli menossa tunneleita jonkun tikarin etsinnän toivossa tutkimaan päätti Karo kummiskin tulla mukaan, ihan vaan varmuuden vuoksi. Sitäpaitsi täällä joko nukuttiin tai keiteltiin salaliittoteorioita ja Karo ei ollut hyvä kummassakaan, ei ainakaan kun pimeää aikaa oli vielä tunti pari jäljellä. Siispä nuuskittiin yliopiston alapuolisia varastotiloja taskulamppujen valossa. Ei löytynyt kuin vanha linkkuveitsi eikä onneksi mitään monstereita (tai herra A:ta), vaikka jollekin Rolfille Janne jätti hiiriä.
Perjantai
Karo alkoi pikku hiljaa tottua olemukseensa epäkuolleena vertaimevänä yön olentona. Veren hankinta onnistui nykyään sillä, että soitti jollekulle hoidolleen, iski sitä luontaisella viehätysvoimalla päin näköä niin ettei se tiennyt oliko tulossa vai menossa ja joi itsensä täyteen. Sitten vaan syöttämään uhrille hiukka rautatabletteja, pyyhkimään sen muistista kaikki torahampaisiin ja puremiseen liittyvä ja merkkaamaan kalenteriin koska siitä voisi taas turvallisesti juoda aiheuttamatta pahaa anemiaa. Oli jopa saanut kerättyä parista juoposta muutaman pullon hyvin alkoholillista verta, joten kun ihmiskaverit ryyppäsivät saattoi Karokin ryypätä. Datura oli toki piikki lihassa, koska sitä piti nähdä viikottain ”Vampyyriksi opettelun A ja Ö” kurssilla ja kestää paitsi edellämainitun vaihtelevaa mielenlaatua, myös ajoittaista hulluutta ja hakatuksi tulemista jos sanoi jotain tyhmää, mutta ehkä se nyt oli hinta joka piti maksaa siitä, että sai oleilla aika rauhassa ilman kaikenlaista hallinnollista sälää.
Karo tunsi myös vihdoin löytäneensä tavan olla vampyyri. Kyseinen tapa eli ”piileskele ihmisten seassa ja esitä vaaratonta ja suojeltavaa pikku hirviötä, jolle kaikki uskoutuvat ja johon kaikki tukeutuvat kriiseissä” ei varmasti ollut se ylevin ja dramaattisin tapa, mutta toimi Karolle. Ihmisten läsnäolo, niiden taipumus kasautua halimaan, niiden lörpöttely jostain telkkaohjelmasta ja niiden tapojen matkiminen antoivat kaikki ankkureita, jotka pitivät järjissään, kauempana siitä pimeyden ruhtinaasta, joka ei vaan välitä eikä enää mene ihmisestä mitenkään päin. Karo oli vakaasti päättänyt olla ihmismäisin vampyyri ikinä, koska oli nähnyt sen toisen ääripään ja ajatuskin kammotti.
Ihmismäisyyshankkeeseen kuului ajoittaista ruuanlaittoa, jotenka Karo sitoi esiliinan vyötäisilleen, tarkasti ettei Kuisma-Datura ollut tulossa ihan juuri kylään (keittiössä hääräävä pikkuvampsy olisi taas aiheuttanut harrasta valitusta yksityisellä tapaamisella) ja ryhtyi paistamaan lettuja ja lähettämään tekstareita. Linnea tunsi olonsa huonoksi ja Karo huolestui, mutta ei sentäs kysynyt onko se syönyt tarpeeksi rautaa. Linnean kanssa ehdittäisiin kyllä jutella. Lopulta kämppä oli taas täynnä väkeä. Ronja oli hyvällä tuulella ja ihanan tasapainoinen, Alisa toi kaverinsa Miljan, Samme poikkesi tapaamaan Kuuraa ja Linneakin raahusti paikalle.
Karo ei halunnut tulla kaapista Alisan tavisfrendin nähden, jotenka raahattiin Linnea viinipullolla ja piknikhuovalla varustautuneena ullakolle juttelemaan. Yksinäisen hehkulampun valossa, sateen ropistessa kattopelteihin ja niiden rämistessä tuulessa sitten kysyttiin Linnealta oliko se ghouli. Ei kuulemma, mutta Daturan verta se oli kyllä juonut ja tiesi että Kuisma oli kulissi, ei aito ihminen. Juteltiin ihmisten ja vampyyrien maailman eroista. Linnealla oli kuulemma joku toinen ja oli koettanut saada aikaiseksi eroa Daturan kanssa. Karo mietti hetken omistushaluista Daturaa, joka ei varmaankaan ottaisi erouutisia tyynesti ja neuvoi Linneaa olemaan tosi tosi varovainen hankkeessaan päästä vampyyripoikaystävästään. Jos annat sen kyllästyä suhun? Datura oli kuulemma todella huomaavainen, hellä ja nössö poikaystävä. Että mitä? Elävästi nousi kuva mieleen viime tapaamisesta, jolloin arvoisa kaheli oli ohimennen rikkonut Karolta taas pari luuta ihan vaan koska ”et seiso tarpeeksi suorassa”. Jee, eli mun kaveri tapailee psykopaattia, sillä ei ole aavistustakaan mikä hirviö on kyseessä ja en voi sille ihan suoraan sitä kertoakaan tai kyseinen hirviö saa sen selville ja tekee musta selvää. Vittu. Oli myös oltava jokseenkin uskollinen Daturalle, sehän kummiskin piti herra A:n poissa Karon elämästä ja opetti vampyyriksi eli sillekin oltiin velkaa. Luovittiin siis eturistiriidassa kehoittaen Linneaa olemaan varovainen.
Ullakon ovelta kuului koputus ja siinä paha missä mainitaan. Seuraan liittyi Datura. Oli kuulemma tärkeää kerrottavaa. Tärkeää todellakin, herra A kun oli päättänyt lähteä hittoon Turusta, Daturan täytyisi ehkä hankkiutua eroon Levistä houkuttelemalla tämä muualle ja pysyä myös itse poissa ja koska Turussa oli yliluonnollisten sääntöjen takia oltava vampyyrihallitsija jäljelle kyseistä tointa täyttämään jäi....Karo. Karo ei ylennystään purematta niellyt vaan esitti pitkän listan asioita joiden takia Turun vampyyriruhtinaan arvo ei ihan istu jollekin, jolla on häthätää päälle vuoden kokemus vampyyrinä olemisesta, henkilökohtainen arvovalta ja karisma miinuksen puolella ja joka ei nyt vaan millään tavalla vakuuta ensimmäistäkään ulkopaikkakuntalaista vierasta arvovallastaan, ei vaikka ratsastaisi Ronjalla ja uhkailisi tulijoita ihmissudella. Ei auttanut, se on joko elettävä Turussa ruhtinaana taikka poistuttava Turusta ja tultava tapetuksi ekassa kaupungissa johon osuu. Voisi toki tulla tapetuksi täälläkin, koska Tukholmasta oli ilmeisesti tullut vampyyrinmetsästäjiä. Ja Milka muuten oli yksi heistä, paras varoa. Vittu. Ronjan vierailu ullakolla osui tähän hajoiluvaiheeseen ja ihmissusi sai ihmetellä miksi Karo hekottaa hysteerisenä ja Linnea ja Kuisma kohauttelevat olkiaan. Linnea ja Ronja lähtivät takaisin alas ja Karo kokoili itsensä siinä pelossa, että Datura ryhtyy väkivaltaiseksi ja kertoi kiltisti mistä oli jutellut Linnean kanssa (jättäen pois tietty sen, että Linnea halusi poikaystävästään eroon). Joku Karoliina Ruotsista oli kuulemma leikkinyt Linnealla ja siksi tämä oli sekaisin. Lisäksi Datura uskoi Linnealla ja Ronjalla olevan jotain vispilänkauppaa. Karo ei voinut kuin sisäisesti pudistella päätä tälle sotkulle, monisataavuotias vampyyri kriiseilee jostain tyttöystävästään minulle ja en voi kuin koettaa neuvoa ottamaan rauhallisesti. Voi Linnea mihin olet mennyt sotkeutumaan. Saatanan vampyyrifetisisti, mitä jos otettaisiin sellainen sääntö, että kun olet kuollut niin et saa enää sekaantua ihmisiin mitenkään romanttisessa tai seksuaalisessa mielessä, koska siitä ei vaan hyvää seuraa? Karo oli valmis rupeamaan ikuiseen selibaattiin nähtyään mitä sotkua yliluonnollinen viehätysvoima yhdistettynä maagiseen vereen sai aikaan.
Palattiin hetkeksi takaisin alas, mutta yksityiset juttutuokiot jatkuivat ja ehkä hiukka himmensivät ”olen normaali, tralalaa” yrityksiä Miljan silmissä. Siis mähän olen normaali, ihmiset vaan kovasti haluaa keskustella mun kanssa kaksin. Seuraavaksi ullakolle lähdettiin sihteerin kanssa ja kuultiin siltä lisää hallinnollisia seikkoja kuten suunnattoman rahapulan, taipumuksen hukata työntekijöitä porteista ja muuta mukavaa. Seuraan liittyi taas Ronja, joka halusi tietää miksi Linnea käyttäytyi niin oudosti. Siinä sihteeri ja Karo sitten pohtivat koodikielellä olisiko Linnea sittenkin ghoulattu eli tämä ei vaan fyysisesti voisi luopua Daturasta Ronjan ihmetellessä mitä nuo kaksi oikein sössöttivät. Ghoulaaminen paljastui tosi häijyksi jutuksi ja Karo helpottui ettei sittenkään ollut ujuttanut vertaan esim. Pihlan aamuteehen, ehkä parasta sittenkin pitää ihmiset ihmisinä, ghouleina ne kun on vampyyrin armoilla ikuisesti. Karo ei halunnut lemmikkejä, joita ei voi jättää oman onnensa nojaan edes viikoksi.
Janne ja Päivikin olivat käyneet asunnolla, mutta lopulta paikalle jäivät enää Samme, Pihla ja Kuura. Päätettiin viedä urheilupuistoon yhden ulottuvuusportin lähelle keijuille kirje ja lahjus. Valitsimme viimeisen letun ja vaahterasiirappia, koska hei, halusimme tosiaan syödä sen letun eli eiköhän siinä ole ylevää lahjaa kerrakseen.
Sade oli lakannut ja pimeässä puistossa näki tähtitaivaan hyvin. Hiippailtiin viemään lettu ja kirje saarnipuun juurelle ja laitettiin kirje alle. Outoa toimintaa, mutta tässä katastrofissa on nyt pakko koettaa mitä vain ja ehkä keijut osaisivat auttaa Levin suhteen. Tai lakkaisivat ainakin syyttämästä meitä siitä.
Maagit laittoivat vielä unessajäljitysloitsuja yöksi, mutta muutoin porukka meni varhain nukkumaan. Karo istui keittiössä tuolilla, katseli ikkunasta öistä Turkua ja kirjaili taideprojektia kunnes aamu sarasti.
Lauantai
Karo koomasi patjallaan nurkassa, kavereita tuli ja meni, Janne ja Päivi kävivät julistamassa, että kämppä oli surmanloukku vampyyreille ja olisi parasta jos Karo muuttaisi. Ok, mutta ei nyt. Kuisma asensi Kuuran luvalla mustana ritarina esiintyneen poltergeist hengen kalloon vangittuna vahdiksi. Jotain sekin. Kaverit lähti penkomaan Jartsan kellaria ja Karo raahusti vessaan pukeutumaan ja meikkaamaan. Päätös oli myös saatu tehtyä, Karo jäisi Turkuun, kaikkein mieluiten hallinnon rauhaan jättämäksi sosiaalitapaukseksi, vähän vähemmän mielellään Daturan alaiseksi men in black-toimijaksi ja jos ihan pakko niin vaikka sitten helvetti soikoon ruhtinaaksi, mutta jäisi. Kaverit olivat täällä ja niistä pidettäisiin huolta, kuka ties voisi myös hiukka parannella Turun kerrassaan kammottavia (lue: olemattomia) työsuojelusääntöjä niin, että loppuisi tämä epäpätevien alaisten uhraaminen kaikenlaisista porteista sisään.
Ronjan kanssa huudettiin toisillemme siitä, miten se ei yhtään ymmärtänyt sitä paskaa mitä Karo niskaansa sai. Lopulta Ronjan hälläväliä ja haista vittu asenneohjelma alkoi jopa kuulostaa osittain toteuttamiskelpoiselta. Karo tajusi yhden tärkeän seikan. Jos Turku kerran tarvitsee ruhtinasta niin kipeästi niin hinnaksi ei muuten tasan riitä ”saat pitää henkesi”, hinta on vittu soikoon just niin korkea kuin minä määrään eli parhaimmillaan se, että saan saatana soikoon elää elämääni niinkuin haluan. Daturalle ei moisia ultimaatumeita uskallettu vielä ladella, mutta Karo päätti jatkossa sanoa hinnan aina kun haluttiin käyttää mystisiä vampyyrivoimia. Ehkä tästä vielä selvittäisiin ja paha asenne palkittaisiin.
Porukka päätti lähteä baanalle. Samme, Alisa, Kuura ja Pihla kahville ja Kuisma, Linnea, Ronja ja Karo ravintolaan. Kuisma-Datura alkoi vaikuttaa kovin ryytyneeltä ja sitä koitettiin kolmistaan piristää. Karo tavallaan symppasi, ei ollut virkaatekevällä ruhtinaalla ja Turun talkkarilla helppoa, kaikki vaan halusivat siltä jotain ja kukaan ei halunnut vaan hengata sen kanssa ja olla vaatimatta ihmeitä, mutta kun...mitäs oot vittu soikoon niin kilahteva ja epävakaa hullu, ainakin Karon ollessa kyseessä. Ota nyt järki käteen, dumppaa fangbanger Linnea, etsi jostain joku kiva tasapainoinen tyttöystävä jos sellaista kerta kaipaat ja lakkaa pyörittämästä tätä saatanan kolmiodraamaa sun, Linnean ja Ronjan välillä. Sääli etten millään uskalla sinulle tuota neuvoa antaa. Ravintolassa oli kyllä kivaa, Linnea ja Ronja demonstroivat ainoaa oikeaa supervoimaansa eli ”sano vahingossa jotain uskomattoman rivoa aina kun tarjoilija menee ohi”, porukka joi viiniä ja söi hyvin ja Kuismalle soitettiin vain pari kertaa ja silloinkin lähinnä ”Näin unessa söpön mustan koiran” uutisin, ei ”Turku palaa, apua” kriiseillä.
Ravintolasta päädyttiin Linnean työsuhdeasunnolle eli Scandic Marina hotellin sviittiin, jossa oli valtava peili sängyn takana ja punainen valaistus. Siellä jutut olivatkin sitten tasoa, erilaisten olentojen seksuaaliset tavat ja hei Karo, etkö haluaiskin kokeilla miltä ihmissusiveri maistuu? Ronjan lykätessä ranteensa sängyssä loikovan Karon suun eteen päätti pikkuvampyyri pelastautua seksimaanikoilta kavereiltaan. Verta teki kyllä mieli, mutta ei tasan imuttaisi Ronjaa Linnean JA Daturan katsellessa, kiitos ei. Sitäpaitsi oli seurannut ihan liian läheltä kolmikon kolmiodraamaa, joka olisi vältetty ihan vaan olemalla panematta ja imuttamatta ketä sattuu. Olisihan se vakaa ihmissuhde epäelämän kiemuroissa kiva, mutta ei vittu soikoon, ei Ronjaa, ei Linneaa, ei Daturaa, ei ketään noista pimahtaneista hulluista. Tilanne alkoi Karosta vaikuttaa epäilyttävästi porukan kieroituneita haluja toteuttavalta lavastukselta ”viedään se hotellihuoneeseen ja painostetaan se puremaan Ronjaa sen oman seksuaalisen vapautumisen nimissä”. Datura ehkä halusi sitä koska halusi Ronjan pois Linnealta, Linnea nyt oli vaan sekaisin ja Ronja oli oma älyvapaa itsensä, joten ei. Sitäpaitsi kuka tiesi miten ihmissusiveri reagoisi vampyyrin systeemiin joutuessaan, huonosti epäilemättä. Karo siis päätti lähteä lätkimään ennen kuin itsehillintä pettäisi ja kas, onneksi poltergeist hälytysjärjestelmä ilmoitti havainneensa ovella liikettä. Ihanaa! Hälyyytyyys! Mun täytyy juosta Kuuralle just nyt heti tosi kovaa! Pako seksimaanikkojen kammiosta ei ihan onnistunut, koska seksimaanikot tulivat mukaan, mutta ainakaan ne eivät enää saisi Karoa kolmistaan ahdistettua kanssaan samaan tilaan.
Hälytys osoittautui vääräksi, keijuilta oli vaan tullut vastaus, sekava ennustus, jossa mainittiin crownless ruler, guardian, one who does not know oneself ja monia muita. Eikun yhdistämään aasia häntään eli katsomaan keihin vihjeet sopivat. Kun kämppä tyhjeni heitti Karo vielä läppää sihteerin kanssa (Turun hallinto tulee Karon ruhtinaskaudella olemaan paitsi vihreä, liikkuva, ekonominen ja henkilökohtaista lähestymistapaa arvottava myös suunniteltu tavalla, joka saa lähikaupunkien ruhtinaat leimaamaan paikan sellaiseksi hullujenhuoneeksi ettei siitä kannata piitata). Siinä neljän aikoihin päätti Karo ottaa pienet nokoset ja vaipui rauhoittavaan koomaan, vaikka auringonnousuun oli vielä aikaa.
Sunnuntai
Karo heräsi siihen, että joku rämpytti ovikelloa. Keho kertoi auringonlaskun olevan lähellä ja olo oli asianmukaisen pöllämystynyt, vaikka liikkuminen onnistui vielä. Joku ovella, en tasan avaa, miksi Kuura tai makuuhuoneen lattialla nukkuva Samme ja Pihla eivät herää? Kun rämpyttäjä palasi Karo näki ovisilmästä Pihlan. Mitä se käytävässä tekee? Avaamaan ovi ja kuulemaan jotain sekavaa sokellusta ullakosta, Sammesta ja Kuurasta. Rituaali...okei, jotain mennyt pieleen. Eikun takki päälle ja juoksemaan portaat ylös. Ullakolla oli pimeää, joku rituaalikehä, Samme sen vieressä verta valuna ja henkitoreissaan ja Kuura jonkun kirjan kanssa sivummalla. Mitä vittua?
Karo kiiruhti Sammen luo ja näki tätä lyödyn vatsaan jollain terävällä. Käänsi selkänsä Kuuralle ja jos kyseessä olisi ollut tavallinen ihminen olisi Karo saanut seuraavaksi kirveestä selkäänsä ja liittynyt Sammen seuraan lattialle uhrattavaksi. Vaan kerrankin vampyyriydestä oli hyötyä, Karo näki silmäkulmastaan liikettä, kääntyi ja Kuuran heiluttama kirves napattiin yhdellä kädellä kiinni, tempaistiin mieheltä ja suunnattiin hamarapuoli uuteen lyöntiin, joka lennätti Kuuran päin seinää. Kiitos Datura jatkuvasta hakkaamisestasi, osaan nykyään väistää ja lyödä takaisin. Kuura? Kirvesmurhaaja? Mitä vittua? No huolehditaan siitä myöhemmin, pitää pelastaa Samme. Sitä on lyöty kirveellä vatsaan, verta on joka puolella, sidetarpeita ei käsillä....eikun oma ranne hampailla auki ja Sammen huulille. Juo! Vampyyriveri teki tehtävänsä, Sammen haavat alkoivat sulkeutua eikä se enää ollut välittömässä vaarassa. Sitten kuulustelemaan Kuuraa, joka oli kuulemma houkutellut Sammen ja Pihlan ullakolle ja yrittänyt uhrata rituaaliympyrässä. Kuura saatiin heräämään, mutta se vain jatkoi chanttaamista mieltä vailla. Tuki sen suu, sido se (millä?) ja kanna alas kuulusteltavaksi? Ai rappukäytävään vai, siellä voi olla jo joku koiranulkoiluttaja! Liian vaikeaa. Karo upotti hampaansa Kuuran kaulaan ja alkoi juomaan ihmistä tyhjiin. Kun ruumis retkahti elottomana seinää vasten tajusi vampyyri ehkä sittenkin munanneensa taas kaiken. Mitä jos se nousee tuosta, oletko nyt ihan varma, se on kummiskin maagi. Samme, annapa sitä kirvestä. Eikun hakkaamaan Kuuran pää irti, käärimään se Sammen takkiin ja pakenemaan Sammen kanssa ullakolta. Hirveä sotku sinne jäi, mutta huolehditaan siitä myöhemmin.
Linnoittauduttiin Pihlan ja Sammen kanssa Kuuran asunnolle. Kuisma ja Linnea eivät vastanneet, Alisa ja Ronja olivat tulossa ja Päivi ja Janne samaten. Hyvä Pihla, hälytit apua. Karo tunsi olonsa yhtä aikaa hirviöksi ja oudolla tavalla ihan hyvin puikoissa olevaksi. Olotila vaihteli ”vittu yäk, sä hakkasit sut majoittaneelta ystävältä just pään irti, mitä jos se olisi voitu pelastaa, saatanan kiittämätön paska olet” ja ”se saatanan paska uhkasi Pihlaa ja Sammea ja ne on mun, hyvää matkaa helvettiin kusipää, nyt varmistetaan, että emme jää tästä kiinni” reaktioiden välillä. Toimintakyky oli onneksi huipussaan, koska vaikka omaa verta oli luovutettu Sammelle oli itse juuri juonut tyhjiin yhden ihmisen eli kesti tässä vaiheessa aika lailla fyysisesti. Sammen tila tarkistettiin (haavat olivat kokonaan sulkeutuneet eli ei tarvinnut edes sideharsoa vatsaansa) ja sille ojennettiin viinapullo ensiavuksi, Pihlan annettiin roikkua Sammessa vain pienen mustasukkaisuuden vallassa ja kun Janne ja Päivi saapuivat delegoitiin niille ullakon siivous ja todisteiden hävitys. Jannen kanssa kannettiin Kuuran ruumis mattoon käärittynä Jannen auton takakonttiin, kun ihmiset valittivat irtileikatusta päästä vessassa laitettiin se muovipussissa keittiöön. Ronjalle ja Alisalle kerrottiin mitä tapahtui ja mopattiin veriroiskeet omasta naamasta.
Auringonlasku alkoi lähestyä ja eteen tuli kysymys jäädäkö tänne vaiko lähteä. Sammen kämppä oli lähellä ja päätimme evakuoitua sinne. Ronja lähti kotiin, mutta Karo, Pihla, Samme ja Alisa kasautuivat kaikki yhdeksi läjäksi Sammen sänkyyn ja puhuivat läpi kauheutta. Ihmisiä puhuminen helpotti ja Karokin arvosti hovinsa läsnäoloa, syyllisyys painoi Kuuran murhasta, mutta sekaisinhan se oli, jos se oli possessoitu niin vittu emme olisi voineet muutakaan tehdä, jos ei niin sama tilanne, ei ystäviään kirveellä pilkkovalle hullulle ole sijaa tässä kaveripiirissä. Tapoit just jonkun. Niin tapoin. Uhkasi ystäviäni, paha paha virhe se. Jos en olisi tappanut olisi Samme kuollut ja Pihla vielä enemmän palasina.
Kuisma vastasi viimein puhelimeen ja tuli paikalle, selitettiin tilanne sille. Asunnolle kerääntyi pikku hiljaa muitakin ja Päivi ehdotti vielä yhtä yritystä punaisen avaimen löytämiseksi unimaailmasta. Lopulta suunnitelma oli lähettää kokonainen porukka unimaailmaan avainta etsimään. Karo luuli säästyvänsä matkalta kunnes joku keksi, että ”crownless ruler who stands between the light and dark, the treshold line” tarkoittaa häntä, jolloin rituaali siirrettiin päivänvalon takia tapahtuvaksi Sammen makuuhuoneeseen. Kuisma ja Janne jäivät rituaalia vahtimaan, mutta Päivi (käynyt unimaailmassa ennenkin, tuntee keijut), Alisa (ei tunne itseään, saa jotain tietoa), Linnea (tietää menneestä ja tulevasta), Ronja (guardian, ihmissusimuoto hyvin kätevä uneksunnassa), Karo (crownless ruler, mieltä suojeleva tulikehä saattaa olla hyödyllinen), Pihla (uneksija, näkee enneunia) ja Samme (katoamassa eli täytti vielä yhden ennustuksen) asettuivat kaikki piiriin lattialle. Kuisma oli antanut Karolle pullon verta, Ronjalle kellon ja Samme kaikille amuletit, tämän paremmin ei olisi voitu varautua.
Päivi johdatti porukan uneen. Pidettiin kaikki toisiamme käsistä kiinni, vaikka se teki liikkumisesta vaikeaa. Läpi puiston, jossa vastaan tuli musta pieni koira hyvin iloisena (Ronja tosin näki mustan ison ihmissuden, mutta sekin oli iloinen), läpi metsän, jossa heitettiin koiralle keppiä ja saatiin takaisin vaarna, ohi talon, jonka ulkona soi tuulikello ja jossa Päivi oli ilmeisesti ollut ja kokemus ei ollut kiva, isolle linnalle, jossa otettiin karkkeja mukaan pöydältä ja jossa Lev ilmeisesti asusti, lumisen maiseman halki, josta löytyi muovinen tähti, läpi aavemaisen Turun, kirjastosillalle, jossa varjozombit saarsivat. Karon ”ring of fire” ei suojannut kuin Karoa ja poltti muita, sitä ei siis voinut käyttää, Samme katosi johonkin, mutta muuttui ilmeisesti vain näkymättömäksi, joku tajusi hypätä jokeen, jota pitkin sitten käveltiin padolle, punainen avain olisi löytynyt toisesta suunnasta, mutta koska siellä oli Lev ihan muutaman askeleen päässä hypättiin harmaaseen usvaan. Koko porukka heräsi Sammen lattialta ja meillä oli karkit ja tähti. Läheltä liippasi, Lev sai melkein kiinni, mutta Samme oli kuulemma pistänyt sitä vaarnalla. Ei siis kauhea epäonnistuminen, mutta ei mikään suuri menestyskään. Kaikki sentään jäivät henkiin.
Saatiin kuulla, että eteisen peilistä oli tullut joku hirviö, joka oli tappanut Jannen. Ei hitto, tämäkin vielä. Ronja keksi alkaa draamaamaan Linnean ja Daturan suhteesta ja Samme heitti koko porukan Pihlaa, Alisaa ja Karoa lukuunottamatta ulos. Nelikko jäi sängylle makaamaan ja pohtimaan tilannetta.